http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

keskiviikkona, kesäkuuta 22, 2016

Internet on nykyinen media


Teksti: Teemu Vehkala

Internet on ollut alusta lähtien alusta, jonne tietoa voi laittaa kuka tahansa. Mutta tämä on ollut korruptoituneelle eliitille kauhea tilanne, koska he pelkäävät ihmisten heräävän sen seurauksena ja niin tässä onkin käynyt. 

On tapahtunut poliittista heräämistä, henkistä heräämistä ja ihmiset ovat löytäneet oman korkeimman itsensä, sekä alkaneet käyttää aivojaan tietoiseen ajattelemiseen. 

Sen jälkeen huomaa sen, minkälaisia valheita tämä Iltalehdeksikin tunnettu mediamme suoltaa päivittäin. Mutta ei se ole Iltalehden toimituksen vika, vaan syy on siellä joka tätä informaatiosotaa rahoittaa. 

Rahoitus läntiseen informaatiosotaan tulee mm. USA:n sekä täällä suomen veronmaksajilta, joten on hävytöntä että meidän suomalaisen pitää vielä maksaa siitä, että meille saa joku valtiollinen propagandan äänitorvi YLE, syöttää omaa valtiollista propagandaansa. 

Tälle on tehtävä loppu ja jollei tämä korruptoitunut media suostu uudistumaan, niin se tuhoaa silloin itse itsensä. Näin tässä tulee lopulta kuitenkin käymään.
Tieto on tehty vapaaksi internetissä, eikä sitä mikään ulkoinen tai poliittinen taho ala mielivaltaisesti rajoittamaan. 


EU:n komissiossa toimii Jean-Claude Junckerin johdolla vallanhimoisia psykopaatteja, joista Jyrki Katainenkin on pelkkä eliitin juoksupoika.

He laativat jo muutama viikko sitten tiedotteen ja ukaasin mm. Facebookille, että heidän pitäisi jatkossa pystyä sensuroimaan kaikki poliittisesti arat viestit 24 tunnin sisällä ja lopulta teknologiajätit lupasivat EU-komissiolle siivoavansa vihapuheen verkosta 24 tunnissa.  

Tämä kuvastaa tämän mielivaltaisen ja täysin arkitodellisuudesta seonneen finanssieliitin paranoidista ajattelua.

Poliittisesti heränneet kansalaiset edustavat heille heidän poliittista valtaansa uhkaavia terroristeja, joiden itsenäinen ajattelu uhkaa tätä heidän kuviteltua valtaa.

EU:hun on jopa suunniteltu tulevina vuosina omia uudelleenkoulutusleirejä, joita otettaisiin käyttöön siinä vaiheessa, kun näistä valtiollisista mielisairaaloista loppuisi ns. tilat kesken.


Mitä on tämä vihapuhe ?

Poliittinen ja korruptoitu eliitti on tunnettu omituisesta kielenkäytöstään ja he mielellään käyttävät sanafraaseja, joita eivät kansalaiset tunnista lainkaan.

Sen näkee jo siitä, jos tekee vaikka katugallupin ja kysyy ihmisiltä, että mitä on kybersota, niin luultavasti vain alle 22 % on jotenkin kärryillä siitä, että mitä se todellisuudessa on.

Vihapuheella poliittinen eliitti tarkoittaa sananvapauden kitkemistä, koska se ei onnistunut aiemmin vieläkään internetin sensuroinnissa, niin nyt he yrittävät tätä temppua uudelleen vetoamalla vihapuheeseen.


Vihapuhe on sitä julkista ja poliittistakin keskustelua, jota sinä mahdollisesti käyt Facebookissa muiden kaltaistesi kanssa. 

Tämä on vihapuhetta, koska poliittinen ja korruptoitunut eliitti ei pääse rajoittamaan sen sisältöä, niin se täytyy yrittää kieltää jollain verukkeella. 

Vihapuheen on lanseerannut Euroopan neuvoston ministerinkomitea, joka on laatinut sille omat pelisäännöt. Vaikka virallisesti vihapuheen väitetään olevan vain rotuvihaa, muukalaisvihaa ja antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen, niin sillä tarkoitetaan paljon muutakin.

Euroopan neuvosto toimii tässä jo EU:n ajatuspoliisina, joka yrittää alkaa tulevaisuudessa lisäämään fasistisia valtuuksiaan, joilla se yrittää kitkeä EU-maiden sanananvapauden.

Sananvapauteen kuuluu jokaisen kansalaisen perusoikeuksiin, jossa jokaisella kansalaisella on oikeus ilmaista julkisuudessa mielipiteitään, oli ne sitten myös poliittisiakin mielipiteitä. 

Mutta EU Suomessa jos yksittäinen suomen kansalainen on alkanut kirjoittaa tällaista blogia ja käynyt radiossa antamassa monia haastatteluja omalla nimellään, niin sillä leimautuu aina Europolin listalle poliittisesti vainottuna toisinajattelijana ja saa lopulta tiedustelupalvelut peräänsä. 

Läntisille tiedutelupalveluille jokainen toisinajattelija, joka ilmaisee itseään internetissä on suuri poliittinen uhka, jotka yleensä yritetään hiljentää ensimmäisenä psykiatrian keinoin. Sitten on myös Natolla omia likaisen työn osastoja, jotka kiinnijäämisen pelossa yrittävät välillä aina ulkomailta asti käydä tappamassa näitä toisinajattelijoita. 

Tämänlainen nettikirjoittelijoiden jahtaaminen vieraan vallan tiedustelupalveluiden ja armeijan taholta rauhan aikana täyttää aika monen rikoksen tunnusmerkit, mutta suomen hyvä veli-verkoston alla toimiva poliisi ei ole sinun ystävä, jos olet toisinajattelija. Sillä he eivät suostu tutkimaan näitä rikoksia, jos sinä joudut näiden Naton salaisten joukkojen jahtaamaksi.

Tämä siis kertoo suoraan sen, että miten suureksi uhaksi korruptoitunut eliitti näkee tämän internetin, koska tämä on jo lakkauttanut tuon vanhan median valta-asemaa todella paljon ja siirtymävaihe menee lopulta sille tasolle, että valtamedian on uudistuttava. 

Jos valtamedia ei suostu uudistumaan ja lopettamaan tuota informaatiosotaansa, eli asioiden vääristelyä, niin se tulee lopulta tuhoamaan itse itsensä, koska valheet eivät myy.



Negatiivinen eliitti vastustaa tietoisuuden evoluutiota 

Se miksi tämä salaista maailmanvaltaa pitävä eliitti vastustaa tietoisuuden evoluutiota johtuu siitä, että koska tietoisuuden evoluutiossa pimeyden henkivallat joutuvat perääntymään valon tieltä, niin tämä antaa ihmiskunnalle mahdollisuuden kehittyä eteenpäin kaikilla elämän ja yhteiskunnan osa-alueilla.

Jos ihmiset oppivat ajattelemaan omilla aivoillaan ja löytävät tuon aidon luovuuden, niin heitähän ei voi enää sen jälkeen pitää tuossa entisessä ruodussa, missä heidän mielensä oli aiemmin television kaltaisten härpäkkeiden vanki.

Tämä planetaarinen muutos joka nyt on käynnissä aiheuttaa monille negatiivisille sieluille nyt eräänlaisia henkisiä kasvukipuja, koska tässä on nyt valon ja varjon välinen mittelö käynnissä. 

Illuminatiksi itseään kutsuvan vapaamuurareista ja mm. Vatikaanistakin koostuvan eliitin sisällä tätä mittelöä käydään myös, koska aivan kaikki siellä sisäpiireissä eivät edusta pimeyden voimia.

Satanismi on ollut eliitin ainoa keino ylläpitää tätä heidän murentuvaa poliittista ja taloudellista valtaa enää yllä, koska vain se saa aikaan tätä massiivista pelkoa mm. valtionterrorismilla, jota he luovat maailmalla tämän luomansa ISIS-järjestön voimin.




Lucifer jota he palvovat jumalanaan on vain yksi aikanaan langennut henkiolento, jolta vietiin ne ns. luojan puolen oikeudet pois, koska sortui ylpeyteen. 

Siinä vaiheessa kun henkiolennon suuruisella entiteetillä on jo luojan piirissä toimivat oikeudet, niin siinä ei enää saa sortua näihin maallisiin perisynteihin, joten Lucifer erotettiin luojan puolelta ja hän alkoi tuon jälkeen toimimaan freelancerina. Mutta kirosi aika monta planeettaa tuon seurauksena ja nyt tämä planeetta Tellus, jossa elämme, vaikuttaa edelleen tuo Luciferin kirous.


Henkiolento Jahven tausta on taas mielenkiintoinen, koska hän on tuo heprealaisessa Raamatussa oleva jumala.  

Salainen esoteerinen tieto kertoo, että tämä Jahve olisi se henkiolento, joka on luonut juutalaisen rodun. Mutta koska myös Jahvelta vietiin luojan oikeudet pois, koska hänkään ei pystynyt toimimaan ilman sääntörikkomuksia. Joten hänkin joutui julistamaan toimintansa pimeälle puolelle ja jatkamaan freelancerina.

Mutta kuten minkä tahansa kansan tai rodun evoluutio lähtee etenemään tällaisellakin planeetalla kuin Tellus, niin se on kuin tietokoneohjelma, joka on pakko ajaa ja koodata ns. loppuun saakka. 

Joten tästä syystä näemme sen, että miksi Kasaarijuutalaiset ja Aškenasijuutalaiset ovat tähän päiviin mennessä pesiytyneet kaikkien poliittisten ja taloudellisten vallan huipulle ja miksi mm. tämä EU:n kummisedäksikin haukuttu Kreivi Richard Coudenhove-Kalergi suorastaan halveksui tätä länsimaista valkoista rotua ja ylisti heitä kasaari ja askenasijuutalaisia vapaamuurareita maailman älykkäimpänä eliittinä, jotka tulisivat tuhoamaan valkoisen rodun sekoittamalla sen tummaihoisen väestön kanssa keskenään.

Jo Sionin viisaisen pöytäkirjat osoittavat sen, että miten paljon tämä eräiden kasaarijuutalaisten ja askenasijuutalaisten eliitti halveksuu tätä eurooppalaista valkoista väestöä, kun he kutsuvat heitä eräänlaisiksi lampaiksi, eli gojimeiksi.

On silti väärin alkaa leimaamaan tästä valkoiseen väestöön kohdistuvasta rotuvihasta juutalaisia, koska nämä alkuperäisjuutalaiset eivät ole millään lailla tätä keskuspankkirikollisten mafiaa. Sefardithan oli se heimo, joita Natsi-Saksa sinne keskitysleireilleen haki.

Antisemitismi, eli juutalaisvastaisuus luotiin vain sen vuoksi, ettei näitä kasaarijuutalaisen vapaamuurarien eliitin rikoksia ihmiskuntaa vastaan päästäisi paljastamaan. 

Kun länsimaissa tämä ns. rasismi mielletään edelleen vain tummaihoiseen väestöön kohdistuvaksi, niin tätä voi olla myös meihin valkoiseen väestöön kohdistettu rasismi. 

Ruotsissa harjoitettiin vielä 70-luvulla täyttä arjalaista rotuoppia ja he pitivät omaa rotuaan arjalaisen puhtaana. 

Kaikki tämänkaltainen ajattelu, että luokitellaan väestö jonkun veriperimän kautta joksikin paremmaksi kuin jokin toinen rotu edustaa enemmänkin näiden pikkusielujen hyvin kapeaa arvo ja asennemaailmaa, jolle tämä ns. arjalainenkin rotuoppi aikanaan perustui. 

Sen on kuitenkin salattu fakta, että nämä Euroopan kuningashuoneet ovat aina pyrkineet pitämään oman verilinjansa puhtaana ja sama koskee myös tätä yli 99 % kaikki maailman varat itselleen rohmunneen eliitin verilinjaa. 



Hollannin nykyinen kuningas Willem-Alexanderin (kuvassa) juuret tulevat suomesta ja ulottuvat aina vehkalahdelle asti, nykyisin Haminan alueelle. 

Willem-Alexanderin suomensukulaisia pystytään jäljittämään suoraan alenevassa polvessa ainakin 1470-luvulle, jolloin Vehkalahden Poitsilan
Matleena Niilontytär syntyi.

Suku pysyi Matleena Niilontyttären jälkeen Suomessa vielä viiden sukupolven ajan, jolloin Matleenan tyttären-pojan-pojan-pojan-tytär kreivitär
Eeva Kustaantytär Horn (synt. n. 1650) avioitui ruotsalaisen kreivin Niels Bielken kanssa. Bielke toimi Pohjois-Saksassa Pommerin alueen kenraalikuvernöörinä.

Heidän tyttärensä, kreivitär Ulriikka Ebba Bielke (s. 1688) avioitui saksalaisen aatelismiehen kanssa. Tuskin Ulriikka osasi tuolloin aavistaa, että hänen tyttären-pojan-pojan-tyttären-tyttären-tyttären-tyttären-pojan-pojan-poika nousisi yli 300 vuotta myöhemmin kuninkaaksi.

Asiaa on tutkinut sukututkija Kim Sjöström, joka on julkaissut tutkimuksen vuonna 2011 keskiaikaisiin sukututkimuksiin keskittyvässä
Journal of the Foundation for Medieval Genealogy -lehdessä. Sjöströmin mukaan todistetut suomalaiset sukujuuret ovat todellinen harvinaisuus 


Suomen museovirasto on kuitenkin salannut ne tiedot, että suomalaiset kuninkaat tapettiin aikanaan tuhansia vuosia sitten ja loulta nämä suomalaiset kuninkaat jäivät enää vanhoihin saagoihin.


 On täysin rikollista, että nämä historian tiedot on leimattu Ruotsin vallan aikoina pelkäksi mielikuvituksen humpuukiksi, vaikka Euroopan ensimmäisen kuninkaat olivat todistettavasti suomalaisia.

Ranskassa jopa leveiltiin vielä 1600-luvulla, jos sattui suvusta löytymään geneettinen verilinja suomalaisiin kuninkaisiin.

Miksi suomen kuninkaat tapettiin

Tätä mysteeriä voi jokainen miettiä tahoillaan, että miksi suomen kuninkaat, jotka olivat Euroopan ensimmäisiä kuninkaita lopulta tapettiin pois ?
Tuolloin ei vielä ollut Rothschildeja, jotka kiersivät kuninkaiden luona ja kieroilivat heidät hyväksymään, että josko saataisiin tämä keskuspankkijärjestelmä teidän kuningaskuntaanne tuoda. 
Mutta tuolloin tuota kieroilua hoitivat mm. Vatikaani ja nämä muut temppeliritarijärjestöt jne.
Vatikaanihan joutui lopulta ristiretkiensä aikaan lähettämään saksalaiset pronssisoturit verotusoikeudella suomeen, jotta suomalaiset pakotettiin hyväksymään uusi uskonto.
Voi vain kuvitella, että entäs jos tällaisia samanlaisia ristiretkiä olisi edelleen ja tultaisiin vaikka käännyttämään Brysselistä uuden maailmanjärjestyksen ristiretkellä hyväksymään uusi maailmanjärjestys ja jumalakseen Lucifer. Moniko olisi valmis ottamaan tuon vapaamuurareidenkin yli 33-asteen uuden jumalansa vastaan ?



Suomen kuninkaat tapettiin sen takia, koska he eivät olleet lahjottavissa, eikä varmasti suostuneet alentumaan tällaisten kierojen koronkiskureiden tarjouksiin, joita tuolloin edustivat nämä muinaiset temppeliritarikunnan järjestöt.



Kirjailija George Orwell (kuvassa) sanoi aikanaan, että lukuisat ihmiset tulevat lopulta vastustamaan uutta maailmanjärjestystä ja lukuisat ihmiset tulevat kuolemaan kieltäytyessään sen edessä.


Tämä nykyinen länsimainen kulttuuri joka on täällä Euroopassa parhaillaan käynnissä, on jo eräänlainen uusi maailmanjärjestys. Mutta nämä salaisten ajatushautomoiden finanssimaailman ja poliittisen eliitin huippu haluaisi muokata siitä juuri haluamansa version. 


Siitä pitäisi heidän mukaan poistaa mm. valtion itsemääräämisoikeus, jotta eliitti voisi silloin helpommin harrastaa tätä heille niin rakasta eugeniikkaa. Eli myrkyttää väestöä mm. rokotteilla ja lääkkeillä jne. Tuoda ruokateollisuuteen geenimanipuloituja lihatuotteita, joilla saadaan ihmiset siihen tilaan, etteivät he enää kykene lisääntymään.


Tälle kaikelle eugeeniselle suunnitelmalle he laittoivat jo useita vuosia sitten hullun death-linen vuoteen 2050, johon mennessä nämä kuvittelivat, että saisivat tämän maailman väestön vähennettyä aina 500 miljoonaan.


Kaikki johtuu siitä, että heidän mielestä maailmassa on jo liian monta ihmistä hallittavaksi.


He eivät ehkä itse näe sitä, että tämä liikakansoitus ja resurssipula on vain näennäistä, jota johdetaan näiden heidän pyörittämiensä ahneiden ja korruptoituneiden monikansallisten yhtiöidensä kautta. 


Goldman Sachsin sijoitus/valtionryöstöpankin kassaholvit kun laitettaisiin auki, niin täällä olisi jokainen maailman ihminen sen jälkeen varakas miljonääri. Joten tarviiko sitä enää ihmetellä, että miksi köyhyys on edelleen tämän planeetan suurin ongelma.


Mutta itsekäs ja ahne eliitti ajattelee vain itseään kaikilla elämän osa-alueilla. 


Tästähän tuo perus porvarillinenkin ajatus ja arvomaailma on peräisin, että mietitään vain aina sitä, että mitenkä meillä menee paremmin kuin muilla. Eikä kiinnosta muiden tai valtion yhteiset asiat ollenkaan, kuin vain siltä perspektiivistä, että miten se voisi hyödyttää minua.


Kasaarijuutalaisista pitkälti koostuvat salainen maailmanhallitus salaisine ajatushautomoineen on myös luonut kommunismin, jolla se sai tuhottua tuon Venäjän Tsaarien luoman Venäjän keisarikunnan. 


Kasaarit laitettiin siellä valtaan ja lopulta nähtiin 80-luvulla miten tuolle rappeutuneelle kolhoosimaalle kävi.   



 
Vasta siinä vaiheessa kun Venäjän valtion kassasta liian monta miljardia ruplaa ryöstäneet oligarkkit laitettiin vaihtoon, niin Venäjän kansallisessa bruttokansantuotteessa alkoi tapahtu ihmeitä.


Kuten tuo käyrä tuossa ylempänä osoittaa sen, että Venäjään kohdistuneet talouspakotteet saattoivat jopa johtua siitä, että USA:n ja Britannian sekä Saksan kaltaiset talousmahdit kokivat Venäjän talouden heille jo liian suurena uhkana, minkä vuoksi pakottivat lähes koko Euroopan käymään taloussotaa Venäjää vastaan.


Mutta tämä Rothschildien pyörittämän pankkimafian syvä venäjäviha tulee sieltä, että tämä maailman rikkain suku menetti jo hallinnan sen valtion varoista ja se hiertää myös Jacob de Rothschildin mieltä tälläkin hetkellä.


Kun nämä pankkiirien psykopaatit ovat aina kuvitelleet omistavansa tämän koko planetan, koska ovat onnistuneet rohmuaman nämä yli 99,9 % koko tämän pallon varallisuuksista. 


Rothschildeilla on maailma suurimmat kultavarannot.


Arvaas kuka omistaa USA:n keskuspankin osake-enemmistön ? 


Rothshildit


Mutta Rothschildit omistavat tätä myötä myös Suomen Pankin, koska Euroopan keskuspankin yksityinen osake-enemmistö on myös Rothschildeilla.


Libyassa 2010-2011 Muammar Gaddafi yritti saada kultapohjaisen valuutan, mutta Rothschildit päättivät toisin ja tilasivat Gaddafin poliittisen murhan. 


Nyt Libyan keskuspankki on Rothschildien käsissä. 


Syyrian sisällissodassakin ollut kyse vain Rothschildien keskuspankkimafian valtataistelusta, kun he ovat sinne tuota keskuspankkiaan yrittämässä saada läpi. Mutta ei onnistu kuin vasta sen jälkeen, kunnes Syyrian armeija on kukistettu. 


USA:n armeija toimii siis Rothschild nimiselle maailman rikkaimmalle pankkisuvulle, jolloin jenkkiarmeija onkin tämän pankkisuvun yksityinen armeija. 


Se hyökkää aina sinne maahan, jonka valtiolliset päämiehet vastustavat näiden finanssiparasiittien pyrkimyksiä haltuunottaa kyseisen valtion taloudellinen itsemääräämisoikeus.


Rothschildit käyttävät myös tiedustelupalvelu CIA:n ja jenkkikonsulttien apua, jotka neuvottelevat suomenkin valtion budjettiohjelman, sekä pitävät suomen poliittista järjestelmää tälläkin hetkellä pihdeissään.


Olemme siis suuressa vaarassa joutua vielä EU:n liittovaltion aiheuttamaan DDR:mäiseen kurjuuteen, ellemme nyt äkkiä älyä tehdä tätä ratkaisua eduskunnan enemmistöllä, että irroittaisimme tämän maan EU:n taloudellisesta ja poliittisesta kuristusotteesta.


Sen jälkeen Suomi on palautettu takaisin itsenäiseksi valtioksi, jolla on myös täysi taloudellinen itsemääräämisoikeus.