”Tänä vuonna annamme palkinnon tieteellisen tiedon vääristelyn ja pelotteluun perustuvan keskustelutavan vuoksi”, Skepsiksen puheenjohtaja Otto J. Mäkelä sanoo.

Mäkelä ei kuitenkaan osannut perustella väitettään millään tavalla, kuten Skepsis ry:n tapaan kuuluu.

Gmo-vapaa Suomi -kansalaiskampanjan takana ovat muun muassa Kansalaisten Bioturvayhdistys ry., Luomuliitto ja Maan ystävät.

Skepsis pitää tärkeänä, että geenimuuntelusta keskustellaan muutenkin kuin tieteentekijöiden kesken ja jos nyt Skepsis ry:llä on tapana. Se tapahtuu ilkkumalla kaikille kriittisille ajattelijoille sekä järjestöille.

Skepsis ry oli aikanaan näkyvästi mukana Suomen rokotekriittisen keskustelun rokotteiden puolestapuhujana ja rokotekriitikoiden kritisoijana sekä haukkujana. Saihan myös tämä Suomen Rokotusinfo tämän saman huuhaa palkinnon.

Mutta kuinkas sitten kävikään kun selvisi sikainfluenssarokotusten aiheuttama narkolepsiaepidemia. Mihin hävisi Skepsis ry:n huraa huudot sikainfluenssarokotuksille ja julkinen haukunta sikainfluenssarokotteita kritisoiville tahoille.

<
   

Tämä jo kertoo suoraan sen, että tämä koko Skepsis ry:n toimintaperustuu pelkästään suurille valheille ja koko valtiorahoitten disinformaatio/huuhaajärjestön toiminta perustuu vain tiettyjen ihmisten. Lähinnä auktoriteettiuskovaisten ihmisten mielipiteenmuokkaukseen ja hallintaan. Sillä onhan se selvää, että näille Suomen Skepsis ry:n huutelemille totuuksille liputetaan vain siellä keskivertoa tyhmemmän kadunmiehen älykkyystasolla, kuin aidosti kriittisesti ajattelevien puolella.

Mielestäni jo pelkästään tällainen Suomenkin rokotekriitikkojen julkinen haukkuminen rekisteröidyn yhdistuksen toimesta on jo suora loukkaus mm. näille narkolepsiauhrien omaisille.

Se kyllä tiedetään, että nämä valtaeliitin tukemien tiederunkkarien järjestöt tulevat myös jatkossa pitämään paljon meteliä tyhjästä, niin kauan kuin vain saavat tukirahoitusta ja perusjuntit sitten uskovat kaiken mitä nämä huuhaa/disinformaatiojärjestöt huutelevat mediassa.

Ei voi kuin vain ihmetellä, että kuinka joku voi kuvitella mm. geneettisesti muokattujen Monsanton mutaatioelintarvikkeiden olevan terveellisiä.