http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Riikka Söyring. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Riikka Söyring. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, toukokuuta 30, 2016

Citibank maksoi itsensä vapaaksi syytteistä 425 000 000 dollarilla



Valuuttakurssien ja korkotason manipuloinnista kiinni jäänyt rahanpesupankki Citibank maksoi itsensä pois syytteistä 425 000 000 dollarilla. 

Eli 425 miljoonaa riitti siihen, että tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 3,5 miljardin dollarin nettovoiton tehnyt pankki sai pestyä kätensä rikossyytteiltä. Jossa tämä 425 milliä oli lopulta sovittelumaksu. 

Yhdysvallat pelasti vuonna 2008 Citibankin takauksilla, kun näiden samojen sijoituspankkien toimesta ajettiin talous sekaisin. 



Todellisuudessa tämä tuolloin tapahtunut Citibankin pelastus oli puhdas USA:n valtion veronmaksajien ryöstö, joka tehtiin tällä keinotekoisesti luodulla vuoden 2008 pankkikriisillä.

Totuushan tietenkin on se, että näillä USA:n armeijan sotiakin ja maailman huumekauppaa rahoittavilla pankeilla ei ole holveissaan kuin melkein pelkkiä bittejä. Sillä jos heidän asiakkaat mm. Kiinan valtio kävisi hakemassa kultaharkkonsa pois Fedistä (USA:n keskuspankki), niin siinä olisi lopulta tämä jenkkien keskuspankki laittamassa lappua luukulle.



Benjamin Fulford kertoi jo alkuvuodesta, kuinka juuri tällä samaisella Citybankilla on ollut 58 miljardin tappioita ja heidän yksiä omistajia ovat Saudit. 



Lähde: Vastavalkea (Toimittaja: Riikka Söyring) 

ABC News

tiistaina, elokuuta 18, 2015

Monsanton liikevaihto tippui 34 % viime vuodesta


Maatalous ja kemikaalijätti Monsanton liikevaihto tippui viime vuodesta peräti 34 %. Joka johtui pääosin siitä, että yhtiön geneettisesti manipuloituja tuotteita on boikotoitu pitkin maailmaa. Onhan kyseessä edelleen yksi maailman pahamaineisimmista monikansallisista yhtiöistä. 

Siltikin edelleen vaikka monet ihmiset jo tietävät, kuinka geneettisesti manipuloidut sekä Monsanton aineilla myrkytetyt elintarvikkeet sairastuttavat meitä. Niin suuri joukko ateistisia tiedeuskovaisia leimaa nämä vieläkin huuhaaksi ja hölynpölyksi. 




Tiedeuskovaiset kun eivät ymmärrä, että kuinka Monsanto yhtymä toimii täysin YK:n Agenda 21 mukaan. Eli harjoittaa koko planeetan väestöön kohdistettua depopulaatio-ohjelmaa saastuttamalla elintarvikejakelun. Mutta samalla jonkun korruptoituneen tiederunkkarin mukaan tämä kaikki geneettinen manipulointi on meille kaikille hyvästä ja pelastaa nälänhädän. 

YK Agenda 21 on vuonna 1992 solmittu kestävän kehityksen toimintaohjelma. Ohjelmassa kansalaisyhteiskunnan rooli on merkittävä. YK ei kuitenkaan julkisissa dokumenteissaan puhunut näistä suunnitelmista, kuten esim. perheiden kieltäminen ja ihmisen lisääntymisen kieltäminen. Suomalainen bloggari Riikka Söyring mainitsi asiasta jo useita vuosia sitten. 

Tässä YK:n ajamassa agenda 21 maailmanväestön eliminointiohjelmassa on monta porrasta ja vaihetta. Se jaottuu n. 2050 vuoteen, johon mennessä eliitti uskoo päässeensä tavoitteeseen. Jolloin täällä toivottaisiin enää olevan jäljellä 500 miljoonaa ihmistä koko pallolla. Loput oltaisiin jo saatu hävitettyä keinolla millä hyvänsä.





Tämä 500 000 000 ihmisen määrä on jopa kirjoitettu vuonna 1980 perustettuun Georgia Guidestonen graniittiveistokseen, joka sijaitsee Georgian osavaltiossa, Yhdysvalloissa. Sen rahoittajat ovat halunneet syystä pysyä poissa julkisuudesta, koska rahoittajat ovat osa tätä samaa maailman salaista valtaeliittiä, jotka tätä depopulaatiohanketta rahoittavat ja organisoivat. 



tiistaina, elokuuta 11, 2015

Perussuomalainen raumalaispoliitikko: "Suomalaiset voisi siruttaa"


Perussuomalainen raumalaispoliitikko Pasi Mäenranta ehdottaa ulkomaille lähtevien suomalaisten mikrosiruttamista vaihtoehdoksi KELA -maksujen sotkuihin. 

Siru apuna onnettomuustilanteissa

 

Pasi Mäenranta korostaa, että esitys siruttamisesta on vain keskustelunavaus, jonka avulla hän haluaa saada Kelan etuuksien maksamisen tarkasteluun. Siitä voisi kuitenkin hänen mukaansa olla hyötyä myös muissa tilanteissa.

– Jos reissussa sattuu joku suuronnettomuus tai katoaminen, niin sillä tavalla Suomen kansalainen löytyisi aika helposti.

Mäenranta ei olisi huolissaan myöskään liiallisesta seurannasta.

– Olemme antaneet itsemme jo esimerkiksi kännykän, Googlen tai Facebookin kautta seurantaan. En usko, että siruttaminen olisi kauhean vakava asia.

Maailman väestön mikrosiruttaminen on ollut lukuisten eliitin salaisten ajatushautomoiden poliittinen agenda. 



Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun laitoksen erikoistutkija Matti Linnavuo kertoi mikrosiruun sidotusta pankkikortista muutama vuosi sitten Savon Sanomien julkaistussa jutussa. Tästä näemme sen, että kuinka teknokraatti ei näe mitenkään sitä miten tämä jo liian pitkälle käsistä edennyt teknologia käytetään ihmiskunnan orjuuttamiseen. Teknokraatti kun palvoo vain tieteen keksintöjä ja pitää niitä ratkaisuna kaikkiin ihmiskunnan ongelmiin. 

Suomalainen bloggaaja Riikka Söyring on jo vuosia sitten kirjoittanut samasta aiheesta.  Georgian osavaltio yhdysvalloissa teki 2010 vuonna lakiesityksen (SB 235), joka kieltää lailla kansalaistensa mikrosiruttamisen.


       
       
       
       

Tällä videolla DARPA:n toiminnanjohtaja ja myös Googlelle työsnektelevä Regina Dugan kertoo miten nielaistava mikrosiru toimii. Heillä on myös ns. elektroninen tatuointi tyyppinen siru, joka pystyy myös lukemaan käyttäjänsä ajatuksia.


Google on itseasiassa jo kehittänyt Motorolan patentteihin perustuvan nielaistavan mikrosirun, joka pystyy lukemaan meidän ajatuksia. On vain ajan kysymys milloin maailman korruptoituneet hallinnot pakottavat kansalaisiaan käyttämään tätä teknologiaa. 







perjantaina, huhtikuuta 05, 2013

Infosota kiristyy... Long Playn (LP) sivuilta sensuroidaan kriittisten keskustelijoiden viestit



Tässä kun viime-aikoina on tämän hitaan journalismin yhdistyksen Long Play (LP) harjoittama infosota kiristynyt entisestään, niin tämä informaatiosodankäynti näkyy eristyisesti heidän nettisivuillaan. 


Kun tässä eilen linkitin tuon äskettäin tehdyn nettiradio-ohjelman, jossa keskustelimme Verkkomedian päätoimittaja Janus Putkosen kanssa tästä Long Playn hyökkäävästä ja epäasiallisesta journalismista kohdistettuna meihin kriittisesti ajatteleviin julkisiin henkilöihin mm. blogisteihin ja Verkkomedian toimittajiin. 



Niin sain sitten aika nopeasti kuulla Rokotusinfo ry:n puheenjohtajalta Jyrki Kuoppalalta, että tuo linkki ei näy muille. Eli jos menet Long Playn sivuille rekisteröimättä Facebookissa, niin et sitä näe.. Eli se on sensuroitu jonkun ulkopuolisen tahon kautta Long Playn sivuilta julkisesti ja tämähän oli pakko tarkistaa sitten ihan itse.


Tässä nyt sitten näkyy ruutukaappaus tuosta rekisteröimättömän Long Playn facebook-sivusta. Eli eihän tässä voi muuta kuin todeta, että tämä sensuuri on tosi, eikä mikään inhimillinen virhe.

Siinä missä tuo Verkkomedia.org julkaisema Hasbara artikkeli sensuroitiin googlen toimesta. Niin näyttäisi kyllä hyvin selvästä, että myös Facebookin takana olevat tahot liittyvät hyvin tiiviisti tämän saman Sionistisen valtamedian keisareiden sylttytehtaalle. Sillä mitä ainakin tuolta Facebookista kuulin palautetta Long Playn väeltä, niin he sanoivat etteivät moderoi siellä mitään.

Näyttäisi siis selkeästi siltä, että nämä Long Playn maksullisissakin arikkeleissa teilatut henkilöt eivät saa päästä ääneen sosiaalisen median kautta Long Playn facebook-sivuilla. Se on sitten aivan sama, että millä maan kamaralla tämä sensuuri-konttori sijaitsee. Mutta sen olemassaolo on jo noissa ruutukaappauksissa todistettu ja vielä se, että nämä linkittämäni viestit eivät todellakaan näy kuin vain kriittisten ajattelijoiden välillä.

Eli tällainen sensuurihan on aivan ällistyttävää, että toisinajattelijat niputetaan jollain yksittäisellä facebook-sivulla yhteen ja saadaan mahdollistettua se, että heidän keskinäiset keskustelut julkisella facebook-sivulla näkyvät vain heille toisilleen. Kun taas näiden yli 6000 Long Playn sivusta tykkääjä nappulaa painaneille ne viestit eivät näy. Koska ne viestit eivät saa heille näkyä.

Tällainenhan on siis aivan mielipuolista sensuuria sosiaalisessa mediassa.





torstaina, huhtikuuta 04, 2013

Verkkosensuuri by Google. Nyt se sitten alkoi Suomessa.



Suomen johtavimpiin vaihtoehtomedioihin kuuluva Verkkomedia julkaisi tässä äskettäin jutun Israelilaisesta valtaväestöön kohdistuvasta mielipiteenmuokkauksesta nimeltään Hasbara. Jutun oli kirjoittanut Verkkomedian blogisti Riikka Söyring.


"

Mutta pian kuitenkin kävi ilmi, että tätä kyseistä Verkkomedian julkaisemaan juttua Hasbarasta ei ole löydettävissä googlen hakukoneilla. Eli missä vika? Oliko siis juttu Hasbarasta liikaa kenties sionistiselle eliitille ?



Jos kirjoitat googlen hakukoneella hakuun tuon hasbara verkkomedia sanat, niin tällainen on hakutulos. Että tätä kyseistä Hasbara-artikkelia et millään tavalla löydä sieltä, koska se on googlen toimesta sensuroitu.



Lähde: http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=7438

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=6716

The Telegraph - Bruno Waterfield: EU to set up euro-election ´troll-patrol´ to tackle eurosceptic surge
Liitteet:
WUJS: Hasbara Handbook: Promoting Israel on Campus
Rabbi Gerald C. Skolnik, Forest Hills Jewish Center, Queens, New York, 20 November 2012
Hasbara-kerronnan ääriesimerkki: Washington Post editorial writer, Charles Krauthammer: "Why Was There War in Gaza?" November 23, 2012
Hasbara-kerronnan ääriesimerkki 2: Washington Post, Jennifer Rubin: "Chuck Hagel´s colleague: So many Jews, so much disloyalty" 28 January 2013

torstaina, maaliskuuta 28, 2013

Long Play (LP) avasi maanlaajuisen mustamaalauskampanjan Suomen tunnetuimpia toisinajattelijatahoja vastaan



Sain tässä tämän vuoden alussa haastattelupyynnön eräältä freelancetoimittajalta joka kertoi olevansa Long Play (LP) nimisen tulevan vaihtoehtomediapalvelun toimittaja. Kiinnostukseni heräsi heti, että kuinka nyt valtamedian piirissä yritetän pistää kasaan vaihtoehtomediaa.

Kysyin samantien sähköpostitse tältä toimittaja Ilkka Pernulta, että mikä on tämän LP:n motiivi nyt tehdä juttu samaan aikaan Verkkomediasta, Magneettimedista, Verkkomedian päätoimittaja Janus Putkosesta, Verkkomedian blogisti Riikka Söyringistä sekä blogisti Teemu Vehkalasta ja sain vastaukseksi ympäripyöreän vastauksen;

"kaikki vaihtoehtomediaan kirjoittavat on nykyään niputettu
salaliittoteoria-käsitteen alle. Se on sääli. Siksi ihmiset eivät
oikeastaan edes ymmärrä, mistä on kysymys. Minusta on sekä teidän että
lukijoiden kannalta tärkeää, että pystyisin avaamaan
vaihtoehtomedioiden logiikkaa. Monille nimittäin se ei avaudu. Ja
olisi tärkeää että tekin pääsette ääneen."

Pian selvisi, että kaikki tämän Long Playn tulevat artikkelit olisivat maksullisia ja n. 3. 90 € per artikkeli ja tätä sitten mainostettiin tutkivalla laatujournalismilla.

Mutta jos nyt ylipäänsä käytetään ns. tervettä järkeä niin maksulliset artikkelit eivät johdu siitä, että tämä LP:n pulju on niin köyhä, että se tarvitsee kulujen maksamiseen taloudellista avustusta. Sillä kun kyseessä on aivan selvä Helsingin-Sanomien alulle panema mediatoimitus, niin sitä rahaa kyllä tulisi myös sieltä. Joten maksullisten artikkelien motiivi on oletettavasti aivan eri.

Joten tulin tällaiseen johtopäätelmään, että LP:n artikkelien on tarkoitus olla maksullisia sen vuoksi, että vain harva niitä päätyy lukemaan. Sillä kun kuitenkin valtamedia hoitaa sen lopullisen Long Playn artikkelien tiedottamisen ja näissä jo tähän mennessä toteutuneissa mediauutisoinneissa motiivi on ollut artikkeleissa esiintyvien henkilöiden tai tahojen diskreditointi, eli uskottavuuden heikentäminen. Joten tässähän se nyt tuli aika pähkinänkuoressa.



Jos kerta vielä itse pääartikkelin nimestä "Totuuksien Tavaratalo" voisi jo päätellä, että kaikki keskittyisi tämän Ylivieskalaisen tavarataloyrittäjä J. Kärkkäisen omistaman ja julkaiseman Magneettimedia-lehden diskreditointiin. Mutta se ei todellakaan pitänyt paikkansa kun tuon artikkelin luin kokonaan.

Sillä tiesin jo ennalta silloin tämän vuoden alussa, että tämä kyseinen LP keskittyisi nyt mustamaalaamaan keskitetysti kaikkia tämän maan tunnetuimpia toisinajattelijoita. Joten kun artikkelissa J. Kärkkäisen jälkeen siirrytään Verkkomedian päätoimittaja Janus Putkoseen ja sen jälkeen vielä Teksasilainen salaliittotalkshown juontaja Alex Jones mainitaan ja vielä verkkomedian blogisti Riikka Söyring. Niin näin laaja keskitetty huomio useaan toisinajattelijaan samassa artikkelissa kertoo jo koko totuden, että mitä tällä Long Playn julkaisulla oikein haetaan nyt julkisesti.

Eli sillä juuri pyritäänkin leimaamaan kaikki nämä nimeltä mainitut ja haastatellut henkilöt salaliittoteoreetikoiksi. Eli tarkoitus on heidän julkisen uskottavuuden diskreditointi totuuden sijasta.

Artikkeli keskittyi Magneettimedian kohdalla kritisoimaan sen harjoittamaa rokotekriittisyyttä, kun se mm. 2009 vuonna varoitti lehdessään ihmisiä ottamasta sikainfluenssarokotuksia. Mitenkähän siinä sitten kävi kun narkolepsia-epidemia puhkesi ja se liitettiin näihin sikainfluenssarokotuksiin. Tämän jälkeen hiljenikin hetkeksi tämä taho joka pyrki kaikin keinoin uhittelemaan ja mustamaalaamaan kaikkia rokotekriittisiä keskustelijoita. Kun internetissä toimiva rokotus.info ry palkittiin vielä 2009 Skepsis ry:n huuhaa-palkinnolla.



No sitten omien kontaktieni kautta päästiin selville, että kuka on tämän Long Playn päätoimittaja ja yllätys yllätys Johanna Vehkoo, eli tämä sama naistutkija ja kirjailija joka parivuotta sitten teilasi tilatusti Verkkomedian YLE:n Ajankohtaisen Kakkosen jaksossa Verkkomedia vs Erkkomedia. 

Siinä hän haukkui Verkkomedia.org toimintaa halventavilla olkinukkevertauksilla kuten "sisältää paljon viitteitä salaliittoteorioista". Mutta kuitenkaan pyrkimättä mitenkään perustelemaan näiden salaliittoteorioiden paikkansapitävyyttä, koska tuo salaliittoteoria sanalla on tarkoitus sivuttaa kaikki asialliset argumentit pois pelistä ja sen myös mainitsin tuossa Long Playn toimittajalle annetussa haastattelussani ja siinä artikkelissa kirjoitettiin sitten näin: "Vehkala on ilmiselvä salaliittoteoreetikko, tosin hän ei itse pidä siitä sanasta. Hän määrittelee itsensä toisinajattelijaksi ".

Itse koko juttu julkaistiin LP:ssä nimellä "Totuuksien Tavaratalo", jossa lähinnä suurin mustamaalaus kohdistettiin tavarataloyrittäjä J. Kärkkäisen perustaman Magneettimedian-lehden sisältöön. 


Itse artikkeli jossa tämän blogin ylläpitäjä mainitaan on lainattuna tässä lähes kokonaisuudessaan.

SUOMALAISTEN SALALIITTOPIIRIEN toinen keulahahmo on Teemu Vehkala, 31-vuotias helsinkiläinen muusikko. Hän kirjoittaa blogia nimieltä Havaintoja Uudesta Maailmanjärjestyksestä. Blogilla on Vehkalan mukaan 200 000 kävijää kuukaudessa . 

Vehkalakin uskoo, että 11. päivän terrori-iskut olivat lavastettuja hyökkäyksiä. 

"Eivät muslimit olleet toiminnassa, vaan se oli täysi hallittu valtion terroriteko. Sitä oli suunniteltu 20-vuotta etukäteen", hän sanoo puhelimessa.

Facebook-sivuillaan Vehkala määrittelee itsensä tutkivaksi journalistiksi. Tammikuussa hän aloitti oman nettiradiokanavan nimeltä Radio NWO-Havaintoja. Blogia hän on pitänyt vuodesta 2005. "Vakioseuraajina on maan eturivin poliitikkoja". Keitä? "En voi nimeltä mainita".

Vehkala kirjoittaa muun muassa ufoista, vapaamuurareista, länsimaisen valtaeliitin korruptiosta ja lääketeollisuuden mafiasta eli Big Pharmasta. Viime kuukausian hän on käsitellyt paljon Yhdysvaltojen asepolitiikkaa. Tekstejä yhdistää yksi teema: Barack Obama, Yhdysvaltain hallitus ja CIA vaientavat kaikki, jotka vastustavat maan aselakien tiukennusta. Hän pitää lavastettuna hyökkäyksenä jopa Connecticutin Sandy Hookin kouluammuskelua, jossa kuoli 20 lasta.

Vehkala on ilmiselvä salaliittoteoreetikko, tosin hän ei itse pidä siitä sanasta.Hän määrittelee itsensä toisinajattelijaksi. "Koko salaliitto-sana on valtaeliitin luoma olkinukke, jolla on tarkoitus sivuttaa kaikki kriittisten ajattelijoiden argumentit ja uskottavuus". 



Vehkala väittää, että helmikuussa 2011 hänet yritettiin myrkyttää kirjoitustensa vuoksi. Hän työskenteli tuollloin tanssibändin rumpalina Ruotsin-laivalla. Yhden keikan jälkeen hän jäi juomaan kahvia Viking Linen ravintolaan. Pian hän alkoi voida huonosti. Hän sylkäisi käteensä ja  näki syljen menevän kädestä läpi. Hän arveli, että kahviin oli pantu jotain LSD:n kaltaista huumetta.

Vehkala meni laivan infotiskille kertomaan huumaamisepäilyistään. Laivapoliisi ohjasi sekavanoloisen miehen putkaan. Siellä lääkäri totesi Vehkalan tilan: paranoidinen psykoosi.

Aamulla Vehkala vietiin satamasta Hämeenlinnan keskussairaalan psykiatriselle osastolle. Hän vietti sairaalassa yhteensä neljä kuukautta. Vehkala arvelee, että aroista aiheista kertova bloggaaja haluttiin vaijentaa ja leimata hulluksi. Hän uskoo, että tapaus oli "suurvalloista junailtu". Miksi hänet haluttiin vaijentaa juuri laivalla ? Vehkalalla on tästä teoria. "Viking XPRS purjehtii Ruotsin lipun alaisuudessa, joten silloin pätevät Ruotsin lait". En pidä juuri sattumana sitä, että huumaaminen suoritettiin juuri kyseisen reitin alla."

Tämän jälkeen sitten puhelin mykistyy ja Vehkalaan ei saa enää yhteyttä. Saan viestin Vehkalalta, että "Nyt taidettiin astua liian suurille varpaille". Hän ei halua enää jatkaa haastattelua.

Myöhemmin facebookissa selviää, että puhelinverkot olivat katki Elisan ja Saunalahden verkoissa koko maassa.

Mutta tätä ei enää artikkelissa mainittu, että luulin vain tuona hetkenä että linjat pistettiin taktisesti poikki juuri tuona hetkenä.

Painotettakoon vielä se, että tämän blogin kirjoittaja sai vielä tuon laivalla suoritetun akuutin huumepsykoosin johdosta pysyvän työporttikiellon jatkossa kaikille Viking-Linen aluksille ja tätä porttikieltoa ei perusteltu yhtiöltä millään tavalla. Tunnen meinaan itse muusikoita jotka ovat kännipäissään tapelleet laivasoittoreissuillaan ja joutuneet putkaan, mutta edelleen saavat jatkaa ammattinsa harjoittamista. Mutta jos olet netissä tunnettu toisinajattelija, niin työllistyminen yritetään estää hinnalla millä hyvänsä.



Nyt sitten kuten arvata saattaa, niin valtamedian koneisto pistetään höyryttämään näiden tässä LP:n julkaisussa mustamaalattujen tahojen niskaan ja ensimmäinen uutinen johon törmäsin ensimmäisenä oli ESS-lehden juttu Magneettimediasta. Jossa lähteenä käytettiin tätä LP:n tuoretta teilausartikkelia ja mikä nerokkainta on se, että itse artikkeli on maksullinen. Jotta massat eivät sitä edes käy lukemassa.

Kun tavarataloyrittäjä J. Kärkkäinen ei sitten suostunut haastattelupyyntöön. Niin Long Playn toimittaja ajoi vartavasten Ylivieskaan asti ja meni paikalliseen Kärkkäisen tavarataloon kyttäämään, että milloinka J. Kärkkäinen tulee asioimaan siellä ja sitten kun J. Kärkkäinen oli tunnistettu niin iskettiin iholle.

YLIVIESKASSA JOULUKUINEN PÄIVÄ on kääntymässä illaksi ja long playn toimittaja kyttää, että milloin J. Kärkkäinen tulee esiin.

Luontaistuoteosaston kirjahyllyn edessä seisoo tuttu hahmo. Juha Kärkkäisen tunnistaa heti, vaikka ainoa julkisuudessa ollut kuva on vuosikymmenen takaa Kalevan nettiuutisesta. Fjällrävenin paita ja ruskeat tennarit tekevät hänestä nuorekkaan näköisen. 

Kärkkäinen asettaa selailemansa kirjan takaisin hyllyyn ja nappaa kylmäkaapista purkillisen otsonoituja oliiviöljykapseleita. Hän pudottaa kapselipurkin ostoskärryihin Wilfa-merkkisen ilmankuivaimen viereen. Hän kävelee irtokarkkiosastolle ja heittää suuhunsa yhden karamellin. Kassalla hän sanoo jotain kassaneidille, mikä saa tämän nauramaan. Ulko-ovilla miehen saa pysäytetyksi. Anteeksi oletko sinä Juha Kärkkäinen ? 

"Olen kuka kysyy?"

Lempeiltä kasvoilta häviää ilo. Suupielet kiristyvät. Tuimasta katseesta näkee, ettei hän haluaisi vastata yhteenkään kysymykseen. 

"No kysy", hän sanoo ja lähtee kävelemään parkkipaikkaa kohti. 

Miksi julkaiset Magneettimediassa rokotuskriittistä materiaalia ?

"Miksi en"? Jos kantaa kansalaisvastuunsa, se on selvä"

Miksi ajattelet että kolesterolilääkkeet ovat pahaksi?

"Ne ovat myrkkyä. Se on selvä. Kaikki perustelut löytyvät artikkeleista", 

Kärkkäinen sanoo samalla kun heittää ilmankuivaimen Volkswagen Transporterin tavaratilaan.

"Miten kommentoit Magneettimedian linjaa, esimerkiksi lehden juutalaisvastaisia kirjoituksia?" Nyt hän ei enää vastaa. 

"Teidän paskajutut tiedetään", Kärkkäinen tuhahtaa. Hän istuu autoonsa, sulkee oven ja ajaa pois.


Koko ESS:n juttu tässä lainattuna:

"Tavarataloketju Kärkkäisen julkaisu kylvää epäluuloa Pohjois-Pohjanmaalla. Rokotusten ottaminen ja lääkkeiden syöminen ovat vähentyneet alueella, kirjoittaa verkkojulkaisu Long Play.
Long Play arvioi, että asiaan ovat vaikuttaneet ilmaisjakelulehti Magneettimedian kirjoitukset rokotusten sekä syöpä- ja kolesterolilääkkeiden haitallisuudesta.

Verkkojulkaisun haastattelema lääkäri sanoo Magneettimedian olevan alueellinen häirikkö, joka on tehnyt ihmiset epävarmoiksi.

Magneettimedian kustantaja on tavarataloketju J. Kärkkäisen perustaja Juha Kärkkäinen. Lehti ilmestyy muun muassa Ylivieskassa, Oulussa, Iissä ja Lahdessa.

STT:n tavoittama Juha Kärkkäinen on sitä mieltä, että syöpälääkkeet ja kolesterolilääkkeet ovat haitallisia. Hänen mielestään rokotteista ei ole mitään hyötyä.

- Nämä asiat voin päätoimittajana allekirjoittaa, Kärkkäinen sanoi.

Mihin väitteenne perustuu?

- Tietämykseen, joka on kehkeytynyt matkan varrella.

Kärkkäisen mukaan lehden artikkeleita ovat kirjoittaneet professorit ja tohtorit.

Magneettimedia julkaisee ammattilaisten kirjoituksia, jotka jostain syystä eivät ole päässeet suuren yleisön tietoisuuteen.

Magneettimedia on julkaissut useita valtamediasta poikkeavia kirjoituksia. Lehti on esimerkiksi vihjannut Norjan joukkosurman olevan lavastettu.

Lehden juutalaisia koskevat kirjoitukset ovat esillä valtakunnansyyttäjänvirastossa. Valtionsyyttäjä kertoo STT:lle, että pääsiäisen jälkeen päätetään, nostetaanko kirjoituksista syytettä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta.

Juha Kärkkäinen, onko teillä jotain juutalaisia vastaan?

- Ei ole mitään vastaan.

Minkälainen käsitys teillä on juutalaisista?

- En ala tähän keskusteluun, ne eivät kuulu enää tähän asiaan.

Etelä-Suomen Sanomat kertoi toissaviikolla Magneettimedian jutusta, jossa arvioitiin Ylen olevan juutalaisten vallassa ja Hitlerin olleen rauhan mies.

Long Playn juttu Totuuksien tavaratalo."


Lähetin sitten lopulta tälle Ilkka Pernulle tällaisen sähköpostiviestin 9. tammikuuta 2013

"Joo olen kyllä kuitenkin nyt tullut siihen tulokseen, että huomattuani pienen tutkimisen jälkeen LP:n taustat, että siellä on selkeät motiivit päästä kaatamaan maamme ainoa vaihtoehtomedia. Niin eettisiin syihin vedoten en suostu tämän haastattelun julkaisuun. 

Koska tämä Johanna Vehkoo laukoi jo 2011 vuonna täyslaidallisen Verkkomedian niskaan suoraan televisiossa. Joten minunkin luottamukseni koko LP:tä ja SanomaWSOY:tä kohtaan mureni tässä samalla.

Mutta kuitenkin onnea LP:n toimintaan. Toivottavasti saavat tuon pystyyn kun sitähän jo käsittääkseni kuuleman mukaan yritettiin saada käyntiin pari vuotta sitten tuloksetta."

Vastauksena tuli sitten ympäripyöreätä tekstiä jossa yritetiin viimeiseen asti kumota väitteet, että Helsingin-Sanomilla ei olisi mitään tekemistä Long Playn kanssa. Vaikka Helsingin-Sanomat jo ehti mainostaa isoon ääneen Long Playn palvelua ja Pekka Himasen tutkimukseen keskittynyt artikkeli sai laajasti huomiota valtamediassa.

Nyt sitten jäämme odottamaan, että mitä mahdollisesti Helsingin-Sanomat tästä kyseisestä artikkelista kertoo vai kertooko ollenkaan. Mutta kuten itse pääartikkelissa huomio oli keskitetty J. Kärkkäisen julkaisemaa Magneettimediaa vastaan. Koska valtamedian omistusportaassa on lähes täysin sionistinen ilmapiiri ja he eivät pidä siitä jos jossain asetetaan sionisteja huonoon valoon.

Päivitys. Nyt J.Kärkkäisen julkaiseman Magneettimedia-lehden mustamaalaukseen ovat jo tarttuneet ESS, KalevaKeskiPohjanmaam Aamulehti sekä YLE  Joista kaikki käyttivät lähteenä tätä samaa Long Playn julkaisemaan artikkelia.


          Toimittaja Ilkka Pernu           

Tämän kyseisen Long Playn artikkelin kirjoittanut toimittaja Ilkka Pernu kertoi sähköpostin välityksellä, että kaikki vaihtoehtomediaan kirjoittavat on niputettu salaliittoteoria-käsitteen alle. 

No tämän jutun luettuaan huomaa, että tämän koko artikkelin oli tarkoitus niputtaa jokainen artikkelissa mainittu vieläkin tiiviimmin tuon salaliittoteoria-käsitteen alle.

Esim. tuo, että tämänkin blogin kirjoittajan kerrottiin olevan salaliittopiireissä suosittu tekijä. 

Missä ihmeen salaliittopiireissä ?

Salaliitto on valtaeliitin muodostama salainen hallinto ja sillä ei ole mitään tekemistä meidän kriittisesti ajattelevien kansalaisten kanssa. Mutta valtaeliitti ja heidän kontrolloimansa valtamedia on kautta aikain pyrkinyt leimaamaan sitten tämän porukan, joka tietää että tuolla jossain toimii kokonainen globaali salaliitto ja salainen maailmanhallitus. Niin tämä porukka täytyykin mustamaalata salaliittoteoreetikoiksi. Jotta taas valtaväestön puolelta saadaan heihin allerginen reaktio ja näin sitten globaali salaliitto ja salainen maailmanhallinto pysyy edelleen valtaväestöltä salassa.

On sitten kovin irvokasta, että tämä Long Play on nyt yksinoikeudella ilmoittanut olevansa tämän maan ainoa vaihtoehtomedia. Vaikka se ei ole lähelläkään sitä selvine HS-kytköksineen. Mutta antaa läntisen mediaeliitin kusta omille kengilleen. Sillä sen he kyllä ansaitsevatkin tällaisella suunnitelmallisella toisinajattelijoiden diskreditointi-journalismillaan.



Lähteet: http://longplay.fi/totuuksien_tavaratalo/

http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/long-play-magneettimedia-lisannyt-laakekielteisyytta-juha-karkkainen-pitaa-rokotteita-hyodyttomina/625594/

http://www.kp24.fi/uutiset/teemat/1480/332738/Long-Play-ruotii-uudessa-julkaisussaan-J.-K%C3%A4rkk%C3%A4isen-Magneettimedia-lehte%C3%A4

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194804039888/artikkeli/long+play+ilmaisjakelulehden+terveysjutut+saaneet+kaupungin+asukkaat+pelokkaiksi.html

http://yle.fi/uutiset/magneettimedian_rokotusvastainen_kirjoittelu_puhuttaa/6558072


perjantaina, maaliskuuta 02, 2012

Facebookin sensuuriosasto paljastettu



Facebookin salainen sensuurilista päätyi äskettäin internettiin kun eräs kyseisen hämäräyhtiön työntekijä päätti taistella nettijättiä vastaan. Facebook siis käyttää alihankkijoita, joiden työolot ovat aivan paskat sekä palkkaus jotain aivan naurettavaa tasoa.

Sensuurilistasta puhutaan yhtiön sisällä raamattuna.

Marokkonainen Amine Derkaoui, 21 vuotta on se henkilö joka vuoti tämän facebookin sensuurilistan, eli raamatun julkisuuteen. Derkaoui kertoi, että hän sai työstään palkkaa 1 dollaria/tunti.

Hän luovutti The Gawkerille muutamia sisäisiä dokumentteja joissa kerrotaan tarkemmin siitä minkälaista sisältöä facebook sensuroi, jota se ei halua käyttäjiensä näkevän.

Yritys jolle Derkaoui työskenteli sensorina on Kalifornialainen oDesk, joka hoitaa sisällön moderointia myös Googlella.

Facebookissa on sellainen asiakirja kuin "Abuse Standard Violations", joka kuvaa tarkkaan sen mitä Facebookiin sensuuriprikaati etsii sosiaalisesta mediasta, jota käyttää maailmanlaajuisesti yli 850 miljoonaa ihmistä.

Sensuurilista käsittää mm. holokaustin kieltämisen sekä graafiset kuvat alastomuudesta sekä rasistiset herjat ja monet muut asiat. Lakeja holokaustin kieltämistä vastaan on säädetty Itävallassa, Belgiassa, Bosnia-Hergovinassa, Tsekin tasavallassa, Ranskassa, Saksassa, Unkarissa, Israelissa, Liechensteinissa, Liettuassa, Luxemburgissa, Hollannissa, Puolassa, Portugalissa, Romaniassa, Espanjassa, Sveitsissä ja Euroopan Unionissa. Rangaistuksena voi olla vankeutta vuodesta kolmeen vuotta ja/tai sakkoja.




Sen sijaan marijuanan ja muiden huumeiden käyttöä esittävät kuvat ovat käypää julkaistavaa, paitsi jos kuvassa esiintyvä henkilö näyttää kasvattavan, myyvän tai ostavan marijuanaa tai muita huumeita.


"Taiteellinen alastomuus" käy, samoin koulutappeluita esittävät videot - paitsi jos video on postitettu tarkoituksessa nöyryyttää toista Facebookin käyttäjää.



Eläinrääkkäystä saa esittää kuvina, jos sanoo ettei hyväksy sitä, samoin väkivaltaa.


"Se on kuin koko maailman viemäri, jossa pahuus ja saasta valuvat sinua kohti, ja sinun tehtäväsi on siivota viemäri"

paljastavat työntekijät tuntojaan.



Näin bloggaajan näkökulmasta huomaamme selvästi kuinka internetin sananvapautta rajoittavat lait kuten SOPA, ACTA ja PIPA ovat menemässä eteenpäin maailmalla. ACTA:n kohdalla jo tämä äärimmäinen sopimuksen salailu kulisseissa paljasti jo heti, että jotain mätää siellä on jolloin ei voida enää puhua mistään normi patenttien suojaussopimuksesta.

Se on aivan päivänselvä asia, että EU:n tulevassa liittovaltiossa kaikki kansalaisaktivismi mikä leviää internetissä ja erityisti sosiaalisessa mediassa (facebook/twitter) tullaan ottamaan haltuun EU:n liittovaltion hallituksen toimesta. Voi jopa olla, että siinä missä holokaustin kieltäminen on jo rikos, niin uuden maailmanjärjestyksen kieltämisestä saattaa tulla myös vastaava rikos joka säädetään oikein EU:n liittovaltion lailla.

Mitäs se George Orwell sanoikaan:

“Countless millions will protest against the New World Order, and will die fighting it.”


Eli miljoonat ihmiset tulevat osoittamaan mieltänsä uutta maailmanjärjestystä vastan ja tulevat kuolemaan taistellessaan sitä vastaan.


Lähde:

Riikka Söyring/Verkkomedia

The Rawstory

Abuse Standard Violations

The Gawker

perjantaina, syyskuuta 30, 2011

Verkkomedia haastaa Erkkomedian' - Ajankohtaisessa Kakkosessa 4.10.2011



YLE:n Ajankohtainen Kakkonen on julkaissut ohjelmatiedot tulevan viikon lähetyksestä. Ensi viikon ohjelmassa käsitellään Verkkomedian esittämää haastetta valtamedialle ja kuullaan mm. päätoimittaja Janus Putkosen sekä toimittaja Riikka Söyringin ajatuksia riippumattoman kansalaismedian tarpeesta valtio- ja konsernimedian hallitsemassa Suomessa.

Ajankohtainen Kakkonen päätti selvittää mikä on netissä vauhdikkaasti kasvanut uutispalvelu ja millaisista aineksista tämä avointa kansalaismediaa toteuttava nettilehti koostuu. Sosiaalisen median tarjoamia mahdollisuuksia hyödyntävä uutispalvelu onkin levinnyt voimakkaasti – ja haasteemme on huomattu!

Verkkomedia on tarjonnut kuluneen kesän aikana lähinnä facebookin yhteisöpalvelusta uutisvinkkinsä saaneille lukijoilleen erilaisia uutisia ja tutkivaan journalismiin perustuvia näkemyksiä, kuin mihin konserniomisteisen ja valtiollisesti johdetun valtamedian hallitsemassa Suomessa on nykypäivinä totuttu.

Vanhalla sanomalehtimiesten toimialalla on siis tapahtumassa jotain uutta ja keskustelu valtamediasta sekä varsinkin sen moraalisesta tilasta on tarpeellista myös perinteisissä tiedotusvälineissä.

Lähde:
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=1&id=1340

torstaina, tammikuuta 20, 2011

Eduskunta vaijentaa kansalaisten sanavapautta pääportaiden mielenosoituksissa



Eduskunta on vuokraamassa Helsingin kaupungilta Eduskuntatalon pääportaiden edessä olevan katualueen. Tällä pyritään varmistamaan, että eduskunta voi tarvittaessa puuttua heille epämiellytäviin ja pitkäkestoisiin mielenosoituksiin, joiden on koettu häiritsevän kansanedustajia sekä suomen kasvotonta eliittiä. Sillä pystytään nyt estämään mm. asuntovaunussa järjestettävät mielenilmaukset sekä muut pitkäkestoisen mielenosoitukset ja näin kansan sanavapaus ollaan estetty.

Yksi mielenosoitus (Marko Sihvosen nälkälakko pohjavesien yksityistämistä ja Suomen hallituksen korruptiota vastaan), joka kesti viime-keväänä yli kuukauden oli tähän eduskunnan ratkaisuun pääsyy ja motiivi.

Eduskunnan hallintojohtajan Pertti Rauhion mukaan kyse on turvallisuus- ja järjestysnäkökohtien selkeyttämisestä. Mutta totuus on, että tällä turvallisuudella ei tarkoiteta Suomen kansan turvallisuutta vaan Suomen eliitin turvallisuutta koska he kokevat koko poliittisesti heränneen Suomen kansan itselleen suureksi uhaksi.

Eduskunnan turvallisuusjohtajan Jukka Savolan mukaan parlamenttitalon portailla järjestettäviin mielenosoituksiin tarvitaan käytännössä ilmoitus poliisille ja kaksi lupaa. Toinen lupa tarvitaan eduskunnalta eli kiinteistön haltijalta portaiden käyttämiseen ja toinen kaupungilta kovaäänislaitteiden käyttämiseen.

Jos katualue tulisi eduskunnan hallintaan, eduskunta voisi asioida suoraan poliisin kanssa, jos se kokisi alueelle vaikkapa asuntovaunun tai teltan kanssa majoittuneen mielenosoituksen haitaksi.



Mutta mennääs vähän taaksepäin ajassa ja viime-kevääseen ja tuohon Marko Sihvosen nälkälakkoon ?

Mikäköhän siellä silloin oli eduskunnalle haitaksi ? Asuntovaunut ? Vai kenties keskenään verkostoituneet rauhanomaiset kansalaisaktivistit, joita oli paikalla jatkuvasti useita kymmeniä ?

Tässä viime-keväisessä mielenosoituksessa Suomen suojelupoliisi SUPO ohjeisti jatkuvasti eduskunnan porukkaa ja vakoili tarkkaan, että ketkä sinne ottivat osaa ja mielenosoittajia seurattiin punaisenvärisellä Ford Mondeolla useita kertoja.

Mielenilmaukseen kun otti osaa myös tämänkin blogin kirjoittaja, sekä 2 muuta Suomen eturivin blogistia allekirjoittanut, Mirjaleena Isoaho sekä Riikka Söyring.


SUPO oli siis täysin tietoinen siitä tiedon määrästä mikä tällä blogistikolmikolla voi olla. Mutta ylipäänsä koko nämä kaikki aktivistit yhteensä priorisoitiin SUPO:n toimesta niin suuresi turvallisuusriskiksi Suomen valtiolliselle eliitille, että mielenosoitus tuli hajoittaa hinnalla millä hyvänsä.

Lisäksi eduskuntaa sekä muuta Suomen eliittiä ärsytti suunnattomasti se, että mielenosoittajilla oli suora ja sensuurivapaa yhteys Suomen kansalaisiin internetin avulla ja näin pieni marginaali joukko pystyi seuramaan livenä mitä asuntovaunulla oikein tapahtui. Eli tämä oli suuri tappio eduskunnalle ja korruptoitunut media kuitenkin uutisoi tästä mielenosoituksesta pelkällä tylyllä propagandalla ja piti sitä tarkoituksellisessa uutispimennossa.

Kuitenkin yhdessä vaiheessa Vartti-lehti pääsi julkaisemaan kuvan nettiin tod. poliisin tai eduskunnan manipuloimasta liikennemerkistä. Missä siitä oltiin punaisen teipin avulla tehty pysäköimiskielto mielenosoittajien ajoneuvojen sakottamiseksi. Tästä verkkojulkaisusta eduskunta suuttui suunnattomasti ja julisti muutaman tunnin kuluttua MTV3:sta myöten, että "poliisi hajoitti mielenosoituksen eduskunnan edustalla", vaikka asuntovaunut olivat edelleen siellä koskemattomana.

Eduskunta yritti vielä tehdä kaikkensa, että se olisi saanut häädettyä mielenosoittajat sen edustalta pois ja keksivät täysin tuulesta temmatuja ja naiveja sekä valehdeltuja tekosyitä kuten, että vieressä olevan työmaan edustajat olisivat kokeneet asuntovaunut haitaksi heidän toiminnalleen. Tämä jo osoittaa sen, että ei siellä eduskunnassa oikein hirveän suuria älykköjä istu vartiokopissa kyyläämässä pallokamerasta 24/7.

Tuon viime-kevään mielenosoituksen tuli sitten lopulta hajottamaan laiton poliisirynnäkkö, jonka eduskunta suunnitteli pirullisesti Etelä-Helsingin poliisipiirin kanssa ja he laittoivat mediassa tahallisesti eteenpäin viestin, että asuntovaunuille annettiin aikaa 1.3.2010 asti olla siellä. Mutta paria päivää ennen järjestivät sinne poliisirynnäkön ja sen jälkeen toivat paikalle kokonaisista betoniporstaista rakenetun "Helsinin muurin", joka on samalla symbolinen vertaus Suomen sanavapauden tilasta.

Mutta palatakseni vielä tähän Sihvosen mielenilmaisuun, niin siinä oli myös kyse jostain paljon suuremmasta kuin monet voi kuvitellakaan. Sillä se tunne kun sinne itse otti osaa oli niin suuri, että tiesi myös itsekin että kyse oli jo todellakin universaaleista voimista. Eikä mistään ituhippien tusinamielenosoituksesta.

Se ollaan kyllä jo useita kertoja nähty, että heti jos ollaan osoittamassa mieltä kannabiksen laillistamisessa ja pilvenpolttamisesta niin tulee eduskunnan eteen hippejä ihan jonoksi asti tuhatpäin. Mutta heti kun puhutaan Suomen kansan tulevaisuudesta, niin ei olekaan enää kuin pieni muutama kymmenen aktivistia jotka välittävät tämän maan tulevaisuudesta. Kun loput ovat selkeästi vielä unessa.