http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

tiistaina, toukokuuta 29, 2012

Hollanti kaatoi ACTA:n



Hollanti on kaatanut ACTA internetsensuuriin tähdänneen vapaakauppasopimuslain ennen kuin se ehti tulla EU:n käsittelyyn.

Tämä oli nyt iso takaisku monikansallisille yhtiöille jotka ovat lobanneet ACTAA eteenpäin EU:ssa.

Lähde: RT



Internet seurannasta ja sananvapaudesta

Äsken järjestettin Euroviisut Azerbaidžanin pääkaupungissa Bakussa. Monelle ei mahtanut mieleen kyseisen valtion ihmisoikeudet.

Azerbaidžanin telelainsäädäntö on sellainen, että siellä kansalaiset tietävät että heidän internetin ja matkapuhelinten käyttöään valvotaan. Vuonna 2009 useita ihmisiä pidätettiin ja kuulusteltiin poliisin toimesta heidän äänestettyään matkapuhelimitse Armenian euroviisuehdokasta, ei oman maan euroviisua, kirjoittaa Rebecca Mc Kinnon The Mark-sivustolla.



Ruotsin tv:n tutkivan journalismin ohjelma Uppdrag Granskining lähetti ohjelmaa suomalais-ruotsalaisen yhtiön TeliaSoneran operaatioista Valko-Venäjällä, Uzbekistanissa, Kazakstanissa ja Azerbaidjanissa.

TeliaSoneran alihankkija Azercell asensi verkkoon "mustia laatikoita", joiden avulla oli mahdollista monitoroida kaikkea matkapuhelinliikennettä reaaliajassa ilman oikeuden lupaa tai etsintälupia.

Suomen ja Ruotsin hallitukset ovat esittäneet voimakasta retoriikkaa internetin vapauden säilyttämisen puolesta samoin kuin ihmisoikeuksista - samalla kun toimet sen varmistamiseksi, että internet ei olisi uhka vallitsevalle yhteiskuntarakenteelle jatkuvat.



EU:ssa näitä internet-verkkoon kohdistuneita sananvapausrikkomuksia yritetään nyt lyödä läpi mitä erikoisemmilla lakiuudistuksilla, jotka heikentävät yksityisyyden suojaa ja sananvapautta.

EUVOSTOLIITTO:n digitaalisen agendan komissaarin Neelie Kroesin tarkoitus on jo ajaa eteenpäin e-henkilötunnuksien käyttöönottoa 30. toukokuuta. Euroopan komissio on ajanut e-henkilötunnuksia vuodesta 1999. 'Harmonisoituja e-allekirjoituksia, e-henkilötunnuksia ja elektronisia vahvistuspalveluita (eIAS)' halutaan koko Euroopan Unionin alueelle.

Käytännössä ehdotus merkitseekin sitä, että anonyymia netin käyttöä ollaan lopettamassa. Internet on siis verkko, jossa voi verkostoitua, mutta myös verkko, jolla pyydystetään.

Internetin vapaus valuu samalla kaivosta alas ja muuttuu muinaisen länsi-saksan STASI-tyyppiseksi vakooja klooniksi. Sen jälkeen isoveli hengittää niskaan kaikkialla minne kirjoitat tai bloggaat.

Tarvitaanko siis EU:ssa tulevaisuudessa joitain erillisiä sananvapauskomiteoita, jotka päättävät että mitä saa kirjoittaa nettiin ja mitä ei.



Internet kehittyi aikanaan sotilasteknologiasta joka tunnettiin ARPANET nimellä.

ARPANET suunniteltiin 1960-luvulla Yhdysvaltain puolustusministeriön aloitteesta kehittämään uutta, turvallista, hajautettua pakettiverkkotekniikkaa. Se sai nimensä rahoittajaltaan Advanced Research Projects Agencyltä (ARPA).

ARPANET:in runko muodostui aikanaan huippunopeiden 56Kbit/s linjojen yhdistämistä viestinvälityssolmukoneista, joita kutsuttiin nimellä IMP (Interface Message Processor). IMP-solmuihin kytkettiin sitten tavalliset tietokoneet tietoliikenneohjelmistoineen.

Tällä hetkellä internetin ajatellaan olevan vapaa verkosto, jossa tieto kulkee, säilyy ja on saatavilla. Sellainen suhtautuminen on naiivia, koska linjoilla voi olla koko ajan:

- Yhdysvaltain turvallisuusvirasto NSA
- Keskustiedustelupalvelu CIA
- Echelon (ähköinen valvontajärjestelmä)
- SUPO
- Ruotsin Säpo
- FBI
- DARPA (Yhdysvaltain asevoimien tutkimusorganisaatio)

jne.


Vaikka isoveli valvoo, niin siitäkin huolimatta internet toimii edelleen erinomaisena tiedonhankintakanavana kenelle tahansa ja tietoisuus pääsee sen kautta leviämään eteenpäin.

Vastaavasti myös jenkkien Pentagonista liikkeelle laitettu psykologinen sodankäynti lisääntyy ja sitä tungetaan erityisen paljon internetissä eteenpäin.

Pelkästään yhdysvalloista lähetettyyn propagandaan uppoaa Pentagonista 120 miljoonan dollarin kulut vuosittain. Voidaankin kuvitella, että kuinka paljon pistävät haisemaan mm. NSA:n ja Echelonin teleurkintaan, jolla vakoilevat miljoonien yksityishenkilöiden kaveripiirejä joita jenkit sitten nimittävät vaikka terroristeiksi, jos ryhmillä on jotain USA:n politiikkaa vastaan.

Sana terroristi on luotu mediassa pelotteluksi ja sen tarkoituksena on pitää kokonaiset kansakunnat (erityisesti Yhdysvaltojen kansa) pelon alla ja valtaeliitti lavastaa erityisesti muslimit tällaisiksi pelätyiksi terroristeiksi, jotka voivat räjäyttää vaikka sillan jossain päin jenkkejä.

Terroristi sana luotiin sitä varten, että saataisiin mustamaalautta kaikki ne väestöryhmät jotka vastustavat globalistien ajamaa valtionterrorismia. Nykyään rauhanaktivistit niputetaan samaan sakkiin ja seurantalistalle päätyvät vaikka ketkä väkivaltaa vastustamattomat aktivistit.

Tieto on kuitenkin valtaa ja mitä enemmän on heränneitä ihmisiä, niin sitä enemmän on USA:n hallituksen takana piileskelevällä valtaeliitillä paineita saada pidettyä valtakulissit kasassa.



USA:n sotateollisuuden illuusion on kuitenkin pysyttävä kasassa hinnalla millä hyvänsä ja illut eivät luovuta. Hyökkäys Iraniin on jo päätetty ja tarkempia hyökkäys-strategioita hiotaan koko ajan Pentagonissa. Lavastettu Iranin sodan mahdollisesti aloittava provokaatio persinalahdella vielä odottaa itseään. Israelin valtionjohtajat olisivat halunneet jo ajat sitten iskeä Iranin ydinlaitoksiin. Mutta muu porukka on painanut jarrua.

Maailmanpoliittisesti tilanetta ollaan ajamassa selvästi kohti suurempaa sotilaallista konfliktia, johon Venäjä ja Kiina houkutellaan mukaan.

Iran ei ole edelleenkään suostunut luovuttamaan öljy-yhtiöidensä valtaa illujen Rockefellerien hallinnoimalle monopolille ja Rothschildien pankkiirisuku taas janoaa Iranin keskuspankkitoimintaa itselleen. Näin ollen Iranin ja kuuden sovittelijamaan neuvottelut päättyivät jälleen tuloksettomina.

Se mistä siellä oikeasti neuvoteltiin ei liittynyt ydinlaitoksiin juuri ollenkaan. Vaan siellä yritettiin edelleen hieroa diilejä Iranin öljymonopolin sekä keskuspankkitoiminnan yksityistämisestä.

Iranista ollaan tehty sitten kostoksi ydinteollisuuden syntipukki ja valtamediassa kusetetaan, että he kehittelisivät siellä ydinpommeja. Oikeasti vain yhdysvaltojen armeijan kansainvälinen ydinvoimateollisuus janoaa uraania mistä tahansa päin maailmaa, koska ydinpommien valmistamiseen tarvitaan yhä enemmissä määrin sitä.

Toisen maailmansodan aikana Yhdysvallat alkoi hankkia suuria määriä uraania atomipommin rakentamiseen tähtäävän Manhattan-projektin tarpeisiin. Belgian Kongon, Kanadan ja Yhdysvaltain omat uraaniesiintymät olivat merkittävässä asemassa sodan aikaisessa uraanituotannossa. Toisen maailmansodan jälkeen uraanintuotanto kasvoi kilpavarustelun myötä ja merkittävää kaivostoimintaa syntyi Neuvostoliittoon, Saksaan ja Australiaan.

Lähde:Verkkomedia
Finnish.ruvr.ru


Kuusamossa taistellaan uraanikaivoshanketta vastaan



Kuusamon uraaniesiintymätt löydettiin jo 1960-1970-lukujen uraanitutkimusten yhteydessä. Silloin löydettiin mm. Kitkajoen Käylän Juomasuo, Kitkajärven Kouvervaara, Rukan Konttiaho ja Meurastuksenaho. Ne näkyvät tänä päivänäkin Geologian tutkimuskeskuksen (GTK: n) uraanivarannoissa yhtiöille.

Ydinvoimaresurssi on uraani. Ministeriön virkamiehet tiesivät koko ajan Kuusamon uraanista. Jos he olisivat kertoneet, että alueella on uraania, kaikista näistä alueista olisivat tulleet laajat kuulemiskierrokset. Ihmiset olisivat silloin voineet valittaa Korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja prosessit olisivat kaivosyhtiöille hitaampia.

Koska ministeriö ja GTK vaikenivat, yhtiöt pääsivät nopeammin eteenpäin, kuten Dragon Miningin tapauksessa. Tästä on keskusteltu suoraan nykyisin ex-kaivosylitarkastaja Suomelan kanssa: "miksi teitte näin?" Siihen ei tullut mitään vastausta.

Mainittakoon, että Talvivaaraan tuli yhtäkkiä uraanintuotanto. Käytännössä Kuusamon kaivosteollisuudessa tullaan prosessina tekemään samoin. YVA- ja kuulemisprosessissa on edetty nopeasti, jotta ihmiset eivät huomaisi asiaa.

Käylän ensimmäinen tilasuuskin oli vain tiedotustilaisuus ” kairauksista”, vaikka tosiasiassa aloitettiin YVA-prosessi. Viime kevään tilaisuudessa esiteltiin kaivosyhtiön julkaisema kirjanen, johon oli merkitty Kuusamon luonnonsuojelualueet.

Yleisötilaisuudessa esitettiin kysymys: "miksi tähän ei ole ollenkaan merkitty Oulangan Kansallispuistoa?" Siihen ei tullut mitään vastausta.

Kittiläläiset vastustivat 1960-1970-luvuilla uraanikaivoksen perustamista Pahtavuomaan. Ministeriö ja kaivosyhtiöt ottivat opikseen ja ajoivat saman louhoksen auki ” kultakaivoksena.”

Opittiin, koska ihmiset vastustavat uraanikaivoksia, niin hankkeet on parasta ajaa kultakaivoksina läpi. V. 2006 entinen Kauppa- ja teollisuusministeriö (TEM) oli tietoinen Sallan kairauksista Oulangalla.

Kun siitä nousi kohu, ministeriö kiisti tietävänsä. Yhtiöt käyttivät vanhan kaivoslain porsaanreikää, etsivät mineraaleja, mutta eivät kertoneet, mitä mineraaleja. Juomasuolla on 21m aina 200m saakka uraania ja toriumia yli 30-kertaiset määrät Talvivaaraan verrattuna.

Maaliskuussa 1989 IEAN raportissa Wienissä on esitelty uraaniesiintymät, käsittelyssä olivat myös Kitkan, Rukan ja Kitkajoen alueet. V. 1987 on erillinen kappale Kuusamon uraanimalmioista.

Näitä tutkimustietoja löytyy englanninkielisinä n. 20 kpl, joissa käsitellään Rukan, Kouvervaaran Juuman, Kitkajärven ja Kitkan ympäristössä olevia uraanimalmioita. KTM, nykyinen Työ- ja elinkeinoministeriö rahoitti aikoinaan nämä uraanitutkimukset.

Tämä alue on määritelty Suomen mahdolliseksi uraanipotentiaaliksi.

Kunnan viranomaisille ei ole kerrottu kaikkea, vaikka GTK:n ministeriön sekä yhtiön olisi pitänyt kertoa. Laaja uraanivyöhyke yltää Oulangan Kansallispuiston sisään, yhtiöt haluavat aloittaa kaivostoiminnan Käylästä.

Talvivaaran, Raahen, ja Kevitsan YVA- prosessit tehtiin alussa pienelle alueelle, jotta luvat saataisiin läpi, sen jälkeen tehtiin massiiviset laajennukset. Kuusamon muut valtausalueet ovat potentiaalisia jatkolouhinta-alueita. Talvivaaran alkuperäisessä YVA-prosesissa ei edes mainittu uraania.

YVA- prosessiin ja STUK:iin on syytä suhtautua erittäin kriittisesti. Kaivosfirma tilaa konsultin joka ei ole puolueeton taho, eikä myöskään STUK, joka toimii kaksoisroolissa myös yhtiöiden konsulttina.

Kun Talvivaarasta tulvi saastetta ympäristöön, paikallinen ELY-eskus meni mittaamaan vettä, mutta ei maininnut uraanimääriä, koska heillä ei ollut siihen oikeutta, sillä uraaninmittaus on STUK:in monopoli, vaikka silloinkin STUK mittaa ja kommentoi ”heidän mandaattinsa” mukaisesti vain säteilyä eikä uraanin myrkyllisyyttä.

STUK:in ex-johtaja Laaksonen on myöntänyt, että STUK menee mittaamaan uraania vain silloin, kun yhtiöt sitä pyytävät.

Läpi korruptoitunut ydinhallinto ei välitä Kuusamolaisten vastustuksesta ollenkaan, vaan pyrkii viemään uraanintuotannon läpi myös Kuusamossa. Näin ollen ydinaktivisti Arto Lauri on ollut alusta saakka oikeassa siinä missä hän kertoi, että koko Suomen pikkukunnat muutetaan pikku hiljaa kansallisiksi uraanikaivoksiksi. Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA vähät välittää laajamittaisista ympäristöhaitoista. Ent. olkiluodon sähköinsinööri Arto Laurin mukaan näiden uraanikaivosten kaivajat tuodaan tulevaisuudessa kokonaan kiinasta.

Lähde: Verkkomedia



Pentagon tilaa vuosittain 120 miljoonalla dollarilla propagandaa



Leonie Industries
niminen alihankkijafirma tuottaa propagandaa Pentagonille ja siitä maksetaan vuosittain n. 120 miljoonaa dollaria.

Nyt tämän propagandakonttorin toimitusjohtaja Camille Chidiac on tunnustanut olleensa kahden USA Today:n toimittajaan kohdistuneen mustamaalaus-kampanjan takana. Camille Chidiac omistaa Leonie Industries´ista 49% ja hänen sisarensa Rema DuPont 51 prosenttia.

Chidiac oli avannut joukon nettisivuja sekä keskustelufoorumeja, joilla keskityttiin mustamaalaamaan kahta Leonie Industries´in Pentagonille tuottamasta propagandasta sekä Chidiacin verojen välttelystä aiemmin raportoinutta USA Todayn toimittajaa Ray Lockeria sekä Tom Vanden Brookia.

Kyseiset toimittajat olivat monitoroineet myös Pentagonin "informaatio-ohjelmia", pääasiassa Irakin ja Afganistanin sotaa koskevia. Liittovaltion rahojen käyttäminen Yhdysvaltain kansalaisille tarkoitetun propagandan tuottamiseen ja jakeluun on Yhdysvalloissa laitonta.

Chidiac oli muun muassa avannut toimittaja Tom Vanden Brookin nimellä nettisivuston sekä facebook- ja twitter-tilit postitellen hänen nimissään väärennettyä materiaalia. Chidiac sanoo, ettei hänen tarkoituksenaan ollut aiheuttaa harmia Pentagonille tai Yhdysvaltain armeijalle.

Propaganda ja siihen liittyvät mustamaalauskampanjat esiintyvät myös Suomessa joista erityisesti maamme johtava vaiheoehtomedia verkkomedia on saanut osansa.

Valtamedia aivopesee edelleen suuren lauman enemmistön näillä tutuilla leimaus-sanoilla, kuten:


  • - huuhaa
  • - salaliittoteoria
  • - hourailee
  • - salaliittohörhö
  • - ufo-uskovaiset
  • - foliohattu
  • - paranoidinen
  • - hörhö
  • - vainoharhainen

Kaikki nuo edellämainitut termit toimivat alitajuisesti olkinukke tekniikalla aivopesun tavoin ja ohjelmoi vanginvartijatietoisuudessa elävän kohderyhmän pistämään, kuin hitsaajan lasit naamalle ja näkyykö niiden hitsauslasien läpi mitään?

Ei näy ja nämä leimaavat sanat toimivat hitsauslasien tavoin tietoisuusasteesa ja koska korkeampi tietoisuus on mahdollinen vasta sen jälkeen, kun yksilö on tiedostanut olevansa yksilö kaikkine suurine mahdollisuuksineen. Tämän jälkeen nuo edellämainitut salaliittokortit tai huuhaalasit eivät enää toimi, koska vanginvartijatietoisuudesta herännyt ihminen ei tuollaisia asenneongelma-sanoja tarvitse.

Nuo sanat on tarkoitettu meidän kollektiivisesta tietoisuudesta heränneiden leimaamiseen ja mustamaalaamiseen. Sitä kieltä saattaa käyttää jopa lähipiiri, jos ei ole samalla aaltopituudella.

Valtamediassa nuo sanat ovat edelleen käytössä ja esim. HS maksaa aika-ajoin kuuluisia runoilijoita kuten Arno Kotron (kuvassa) trollaamaan tästä aiheesta propagandaa. Kotro kirjoitti äskettäisessä kolumnissaan, että "koululaitos ei hänen mielestään kasvata huuhaa-kriittisyyteen."

Arno Kotron mielestä peruskouluissa tulisi sitten olla erilliset oppiaineet, jotka varoittaisivat henkisestä kasvusta ja siihen liittyvästä vanginvartijatietoisuuden kasvuprosessista. Jotka olisi naamioitu "huuhaaksi" ja oppiaineen nimi olisi huuhaa-kriittisyys oppi. Ei sentään huuhaa-kristillisyys.

Se, että lähes puolitoista miljoonaa aikuista suomalaista pitää telepatiaa todellisena ilmiönä on mahtava juttu ja kertoo siitä, että ei me mitään pölkkypäitä ollakaan tämän muun juntikansan seassa. Helsingin-sanomat kuitenkin tuomitsee kaiken rajatietoon ja henkiseen kasvuun liittyvän tiedon ja leimaa ne edellen huuhaaksi, koska ylempi valtaeliitti pelkää valta-asemansa puolesta. Sen vuoksi HS tulee jatkossakin ottamaan aina yhteyttä runoilija Kotroon tai johonkin muuhun maksettuun/lahjottuun toimittajaan, joka on valmis ryöpyttämään sekä haukkumaan meitä henkisesti heränneitä ihmisiä.

Lähde: Verkkomedia

HS





Presidentti Obama joutui oikeuteen NDAA-laista



Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama on joutunut oikeuteen NDAA-laista.

Presidentti Barack Obama allekirjoitti 31.12 2011 kiistellyn NDAA-lain. NDAA eli National Defence Authorization Act sallii mm. Yhdysvaltain kansalaisten pidättämisen määräämättömän pitkäksi ajaksi terrorismi-epäilyjen perusteella. Hallituksella ei ole velvollisuutta todistaa epäillyn syyllisyyttä tai edes järjestää hänelle oikeudenkäyntiä.

NDAA:ta ovat vastustaneet myös Yhdysvaltain tiedustelu- ja turvallisuuselinten kuten FBI:n ja CIA:n johtajat sanoen sen vaikeuttavan heidän työtään.

Tästä näemme, että vaikka nämäkin urkinta ja tutkimusvirastot tekevät julkisuudessa paljon pahaa, niin heidän johtajat ovat kuitenkin inhimillistä sakkia jotka ovat kansan puolella täsä valtaeliitin kontrollifriikkien ja maailmanväestön välisessä sodassa.

Barack Obama on tässä leikissä pelkkä illuminatin sätkynukke ja nukkemestarit ohjaavat presidenttiä kuin nukketeatterintyöntekijä.


Tämän presidentti Obamaa vastaan nostetun oikeusjutun taustalla on muun muassa Pulitzer-palkittu journalisti, New York Timesin entinen kirjeenvaihtaja ja kirjailija Chris Hedges sekä joukko muita aktivisteja, mukaan lukien MIT-professori Noam Chomsky, kirjailijat Tangerine Bolen, Alexa O´Brien sekä taloustieteen tohtori, RAND Corporation -yhtiölle työskennellyt sotilaallinen tutkija Daniel Ellsberg, joka vuonna 1971 vuoti Pentagonin papereiden nimellä tunnetut huippusalaiset asiakirjat New York Timesille ja muille amerikkalaislehdille.

Kirjailijat Naomi Wolf sekä Cornel West ovat liittymässä kantajien joukkoon. Cornel Westin mukaan Yhdysvallat on kehittymässä diktatuuriksi, jossa on ripaus fasismia mukana. Kantajia edustavat asianajajat Bruce Afran sekä Carl Mayer.

Tuomari Katherine Forrest New Yorkin eteläisestä piiristä hylkäsi Obaman hallinnon puolustelut siitä, että "NDAA vain vahvistaa jo olemassa olevat, sotavoimien oikeudet suorittaa tiettyjä rutiinitoimenpiteitä" ja on antanut päätöksenään, että NDAA rikkoo perustuslain lisäyksiä.


Hallituksen odotetaan vetoavan tuomarin päätöksestä ja Verkkomedia jatkaa aiheen seuraamista.

NDAA ei kuitenkaan ole ainoa laki, jonka avulla suita suljetaan Yhdysvalloissa tai suoritetaan pidätyksiä köykäisin perustein Muita, NDAA:n osa-alueita kattavia lakeja ovat mm. vakoilua koskeva Espionage Act, FISA Amendment Act, Authorization to Use Military Force Act (AUMF) sekä PATRIOT Act.

Tämän oikeusprosessin tulevaisuutta on kuitenkin varsin helppo ennustaa kun läpikorruptoituneet ja maksetut tuomarit lähtevät käsittelemään tätä juttua.

Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmän kulisseissa on jo nostettu aiemmin Yhdysvaltojen hallinto oikeuteen 9/11 terrori-iskujen lavastamisesta ja se oikeusprosessi haudattiin silkkihansikkain.

Neil F. Keenan niminen juristi pisti illut oikeuteen 2011 vuoden loppupuolella ja sekin käsittely junnaan paikoillaan, vaikka siitäkin on ollut David Wilcockin, Benjamin Fulfordin sekä Project Camelotin toimesta monesti juttua.

Valtaa on haastavaa yritää lähteä palauttamaan takaisin kansalle ja pistää sen jälkeen psykopaatit pois vallasta. Siihen tarvitaan meidän jokaisen yksityishenkilön voimia ja tietoisuutta yksilötasolta. Koska tämä suurin sodankäynti meitä vastaan käydään kuitenkin psykologisella tasolla ja se tiedetään tasan tarkkaan tuolla Pentagonissa.

Lähde: Verkkomedia

Courthousenews



Web bot ennustaa Fukushimaan seuraavaa katastrofia 10. heinäkuuta 2012



Web bot softan kehittäjä Cliff High oli vieraana Red Ice Creations radiossa ja hän kertoi, että web bot ennustaa seuraavaa maanjäristystä ja ydinkatastrofia 10. Heinäkuuta 2012.

Web bot on tietokonesofta jonka uskotaan pystyvän ennustamaan tulevaisuudentapahtumia bottien avulla. Ohjelmasovellus kehitettiin 90-luvun lopussa ja se rakennetiin alunperin osakemarkkinoiden ennustamiseen.



Kuvassa näkyy miten ohjelman sovellus toimii.


Fukushiman 3-reaktorin posautus vs. 1940 vuoden ydinpommin laukaisu

Kuva kertoo tästäkin enemmän kuin 1000 sanaa, että mitähän sillä Fukushimassa oikein tapahtui 11. maaliskuuta 2011

Illuminatin liikkeet tunnistaa lähes aina tuosta 11 numerosta, jolla on okkultistinen merkitys heille.

- Lavastetut terrori-iskut Yhdysvalloissa 11.9.2001
- Madridin juniin tehdyt pommi-iskut 11. Maaliskuuta 2004
- Fukushiman ydinonnettomuus 11. maaliskuuta 2011



Japanin ydinkatastrofi oli aiheutettu skalaariase HAARP:lla ja tätä hallinnoi Yhdysvaltojen armeija sekä NATO.

Haitin maanjäristys aiheutettiin samalla vehkeellä vuonna 2010 ja sillä lahdattiin yli 220 000 siviiliä. Venezuelan presidentti Hugo Chavez uskalsi vielä kyseenalaistaa asian mediassa samana vuonna.

Yhdysvaltain armeijan hallinnoima HAARP-ohjelma sekä Norjan Trömsassa sijaitseva Eiscat, kuuluu edelleen salahankkeisiin, joka on naamioitu julkisuudessa tutkimaan ja kontrolloimaan vain ionosfäärissä tapahtuvia sähkömagneettisia prosesseja. Salaisuus piileekin siinä, että mitä näillä sähkömagneettisilla prosesseilla voidaan ohjailla ja kontrolloida. Kun niillä voidaan aiheuttaa myös tuhoisia maanjäristyksiä sekä tsunameita. Ilmastontutkimisessa on näemmä suuri biologiseen sodankäynnin optio, jota armeija käyttää haikailematta hyväksi.



Mitähän Nikola Tesla sanoisi näistä USA:n armeijan skalaariasehankkeista jos vielä eläisi, koska HAARP perustuu suurimmaksi osaksi Teslan keksimiin patentteihin, jotka otettiin silloisen pankkiiriliike JP. Morganin toimesta haltuun ja sitä kautta nämä kaikki myös vapaaenergiaan pohjautuvat patentit jäivät USA:n armeijan mustan budjetin osaston haltuun.

Albert Einsteinkin sanoi jo aikanaan, että "ydinvoima tulee lopulta tappamaan käyttäjänsä".

Lähde: Verkkomedia
Red Ice Creations