http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

keskiviikkona, maaliskuuta 30, 2016

Metsähallituslaki meni läpi - Suomen metsät ovat nyt pankkiirien omaisuutta


Näin siinä sitten kävi, että tämä kohuttu metsähallituslaki meni läpi. Eli Suomen metsät ovat nyt yhtiöitettyjä Euroopan Keskuspankin painostuksesta. 

Suomen valtion velkamäärä ylittyi jo niin suureksi, että monikansallisten pankkien rikosvaltuuskunta (Rothschild, Rockefeller) ovat nyt tarrautuneet kiinni jo tämän maan arvokkaisiin metsiin ja pohjavesialueisiin. 

Suomen metsät sekä pohjavedet ovat alusta alkaen olleet ns. kansallisomaisuutta, eikä niitä kuulunut missään vaiheessa myydä pois täältä. Mutta USA:n hallinnon yksityiset konsultit saivat nyt juoniteltua ne yhtiölain piiriin, jolloin ne tullaan jatkossa myymään halvalla ahneille ulkomaalaisille sijoittajille. 


Meidän koko arvokkain luonnonvara on nyt päätymässä ahneiden sijoittajien haltuun, sillä Suomen pohjavesien kokonaisvaranto on arviolta 800 miljardin euron arvoinen. Jos tämä laitettaisiin nyt lihoiksi, niin Suomi peittoaisi kohta taloudessa Norjan. 

Ihmiset eivät nyt tajua sitä, että kuinka nämä saastaiset ja ahneet Wall Streetin liskomiehet suorastaan himoitsevat Suomen pohjavesialueita kuin käärmeet ja kaiken taustalla on myös pimeyden henkivaltojen operaatio tuhota Suomi. 

Mutta me emme antaudu tässä taistelussa ja tämä valmiiksi tervassa uitettu vastapuoli ei tule tukahduttamaan Suomesta tulevaa valoa. Suomi pysyy Suomena ja tätä valtiota ei ryöstetä ja siihen tarvitaan nyt teidän apuanne.





Illuminatin seksiagentit



Olemme täällä joskus aiemmin kertoneet näistä CIA:n luomista seksiagenteista, mutta nyt olisi hyvä hetki kertoa, että mistä näissä oikein syvemmin on kysymys.

Illuminatin seksiagentit voivat olla ketä tahansa meistä, mutta seksiagentiksi värvätään aivan kuten normaaliksikin agentiksi. Värväys nyt vaan seksiagenttien kohdalla tapahtuu silloin, kun joku alaikäinen lapsi raiskataan vaikka jonkun täysi-ikäisen toimesta.

Tästä traumaattisesta seksuaalitraumasta jää sitten uhrille päälle tuon koko seksiagentti ohjelmoinnin alter-ego, joka alkaa sitten hallitsemaan häntä hänen myöhemmässä elämänvaiheessa.  

 

Suomen Poliisi-TV:ssä oli muutama vuosi sitten erään nuoren naisen tarina, jossa hän kertoi tulleensa raiskatuksi 12 vuotiaana. 

Tämä raiskauksen uhri ajautui sitten myöhemmässä elämänvaiheessa lukuisiin irtosuhteisiin, eli seksiagentin hommin suoraan sanottuna. 

Mutta kaikista suurin ongelma näissä on se, että kuinka nämä seksiagentit eivät välttämättä itsessään huomaa tuota ohjelmointia, joka hallitsee heitä ja heidän elämäänsä. 


Seksiagenteilla on tehtävät siinä missä myös normaaleillakin agenteilla, mutta heidät värvätään tehtäviinsä mm. pimeyden henkivalloista käsin. 

Seksiagenttien tehtävissä on aina määrä suorittaa ennalta määrätty tehtävä ja miltei jokainen kerta tehtävänä on tuhota joko kahden hyvän ystävän, tai kumppanin suhde, tai perhe.

Eli nämä ns. miestennielijät, jotka pyörivät tuolla kukasta kukkaan ja jokainen kerta törmäävät varattuihin ja perheellisiin miehiin. Eivät välttämättä huomaa olevansa Illuminatin seksiagentteja, jotka vain suorittavat heille määrätyjä tehtäviään.



Seksiagenttien monarch ohjelmointi kuitenkin luotiin CIA:n toimesta 1950-luvulla, jolloin uhreja kidutettiin niin pitkään, että he lopulta näkivät monarch perhosen näköisen objektin.

Mutta myös nämä alaikäisenä raiskatuksia tulleet joutuvat myös tämän saman monarch ohjelmoinnin kohteiksi.



Tämä ylläolevalla Youtube videolla esiintyvä nuori nainen on tunnistanut itsessään tuon häntä hallitsevan monarch ohjelmoinnin. Hän kertoi, että häntä yritettiin värvätä jenkeissä poliittiselle eliitille työskenteleväksi seksiorjaksi.

Seksiagentit toimivat niin, että heillä on aina uhri, jonka elämä, perhe, avioliitto, suhde, kaverisuhde täytyy hajoittaa, jonka seksiagentti hoitaa tällä viettelyllään. 

Seksiagentit tuhoavat uhrinsa henkisen puolen tuolla vääristyneellä seksuaalisella voimalla, joka on se sama seksuaalikokemus, joka on näihin lapsena raiskattuihin seksiagentteihin aikanaan tuotu. 

Käytännössä kyse on siis tuon saman aiemman seksuaalitrauman hyödyntämisestä tähän uhriin, jotta uhrin seksuaalienergiat saadaan rikottua tuolle samalle tasolle. 

Tästä johtuu se, miksi seksiagenttien kanssa harjoitettu seksuaalinen kanssakäyminen voi tuntua monen uhrin mielestä erittäin henkisesti kovalta. Osa uhreista kärsii tuosta, kun taas joskus osa uhreista ei tunnista sitä, että he ovat joutuneet illuminatin seksiagenttien uhriksi. Vaan heitä viedäänkin kuin litran mittaa ja kuvittelevat elämänsä kiiltävän, kun joku nuori hyvännäköinen pimu alkaa boostaamaan heihin tuota seksuaalisuutta. 

Jos milloinkaan joutuu tällaisen seksiagentin kohteeksi, niin makuuhuoneen puolella viimeistään moni huomaa, että tilanne on kuin olisi antanut pirulle pikkusormen. Silloin ainoa tie ulos on katkaista kaikki siteet näihin. 

Seksiagenteille tulee miltei jokainen kerta uhreihin hetkellinen ja voimakas tunne-side. He haluavat yleensä tehdä heti lapsen, mennä kihloihin ja naimisiin. Jos sitten näin pitkälle mennään, niin sen jälkeen on vielä saattanut vahinkolapsikin tulla ja yhtäkkiä tuo alter-ego käyttäytyminen kytkeytyy pois ja seksiagentti katoaa lopulta pois kuvioista ja uhrin henkilökohtainen elämä on tuhottu suunnitelmien mukaan. 

Monarch naisissa on vielä yksi puoli, joista heitä yleensä tunnistaa jo pelkästä hajusta. Koska miltei jokainen heistä suosii tällaista hieman vanilijan tuoksuista, erittäin löyhkäävää naistenparfyymia. Sillä ilmeisesti pystytään viettelemään uhreja helpommin, kun eikös jossain muslimi maassa eräs imaami todennut, että kuinka naisten parfyymit altistavat raiskaamaan.  

 

 

 



     



 

 



   



 



tiistaina, maaliskuuta 29, 2016

TNS Gallup väärensi Väyrysen EU aloitteen kyselyn


Paavo Väyrysen EU aloite, jolla ajetaan Suomessa kansanäänestystä EU:sta eroamiseksi on saanut Suomen korruptoituneen eliitin hiiltymään niin paljon, että he laittoivat lopulta TNS Gallupin asialle. 

Sitten syntyi lopulta tämä 1000 ihmisen väärennetty gallup, jonka mukaan enemmistö Suomalaisista on suopeita EU:lle. 


Suomen korruptoitunut eliitti pelkää tätä tulevaa euroeroa niin paljon, että se suututtaisi nämä illujen rahamiehet. Jolloin lopulta täällä saattaisi pahimmillaan olla Sorosin yksityiset armeijat kaappaamassa vallan, jos Suomi eroaisi EU:sta. 

Islannissa tuo kansan tekemä vallankaappaus onnistui, koska siellä ei ole armeijaa. 

Tämä totaalinen vallanvaihto on itseasiassa jo käynnissä tällä hetkellä, mutta se käydään kaikilla sektoreilla. Valtionkirkko on nyt hajoamassa ja sen tilalle syntyy aivan uusi järjestelmä. 

Mutta samoin myös maailman talousjärjestelmä on tuhoutumassa ja tilalle tuodaan uusi kryptovaluuttaan perustuva talousjärjestelmä. 

Tässä maailmantalouden mullistuksessa illuminatin kerho on erittäin huolissaan siitä, että pääsevätkö he hallitsemaan tuota tulevaa yhteistä maailmanvaluuttaa. Sillä jos heitä ei päästetäkään tuolle pyramidin korkeimmalle paikalle, niin siinä tapauksessa koko heidän salainen ja piilotettu maailmanvalta murenee kokonaan heidän käsiinsä. 

Rahajärjestelmää hallitsee nyt ahneus, mutta tuota tulevaa uuden ajan rahajärjestelmää ei tule enää ahneus ohjaamaan. 




EU:n tulevaisuus kortilla


Euroopan unionin tulevaisuus on ollut pitkään kortilla ja illut ovat suunnitelleet, että lopulta Euroopan maat viedään yhteiseen liittovaltioon, joka tulisi tarkoittamaan sitä, että lopulta olisi vain yhteinen EU:n valtionvarainministeriö.

Tämä tulisi toteutuessaan olemaan fasistinen järjestelmä, jossa eliitti tulisi viemään myös valtioiden aiemmat itsemääräämisoikeudet. 

Mutta tämä suunnitelma on jo itsessään niin älytön, ettei se lopulta toteudu ollenkaan. Koska tarvitaan vain joku itsestään syntyvä kriisi, jota eliitti ei ole synnyttänyt. Tällainen kriisi saattaa vielä kaataa koko Euroopan unionin, joka olisi eliitin painajainen. 

Euroopan keskuspankin takana olevat pankkisuvut kuten Rothschild, pitävät tätä rahanluontikeskusta heille hyvin tärkeänä. Sillä sen avulla he ovat saaneet myös Suomen velkaantumaan niin kovaa vauhtia, että jossain vaiheessa nämä rikolliset alkavat vaatia Suomen luonnonvaroja itselleen. Pohjavedet ovat se suurin n. arviolta yli 800 miljardin arvoinen siivu, jonka menetettyä Suomi on ryöstetty lopullisesti. 

Euroopan unionista ei ole tähänkään mennessä ollut mitään muuta kuin suurta haittaa. Se on ollut taloudellinen rasite, sekä saanut lukuisan määrän aikaan työttömiä. Tuonut samalla ulkomaalaista halpatyövoimaa, jolla on romutettu kilpailu eri aloilla.


Islannin pankkivallankumouksen alulle pistänyt Jón Gnarr sanoi suoraan tuolloin Islannin vallankumouksen jälkeen, että "Tekin pystytte tähän, jos te vain uskotte siihen". Tästä on todellakin kysymys. 

Tämän EU:n paskapolitiikan aika on tullut nyt tiensä päähän ja Suomen on aika irtaantua siitä kokonaan. Eduskunnasta pitäisi tämän lisäksi heittää jatkossa kaikki narsisti-psykopaatit pihalle, koska sellaiset eivät edusta kuin vain itseään. 

Tämän jo Ruotsin vallan aikoina alistetun Suomen kansan olisi nyt aika herätä sieltä taulutelevisioiden takaa ja nähdä se tosiasia, että olemme EU:n kanssa jo aikamoisessa kusessa. Velkaa on jo enemmän, kuin pystymme maksamaan takaisin ja samalla tänne Sorosin rahoilla tuodaan satojatuhansia pakolaisia. Jonkun ennusteen mukaan näitä pakolaisia tuodaan tänne 2030 vuoteen mennessä jopa miljoonia. Niin näillä pakolaisilla ei ole mitään muuta tarkoitusta, kuin tuhota tämän maan kansallisidentiteetti.


Pakolaisvihakin on myös tämän Illuminati eliitin aikaansaannosta ja he oikein haluavat, että ihmiset lähtevät tuohon tunteella mukaan. Siksi he myös ovat onnistuneet Yhdysvaltalaisen tiedustelupalvelun avustuksella luomaan vielä tällaisen tutun vastakkainasettelun suvakki vs. rasisti. Sitten kun ihmiset lähtevät tappelemaan keskenään, että kuuluuko tänne ottaa pakolaisia, niin George Soros vaan nauraa räkäisesti, kun onnistuu hedge rahastonsa rahoillaan luomaan tällaista massiivista kaaosta. Kyllä poliittisesti vaikutusvaltaiset liskomiehet tämän touhun osaavat.   



 

Egyptiläinen matkustajakone kaapattu, millä kaappaaja sai räjähdevyön koneeseen


Kyproksen, Karnakan lentokentällä on käynnissä tiedotusvälineiden mukaan panttivankitilanne, jossa räjähdevyöllä varustautunut kaappaaja pitää matkustajia panttivankina. Kaappaaja oli koneen laskeutumisen jälkeen päästänyt osan panttivangeista ulos. 

Ehkä kaikista suurin kysymysmerkki tässä on, että missä kaappaaja oli saanut salakuljetettua räjähdevyön lentokoneeseen ? Sillä tuskin tuonne mitään sinkojakaan saa viedä käsimatkatavaroina. Joten joku tässä koko kaappauksessa nyt haisee.

Kyproksen presidentin Nicos Anastasiadesin kaappaus ei liity terrorismiin. 

Jos syyllisen ilmoitetaan kuuluvan terroristijärjestö ISIS:sin riveihin, niin siinä tapauksessa tässä on kyseessä jälleen yksi psyop operaatio. Jos vielä kaappaajan henkilöllisyys on ollut tähän mennessä epäselvä, niin sekin vahvistaa tuota epäilyä.

Lähde: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201603290092508_ul.shtml