Jos haluat tukea työtämme vapaan journalismin eteen Tilinumero FI85 3939 0033 2259 47 maksun saaja: Teemu Antti Johannes Vehkala Tai Mobilepay: 3529QA
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huostaanottokodit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huostaanottokodit. Näytä kaikki tekstit
maanantaina, heinäkuuta 03, 2017
Sauli Niinistö on naimisissa kummityttönsä kanssa
Tiesitkö sitä, että Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on naimisissa kummityttönsä Jenni Haukion kanssa ja Suomen laki käsittää tuollaisen suhteen insestiksi.
Vaikka julkisuudessa Niinistön ja Haukion väitetään tutustuneen 2008-2009 vuosina ja pitäneen suhteensa ensin salassa.
Mutta tämä ei kyllä pidä paikkaansa, sillä Niinistö tapasi Haukion jo silloin kun tämä nainen oli heidän perhetuttunsa ollessaan alle yksi vuotias.
Suomen laki ja kirkon kummivanhempien vala pitää sisällään seuraavan asian;
"Kummi ei saa olla seksisuhteessa kummilapseensa".
Sauli Niinistö ja Jenni Haukio olivat siis sukulaisia jo ennen kuin pappi vihki heidät avioliittoon.
Ensimmäisen avioliittonsa aikana Niinistö piti vaimoaan henkisessä paineessa, jonka seurauksena hänen vaimonsa teki lopulta itsemurhan ajamalla autolla toista ajoneuvoa päin. Mutta koska tätä tapausta ja Niinistön psykopaatin mainetta ei saanut tuoda julki, niin tämän vuoksi tämän kolarin todellisia taustoja ei uskallettu kertoa medialle.
Sen sijaan Niinistö käytti vaimonsa Marja-Leenan kuolemaa sikamaisesti hyväkseen keräämällä säälipisteitä Suomen mediassa esittämällä tästä jotain nyyhkytarinaa.
Sauli Niinistö ja vaimonsa Marja-Leena hoitivat Jenni Haukiota, kun tämä oli jo alle yksivuotias lapsi. Insesti suhde Jenniin alkoi tiettävästi jo näinä varhaisina vuosina. Mutta näissä rikkaissa fasisti suvuissa insesti on enemmän sääntö kuin poikkeus ja Sauli Niinistö ei tässä suhteessa tee minkäänlaista pesäeroa tuon suhteen.
Kuvitelkaa nyt jos vaikka Suomen Kuvalehti alkaisi kirjoittamaan tästä Presidentti Niinistön vaijetusta asiasta, niin se sinetöisi Saulin presidentin uran suoraan siihen ja mies joutuisi eroamaan julkisen painostuksen alla.
Tämähän aiheuttaisi lopulta julkisen insesti ja seksiskandaalin sekä maailmalla kuultaisiin kuinka Suomen presidentti on pedofiili ja on naimisissa sukulaistyttönsä kanssa.
Tästä Tasavallan presidentin insesti historiasta on toistaiseksi kirjoittanut vain tämä blogisti, joka pitää tätä blogia nimeltä http://sauli-niinisto-salosta.blogspot.fi
Mutta Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö ei ole ainoa poliitikko, joka on sortunut insestiin. Koska tämä alaikäisiin lapsiin sekaantuminen on hyvin tuttua touhua valtioneuvoston korkeammilla virkamiestasoilla.
Hyvin usein nämä lukuisat rikkaat ja poliittisesti vaikutusvaltaiset suvut ovat täynnä näitä varakkaita pedofiileja, jotka raiskaavat sukujensa alaikäisiä lapsia.
Mutta poliisihallitus ei tee tälle ongelmalle mitään, koska siellä poliisihaliltuksen korkeimmassa poliisijohdossa istuu myös muutamia pedofiileja.
Pedofilia kun on Suomen korruptoituneessa hallinnossa näiden kierojen poliitikkojen luontaisetu ja tunnetusti näistä eduista ei suostuta mistään hinnasta luopumaan.
Poliittisesti vaikutusvaltaiset pedofiiliringit toimivat kaikissa Suomen suurkaupungeissa
Vielä tämä erityisen tabu on se, että kuinka näitä poliittisesti vaikutusvaltaisia pedofiili-rinkejä toimii Helsingin lisäksi Turussa, Jyväskylässä ja tuolla poliittisen lestamafian Oulussa. Jälkimmäisestähän kaupungista on tämä meidän pääministerimme Juha Sipilä (kuvassa), jolla on myös yhteyksiä sinne.
Jos muutama suomalainen sanomalehti uskaltaisi alkaa kirjoittamaan näistä valtionpäämiestemme insesti historiasta. Niin sen jälkeen alkaisi Suomen hallinnossa putoamaan suuria päitä alas ja hyvin moni tunnettu poliitikko joutuisi eroamaan vallasta.
Mutta koska myös poliisijohdossa istuu näitä pedofiileja, niin siksi tälle asialle ei olla täällä valmiita tekemään hallinto tasolla yhtään mitään. Vaan se on edelleen pelkkä vaijettu salaisuus, josta ei yhdelläkään pressikortin omaavalla toimittajalla ole oikeutta kirjoittaa yhteenkään valhemedian lehteen.
Sauli Niinistöllä on salattu rikoshistoria
Presidentti Sauli Niinistöllä on takanaan salattu rikoshistoria, johon kuuluu mm. lukuisia kavalluksia.
1.) Sauli Niinistöä ei aikanaan mm. käräytetty vaikka hän sotki jalkapalloliiton talouden ja velkoihin tuli hämärähommia.
syyteoikeus: törkeä kavallus, syyteoikeus voimassa
2.) Sauli Niinistöä ei käräytetty vaikka se sotki eduskunnan remontin budjetin ja rahoitukseen tuli hämärähommia.
syyteoikeus: törkeä kavallus, syyteoikeus voimassa
3.) Sauli Niinistöä ei käräytetty vaikka se teki EU- valtionpetoksen rikoksen joka ei vanhene koskaan
syyteoikeus: maanpetos, syyteoikeus ei vanhene
4.) Sauli Niinistöä ei käräytetty vaikka se sotki oman vaalikampanjansa talouden ja rahoitukseen tuli ja jäi hämärähommia.
syyteoikeus: kavallus, syyteoikeus vanhentunut
5.) Niinistöä ei käräytetty vaikka se sortui haureuteen kummityttönsä Jenni Haukion kanssa jo silloin kun oli vielä naimisissa Marja-Leenan kanssa. Niinistö ei pyytänyt edes anteeksi vaikka pisti tanssiksi ja juhlan samantien kun oma äitinsä menehtyi. Ihmiset ovat Niinistölle pelkkää materiaa.
Haukio on Niinistölle pelkkä escort- nainen esittelytilaisuuksiin, sekä suojakilpi tasapainottamaan Niinistön rosvon sekä psykopaatin mainetta.
Haukiolle puolestaan Niinistö merkitsee vain rahaa ja mainosta. Mistään kristilliset arvot täyttävästä terveestä ja kunniallisesta avioliitosta ei tässä tapauksessa ole kysymys.
syyteoikeus: lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, syyteoikeus vanhentunut
(rikos oli tapahtumien aikoina eri rikosnimikkeillä, kyseinen laki päivitettiin uuteen muotoon vasta 1992)
6.) Sauli Niinistöä ei käräytetty vaikka se sotki Suomen puolueettomuuden vieraalla isäntämaasopimuksella ja pistäen pystyyn sotaharjoitukset, aikeisiimme Venäjää vastaan tuli hämärähommia.
syyteoikeus: maanpetos, syyteoikeus ei vanhene
7.) Niinistöä ei käräytetty vaikka se liitti Suomen ilmavoimat vieraan maan ilmatilan puolustajaksi ja vailla toimivaltuuksia, sotkien Suomen puolueettomuuteen, sotilasmenoihin tuli hämärähommia.
syyteoikeus: maanpetos, syyteoikeus ei vanhene
8.) Sauli Niinistöä ei käräytetty vaikka se pyysi tänne salaa vieraan maan ilmavoimat, maavoimat, merivoimat harjoittelemaan Suomeen Venäjän vastaista sotaa ja vaikka toimivaltuuksiin, aikeisiin, Suomen puolueettomuuteen, sotilasmenoihin tuli hämärähommia.
syyteoikeus: maanpetos, syyteoikeus ei vanhene
9.) Isäntämaasopimus (MOU) on puhtaasti Sauli Niinistön käsialaa, lierona Niinistö kuitenkin ohjeisti Lindbergin allekirjoittaa paperi ja teki tästä sopimuksen syntipukin luikerren itse vastuusta. syyteoikeus: maanpetos, syyteoikeus ei vanhene
Lähteet: http://sauli-niinisto-salosta.blogspot.fi/2017/01/sauli-niinisto-ja-jenni-haukio-osa-48.html
http://sauliniinistosalosta.blogspot.fi/2016/10/sauli-vainamo-niiniston-vaiettu.html
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=35477.0
torstaina, tammikuuta 30, 2014
Suomen huostaanottobisneksen lapsikauppiaat tapetilla
Internettin youtuben videopalveluun ilmestyi viime vuoden lopulla järkyttävä video, jolla Oululaisen perheen kaksospojat käydään kaappaamassa kotoa poliisivoimin. Pojat oli aiemmin otettu huostaan Oulun sosiaaliviranomaisten toimesta ja kun pojat karkasivat huostaanottokodista, niin paikalle tarvittiin jo poliisin virka-apua.
Vaikka Suomessa on myös oikeasti huostaanottokotien apua tarvitsevia lapsia, niin se ei poisulje sitä tosiasiaa että tämä lastensuojelu Suomessa on todellisuudessa yksityisten huostaanottokotien kylmä bisnes, jossa lasten etu jäävät toiseksi.
Ylläolevien videopätkien tapatumat puhuvat puolestaan ja näyttävät sen ilmi mitä tuon kyseisen Kurhelan perheen kaksoispojat pitäät huostaanottomajoituksesta. Perheen nuorempi lapsi näkee jo painajaisia siitä, että nämä lapsenryöstäjät tulevat hakemaan hänetkin.
Tuo huostaanottobisnes alaikäisillä lapsilla muistuttaa kovasti myös Suomen psykiatrian mielivallalla. Sillä silloin jos jostain henkilöstä on liikkeellä m1-lähete, niin poliisivoimin pistetään vaikka kotiovi paskaksi ja raahataan väkisin suljetulle osastolle.
Samalla tavalla kuin myös suljetuilla osastoilla on potilaskiintiöt, niin yksityisillä huostaanottokodeilla on paikallisten sossujen kanssa sopimus tietyn lapsimäärän kiintiöistä ja tarvittaessa tehdään perättömiä huostaanottopäätöksiä, jotta tämä lapsikauppa saadaan jatkumaan.
Tämä sossutanttojen ja yksityisten huostaanottokotien harjoittama lapsikauppa on saatava loppumaan ja kuriin. Joten tämä Kurhelan perheen tapaus oli nyt se uutispommi joka sai tuotua kyseisen asian julkisuuteen.
Me näemme nyt mikä voima tällä julkisuudella on ollut. Siinä, että nämä lapsikaupan pyövelit ovat nyt paniikissa ja eivät ole uskaltaneet edes vastata tuon perheen asianajajan sovittelupyyntöihin. Mutta sen sijaan ovat kaventaneet lisää näiden vanhempien oikeuksia tavata lapsiaan.
Vaikka en itse ole koskaan ollut huostaanotettu, niin tiedän kuitenkin sen minkälaiset olosuhteet nuo sulettua osastoa ja vankilaakin muistuttavat huostaanottokotien olosuhteet viikonlopun kotilomineen ovat.
Kun tällaisia kokemuksien eteen joutuvat lapset joutuvat käymään mitä armottomimman taistelun oman henkisen jaksamisensa kanssa ja tällaiset kokemukset voivat jättää heihin elinikäiset traumat. Joten tämän vuoksi tämän Suomen huostaanottobisneksen on loputtava.
Kaikki tämä järkyttävä huostaanottobisnes ja siihen liittyvät perheiden tuhoaminen on kaikki lähtöisin tämän maailman salaisen valtaeliitin agendoista tuhota mm. feminismin keinoin miehet sekä ydinperheet.
Sillä lopullisessa uuden maailmanjärjestyksen yhteiskuntamallissa ei enää sallita perheitä, vaan lapset ryöstetään vanhemmiltaan jo heti syntyessään. Vaikka kuinka järjettömältä tämä kuullostaakin. Koska illuminatin valtaeliitin mukaan ydinperheet ovat uhka uudelle maailmanjärjestykselle.
Lähteet:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



