Jos haluat tukea työtämme vapaan journalismin eteen Tilinumero FI85 3939 0033 2259 47 maksun saaja: Teemu Antti Johannes Vehkala Tai Mobilepay: 3529QA
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sterilaatio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sterilaatio. Näytä kaikki tekstit
torstaina, elokuuta 26, 2021
sunnuntaina, marraskuuta 10, 2019
Lapset ovat alkaneet oireilla 5G verkoista maailmalla
Teksti: Teemu Vehkala
Lapset ovat saaneet jo oireita maailmalla uusista 5G -mastoista, joiden langaton säteily on sitä luokkaa, etteivät he ole pystyneet edes nukkumaan kunnolla.
Tässä asiasta kertoo eräs läheisen 5G-maston säteilytyksen kohteeksi joutunut perhe, joka avautui asiasta Sacramenton kaupunginhallinnolle.
Mutta tämä ongelma on myös kansainvälinen ja Suomi on tämän 5G-teknologian koekaniini numero 1.
Aalto-yliopiston fysiikan professori Tapio Ala-Nissilä teilasi jo aiemmin tänä vuonna kaikki 5G-verkon vaarat ja väitti, ettei niistä ole lainkaan pitäviä tieteellisiä todisteita.
Mutta valitettavasti Ala-Nissilän väite ei pidä paikkaansa ja tämä 5G-verkon vaarallisuus on jo tutkittu ja siitä ovat varoittaneet useat tutkijat Euroopan komissiota.
Ei tämä mitään huuhaata ole, että 5G teknologian langattoman teknologian ainut tarkoitus on sairastuttaa ihmiskunta ja saada heidät myös steriileiksi, jotta lisääntyminen saataisiin kuriin.
Sillä sen tarkoitus ei ollut tuoda nopeampia nettiyhteyksiä markkinoille, koska tämä nopeiden yhteyksien teknologia oltaisiin aivan yhtä hyvin voitu satsata valokuituyhteyksien kehittämiseen. Mutta koska valokuituyhteyksillä ei saada ihmisiin tartutettua syöpää, kasvaimia, migreeniä sekä saada heitä hedelmättömiksi, niin tästä johtuu se, että miksi nettioperaattorit satsaavat nyt miltei vain 5G-yhteyksien markkinointiin.
Suomen säteilyturvakeskuksella ei ole lupaa tutkia 5G-verkkojen vaarallisuutta, tai jos siellä jokin tutkija lähtisi omapäisesti näin tekemään, niin hän saisi aika nopeaan lopputilin.
Samoin myös näiden Aalto-yliopiston professorien ei myöskään sallita esittää julkisuudessa 5G-teknologiasta negatiivisia mielipiteitä.
Joten tämä kyllä hyvin kuvastaa tätä nykyistä fasistisen Suomen mielipideilmastoa, jossa väärät mielipiteet kielletään ja niitä ei sallita missään muodossa.
Lähteet: https://www.kauppalehti.fi/uutiset/tutkijat-varoittavat-5g-verkko-on-terveysriski-eun-lykattava-rakentamista/79dcdb18-32b5-3cc1-850e-7f2d6a0e8894
https://massawakening.org/5g-depopulation-agenda/
torstaina, helmikuuta 28, 2019
Israel ei salli 5G verkkoja maassaan
Vaikka Israelissa on nämä vaaralliset 5G-verkot pääosin suunniteltu, niin kuitenkaan Israel ei salli näiden 5G-verkkojen käyttöä Israelissa.
Vaikka useat tutkijat varoittivat jo muutama vuosi sitten Euroopan komissiota siitä kuinka tämä 5G-verkkoteknologia on vaarallinen terveysriski, niin varoitukset menivät kuitenkin kuuroille korville.
Lähteet: http://www.radiationdangers.com/5g/well-whaddya-know-no-5g-for-israel/
https://www.reddit.com/r/conspiracy/comments/9m21pq/5g_was_created_in_israel_why_then_are_they_not/
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/tutkijat-varoittavat-5g-verkko-on-terveysriski-eun-lykattava-rakentamista/79dcdb18-32b5-3cc1-850e-7f2d6a0e8894
http://mikkoahonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259142-200-tutkijaa-ja-laakaria-varoittavat-5-gn-riskeista
torstaina, joulukuuta 17, 2015
Monsanton vaiettu historia
Monsanto perustettiin vuonna
1901 ja sen perusti John Francis Queeny, joka oli Maltalaisen
temppeliritarijärjestön jäsen sekä apteekkarialan konkari.
Monsanto perustettiin vahvasti
kemikaaleja valmistavaksi organisaatioksi ja se toimi alussa nimellä Monsanto
Chemical Works. Yhtiön ensimmäinen tuote oli sakariini, jota he toimittivat
Coca-Cola yhtiölle makeutusaineena, silti vaikka hallinto tiesi kyseisen aineen
olevan myrkyllinen.
1920 Monsanto laajeni ja
lisäsi tuotantoonsa kemikaalien lisäksi myös huumausaineiden (lääkkeet)
tuotannon ja heistä tuli tuolloin maailman suurin aspiriinin tuottaja. Samalla
myös heistä tuli yksi maailman suurin PCB-yhdisteiden tuottaja, mikä on myrkyllinen
polykloorattujen bifenyylien yhdiste.
Näitä myrkyllisiä
PCB-yhdisteitä käytettiin 1920-luvulla mm. sähkömuuntajien eristeaineissa,
kondensaattoreissa, jäähdytysnesteissä, hydrauliikkaöljyinä.
PCB oli teollisuudessa ns.
ihme kemikaali, koska se oli öljy joka ei syttynyt palamaan.
Monsanton alihankkija
I.G.Farben, joka valmisti Bayer aspiriinia sekä tappavaa Zyklon-B kaasua
II-maailmansodan aikoina. Niin yhtiöt alkoivat kehitellä tuolloin yhdessä uutta
makeutusainetta nimeltä aspartaami, joka suunniteltiin virvoitusjuomateollisuuden
käyttöön. Lopulta sitten tämä myrkylliseksi luokiteltu hermomyrkky tuotiin myös
USA:n terveysviranomaisten toimesta markkinoille Donald Rumsfeldin toimesta, joka 80-luvun alussa oli G.D. Searle yhtiön johtaja.
Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA oli jo hakenut tälle myrkylle
virallista hyväksymistä jo vuonna 1971. Lopulta sitten vuonna 1985 Yhdysvaltain
suurin lääkäriliitto (AMA) hyväksyi sen terveellisenä ja turvallisena
makeutusaineena, vaikka tutkimuksissa havaittiin rotille kertyneen mm.
aivokasvaimia.
Aspartaamista vaiettu asia on vielä se, että kyseessä on syntetisoitu makeutusaine, jonka syntetisoi James Schlatter vuonna 1965.
Vaikka Coca-Cola on taipunut viime vuosina julkisen painostuksen edessä ja väittänyt poistavansa virvoitusjuomistaan mm. palonestoaineissakin käytetyn bromatun kasviöljyn (BVO) käyttämisen. Niin siitäkin huolimatta Monsanton kaltaiset maailman pahamaineisimmat yhtiöt edelleen tunkevat mm. energiajuomiin tauriinia.
Monsanto geenimanipuloitujen myrkkyjen lobbarina
Nykyään yksi suurin Monsanton lobbauskohde on GMO-tuotteet, eli geenimanipuloidut elintarvikkeet. Mutta jos kerta Monsanton vuoksi GMO on niin cool, että sillä voitetaan maailmassa nälänhätä, niin miksi se sitten on kieltänyt omilta työntekijöiltään kaikki GMO-elintarvikkeet kokonaan.
Kyse ei ole
siitä, että GMO-ruoka olisi jotenkin poikkeuksellista luksusta, vaan totuus on
se, että GMO-ruoka on ihmiselle myrkyllistä ja altistaa syöjänsä mm.
sterilaatiolle sekä erinäisille sairauksille. Näin ollen GMO-ruokan
lobbauksella on Monsaton yhtymällä aivan oma poliittinen agenda, joka noudattaa
YK Agenda 21 suunnitelmaa globaalista depopulaatiosta.
Nyt EU:n ja
USA:n välisen vapaakauppasopimuksen (TTIP) yksi olennainen kohta on juuri tähän
mutaatioruokaan liittyvät kohdat, joissa nämä monikansalliset paholaisyhtiöt
yrittävät nyt jatkossa uhkailemalla pakottaa jokaisen EU-valtion siirtymään
mutaatioruoka-aikaan. Mutta jos joku valtio ei siihen suostu TTIP-sopimuksen
aikaan, niin sitten USA ja yhtiö uhkaa haastaa kyseiset maat oikeuteen.
Eli tällaiseksi peliksi käy valtaväestön myrkyttäminen tulevaisuudessa, ellemme
tee asialle pikaisesti jotain. Valtionvarainministerimme Alex Stubb on
myös yksi mutaatioruoan (GMO) kannattaja.
Tunnisteet:
Alex Stubb,
aspartaami,
coca-cola,
geenimanipulaatio,
GMO,
John Francis Queeny,
Maltan temppeliritarit,
monsanto,
sterilaatio,
synteettiset makeutusaineet,
TTIP-sopimus
lauantaina, kesäkuuta 06, 2015
Nestle lisännyt lyijyä Intiaan myytyihin pikanuudeleihin
Intia on kieltänyt Nestle-yhtiöltä pikanuudelien myynnin ja valmistuksen, koska niistä on löytynyt korkeita pitoisuuksia lyijyä.
Nestlen mukaan tuotteet ovat turvallisia, eivätkä lyijypitoisuudet ylitä sallittuja rajoja. Yhtiö kuitenkin ilmoitti tänään vetävänsä tuotteet pois kaupoista väliaikaisesti.
Kohu sai alkunsa, kun parin tusinan nuudelipaketeista tehtiin rutiinitarkistus.
Nestle hallitsee yli 80 % Intian pikaruokamarkkinoita. Yhtiön pikanuudelit valittiin viime vuonna viiden luotettavimman tuotemerkin joukkoon.
Ei tarvitse olla ruudinkeksijä tietääkseen, että mitä varten Nestle on lisännyt lyijyä Intiaan myytäviin nuudeleihinsa. Sillä mikään lyijynkaltainen myrkky ei itsessään kulkeudu tehtaalla Nestleen elintarvikkeisiin.
Lyijy vaikuttaa lähes kaikkiin kehon kudoksiin. Myrkytyksen ensimmäisinä oireina esiintyy usein päänsärkyä ja vatsakipuja.[4] Pitkäaikaisemman altistumisen haittavaikutuksia ovat:
- Oppimisvaikeudet ja älyllisen kehittymisen häiriintyminen (erityisesti lapsilla)
- Käytöshäiriöt, kehitysvammat
- Muut hermostovauriot[3]
- Munuaisvauriot[3]
- Vaurioittaa ruoansulatuselimistöä ja maksaa
- Kihti lyijyn kertyessä luihin[4]
- Nostaa verenpainetta, vaurioittaa verenkiertoelimistöä.
- Sikiöillä kehityshäiriöitä, keskenmeno[3]
- Miesten hedelmällisyyden aleneminen
- Tyttöjen viivästyvä puberteetti[11]
- Lyijy voi aiheuttaa syöpää[3]
- Lihasten ja nivelten kipeytyminen
Nestlen toimitusjohtaja Peter Brabeck-Lemathe on esittänyt julkisuudessa kommentteja, että kuinka ihmisillä ei tulisi olla julkista oikeutta juomaveteen.
Jos nyt vielä mennään erikseen tähän Intiaan, niin jos siinä kyseisessä maassa steriloidaan vuodessa yli 4 miljoonaa naista. Niin huomaa kyllä selvästi sen, että Nestle pyrkii samoin eliminoimaan väestöä myrkyttämällä sinne myytäviä elintarvikkeita.
Sillä mikään lyijyn kaltainen myrkky ei itsestään kulkeudu Nestlen elintarvikkeisiin, ellei sillä ole erikseen jokin erillinen poliittinen agenda ja tässä Nestlen Intiaan myytävissä pikanuudeleissa kyse on depopulaatiosta.
Lähde: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015060519811702_ul.shtml
maanantaina, tammikuuta 12, 2015
Ruotsi harjoitti natsistista rotuoppia
Kulttuuriantropologi Tapio Tamminen (FT) julkaisi äsken kohun herättäneen tietokirjan "Kansankodin pimeämpi puoli".
Jo 1990-luvulla dekkarikirjoistaan tunnettu Stieg Larsson oli mukana paljastamassa Ruotsin vaijettua uusnatsi-historiaa. Ruotsissa harjoitettiin jo toisen maailmansodan aikoihin puhdasta natsistista rotuoppia.
Esimerkiksi viime kevään Eurovaaleissa oikeistopuolueet nostivat kannatustaan, mukaan lukien Ruotsissa. Nyt ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen radikaalit oikeistopuolueet ovat nousseet monissa Euroopan maissa jopa poliittisesti ratkaisevaan asiaan, toteaa Tamminen kirjassaan.
Tamminen nostaa kirjassaan esille 1900-luvulla Ruotsissa vaikuttaneen eugeniikan ja rotuhygienian. Ruotsissa levisi jo 1800-luvulla skandinaavista mytologiaa tutkiineen kirjailija Viktor Rydbergin ajatus siitä, että Ruotsissa asuisivat kaikkien puhtaimmat arjalaisen rodun edustajat.
Ruotsalaisen salatun rotuopin mukaan esimerkiksi suomalaiset, saamelaiset ja slaavit eivät olleet yhtä puhdasrotuisia ja seka-avioliittoja ei heidän kanssaan suositeltu.
Näillä keinoin Ruotsissa pidettiin rotu "puhtaana":
– Kallotutkimus: Anders (1796-1860) ja Gustaf Retziuksen (1842-1919) kehittämä rotuoppi korosti ruotsalaisten rotupuhtautta. Esimerkiksi suomalaiset ja saamelaiset eivät olleet yhtä puhdasrotuisia kuin ruotsalaiset. G. Retzius perusteli tätä tutkimalla kallojen muotoa. Hänen mielestään kansojen parhaaseen ryhmään kuuluivat Skandinavian maat ja monet Länsi-Euroopan maat, koska ne olivat myös kaikkein taloudellisemmin kehittyneitä maita.
– Seka-avioliittojen estäminen: Herman Lundborgin (1868–1943) mielestä epäkelpojen ihmisten lisääntyminen pitäisi estää samoin kuin seka-avioliitot esimerkiksi suomalaisten kanssa, jotta rotu pysyisi puhtaana. Rotuhygieniasta löytyi vastaus hänen mielestään kaikkiin yhteiskunnan ongelmiin, kuten köyhyyden ja rikollisuuden torjumiseen.
– Steriloinnit: Ruotsissa harjoitettiin eugeniikkaohjelman mukaan sterilisaatiopolitiikkaa vuodet 1935–1975, jolloin sterilisoitiin 63000 henkilöä. Näistä 93 prosenttia oli naisia, ja he olivat etenkin työväenluokasta. Eugeniikan eli hyväsyntyisyysohjelman mukaan esimerkiksi perinnöllisesti sairaiden ja vajaaälyisten lisääntyminen oli estettävä. Esimerkiksi epileptikoiden avioitumisen ehtona oli sterilointi, kuten jopa erittäinkin lyhyellä ajalla mielisairaalassa olleiden.
– Tiukka maahanmuuttopolitiikka: Ruotsissa kiellettiin romanien maahanmuutto vuonna 1914 ja kielto kesti vuoteen1954 saakka. Toisen maailmansodan aikana Ruotsi oli nihkeä ottamaan juutalaisia pakolaisia maahan aina vuoteen 1942 saakka.
Suomen Kokoomuksen ja RKP:n salattu natsi-ideologia on aikakautemme tabu josta ei saisi vieläkään julkisesti puhua.
Mutta minnekään nämä rotuopin eugeniset aatteet eivät ole suomestakaan hävinneet. Nyt kun Saksasta ollaan taas nostamassa uutta sotilasmahtia ja EU-maita ollaan tuomassa sotilaallisesti yhteen, niin aikakausi tuo mieleen aivan 1930-luvun lopun.
Mutta tällä kerralla EU-valtioissa onkin valtaeliittiä vastassa tietoisuuden vastarinta, joka kulkee valonnopeudella ja siksi sitä ei pimeydenkään henkivallat pysty enää pysäyttämään. Joten tämän johdosta tämä EU:n natsistinen militarisointi 2.0 tulee täysin epäonnistumaan, koska tähän pankkiirien rahoittamaan äärioikeistolaiseen pelleilyyn ei enää löydy tarpeeksi kannattajia.
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/kirja-esittelee-kansankodin-pimean-puolen-nain-ruotsin-rotuoppi-kasitteli-suomalaisia/686487/
Tunnisteet:
eugeniikka,
Kansankodin pimeämpi puoli,
Kokoomus,
natsit,
RKP,
rotuoppi,
Ruotsi,
Ruotsin salattu natsimenneisyys,
sterilaatio,
Stieg Larsson,
suomi,
Tapio Tamminen,
uusnatsismi
tiistaina, syyskuuta 30, 2014
80 % 15-vuotiaista Suomalaistytöistä rokotettu jo HPV-rokotteella
15 vuotiaiden Suomalaistyttöjen massasterilaatio on edennyt jo siihen pisteesen, että jo ilmoitetusti 80 % tästä ikäryhmästä on jo rokotettu HPV-rokotteilla.
Virallisten tietojen mukaan HPV-papiloomaviruksia on jo yli 100 tunnistettu. Mutta kuitenkin tartunnat ovat suurimmalla osalla oireettomia.
Tämän massiivisen rokoteohjelman taustalla kuitenkin on YK:n agenda 21:n liittyvä massasterilaatio. Siitä emme vielä tietenkään saa reaaliaikaista tietoa, koska harvemmin vielä 15 ikäisenä synnytetään lapsia. Mutta tämä koko aihe tulee vielä jälleen kerran viemään THL:n toimet suuren tarkastelun alle ja aiheuttaa taas suuren skandaalin, kun tämä sterilaatio tulee ilmi, kuten sikainfluenssapiikkeihin liitetty narkolepsia-skandaali.
Yhdysvalloissa jo kaksi täysi-ikäistä 19 ja 20 vuotiasta naista on jo haastanut tuon HPV-rokotteen valmistajat oikeuteen sterilaatiosta.
Mutta nyt vielä tähän päälle mediassa heitetään ilmaan idea, että myös poikien ottamista mukaan tähän rokoteohjelmaan tutkitaan.
Tämä HPV-rokotuskampanja on ollut alusta lähtien todella häikäilemätön, kun jo viime vuonna Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu paljasti, että 6-luokkalaiset alaikäiset tytöt aiotaan rokottaa ilman vanhempien lupaa.
Linkki tähän kohu-uutiseen: http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/259542-valtuutettu-tytot-aiotaan-rokottaa-ilman-vanhempien-lupaa
Lääketeollisuuden suurella mafialla, eli BIG PHARMA:lla ei ole todellisuudessa minkäänlaista motiivia ehkäistä kenelläkään rokotetulla alaikäisellä tytöllä minkäänlaista syöpää.
Vaan tämä koko rokoteohjelma on ollut pelkästään täydellinen maailmanlaajuinen massasterilaatio-projekti.
Koska meitä on maailmassa valtaeliitin mukaan liian monta ihmistä hallittavaksi, sillä ne eivät kykene enää meitä muutenkaan tarpeeksi hyvin hallitsemaan. Joten sterilaatio ollaan katsottu sen vuoksi eliitin ajatushautomoissa yhdeksi keinoksi päästä lähemmäksi tätä 90 prosentin väestönvähennystä vuoteen 2050 mennessä, jolloin nämä Sionistipankkiirit haaveilevat uuden maailmanjärjestyksen toteutumisesta.
Mutta ei kuulkaas tule toteutumaan koskaan heidän haluamallaan tavalla, koska valon virtaus pyyhkäisee kaiken negatiivisuuden tältä planetalta mennessään jo seuraavien kymmenien vuosien aikana.
Valon politiivisen energiavarauksen virtaus on tuhansia kertoja voimakkaampaa, kuin matalavärähteinen materian pimeiden voimien energiat ja kaikki tulee muuttumaan koko ajan parempaan suuntaan. Vaikka tietysti esim. maailman geopoliittinen tilanne on edelleen jännittynyt kahden suurvallan USA ja Venäjä välillä.
Yhdysvallat pyrkii ajamaan illuminati-eliitin uuden maailmanjärjestyksen agendaa (totalitaristinen fasismi/globaali maailman liittovaltio). Kun taas Venäjän valtionjohto vastustaa sitä ja pyrkii enemmän tasapainottavampaan multipolarismiin ja Suomenkin kannalta jälkimmäinen vaihtoehto turvaisi lopulta itsenäisyytemme, josta myös hiljattain Verkkomedian päätoimittaja Janus Putkonen mainitsi sosiaalisessa mediassa.
Lähteet: http://www.hs.fi/kotimaa/a1411966666907?jako=996189953285449fa50d42a21c0a43b8&ref=fb-share
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/259542-valtuutettu-tytot-aiotaan-rokottaa-ilman-vanhempien-lupaa
http://www.rense.com/general79/vaxcc.htm
Tunnisteet:
15 vuotiaat tytöt,
alaikäisten rokottaminen,
big pharma,
geopolitiikka,
Helsingin kaupunginvaltuutettu,
HPV-rokotukset,
multipolarismi,
sterilaatio,
sterilointi,
suomi,
usa,
venäjä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


