http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

keskiviikkona, kesäkuuta 03, 2020

Se on nyt laitonta eri osoitteissa asuvien ihmisten harrastaa seksiä Englannissa

What is adultery law? How IPC Section 497 is anti-women - India News

Teksti: Teemu Vehkala

Koronaviruksen varjolla on edennyt YK AGENDA 21:n säädökset, joiden päämäärä on miehen ja naisen välisen seurustelun estäminen. 

Joten nyt Manchesterissa sattuu ja tapahtuu, sillä nyt tästä päivästä lähtien siellä on laitonta harrastaa seksiä, jos sitä harrastavat ihmiset asuvat eri osoitteissa.

Jos tällä olisi tekemistä jonkun koronan kanssa, niin silloinhan naimisiinmeno tai samassa osoitteessa asuminen ei taas laittaisi virusta leviämään. Joten näette varmaan, että tässä ei ole kyse mistään muusta kuin YK AGENDA 21 tavoitteista päästä tuhoamaan avioliitto ja miehen sekä naisen välinen parisuhde, josta myös olisi tulevaisuudessa tulossa kriminalisoitu toimenpide.

YK AGENDA 21 tavoitteissa juuri ydinperheen tuhoaminen perustellaan sillä, että se juuri saa aikaiseksi tämän globalistien ajaman maailmanjärjestyksen. Koska silloin mm. lapset kasvatetaan kylmästi valtion laitoksissa, jolloin lapsilta puuttuvat nämä terveet vanhemien roolimalit.

Tämä Manchesterissa tehty laki kuulemma perustuu karanteeneihin... On se jännää, että vielä ennenvanhaan elämiä laitettiin karanteeneihin... Nyt ihmisiä.

Lähde: Manchester Evening News

tiistaina, kesäkuuta 02, 2020

Kaupallinen musiikkiala hiljenee tänään George Sorosin pillin tahdissa



View this post on Instagram

Maailman tapahtumat viime aikoina ovat osoittaneet, että olemme valitettavasti edelleen kaukana siitä, että ihmisiä ei tuomittaisi rodun, ihon värin tai minkään muunkaan asian vuoksi. Nämä tapahtumat järkyttivät minua suuresti ja tekivät musta surullisen ja vihaisen, mutta samaan aikaan herättivät mut pohtimaan sitä, miten moni meistä, minä mukaan lukien, on tietämätön siitä, miten paljon rasismia edelleen esiintyy ja miten moni sitä joutuu elämässään kokemaan. Suomi ei ole asiassa poikkeus tai onnellinen lintukoto vaan ongelma on meillä myös erittäin suuri ja tämä pitää ihan oikeasti ymmärtää. Tähän aiheeseen tulee olla vain yksi vastaus: minkäälainen rasismi ei ole millään tavalla hyväksyttävää tai perusteltua. Toleranssin tulee olla nolla. * * * Yhdenvertaisuudesta @thl.fi sanoo: "Yhdenvertaisuus on oikeudenmukaisen yhteiskunnan lähtökohta. Yhdenvertaisuus takaa samat perusoikeudet kaikille. Syrjintä on kiellettyä etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, iän, vammaisuuden, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilökohtaisen syyn perusteella." * * * "Tänään 2.6 tiistaina koko Warner Music Groupin henkilökunta osallistuu Black Out Tuesdayhin. Sen tarkoitus on tukea työntekijöitämme, artistejamme ja koko maailmanlaajuista yhteisöä. Vietämme tiistain poissa työn ääreltä ja keskitymme tarkastelemaan ympärillämme olevaa rasismia ja epätasa-arvoa. Pyhitämme päivän läheisillemme sekä toisten auttamiselle. Kulttuurin portinvartijoina meillä on vastuu kannatella toisiamme vaikeina aikoina siinä missä myös yhdessä juhlimme onnistumisiamme. Meillä kaikilla on vastuu ja tämä on alkupiste muutokselle." #theshowmustbepaused #blackouttuesday
A post shared by Antti Tuisku (@antti_tuisku) on


Joukko nimekkäitä monikansallisten levy-yhtiöiden kuten Warnerin artisteja hiljentyvät tänään viettämään kansainvälistä George Floydin muistopäivää.

Tämän päivän nimi on Blackout Tuesday ja sitä kuulemma vietetään nyt ympäri maailman.

Monikansalinen levy-yhtiö Warner Music on ilmoittanut osallistuvansa tähän tapahtumaan koko henkilökuntansa voimin.



Eli osana tätä he osallistuvat suursijoittajat George Sorosin hedgerahastojen rahoittamaan Black Lives Matters kampanjaan, jonka tosiasiallinen motiivi on maailmalla lisätä mustien ja valkoisten väestön välisiä konflikteja ja jännitteitä. 

Mutta julkisesti tämä kampanja esitetään, että se on vain tummiin kohdistuvan roturyrjinnän ehkäisyn asialla.

Ensinnäkin George Soros ei ole tullut tekemään rauhaa minnekään...



Jopa CNN:n tv-kanavalla tämä ent. Chicagon poliisilaitoksen superidententti Garry McCarthy laittoi faktat tiskiin ja totesi, että jos olisi kansanliike WHITE LIVES MATTERS, niin se julistettaisiin välittömästi rasistiseksi.

Sillä kaikki ihmishenget merkkaavat, eikä vaan pelkästään mustat ja tässä juuri paljastuukin tuon Sorosin rahoittaman Black Lives Matters liiken rasistisuus.

George Sorosille ei taas yksikään menetetty ihmishenki kiinnosta kuin sitä miestä vain rahallisesti ja hän mittaa tuon työntä tuloksen sillä, että miten hyvin hän on onnistunut tuhoamaan valtioita ja kansakuntia.
quote-destroying-america-will-be-the-culmination-of-my-life-s-work ...
Soros kun tietää, että vain tuhoamalla kansallisidentiteetit, niin vain sillä keinoin he saavat raivattua paremmin tämän haluamansa ja ajamansa uuden "fasistisen" maailmanjärjestyksen maaliinsa.

Joten ilmankos hän onkin sanonut, että kuinka jo pelkästään amerikan tuhoaminen on hänen elämäntyönsä kulminaatiopiste.

Ilmankos tästä miehestä ei myöskään pidetä Unkarissa edelleenkään, koska hän rahoittaa myös Unkarin pääkaupungissa Budapestissä hedgerahastoillaan näitä samoja mädätettyjä NGO-liikkeitään (Non governmental/ei hallinnollinen liike).

Soros mm. perusti Unkarin pääkaupunkiin erään yliopiston, jonka sulkemista alettiin aika pian vaatimaan, koska Unkarin oikeistolainen hallinto tiesi miten siinä oli tarkoitus saada mädätettyä Unkarilainen akateeminen maailma.















Hallitus päästi jo ketut kanatarhaan

Sauli Niinistö poikkeusoloista: Suomi kohtaa nyt uuden ...

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö totesi Helsingin Sanomille kuinka nämä Syyrian al-Holin ISIS terroristileiriltä kotiutetut naiset ja lapset ovat vakavasti otettava turvallisuusuhka.

No ensinnäkin Suomen hallitus on jo päästänyt nämä terroristileirin asukit naiset ja lapset Suomeen. Joten tilanne kuin kuin jokin maatalousyhtiöiden johtaja päästäisi ensin ketut jyväjemmarien kanatarhoille ja toteaisi sen jälkeen näiden kanojen omistajille, että kuinka kettujen päästäminen sinne tulisi nyt ottaa vakavasti.

Mutta näette varmaan sen, että Suomen hallinto noudattaa tässä kohutussa al-Hol tapauksessa salaista OPERAATIO KORPI nimistä hommaa, joka saattaa jopa liittyä tiedustelupalveluiden salaisiin false-flag terrorioperaatioihin.

Sillä aika varmasti tämä muutama vuosi sitten Turussa tapahtunut Marokkolaisen miehen tekemä puukkoisku, jossa kuoli 2 ihmistä oli tällainen ulkomailta Suomeen tilattu terrori-isku.

Sillä nämä ISIS terroristit eivät toimi omiin nimiin, vaan he ovat mm. CIA:n ja Mossadin tiedustelupalveluiden hallinnassa, koska nämä tiedustelupalvelut hallinnoivat ISIS soluja.

Näin ollen Suomeenkin edelleen sen suurimman turvallisuusuhan luovat CIA ja Mossad, eikä ISIS. Mutta nämä nykyiset vallanpitäjämme ovat kuin kädet sidotuina, etteivät he voineet edes silloin 2002 syksyllä tehdä mitään, kun Mossad kävi asentamassa pommin Myyrmanin kauppakeskuksen ja lavasti Petri Gerdt nimisen kotikemistin siitä syylliseksi, joka oli helppo lavastaa kohteeksi, koska hänellä oli kotikemisti tausta ja hän rakensi omatekoisia pommeja mm. ilmakiväärin panoksista.

miten tajusitte siis että siellä oli pommi ja miten kaikki alko ...

Tämän vuoksi poliisilla oli suora peitetarina valmiina Myyrmannin pamauksen jälkeen. Räjähdyksessä kuoli yhteensä 7 henkilöä, joista yksi oli Petri Gerdt. Hänellä oli tuolloin repussaan omatekoisen pommin ainekset, jotka luonnollisesti räjähtivät samalla kun tämä Mossadin roskiksen sisälle laittama C4 (tod.) sotilasräjähde posahti ilmaan.

Sillä mikään ilmakiväärin panoksista valmistettu ja hauleilla päällysestty pommi ei tee noin kovaa jälkeä missään kauppakeskuksessa.

Tämäkin syy sille, että miksi Mossad teki Vantaalla terrori-iskun tuolloin 2002 liittyy aika varmasti sellaiseen asiaan kuin uraani, jota rikastetaan ydinvoimaloissa ja juuri noina aikoina Suomessa käytiin kiivasta väittelyä siitä, että tarvittiinko Suomessa lisärakentamista ydinvoimaloille.

Mossad liittyy näihin uraanihommiin siltä osin, että se ajaa Israelin puolustusministeriön agendaa, jonka päätavoite on saada lukuisten maiden ydinvoimalat tuottamaan heidän ydinohjelmaansa ydinkärjille tarvittavaa 235-isotooppista uraania, jota rikastetaan ydinvoimaloissa.

Eli Suomessa on siis jo viimeiset 20 vuotta häärännyt näitä ulkomaan tiedustelupalvelun terroristeja ja esim. Israelin tiedustelupalvelu Mossad vuokrasi itselleen toimistotilat Mariankatu 3 osoitteesta Helsingistä. Virallisesti siellä toimii juutalainen seurakunta Chabad Lubavich, jolla on pitkä historia valtionterrorismiin sekaantumisesta. Oikeasti tuo osoite toimii täällä Suomessa Israelin tiedustelupalvelu Mossadin salaisena toimipisteenä.

Että jos tämä Jahven valittu kansa ei saa tahtoaan läpi, niin sitten Mossad voidaan laittaa asialle suorittamaan joku terrori teko. 

Esim. tuo suuri pamaus Lontoon aamuruuhkassa 7. heinäkuuta 2005 liittyi siihen, että muutamaa kuukautta aiemmin silloin Libyan johtaja Muammar Gaddaf oli ottanut yhteyttä Lontoon pörssiin ja halunnut yhteistyökumppaneita idealleen kultaan sidotun yhteisvaluutan perustamisesta Afrikkaan.

Mossad kävi asentamassa C4 sotilasräjähteitä mm. maanalaisiin metroihin ja busseihin. Sitten samaan aikaan Lontoossa käytiin terrorisminvastainen harjoitus ja juuri samaan aikaan sitten posahti oikeasti.



Mossadin ent. johtaja jopa lipsautti suustaan, että kuinka on helppoa asentaa autopommi, jonka asentimme silloin Lontoossa.

Mossad on aivan samanlainen terrorijärjestö kuin CIA, että se kyllä räjäyttää siviileitä ilmaan maalla kuin maalla tai mantereella kunhan ensin hinnasta sovitaan.

Ja kyseinen valtionterrorismikin on tämän globaalin eliitin keino saada polvilleen näitä heidän vastustajavaltioitaan.

Norja mm. halusi irti Natosta 2010-2011 ja syystäkös sitten tuli Anders Breivik ja lahtasi melkein 80 nuorta sinne Utöyan saarelle.

Valtionterrorimilla on lähes aina poliittinen motiivi taustalla ja juuri tämän takia koska myös tämä Myyrmannin kauppakeskuksen pommi-isku vuonna 2002 jäi poliisin toimsta selvittämättä, että mikä sen motiivi oli. Niin he eivät löytäneet minkäänlaista järjellistä motiivia, että miksi Petri Gerdt olisi halunnut ylipäänsä edes vahingoittaa siviilejä itse rakentamallaan pommilla.

Mossadilla sen sijaan löytyy paljonkin motiivia vahingoittaa siviilejä sekä murhata lapsia heidän sotilasräjähteillään. Tämän vuoksi he vielä erityisesti kohdistivat tuonkin Myyrmannin pommi-iskun tuhovoiman juuri lapsiin, koska tuo heidän roskikseen piilotettu C4 räjähde laitettiin aivan siihen viereen, jossa pikkulapsille järjestettiin pelle esitys. Kyseinen esitys jäi vaan vähän ikävästi kesken, kun tämä pommi räjähti kesken esityksen ja monien lasten ruuminkappaleita lensi pitkin Myyrmannin kauppakeskusta.

Tällaisia lasten murhaajia Mossadilla on töissä.

Vain sadistit ja sairaat psykopaatit kykenevät työskentelemään tuollaisissa olosuhteissa, joissa murhataan pieniä lapsia mm. valtion turvallisuuden ja uraaninrikastuksen nimissä.

Myyrmannin iskukin kävi virallisten tietojen mukaan näin, että ensin perjantaina 11. lokakuuta 2002 Myyrmannin kauppakeskuksessa räjähtää klo 19.35 ja 7 kuolee, joista suurin osa lapsia.

Viikkoja aikaisemmin Israelin tiedustelupalvelu Mossad varoittaa Suomessa toimivia juutalaisia diplomaattejaan, ettei heidän tulisi mennä tulevan viikon aikana Vantaalla sijaitsevaan Myyrmannin kauppakeskukseen, koska siellä on tarkoitus järjestää ennlta lavastettu ja suunniteltu terrori-isku.

Heti seuraavana päivänä pommi-iskusta poliisilla onkin jo Petri Gerdt selvillä ja hänet esitetään jo pääepäiltynä pommi-iskun valmistelusta ja toteuttamisesta.

Ensinnäkin Petri Gerdr oli kemiantekniikan opiskelija ja nämä opiskelijat jo itsestään opiskelujensa perusteella kykenevät rakentamaan pommeja, koska siellä noissa opetusympäristöissä ihan pelataan sellaistan kemiallisten aineiden kanssa, joista voisi jo ihan rakentaa oikeita pommeja.

Mutta Petri Gerdtillä oli tapana rakentaa pommejaan ja viedä ne läheiseen metsään räjäytettäviksi. Että hänellä ei ollut itsetuhoisia aikeita alkaa vahingoittamaan niillä itseään tai muita. Mutta Mossad näki, että hän oli helppo kohde tuolle valtion terrori-iskulle ja Gerdt todennäköisesti valikoitiin, koska hän kirjoitteli tuolle eräälle kotikemistien suosimalle nettifoorumille, joka aika pian tuon Myyrmannin räjähdyksen jälkeen suljettiin.

Jos nyt palataan vielä tähän al-Hol aiheeseen, niin tämä kyseinen terroristien koulutusleiri siellä Syyriassa on ollut vain yhdestä tarkoituksesta siellä... Eli siellä koulutetaan terroristeja ja jopa naisille siellä on opetettu miten räjähdevöiden käyttö onnistuu.

Mutta näiden paikkojen sairain puoli on se, että siellä vielä koulutetaan pieniä lapsia mm. räjäyttämään itsensä. 

Että on hyvinkin kieroa miten Suomen nykyinen korruptoitunut hallitus sekaantuu näin traumaattisten lasten ja naisten Suomeen kotiuttamiseen.

Mutta jos ministereinä toimii näitä pedofiileja, niin heidän mieltymykset jo yksistään pieniin traumatisoituneisiin lapsiin ovat kuvanmukaiset.

Sillä edelleen muistuttaisin, että kuinka ulkoministerimme Pekka Havisto totesi siinä medialle vuodetussa sähköpostiviestissä, että kuinka "TARVITSEMME TÄHÄN OPERAATIO KORPEEN JONKUN JO 65 V. IÄN KYNNYKSELLÄ OLEVAN VIRKAMIEHEN, JOLLA ON JO ELÄKEPUTKI VARMA, KOSKA TÄSTÄ KEIKASTA VOI TULLA HÄNELLE 2,5 VUOTTA VANKEUTTA".

Eli silloin Haavisto tarkoitti jotain rikollista toimintaa. Että jos nyt käytetään sitä järkeä ja mielikuvitusta, että onko itsessään traumatisoituneiden lasten ja lasten äitien kuljettaminen konsulikyydillä Suomeen vielä laitonta ? 



Nehän tulivat sieltä yksityiskoneella Helsinki Vantaan lentoasemalle viime viikonloppuna.

Tämä ylempi kuva on otettu viime viikonloppuna Helsinki Vantaan lentoasemalta ja siinä ilmeisesti on juuri se yksityinen lentokone, jolla nämä terroristileitin al-Hol terroristit tuotiin Suomeen.

Eli symbolisesti nyt ne ketut ajettiin jo sinne kanatarhaan ja presidenttimme kauhistelee, että tämä tulee ottaa vakavasti.

Oikeasti tämä syy miksi Suomen hallitus haluaa nyt toteuttaa tämän salaisen operaation nimeltä OPERAATIO KORPI... Niin se voi jopa liittyä valtionterroristiseen operaatioon, jotta Suomen perusoikeuksia voitaisiin alkaa riisumaan sen johdolla ja tällaisia false-flag iskuja yleensä järkkää CIA sekä Mossad eri maihin.

Niiden tarkoitus on saattaa valtiot toisensa jälkeen polvilleen ja tämä mitä minä tässä ehkä eniten pelkään... Tai no pelkokin on väärä sana tästä, mutta tarkoitan sitä, että Saksa on aivan varmasti näiden elitistien johdolla kehittänyt jonkun aivan omalaatuisen skenaarion ja narratiivin, jolla nämä EU-maat aiotaan ajaa sinne Saksan johtamaan liittovaltioon kuin lampaat suden kitaan ja en usko vielä, että pelkkä euron totaalinen romahdus saisi vielä sitä intoa aikaan, että myös Puola ja Tsekki sekä Unkari haluaisivat myös sinne liittyä suoraan, koska he tietävät jo nyt sen miten suuri monikulttuurisuuden agenda Saksalla on ja ajatelkaas sitä, että jos Saksalle annettaisiin yks kaks täydet valtuudet alkaa päättää muiden EU maiden turvapaikkapolitiikasta... Niin siinä syntyisi helposti suuri kapina.

Että tämän vuoksi tämä liittovaltiohanke Saksan johdolla on äärimmäisen vaarallinen hanke, koska ylipäänsä tuollainen järjestelmä, jossa EU-maiden itsenäisyys ja jopa valtionvarainministeriö ulkoistettaisiin Saksaan... Niin tällainen järjestelmä muistuttaisi jo enemmän sotilasdiktatuuria kuin enää mitään EU:n komission tai EU-parlamentin demokraatista päätäntävaltaa.

Mutta miksi täällä on edelleen EU:ssa tämä yhteen tullaan ja yhteen mennään.... Kaikki velka maksetaan aikanaan politiikka käynnissä?

No siksi koska tämä koko leikki perustuu vain ja ainoastaan velalle muodostettuun pyramidihuijaukseen, jossa pankkiirit rikastuvat ja sinä köyhdyt.

Sinä köyhdyt maksamalla veroja näille parasiitteille, jotka taas eivät ole valmiita tekemään päivääkään töitä tämän järjestelmän hyvinvoinnin eteen.

Verot ovat oikeasti olemassa vain sitä varten, että niillä tämä maailman rikkaimpaan tuloluokkaan kuuluva eliitti kustantaa oman sikailevan jetset elämänsä. 

Mutta ei senkään elämän rahoittaminen nyt vielä maksa juuri mitään, koska siihen päälle nämä korstot ovat keksineet tämän ikiliikkujan Sveitsin BIS-pankin johdolla, että luodaan velasta uutta rahaa tyhjästä ilmasta ilman mitään vakuuksia ja tämä on se ponzi-huijaus, joka on jatkunut aina keskiajalta tänne päiviin asti ja edelleen hyvin monet ihmiset eivät näe tämän huijauksen lävitse.

Eli vaikka olisit mediaanituloinen ja sinulla ei olisi velkaa, niin et sinä silti edelleenkään olisi vapaa tältä valtionvelanmaksutaakalta ja EU:n yhteisvastuusta. 

Näiden BIS-pankiirien olisi jo korkea aika kertoa se totuus, että he ovat syöneet tästä yhteisestä potista leijonasosan.... Eli he syövät liikaa omasta kuormasta, mutta maksattavat sen tappiot sitten eri valtioiden veronmaksajilla.

Nyt nämä talousroistot tuhoavat pienyrittäjät, jotka he näkevät uhkana mm. Uuden Maailmanjärjestyksen agendalle, koska UMJ-agendan mukaan sinulla ei saisi enää olla yhtään kiinteää omaisuutta, jolla olisit vähänkään omavarainen.

Tämän vuoksi kun vielä tämä YK AGENDA 2030 ja YK AGENDA 21 etenee, niin jossain vaiheessa he iskevät tämän uuden lakimuutoksen pöytään ja julistavat, että siitä päivästä lähtien on sitten kaikki omistusoikeus poistettu ihmisiltä ja käy sitten EU:ssa kuten siellä Neuvostoliitossa niille maanviljelijöille, että kaikki pellot olikin yhtäkkiä valtion hallussa.

Tämä tyrannimainen hanke johtuu siitä, että koska nämä globalistit eivät halua sallita edes juurikaan mitään yksilönvapauksia ihmisille, koska muuten taas nämä monikansallisten yhtiöiden valta-asema sortuisi kun ihmiset edelleen soveltaisivat yksilönvapauttaan ja myös tuntisivat itsensä vapaiksi.

Kun korporaatiot näkevät ja katsovat ihmisen vain heille joko sopivaksi tai ei sopivaksi työntekijäksi tai kuluttajaksi.

Siksi on mm. luotu tällainen asia kuin kulutususkonto, joka näkyi mm. muutama kuukausi sitten siinä, että suuri joukko suomalaisia ihmisiä ilmestyi yhtäkkiä Lidl myymälöiden oville jonottamaan, koska halusivat ostaa tietyt lenkkarit, koska ne olivat juuri tietyn väriset.

Eli melkein voisi trendata kilon paskaa, jota ihmiset jonottaisivat myymälöihin, jos se vain onnistuttaisiin ensin markkinoimaan oikein. Sillä tätähän se kysynnän ja tarjonnan laki on.


























Todiste siitä, että poliisi käytti etälamautinta Marko Sihvosta vastaan



Helsingin poliisilaitos väärensi esitutkinta-asiakirjat, kun se väittää tuossa raportissa ettei eduskuntatalon portailla muutama viikko sitten istuneen Marko Sihvosen kimppuun hyökänneet poliisit käyttäneet etälamautinta.

Nyt tästä sivullisen kuvaamasta videopätkästä on leikattu sellainen versio, jossa ääninauhan äänenvoimakkuutta on tehostettu ylös, joten nyt sieltä kuuluu tämä yhden poliisin määräys käyttää sähköä.

Siellä siis kuuluu sanat "SÄHKÖÖ".

Sihvonen sai n. viikko sitten puhelun tältä eräältä poliisilta, joka puhelimessakin vielä väitti etteivät he käyttäneet etälamautinta.

Mutta tuosta on useita silminnäkijöitä sekä silminnäkijöiden kuvaamia tallenteita, joista näkyy selvästi poliisin etälamauttimen käyttö, jonka seurauksena Markolta lähtee hetkeksi taju, kun se 
50 000 volttia sähköä läpäisee hänen kehonsa.

Sihvonen sai tuosta, että ei suostunut lähtemään eduskuntatalon portailta pois poliisin käskystä 505 euron sakot maksettavaksi, jotka tulivat poliisin mukaan vielä poliisivirkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, vaikka Sihvonen vain puolusti yksilönvapauttaa tuossa tilanteessa, koska hän oli mennyt vartavasten eduskuntatalolle siinä aikeissa, että hän olisi halunnut päästä Suomen nykyisen oikeusministerin juttusille keskustelemaan tästä vielä Suomeen perustamattomasta perustuslakituomioistuimesta.

Mutta sitten tuli eduskunnasta käsky hajoittaa mielenilmaus poliisiväkivallalla.

Lupasin auttaa Markoa tuon sakon pois maksamisessa, joten jos kukaan teistä haluaa auttaa Markoa tuossa, niin välitän nämä hänelle siinä vaiheessa, kun on sen sakon maksun aika.

TEEMU VEHKALA
Tilinumero: FI4680002121282072

Koska olisi törkeää, että jos vielä vankila kutsuisi tuollaista sakkoa suorittamaan pois, jossa itse poliisit olivat kuitenkin tuon ihmisoikeusrikoksen nimeltä sananvapauden riisto takana.

Mutta jostain kumman syystä poliisi on edelleen tällainen jännä virkamies elin, jolla on vieläkin toimivalta harjoittaa kansalaisiaan kohtaan suoraa väkivaltaa sekä voimakeinoja, joita voidaan käyttää myös sanan- ja mielipiteenilmaisuvapauden kukistamiseen keinolla millä hyvänsä.


Poliisihan tekee vain työtään ja kautta aikain tämä sinilakkiporukka on toiminut tämän korruptoituneen eliitin vahtikoiralaumana.

Mutta siinä vaiheessa jos poliisien määrä ei enää riitä, niin silloin eliitti joutuu turvautumaan jo armeijaan.

















lauantaina, toukokuuta 30, 2020

Trumpin väitetään pistäneen WHO:n rahahanat kiinni

Trump implies Roger Ailes is in heaven but McCain, Dingell are in ...

Yhdysvaltain Presidentti Donald Trump on kuulemma nyt katkaissut jenkkien osalta Maailman terveysjärjestö WHO:n rahahanat.

Tässä nyt kuitenkin olisi syytä katsoa asiaa ilman näitä PRO TRUMP-laseja. Sillä Trump ei ole mikään NEW WORLD ORDER tuholta pelastava kaikkivaltias Messias, vaikka QANON psyop operaatio antaa hänestä sellaisen kuvan.

Maailman terveysjärjestö WHO:n rahoitus ei tule pelkästään USA:lta ja vaikka Trump laittaisi nyt niiden rahahanat kiinni USA:n valtion osalta, niin kyllä näillä roistoilla on rahaa kuin Roope Ankalla. Siellä pyörii mm. Bill Gatesin säätiön pohjattomat miljoonat ja miljardit.

Gates on mm. nyt muiden miljardöörien kaltaisesti rikastunut äärimmäisesti nyt koronapandemian aikana, koska hän on putsannut pienempiä yrityksiä säätiöidensä kitaan.

Tuonkaltainen toiminta on tuhokapitalismia parhaimmillaan ja kaikki te jotka tiedätte miten rahaa luodaan, eli velalla niin tiedätte varmaan, että tämä massatyöttömyys on jonkun asian luonnollinen seuraus ja se johtuu siitä, ettei synny enää uusia invesointeja niin paljon kuin aikaisemmin. Joten lainaa ei enää voida ottaa yhtä useammin ja valtion velkamäärä kasvaa.

Eli aina joku uusi työntekijä menettää sen seurauksena jälleen työpaikkansa ja joutuu kortistoon.

Keskuspankit BIS-Pankin johdolla kun johtaa tätä velkaorjuutta, jonka orjia olette kaikki te veronmaksajat. Teidän verorahoillanne turvataan ja maksetaan myös näiden pankkiirien jetset elintasot. Mutta nämä huijarit loivat aikanaan tämän talousjärjestelmän ja teollistumisen niin, että se on systeemi jossa hyötyjinä ovat vain nämä globalistisen järjestäytyneen rikollisuuden huipulla olevat tekijät. 

Kun taas tämä köyhä veronmaksajien tuloluokka keskittyy vain tämän maailman rikkaimman eliitin sikailun kustantamiseen ja ei näiden pankkiirien jetset elintaso vielä mitään ole siihen verrattuna, että veronmaksajien rahoista maksetaan myös tämän pankkiirisukujen harjoittaman huumekaupan, asekaupan sekä ihmiskaupan ja lapsikaupan rahoitukset.

UN aid workers raped 60,000 people as it's claimed organisation ...

Pelkästään YK:ssa työskentelee yli 3000 pedofiilia.

Missään terveessä organisaatiossa tai järjestössä ei näy tällaisia lapsiinsekaantujia, mutta niistä YK on harvas poikkeus. Sitä yhdistää Vatikaanin kanssa tuo pedofilia ongelma, jota ei sieltä saada millään pois, koska se on levinnyt siellä aina kuin kulkutaudit tai rutto.

Näille psykopaateille ei tulisi nyt antaa tuumaakaan periksi, sillä he ovat silminnähden erittäin kiihottuneita tästä koronahysterian luomasta ajasta, joka sallii heidän jo ottaa käyttöön järeämmät keinot alustaa Uusi Maailmanjärjestys ja UUSI NORMAALI.

Toki eliitin fasismi ja totalitaristinen kontrolli on kiihottanut jo Vatikaania tuhansia vuosia sitten. Samasta maailmasta myös tämä lapsiinsekaantumisen kulttuuri tuotiin aina poliittiseen järjestelmään sisään ja tästä syystä meillä on myös Suomessa poliitikkojen pedofiilirinki, johon liittyvä Veijo Baltzarin poliisitutkinta mm. ei näytä etenevän mihinkään kuin tulevaan syyttämättäjättämispäätökseen.

Siinä kun on sellainen pieni ongelma, että nämä Suomen nykyisetkin poliisipomot ja KRP: päällikkötason johtohenkilöitä ovat näissä pedoringeissä itse myös osin mukana, joten jos siellä on vasen jalka haudassa, niin eihän nyt pedofiilirinkiveljiä voi käräyttää ja siitä nämä poliisipäälliköt pitävät huolen, ettei kenenkään poliitikon poliittinen ura pääty edes tällaisen demareita kuohuttaneen pedofiilirinki skandaalin johdosta.

Demarit eivät silti ole ainoa puolue Suomesta, jonka sisällä ollaan harjoitettu insestiä ja pedofiliaa. Sillä kyllä näitä lapsiinsekaantujia löytyy yli puoluerajojen.


Lähde: Iltalehti


Buckinghamin palatsissa tapahtuu outoja



Youtubeen ilmestyi outo video 28.05.2020, jossa näkyy Buckinghamin palatsi oudossa valossa.

Palatsin ikkunoiden eteen on laitettu valkoiset verhot.

Lisäksi palatsin portin toinen kuningashuoneen vaakuna on pois.

Somessa oli muutama päivä sitten jopa epäilyjä siitä, että onko tämä aito video vai ei. Mutta kyllä se aika aidolta näyttää.

Että mihinköhän Buckinghamin palatsissa nyt valmistaudutaan, kun täytyy palatsin ikkunat muurata valkoisella peitteellä ? 


Steve Jackson 80-luvun alussa julkaistussa Illuminati korttipelissä kun on yksi kortti, jonka taustalla näkyy aivan kuin räjähtänyt Big-Ben.

Tästä on spekuloitu jo useita vuosikymmeniä, että mistä kaupungista tuon kortin kuva on, koska monien Jacksonin Illuminati korttipelitrilogiaa tutkineiden mielestä allekirjoittaneen lisäksi ovat sitä mieltä, että tuollainen skenaario aiotaan vielä toteuttaa jossain tulevaisuudessa maailmalla ja se tulisi jälleen olemaan false-flag terrori-isku, jonka syyllisiksi tietenkin lavastettaisiin jälleen kerran tämän MOSSAD, CIA:n operoimat ISIS-terroristit soluineen.

Onhan ISIS ollut nyt tämän koronahysterian aikana hiljaa.




YK:n psykopaatit alkavat jo raottamaan naamareitaan - Uusi Maailmanjärjestys (NEW WORLD ORDER) hanke julki


On tullut jo aika, jolloin nämä YK:ssa toimivat psykopaatit alkavat jo raottamaan naamareitaan, eivätkä enää YK:ssa peittele, että he ajavat siellä Uutta Maailmanjärjestystä (NEW WORLD ORDER) eteenpäin omalla hankkeellaan.

Lähde: https://unnwo.org

perjantaina, toukokuuta 29, 2020

George Sorosin maksamat mellakoitsijat ovat hajoittaneet ja polttaneet paikkoja Minneapolisissa



Suursijoittaja George Sorosin säätiöiden rahoittamat mellakoitsijat ovat hajoittaneet ja polttaneet paikkoja eri puolilla Minneapolista.

Internetissä on liikkunut paljon huhuja, että tämän mustan miehen lynkkaus poliisin toimesta olisi myös ollut lavastettu, jotta Soros olisi saanut tuolle kyseiselle alueelle tilatulle ja maksetulle mellakoinnille aihetta.

'

Kaikki alkoi siis tästä mustasta miehestä nimeltä George Floyd, jonka poliisin väitettiin vetäneen ensin ulos autosta ja sitten polkeneen miehen maahan, jonka jälkeen miehen väitettiin kuolleen. 

Tästä sitten syntyi tämä George Floyd mellakka, jonka kuitenkin suursijoittajat George Soros maksoi ja tilasi. Joten miten tämä melakka voisi olla syntynyt itsestään, jos Soros sen tilasi ja maksoi ennalta ? 

Kun kyseessä on Sorosin Open Society Foundation säätiön operaatio Yhdysvaltojen epävakauttamiseksi.

Sorosillahan on tapana maksaa myös Antifan aktivisteille sellaista 30 dollarista ylöspäin per päivä... Riippuen toki siitä, että minkälaista aktiviteettia alueella harrastaa. Kun ikkunoiden särkemisestä Soros taitaa maksaa enemmän dollareita.


tiistaina, toukokuuta 26, 2020

Elon Musk, Microsoft, Facebook saivat kovan oikeushaasteen


Tässä on se Cyrus A. Parsan haaste, jonka syytettyjä ovat mm. Elon Musk, Microsoft ja Facebook.

Tässä oikeushaasteessa selviää suoraan se miten Elon Muskin tavoitteena on siruttaa ihmiset.



Cyrus Parsa on jo aikaisemmin varoittanut A.I. keinoälystä. Hänen kirjansa löytyy edelleen Amazon.com sivustolta.

Saksalainen virologi paljasti koronavirus huijauksen - Alkoi saada tappouhkauksia

Karin Mölling: Das Virus, ihre Leidenschaft

Teksti: Teemu Vehkala

Saksalainen virologi Karin Mölling pääsi ääneen Die Zeit lehdessä, jossa hän paljasti koronavirus huijauksen. Pian tämän jälkeen hän alkoi saada tappouhkauksia.

Sillä lääketieteen järjestäytynyt rikollisuus (BIG PHARMA) ei pidä näinä aikoina näistä totuudenpuhujista ja varsinkaan virologeista, joilla löytyy myös alan koulutus puhua totta näinä aikoina.

Lääkäri Antti Heikkiläkin kertoo osuvasti blogissaan kuinka olemme eläneet peitellyssä totalitarismissa, missä ylin valta ja media ovat liitossa keskenään.

Lähteet: Die Zeit

Antti Heikkilä blogi


sunnuntaina, toukokuuta 24, 2020

Elon Musk: On mahdollisuus, että saatamme aivosiruttaa ihmisiä jo tänä vuonna

Elon Musk wants to implant chips into our brains - Tech

Teksti: Teemu Vehkala

Teknokraatti Elon Musk päästi melkoisen globalistisen aivopierun, kun hän totesi että hänen Al-Chip mikrosiru yhtiönsä saattaa jo tänä vuonna päästä siruttamaan mikrosiruja ihmisten aivoihin.

Musk voisi vaikka aloittaa itsestään.

Mutta häntä ja Bill Gatesia yhdistää se, että kumpikaan ei suostu näiden ajamiensa asioiden koekaniineiksi itse. Gates ei suostu rokottamaan itseään eikä edes lapsiaan.

Kun taas Elon Musk ei suostu tunkemaan itseensä aivoimplantteja, vaikka hän on jo tehnyt apinoilla näitä kokeita, että apinoille on laitettu mikrosirut aivoihin.

Vain psykopaatti käyttäytyy näin, että se pyrkii väkisin pääsemään alistamaan muita.

Mutta näiden Illuminaatien kohdalla kyse on tällaisesta n. 8500 hengen porukasta, joka koostuu lukuisista pankkiireista, liike-elämän vaikuttajista, tuomareista, lääkäreistä, lakimiehistä, eliittirikollisista, vapaamuurareista, jesuiitoista jne. 

Yhteistä heille kaikille on se, että he kaikki ajavat samaan maaliin ja pyrkivät saamaan vähennettyä tältä planeetalta yli 7 miljardia ihmistä keinolla millä hyvänsä, jotta jäljelle jäisi enää se heidän tavaoitteelliset 500 miljoonaa, jota määrää olisi sitten heidän helpompi hallita ja alistaa täällä.

Consensus Fixes 500 Million As "Optimum Population Size"

He ovat tämän 500 000 000 väkiluvun jopa sanelleet tuohon Georgiassa sijaitsevaan kivimonumenttiin, jonka rahoittajia ei olla vieläkään paljastettu. Vaikka selvästikin The Rockefeller Foundationin kaltainen rikollisjärjestö sen on vähintäänkin rahoittanut.

Tämä on vielä älytöntä, että nämä tyypit vielä kehtaavat nimittää itseään filantropisteiksi, eli hyväntekijöiksi. Kun heillä on sellainen filosofia, että jos he antavat n. 10 prosenttia tuosta muilta valtioilta ryöstömistään rahapoteista ns. hyväntekeväisyyteen, niin he voivat sen varjolla sitten harjoittaa tuota kaikkea muuta pimeyden voimien palvomista, satanismia, pedofiliaa, lasten veren juontia, ihmissalakuljetusta, lasten salakuljetusta, prostituutiota, huumekauppaa, asekauppaa jne. 

Tämä sairas kultti muutti nimensä vuonna 1776 Saksan Baijerissa Illuminatiksi, mutta se on edelleen toiminnassa, vaikka Wikipedia väittää tämän salaseuran lakkauttaneen toimintansa.

Mutta jos nyt käytätte sitä järkeänne, niin mikä tahansa rikollisjärjestö tai salaseura toimii yleensä vain niin kauan, kuinka kauan siellä riittää sitä rahakirstua ja jos nyt puhumme tästä Illuminatista, niin jos heillä on edelleen käytössään se yli 95 prosenttia tämän planeetan varoista, niin luuletteko että heidän rahahanat olisivat vielä menneet kiinni ?

Että jos tällä planeetalla on se ns. valkohattujen organisaatio, joka näitä vastaan taistelee, niin opposition täytyy olla aika vahva, että se onnistuu tällaisia roistoja vastaan taistelemaan oikein keinoin.

Elon Musk toimii näille roistoille pelkkänä marionettina ja hänen Al-Brain yhtiönsä saa päärahoituksensa näiltä samoilta pankki elitisteiltä. Eli tämä aivojen siruttaminen ei suinkaan ole mikään Elon Muskin itsensä henkilökohtainen projekti.

Aivojen mikrosiruttaminen on näiden teknokraatti elitistien märkä päiväuni sen takia, koska he saivat jo selville, että miten simpanssit saatiin käyttäytymään etäohjauksella, kun heidän aivoihin asennettuihin mikrosiruihin lähetettiin kaikkia käskyjä.

Kun nämä teknokraatit kokevat psykopaatteina, että koko ihmiskunta täytyy nyt mikrosiruttaa seuraavaksi ja psykopaatteina he eivät koe minkäänlaista armoa tai empatiaa ajaessaan tätä aivosiruus agendaansa eteenpäin. Joten siksi Musk on heidän mielestään oiva marionetti ajamaan tätä teknokraattista hanketta eteenpäin.



Musk on puhunut julkisuudessa viime aikoina tästä aivosirutus hankkeesta, jota on testattu jo koe-eläimillä.

Tuosta Youtube videosta huomaatte varmasti sen kuinka Elon Musk nauraa heti alussa tuolla psykopaatille ominaisellaan tavalla, kun hän alkaa puhumaan tästä ihmisten aivoimplantti siruttamisesta.

Omaan päähänsä hän ei sellaisia siruja laita, mutta muiden ihmisten päät kyllä kelpaavat ja näille psykopaateille tuo aivojen sirutushomma on sellaista hommaa, että sitä tehdään tuo sama psykopaatin hullunkiilto silmissä.

Mutta onhan CIA:lla tästä aivojen sirutuksesta jo vuosikymmenten kokemus useista sen eri salaisista hankkeista kuten Mk Ultrasta aina 1950- ja 1960-luvulta lähtien, johon ovat myöhemmin liittyneet myös aivoihin asennettava mikrosiruteknologia.

RFID-sirun kokokin on jo pienentynyt nano kokoon näinä viimeisinä vuosikymmeninä, joten tuo radiotaajuuksilla toimiva siru ei enää tarvitse olla sen riisinjyvän kokoinen, joten silloin tämä mikrosiru nano koossa mahtuu jo rokotteeseen sisälle, jonka onkin näiden tulevien Bill Gatesin tarjoamien RNA-rokotteiden salattu puoli.

Siksi Gates ja hänen rahoittajansa ovat niin äärimmäisen kiihkoutuneita tarjoamaan tuota korona rokotetta koko maailmalle, koska nuo hullut yrittävät saada vielä pakollisen rokotteen ja tyrkytettyä sitä armeijan avulla ihmisille.

Koska näille psykopaateille on täysi pakkomielle päästä kontrolloimaan ihmiskuntaa näillä mikrosiruilla, koska heidän mukaansa nyt on tullut se aika maailman historiasta, jolloin heidän valta-asemansa on alkanut horjumaan liikaa.

Joten tästä syystä nämä globalistit joutuvat nyt turvautumaan teknokraattisiin keinoihin yrittääkseen säilyttää tuon salatun ja kulissien takaisen valta-asemansa.

Eihän tämä juurikaan eroa noista hyvin kaukaisista Atlantiksen ajoista, jolloin myös siinä ajassa tällainen samankaltainen yli-papisto piti valta-asemaansa yllä salaisesti harjoittamallaan mysteerikouluilla jne. 

Tuokin porukka oli hyvin ylimielistä ja suhtautui muihin ihmisiin hyvin ylenkatsoen. Mutta kun Atlantiksen aikoina tulivat ne lopun ajat, niin lopulta tuo Atlantis tuhoutui sen seurauksena, koska tapahtui tuon aikakauden resetointi, joka Atlantiksella tapahtui niin, että sen ympäröimä vesikehä satoi alas ja tämä vesikehä tunnetaan nykyisinä merinämme.

Lähde: Business Insider

Vietiinkö Suomi Natoon 2019 vuonna eduskunnan selän takana ?

Suomen turvallisuus ja Nato - Suomen erityisedustusto Natossa

Suomen eduskuntaa on viime aikoina kuohduttanut salainen asiakirja, joka liittyy Natoon. Se on leimattu leimoilla ERITTÄIN SALAINEN.

Tästä asiakirjasta käy ilmi jotain sellaista, joka on piilotettu viimeisen kahden vuoden ajan eduskunnalta sekä sen valiokunnilta.

Se liittyy YLE:n mukaan kuulemma vuonna 2018 käytyihin salaisiin neuvotteluhin Ruotsin kanssa, jolloin Ruotsi ja Suomi kävivät salaisesti NATO-yhteistyötä koskevia neuvotteluja.

Ilmeisesti asia koski sitä, että jos Venäjä tulee rajan läpi jossain vaiheessa, että sotiiko Ruotsi vai ei ja jos historiaa katsoo, niin Ruotsihan ei sodi... Vaan sotisi viimeiseen Suomalaiseen.

Alexander Stubb arvioi, että Ruotsi voi olla lähestymässä pistettä, jossa maa päättää hakea Nato-jäsenyyttä.

Muistan vielä kuinka vuonna 2014 silloinen Suomen ääministeri Alexander Stubb möläytti medialle, että kuinka Suomen Nato jäsenyyden täytyy olla selvillä vuoteen 2019 mennessä.

Nyt ilmeisesti kävi näin, että Suomi vietiin Naton jäseneksi salaa ja nyt tämä maanpetos alkaa selviämään Suomen eduskunnalle.

Nyt sitten eduskunta valmistelee tätä noottia Suomen puolustus- ja ulkoministeriölle, koska kansanedustajilta pimitettiin tietoja Suomen NATO-vehkeilystä.

Natohan on pelkkä läntinen terrorijärjestö, jonka märkä päiväuni olisi vielä tulevaisuudessa lähivuosina lakkauttaa ensin NATO ja tuoda sen tilalle ensin Euroopan EU:n yhteiset sotajoukot Saksan johdolla ja liittää ne sitten vielä yhteen USA:n armeijan kanssa.

Näin sitten pankkiirien eliitti ja korporaatioiden globalistit saisivat tämän rautanyrkkiarmeijan, jonka johdolla he alkaisivat koventamaan otteitaan Euroopassa syventäen tätä Saksan ajamaa liittovaltiota UUDEN NORMAALIN suuntaan, jossa vapaa liikkuvuus on poistettu sekä ihmisten itsemääräämisoikeus poljettu maan tasalle Uuden maailmanjärjestyksen (UUSI NORMAALI) säädöksillä.

Ja tuonne muutaman vuoden päähän siihen aikakauteen, jolloin tämä EU-armeija ja USA:n armeija on yhdistetty... Niin nämä pankkiirit ovat suunnitelleet sotilaallisen konfliktin Euroopan ja Venäjän välillä (sodat kun tuottavat näille pankkiireille eniten voittoa, koska he lainaavat sotabudjetin kummallekin sotivalle osapuolelle).

Käytännössä tämä vuonna 2014 Suomen ja Naton välillä tehty isäntämaasopimus oli jo sinetti sille, että EU:n tuleva armeija ja USA:n armeija voisivat jo nyt ottaa haltuun Suomen maan kamaran ja tunkea sotajoukkonsa tänne ja hyökätä täältä Venäjälle.

Operaation kartta

Se sopimus ei juuri paljoakaan eroa tästä Suomen ja natsi-saksan välisestä Operaatio Barbarossasta, jonka Suomi ja Saksa solmivat Hitlerin kanssa II-maailmansodan aikoina, jolloin Saksa hyökkäsi Suomen kautta Neuvostoliittoon vuonna 1941.

German and NATO flags flying (picture-alliance/dpa/Isw/P. Seeger)

Sotilasliitto NATO ei ole päivääkään turvannut rauhaa, vaan jo Kosovon pommitukset vuonna 1999 kertoi täyden totuuden tästä kyseisestä sotilasliitosta, ettei se ole minkään muun kuin näiden massamurhia rahoittavien pankkiirien asialla.

Suomen silloinen presidentti Martti Ahtisaarikin kun kävi "rauhanneuvottelijana" sotaa käyneen Jugoslavian presidentti Slobodan Milosevicin kanssa 90-luvun lopulla, niin Milosevic kysyi Ahtisaarelta, että mitäs käy jos emme suostu rauhanehtoihin.

Ahtisaari näytti pöytää ja sanoi, että tässä on Belgrad... Nato tulee ja pommittaa täältä muuten puolimiljoonaa ihmistä kuoliaaksi muutamassa viikossa.

Mikä on Sorosin rahoittama Hussein al-Taeen taustajärjestö CMI ...

Näin toimi siis Ahtisaari "rauhanneuvottelijana", mutta ymmärtääksemme, että Ahtisaaren palkan noissa hommissa silloinkin maksoi hänen hyvä ystävänsä suursijoittaja George Soros. Koska Soros ei itse halua istua noihin pöytiin, niin siksi hän maksaa sinne oman vasallinsa.

Soros suositteli Ahtisaarta myös vuonna 2011 Albanian levottomuuksien rauhanneuvottelijaksi. Tämä kävi ilmi USA:n entisen ulkoministeri Hillary Clintonin muutama vuosi sitten vuodetuista sähköpostiviesteistä.

Suomessa vallan ovat kaapanneet jo nämä kylmäkiskoiset psykopaatit, jotka Sorosin ja muiden päärikollisten johdolla pelaavat näillä EU-mailla nyt upporikasta ja rutiköyhää, paitsi ettei näitä roistoja uhkaa työttömyys tai köyhyys, koska he ovat vuosien varrella rötöstelleet jo niin paljon sekä heidän esi-isänsä putsasivat jo aikanaan niin paljon pääomaa taskuihin, ettei heidän jälkipolvillaan ole enää tarvinnut kuin seurata näiden talousrikollissukujen sijoitustoimintaa ja jatkaa tätä sukupolvilta toiselle jatkunutta globaalia ryöstöä valtioilta näiden samojen pankkisukujen ja korporaatioiden taskuihin.

Tästä taloudellisesta pudotuspelistä tekee äärimmäisen vaarallisen se, että koska nämä pörssipelurit eivät tee edes tätä hommaa rahasta, vaan he pelaavat ihmishengillä.

Koska jokainen konkurssin tehnyt yrittäjä on usein itsemurhariskin partaalla ja tästä syystä tämä käynnissä oleva suurlama on äärimmäisen julma ja brutaali juuri sen suurimille uhreille, joilta nämä pankkiirit nyt hävyttömästi ja julmasti ryöstää kaiken käsiinsä saaman omaisuuden pois.

Mutta se on fakta, ettei nämä pankit mitään omakotitaloja tarvitse, vaan pankit tarvitsevat vain maksukykyisiä asiakkaita, joilla on riittävästi vakuuksia hakea lainaa pankeista.

Mutta koska tämä pankkien toiminta perustuu pyramidihuijaukselle nimeltä velka, niin siinä käy aina jossain vaiheessa niin, että tuota tyhjästä ilmasta painettua rahaa luodaan lopulta liian paljon, jolloin pankit joutuvat niin suuriin ongelmiin, että tämä heidän harjoittamansa filunkipeli joudutaan lopulta maksattamaan heidän asiakkaillaan ja siinä vaiheessa pankit pyrkivät pelastamaan itsensä ja tästä syystä he sitten ryöstävät lopulta asiakkaidensa omaisuuden pelastaakseen itsensä.

Pankkijärjestelmä toimii kansainvälisellä tasolla niin, että ylin pankki joka hallinnoi mm. Euroopan keskuspankkia ja USA:n keskuspankkia (Federal Reserve) on Sveitsissä toimiva BIS-pankki.

BIS-pankki on siis ylin...

Rahaa syntyy vain velasta ja aina kun valtiokin on saanut jonkun valtionlainan maksetuksi takaisin korkojen kera, niin tuo raha aina poistuu kokonaan kierrosta ja aiheuttaa niukkuutta... Eli aina joku ihminen sen myötä menettää sen työpaikkansa, koska tuo pääoma, eli kierrosta poistuvat rahasumma ei ole enää jonkun yrityksen käytettävissä, jolloin palkkojen maksu ei enää onnistu ja sitten joudutaan henkilötyövoimaa irtisanomaan pois YT-neuvoteluilla.

Mutta tämä brutaali tuolileikkiä muistuttava peli on siitä julma, että siihen syypäitä eivät ole YT-neuvotteluihin joutuvat työntekijät, vaan siihen syypäitä ovat tämän pyramidihuijauksen nimeltä velka keksijät, eli pankit itse.

Pankkitoimintakin on täysin yksityistä liiketoimintaa ja Sveitsin BIS-pankinkin omistajat ovat nämä maailman rikkaimmat suvut, joiden käsissä on yli 95 prosenttia koko tämän planeetan varallisuudesta. Joten jos luulet, että miksi meillä muilla menee niin huonosti, jos me joudumme kituuttamaan sillä jämä viidellä prosentilla täällä.

Mieti nyt vaikka tätä sotateollisuutta, että miten äärimmäinen suursyömäri se on taloudellisesti esim. USA:n valtiolle ? 

Kun näillä Suomenkin 10 miljardin hornet hävittäjäbudjetilla ruokkisi jo aika monta ihmistä.

Mutta kun valta on annetu näille sotateollisuutta kumarteleville hulluille, niin heitä ei kiinnosta kuin vain armeijan ja hyökkäyskaluston osto, jonka ostovoima otetaan duunarien selkänahasta ja verotetaan sen avulla myös köyhimpien elintasoa.

Esimerkiksi vanhukset ja vammaiset ihmiset nämä globalistit näkevät täysin hyödyttöminä tapauksina, koska he eivät tuota yhteiskunnalle mitään. Samoin he ajattelevat myös työttömistä ihmisistä, joista he pyrkivät pääsemään kaikilla keinoilla eroon... Minkä takia talouden nollakasvuohjelma pyörii edelleen näissä länsimaissa. 

Koska se on tämän amerikkalaisen Trilateraalisen Komissio alulle panema hanke, jonka tarkoituksena on aiheuttaa ja aikaansaada mahdollisimman paljon massatyöttömyyttä näissä entisissä rikkaissa EU-maissa kuten Suomi.

Talouden nollakasvuohjelmaan kuuluu olennaisesti halvemman vierastyövoiman sisäänajo näihin maihin. Suomessa se näkyy mm. Virolaisena shangri-la työvoimana, joka näkyy vahvasti edelleen mm. rakennusteollisuudessa.

Lähde: YLE

Uusi Suomi