Seuraavassa on ote Heikki Urmaksen kirjasta "Raadolliset Toverit ja Vallan Väärinkäyttäjät".
Jaakko Rantasen testamentti
Kirjoituksensa alussa Jaakko Rantanen (kuvassa) selvittää SAJ:n perustamisen syitä SDP:n hajoamisen jälkeen oli välttämätöntä, että puolueella olisi toimiva ay-järjestö, koska puolueen hajoamisen seurauksena kommunistiset ja skogilaiset ay-järjestöt jäivät SAK:n jäseniksi.
Muistiossaan Rantanen analysoi yrityksen onnistumisen mahdollisuuksia, jossa ensimmäinen iso kysymys oli raha. Jos ulkopuolista rahoitusta ei saataisi turvatuksi, yritys olisi tuhoon tuomittu. Rantanen ei suoranaisesti maininnut CIA:ta nimeltä, mutta totesi kommunistien saavan rahoitusta KGB:ltä ja siksi läntisiltä ystäviltä saatava tuki olisi elinehto. Ennakotiedustelut olivat antaneet vihreää valoa, vaikka suorannaisista summista ei ollut puhuttukaan.
Järjestötuki ry tulisi toimimaan rahoituksen peitejärjestönä. Rantasella oli nähdäkseni varsin realistinen käsitys yrityksen onnistumisesta. Henkilökohtaisesti toiminnan aloittaminen ei häntä miellyttänyt. Hän oli useampaan kertaan vaatinut SDP:n puoluejohdolta takuita. Jos SAJ epäonnistuisi tehtävässään, miten turvattaisiin avainhenkilöiden tulevaisuus?
Hänen lisäkseen avainhenkilöitä olivat mm. Olavi Järvejä ja Manu Alppinen. Rantaselle kuitenkin vakuutettiin vakuuttamasta pääsyä, että puolue pitäisi omistaan huolen. Valitettavasti tulevaisuus piti sisällään jotain aivan muuta.
Muistionsa alkuosassa Rantanen myös pohti mahdollisuuksia saada avainaloilta riittävästi jäsenistöä. jotta työehtosopimusneuvotteluissa olisi voitu esiintyä varteenotettavana neuvottelukumppanina työnantajapuolelta katsottuna, koska SAK ilmeisesti kommunistijohtoisten liittojen turvin kaappaisi avainroolin. Pohdintansa yhteenvedoksi hän arveli, että ensimmäiset kolme vuotta tulisivat olemaan ratkaisevia SAJ:n tulevaisuuden kannalta.
Myöhemmässä asiaa käsittelevässä muistiossaan hän totesi, että hänen realistinen käsityksensä oli lähes oikea. On huomattava, että muistio oli kirjoitettu SAJ:n kukistumisen jälkeen. Suuri osa aikaisemmasta muistiosta oli liittynyt poliittiseen pohdintaan ja siihen, miten presidentti Kekkonen mahdollisesti tulisi reagoimaan.
Lähestyttäessä vuoden 1966 vaaleja SAJ:n poliittiselle taivaalle alkoi ilmestyä tummia pilviä. SDP oli myötätuulessa ja vaalien jälkeen SDP mitä todennäköisimmin olisi hallituksessa. Tässä vaiheessa SAJ oli kuitenkin jo muodostunut puolueelle taakaksi, koska se ei ollut onnistunut luomaan suhteita Neuvostoliiton ammattiyhdistysliikkeeseen.
Ilmeisesti Kekkonen joutui toimimaan siten, että SDP vapautuisi ikävästä riippakivestä, joska tukipuolueeksi SDP oli SAJ:n perustamisen jälkeen pidetyssä puoluekokouksessaan vannoutunut.
Rantanen toteaakin, että ay-liikkeen eheyttämisneuvottelut, joita muodollisesti käytiin professori Wariksen johdolla, olivat pelkkä kulissi, jonka takana Kekkosen oli helpompi toimia.
Rantasen asenne puoluejohtoa kohtaan muuttui erittäin kriittiseksi, koska puolue melko avoimesti jätti SAJ:n johtohenkilöiden kannanotot omaan arvoonsa. Jo ennen eduskuntavaaleja 1966 Rantanen näki lopun lähestyvän ja katkeraan sävyyn ilmaisi valtapelin kääntäneen SAJ:lle selkänsä.
Väinö Leskisen canossan-matka Moskovaan 1966 muodostui viimeiseksi vahvistukseksi Rantasen arvioiden oikeaan osuvuudelle. Peli oli pelattu, mutta mikä pahinta SAJ:n johtohenkilöiden kannalta, heidät oli raadollisesti heitetty yli laidan. Ulkopolitiikan juna oli ajanut heidän ylitseen ja annetut lupaukset totaalisesti unohdettiin.
Rantanen ajautui alkoholiongelmineen lähes katuojaan, josta STK:n toimitusjohtaja Päiviö Hetemäki pelasti hänet valtioenemmistöisen Enso Gutzeirin johtajistoon.
Hetemäki paheksui minulle SDP:n menettelyä, koska hänen mukaansa Jaakko Rantanen oli erittäin älykäs henkilö, jolle olisi pitänyt löytyä kunniallisempi ulospääsy. Valitettavasti toverit eivät raadollisessa valtapelissään tunteneet sääliä.
Suurimman vaikutuksen minuun Jaakko Rantasen testamentissa teki kuitenkin hänen näkemyksensä siitä, että Kalevi Sorsan valinnalla puolue sihteeriksi oli tarkoitus myöhemmin aikaansaada järjestely, jossa Sorsasta puoluesihteeriyhteyden kautta tulisi pääministeri ja samalla pohjustettaisiin Mauno Koiviston presidenttiyttä.
Rantasen näkemyksen mukaan keskeisenä tavoitteena oli, että Oy Suomi Ab:ta tultaisiin vastaisuudessa johtamaan KGB vetoisesti. Tämän saman asian kertoi myös Olavi Järvelä minulle vuonna 1971-75 aikana käymissämme keskusteluissa useamman kerran. Minun oli ensin vaikea uskoa tätä todeksi, mutta kun ajattelin asiaa tarkemmin, siinä oli kyllä selvä loogisuus ja toisaalta Jaakko Rantanen ja Olavi Järvelä vaikuttivat tarkkaan tietävän, mistä puhuivat. Järvelä kertoi minulle myös sen, että läntiset ystävät olivat erittäin hyvin selvillä tästä järjestelystä.
Järvelä ja Rantanen kuolivat kummatkin 21. lokakuuta 1976 Sysmässä, kun heitä kuljettanut henkilöauto ajautui kallioleikkaukseen. Kyseinen henkilöauto oli juuri ennen kuolonkolaria tullut huollosta.
Tässä Urmaksen Heikin kirjassa "Raadolliset toverit ja vallan väärinkäyttäjät" kerrotaan vielä, että kun tämä Rantasen ja Järvelän kuolonkolari sattui, niin Keskustan Johannes Virolainen totesi, että ai nyt ne onnistuivat.
