http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

maanantaina, huhtikuuta 25, 2016

Jyrki Katainen toi esiin salatun puolensa



Suomen entinen pääministeri ja nykyinen EU-komissaari Jyrki Katainen paljasti viimein salatun puolensa, kun hän rinnasti Ylen ykkösaamussa nationalistit terroristeihin.

Katainen totesi, että "meillä  ihan kotimaisiakin tai eurooppalaisiakin ilmiöitä, jotka horjuttavat avoimmuutta". Tällä hän ei halunnut sen tarkemmin kertoa, että mitkä tällaiset voimat ovat. Hän vielä lisäsi, ettei näiden populistien ja nationalistien kanssa tule toimia yhdessä. Eikä heidän kanssaan tule lähteä flirttailemaan, koska siinä jää aina kakkoseksi. 

Katainen siis myönsi jo sen, että kuinka nämä eliittiä vastustavat tahot ovat aina nokkelampia ja heiltä löytyy aina enemmän argumentteja, kuin tältä korruptoituneelta vastapuolelta.


  
Vaikka Katainen toikin nyt julki tuon salatun puolensa, ettei ole missään vaiheessa toiminut suomelle eduksi. Vaan on pelannut tähänkin saakka korruptoituneiden globalistien eduksi.

Kuten kaikkia muitakin vallanhimoisia psykopaatteja yhdistää aina se, että heitä ei kiinnosta enää kuin valta ja raha. Sijoittajamiljonäärit taas usein saavuttavat lopulta kiintopisteen, jossa raha menettää merkityksen ja sen jälkeen heitä vain ajaa vallanhimo eteenpäin. 

Suomen tulevaisuus on tällä hetkellä näiden eräiden vallanhimoisten psykopaattien käsissä, jotka pitävät yksityistettyjä markkinoita ja kilpailua uskontonaan. He ovat todellakin niin tyhmiä, että he luulevat valtion rikastuvan sillä, että jos pieni eliitti ryöstää valtionlainoista ja yhtiöidensä voitoista suurimman osan veroparatiiseihin, jolloin ne ovat kaikki pois kierrosta, sekä aiheuttavat massatyöttömyyttä ja talousjärjestelmään niukkuutta.

Nyt Yhdysvallat on tyrkyttämässä väkisten EU:n sisälle transatlanttisen kauppa- ja investointikumppanuussopimuksen (TTIP/Transatlantic Trade and Investment Partnership).

Tuo sopimus pähkinänkuoressa on sitä, että etunenässä Yhdysvaltalaiset monikansalliset yhtiöt tunkevat väkisten Euroopan markkinoille ja vaativat jokaisen myymälän myyvän heidän tarjoamaansa geenimanipuloitua sontaa EU-standardeilla hyväksyttynä ruokana. 

Lisäksi tämän TTIP-sopimuksen tarkoituksena on tehdä EU-maista USA:n kaltainen yksityistämislandia, jossa köyhät ajetaan leipäjonoihin sekä siltojen alle ja rikas eliitti rikastuu, kun tulon siirrot tehdään vaihe vaiheelta. Samalla ahneet sijoittajat himoitsevat suomenkin pohjavesiä, tieliikenteen yksityistämisestä tulevia tuloja... Kaikki nämä yksityistetyt sopimukset liittyvät jonkin ulkomaalaiseen yhtiöön, kuten sähköverkko Carunan tapaus. 

Koko EU:n valtiot ovat nyt myynnissä pilkkahintaan ja keskuspankkivalta määrää, että millä aikataululla suomen luonnonvarat ja valtionyhtiöt laitetaan lihoiksi. Katainen ja muut samankaltaiset epäisänmaalliset poliitikot palkitaan siitä, että he ovat antaneet tämän maan tuhoutua keskuspankkivallan taloustyrannian edessä ja  hinnan maksamme me, sekä tulevat sukupolvet. 

Kataisenkin usein toitottama vastuunkanto kaikuu Sipilänkin hallituksen sisällä täysin kuuroille korville, sillä ei Sipilän hallituksella ole rohkeutta antaa signaalia eduskunnalle, että olemme valmiita eroamaan EU:sta. He eivät uskalla tehdä tätä ja Paavo Väyrynen, joka ajoi tuota agendaa rohkeasti yksin eteenpäin ja teki siitä vielä kansalaisaloitteen, ajettiin ja painostettiin lopulta eroamaan Keskustan riveistä.

EU on ollut alusta saakka vain pienen rikollisen keskuspankkivallan käsikassara ja rahanteko kone. Kun näiden talousrikollisten tarvitsee vain laittaa Euroopan Keskuspankin valtionlainahanat päälle ja piikki on auki. Suomen Pankki luovutti oikeutensa laskea liikkeelle omaa rahaa EU-jäsenyyden myötä, josta lähtien tämän maan taloudella alkoi mennä huonosti ja syy johtuu täysin siitä, että EKP luo tuon suomen valtiolle lainatun rahan lähes tyhjästä ilmasta. Tähän perustuukin tuo illuminati eliitin taloustyrannia, jolla he ovat onnistuneet ryöväämään itselleen yli 99 % koko maailman varallisuudesta. 


Nämä samat talousrikolliset ovat myös luoneet setelirahan, eli huomasivat että tehtiin lopulta arvometalleihin pohjautuvista rahajärjestelmistä arvotonta paperia, joille luotiin keinotekoinen arvo.

Euroopassa ensimmäiset setelirahat laskettiin liikkeelle tukholmalaisen pankin Stockholms Banco kautta vuonna 1660. 
Lähteet: https://www.suomenuutiset.fi/komissaari-katainen-rinnastaa-nationalistit-terroristeihin-vaittaa-kansalaisten-vaativan-eun-integraation-syventamista/