http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

keskiviikkona, joulukuuta 30, 2009

Ilmastoverotulot menevät yksityisen maailmanpankin (IMF) omistajille



Äskettäin päättyneessä kööpenhaminan ilmastokokouksessa tehty ehdotus CO2 veroista vuoti 08.12.2009 julkisuuteen. Se paljastaa täysin että ilmastomuutosverot ohjattaisiin täysin yksityisomisteisen maailmanpankin pankkiireille.

Kun yksistään IMF on ollut Afrikan köyhyyden pääsyyllinen lainaamalla sen köyhille maan osille lisää rahaa ja vaatii samalla lainaa ottaneita maita nostamaan korkotasoaan jopa 80 % tasolle. Tästä syystä Afrikan maat marssivat ulos kööpenhaminan ilmastokokouksen aikana, koska eivät luonnollisesti olleet tyytyväisiä alustavaan CO2-sopimukseen.

Entinen maailmanpankin pääekonomisti Joseph Stiglitz on kertonut että IMF:n piirissä piilee suuri korruptio joka on ajanut Afrikan maiden talouden erittäin ahtaalle.

Nykyinen maailmanpankin johtaja Robert Zoellick on taas kertonut että pääsyy elintarvikkeiden hinnan nousuun maailmalla on biopolttoaineet joita valmistetaan ruuasta ja tämän agendan takana on elintarvikejätti MONSANTO.



Tällä CO2-sopimuksella ei ole alkuunkaan tarkoitus mitään ilmastoa pelastaa vaan sen tarkoituksena on taata ja turvata tulevan maailmanhallituksen valta. Missä euroopan unionista tehdään lopulta yhtenäinen liittovaltio.

Suunnitelma on seuraava... 2010 vuoden aikana maailmanpankin omistavat globalistit yrittävät aikaansaada dollarin valuutan tuhottua ja tästä seuraisi automaattisesti euronkin heikentyminen aina hyperinflaatioon saakka. Tämä valuutan romuttaminen toteutetaan tutulla hallitse massoja kaavalla missä ensin luodaan ongelma. Sen jälkeen reaktio ja lopulta ratkaisu.

1. Luodaan ongelma (romutetaan dollari ja euro hyperinflaatiolla)

2. Syntyy reaktio (pankit kaatuu eri puolin maailmaa ja ihmiset odottavat että millä tämä kaikki korjataan)

3. Luodaan ratkaisu (perustetaan yksi maailmanhallitus ja tuodaan sen piiriin maailmanvaluutta)



Tämä maailmanhallitus on tarkoitus näillä näkymin julkistaa lopullisesti vasta sen jälkeen kun dollarin valuutta on syöksynyt hyperinflaatioon ja ennusmerkit viittaisivat 2010-vuoden kohdalle.

USA:n seuraava sotanäyttämö Jemen



Ei ole vaikea arvata minkä vuoksi FBI sekä CIA auttoivat lavastamaan surkean lentokoneen räjäyttämisyrityksen Amsterdam - Detroit lennolla kun syntipukiksi valittu nigerialaismies yritti lehtitietojen mukaan räjäyttää lentokonetta. Koneessa olleiden mukaan nigerialaismiehen laukaiseman räjähteen ääni muistutti kuin jotain ilotulitetta esim. papaattimattoa (firecracker). CNN:n mukaan koneessa ollut räjähde olisi riittänyt räjäyttämään koko koneen.

Nigerialaismiehen auttoi koneeseen ilman passia silminnäkijöiden mukaan hyvinpukeutunut intialainen mieshenkilö. CNN kertoo sen jälkeen että tulevaisuudessa voitaisiin estää lentokoneeseen pääsy räjähteiden kanssa tuomalla käyttöön matkustajien läpivalaisu vaatteiden läpi esim. millimetriaalloilla. Tätä ollaan jo tuomassa yhdysvaltojen lentoasemien käyttöön.

Kyseessä kuitenkaan ei ollut aito terrori-isku, sillä jos ns. "oikea" terroristi edes yrittää räjäyttää amerikkalaista lentokonetta niin ei USA:n hallitus ole siitä kahden päivän päästä julkistamassa ilmaiskua Jemeniin. Sillä nämä Jemeniin hyökkäyksen suunnitelmat laadittiin jo ajat sitten Pentagonissa USA:n hallituksen sekä armeijan korkeimpien edustajien kanssa.

Kaikki tämänlainen sotapolitiikka perustuu false-flag terrori-iskuihin, jotka toimivat näiden hyökkäys-suunnitelmien provokaatioina. Näitä ovat olleet aiemmin 9/11 terrori-iskut jotka lavastettiin jotta päästäisiin Afghanistaniin ja Irakiin. Afghanistanissa oli ooppiumia ja sen viljelytuloihin oli päästävä käsiksi ja Irakissa oli taas öljyä.



Nyt kuitenkin USA:n Obaman hallitus on aloittamassa kostoiskua Jemeniin koska sieltä löytyy öljyä. Mutta tiedotusvälineille tätä ei tietenkään kerrota vaan medialle kerrotaan että Jemenissä majailee osa Al-Qaidasta ja Nigerialainen kaappari kertoi näin. Joten ei muuta kun USA:n B52 pommikoneet valmiina ilmaiskuun.



Jemenin valtion tuloista noin 70 % tuovat sen vaatimattomat öljyvarat, noin 300 000 barrelia päivässä. Nämä öljyvarat kiinnostavat illuminati-eliitin öljymiljardöörejä jotka myös käskyttävät USA:n armeijaa heidän omien motiiviensa mukaisesti.

Samalla kuitenkin on yritetty käydä ennen tätä neuvotteluja Jemenin presidentti Ali Abdullah Salihin sekä pääministeri Abdulqadir Bajamalin kanssa. Mutta ne eivät ole päätyneet illuminatin öljymiljardöörejä tyydyttävään lopputulokseen ja kun Jemenin valtion johtajat eivät sallineet monikansallisten mm. öljy-yhtiöiden rantautumista Jemeniin tehdään se sitten vaikeimman kautta eli USA:n armeija aloittaa ilmaiskut ja myöhemmin tehdään täysi Jememin invaasio jos tarpeellista. Irakissa tämä toteutettiin jo kokonaisuudessaan.

Vaikka Jemen on muuten yksi maailman köyhimpiä valtioita niin sieltä löytyy kuitenkin öljyä jonka omistavat lähi-idän öljysheikit.

tiistaina, joulukuuta 29, 2009

Pandemrix sikainfluenssarokotteen koostumus



Pandemrix rokotteen koostumus:

tiomersaali; 49,6% etyylielohopeaa ja etanolia. Etyylielohopea on ympäristö- ja hermomyrkky. Pandemrixissa sitä on 5 mg, joka ylittää lainsäädännössä määritellyt ylärajat/vrk.

Tiomersaali heikentää elimistön omaa immuunisuojaa. Myöhemmin saattaa ilmetä tasapainotonta käytöstä sekä maksa- ja munuaisvaurioita (SCOEL/SUM/84). Pandemrixissa on myös formaldehydia 50 mg. Formaldehydi on syöpää aiheuttava sekä mutageeninen.

AS03, rokotteen mukana tuleva skvaleeni tulee elimistöön vieraana skvaleenina. Rokotteen skvaleeni ainesosineen laukaisee elimistön immuunijärjestelmän yrittämään tuhota elimistössä olevaa skvaleenia, niin rokotteessa olevaa kuin myös elimistössä olevaa luonnollista skvaleenia. Skvaleeni on tarpeellinen hermoston oikealle toiminnalle.

AS03 -adjuvantissa on polysorbaatti 80 (jauhoparanne) 4,86 milligrammaa, joka on erittäin myrkyllinen aine. Polysorbaatti 80:aa ei saa syödä, juoda. Ihokontaktikin voi aiheuttaa vaurioita. Pistoksena (injektiona) annettuna aine heikentää immuunijärjestelmää ja joissakin tapauksissa se aiheuttaa jopa kuoleman. Se aiheuttaa myös hedelmättömyyttä naisille (todettu rottakokeilla). Polysorbaatti 80 injektiona voi aiheuttaa mm. sydämentoiminnan muutoksia, sydänkohtauksia ja veritulppia. Sikiölle polysorbaatti 80 on adjuvantin eli tehosteaineen kanssa todella vaarallista. Ongelmat saattavat ilmetä vasta pitkän aikavälin päästä.

Novartiksen Celtura sisältää mm. MF59aa, joka kiellettiin Persianlahden sodan jälkeen vaarallisena neurologisia oireita aiheuttavana hermomyrkkynä ja on määritelty bioaseeksi. Novartis alkoi kehittää tätä H1N1-rokotetta elokuussa 2008.

Lähde: http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=155

Adjuvanttia sisältävä pandemrix rokote on saanut myös paljon vaurioita sikiöille ja on aiheuttanut useita keskenmenoja. Silti terveyden ja hyvinvoinnin laitos lobbaa edelleen että tämä testaamaton erittäin myrkyllinen rokote on turvallinen.

Keväällä 2010 alkaa sitten sikainfluenssan toinen aalto ja lobataan jo aiemmin rokotteen saaneet ottamaan jo toinen rokote. Eli kehon immuunijärjestelmää pommitetaan taas kovalla kädellä heikommaksi ja kun lopulta se saadaan näiden rokotteen sisältämien myrkkyjen johdosta heikennettyä totaalisesti ei keho tarvitse sitten enää kuin tavallisen flunssan, joka riittää sitten lopulta tappamaan. Siitä ei silti ole vielä näyttöä kauanko tämän kehon immuunijärjestelmän totaalinen tuhoutuminen kestää pandemrix-rokotteen saaneilla. Lääketeollisuuden rokotelobbareiden mielestä kun nämä väitteet ovat täysin tuulesta temmattuja ja niiden kertojat pitäisi Puskankin mielestä vastuuseen. Varmaan THL:n mielestä pandemrix bioaserokotetta levittävien tahojen ei tarvitse joutua vastuuseen rokotteen seurauksista ja tätä varten itse pandemrix rokotteen valmistaja GlaxoSmithKline sekä suuri amerikkalainen rokotejätti Baxter ovat saaneet täydelliset syytesuojat. Jos ja kun alkaa massiivinen määrä kuolemaan ihmisiä rokotteista saatuihin komplikaatioihin ei omaiset saa oikeutta mistään. Siinä voi rokotejätti vain sanoa omaisille ja sairastuneille että; "MITÄS OTITTE".



Täytyy nyt tehdä selväksi että mitään sikainfluenssan ensimmäistäkään aaltoa ei ole ollut ja tämä tuleva toinen aalto on yhtälailla keksittyä propagandaa kuin ensimmäinenkin. WHO maailman suurimpana sikainfluenssa-epidemian lobbausjärjestönä yrittää tehdä kaikkensa jotta saisi lietsottua 2010 keväällä ihmisiä hyväksymään toiset sikainfluenssarokotukset. Heille maksetaan tästä lobbaustyöstä useita miljoonia vuodessa.



Omituista on vielä tämän WHO (World Health Organization) maailman terveysjärjestön logo jossa on spiraalin muotoinen käärme. Spiraali symboloi meidän DNA:ta ja käärme taas kuvaa sitä liskoista koostuvaa humanoidirotua joka pitää muuta ihmisrotua edelleen vallassaan. Tämä sauvan ylin osa taas symboloi jokaisen meidän päälaen kohdalla olevaa kruunuchakraa, joka hallitsee käpylisäkettä, joka ottaa ja varastoi valoa. Valo sisältää henkistä informaatiota ja tietämystä. Kruunuchakra sijaitsee päälaessa, sen korkeimmassa kohdassa.Tämä henkinen keskus auttaa meitä kehittämään taiteellisuuttamme ja rakkautta elämään. Se auttaa meitä olemaan ystävällisiä ja ottamaan toiset paremmin huomioon . Kun tämä chakra alkaa avautua, alamme kiinnostua mystisistä ja yliluonnollisista asioista ja opetuksista. Kun se on tasapainossa, tulemme avoimiksi universaaliselle energialle ja meillä on pääsy tietoiseen ja alitajuiseen mieleemme. Kun chakrassa on liikaa energiaa (kun chakra pyörii liian nopeasti) se voi aiheuttaa turhautumista ja migreeniä. Kun chakrassa on liian vähän energiaa (kun chakra pyörii liian hitaasti) se voi aiheuttaa päättämättömyyttä ja puutteellista fyysistä ilonkipinää. Kun kruunuchakra avautuu, hajoavat muiden chakrojen viimeisetkin tukkeumat ja niiden energiat alkavat värähdellä korkeimmalla mahdollisella taajuudella.



Joten ei ole yhtään ihmeellistä miksi erityisesti tämän chakran olemassaoloa ja aktiivisuutta ollaan pyritty pitämään salassa kautta aikojen. Tästä syystä esim. vatikaanissa esiintyy myös tätä samaa symboliikkaa joka viittaa kruunuchakraan ja juuri tämä osa ihmisten tietoisuudesta on se suurin asia mitä illuminati-eliitti yrittää pitää massoilta salassa. Sillä jos ja kun se salaisuus murtuu niin illujen peli on pelattu ja lopullisesti tämä tulee tapahtumaan siinä vaiheessa kun valon ja varjon joukot ovat ottaneet viimeisen kerran yhteen. Tämän jälkeen varjon puolen voimat eivät enää ulotu tänne.

keskiviikkona, joulukuuta 23, 2009

Obaman presidentinvaalipuhe "YES WE CAN" = takaperin "THANK YOU SATAN".



Palatakseni taas tähän äskeiseen aiheeseen ja takaperin toistettuihin piiloviesteihin niin Obaman presidentinvaalikampanjan aikana toistama lause "YES WE CAN" (Kyllä pystymme) on takaperin toistettuna "THANK YOU SATAN". Eli kiitos saatana. Eli tästä taas näemme kuinka suuri valta on henkimaailman puolen varjon joukoilla kun pystyvät ujuttamaan nuo piiloviestit yhdysvaltojen presidentin puheisiin, jotka porautuvat jokaisen alitajuntaan.

tiistaina, joulukuuta 22, 2009

Obaman presidentinvaalien kiitospuheessa satanistisia säkeita toistettuna ne takaperin.



Youtubessa on video missä eräs henkilö oli laittanut Obaman presidentinvaalien kiitospuheen tietokoneohjelmaan ja pari sanaa "Let me express" oli tuottanut takaperin toistettuna selvän "serve satan" (palvele saatanaa). Tämän jälkeen äänenmuokkauksen tehnyt henkilö yritti päästä samaan tulokseen mutta ei onnistunut tuntienkaan jälkeen saamaan siitä "serve satan" sanoja.

Monethan mieltävät tämänlaiset takaperintoistetut sanat puhtaiksi sattumiksi. Mutta eivät ymmärrä sitä että tämänlaisten viestien tarkoitusperä on ennenkaikkea tarkoitettu syötettäviksi ihmisten alitajuntaan ja meidän alitajunta vastaanottaa takaperin syötetyt piiloviestit.


Obama ja illuminatin jäsenten kesken tunnettu tervehdysele... Pirunsarvet ja tätä merkkiä myös muu illujen porukka on käyttänyt kautta vuosien Bushista lähtien.


George W. Bush


John Edwards


Hillary Clinton


Sarah Palin


Paavi


TV-saarnaaja Pat Robertson

Mutta sitten kun vielä mennään siihen että kuka nämä piiloviestit syöttää ja mistä käsin niin ei esimerkiksi millään esim. Led Zeppelinin levyllä kuultu "Stairway to Heaven" säkeet takaperin:

"Oh here's to my sweet Satan.
The one whose little path would make me sad, whose power is Satan.
He will give those with him 666.
There was a little tool shed where he made us suffer, sad Satan."


Ei tämmöisiä lauseita mikään levy-yhtiön tuottaja syötä sinne sekaan ja tässä Zeppelinin klassikkokappaleessa on myös sama juttu, että jos yrität noita lauseita itse sanella nauhalle ja toistat toisinpäin niin ei kuullosta yhtään miltään.

Kyse on siis ollut koko ajan henkimaailman asioista ja sieltä vaikuttavista voimista ja näissä tapauksissa puhutaan pimeyttä edustavista voimista mitkä myös toimivat mm. presidentti Obaman kautta hänen sitä edes huomaamatta. Natsi-Saksan johtaja Adolf Hitler taas itse tiesi olevansa varjon puolen lähetti ja harjoitti myös toistuvasti satakulttia ja mustaa magiaa tehostaakseen voimiaan.

Pimeyden puolen porukasta voisin sen verran valottaa että se ei koostu mistään yhdestä saatanaksi ristitystä henkiolennosta, vaan sitä palvelee myös hyvin suuri määrä harhautuneita sieluja joita elää henkimaailman puolella toinen osa.



Nykyinen pimeyden voimia edustava osa illuminatista harjoittaa satanismia juuri siitä syystä että he haluavat säilyttää voimansa ihmiskunnan alistamiseksi. Sillä nykyinen pimeyden ja valon voimien valtataistelu alkoi aikanaan lucifer nimisen henkiolennon heittäydyttyä ns. freelanceriksi ja tämä irtisanoutui kaikkiallisen luojan suuresta suunnitelmasta. Minkä jälkeen hänet karkoitettiin täältä, jonka jälkeen tämä alkoi vannoa kostoa ja kohdisti sen erityisesti maa planeetalle (tellus).Mutta kerrottakoon vielä sekin että tämä koko illuminati-eliitin ympärille kasattu agenda on täysin samojen pimeyttä edustavien voimien aikaansaannos.



Illuminati-eliitin yksi tunnetuimpia satakultteja on Bohemian Grove missä jokavuoden heinäkuussa joukko maailmaneliitin edustajia kokoontuu Yhdysvalloissa San Fransiscon metsään. Jos Jyrki Katainen olisi noihin kemuihin osallistunut niin sanoisi niistä varmaan samaan tyyliin kuin Infosota-ryhmän haastattelussa että; "kyseessä on pelkkä kansalaisfoorumi suljetuin ovin". No tämän Bohemian Groven suhteen ei voida enää tätä sanoa kun tunnettu radioshow juontaja Alex Jones pääsi laukkuun piilotetun videokameransa kanssa sinne vuonna 2000 ja kuvasi koko satakultti-riitin mitä Bohemian Grovessa nimitetään "Cremation of Care" nimiseksi näytelmäksi. Sen aikana estraadille tuodaan usein elävä lapsi joka poltetaan elävältä.


Alex Jonesin kuvaama video vuoden 2000 Bohemian Groven satakultti-rituaalista.

Vuoden 2000 jälkeen Bohemian Groven turvajärjestelmiä tehostettiin ja sen jälkeen sinne ei tiettävästi ole enää kukaan onnistunut livahtamaan mutta Jonesin kuvaamaa videonauhaakaan ei enää onnistuttu sensuroimaan. Salainen maailmaneliitti oli siis jo onnistunut kusemaan omille kengilleen todella pahasti.


Alex Jones vielä hieman myöhemmin haastatteli Bohemian Grovessa itse ollutta David Gergeniä vuonna 2003 ja kysyi häneltä Bohemian Grovesta. Gergen vastaa että hän pitää Bohemian Grove tapahtumasta ja on ollut siellä useita vuosia. Mutta siinä vaiheessa kun Jones kysyy häneltä "Cremation of Care" rituaalista, niin Gergen vastaa että; "tästä aiheesta en saisi oikein puhua kenellekään". Tämän jälkeen Jones paljastaa hänelle että hän pääsi livahtamaan sinne vuonna 2000 ja kuvasi nauhalle koko "Cremation of Care" satanistisen rituaalin. Tästä sitten Gergen vetää herneet nenään ja suuttuu... Tästä näkee mitenkä arka aihe tämä on jos poliitikoilta kysyy näistä salakerhoista jotain ja niiden toiminnasta.

tiistaina, joulukuuta 15, 2009

Uutta tietoa Norjan valoilmiöstä



David Wilcockin mukaan norjassa äsken nähty valoilmiö heijastettin H.A.A.R.P:n suunnasta norjan taivaalle. Tässä projectcamelot radion haastattelussa hän kertoo että kyseisen spiraalin muodostamiseen tarvitaan äärimmäisen paljon useiden gigawattien teho.

Wilcockin mukaan myös UFO-disclosure taistelu on parhaillaan käynnissä ja sitä yritetään tuoda julkisuuteen kaikista estelyistä huolimatta. Hänen mukaansa sitä yritettiin jo Bill Clintonin hallinnon aikana. Mutta silloin tilannetta vaikeutti se, että Clintonilla ei itsellään ollut pääsyä silloisiin salaisiin ufo-arkistoihin joita USA:n armeijalla on ollut aina hallussaan. Puhumattakaan sitten vieläkin salaisemmista dokumenteista, missä kerrotaan Jenkkien armeijan ja harmaisiin kuuluvan humanoidirodun suorittamista sieppauksista (afo-abduktio). Missä siepattuihin ihmisiin laitetaan aina implantti seurantaa varten ja osa heistä siepataan täysin kirjaimellisesti johonkin USA:n armeijan tukikohtaan. Amerikassa jo aivan vuosittain katoaa yli 2000 lasta, joista lähes kaikki ollaan siepattu mm. Montaukin tukikohtaan joka on taas otettu käyttöön.



Swerdlow on yksi joka aikanaan siepattiin pohjois New Yorkissa sijaitsevaan Montaukin armeijan tukikohtaan. Siellä hänelle ja muillekin siepatuille suoritettiin monenlaisia sekä psykologisia että henkisiä kokeita.

Osa koehenkilöistä joutuivat harmaisiin kuuluvien avustajien kanssa mm. suorittamaan aikamatkustukseen liittyviä kokeita ja lopulta näiden testien johdosta monikaan ei selvinnyt niistä hengissä.

Swerdlowin mukaan hänetkin lopulta yritettiin hypnoosin avulla aivopestä ja pyyhkiä kaikki jäljet muistista että hän ei muistaisi sitä kaikkea mitä Montaukissa tapahtui mutta hänelle muistukuvat palautuivat myöhemmin.



Samaa on myös kertonut Al Bielek, joka osallistui USA:n armeijan puolelta "Philadelphia Experiment" aikakokeeseen sekä "Montauk Projectiin".



Tällä videolla Al Bielek kertoo kokemuksistaan mm. "Philadelphia Experiment" aikakojeesta ja Montauk projectista.

Toimittaja Phelim McAleer tivasi kysymyksiä Al Gorelta kööpenhaminassa



Toimittaja Phelim McAleer tivasi kysymyksiä Al Gorelta kööpenhaminassa mutta Gore ei vastannut. Sen sijaan Goren henkivartijat vetivät piuhan pois McAleerin mikrofonista ja Goren edustaja sanoi että Al Gore ei ota nyt vastaan haastatteluja.

Tämänlainen grillaus tulee olemaan Al Goren kohtalo, sillä ne journalistit joilla on rohkeutta nostaa herra Goren edessä ne kaikki epämiellyttävät kysymykset epämiellyttävästä ilmastomuutoshuijauksesta.

Ilmastogate tulee kyllä aivan varmasti olemaan illuminati globalistien alamäki ja jos käykin niin että kööpenhaminan ilmastokokous menee puihin niin siinä tapauksessa globalistit joutuvat jäämään nuolemaan haavojaan ja kenties yrittämään jotain lavastettua terrori-iskua. Kun Norjassahan jo kokeiltiin bluebeam-teknologiaa ja hyvin näytti ELF-pulssin spiraali heijastuvan taivaalle.



Stewart Swerdlowin mukaan illuminati eliitti suunnittelee nyt hyvin lähiaikoina toteuttavansa tämän lavastetun alien invaasion ja kyseessä olisi ikään kuin tämän ilmastomuutoksen lisäksi toinen veruke jolla maailman kansat halutaan yhdistää yhden maailmanhallituksen alle. Eli ilmastovero ei pelkästään riitä verukkeeksi vaan täytyy saada lavastettua suuri ja kauhistuttava alien invaasio, missä Al-Qaidan tilalle tuodaankin jo avaruuden ulkopuolinen uhka. Mitä vastaan sitten perustettaisiin yksi maailmanhallitus ja sen sisäiset poliisivoimat ja näitä gestapo tyylisiä joukkoja ollaan jo kaikessa hiljaisuudessa suunniteltu YK:ssa a hankkeen yksi puuhamies on Wacon joukkomurhaan kytketty Ronald K. Noble.

Wackon tapauksesta lisää: http://www.serendipity.li/waco.html

maanantaina, joulukuuta 14, 2009

Sikainfluenssa propaganda jatkuu



Suomen terveyden ja hyvinvoinninlaitos jatkaa siihen mihin jäi. Eli sikainfluenssaepidemialla kansalaisten pelotteluun. He vielä tarkoituksellisesti vääristelevät normaaleihin pitkäaikaissairauksiin kuolleiden kuolleen "ehkä" sikainfluenssaan hyödyntäen sitä sikainfluenssalla pelotteluun, jotta saataisiin nyt yli 64-vuotiaista riskiryhmistä mahdollisimman moni ottamaan rokote sikainfluenssan pelossa.

Suomen terveyden ja hyvinvoinnin laitos sai tänä vuonna sikainfluenssarokotteen valmistajalta GlaxoSmithKlinelta 6 miljoonan euron rahoituksen THL:n sikainfluenssarokotuslobbaukseen. Se edellyttää sitä että terveyden ja hyvinvoinnin laitos pelottelee sikainfluenssalla kansalaisia median välityksellä ja pitää tästä tavallista kausiflunssaa vastaavasta taudista jatkuvaa propagandaa yllä.



Se mitä THL ei kerro eikä tämän maan poliittiset päättäjätkään että pandemrix-rokote on väestönvähennykseen tarkoitettu bioase ja vielä nanorokote. Tämän vuoksi rokotteen valmistaja GlaxoSmithKline on uhmannut julkisuuslakia ja ei ole suostunut luovuttamaan valmistamansa pandemrix-rokotteen kaikkia asiakirjoja. Samoin myös teki ilmastomuutoshuijauksen takana ollut tutkimusryhmä CRU:lla Michael Mannin luoman jääkiekkomailaksi ristityn tutkimuksen tutkimusdatan suhteen. Mutta syy olikin selvä sillä jos pandemrix-rokotteen asiakirjat näytettäisiin julkisuudessa, niistä kävisi ilmi että kyseessä on bioase ja nanorokote. Kyseisen rokotteen asiakirjoista osa on jo vuotanut julkisuuteen ja sieltä käy ilmi että pandemrix-rokote on nanorokote ja tämä käy ilmi sen adjuvanttiliuoksen sisällöstä.

Michael Mannin ja CRU:n ilmastonlämpenemistutkimuksen tutkimusdataa taas piiloteltiin sen vuoksi koska datasta olisi käynyt ilmi että ilmastonlämpenemisen osoittavat käyrät oltiin vääristelty tarkoituksella.

sunnuntaina, joulukuuta 13, 2009

Toimittaja kyseli epämiellyttäviä kysymyksiä ilmastogatesta... Jouduttiin poistamaan salista YK:n vartijoiden toimesta .



Tässä näkee sen kuinka arka asia on tämä ilmastogate huijausteema että siitä ei lehdistönkään anneta tuoda esille. Videolla esiintyvä vapaa juornalisti Phelim McAleer on jo aiemmin päässyt esittämään epämiellyttäviä kysymyksiä Al Gorelle jolloin hänen mikrofoninsa suljettiin. Tällaisia journalisteja tarvitaan näinä aikoina joilla on rohkeutta lähteä nostamaan globalisteille arkaaa ja vaikeaa aihetta eli ilmastomuutoshuijausta pöydälle.

perjantaina, joulukuuta 11, 2009

Kööpenhaminassa mielenosoituksia



Oli jo aikakin että saatiin vähän toimintaakin tuonne kööpenhaminaan sillä siellä on parhaillaan yli 500 ihmistä mielenosoittamassa parhaillaan olevaa ilmastokokousta vastaan. He kutsuvat kokouksen osallistujia ilmastorikollisiksi ja ovat siinä täysin oikeassa koska kyseiset kokoukseen osallistuvat globalistithan ovat tämä koko ilmastomuutoshuijauksen takana.

Poliisilla olikin nyt sitten suuri työ pidättää yli 75 mielenosoittajaa joita sitten syytetään laittomuuksista. Kenties totuuden kertominen ilmastomuutoshuijauksesta lukeutuu illujen globalistien mielestä laittomuuden asteelle.





Mutta on tietenkin selvää että tuolla köpiksessä on niitäkin idiootteja kyltteineen jotka vaativat EU-eliittiä estämään ilmastomuutoksen. ja näitä älypäitä valitettavasti tässäkin maassa löytyy vielä tuhansittain.
Mutta ei siinä silti mitään tuomittavaa ole saahan sitä uskoa vaikka joulupukkiin aikuisella iällä jos helsingin-sanomat ja tiede-instituutio kertoisi kyseisen valkopartaukon olevan tieteellisesti todistettu olevan olemassa sekä asuvan Rovaniemellä ja kyseistä tutkimusta oltaisiin salattu 15-vuotta salaisella tutkimuksella jonka dataa ei suostuttaisi luovuttamaan kenellekään ulkopuoliselle.

Illut saattaa suunnitella parhaillaan ydinaseiskua USA:n suurkaupunkiin



Pisti silmään tuore uutinen jossa kerrottiin että Obamalla olisi ollut yli 18-kiloa painava ydinsalkku Nobelin palkinnonjakojen yhteydessä lähellä josta hän olisi voinut painaa napin painalluksella vastaiskun.

"Obaman sotilasavustaja kantoi ydinsalkun jopa Norjan kuninkaanlinnaan. Ydinsalkussa on pieni antenni ja siinä on koodit, joilla presidentti voi käyttää ydinaseita.

Aftronbladetin mukaan salkussa on myös musta kirja, joka mahdollistaa vastahyökkäyksen käynnistämisen, jos Yhdysvallat joutuu iskun kohteeksi. Lista salaisista paikoista, jonne presidentti voi hakeutua suojaan katastrofitilanteissa. Kahdeksansivuinen kartta, joista selviää miten amerikkalaiset tiedotusvälineet voivat jatkaa lähetyksiään hätätilanteissa."




Kyseinen uutinen on laitettu eteenpäin Pentagonista ennenkaikkea massojen peloittelu mielessä, mutta kyseessä voi olla pahimmillaan massojen alitajunnallinen valmistelu tulevaan lavastettavaan false-flag ydinase-iskuun.

En nyt edelleenkään halua leikkiä mitään ennustajaa mutta tässä saattaa nyt olla kyseessä illujen kostoaikeet jos kööpenhaminan kokous menee puihin. Sillä jos nämä globalistit eivät onnistu saamaan aikaan ilmastohuijausta, eli vietyä läpi kööpenhaminan ilmastosopimusta ja maailmanhallitusta. Niin illuminatin porukalla voi olla takataskussa varsinainen kosto ja ihan täysi ydinaseilla suunniteltu false-flag isku USA:n, josta syytettäisiin jälleen kerran Al-Qaidaa ja sota-aikeet alkaisivat lähi-idässä oli sitten maa Iran tai Pakistan, niin aina ollaan mediassa kusetettu että Al-Qaidan maleksii näissä maissa.

Tai sitten toinen vaihtoehto on että ydinaseisku toteutetaan siitäkin huolimatta vaikka ilmastosopimus ja maailmanhallitus menee läpi. Koska sillä vain yritettäisiin entistäkin enemmän tehostaa vielä jo massoissa heikentynyttä terrorismin pelkoa. Mutta silti massojen hallintakaava ei ole edelleenkään minnekään muuttunut. Se on edelleen aivan sama kuin jopa sata vuotta sittenkin eli:

1. Luodaan ongelma (Sikainfluenssa epidemia)
2. Syntyy reaktio (Pelkoa ja paniikkia)
3. Luodaan ratkaisu (SUOJAA NYT ITSESI JA LÄHEISESI ROKOTTEELLA JA HUOM. ROKOTE ON TURVALLINEN TERVEUISIN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN LAITOS)

ja kaiken kukkuraksi sikainfluenssarokote on vielä tappava bioase, jolla pyritään vähentämään miljoonia ihmisiä sairastuttamalla heidät syöpään pademrix-nimisellä nanorokotteella.

Matalapalkkatuki osoittautui täysin toimimattomaksi systeemiksi



Pisti silmään tänään uutinen hesarin uutisoinnissa, jossa kerrottiin viimeisen kahden vuoden ajalta kokeillusta matalapalkkatukijärjestelmästä. Sinä aikana ollaan onnistuttu tuhlaamaan valtion varoja yli 86 miljoonaa euroa jolla on onnistuttu työllistämään väliaikaisesti vain 2000 henkilöä. Tämän kun vielä jakaa kahdella vuodella se tarkoittaa 1000 henkilöä per vuosi.

Tuohon kun tekee karkean laskelman siitä paljonko kustantaa yhden matalapalkkaisen ihmisen rekrytointi mukaan lukien työeläkemaksut jne. Matalapalkkahan on n. 1290 EUR brutto.

Tehdään siis laskutoimitus missä arvioidaan kustannusten olevan n. 1500 EUR/kk per työntekijä ja kerrotaan se tuolla kahdella tuhannella työllistetyllä henkilöllä. Vuodessa tämä tekee 18 000 EUR/työllistetty.

Tehdään siis laskutoimitus:

18 000 EUR (työllistetyn vuoden palkat vuodessa brutto) X 2000 työllistettyä = 36 000 000 EUR


Ja heidän työllistämiseen tarvitaan sitten valtion kassasta yli 86 000 000 euroa. Jää vain kysymys että minne ne loput 50 miljoonaa euroa sitten hävisivät ?

Sillä tuolla 86 miljoonalla eurolla työllistäisi todellisuudessa tuon edellisen laskukaavan mukaan n. 4777 kpl työpaikkoja joissa jokaisen työntekijän "matalapalkkaukseen" kuluisi tämä edellämainittu 1500 EUR.

Laskukaava montako 1500 EUR brutto/kk liksan suuruista työpaikkaa voisi luoda 86 000 000 eurolla:


86 000 000 EUR = 4777 uutta työpaikkaa
18 000 EUR (työntekijän liksat vuodessa brutto)


Voisi siis kaikki porvaripuolueetkin ryhtyä seuraavissa vaaleissa mainostamaan että; "Lupaamme luoda 2000 uutta matalapalkkaista työpaikkaa ja varastaa valtion kassasta 50 miljoonaa euroa ja lopulta jakaa ryöstösaalis ahneiden konsultti-yhtiöiden kesken ja kestiä niillä herroja NOVA-klubin tiloissa".



Mutta eihän maailmaneliitin globalisti-rikollisten mielestä työllisyyttä kuulu lisätä vaan sitä kuuluu heidän mukaansa vähentää. Koska työllisyyden poistaminen lisää ennen kaikkea sosiaalisia ongelmia niin henkisellä kuin fyysisellä puolella ja tämän vaikutukset nähdään nyt kovalla teholla erityisesti suurissa teollisuusmaissa.

Illuminati-eliitin kolmensadan komitean (committee of 300) suunnitelmana on koko ajan pyörinyt tehokkaasti tämä ns. nollakasvu projekti jolla lisätään massatyöttömyyttä teollisuusmaissa. Näin saadaan heikennettyä työttömien moraalia ja rohkaistua heidät käyttämään päihteitä ja myöhemmin jopa kovempia huumeita ja näin lopulta jokainenkin ydinperhe saadaan hajotettua ja tämä illujen suorittama bruaali väestön hallinta toimii. Ei tarvitse mitään muuta kuin kontrolloida ihmisten köyhyyttä ja lisätä sitä kaikilla mahdollisilla keinoilla.

On silti lähes uskomatonta että Helsingin-sanomat julkaisee tämän koko 86 milj. euron suuruisen määrärahan mitä ollaan käytetty tähän "työllistämiseen". Se toki tiedetään jo etukäteen että vain alle 0,1 % sen uutisen vastaanottajista keksii tehdä yksinkertaisen laskutoimituksen ja nähdä totuus siitä montako työpaikkaa oikeasti pystyttäisiin luomaan tuolla 86 miljoonalla eurolla ja jos nyt lähdetään arvioimaan vielä että minne ne loput 50 000 000 EUR hävisi niin monta milliä menee ennen kaikkea niille ahneille konsulteille jotka ovat kautta vuosien myyneet huuhaa-työllistämiskursseja ja hankkeitansa suomen työvoimatoimistolle. Ja jos 86 miljoonalla eurolla saadaan luotua vain 2000 työpaikkaa ja suomessa on työttömiä jo yli 450 000 kpl. Eli vain 225 onnekasta näistä 450 000 ihmisestä voi päästä nauttimaan alipalkkaisesta orjatyöstä.

Norjassa testattiin project bluebeamia



Äskettäin internettiin ilmestyi video joka on kuvattu Norjassa. Siinä näkyy kuinka taivaalla näkyy spiraalin muotoinen valo. Monet pitävät kohdetta ufona koska eivät luonnollisesti löydä sille mitään muuta selitystä. Mutta hyvin monet eivät tiedä project bluebeam nimisestä salaisen maailmanhallituksen sekä USA:n armeijan yhteisestä salaprojektista yhtään mitään. Sekin ei ole yllätys että tätä hologrammi teknologiaa testattiin NATO-maassa, eli Norjassa.

Norjan viranomaiset ilmoittivat ihmisille sitten että kyseessä oli venäläisten tekemä ohjuskoe. Ei voi kyllä muuta sitten sanoa että kyllä on varsin leijuvaa mallia tämä venäläisten ohjus jos se pystyy leijumaan norjan taivaalla useita minuutteja. Normaali ohjus kun kuitenkin lentää maalinsa aika nopeasti. Mutta onhan skeptikoilla aina omat selitykset valoilmiöille. Milloin valoilmiöiden kerrotaan olevan joko pallosalama, tai sitten meteoriparvi... Myös satelliitti tai tähdenlento on yleinen ufo-skeptikkojen selitys mystisille valoilmiöille.

Ilta-lehti myös kiinnostui aiheesta.



Joka tapauksessa salaisen maailmaneliitin tarkoituksena on käyttää tätä äsken testattua bluebeam teknologiaa lavastaakseen uskonnollisen profeetan tulemisen ja saada erityisesti kristityt massat sokaistua hologrammisilla objekteilla joita he pystyvät heijastamaan taivaalle. Venäjällä tätä jo kokeiltiin vuosi sitten.



Mutta käytetyin vaihtoehto project bluebeam hologrammeille on kuitenkin lavastettu ufojen invaasio jota edelleen ollaan suunniteltu toteutettavaksi vuoden 2012 Lontoon kesä olympialaisissa. Varjoeliitin tarkoituksena on siis Lontoossa pistää Mi5 ja Mi6 sekä CIA asentamaan nanothermiittiräjähteitä lontoon parlamenttirakennukseen (big ben) ja saada sitten bluebeam hologrammeilla näyttämään että ufot tuhoaisivat sen suurella laser säteellä. Heidän tavoitteenaan on luoda Lontoossa suuren suuri kaaos tämän lavastetun alien invaasion ympärille ja saada aikaan vieläkin enemmän pelkoa mitä he saivat aikaan lavastamissaan 9/11 terrori-iskuissa.

Tämän alien invaasion motiivi on täysin fasistisessa maailmanhallituksen ja sen välittömässä käyttöönottamisessa ja jos euroopankin unionin jäsenvaltiot pakotetaan maan ulkopuolisen uhan nimissä poikkeustilaan niin lissabonin sopimuksen nojalla jokainen jäsenmaa joutuu tottelemaan mitä Brysselistä määrätään. Joten valmiuslaki hengittää tämän vuoksi jo suomenkin valtion niskassa.

keskiviikkona, joulukuuta 09, 2009

Kööpenhaminan ilmastokokous alkoi



Kööpenhaminan kokous alkoi maanantaina 7. joulukuuta 2009 jossa nyt globalistit yrittävät 16. joulukuuta mennessä perustaa uuden maailmanhallituksen käyttäen luomaansa huijausta eli ilmastomuutosta verukkeena.

Media on euroopassa täysin tämän valheellisen ilmastoagendan takana ja näyttää siltä että vaikka YLE:kin päästi läpi 6. joulukuuta esitetyn "Ilmastogate" dokumentin. On se silti median kautta täysin tämän valheellisen ilmastoagendan takana. Joten se mitä olemme ilmastosta saaneet kuulla tämän ilmastomuutoshuijauksen paljastuksen jälkeen. Lehtiin tuli globalistien toimesta väärennettyjä uutisia "UUSI TUTKIMUS, ILMASTO LÄMPENEE SITTENKIN" jne... Ja tiedostamatonta ihmismassaa tämä ei voisi paljoa kiinnostaa. Kyseinen median manipuloitavissa oleva ihmisryhmä ei edes pitänyt tätä aiempaakaan uutista mitenkään ihmeellisenä tai merkittävänä että hakkeri iski ilmastotutkijoiden serverille ja latasi sieltä sähköpostit, joista selvästi näkyy että ilmastotmuutostutkimus on väärennetty alusta loppuun.



Mutta tämän ilmastomuutoshuijauksen ja tulevan maailmanhallituksen edessä nyt tarvitaan teitä kaikkia sillä tässä ei enää mikään 400 ihmisen muodostama mielenosoitus eduskuntatalon portailla auta. Vaan jokainen meistä pystyy pistämään oman kortensa tähän kekoon. Tiesitkös että:

- kansanedustajille voi lähettää henkilökohtaista sähköpostia
- suomen valtion miltä tahansa organisaatiolta voi pyytää julkisia asiakirjoja vedoten julkisuuslakiin...

Esim. voitaisiin selvittää yhden lääketeollisuutta lobbaavan hämäräkonttorin (skepsis ry) rahoitus.

Kyseinen hämäräkonttorihan julkistaa jokainen vuosi HUUHAA palkinnon saajan ja oli tänä vuonna valinnut sen saajaksi rokote info:n.

Skepsis ry:n perustelut palkinnon saajasta:


"Skepsis ei palkinnon perusteluiden mukaan halua estää rokotteiden kriittistä arviointia, mutta kritiikin on perustuttava tieteelliseen tutkimustietoon.

Lisäksi Rokotusinfon pitäisi Skepsiksen mielestä tuntea vastuuta niiden lasten puolesta, jotka jäävät mahdollisesti ilman rokotetta vanhempien luotettua virheelliseen tietoon.

Rokotusinfo ei Skepsiksen mukaan oikaise sivuillaan julkaistua virheellistä tietoa, vaikka rokotteita koskevaa luotettavaa tieteellistä tutkimustietoa on helposti saatavissa. Pääosin Rokotusinfon internetsivuilta saa rokotuksiin kielteisesti suhtautuvaa tietoa.

Huuhaa-palkinnon perusteluissa Skepsis ottaa esille MPR-rokotteen.

– Esimerkiksi MPR-rokotteella esitetään olevan syy-yhteys autismin lisääntymiseen. Useissa tieteellisissä tutkimuksissa on kuitenkin todettu, ettei tällaista yhteyttä voida osoittaa, Skepsiksen hallitus kirjoittaa tiedotteessa.

Skepsiksen arvion mukaan Rokotusinfon jäsenistöön ei kuulu rokotusten asiantuntijoita eikä kenelläkään hallituksen jäsenellä ole lääketieteellistä tutkintoa. Rokotusinfo ry:n aktiivit ovat kuitenkin esiintyneet tiedotusvälineissä asiantuntijoina, joten tiedon oikeellisuuteen pitäisi kiinnittää erityistä huomiota."


Mutta todellisuudessahan tilanne on täysin päin vastoin. Siinä missä rokotusinfo käyttää jatkuvasti tutkivaa journalismia esim. sikainfluenssa rokotteista sekä niihin liittyvistä haitoista ja riskeistä. Kun tälle skeptikko ry:lle sekä terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (THL) näillä tutkimuksilla ei ole minkäänlaista merkitystä. Kunhan vaan suomen valtio jaksaa rahoittaa kyseisen rekisteröidyn huuhaa-yhdistyksen toimintaa niin kaikki on hyvin. Muussa tapauksessahan resurssit eivät riittäisi kyseisellä huuhaa järjestöllä lääketeollisuuden lobbaamiseen ja salaliittojen debunkkaamiseen.

Käsittämättömintä tässä skepsikkoudessa on vielä se, että kaikki ne jotka epäilevät ilmastomuutosta ovat ilmastomuutos-skeptikoita joihin kaikki ne lukeutuu jotka osaavat käyttää ns. tutkivaa journalismia. No mitenkäs sitten skeptikkojen ry suhtautuu ilmastomuutokseen... Sehän pulju ei suostu olemaan ilmastomuutos-skeptisellä linjalla, vaan kumartaa täysin tiedettä ja sen instituutiota. Missä se vain edustaa täysin absoluuttista totuutta ja jokainen tieteen piiriin kuuluva partaansa naurava professori on suuri ja viisas.

Skepsis ry:n johdossa tämän rokotusinfo huuhaapalkinnon valitsi skepsis ry:n tieteellinen neuvottelukunta joka koostuu seuraavista henkilöistä:

professori Jukka Maalampi (puheenjohtaja)
professori Kari Enqvist
professori Pertti Hemánus
professori Mika Hemmo
assistentti Virpi Kalakoski
professori Hannu Karttunen
dosentti S. Albert Kivinen
professori Hanna Kokko
professori Eerik Lagerspetz
professori Hannu Lauerma
professori Raimo Lehti
professori Anto Leikola
dosentti Marjaana Lindeman
dosentti Juha Merikoski
dosentti Markku Myllykangas
professori Ilkka Niiniluoto
dosentti Ilkka Pyysiäinen
professori Jeja Pekka Roos
dosentti Veijo Saano
professori Anssi Saura
yliassistentti Lauri Tarkkonen
FL Tytti Varmavuo
professori Johan von Wright


Voi kyllä hyvin kuvitella että aika moni edellämainituista vannoo edelleen ilmastomuutoksen nimeen, koska jos asettuisivat vastarannalle niin he pelkäisivät että professuurin virka alkaisi olla vaarassa.

keskiviikkona, joulukuuta 02, 2009

Media vaikenee ilmastomuutoshuijauksen paljastumisesta



Kävi kuten oletettiin eli valtamedia vaikenee ilmastomuutoshuijauksen paljastumisesta vaikka todisteet ovat jo pöydällä. Ainoastaan The Sunday Times on noteerannut ilmastoskandaalin. Mutta muut medialähteet jatkavat vaikenemista.



Al Gorea ei vain tämän jälkeen tulla jättämään missään julkisessa paikassa rauhaan. Sillä äskettäin mies oli markkinoimassa ilmastohuijauskirjaansa Chicagossa ja WE ARE CHANGE aktivistiryhmä tuli kirjakauppaan nostamaan kovat asiat pöydälle. Videostakin oikein näkee kuinka arka asia tämän ilmastohuijauksen selviäminen on eliitille kun pitää välittömästi komentaa turvamiehet poistamaan henkilöt kirjakaupasta.

WE ARE CHANGE aktivistiryhmittymä on enemmäkin keskittynyt 9/11 terrori-iskuista informointiin yhdysvalloissa ja on juuri tunnettuna tästä edellä nähdystä tavasta saattaa maailmaneliittiin kuuluvat henkilöt arkoihin tilanteihin kun kyseiset henkilöt eivät uskalla tulla kameroiden eteen puhumaan asiat suoriksi. Pelkureita siis ovat Al Goret ja muut globalistit jotka pakoilevat näitä aktivisteja jotka tietävät totuuden siitä että salainen maailmanhallitus lavasti 9/11 terrori-iskut yhdysvalloissa ja syytti niistä muslimi sekä arabiterroristeja. Joka tapauksessa tämä ilmastomuutoshuijauksen paljastuminen alkaa olla tämän rikollisen maailmaneliitin viimeisen taipaleen alkua sillä kööpenhaminan ilmastokokoukseen ei ole enää montaa päivää ja CFR, Trilateraalinen komissio, 300 komitea että myös Bilderberg-ryhmä ovat tiiviisti päättäneet jo viime kesänä että ilmastomuutoksen verukkeella perustetaan uusi maailmanhallitus kööpenhaminan ilmastokokouksessa Joulukuussa 2009 ja tästä ei salaisen maailmanhallituksn globalistit suostu luopumaan.



Illuilla on siis nyt varsinaisesti kovat piipussa koska käynnissähän on heidän toteuttama miljoonien siviilien massamurha sikainfluenssarokotteilla ja samalla myös euroopan union astui 1. Joulukuuta Lissabonin sopimuksen alaisuuteen.

He eivät kuitenkaan tiedä kuinka lähellä heidän loppunsa kuitenkin on jos tämä maailmanhallituksen vastapuolen pelureiden suunnittelema maailmanvaluuttauudistus tulee menemään läpi. Koska se taas on täysin vastakohta siitä mitä nämä illuminatin satanistit aikovat toteuttaa.

Se siis tarkoittaisi sitä että tuleva maailmanvaluutta toisi uuden talousjärjestelmän myötä aivan uuden systeemin koko maailmaan ja myös lakkauttaisi suurten korporaatioiden, sekä yksityisomisteisten pankkien hirmuvallan. Näin ollen nykyiset salaisen maailmanhallituksen globalistit menettävät valtansa täysin, sillä jos ei pysty kontrolloimaan maailman talousjärjestelmää menettää otteensa maailman vallasta täysin ja näin tulee hyvin todennäköisesti käymään tälle rikolliselle maailman eliitille.

tiistaina, joulukuuta 01, 2009

Pandemrix rokote on tappava nanorokote



Nyt se selvisi suomessakin oleva pandemrix sikainfluenssarokote on nanorokote. Se käy ilmi tästä pandemrix rokotetta koskevasta pdf-asiakirjasta.


http://www.mdpi.com/1420-3049/14/9/3286/pdf


GlaxoSmithKline Biologicals has developed several squalene emulsion formulations as vaccine

adjuvants. SB62 consists of 5% v/v squalene, 5% v/v -tocopherol, and 1.8% v/v Tween® 80 in PBS at

pH 6.8, with a particle size of ~150-155 nm [78]. When diluted two-fold for injection, the above

formulation is called AS03 [78]. AS03 has been approved as a component of the pandemic flu vaccine Prepandrix [75].




AS03 on pandemrix-rokotteen adjuvanttiliuos ja sillä saadaan syöpägeenit siirrettyä rokotteen saajaan ja näin väestönvähennys voi alkaa.

Tästä bioaserokotteesta on jo tehty useita rikosilmoituksia FBI:lle, CIA:lle jne. Mutta ne eivät ota näitä viestejä kuuluviin korviinsa koska heidän pomonsa taas edustaa näitä kansanmurhaaja globalisteja jotka nyt hierovat kuola suupielissä käsiään ja odottavat jo vuodenpäästä ilmeneviä ensimmäisiä suuria kuolinlukuja missä heidän tavoite on useissa miljoonissa.


Mutta nyt kuitenkin avainasemaan nousee se että saadaanko tämä tieto tämän pandemrix rokotteen tappavuudesta vietyä tarpeeksi etenpäin, sillä jos pystytään. Niin voi olla että nämä pandemrix rokotteet kielletään jo seuraavaksi ja maailmanallituksen rikolliset joutuvat sen jälkeen pieneen pulaan jos joku onnistuu pistämään stopin heidän maaimanväestön massamurha-aikeille.

Tämän johdosta heillä onkin jo nyt suunnitelmissa tuoda vielä muutaman kuukauden päästä oletettavasti 2010 vuoden puolella tämän sikainfluenssan toinen aalto. Jonka jälkeen tuodaan sitten uusi ja tappavampi rokote markkinoille tämän pandemrix rokotteen sijasta ja heidän toivomuksena olisi että väestö pystyttäisiin pakkorokottamaan ja sitä varten esim. amerikassa on jo muutamat osavaltiot kaikessa hiljaisuudessa lyönyt läpi lait jolla heidän väestönsä voidaan pakkorokottaa poikkeustilan tultua.

Mutta suomenkin terveyden ja hyvinvoinnin laitos yrittää viimeiseen asti lobata tätä tappavaa rokotetta ja mustamaalata meitä kaikkia jotka tietävät tämän rokotteen totuuden että se on väestön vähennykseen tarkoitettu bioase. Ministeriö tiedotti seuraavansa keskustelupalstoja tämän asian tiimoilta.

Kannattaa siis pistää se merkille että noilla keskustelupalstoilla esiintyy maksettuja sikainfluenssarokote-lobbareita jotka yleensä käyttävät vielä epäasiallista kieltä johon kuuluu meidän rokotteen vastustajien nimittely mm. hörhöiksi jne. ja tämähän on täysin ennaltasovittua provosointia, millä vain pyritään ärsyttämään totuusaktivisteja entisestään ja tällä keinoilla monille keskustelupalstoille saadaan sitten järjestettyä kirjoituskielto/bannit heille jotka kertovat liikaa asioista mistä ei saisi puhua.

Eräs tällainen palsta mikä tätä valitettavasti harjoittaa eniten on muropaketti.com niminen keskustelufoorumi josta on muutamille salaliitttokeskustelua levittäneille henkilöille järkätty ikuiset bannit. Eipähän tarvitse allekirjoittaneenkaan enää lähteä siellä verbaalisiin painiotteluihin vajaaälyisten debunkkaajien/provoajien kanssa, jotka pitävät huolta että siellä provoaminen keskittyy lähinnä henkilökohtaisiin loukkauksiin eikä millään lailla asialliseen keskusteluun.


Kuitenkin tämä rokotteeseen liittyvä tieto ja sen kysyntä on tällä hetkellä huipussaan ja siinä ei todellakaan pidä kääntyä suomen terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tai WHO:n puoleen. Koska terveyden ja hyvinvoinnin laitos sai tämän tapporokotteen kehittäjältä suoraan 6 miljoonaa euroa lahjuksia tänä vuonna, sekä WHO:n työntekijöille myös maksettiin tämän rokotteen lobbaamisesta.

Edelleen jos terveyden ja hyvinvoinnin laitosta kuuntelee niin heidän mukaan terve väestö täytyy rokottaa tällä nanopartikkeli/tapporokotteella vaikka osa heidänkin työntekijöistään ei tiedä sen todellisista bioase vaikutuksia mitään. Tautikin on hieman vain kausiflunssaa voimakkaampi niin mikähän on se päämotiivi minkä vuoksi ollaankin yhtäkkiä lobbaamassa miljoonille ihmisille ympäri maailman piikittämään itseensä tämä rokote. Tulee mieleen heti vanha satu punahilkasta missä nyt tämä sikainfluenssarokote edustaa tätä sutta lampaiden vaatteissa ja rokotelobbarit kuuluvat jokainen samaan susilaumaan.