http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

sunnuntaina, helmikuuta 28, 2010

Suomessa on käynnissä suuri taistelu Suomen tulevaisuudesta



Kuten kaikki Marko Sihvosen nälkälakkoa Suomen hallituksen korruptoituneisuutta sekä pohjavesien yksityistämisestä seuranneet ovat nähneet kyseessä ei ole enää mikään yhden miehen taistelu vastaan tämän maan eliitti.

Linkki:

Suomen korruptoitunut sensuurimedia hyökkäsi kaikilla lehtijulkaisuilla mielenosoittajia vastaan välittömästi kun eräs mielenosoittaja lähetti Helsingin-Sanomien tytäryhtiönä toimivaan Vartti-lehteen asiallisen uutisen mitä oli tapahtunut keskiviikkona 24.02.2010 sekä torstaina 25.02.2010 kun Etelä-Uusimaan poliisipiiristä soitettiin ja kerrottiin että asuntovaunut ovat laittomasti eduskuntatalon edessä. Sitä ennen oli poliisi käynyt sabotoimassa punaisella tarralla liikennemerkkiä joka sijaitsi eduskuntatalon edessä ja näin siitä saatiin lavastettua pysäköintikielto.

Lisäksi poliisit olivat saaneet ilmoituksen korkeammalta taholta ja ainoa nimi jonka suostuivat luovuttamaan oli eduskunnan turvallisuuspäällikkö. Eli voimme hyvin päätellä että Suomen kasvoton eliitti on yhteydessä eduskunnan turvallisuuspäällikköön ja sitä kautta yhteydessä poliisiin.

Poliisit kertoivat myös että mielensoittajat haittasivat vieressä olevan rakennustyömaan toimintaa. Tämän kävi eräs mielenilmaukseen osallistunut henkilö aivan itse kysymässä kyseisen rakennustyömaan johtajan kanssa ja kävi ilmi että minkäänlaista valitusta mielenosoittajista ei ollut tehty rakennustyömaan puolelta. Eli tästä näkee minkälaisiin konsteihin Suomen kasvoton eliitti sortuu käyttämään kun he pelkäävät Suomen korruptoituneen hallituksen uskottavuutta. Joten on jokapäivä soitettava EU:n poliisivaltion poliisivoimat paikalle ja keksittävä provosointitarkoituksessa keksittyjä syitä että mielenilmaus on laiton.







Keskiviikkona poliisit soitettiin Suomen kasvottoman eliitin toimesta paikalle ja he siirsivät laittomasti toisen asuntovaunun mielenilmauspaikalta pois. Vaikka 1. Helmikuuta 2010 alkaneella mielenilmauksen pitäjillä oli kirjallinen lupa Helsingin kaupungin rakennusvirastolta vaikka 100:lle asuntovaunulle kyseisellä alueella.

Entinen Suomen perustuslain pykäliä siis rikottiin:

Kokoontumislain 22.4.1999/530
Suomenperustuslain 11.6.1999/731
Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 1 – 30 artiklan
ja Rikoslain 14. luvun 5. pykälän johdosta.

Mutta itseasiassa jos lähtee lakia tutkimaan tarkemmin niin Suomi liittyi Euroopan unionin perustuslakiin (Lissabonin sopimus) 1. Joulukuuta 2009 ja siinä Euroopan Unionin kaikkien jäsenmaiden poliisille sallitaan lähes gestapomaiset valtuudet ihmisoikeuksien rikkomiseen jne. Mutta tässä on kuitenkin aina muistettava että poliisikin kuten gestapo aikoinaan Natsi-Saksassa suojeli vain heidän kasvottomia johtajiaan ja tässä on Suomen kohdalla aivan samasta asiasta nyt kyse.

Perjantaina sitten suomen kasvoton eliitti oli tilannut poliisin hajottamaan mielenosoituksen lopullisesti käyttämällä väkivaltakeinoja. Sitä varten Helsingin rakennusviraston johtaja Jouni Paasonen lähetettiin asuntovaunulle kertomaan perjantaiaamuna että kaupungin virkamiehistä n. 3 henkilöä pitivät pikaisen palaverin jossa päätettiin lopullisesta häätöpäätöksestä. Tämän jälkeen mielenosoittajien puolelta soitettiin henkilökohtaisesti kaikille näille virkamiehille ja kysyttiin että oliko tällaista kokousta pidetty ja selvisi että mitään kokousta ei ollut pidetty. Eli kyseessä oli jälleen valhe jonka verukkeella Suomen kasvoton eliitti pyrkisi lopettamaan laittomilla keinoilla laillisen mielenilmauksen eduskunnan edestä.

Mutta kun ilta perjantai-ilta saapui ja kello löi 18:00 saapui paikalle taas kolme poliisiautoa (musta maija) poliiseja ja aloittivat voimankäytön mielenosoittajia kohtaan. Kaikki poliisin väkivaltaiset kiinniottotoimet tallentuivat nauhalle ja mielenosoituspaikalta jopa kuva meni myös livenä internettiin vaikka kameran linssi oli hieman huurussa niin kaikille katsojille tuli selväksi mistä laittomasta voimankäytöstä oil nyt kyse.


Välittömästi kun Marko Sihvonen sekä eräs toinen mielenosoittaja painettiin maahan voimakeinoilla http://bambuser.com/channel/supportmarkosihvonen/broadcast/588933">hakkeroitiin internettiin menneen livelähetyksen videokuva tukkoon. Mutta äänet kuitenkin kuuluvat.



Tämän jälkeen suomen kasvoton eliitti toi tilalle betoniporsaat jotka estivät tälle nurmikkoalueelle minkäänlaisen ajoneuvon tuomisen. Koska mielenosoittajat saivat aiemmin kaupungilta luvan toistaiseksi pitää yhden asuntovaunun eduskunnan viereisellä nurmikkoalueella. Tähän kun ei "liikennelaki" koskenut mistä syystä eliitin puolelta päätettiin sitten ottaa fasistiset keinot peliin ja pystyttää symbolinen Berliinin muuri.

Samantien kun poliisin fasistinen operaatio oli kuvattu videolle pääsi sen kuvannut henkilö sitä kotikoneellaan editoimaan hakkerointiin hänen koneelleensa välittömästi tod. vielä ulkomailta. Että tämä koko mielenilmaus kyllä kiinnostaa ulkomailtakin erityisesti NSA (National Security Agency) porukkaa. Sillä nyt on tässä maassa käynnissä sellainen mielenilmaus että sellaista ei olla ennen nähty. Se on laajentunut lähinnä internetin ansiosta, koska korrputoitunut sensuurimedia ei ole suostunut antamaan sympatioitansa Markolle ja hänen tukijoille. Tämän johdosta esim. viime perjantaina Ilta-Sanomat teki koko mielenilmauksesta puhdasta viihdettä. Lehtijutun otsikkona oli "kalsareilteen vai ilman", kun mielenosoittajilla oli 22.02.2010 maanantaina paikalle tuotu sauna jota käytettiin ja ilta-sanomat tietenkin osasi käyttää vielä hienoa provosoivaa journalismia; "paikalla saattoi olla myös nainen". Eli tässä näette minkälaiseen propagandaan on valtamedia valmis piilottaakseen totuuden minkä vuoksi tässä nyt mieltä osoitetaan Suomen pohjavesien, hallituksen korruption sekä sanavapauden puolesta.



Poliisit myös kielsivät kuvauksen ja komensivat kaikki mielenosoittajat liikennemerkin taakse.

Mielenosoituksessa käytettävät asuntovaunut jouduttiin siirtämään poliisin toimesta Helsingin kisahallin takapihalla sijaitsevalle parkkipaikalle ja tämä viimeinen asuntovaunu joka sinne poliisi vei yhdessä hinausautokeskuksen kanssa he suorittivat siellä mielenilmauksen kaluston sabotaasia. Omaisuutta oli rikottu ja kaikki irtaimistot heitetty sisälle asuntovaunuun ja bensaa oli jätetty valumaan asuntovaunun sisälle. Tämä kaikki on videolla tallessa.

Perjantain poliisioperaatiosta videota:

http://bambuser.com/channel/supportmarkosihvonen/broadcast/587376

http://bambuser.com/channel/supportmarkosihvonen/broadcast/588933

Eli toistaiseksi on mielenosoittajille annettu oikeus jatkaa mielenosoitusta ja tämä mielenilmaus on varmaankin tehtävä tämän "Berliinin muurin" takaa. Mutta se mikä on selvää että kun nämä poliisin fasistiset toimet on nyt nähnyt jo yli 60 000 ihmistä netistä ei se heissä saa mitään muuta kuin tunteet pintaan ja entistäkin enemmän porukkaa on tulossa Helsinkiin Maaliskuun ensimmäisellä viikolla osoittamaan mieltä samasta asiasta, mikä siis käytännössä tarkoittaa että mitä enemmän Suomen kasvoton eliitti käyttää poliiseja suojelemaan heidän korruptoitunutta hallitusta niin he kusevat sillä vain omiin muroihinsa.

Koska mitä enemmän Suomalaiset ihmiset nyt heräävät tämän tapauksen johdosta on jokaisella heränneellä yksilöllä erittäin suuri henkinen voima tämän asian puolesta. Sillä me ihmiset emme ole mitään voimatonta kansaa joka on kuin jotain lehmikarjaa jotka saavat vain äänestää, minkä jälkeen on taas palattava eliitin omistamaan navettaan.

Voi vain kuvitella mikä on suomen kasvottoman eliitin seuraava shakkisiirto tässä periksiantamattomassa taistelussa Suomen tulevaisuudesta. He varmaan antavat kaikille mielenosoittajille seuraavaksi lähestymiskiellon eduskuntatalosta 200 metriä mannerheimintietä myöten koska mielenilmauksen aihe on heille niin arka.

Yksi asia kuitenkin on täysin selvä että mieltä saa osoittaa julkisella alueella vaikka Suomen poliisivoimat vielä muutettaisiinkin tulevaisuudessa EU:n gestapojoukkojen yhdeksi osaksi. Siinä kuitenkin tämän rikollisen maailmaneliitin suunnitelmana on luoda niin massiivinen maailmanliittovaltio poliisivaltion tyyleillä että siellä jokainen vastahangoittelija voitaisiin tuomita ilman oikeudenkäyntiä.



Suomen pohjavedet kuitenkin on jo käytännössä myyty täysin monikansallisille yhtiöille valtion lainaa vastaan koska yksityisomisteiset pankit jotka ovat tämän lainan Suomen valtiolle myöntäneet ovat vaatineet siihen ensivuoden 30 miljardin euron lisälainaan näiden pohjavesialueiden yksityistämisen.

Sitä voikin kysyä että mihin tarvitaan 30 miljardia lisää lainaa no ensimmäisenä tulee mieleen tulevien vaalien korruptio ja vaalirahoitus. Siihen suurimmat eduskunnan puolueet varastavat tästä valtionlainasta yli 80 miljoonaa euroa joka vuosi ja mitään summia ei kerrota kansalaisille missään. Vaan se peitellään mediassa ja vaikka vaaliraha kohu tuli julkisuuteen niin nämä vaalirahat piiloteltiin paljon pienempien summien alle mitä ne todellisuudessa olivat.

Suuret puolueet joutuvat turvaamaan oman asemansa suurella korruptiolla koska vaalit ovat heille elintärkeitä ja tästä syystä jos ei ole korruptiota niin näiden pääsy eduskuntaan on myös tällöin hyvin vaikeaa ilman hyvä veli järjestelmää.

Politiikka ei kuitenkaan koskaan korjaa ongelmia niin kauan kuin se toimii suurien korporaatioiden kanssa käsikädessä. Eli Suomikin ei ole vapaa maa niin kauan kuin tämä maailmaneliitti on vallassa ja kyykyttää valtioita lainaamalla heille pikavippiyhtiöiden tyylillä rahaa ja valtioilla ei ole sitten enää varaa maksaa lainojaan takaisin. Joten siksi rikolliset lainan antajat alkavat pikku hiljaa askel kerrallaan asumaan velallistensa maaperälle ja ulosmittaamaan sieltä maista lähtien kaiken ja tästä on myös kyse tässä vesilakiuudistuksessa.

Mutta tämä vesilakiuudistus on myös paljon muutakin ja siihen kuuluu myös vesijohtoveden uudistaminen lisäämällä sen sekaan ennen myrkkyinä tunnettuja kemikaaleja. Tällä toivotaan saavan suurin osa kansasta myrkytettyä sillä esim. jonkin litiumin lisääminen vesijohtoveteen on sama kuin syötettäisiin ihmisille heidän tietämättään keskivahvoja psyykelääkkeitä. Fluoria jo vesijohtoveteen lisätty aina ja se on edelleen vaijettu tabu josta ei puhuta ja fluorihan on tunnetusti psyykelääkkeiden kaikista myrkyllisin ja vahvin aine jolla saadaan niiden näiden psyykelääkkeiden käyttäjien käpyrauhastoiminta askel kerrallaan tyrehdytettyä. Kun tämä käpyrauhasen toiminta säätelee ihmisten tietoisuutta ja varsinkin tässä sairaassa maailmassa ihminen tarvitsee nimenomaan vahvan tietoisuuden ja itsetunnon. Mutta se kaikkein tärkein asia tässä on että jokainen meistä tunnistaa olevansa ihminen jolla on oikeus olla yksilö. Näin se ei eroaa siitä sokeasta massasta joka on aivopestyjen puolella vaikka silti tässä kuitenkin henkisesti samassa veneessä kaikki ollaan.

Mutta se mikä voi vielä pelastaa suomen tulevaisuuden on että me todellakin pystyttäisiin irroittautumaan EU:sta ja se oikea hetki sille voi olla jo vuonna 2012 kun tässä unionissa ns. kuohuu paljon enemmän kuin koskaan. Sillä tämän Euroopan unionin talous ei ole kehittymässä kuin entistäkin huonompaan suuntaan. Sillä Kreikalla on jo niin suuret lainat maksamatta takaisin Euroopan Keskuspankille että heidän maansa on käytännössä jo konkurssikypsä ja mitä tekee rikollinen maailmaneliitti siinä vaiheessa kun euro alkaa vajota hyperinflaatioon.

He ovat suunnitelleet astuvansa valepuvussa euroopan unionin jäsenmaiden eteen ja tarjoavat YK:n kautta maailmanvaluuttaa Euroopan Unionin talousjärjestelmän pelastamiseki. Lisäksi he ovat myös suunnitelleet uuden maailmanjärjestyksen myös vihreiden aatteiden mukaisesti koska viherfasismi kulkee käsikädessä ilmastohuijauksen kanssa ja ilmastopankin suunnittelu on jo ollut täydessä höyryssä.


Audi on jo tästä viherfasismista viitannut uusimmassa mainoksessaan.

sunnuntaina, helmikuuta 21, 2010

Suomen luonnonvarojen yksityistäminen käynnissä

Suomen eduskunnassa on ollut käynnissä mm. käsittely suomen pohjavesien yksityistämisestä kaikessa hiljaisuudessa ja moniko median edustaja on tästä kansalle kertonut jotain ? Ei kukaan muu kuin se hereillä oleva kansanosa joka on tälläkin hetkellä eduskuntatalon edessä asuntovaunussa antamassa tukeaan nälkälakkoilevalle Marko Sihvoselle, joka tiesi tämän pohjavesien yksityistämishankkeen jo ennen Tammikuuta.

Viralliset faktat pohjavesien yksityistämisestä löytyvät suoraan oikeusministeriön sivulta:

http://www.om.fi/11899.htm

Sekä eduskunnan valtionpäivä-asiakirjoista:

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_9_2010_ke_p_1.shtml




Suomen seuraavan hallitusohjelman tekee Amerikkalainen konsultointiyhtiö. Se on tilattu tekemään seuraava budjettiohjelma. McKinsey & Company on laatinut uudet suunnitelmat mm. suomen terveydenhuollon yksityistämisestä ja kilpailupolitiikan uudistamisesta.

Tarkemmin syy siihen miksi juuri amerikkalainen konsultointiyhtiö laatii Suomen valtion budjettiohjelman johtaa täysin economic hitmanin jäljille. Se siis tarkoittaa maailman suurimpien monikansallisten yhtiöiden edustajaa, joka kiertää neuvottelemassa erimaissa ja mm. Islanti antoi rakentaa maahansa vuonan 2007 suuren voimalan, mikä johdosta heidän valtiolleen myönnettiin jättisuuret lainat joita he eivät sitten myöhemmin pystyneet maksamaan enää takaisin.



Entinen economic hitman John Perkins kertoo Islannin tilanteesta tarkemmin.

Syy siihen että minkä vuoksi Suomen pohjavedet yksityistetään mm. Jaakko Pöyry oy:lle joka sitten myy ne eteenpäin suurella hinnalla monikansallisille yhtiöille löytyy täysin Suomen valtion heikosta taloustilanteesta. Eli jos velkaa joudutaan ottamaan lisää niin EU-maiden kiristyvä taloustilanne ei enää voi taata lisää lainoja sen jäsenvaltioille. Mutta jos tehdäänkin sopimus monikansallisten yhtiöiden economic hitman edustajan kanssa, niin näin valtioille luvataan mittavia ja suuria lainoja lisää, jotka lopulta osoittautuvat petollisiksi. Tämä siis tarkoittaa käytännössä sitä että Suomenkin valtio on samassa tilanteessa kuin joku entinen miljonääri jolla on useita monta miljoonaa euroa ulosotossa ja yrittää niitä sitten maksaa takaisin n. 2900 EUR/kk tuloilla. Missä sitten lainaa voidaankin myöntää lisää kun on ensin ulosmitattu omakotitalot, urheiluautot ja muu arvo-omaisuus.



Tämä pohjavesien yksityistäminen voisi pahimmillaan johtaa siihen että vedestä pitäisi maksaa sitten yli 500 % korkeampi hinta ja tilanne tulee olemaan maanomistajilla pahin, koska heiltä tullaan sitten rahastamaan oman kaivon veden käytöstä. Eli Suomen pohjavedet riistetään samalla tavalla kuin Etelä-Amerikan monissa maissa missä esim. Coca-Cola company korporaatio on yksityistänyt juomaveden kaikkialla ja on hinnoitellut sen niin korkeaksi että köyhimmillä menee siellä yli puolet palkasta pelkän juomaveden hankkimiseen.


Suomen velka on jo 60 % bruttokansantuotteesta


Velkataakka siis kasvaa entisestään kun suomen eduskunnan ministerit ovat neuvotelleet valtiolle lisää lainaa ja tämä tulee sitten lisäämään valtionlainan korkoja. Nyt kun esimerkiksi Saksalla on suht. saman verran valtionlainan korkoja maksettavana kuin Suomella ja se on 3 % kun taas Kreikan tilanne on paljon huonompi, sillä heillä löytyy valtionlainan korkoja jo yli 13 % verran.



Äskettäin tuli myös julkisuudessa ilmi että Euroopan unionin köyhimmät maat Kreikka etunenässä oli ottanut ns. piilolainoja joka oli huomattavasti heidän valtionlainaansa enemmän. Mutta Yhdysvallat tulee siinä sitten komeasti toisena ja sehän ollaan jo kauan sitten tiedetty että kyseisen maan talous on ollut konkurssikypsää jo pitkän ajan.


Mutta tämä tietää selvästi erittäin huonoa tulevaisuutta euroopan unionin taloudelle ja jo seuraava vuosi 2011 tulee todennäköisesti olemaan suurin rajuin jos euron kurssi kokee hyperinflaation ja se voi olla sitten tämän EU:n tarun loppu ja hyvä niin. Vaikka tuon tulevan koko Euroopan unionin laajuisen talouskriisin aikana salaisen maailmaneliitin globalistit yrittävät toteuttaa viimeisen siirtonsa ehdottamalla EU-maille siirtymistä yhteen maailmanvaluuttaan ja sitä tehostaakseen he ovat pistäneet mm. YK:n lobbaamaan sitä.


10.09.2009 tästä maailmanvaluutasta mainittiin Talous-Sanomien Jan Hurrin kirjoittamassa artikkelissa.

perjantaina, helmikuuta 12, 2010

Illuminatin elokuvateollisuuteen ujuttamat piiloviestit

Elokuvateollisuudesta löytyy lukuisia esimerkitapauksia josta löytyy sinne piilotettuja viestejä.

Pelkästään Amerikkalaissarja Simpsoneista löytyy monia piiloviestejä kuten tämä jo 21. Syyskuuta 1997 Yhdysvalloissa esitetty jakso "City of New York vs. Homer Simpson" jossa Simpsonit menevät New Yorkiin. Missä Lisa Simpsonin kädessä olevassa lehdessä näkyy numerot 9 11 ja ykköset ovat WTC-torneja.

2012 elokuvasta löytyy piiloviesti jossa päähenkilölle USA:n turvallisuusviranomainen lausuu nopeasti sanat; "2010 Brittiläinen Kolumbia muistatko (Brittish Columbia 2010 remember)". Sillä viitataan hyvin selkeästi Vancouveriin ja mahdollisesti siellä vuonna 2010 tehtyihin false-flag terrori-iskuihin.

Esimerkkejä näistä usein symbolisista piiloviesteistä löytyy useita.

Syy tähän miksi illuminati käyttää numerologiaa liittyy siihen että he ovat okkultisteja/saatananpalvojia. Jo pelkästään 33-asteen vapaamuurareiden tulee vannoa vala Luciferille heidän vihkis rituaalissaan. Eli meillä on tässkin maassa muutama ministeri, jotka ovat 33-asteen vapaamuurareita.



Tämän maailmaneliitin valtarakenne kuitenkin rakentuu niin että huipulla on n. kolmensadan henkilön muodostama eliitti jonka jäsenillä on pääsy kolmensadan komitean lisäksi myös muihin klubeihin ja kerhoihin kuten CFR, Trilateraalinen komissio, Bilderberg-ryhmä, Rooman Klubi jne.

Illuminatin 13-verisukua:

1. Astorien suku

Astorien suvun perustaja oli John Jacob Astor (1763-1884). Hän syntyi Saksan Walldorfissa ja on suvultaan Juutalainen. Vuonna 1784 hän muutti Yhdysvaltoihin ja liittyi pian paikallisen vapaamuurariloosin jäseneksi ja nousi siellä 2-3 vuodessa ylemmille asteille.

Jacob Astor oli tiiviisti mukana kansainvälisessä ooppiumibisneksessä milloin tätä huumetta salakuljetettiin lähinnä Kiinasta.

John Colemanin teoksessa "The Conspirators Hierarchy: The Story of the Committee of 300, s. 131" käy ilmi, että Astor teki ooppiumikaupalla huomattan suuren omaisuuden.

2. Bundien suku (The Bundy)

3. Dupontien suku (The Dupont)

4. Freemanien suku (The Freemans)


5. Kennedien suku (The Kennedy)

6. Li-suku (The Li)

7. Onassiksen suku (The Onassis)

8. Reynoldsien suku (The Reynolds)

9. Rockefellerien suku (The Rockefellers)

10. Rothschildien suku (The Rothschilds)

11. Russelien suku (The Russels)

12. Van Duyn suku (The Van Duyns)

13. Collinsien suku (The Collins)

Näitä kolmeatoista edellämainittua sukua siis yhdistää yhteinen veriveljeys ja nämä suvut ovat tuohon korkeaan asemaan päässeet lähes tulkoon suunnattomalla omaisuudellaan, sekä korkealla vapaamuurari-jäsenyydellään.

Se että on jo syntynyt tuollaiseen maailman vaikutusvaltaisimpaan sukuun takaa se kenelle tahansa hyvin vahvat mahdollisuudet edetä vaikka Yhdysvaltojen presidentiksi, joten ei ole yhtään ihme että esim. John F. Kennedystä tuli aikanaan Amerikan presidentti. Vaikka tosi hän ei ollut muiden Amerikan presidenttien tavoin okkultistisen Yalen yliopiston salaseura "pääkallo & sääriluut" (Skulls & Bones) jäsen.

Maailman talous on näiden eliittiin kuuluvien tahojen käsissä ja he omistavat myös yhdysvatojen keskuspankin (Federal Reserve) lisäksi Euroopan keskuspankin (EKP) sekä maailmanpankin (IMF). He siis ovat saaneet tällä kartellilla koko maailman valtiot oman pikkusormensa ympärille ja pitävät tätä erittäin onnistuneena petoksena. Heidän ylimielisyytensä tuli ilmi tässä median edustajille muutama vuosi sitten lähetetyssä viestissä joka kuuluu näin;

"Rakkahin maailmankansalainen

Minä uskon että on tullut aika paljastaa sinulle joitakin tyrmistyttäviä asioita, joita sinä olet kohdannut menneinä vuosikymmeninä. On hyödyksi sinulle joitakin näistä asioista jotta sinä tietäisit kuinka käyttäytyä Uudessa maailmanjärjestyksessä joka on nyt ottamassa muodon. Me haluamme että sinä pystyt tulemaan täysillä mukaan ja sopeutumaan meidän uuteen yhteiskuntaamme. Loppujen lopuksi, jos sinä teet näin, se on sinun omaksi parhaaksesi.

Ensiksi, on hyvä jos sinä ymmärrät joitakin meidän tarkoituksiamme niin että sinä voisit tehdä entistä tiiviimpää yhteistyötä. Minä en voi kertoa sinulle niistä vaikeuksista joita sinä kohtaat jos sinä vastustat meitä. Meillä on keinot kohdella vastustajiamme. Minä ainoastaan kerron sinulle tämän nyt, koska on liian myöhäistä muuttaa asioiden suuntaa. Aika jolloin meidät olisi vielä voitu pysäyttää on mennyt ohi jo kauan sitten. Meillä on täysin hallinnassa maapallo ja sen rahoitusjärjestelmä sekä median propaganda, eikä yksinkertaisesti ole mitään keinoa jolla mikään kansakunta tai valta voisi lyödä meidät.

Meillä on silmät jokaisen valtion jokaisella hallitus-portaalla. Me tiedämme mitä on suunnitteilla, koska meidän korvamme ja silmämme ovat aina läsnä.

Valtioiden salaisuudet eivät ole salsisuuksia meille. Kiina hiljattain syytti Yhdysvaltain mediaa valehtelusta Kosovon suhteen. Te typerät ihmiset. Tietysti me valehtelemme. Näin me voimme pitää ihmiset tasapainottomassa tilassa, niin että he kohtaavat jatkuvasti ristiriitaisuuksia; tämä on hyvin hyödyllistä meille. Oletko sinä nähnyt Talk Show:n esityksiä? Jotkut teistä uskovat että me olemme liberaaleja ja että hyvät ihmiset ovat konservatiiveja. Todellisuudessa, molemmat palvelevat meidän etujamme. Jokainen leiri palvelee pelkästään meidän hyväksymällämme tavalla, mutta heidän ei sallita olla tekemisissä tosiasioiden kanssa. Luomalla ristiriitoja kaikilla tasoilla kukaan ei tiedä mitä tehdä. Joten, kaiken tämän hämmennyksen keskellä me kuljemme eteenpäin, ja teemme mitä me haluamme, kenenkään estämättä.

Huomioi Yhdysvaltain Presidentti. Vaikka hän säännöllisesti rikkoo jokaista tunnettua hillikettä, kukaan ei voi pysäyttää häntä. Hän kulkee eteenpäin ja tekee sitä mitä me haluamme hänen tekevän, joka tapauksessa. Kongressilla ei ole voimaa pysäyttää häntä. Hän tekee mitä me haluamme koska hän tietää että muuten me voimme poistaa hänet. Eikö tämä ole melko nerokasta strategiaa meidän puoleltamme? Sinä et voi vetää meitä oikeuteen koska sinä et näe meitä ja koska oikeuslaitos on meidän palvelijamme. Me ohjaamme kaikkea. Sinä et tiedä ketä vastaan hyökätä. Minun täytyy sanoa että tämä piilossa oleva käsi on ihmeellisesti laadittu ja ilman yhtäkään tunnettua historiallista edeltäjää tässä laajuudessa. Me hallitsemme maailmaa eikä maailma saa edes selville, kuka hallitsee sitä.

Tämä on ihmeellinen asia. Mediassa me kerromme sinulle tarkkaan mitä me haluamme sinun tekevän. Sitten, välähdyksessä, meidän pienet palvelijamme tottelevat. Me voimme lähettää amerikkalaisia tai eurooppalaisia joukkoja minne vain me haluamme, milloin vain me haluamme ja mitä tarkoitusta varten vain me haluamme. Kuinka paljon todisteita sinä tarvitset? Me voimme saada sinut haluamaan että sinä jätät kotisi, perheesi ja lähdet sotaan pelkästään meidän käskystämme. Meidän tarvitsee ainoastaan kertoa jotain hölynpölyä sinulle Presidentin työpöydältä tai iltauutisissa, ja me saamme teidät kaikki tekemään innokkaasti mitä me vain haluamme. Sinä et voi muuta kuin totella meitä.

Sinun turha vastarintasi

Kun kuka tahansa teistä päättää vastustaa meitä, meillä on keinot tehdä sinusta naurettava niinkuin me olemme tehneet sinun militia-liikkeestäsi. Meillä on ilo käyttää tätä liikettä näyttääksemme maailmalle kuinka hyödytöntä kaikki vastarinta on. He näyttävät niin typeriltä marssiessaan aseidensa kanssa, ikäänkuin heistä olisi jotakin vastusta sotavoimillemme. Katso mitä me teimme Waco:n lähistöllä. Auttoiko Daavidin oksan pieni asevarasto heitä? Me olemme keränneet veroja sinulta ja käyttäneet tätä rahaa tehdäksemme sellaisia kehittyneitä aseita joiden kanssa sinä et voi kilpailla. Sinun oma rahasi on auttanut vahvistamaan niitä ketjuja joilla me sidomme sinut, koska me kontrolloimme kaikkea rahaa.

Jotkut teistä saattavat ajatella voivansa paeta ostamalla maata maaseudulta ja kasvattamalla vihanneksia. Salli minun muistuttaa sinua, että sinä silti maksat meille maa-vuokraa. Tai, sinä voit kutsua sitä omaisuusveroksi, mutta se menee silti meille. Sinä näet, sinä tarvitset rahaa mitä ikinä sinä teetkään. Jos sinä et pysty maksamaan maa-vuokraa meille, me otamme sinun maasi ja myymme sen sellaiselle joka maksaa meille. Luuletko sinä että me emme pysty tekemään näin?

Ja sinun maavuokrallasi, me kustannamme sinun lapsesi indoktrinaation (=me iskostamme maailmankatsomuksemme lapsesi mieleen) julkisissa kouluissa jotka me olemme perustaneet. Me haluamme heidän kasvavan hyvin harjoitettuina meidän ajattelutapaamme varten. Sinun lapsesi oppivat mitä me haluamme heidän oppivan, ja milloin me haluamme heidän oppivan tämän, ja sinä maksat tämän kaiken maavuokrastasi.

Näitä rahoja käytetään myös muihin projekteihin joita meillä on mielessämme, ja meidän urakoitsijoillemme maksetaan hyvin heidän työstään. Sinä et kenties usko että me omistamme sinun lapsesi, mutta sinä saat selville että näin on asia. Me voimme säätää lain, että jos sinä kuritat lastasi ruumiillisesti, me viemme hänet pois.

Jos sinun lapsesi eivät omaksu koulussa meidän iskostamiamme malleja, me voimme syyttää sinua laiminlyönnistä ja viedä lapsesi pois. Sinun lapsesi eivät ole sinun. Ne ovat meidän. Sinun täytyy rokottaa heidät ja sinun täytyy tuoda heidät meidän sairaaloihimme jos me niin määräämme, tai me haemme heidät pois. Sinä tiedät tämän ja me tiedämme tämän. Elektronisen kaupankäynnin kautta me kykenemme näkemään missä sinä olet, ja mitä sinä ostat. Internetin ja muiden lähteiden kautta me voimme jopa saada selville mitä sinä ajattelet ja mitä sinä sanot. Ei ole kovinkaan merkityksellistä meidän kannaltamme se mihin sinä uskot, niin kauan kuin sinä teet mitä me käskemme. Sinun uskomuksesi ovat hölynpölyä joka tapauksessa. Mutta, jos me epäilemme että sinä saatat olla jossain määrin vaarallinen meidän suunnitelmillemme, meillä on keinot kuinka toimia sinun kanssasi.

Me voimme kiusanteon avulla pyydystää sinut ansaan. Me pystymme saamaan sinut oikeuteen niin pitkäksi aikaa että sinä et koskaan pääse pois. me voimme helposti näivettää kaiken sinun omaisuutesi jonkin tekosyyn avulla. Meillä on suunnattomat varat joilla me voimme maksaa lakimiehillemme. Sinä maksat palkan näille lakimiehille verojen muodossa.

Sinulla ei ole tällaisia valtavia rahavaroja. Me tiedämme kuinka jakaa ja valloittaa. Emmekö me ole syrjäyttäneet hallitsijoita tempuillamme? Luuletko että sinusta on vastusta meille?

Sinun turhat organisaatiosi

Ja, ajatellaanpa sinun uskontojasi ja "moraalista enemmistöäsi". "Moraalinen enemmistö" (=moral majority) ei ole sen enempää moraalinen kuin enemmistökään. meillä on ilo käyttää tätä vetistä nauhamakaronia tehdäksemme kristinuskosta naurunalaisen. Typerät ihmiset jotka johtavat tätä organisaatiota saavat kananmunan kasvoilleen. Me olemme aina saaneet heidät puolustuskannalle niinkuin me olemme tehneet onnistuneesti NRA:n kanssa. Me voimme saada National Rifle Association:in (Kansallinen kivääriliitto) näyttämään The New Radikal Attackers -seuralta (=Uudet radikaalit hyökkääjät) meidän median propagandamme toimesta.

Sinä et voi vapautua. Kuvittele kuinka sinä voisitkaan. Me annamme polttoaineen autoosi. Me voimme kääntää hanat kiinni milloin me vain haluamme väittäen että on jonkinlaista pulaa. Entä jos sinun autosi menee rikki? Sinä et voi saada osia siihen ilman meitä. Me valvomme kaikkea rahaa jota sinä käytät. Halutessamme me voimme pysäyttää rahan virtaamisen tai saada aikaan täydellisen romahduksen. Sitten me voimme määrätä Presidentin julistamaan kaiken rahan arvottomaksi. Sillä hetkellä kaikki sinun rahasi häviävät savuna ilmaan.

Tarvitsetko sinä ruokaa? Jos tarpeen, me voimme aiheuttaa kuljettajien lakon joka lopettaisi ruoan jakamisen kauppoihisi. Me voimme näännyttää sinut nälkään milloin vain me haluamme. Sinulla on ruokaa ainoastaan siksi koska me tarjoamme sitä sinulle ruokapöydästämme.

Suurina pulavuosina me kontrolloimme ruokaa. Me kasasimme vuorenkorkuisia pinoja ruokaa aitojen taakse ja annoimme sen pilaantua. Nälkäiset me panimme töihin meidän työleireillemme vaikka oli olemassa tarpeeksi ruokaa jolla ruokkia heidät. Luuletko sinä todella että sinä voit lyödä meidät? Sinä sanot että sinä voit kätkeä kultarahoja jotta sinulla olisi edelleen rahaa romahduksen tapahtuessa. Me voimme yksinkertaisesti säätää lain, joka tekee kullan omistamisesta laitonta niinkuin me olemme säätäneet aikaisemminkin. Jos me löydämme kultaa sinun hallustasi, me voimme yksinkertaisesti takavarikoida sen ja passittaa sinut vankilaan lain rikkomisesta.

Vankilassa ollessasi sinun täytyisi tehdä työtä jossakin meidän työlaitoksissamme. Me olemme antaneet sellaisen kuvan vankityöleireistämme että kukaan ei näytä vastustavan niitä. Me kerromme ihmisille että murhamiesten pitäisi maksaa omasta ylläpidostaan.

Kukaan ei näytä ajattelevan että meillä on valta laittaa sinne myös tomaatin kasvattajat. Me voimme säätää lait jotka kieltävät puutarhat ja sitten keksiä jonkun tieteellisen syyn miksi sinulla on lupa ostaa ruokaa ainoastaan meidän lähteistämme. Jos joku näkee sinun kasvattavan tomaatteja, hän raportoi sinusta meille ja sitten sinä tulet meille tekemään töitä meidän pelloillamme. Oi, te typerät nationalistit. Te ette voi paeta meitä, sillä jo kauan ennen kuin te synnyitte, me olimme suunnitelleet sinun orjuuttamisesi. Sinun opettajasi ja pastorisi ovat muotoilleet sinun ajatuksiasi meitä varten jo sukupolvien ajan. Mene ja tapa itsesi, se ainoastaan auttaa meitä käsittelemään jäljellä olevaa väestöä. Sinä et voi vahingoittaa meitä, löytää meitä tai edes kuvitella minkä veroisia me olemme.

Minä heitän sinulle nämä muutamat seikat ainoastaan siksi että sinä -- jos sinulla on yhtään järkeä -- tottelisit meitä ja noudattaisit meidän ohjeitamme.

Sinun kontrolloitu mielesi

Me johdamme Hollywoodia. Sellaiset elokuvat kuten Terminator ja Armageddon sekä monet muut luotiin yksinkertaisesti siksi että sinä ajattelisit meidän haluamallamme tavalla. Sinut on ohjelmoitu pitämään väkivallasta, niin että sitten kun me lähetämme sinut tappamaan joitakin pahoja ihmisiä, sinä tottelet mielelläsi.

Me olemme tuoneet väkivaltaisia toimintapelejä ostoskeskuksiisi valmistellaksemme sinun lastesi mielet sodan taiteeseen. Me olemme panneet sinut näkemään armeijamme ja poliisimme hyvinä osapuolina ja altistaneet sinut asioille jotka olivat mahdottomia vain muutama vuosikymmen sitten. Meidän taiteelliset ohjelmamme, kaikki on suunniteltu jotta sinä alistuisit ja jopa auttaisit Uuden maailmanjärjestyksen luomisessa.

Star Trek, ja muut luomukset ovat opettaneet sinut yksinkertaisesti tottelemaan uusien kansainvälisten vallanpitäjien antamia ohjeita. Te typerät ihmiset, te ajattelette että teitä viihdytettiin, kun teitä itse asiassa koulutettiin. Uskaltaisinko minä käyttää sanoja "aivopesu" tai "mielenhallinta". Muuten, oletko sinä nähnyt uusimman Tähtien Sodan?

Mikä henkisen manipuloinnin taideteos. Ihmiset keskustelevat kaikenlaisten epämääräisten ja eri muotoisten olioiden kanssa, ja he keskustelevat englanniksi. Ihmettelenpä missä nämä avaruusoliot oppivat englantia. Voi ihmisten yksinkertaista mieltä. Hän ei koskaan huomaa että hänet on viety satumaahan. Me olemme laittaneet mainoksia Tähtien Sota -elokuvasta melkein joka paikkaan. Sinä löydät niitä Wal-martista, K-martista, Taco Bell:istä, ja muista kaupallisista laitoksistamme. Elokuvassa on jotakin jonka me haluamme sinun oppivan. Vai, pitäisikö sanoa että episodeissa 4-6 on jotakin sellaista mitä me emme halua sinun oppivan? Joka tapauksessa, meillä on mitä me heluamme tässä asiassa.

Tietysti, jotta pitäisimme sinut hyväuskoisena, me olemme käskeneet vaaleilla valittuja virkamiehiämme teeskentelemään ikäänkuin he haluaisivat korjata tilanteen. Presidentti Clinton puhuu Hollywood-elokuvien väkivaltaa vastaan. Tämä ei tietenkään ratkaise ongelmaa, mutta saa ihmiset uskomaan että asialle yritetään tehdä jotakin. Seksi ja väkivalta ovat parhaimmat voimat jotka auttavat meitä saavuttamaan päämäärämme. Tällä tavalla me pidämme heidät niin kylläisinä että heillä ei ole hyveellisyyttä tai aivokapasiteettia miettiä todella tärkeitä asioita jotka on jätetty kokonaan meidän käsiimme. Presidentti Clintonista on ollut meille erittäin suuri apu. Me tunsimme hänen luonteensa ennenkuin me teimme hänestä Presidentin. Hänen paljastumisestaan oli suuri apu nuorison moraalisten arvojen säätämisessä alaspäin. Tästä on etua meille.

Niiden turhat ponnistukset saada hänet meitä vastaan olivat jopa hyväksyttäviä meidän kannaltamme. Hän on hyödyllinen meille eikä kukaan siirrä häntä syrjään kunnes me olemme valmiit siirtämään hänet syrjään. Anteeksi jos minä näytän pilkkaavan asioita joihin sinä uskot, mutta ne ovat melko vanhanaikaisia. Eikö sinulla ole silmiä nähdä että sinun turhat vapautesi ovat hyödyttömiä meidän edessämme? Sinä voit tehdä ainoastaan niin kuin me sanomme. Me siirrämme syrjään Presidenttimme kun me olemme valmiit, ja johtaja jonka me asetamme tulee istumaan paikallaan niin kauan kuin se palvelee meitä.

SIllä hetkellä me laitamme suosittelemamme ehdokkaan sinun eteesi ja sinä äänestät niinkuin me haluamme. Tällä tavalla me annamme sinulle turhaa äänestys-harjoitusta, ja sinä uskot että sinulla on jotakin tekemistä sen kanssa kuka Presidentti valitaan virkaan.

Me käytämme kensakuntia mihin me ikinä haluamme. Jokainen tietää että niiden täytyy totella meitä tai kuolla. Onneksi meillä on muutama vastaan hangoittelija kuten Saddam ja Milosevic, jotka ovat olleet avuliaita näyttämään maailman johtajille mitä me teemme heille jos he eivät alistu.

On hienoa seurata meidän päämääriämme ja tehdä mitä me sanomme. Jos joku ei tee näin, seuraukset ovat traagisia. Minä haluaisin säästää sinut tällaiselta lopulta. Me käytämme sinua helpottamaan ylikansoitus-ongelmaa.

Sinun typerä kapinasi meidän hallintoamme vastaan

Jotkut teistä ovat ajatelleet että te voisitte pysäyttää meidät asettamalla pommin johonkin meidän abortti-klinikoistamme tai hallitus-takennuksistamme. Typerät sielut! Kuinka tämä voisi vahingoittaa meitä?

Kaikki tällaiset toimenpiteet antavat meille tekosyyn kaataa ihmisten päälle lisää kontrollia ja raskaita taakkoja. Me tykkäämme siitä kun sinä kapinoit ja räjäytät jotakin ilmaan. Sinä olet hyvä tekosyy jonka varjolla me voimme laatia lisää lakeja kaikkia niitä asioita vastaan jotka suojelevat sinun vapauttasi. Etkö sinä näe kuinka mahdotonta meitä on vastustaa? Mitä enemmän sinä rimpuilet, sitä lujemmin me puristamme.


Meidän valtakuntamme on rahan valtakunta. Anteeksi, mutta minun täytyy tunnustaa että me olemme rahattoman valtakunnan hallitsijoita. Sinun täytyy nähdä huumori tässä lausunnossa. Me olemme antaneet sinulle palan paperia tai joitakin numeroita tietokoneen näytölle joille me olemme antaneet termin "raha". Mikään muu kuin meidän sanamme ei ole tämän rahan vakuutena. Me luomme sitä tyhjästä, me painamme sitä, me lainaamme sitä, me annamme sille arvon, me otamme siltä arvon pois. Kaikki asiat joilla on tekemistä rahan kanssa ovat meidän käsissämme. Ajattele, mitä sinä voit tehdä ilman rahaa? Jos sinä yrität vastustaa, me voimme peruuttaa sinun luottosi tai jäädyttää sinun tilisi. Sinun rahasi takavarikoidaan helposti. Me olemme laatineet niin monia sääntöjä elämiseen, että sinä et voi elää ilman rahaa.

Leiriydy valtion alueelle ja sinun täytyy muuttaa sieltä pois kahdessa viikossa. Sinä et pysty kasvattamaan itsellesi puutarhaa kahdessa viikossa. Monille meidän luontopoluistamme saa astua ainoastaan luvan kanssa. Me olemme säätäneet lakeja jotka kieltävät asuntovaunussa asumisen kovin pitkään samassa paikassa. Etkö sinä ole ajatellut kuinka naurettavaa on, että me sallimme asumisen taloissa koko ajan mutta me emme salli ihmisten asuvan asuntovaunuissa tai teltoissa pysyvästi jollei hän asu verollisella leirintä-alueella.

Meidän mittaamattomat mysteerimme

Meidän hiljattain käydyllä sodalla Serbiassa oli monia tarkoitusperiä, mutta me emme puhu niistä avoimesti. Me annamme Talk Show -isäntien kertoa kaikenlaista hölynpölyä mutta mikään tästä ei osu lähellekään totuutta. Ensiksikin, Kosovossa on luonnon-rikkauksia joista meillä täytyy olla täydellinen kontrolli. Kosovon kallioperässä on paljon uraania, ja uraani on hyvin tärkeää meille. Meille käy hyvin myös se, että kaikki tällaiset mineraalit pysyvät meidän potentiaalisten vihollistemme ulottumattomissa.

Milosevic ei ole ollut kovin halukas antamaan näitä resursseja meidän käsiimme, joten me yksinkertaisesti teimme asiat hänelle vaikeiksi kunnes hän alistuu meidän komentoomme. Nyt voitto Jugoslaviasta on varma.

Me saatamme tämän ylpeän kansakunnan nöyryytyksen sille tasolle jota me vaadimme keikilta ihmisiltä. Sodan jälkeen, jos Milosevic ei riittävästi nöyristele meidän edessämme, me viemme hänet oikeuteen sotarikoksista syytettynä. Me keksimme tämän termin; melko nerokkaasti, eikö niin? Kuinka voi olla olemassa sellainen ase kuin sotarikos? Sodan luonne on sellainen että se sulkee pois kaikki säännöt. On niin huvittavaa katsoa kansakuntia kun ne yrittävät käydä sotaa meidän asettamillamme pelisäännöillä. Ainoa sotarikos on olla meitä vastaan. Jokainen joka on meitä vastaan rikkoo meidän lakejamme. Kuten sinä olet nähnyt, sellainen joka on meidän puolellamme saa tehdä mitä hän haluaa. Eikö Nelson Mandela ollut pommeja kantava terroristi joka tappoi monia vihollisiaan? Me teimme hänestä sankarin.

Me emme noudata yhtäkään lakia kun sota tulee. Me teemme mitä me haluamme, milloin me haluamme ja missä me haluamme. Me voimme näännyttää kansakunnat kuoliaiksi. Me voimme saattaa siviilit perikatoon ja käyttää muita kauhuja joiden avulla me saamme vihollisemme oikeuteen. Katso meidän esimerkkiämme.

Me pommitimme Serbiaa. Me pommitimme kosovolaiset pois kodeistaan, myrkytimme heidän jokensa, käänsimme pois päältä heidän sähkönsä, ja sitten me mestarillisesti saimme kaiken näyttämään siltä, että tämä kaikki oli milosevichin syytä ja että hänen täytyy mennä oikeuteen tästä hyvästä. Samalla tavalla me saimme aiheuttamamme tulimyrskyn Waco:ssa näyttämään David Koreshin syyltä. Sitten on vielä meidän pääkonnamme Saddam, kaikkine joukkotuhoaseineen. Pahoja miehiä löytyy kymmenen tusinasta ja me voimme taikoa yhden esille silloin kun se sopii meille. Tämä on todella hauskaa, kun sinä oikein ajattelet. MInä en ole sellainen joka tavallisesti repii huumoria, mutta minä joskus löydän itseni nauramasta niille absurdeille käsityksille joita me laitamme sinun eteesi ja jotka sinä halukkaasti otat vastaan.

Etkö sinä ihmettele sitä, että maailman johtajat vapisevat meidän läsnäollessamme? He tietävät että heillä ei ole muuta valtaa kuin se minkä me olemme antaneet heille. Me emme pelkää Venäjää emmekä Kiinaa, koska me hallitsemme täydellisesti heidän ajatusmaailmansa. Kiina tietää että me voimme jäädyttää kaikki heidän yrityksensä ja pääomansa Amerikassa kynän heilautuksella.

Me haluamme sinun olevan osa järjestelmää. Kun sinä ostat talon, me emme ainoastaan ota veroa ostoksestasi, vaan me otamme myös suuren osan korkomenoistasi. SInä saat maksaa talosi hinnan kaksin- tai kolminkertaisena, korkokuluina yksistään.

Me emme halua sinun pakenevan ja tämän vuoksi me olemme tehneet asiat tällaisiksi. Sinä olet meidän omaisuuttamme. Me emme salli sinun ostavan tai myyvän mitään jollet sinä alistu meidän auktoriteettimme alle. Jos sinä haastat meidät oikeuteen, sinä häviät. Jos sinä ryhdyt vcäkivaltaiseksi, me laitamme sinut johonkin työleireistämme. Sinä tarvitset meidän rahaamme, meidän viihdykkeitämme, meidän polttoainettamme ja meidän julkisia palveluitamme. Jos sinulla ei ole näitä, sinä näännyt. Sinut on tehty noudattamaan meidän tahtoamme."



Kuten edellisestä tekstistä käy ilmi niin antaa tämä illuminati eliitti itsestään varsin ylimielisen kuvan kun he yrittävät kertoa meille jatkuvasti tuota kestovalhetta siitä kuinka voimattomia me yksittäisen ihmiset olemme. Sillä tämä juuri on aivan täydellinen emävalhe ja täydellistä paskaa, koska totuus on että meillä jokaisella ihmisellä on sisällämme äärettömän suuret voimavarat niin henkisesti kuin fyysisesti. Mutta tämä eliitti on ne pyrkinyt salaamaan jokaiselta maailman kansalaiselta. TÄmän vuoksi on televisioon ja mediaan ollaan usutettu enemmä ja enemmän turruttavia ärsykkeitä ja entistäkin typerämpiä ohjelmia. Tietokonepelejä tuotetaan samalla formaatilla, missä esim. väkivaltapelien yhtenä tarkoituksena on saada piiloviestien kautta agressiivista käyttäytymistä ilmenemään oikeassa elämässä ja sitten saamme lehdistä lukea kuinka lukioikäiset teinit teurastivat koulun oppilaita milloin USA:ssa, milloin Saksassa ja ikävä kyllä myös täällä Suomessa.

Se että monet väittävät että tietokoneiden väkivaltapeleillä ei olisi näiden koulusurmien kanssa mitään tekemistä on täysin paskapuhetta, sillä väkivaltapelit ja väkivaltaelokuvat (tappofilmit) jos mitkä tehoavat tiettyihin psykopaateiksi luokiteltuihin kansalaisiin itsetuhoavalla tavalla. Mutta tätäkin henkistä itsetuhoa ja sen aktivoitumista voidaan myös vauhdittaa USA:n armeijan psyykkisellä sodankäynnillä mistä löytyy äärettömän vaaralliset voimavarat ja resurssit tällaisten psyykkisten piiloviestien eteenpäinviemiselle. Tästä johtuen hyvin montaa meistä häiritään mm. HAARP:sta lähetetyillä signaaleilla juuri nukkuessa, koska silloin meidän tajuntamme ottaa paremmin vastaan alitajunnan kautta ärsykkeitä.

torstaina, helmikuuta 11, 2010

Internetyhteyden sabotointi NSA:n taholta



Allekirjoittaneen internet yhteys joka on tällä hetkellä (3,6 M prepaid) on suljettu jo 2 kertaa etäältä. Uuden yhteyden luomiseen on joutunut joka kertan ostamaan uuden SIM-kortin.

Kuka tällaista sabotasia tekee ja missä on sellaiseen suurimmat resurssit. Suomen SUPO ei ole asialla vaan Yhdysvalloissa sijaitseva NSA on keskittynyt vain ja ainoastaan yksityishenkilöiden vakoiluun.

Erityisesti sosiaalisen median ja tämänkaltaisten blogien ylläpitäjät ovat sabotaasin kohteena helposti koska näiden sivujen tiedon leviämistä yritetään sensuroida rankalla kädellä. Heidän koneille myös lähetetään myös viruksia jne.

Mutta myös tämänkaltaiset sosiaalista mediaa ja vapaata journalismia edustavat internetsivut yritetään nyt myös sensuroida. Äskettäin tuli tieto että Asia Telecom oli sensuroinut koko Uudessa-Seelannissa Alex Jonesin infowars.com ja prisonplanet.com internetsivut. Niillä kun on miljoonia kävijöitä viikossa ja sieltä saa hyvin monet vapaata journalismia harjoittavat henkilöt lähteensä. Eli salaliittosivut sensuroidaan ensimmäisenä, koska nämä sivut nähdään suurena uhkana rikolliselle maailmaneliitille aj heidän haluamalleen uudelle maailmanjärjestykselle.



Pelkästään hakukonejätti Google on jo yksistään suuri kaikkien yksityisyyttä uhkaava korporaatio koska se tallentaa jokaisen käyttäjänsä internetsivujen selaukset. Esim. pelkästään tämänkin http://www.blogger.com
blogiin on kirjauduttava google tunnuksilla, ei sen takia että lukijat tunnistaisivat sinut google tunnuksen perusteella. Vaan sen takia että isoveli haluaa tietää kuka on bloginkirjoittaja ja millä internetsivuilla hän käy... Keitä henkilöitä hän tuntee, onko hän hallitukselle vaarallinen yksilö.

Tämä kaikki rikkoo yksityisyyden suojaa ja sanavapauslakia... Mutta tästä ei paljon kansalle kerrota ja facebook.com on omana sosiaalisena mediana tehnyt maailmaneliitille kunnollisen karhunpalveluksen kun yksityishenkilöt ovat ottaneet sen avosylein vastaan. En tässä nyt kritisoi sen tehoa sosiaalisena mediana mutta tarkoitan sitä, että aika harvat ihmiset tajuavat että heidänkin tietonsa tallentuu automaattisesti NSA:n servereille.


NSA:n päämaja.


En ole ainoa joka on joutunut internet-yhteyden sabotaasin kohteeksi. Tunnen myös paljon kolleegoita jotka ovat joutuneet aivan samanlaisen internet-yhteyksien sabotaasin kohteeksi. He ovat myös yrittäneet selvittää asiaa operaattorin kautta ja joka kerta palveluntarjoaja ei ole tiennyt asiasta mitään. Joskus operaattori on väittänyt että näkisi sieltä käsin että "koneessaanne on virus... poistakaa se ja formatoikaa koneenne niin voimme taas kytkeä yhteyden päälle".

Tässä internetyhteyksien häirinnässä on kyse sanavapauslain rikkomisesta ja nyt kun Joulukuussa 2009 tuli voimaan vakoilulaki Ruotsissa, alkoi naapurimaamme viranomaiset toimia Yhdysvaltojen NSA:n (National Security Agency) kätyreinä ja vuotamaan kaiken myös Suomessa esiintyvän internetliikenne tiedon mitä käsiinsä vain saavat.

Tämä ei kuitenkaan jää tähän... Tutkivaa journalismia edustavien ei tarvitse jäädä tässä asiassa kynnysmatoksi. Asia nostetaan pöydälle ja tämä sanavapauslain rikkominen tuodaan pöydälle joten sanaa eteenpäin. LEX NOKIA on mennyt läpi ja vielä tulee muitankin isovelivaltioon suuntaavia lakeja, joilla yritetään saada läpi entistäkin voimakkaampaa internet-sensuuria. Niistä tulevista laeista järjettömin lienee tämä Euroopan unionin tuleva blogi-komitea, missä tällaisten blogien kirjoittajat eivät enää saa harjoittaa vapaata journalismia vaan joutuvat toimimaan EU:n blogikomitean alla. jotka voivat sensuroida kaiken haluamansa tiedon.

Niin ja lopuksi tiedoksi kaikille niille jotka väittävät allekirjoittanutta vainoharhaiseksi. Teidän on aivan turha ruveta nyt aukomaan päätä että tämä NSA:n vakoileminen on vainoharhaisen luuloja. Salaliittoskeptikoilla luulisi varaa olevan lähteä debunkkaamaan NSA:ta kun eivät monet edes tiedä koko paikasta mitään.




NSA:sta ja heidän suorittamasta vakoilutoiminnasta löytyy Spy Factory niminen dokumentti jonka löytyy Youtube palvelusta 9-osassa.

keskiviikkona, helmikuuta 10, 2010

Jälleen on taas tullut aika 9/11 terrori-iskuihin liittyvän propagandan



Iltapäivälehtiä myöten kerrottiin että oli julkaistu "uusia ilmakuvia" world trade centeristä 11. Syyskuuta 2001 ja sitten perään palautettiin tämä valheellinen tarina iskujen tekijöistä ja niiden tapahtimista.



- Neljä Yhdysvaltain sisäisillä reiteillä olevaa matkustajakonetta kaapattiin 11. syyskuuta 2001.

- Kaksi konetta ohjattiin päin World Trade Centerin kaksoistorneja Manhattanilla.

- Tornit syttyivät tuleen ja romahtivat lyhyessä ajassa.

- Kolmas kone lensi Yhdysvaltain puolustusministeriön Pentagonin rakennukseen.

- Neljäs kaapattu kone syöksyi maahan Pennsylvaniassa.

- Iskuissa kuoli yhteensä lähes 3 000 ihmistä.

- Yli 2 700 sai surmansa kaksoistorneissa ja niihin lentäneissä koneissa.


Mitä oikeasti tapahtui.

- "Neljä Yhdysvaltain sisäisillä reiteillä olevaa matkustajakonetta kaapattiin 11. syyskuuta 2001."


Ei kaapattu koska koneet olivat kauko-ohjattuja.


- "Tornit syttyivät tuleen ja romahtivat lyhyessä ajassa."


Väärin... Torneissa syttyi koneen iskeydyttyä pieni tulipalo joka heikkeni sen n. alle tunnin sisällä.

Tornit eivät romahtaneet tulipalon voimasta vaan niiden sisällä olleiden räjähteiden voimasta.

World trade center sekä samana päivänä myöhemmin n. klo 17.20 romahtanut WTC7 olivat samalla maailman ainoimmat teräsrakennukset jotka ovat virallisen selityksen mukaan sortuneet "tulipalon" voimasta.



- Kolmas kone lensi Yhdysvaltain puolustusministeriön Pentagonin rakennukseen.



Niin lensi mutta mikä kone... Sieltä Pentagonista ei mitään American airlinesin 757 lentokonetta löytynyt vaan sen sijaan global hawk vakoilukoneen osia löytyi, minkä jäljet peiteltiin loppuraportista. Global hawk on USA:n armeijan kauko-ohjattu vakoilukone jota käytetään esim. tiedustelulennoilla.



- Neljäs kaapattu kone syöksyi maahan Pennsylvaniassa.



Väärin... Neljäs kone ei syöksynyt maahan Pennsylvaniassa vaan se ammuttiin alas armeijan hävittäjän toimesta Pennsylvaniassa.




- Iskuissa kuoli yhteensä lähes 3 000 ihmistä.

- Yli 2 700 sai surmansa kaksoistorneissa ja niihin lentäneissä koneissa.




Kyllä ja tämä oli ainoa fakta mitä uutisoitiin.





Kuka oikein hyötyy tästä jatkuvasta 9/11 propaganda uutisoinnista


Kuten olemme jo useamman kerran näheet, mediaan tungetaan vuoden aikana n. 7-10 kertaa näitä 9/11 terrori-iskuihin liittyviä propagandauutisia uudellen ja uudelleen.

Niiden tarkoituksena ei suinkaan ole saada ihmisiä kiinnostumaan mitä tuolloin tapahtui. Ei vaan saada median aivopesemät ihmiset uskomaan edelleen tätä valheellista tarinaa siitä että iskujen tekijöinä oli Al-Qaida vaikka nämä terrori-iskut lavasti Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu CIA, FBI sekä Israelin tiedustelupalvelu Mossad ja he vain tottelivat illuminatin korkeimman oligarkkieliitin määräyksiä. Näitä lavastettuja terrori-iskuja tarvittiin, jotta saatiin julkinen provokaatio Afghanistaniin sekä Irakiin hyökkäykselle. Afghanistanin invaasion taustalla oli päällimmäisenä syynä siellä sijainneet ooppiumiviljelmät ja nykyään USA:n armeijan invaasion jälkeen se maa tuottaa jo yli 96 % koko maailman ooppiumisadosta. Mutta nämä CIA:n toimittamat huumeviljelmät ja niistä tulevat tuotot menevät sitten mm. maailman suurimmille ja vaikutusvaltaisimmille yksityisille pankeille kuten Goldman Sachs.



Al-Qaida tulee olemaan vielä monen vuoden ajana se ykkös-satu mitä salainen maailmanhallitus ja sen oligarkkieliitti syöttää maailman kansalle. Sen varjolla he toteuttavat uutta maailmanjärjestystä ja toivovat sen olevan valmis vuoteen 2025 mennessä.

Kuvitelkaa nyt että jos tuo Al-Qaida terroristijärjestö olisikin todellinen niin ei esim. 9/11 terori-iskujen kaltaiset operaatiot synny ilmaiseksi. Tuollaisiin terrori-isku operaatioihin uppoisi suunnattomat määrät rahaa ja niiden toteuttamisessa tarvittiin erittäin ammattitaitoista porukkaa ja totuus on että millään radikaali fundamentalisti Islamien & Arabien terroristiryhmistä ei tätä erikoiskoulutusta löydy. Esim. pelkästään räjähdekoulutus ja teräsrakennuksen purkuräjäytykseen tarvittava osaaminen vaatii rakennusalan erikoistaidot ja niitä tarvittiin esim. world trade centerin räjäytyksessä.

Toinen on taas se, että jos 9/11 terrori-iskujen taustalla oli median valheellisten sepitysten mukaan Osama Bin Ladenin johtama Al-Qaida niin olisiko WTC torneihin päästetty joukko parrrakkaita rättipäisiä miehiä uusimaan internet-yhteyttä. Näin kuitenkin tehtiin world trade centerissä iskuja edeltävänä viikonloppuna, paitsi vaan sisään tulleet sähkömiehiksi pukeutuneet miehet eivät olleet Arabeja tai Islamilaisia. He kuuluivat tod. erään Yhdysvaltalaisen rakennusyrityksen piiriin jotka tilattiin panostamaan WTC-tornit.



World trade center 7 torni oli sitten näiden kahden ensimmäisen tornin räjäytyksen komentokeskus. Siellä sijaitsi CIA:n entinen toimisto. Mutta mielenkiintoista siitä vielä tekee se, että samassa rakennuksessa sijaitsi myös edellisenä vuonna 2000 konkurssiin menneen sähköyhtiö Enronin korruptioon liittyviä asiakirjoja. Joten kun n. klo 17.20 räjäytettiin lopulta world trade center 7, saatiin loputkin rikokseen viittaavat todisteet hävitettyä. Tietenkin seiskatornin kohdalla räjäytyksen kytkin ei enää luonnollisestikaan voinut sijaita seiska tornin sisällä. Kukapa CIA:n työntekijä nyt olisi halunnut olla sisällä painamassa kytkintä ja tulla räjäytetyksi samalla.

Mediassa ei kerrottu WTC7 rakennuksen romahduksesta (räjäytys) ollenkaan, johtuen varmaan siitä että tähän rakennukseen ei osunut lentokonetta ollenkaan. Kuitenkin maailmanlaajuiset spektikkojärjestöt ovat saaneet vakuttuneiksi 9/11 salaliittoa debunkkaavat skeptikot siitä että kipinä sytytti world trace center 7:n tuleen. On täytynyt sitten olla aikamoinen roomalainen kynttilä, mikä on lävistänyt useamman kerroksen tuosta rakennuksesta. Se kuitenkin on käsittämätöntä kuinka nämä skeptikkojärjestöjen uskolliset ihmiset eivät näe puhdasta totuutta siitä että media valehtelee meille koko ajan.

Lisäksi nämä skeptikkojärjestöt eivät kyllä edusta oikeata skeptismiä, koska oikea skeptikko ottaa kyllä selvää debunkkauksen kohteistaan, toisin kuin nämä esim. Suomenkin skeptikkojen ry ei ole sekuntiakaan käyttänyt esim. ottaakseen selvää 9/11 salaliitosta. Ja tämän he tekevät vain sen vuoksi, että olkinukke-tekniikkaa on noudatettava heidän piirissä, joka ollaan katsottu tehokkaimmaksi tavaksi lobata eteenäpäin.



CIA:n toiminta pommien parissa


Se mitä kuulemme lähi-idästä päivittäin että itsemurha-autopommi isku tapahtui milloin Irakissa. Milloin Afhganistanissa tai Pakistanissa jne. Moni ei taas tule ajatelleeksi vanhaa kunnon viisautta seuraa rahaa (follow the money). Ei kellään köyhällä Afhganistanin, Irakin, Iranin, Pakistanin tai minkään muun lähi-idän maan kansalaisilla ole taloudellisia resursseja räjäytellä autoja päivittäin. Tarkoitan tällä sitä kun näiden autopommi-iskujen kerrotaan aina olevan itsemurhaiskuja. Kuitenkin Irakissa ollaan hyvin useasti huomattu että autojen sisältä ei ole löytynyt lainkaan kuljettajaa, joten kukahan lähi-idän Houdini niitä on sitten oikein ollut suorittamassa.

Sitten on käynyt Irakissa ilmi se, että nämä lähes kaikki sielä räjäytetyt autot ovat Yhdysvaltalaisia ja vielä tuotu sinne USA:sta. Mikä taas antaa hyvin paljon osviittaa sille, että näiden autopommi-iskujen päätoteuttaja onkin lähi-idässä häärivä tiedustelupalvelu CIA.



Vielä kun mietitään sitä että mihin nämä autopommi-iskut kohdistuvat. Se tiedetään että Irakissa ja muissa lähi-idän maissa on olemassa vähemmistöryhmiä. Mutta ei mitkään shiia-muslimit ole ennen räjäytelleet itseään. Heti kun Amerikkalaiset astuivat invaasionsa jälkeen maahan alettiin mediassa kertomaan päivittäin että torilla räjähti pommi ja 70-200 kuollutta Irakilaista.

Kyse ei ole mistään muusta kuin siitä, että keskustiedustelupalvelu CIA ja Israelin tiedustelupalvelu Mossad on käskytetty lähi-itään suorittamaan jatkuvia pommi-iskuja. Millä yritetään mustamaalata paikallisten vähemmitöjen asemaa lähi-idässä ja tällä toivotaan saavan aikaa lisää sekasortoa ja paniikkia.

Asekauppa kylläkin kukoistaa lähi-idässä jatkuvasti kun Yhdysvaltoihin kytkeytyvät tahot kauppaavat siellä aseita jotka ovat lähinnä laittomia AK-47 rynnäkkökiväärejä, sinkoja sekä rakentinheittimiä.

Internet sensuuri alkaa kukoistaa maailmalla



Uudessa-Seelannissa tuli juuri Kiina 2.0 tyylinen internet-sensuuri käyttöön. Sensuroitavia sivuja ovat mm. Alex Jonesin infowars.com sekä prisonplanet.com.

Tutkivaa journalismia edustava sosiaalinen media on ensimmäisenä sensuurilistalla syystä ja se miksi juuri Alex Jonesin internetsivut ovat sensuurilistalla löytyy niiden suuresta kävijämäärästä ja niiden informaatiosta. Jones on paljastanut WTC:n vuoden 1993 ja 9/11, Oklahoma, Madrid 2004, Lontoo 7/7 terrori-iskut. Alex Jones on myös tunnettu dokumenteistaan joista tunnetuimmat ovat:

- America: Destroyed by Design (1998)
- Dark Secrets: Inside Bohemian Grove (2000)
- Martial Law 9/11: Rise Of The Police State (2005)
- TerrorStorm (2006)
- ENDGAME: Blueprint For Global Enslavement (2007)
- The 9/11 Chronicles Part One: Truth Rising (2008)
- The Obama Deception (2009)
- Fall Of The Republic - The Presidency Of Barack H Obama (2009)


Alex Jones

Tämänkaltaisen Kiina 2.0 sensuurin olisi tarkoitus tulla myöhemmin myös euroopan unionin sisäiseen internet-liikenteeseen ja tässä on nyt perustuslain sanavapaus uhattuna enemmän kuin koskaan. Vielä tänään tutkiva journalismi muodostaa ns. sosiaalisen median kautta laajan verkoston. Esim. pelkästään tämän Sihvosen syömälakko eduskunnan korruptiota vastaan ei olisi ilman sitä tullut julkisuuteen.

Meidän täytyy nyt ymmärtää että mitä enemmän meidän sanavapautta ja yksilövapautta uhataan niin sen lujemmin meidän on tuettava toisiamme ja tarkoitan tällä nyt tätä sosiaalisen median verkostoa. Sen on nähty että mielenilmaukset eivät saa eduskuntaa muuttaman mieltä kun on mennyt jo kaikki EU-eliitin tekemät rikolliset lait läpi heittämällä. Mutta mitä enemmän saadaan ihmisiä avaamaan silmät tämän sosiaalisen median välityksellä tulee se vielä jonain päivänä muodostamaan niin suuren muutoksen että se tulee myös hajottamaan koko nykyisen valtapoliitiikan kokonaan. Mutta tämänkaltainen massiivinen koko poliittisen systeeminen uusiminen voi tapahtua vasta sen jälkeen kun tämä salainen maailmanhallitus ja sen oligarkkieliitti on saatu syrjäytettyä vallasta.

Heitä on yritetty suostuteltua luopumaan vallasta jo useita vuosia, sillä tässä vastapuolella on myös entisiä oligarkkieliittiin kuuluneita henkilöitä joiden tavoitteena on myös saada aikaan uusi maailmanvaluutta, mutta he eivät halua kuitenkaan toteuttaa uutta maailmanjärjestystä fasismilla kuten illuminatia johtava oligarkkieliitti.



Tästä vallanvaihdosta tullaan vielä käymään ankara kamppailu tulevaisuudessa missä maailmantalous on vielä enemmän kuin koetuksella arviolta jo vuonna 2011 kun EU:sta yritetään luoda fasistinen poliisivaltio.

Yhdysvallat, Kanada ja Meksiko taas on määrä ajaa yhteen liittymään EU:n tyylisen Pohjois-Amerikan Unioniin ja tämä suunnitelma tuodaan näkyille heti kun on onnistuttu lavastamaan terrori-iskut tod. Vancouverissa Helmikuusa 2010 olympialaisten aikana. Se on tarkoitus lavastaa Al-Qaidan tekemäksi ja näin Kanada lähes pakotetaan liittymään Pohjois-Amerikan Unioniin, koska sinne on luotu ulkopuolinen uhka.



Kaikki nämä äskettäin lähes pakolliseksi tulevat henkilöskannerit kaikilla kansainvälisillä lentokentillä on taas yksi askel lähemmäksi uutta maailmanjärjestystä. Siihen vielä jokaiselle kansalaiselle ihon sisälle laitettavat pakolliset mikrosirut niin ollaan jo lähellä illuminatin oligarkkieliitin tavoitetta.

Mutta illuminatin porukka on asettanut uuden maailmanjärjestyksen toteuttamisen death-lineksi vuoden 2025. Siihen mennessä he uskovat pystyvänsä vähentämään maailmankansoitusta yli 2/3 erilaisilla viruksilla, sodilla sekä kulkutaudeilla. Myös elintarvikkeiden myrkyttäminen CODEX ALIMENTARIUS uudistuksella kuuluu väestön vähentämisen suunnitelmaan johon kuuluu vankasti osana geenimanipuloitu elintariketuotanto.



Eli tämä käytännössä tarkoittaa sitä että 1. Tammikuuta 2010 lähtien elintarviketuotannossa on Monsanto-yhtymän pakottamana aloitettu massiivinen geenimanipulaatio uudistus ja tämän pystyy enää välttämään sillä että pistää boikottiin normaalit elintarvikkeet sekä vihannekset ja ostaa vain luomua, vaikka luomuruoka onkin lähes kaksinkertaisesti kalliimpaa ja tästäkin voimme kiittää elintarvikejätti korporaatio Monsantoa. Luomutuotantoa ollaankin yritetty ajaa alas ja luomuviljelyä pyritty heikentämään eripuolilla maailmaa ja tässä likaisessa pelissä on ollut maailman terveysjärjestö WHO, sekä Monsanto-yhtymä.

Yhdysvalloissa luomuviljely tehdään vielä laittomaksi sen kaikissa osavaltioissa ja sen harjoittajat voivat saada miljoonan dollarin sakon. Tämä luomuviljely kielletään siellä ilmastopropagandalla. Todellisuudessa kyse ei ole kuin ihmisten terveydestä ja siitä että illuminatin oligarkkieliitti on kauhistellut kun luomuruoan menekki on lähtenyt nousuun ja se kun on suuressa vastuussa ihmisten terveydestä. Mutta tämä täytyy pitää salassa hinnalla millä hyvänsä ettei lääketeollisuuden korporaatiot köyhtyisi, joten luomutuotanto yritetään nyt ajaa alas kaikilla keinoilla.

maanantaina, helmikuuta 08, 2010

Saksa haluaa EU:lle oman armeijan



Saksa ilmoitti tukensa euroopan unionin sisäiselle armeijahankkeelle viime lauantaina 6. Helmikuuta 2010 pidetyssä kokouksessa.
Siihen osallistui mm. saksan ulkoministeri Guido Westerwelle, sekä EU:n ulkoasiain päällikkö Catherine Ashton, USA:n turvallisuusneuvonantaja James Jones ja Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov.


Kuvassa Guido Westerwelle, Catherine Ashton, James Jones, Sergei Lavrov.

Nelosen uutinen kokonaisuudessaan:

"- Pitkän ajan tavoite on sellaisen armeijan luominen, joka on täyden parlamentaarisen valvonnan alainen, Saksan ulkoministeri Guido Westerwelle sanoi Münchenissä kansainvälisessä turvallisuuskokouksessa.

Westerwelle perustelee EU:n oman armeijan tarvetta sillä, että EU:n on pystyttävä hoitamaan kriisejä itsenäisesti.

- Sen täytyy pystyä vastaamaan nopeasti ja joustavasti ja sen on kyettävä olemaan yhtä mieltä, Westerwelle kuvaili.

Hän tähdensi, että ajatus EU:n armeijasta sisältyy Lissabonin sopimukseen."



Euroopan unionin armeijan agenda


Tämän euroopan unionin yhtenäisen armeijahankkeen takana on kukapas muu kuin salainen maailman oligarkkieliitti (illuminati). Heidän tarkoituksenaan on myös perustaa tulevalle Pohjois-Amerikan Unionille samanlaiset yhteiset sotavoimat. Mutta lopulta nämä Pohjois-Amerikan (Yhdysvallat, Kanada ja Meksiko) on tarkoitus liittää yhteen euroopan unionin sotajoukkojen kanssa ja tuoda ne osaksi mahdolliseen kolmanteen maailmansotaan.

Tätä III-maailmansotaa ollaan jo pitkään yritetty aloittaa ja se epäonnistui Etelä-Ossetiassa 8. Elokuuta 2008. Mutta Israel on kuitenkin hyvin tod. sen syttymispiste. Koko kyseinen jumalan valittu maa onkin ollut koko sen olemassaoloajan varsinainen ruutitynnyri.

Koko Israelin valtion sijoittaminen aikanaan lähi-itään olikin aikanaan aivan tarkoituksellisen mukainen operaatio. Illuminatin siionistit tiesivät että se tulee olemaan juuri kolmannen maailmansodan alkunäyttämö ja itseasiassa tämä kolmas maailmansota suunniteltiin jo 1800-luvulla kun vuonna 1870 silloinen illuminatin korkea-arvoiset vapaamuurarit Albert Pike ja Giuseppe Mazzini suunnittelivat että maailmassa tulee tapahtua kolme suurta sotaa.

Tuohon Piken ja Mazzinin suunnitelmaan sisältyi että tämän uuden maailmanjärjestyksen tuli olla satanistinen.

Ensimmäisen maailmansodan tarkoituksena oli kukistaa Venäjän tsaarivalta koska he eivät suostuneet yhteistyöhön illuminatin kanssa. Myös Venäjän vallankumouksen jälkeen sen jälkeinen hallitusmuoto tuli olla ateistinen, sekä militaristinen. Myös tuleva kommunistinen Venäjän hallitus sai täyden tukensa Englannin rikkaimmalta oligarkkieliittiin kuuluvalta suvulta (Rothschild). He myös rahoittivat Venäjän vallankumouksen 1917.


Toisen maailmansodan suunnitelmiin taas kuului Siionistisen osan illuminatista vahvivstaminen ja II-maailmansodan Juutalaisvainot olivat osa tätä suunnitelmaa. Sen ansiosta saatiin perustettua Israel lähi-itään. Adolf Hitlerin hallitusta tuki Warburghit, Rockefellerit sekä Rothsdchildit.


Kolmannen maailmansodan on tarkoitus alkaa Israelista ja se tultaisiin käymään Siionistien sekä muslimien välillä. Tähän sotaan tietenkin on määrä lähettää hyvin paljon joukkoja Euroopan NATO:sta, sekä USA:n armeija työnnetään sinne myös väkisin koska USA:n armeijaa käytännössä käskyttää vain Yhdysvalloissa valtaapitävä oligarkkieliitti (Rockefellerit).




Oligarkkieliitin sisäiset valtataistelut


Silti tämän yhden maailman vaarallisimman salaisen maailmanhallituksen oligarkkieliitin sisällä ei ole vallinnut täysi harmonia. Koska Yhdysvaltojen talous tulee kaatumaan konkurssiin ja nyt siellä käydäänkin esim. JP. Morganin ja Goldman Sach pankkien välillä suurta sotaa kuka saa päästä käsiksi rahoihin kun pankkeja alkaa kaatumaan ja ne joudutaan syömään näille sijoitusjäteille.

Rockefeller suku on kuitenkin edelleen Yhdysvaltojen rikkain suku ja heidän omistamansa korporaatiot ja osakekannat suurissa yksityisissä pankeissa on edelleen enemmistön näitä yksityisiä pankkeja edellä, joten illuminatin poliittinen uuden maailmanjärjestyksen agenda ja siihen liittyvät suunnitelmat noudattavat edelleen heidän määräyksiään.

Rothschildien suunnitelmat taas ovat hieman erilaisia ja luonnollisesti koska heillä ei ole hallussaan esim. USA:n armeijan skalaariaseita (HAARP) ja NASA:n avaruusohjelmaa jne. Eivät he kykene syrjäyttämään Rockefellereita pois vallasta.

Mutta kuitenkin kaikkien näiden kolmentoista oligarkkieliittiin kuuluvien sukujen yhteinen agenda on uusi maailmanjärjestys, mutta jokaisella näillä suvuilla on siitä omat versionsa ja tästä sen lopullisesta toteutuksesta siellä kiistellään useasti.

torstaina, helmikuuta 04, 2010

Suomen hallituksen korruptio ja Marko Sihvosen 30.01.2010 alkanut syömälakko

Taas nähtiin että demokratia toteutui kun poliisi vei 03.02.2010 eduskuntatalon edessä syömälakkoilleen Marko Sihvosen putkaan. Hänellä oli kuitenkin aiemmin Helsingin kihlakunnan poliisilaitokselta kirjallinen lupa syömälakkoonsa 30.01.2010 alkaen kyseisellä paikalla.

Marko Sihvonen (41) kertoi ryhtyvänsä tuohon radikaaliin syömälakkoonsa vastalauseena pysyvästi suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsevalle korruptiolle. Hänellä oli tukenaan suomen Vakuutusongelmaisten liitto joka järjesti 29 vuorokautta kestäneen nälkälakon vuonna 2001 samassa paikassa eduskuntatalon edessä.


Sihvosen raportti toisen lakkopäivän jälkeen





Ja lakko päättyi 03.02.2010 kun Helsingin poliisivoimat toteuttivat päätäntävaltansa keskeyttää lakko toistuvien varoitusten jälkeen. Kaikki voivat vaan miettiä toteutuiko tässä Suomen perustuslain pykälä 12 §


12 §

Sananvapaus ja julkisuus

Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.

Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.


Lisäksi Suomi on sitoutunut noudattamaan YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta jonka 19. artikla kertoo, että Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sanavapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia vastaanottaa ja levittää tietoa kaikkien tiedotusvälineiden kautta.

Sihvonen vapautettiin myöhemmin samana päivänä poliisiautosta. Ehtona vapautukselle oli, että hänen laillinen mielenilmaisu oli lopetettava.

Kaikki voivat nyt miettiä toteutuiko julkinen demokratia ja mitä se tämä demokratia on. Ei tässä mitään kansanäänestystä tehty että saako Sihvonen jatkaa syömälakkoaan ja äänestys ensi Sunnuntaina paikallisissa äänestyspaikoissa. Sen sijaan EU:n poliisivaltiossa demokratia on vain valtion eliitin kontrolloitavissa. Siinä missä Suomea hallitsee pieni eliitti on kuitenkin myös Suomi jatkuvasti EU-eliitin hallinnassa. Eduskuntakin on vain yksi kuoro ja nuotit tuodaan suoraan Brysselistä ja se koko suuren orkesterin pää hovisäveltäjä on maailman valtakulissien verhojen takana piileskelevä oligarkki-eliitti. He eivät paljon lehtivalokuville poseeraa.

Uusimman tiedon mukaan Sihvosen syömälakko jatkuu jälleen 04.01.2010.

keskiviikkona, helmikuuta 03, 2010

Neokonservatiivit - USA:n hyökkäys Iraniin pelastaisi Obaman suosion

Neokonservatiivisen nettisivun kommentaattori ja sotahullu fanaatikko Daniel Pipes kommentoi blogissaan että USA:n hyökkäys Iraniin pelastaisi Obaman suosion presidenttinä. Tämän kaltaiset lähi-idän sotaa kannattavat lausunnot eivät ole tuntematomia Neokonservatiiveille tahoille. Monet neokonservatiivit kuitenkin nimittävät itseään liberaaleiksi ja tavoittelevat poliitiikassa näin ääniä vaikka todellisuudessa ovat sodan kannatajia.



USA:n hallintoa ja siellä toimivaa salaista maailmanhallitusta ei kiinnosta Iranin ydinohjelma vaan öljyvarat mutta tämä on täytynyt piilottaa valtamediassa klassiseksi kissa-hiiri leikiksi missä käytetään jatkuvaa ydinohjelmaan keskittynyttä propagandaa.

Salainen maailmaneliitti onnistui jo Irakin öljyvarojen varastamisessa tekemällä sinne täyden invaasion vuonna 2003. Se oli täysin seurausta siitä kun heidän maansa diktaattori Saddam Hussein kieltäytyi jälleen monikansallisten öljy-yhtiöiden pääsystä maahan. Tässä ollaan aina ennenkin toteutettu talouspalkkamurhaajan kolmea vaihetta. Ensimmäinen on kyseisen maan johtajan likvidointi. Jos se ei onnistu niin lopulta toteutetaan USA:n armeijan invaasio.

Yhdysvaltojen seuraavat sotilaalliset aikeet on kuitenkin nyt suunnattu Jemeniin ja koko USA:n armeijan massiivinen Jemenin invaasio alkaa vasta sen jälkeen jos maailmanhallitus onnistuu kansainvälisten tiedustelupalvelujen (CIA, Mossad) avulla lavastamaan terrori-iskut Vancouverin olympialaisten aikana ja syyttämään siitä luomaansa Al-Qaidaa.

Tämä false-flag operaation onnistuminen tietäisi Jemenin sotaa ja Kanada ei olisi myöskään sen jälkeen yhtä demokraattinen maa mitä vielä tänä päivänä.

Maailmaneliitin suunnittelevaa Pohjois-Amerikan Unionia on silti haudottu kulisseissa jo pitkän aikaa, mutta tämä skenaario tulee maailman mediassa esille vasta sen jälkeen kun Kanadan turvallisuutta on uhattu lavastetulla terrori-iskulla ja hyvin todennäköinen toteutuskohde on Helmikuussa 2010 alkavat Vancouverin talviolympialaiset.

maanantaina, helmikuuta 01, 2010

Microsoftin tutkijat ehdottavat internet surffailua luvanvaraiseksi toiminnaksi ajokorttia vastaan.



Microsoftin tutkijat (Chief Research and Strategy Officer) ehdottavat että internetin käyttö valjastetaisiin ajokorttia vaativaksi toiminnaksi. Eli siis internetin käyttö olisi enää sallittua siihen tarvittavan ajokortti tyyppisen kortin kautta. Tämä olisi Microsoftin mukaan hieno idea tulevaa poliisivaltiota ajatellen jolloin myös internetin vapautta tultaisiin rajoittamaan kovalla kädellä.

Kyseisssä alkuperäisessä artikkelissa vedotaan cypersodankäynnin riskeihin. "A cyber war would be worse than a tsunami -- a catastrophe," the UN official said, highlighting examples such as attacks on Estonia last year. Yhdistyneiden kansakuntien virkamies sanoi Virossa viime vuonna että; "cybersodankäynti on vaarallisempaa kuin mikä tahansa tsunami".

Todellisuudessa mikähän on tälle rikolliselle maailmaneliitille kaikista kivuliainta cybersodankäyntiä. Se on juurikin tätä että puolueeton valtamedian ulkopuolella olevat tahot pystyvät välittämään sitä tietoa minkä valtamedia ja muu sen takana oleva maailmaneliitti ei halua missään nimessä tavoittavan suurta massaa. Tämä on sitä cybersodankäyntiä minkä varjolla internetin vapautta halutaan rajoittaa rankalla kädellä ja illujen porukka ei ole tässä onnistunut ja he vielä yrittävät sulkea koko internetin lähivuosina jonkun lavastamansa terrori-iskun tai suurkatastrofin ohessa, mutta tulevat siinä epäonnistumaan.

On jo aikoja sitten nähty että tämä alunperin sotilastietokannasta yksityishenkilöiden keskuuteen levinnyt internet on illujen maailmaneliitin suurin tappio ja mitä enemmän he sen toimintaa yrittävät sabotoida niin he vain ampuvat siinä omaan jalkaansa enemmän ja enemmän.

Sen sijaan illujen käskyvallassa oleva NSA National Security Agency (suom. Kansallinen turvallisuusvirasto) toimii varsinaisena maailman suurimpana vakoiluverkostona yhdessä Echelon järjestelmän kanssa. Niitä käytetään jatkuvasti yksityishenkilöiden vakoiluun ja sähköpostit luetaan sekä kaikki internetliikenne websivuilla käyntejä myöten tallennetaan ja myös kenen tahansa yksityishenkilöiden paikannus onnistuu helposti kännykän kautta. Esim. pelkästään matkakortit ja luottokortit, sekä kaikki muu digitaalinen maksuliikenne on aluperinkin perustettu juuri näitä motiiveja varten että isoveli pääsisi helpommin jäljille. Sillä suinkaan ei ole siitä ollut kyse että digitaalirahalla maksaminen olisi helpompaa. Tästä syystä juuri tuleva maailmanvaluutta aiotaan pakottaa kokonaan lopulta mikrosiruihin.

Kuitenkin tällainen ihon sisäisten mikrosirujen pakottaminen koko kansalle skenaario ei voisi toteutua kuin vasta sitten kun uusi maailmanjärjestys on edennyt radikaalisti euroopan unionin sisällä ja vuodet 2011-2015 voivat olla sen kannalta aika krittisiä.

Jo tänä vuonna on oletettavasti luvassa dollarin lopullinen luuhistuminen ja siitä seurannut massiivinen hyperinflaatio. Tämä ei tiedä euronkaan valuutalle hyvää ja se voi johtaa myös euron valuutan täydelliseen tuhoon. Se ei myöskään lupaisi hyvää tämän maankaan taloudelle. Siitä seuraisi Suomen pankkien kaatumisia ja ihmiset menettäisivät kaikki säästönsä ja täällä kävisi aivan kuten Islannissa vuosi sitten.

Tämä kaikki myös tiedetään Suomen hallituksen sisällä ja tämä ns. valmiuslaki on juuri säädetty tätä kaaosta varten kaikessa hiljaisuudessa. Vanhanen, Katainen ja muut eliittiin kuuluvat ministerit tietävät nämä uhat ja eivät kuitenkaan uskalla lähteä uhittelemaan EU-eliitille koska jos Suomi valtiona näin tekisi niin Euroopan keskuspankin omistava oligarkkia-eliitti löisi Suomen osalta lainahanat kiinni ja tästä maasta tulisi kuin vuoden 1985 Neuvostoliitto missä ranskanleivän ostamiseen tarvittaisiin suuri urheilukassillnen euroja.


National Security Agency (suom. "Kansallinen turvallisuusvirasto") pääkonttori Forth Meadessa, Marylandissa Yhdysvalloissa.

Uudella Bin Laden nauhalla Osama syyttää USA:ta ilmastonmuutoksesta



Jo on illuilla konstit kun joutuvat syöttämään tekaistuihin Bin Laden propaganda nauhoitteisiin ilmastonmuutos propagandaa. Uusimmalla Osama Bin Laden nauhoitteella Bin Laden syyttää USA:ta mm. ilmastomnuutoksesta.

Näyttää selvästi siltä että illuminatin eliitti on tappiollisen Kööpenhaminan ilmastokokouksen jälkeen aikamoisessa umpikujassa, joten heille ei ole jäänyt enää muuta vaihtoehtoa kuin tuoda ilmastonmuutos propaganda terrorismin vastaisen sodan uutisointiin. Onhan se tietenkin aika selvää että se porukka joka on tähänkin asti niellyt kaikki Osama Bin Laden ja Al-Qaida propagandatiedotteet nielee myös tämänkin ilmastonmuutos propaganda uutisen Osama Bin Laden spy-op hamon suusta.



Kun tätä nykymenoa katsoo niin miksiköhän ei Natsi-Saksa käyttänyt Osama Bin Ladenin kaltaista terroristipelotetta omaa kansaansa vastaan. Olisivat voineet vaikka kehittää jonkun Neuvostoliittolaisen spy-op terroristi Vladimirin jonka kuva oltaisiin tuotu mediaan joka kerta kun joku Saksan valtiontalo oli tuhopoltettu ja aina olisi ollut asialla tämän kommunistisen Vladimirin terroristisolulla. Milloin oli kommari Vladimirin terroristileirin kouluttama kommunistinen alusvaatepommittaja päässyt livahtamaan Natsi-Saksalaisen lentokoneen sisään ilman Natsien passintarkastuksia. Samankaltainen Orwell propaganda olisi varmasti toiminut Hitlerin tyranian alla.

Mutta nyt tätä sovelletaan täyttä häkää yhdysvalloissa ja se miksi siitä tehdään mediassa niin helvetin suuri juttu johtuu täysin siitä että illut pitävät päämajaansa Jenkeissä ja se myös käskyttävät USA:n armeijaa. Eli kaikki mikä johtaa USA:n menee aina uuden maailmanjärjestyksen synnyinseuduille. Amerikka oli vielä joskus George Washingtonin aikana lähes täysin vapaa maa kunnes sen tuhosi kokonaan oligarkki-eliitti joka sai pankkitoiminnan yksityistämisellä koko yhdysvallat haltuunsa. Heidän ansiota oli myös orjatoiminnan palauttaminen USA:n sisällissodan jälkeen.

Öljyteollisuus taas nosti Rockefeller suvun koko maailman rikkaimmaksi suvuksi ohi Rothschildien ja näin ollen ensimmäinen ja toinen maailmansotakin oli lähinnä Rockefeller suvun kynäilemä.

Ensimmäiseen maailmansotaan saatiin USA mukaan lavastamalla Yhdysvaltojen kansalaisia kuljettaneen matkustajalaiva Lucitanian uppoaminen Saksan aluevesillä. Tämä toimi ja USA liittyi sotaan.

Toisessa maailmansodassa Rockefellerien suku rahoitti Natsi-Saksaa useiden liikeyritysten kautta joista suurin oli US Standard Oil. Tuon sodan jälkeen John D. Rockefeller oli tehnyt jo äärettömän tilin. Eli peli on aina selvä oli sitten maailmansota tai ydinsota niin se on näille illuminatin rikkaimmille suvuille business as usual, eli raakaa bisnestä.

Kun illuminatin porukka yritti aloittaa kolmatta maailmansotaa Etelä-Ossetiassa 08.08.2008 niin se oli jo vuosia aiemmin myynyt Rockefellerien omistamien asevalmistajien kautta sotakalustoa Georgialle. Se siis teki aivan saman kuin mitä Natsi-Saksalle eli myymällä aseita. Georgialle myytiin useita Hornet hävittäjiä ja ilmastorjuntakalustoa. Samalla myös Georgian hallitus luovutti AK-47 rynnäkkökiväärejä oman maansa reserviläisille kotiin säilytettäviksi.


Etelä-Ossetian 2008 Elokuun sotanäyttämö


08.08.2008 tapahtumista on myös olemassa erittäin kattava dokumentti jonka kaikkien pitäisi nähdä. Se kertoo ne tositapahtumat noista päivistä mitä valtamedia taas ei suostu kertomaan.

Esim. pääsyy siihen miksi Venäjän armeija tuli väliin oli se että suurin osa Etelä-Ossetialaisista olivat Venäjän kansalaisia. Siis näitä joita Georgian joukot teurastivat kaduille ja koteihinsa. Mutta Venäjän sotilastiedustelu oli myös täysin tietoinen että Etelä-Ossetiassa oli myös CIA:n ja Mossadin porukkaa valmistelemassa III-maailmansodan aloitusnäyttämöä.

Miten sitten Venäjän väliintulo uutisoitiin valtamediassa... Venäjästä leivottiin pääsyyllinen ja Yhdysvaltojen puolustusministeri Condoleezza Ricea myöten syytettiin Venäjän sotilasmahtia Etelä-Ossetiaan hyökkäyksestä. Tosiasiassa tämä oli illuminatille ja muille heidän Siionisteille suuri tappio jonka jälkeen joutuivat nuolemaan haavojaan.

Helsingin yliopiston tutkija tekee väitöskirjan jossa debunkkaa salaliittoja



Helsingin sanomat julkaisi äskettäin mielipidesivulla 31.01.2010 Vesa Raiskilan kirjoittaman vastineen otsikolla "Historiaan mahtuu lähes loputon määrä salaliittoja" aiemmin Jonas Sivelän aiemmin esiintyneeseen sepostukseen, jossa hän vertasi salaliittoja uskomuksina menninkäisiin ja peikkoihin. Sivelä on tutkija ja edustaa tiedettä missä tutusti kaikki debunkkauksen kohde jätetään tyystin tutkimatta.

Tässä hieman pätkää Sivelän tarinoinnista:

"Ennen kehitimme ympärillemme tonttuja, peikkoja ja menninkäisiä. Yritimme selittää outoa ja vaikeasti ymmärrettävää.

Urbaanit legendat ja salaliittoteoriat ovat nykyajan tarinoita. Ne kierrättävät perinteisiä teemoja nyky-ympäristössä. Tarinoita kerrotaan ikään kuin ne olisivat tosia. Usein ne käsittelevät julkisuudessa esiintyneitä asioita, jotka huolestuttavat.

Salaliittojen kehittely rikastuttaa populaarikulttuuria. Dan Brownin bestsellereissä esiintyvät niin temppeliherrat kuin vapaamuuraritkin. Ja olisiko X-Files yhtä jännä, jos taustalla ei kummittelisi Tupakkamies salaisine tavoitteineen?

Salaliittojen kahdeksan kärki

(Jonas Sivelä)

JFK. Virallisen näkemyksen mukaan Lee Harvey Oswald murhasi Yhdysvaltain presidentin John F. Kennedyn 1963.

Kaikesta kuitenkin näkee, että oudosti harhailleen luodin taustalla olivat myös ainakin CIA, KGB, mafia, Richard Nixon ja Fidel Castro.

Kuulentoja ei tehtykään 1969–1972. Tämän osoittaa esimerkiksi Yhdysvaltain lippu, joka liehui, vaikkei Kuussa ole ilmakehää. Koko spektaakkeli kuvattiin studiossa.

Hiv ja aids. Etelä-Afrikan entisen presidentin Thabo Mbekin mukaan hiv ja aids ovat lääketehtaiden ja CIA:n kehittelemiä. Tavoitteena on lisätä lääkkeiden kauppaa.

NWO (New World Order) eli uusi maailmanjärjestys. Pieni kansainvälinen eliitti johtaa todellisuudessa maailmaa.

Sen tavoite on keinoja kaihtamatta luoda yksi suuri maailmanhallitus. NWO:n taustalta löytyy pankkiireja, poliitikkoja ja salaseuroja.

NWO on suurten salaliitoteorioiden arkkiroisto. Sen kerrotaan tapattaneen esimerkiksi prinsessa Dianan.

NWO on kehittänyt aidsin ja miksei sikainfluenssankin.

Ufoja

ja avaruusolentoja on olemassa. Niitä piilotellaan salaisessa yhdysvaltalaisessa sotilastukikohdassa Area 51:ssä Nevadan osavaltiossa.

Kaikki vallankahvassa ovat oikeasti avaruusolentoja.

Syyskuun 11. päivän iskujen takana eivät olleet arabiterroristit vaan Yhdysvaltain hallitus. Iskuilla haluttiin oikeuttaa hyökkäykset Afganistaniin ja Irakiin. Tavoite oli saada hallintaan maiden öljyvarannot ja elvyttää sotateollisuutta.

Sikainfluenssa. H1N1-virus on kehitetty laboratoriossa. Sillä tavoitellaan lääkemyynnin kasvua ja hillitään maailman ylikansoitusta.

Ilmastonmuutos on huijausta. Sen taustalla toimii laaja tuhansien tutkijoiden verkosto, jonka tavoite on varmistaa itselleen toimeentulo lypsämällä rahaa tutkimuksilleen."


Kyseinen kaveri ei taida edes tietää mitä koko NWO:lla tarkoitetaan. New World Order, eli uusi maailmanjärjestys ja ei se NWO nimellä esiinny yksikään salaseura. Illuminati ja sen monet maailman vaikutusvaltaisimmat haarahärjestöt kuten CFR, Trilateral Comission, Committee of 300 käyttävät NWO agendaa heidän suunnitelmissaan. Tähän ei olkinukketekniikkaa käyttävät tutkijat pysty koska se teettäisi heidän aivoillaan liikaa työtä. Heillä kun ei ole tapana käyttää koskaan avointa mieltä kun se ei kuulu tieteen periaatteisiin. Sillä tiede on uskonto jonka auktoriteetteja ei kenelläkään ole oikeus kyseenalaistaa ja varsinkin salaliittoihin tai ufoihin liittyvät asiat on tiede uskonnossa niputettu pseudotieteen piiriin ja jos tutkijana lähdet puolustelemaan niiden olemassaoloa niin sen jälkeen olet helposti työtön tutkija.



Vesa Raiskilan Helsingin-Sanomiin 30.01.2010 kirjoittama vastine

On kyllä kuitenkin valitettavaa todeta että ei nämä vastakirjoitukset saa muuttamaan niiden mieltä jotka ovat tiukasti edelleen kiinni valtamedian suuressa hypnoosissa. Tätä hypnoosia edustaa siinä myös tiedeinstituutio koska se on uskonto.

Illuminatin ympärille rakentunut salaliitto taas ei ole uskonto koska siitä löytyy todisteita. Uusi maailmanjärjestys ollaan jo aikoja sitten todistettu oikeaksi kun George Bush vanhempi otti sen puheeksi YK:ssä jo vuonna 1991. Sen sijaan vain harvat valtionpäämiehet ovat uskaltaneet varoitaa kansojansa tältä maailman salaiselta hallitukselta kuten Eisenhower tai John F. Kennedy joka taas paljasti käytännössä koko illuminatin valtakompleksin minkä jälkeen hänet hyvin nopeasti ammuttiin.


Bush vanhemman puhe uudesta maailmanjärjestyksestä 1991 YK:ssa


Obaman puhe uudesta maailmanjärjestyksestä


Henry Kissinger puhuu uudesta maailmanjärjestyksestä


Kissinger puhui uudesta maailmanjärjestyksestä jälleen vuonna 2009


Englannin pääministeri Gordon Brown puhuu uudesta maailmanjärjestyksestä

Uusi maailmanjärjestys valtamediassa

Uusi maailmanjärjestys alkaa hahmottua - YLE 03.04.2009

Tämän ylläolevan uutisoinnin jälkeen uusi maailmanjärjestys on ollut aika hämärässä valtamedian suunnalta paitsi siihen selkeästi viittaavat uutisoinnit YK:n ja muiden valtioiden kaavailemasta maailmanvaluutasta.

Juttu on vaan niin että jos ei pidä silmiään auki nykymaailman menossa niin ei tiedä mistä puhutaan ja sama koskee myös näitä maailman asioita josta jokaisen pitäisi tietää. Mutta tämä ei ole kaikille mahdollista koska meillä on tämä illujen kontrolloima valtamedia joka kertoo sen pihdeissä oleville lampaille mikä on totta ja mikä taas ei ja näyttää varsin huolestuttavalta että tiedettä edustavat tutkijat kuuluvat näköjään samojen lampaiden joukkoon. Kun siitä lammaslaumasta lähtemiseen eit tarvita mitään muuta kuin ns. vanginvartijatietoisuuden puhkaiseminen ja tämä vanginvartijatietoisuus on David Icken käyttämä termi, joka kuvaa auktoriteettien (media) kautta aivopestyn/hypnotisoidun ihmisen tietoisuutta ja sen tilaa. Heti kun hän yksilötasolla oivaltaa olevansa ulkoisten auktoriteettien (valtamedia) hyväksikäytetty on hänen vanginvartijatietoisuutensa puhjennut. Tämänkin blogin vakituisille lukijoille tuo on varmaan menneisyydestä tuttu juttu ainakin itse voin tunnustaa että vuonna 2002 loppui meikäläisen median kautta aivopesty "menninkäisen" usko Al-Qaidaan.