http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

Näytetään tekstit, joissa on tunniste pankkieliitti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pankkieliitti. Näytä kaikki tekstit

torstaina, marraskuuta 26, 2015

Belgian terrorisminvastaisen operaation syyt



Belgiassa on ollut käynnissä viime viikkoina laaja poliisioperaatio, jonka väitettiin liittyneen Ranskan iskuihin. Poliisi kertoi siellä pidättäneensä viime sunnuntaina 16 ihmistä terrorismin vastaisessa operaatiossa. 

Heti Ranskan iskujen jälkeen Euroopassa aloitettiin jokin salainen Nato operaatio, jossa julkisia rakennuksia evakuoitiin mahdollisen pommin johdosta. Viranomaisten kerrottiin sitten löytäneen alueelta epäillyttävän laukun.

Operaatio suoritettiin 18. marraskuuta sekä Saksan, Hannoverissa että Tanskan pääkaupungissa Kööpenhaminassa. 


Lopulta kuitenkaan Kööpenhaminan lentoasemalta ei löytynyt pommia. Eikä myöskään Hannoverin rautatieasemalta löytynyt pommia.

Molemmat operaatiot olivat osa Naton valtionterrorismin salaista pelottelukampanjaa, joka liittyi Ranskan iskuihin. Psyop operaatio oli saatava läpi tehostetusti ja pelkoa oli aikaansaatava, joten siksi nämä pommievakuointiepäillyt toteutettiin sekä Saksassa, että Tanskassa. 



Valtionterrorismi on uhka


Koko tämän ajan kun on tapahtunut näitä hirvittäviä terroritekoja eripuolilla Eurooppaa, niin valtamedia vaikenee niiden salatuista taustoista. 

Isistä rahoittaa mm. Turkki, USA, Saudi-Arabia ja näitä valtionterroritekoja organisoi sotilasliitto Naton lisäksi läntiset tiedustelupalvelut aina CIA:ta ja Mossadia myöten. Niin miten voimme enää tämän jälkeen luottaa viranomaisiin.

Viranomaiset ovat nyt sitten keräämässä kaikilta Euroopan maiden asukkailta laillisomisteiset aseet pois "terrorismin vastaisen sodan" nimissä. Eliitiltä ei taas kerätä pyssyjä pois vaan heillä on edelleen yksityiset armeijat omina suojeluskuntinaan ja valtionterrorismi toimii heidän valta-asemansa turvaajana. 




Suomen presidentti Sauli Niinistö puhui äsken, että hän toivoo nyt Ranskan terrori-iskujen saaneen aikaan yleisen uskomuksen, että tämän kaiken takana olisi meille kaikille yhteisen vihollisen.

Kirjailijana vasta kuolemansa jälkeen maailmanmaineeseen noussut George Orwell varoitti ihmisiä siitä, että tämä kaikki fasistinen ja mielipuolinen maailman kehitys olisi sivutettavissa, jos vain tarpeeksi suuri määrä ihmisiä pystyisi sitä vastustamaan.

Nyt on käsillä ne ajat, että tässä vaiheessa tätä ns. kriittistä massaa meistä kaikista täytyisi löytyä. Koska nyt eliitti on viemässä meidän loput perusoikeudet ja Euroopasta ollaan tekemässä täysi poliisivaltion keskus.

Liittovaltiosuunnitelma käsittää tuon fasistisen poikkeustilan, jossa kaikki Euroopan maiden rajat poistetaan. Vapaa liikkuvuus ei ole enää sen jälkeen mahdollista, vaan jokaisen maan valtiot muutetaan paikallisiksi poliisivaltioiksi, kuten nyt on Ranskan iskujen johdosta käymässä.

Illuminatin eliitti ei ole missään vaiheessa halunnut ihmisille minkäänlaista vapaata liikkuvuutta, vaan jopa USA:ssa kaavaillaan vain eliitille räätälöityjä suurmoottoriteitä. Eli kaikki Nälkäpeli elokuvasta (Hunger Games) tuttu futuristinen ideologia on täysin eliitin suunnitelma maailman tulevaisuudesta.

Kun nyt he ovat korottaneet itsensä vain hengellisellä tasolla muiden maailman ihmisten yläpuolelle, niin tulevaisuudessa he aikovat vielä rakentaa pysyvät muurit, jotka erottavat ns. tavallisen kuolevaisen eliitistä.



Israelissahan tämä jo käytännössä on ollut täyttä todellisuutta, kun Palestiinalaiset on vangittu siirtokuntiin ja heitä Israelin armeijan ja poliisin aseistetut joukot saavat vapaasti ampua ja jahdata kuin jäniksiä. Kaikki tämä on Illuminatin pankkieliitin suunnitelma, että miltä tuo uusi maailmanjärjestys näyttäisi tulevaisuudessa laajemmassa mittakaavassa. 

Meidän tulisi vihdoin tajuta se, että ei maailman tarvitse olla mikään fasistisen Apartheid hallinnon keskus.

Eivät nämä rikolliset pankit oikeasti omista tätä koko planeettaa. He kuvittelevat, että jokainen maailman ihminen on heidän kaupallisen intressin hyödyke ja sinun sosiaaliturvatunnus käytännössä kuin teollinen viivakoodi leimattuna takapuoleen.

Ihminen ei ole mikään koneen jatke ja tämä koko kapitalistinen systeemi on perustunut pelkälle valheelle ja huolellisesti organisoidulle kusetukselle.

Sionistinen pankkieliitti luo itse rahaa tyhjästä ja orjuuttaa taloudellisesti lukuisia valtioita. Samalla se myös laittaa USA:n yksityisiä konsultteja ryöstämään muita valtioita. Mutta jos valtioiden päämiehet eivät suostu diileihin, niin sitten heidät tapetaan mm. lavastetuilla lento-onnettomuuksilla. Mutta lopulta jos nämäkään salamurhaoperaatiot eivät onnistu, niin sitten USA:n armeija hyökkää sinne ja nähdään kuten kävi Irakissa, Afganistanissa jne.

Tämän kaiken globaalin ryöstöpolitiikan harjoittaja ei silti ole USA:n hallinto, vaan se on tämä hyvin pieni n. 300 maailman rikkaimman miehen johtama kasaarijuutalaisista pääosin koostuva Illuminati.

Illuminati sana tulee latinankielestä ja se tarkoittaa valaistunutta. Mutta pankkieliitin Illuminatin kohdalla tässä yhteydessä ei kyllä voida puhua mistään valaistumisesta, koska tässä on kyse heidän kohdalla satanistisesta ja mustasta magiasta. Se ei ole valaistumista, vaan se on pimeistymistä.

Heidän mukaansa negatiivinen transformaatio on yhtä kuin valaistuminen, joka ei pidä lainkaan paikkaansa.

Kuten tiedetään niin musta aukkokin imee valoa ja esim. tämän negatiivisesti toimivan Illuminatin kohdalla asia pätee aivan samoin. Joten onko se valoa vai pimeyttä, jos harjoitetaan pimeyden voimia palvelevaa satanismia.

Langennut henkiolento Lucifer kuului aikanaan kyllä valon verkoston piiriin, mutta sortui sellaiseen perisyntiin kuin ylpeys. Tämän johdosta hän ei n. viimeisen 13 000 vuoden aikana ole enää voinut toimia valon verkostosta käsin ja siksi hän on vain tuon jälkeen edistänyt pimeyden voimien agendaa.

Kasaarijuutalaisten hallitsema Illuminati -eliitti on perustanut koko lahkonsa vain luciferiseen ja satanistiseen oppiin. Jokainen vapaamuurari joka saavuttaa 33-asteen, joutuu solmimaan henkilökohtaisen valan Luciferin kanssa ja jos sitten muurarina vielä sortuu paljastamaan näitä okkultistisia salaisuuksia, niin siitä uhkaillaan jäseniä kuolemalla.

Kaiken tämän valtionterrorismin takana piilee juurikin sielunsa myyneet vapaamuuraritahot, jotka harjoittavat tätä satanismia ja edustavat pimeyden voimia. Sotilasliitto Nato kuuluu samaan sarjaan.

Samalla voidaan myös se tuoda esille, että nämä Pariisissa 13. marraskuuta 2015 järjestetyt terrori-iskut olivat Illuminati -eliitille tärkeitä verirituaaleja, joissa kaikki nuo iskujen uhrit uhrattiin heidän jumalalleen Luciferille. Tuo päivämäärä 13. päivä marraskuutakin on hyvin mielenkiintoinen, jos katsoo historiaa tarkemmin.  Alex Jones sai selville, että perjantaina 13. marraskuuta vuonna 1307 Ranskan kuningas Philip IV pidätti lukuisia temppeliritareita.

Temppeliritarithan ovat ns. nykyisen pankkieliitistä koostuvan kasaarijuutalaisen Illuminatin esijärjestö.

Että tästä voimme päätellä sen, että kuinka tämä Pariisin iskujen päivämäärä on ollut eräänlainen kosto myös Ranskan kuninkaan vuonna 1307 vuonna tekemästä laajasta Temppeliritareihin kohdistuvasta pidätyksestä. Koska ne kiinniotetuthan poltettiin kaikki roviolla.



 

torstaina, toukokuuta 20, 2010

Euroopan pankkieliitti kokoontuu salattuun tapaamiseen loppuviikosta



Tämän viikon loppuviikosta n. to 20 - su 23.05, Euroopan pankkieliitti kokoontuu Tukholmassa järjestettyyn salatapaamiseen. Tapaamisen taustalla on eksklusiivinen pankkiirikerho IIEB eli Institut International d'Etudes Bancaires. Vuonna 1951 perustettu järjestö ei liiemmin itsestään kerro, joten myös Tukholmassa nyt pidettävästä kevätkokouksesta ei kukaan halunnut nimellään kertoa.

Ruotsalainen taloussanomalehti Dagens Industri herkutteli aiheella jo viime keskiviikkona. ohjelmassa on kuninkaallisia koktaileja, lounaskeskusteluja Wallenbergien suvun edustuslinnassa Täcka Uddenissa Tukholmassa, yöpymiset Grand Hôtelissa, gaalaillallisia Oopperassa ja niin edelleen. Pankkiirit tapaavat Ruotsin hallituksen jäseniä ja keskuspankin johtoa.

Vieraiden joukossa ovat muiden muassa Deutsche Bankin Josef Ackermann, Rothschildin partneri, paroni David de Rothschild , Societe Generalen Frederic Oudea, Danske Bankin Peter Straarup, Lloydsin J Eric Daniels ja Barclays Bankin Marcus Agius.

Tapaamisen kustantavat ruotsalaiset isännät, eli SEB, Nordea ja Handelsbanken, vaikka IIEB:n jäseniä eivät olekaan pankit, vaan yksittäiset pankkiirit. Dagens Industrin mukaan Tukholman tapaamisen takana on vaikuttanut ruotsalaisen pankkimaailman vaikuttaja, SEB:n toimitusjohtaja Annika Falkengren.



Tämä nyt on vielä pelkkää spekulaatiota mutta uskoisin kyllä, että tämä euroopan pankkiirieliitti ei lähde tuonne Tukholmaan pelkästään saunomaan ja dokaamaan. Sillä kun noin vaikutusvaltainen porukka kokoontuu salaisesti keskenään, niin kyllä siinä selkeästi jostain paljon suuremmastakin myös keskustellaan ja tässä tapauksessa merkit viittaavat selkeästi tulevaan maailmanvaluuttaan.

Ylläolevassa kuvassa näemme tulevan uuden maailmanjärjestyksen valuutan ja tuo kuvassa näkyvä kolikkohan tulee sitten tämän myöhemmin tuhoutuvan euron tilalle.



Yhdysvalloissa taas dollarin valuutta on myös tarkoitus tuhota ja tuoda siihen tilalle uusi valuutta nimeltään amero ja kuvassa näkyy tuon kyseisen valuutan 20-ameron kolikko. Sillä tämä valuuttajärjestelmä tulee voimaan tulevan Pohjois-Amerikan Unionin sisälle ja tähän Pohjois-Amerikan Unioniin tulee mukaan Yhdysvallat, Kanada sekä Meksiko.