Jos haluat tukea työtämme vapaan journalismin eteen Tilinumero FI85 3939 0033 2259 47 maksun saaja: Teemu Antti Johannes Vehkala Tai Mobilepay: 3529QA
perjantaina, syyskuuta 11, 2026
lauantaina, marraskuuta 15, 2025
Laitoin Googlelle postia menemään
Teksti: Teemu Vehkala
Laitoin tosiaan Googlelle sähköpostia menemään eilen, jossa mainitsin mm. tästä, kuinka Google on jo vuodesta 2012 lähtien sabotoinut täysin systemaattisesti tämän blogin toimintaa mm. viemällä adsense mainostilin oikeudet, jolloin minulta käytännössä estettiin jo vuonna 2012 täysin mielivaltaisesti kaikki ansaintamahdollisuudet tällä blogilla ja niiden viemistä ei perusteltu kuin vain toteamalla, että blogin sisältö rikkoo yhteisönormeja.
Sitten vuonna 2018 Googlen tiimi päätti viedä myös kaikilta Youtube-kanaviltani pois kaikki parnterisopimusoikeudet ja jälleen sama motiivi, koska sisältö rikkoo yhteisönormeja.
Laskin karkeasti, että jos noin 1000 euroa laskee kuukaudesta tammikuusta 2012 tähän päivään asti, niin se tekee jo 179 000 euroa. Mutta eipä Googlen tiimistä enää mitään kuuluut, kun näitä korvauksia sieltä kyselin ja vetosin vielä tuossa EU:n syrjintälakeihin ?
Mutta tämä kokemani syrjintä Googlen puolelta vuodesta 2012 lähtien vain todistaa sen, että minkälaisia aikoja elämme jo, kun tämä it-jätti samalla tekee henkilöbrändini eteen äärimmäisen hienoa työtä mm. Youtubessa algoritmeillaan, mutta samalla estävät kaiken mahdollisen taloudellisen ansaintamahdollisuuden, joka tehdään puhtaasti poliittisen vainonnan motiiveilla kostona, koska Googlen omistajina tosiaan on näitä Blackrockin ja Vanguardin kaltaisia sijoitusyhtiöitä likaisine rahoineen.
Vaikka heillä toki on miljardikaupalla sitä likaista sijoitusrahaansa, niin näitä edellämainittuja sijoitusyhtiöitä yhdistää aina sama asia, että he soluttautuvat hyvin moniin yhtiöihin aina ympäri maailman ja mm. Nokian kohdalla juuri nämä sijoitusyhtiöt luultavimmin estivät Nokian myöhemmän menestyksen älypuhelin markkinoilla.
Dear Google team
My name is Teemu Antti Johannes Vehkala, and I am writing to formally submit a compensation claim regarding the termination and restriction of my AdSense and YouTube accounts during the years 2012-2025.
Specifically:
In 2012, my AdSense account associated with my Blogger blog was disabled. It was done by political persecution.
In 2018, my YouTube account was similarly terminated. That was done also by political persecution.
Several of my other YouTube channels, including Teemu Vehkala Music, have been subject to actions that negatively affect their visibility and reach, which has hindered the success of my musical work.
I believe it is unfair that your company has disrupted my work and livelihood through these actions over the years, despite the significant effort I have put into developing my blog and YouTube channels. These actions have caused ongoing financial and professional harm.
I also wish to draw attention to equal treatment principles, including the Finnish Non-Discrimination Act and EU equality legislation, which prohibit political discrimination in all forms. My blog and content are of a political nature, including commentary on topics such as the New World Order and related agendas. I believe the account terminations, restrictions, and algorithmic disadvantages constitute a violation of these principles.
Based on my calculations, I am claiming compensation of €1000 per month, calculated from January 2012 to November 2025. This totals €179,000.
Please treat this letter as a formal written claim. I request a written response regarding the status of my claim, any supporting documentation you may require, and the steps Google is willing to take to address this matter.
Thank you for your attention to this issue, and I look forward to your prompt reply.
My blog has now 21.602,889 hits since January 2005, it's a criminal act, that i cannot still get no financial credit of my work. cause Google will sabotace it by this 0,00 € paycheck's.
Im a blacklisted citizen here in Finland and i cannot find any regular job, cause of the political persecution by the state and European Union.
I still think that it's a better that im going to write and publish my own books later on, cause this Google deal is a pure art of slavery. I am already being persecuted by the Finnish social services because of my work on here in internet. But i still think that i still have permission to get a reward of my work, cause im not your slave anymore. Cause i know now my worth of publisher. Im now a freelancer and i will say what is my worth.
So if you are selling my data, cause the other users data. But my blog and Youtube channel. This is my data. So here's the deal. It's a very small amount of money regarding that enormous work, which i have done in all these years since 2005 by these days 2025.
Total compensation: 179,000 EUR
Bank: FI85 3939 0033 2259 47
IBIC/SWIFT code: SSBANFIHH
Sincerely
Teemu Antti Johannes Vehkala
Tämä Google on jo nykyään todella suuri jättiläinen, jonka emoyhtiönä toimii tällainen pulju kuin Alphamet Inc, joka taas omistaa Googlen osakkeet.
Googlen toiminta perustuu edelleen siihen, että se myy mm. Gmail sähköpostienkin sisällön kolmansille osapuolille ja samoin myös googlen hakutulokset päätyvät muille osapuolille, joten silloin koko Googlen organisaatio keskittyy vain ja ainoastaan asiakkaidensa, eli käyttäjiensä vakoiluun sekä vakoiludatan myyntiin.
Mutta minä olen tällä blogilla ilmeisesti onnistunut vähän liikaa kilpailemaan jo Googlea vastaan tammikuusta 2005 lähtien, kun jos katsotte tämän blogin artikkeleita ja hakusanoja, niin onhan tämä jo miltei omanlainen google jo itse.
Mutta edelleen se tässä hämmästyttää, että miten Googlen tiimi suhtautuu minuun kuin johonkin firman työntekijään, joka nyt vain tietää liikaa ja pitäisi potkaista ns. talosta pois, niin nyt ei edes tuo vaatimaton 179 000 euron eroraha heille kelpaa tarjouksena ?
Mutta tässä on ollut koko ajan se tilanne jo siitä 2012 vuodesta, että olen tosiaan ollut kuin se jonkun ison lehtitalon suosituin toimittaja, joka saa silti käydä töissä, mutta työnantaja on niin kateellinen, että kieltäytyy maksamasta ollenkaan palkkaa, koska tämä blogi on saavuttanut jo tuon yli 21 miljoonan vierailukerran määrän ja jos se varjoblogi otetaan huomioon, niin silloin määrät menevät jo sen miltei 30 miljoonan ohi.
lauantaina, syyskuuta 21, 2024
PIM Psykoosissa
sunnuntaina, tammikuuta 31, 2021
Mainostilaa tarjolla
Jos haluat saada yrityksesi mainoksen tänne näkyville, niin ota yhteyttä.
Blogin näkyvyys on 3 kk aikana n. 1 miljoona näyttökertaa, eli n. 333 000 näyttökertaa kuukaudessa.
keskiviikkona, maaliskuuta 20, 2019
Mainostilaa tarjolla
Jos olet kiinnostunut yrityksesi mainostamisesta, niin mainostilaa blogissa on nyt tarjolla.
Viime kuussa blogin kokonaiset näyttökerrat olivat yht. 105 760/kk.
Mutta parhaimpina aikoina ne ovat olleet jopa yli 500 000 /kk.
Jos kiinnostuit, niin ota yhteyttä
teemuvehkala@gmail.com
perjantaina, marraskuuta 27, 2015
Poliittisen pakkohoidon julkistaminen radiossa sai paikallisradion lakkautettua
torstaina, lokakuuta 08, 2015
NWO Havaintoja blogin facebook sensuurista
Kuten olette varmaan huomanneet, niin tämän blogin artikkeleita ei ole enää vuosiin pystynyt linkittämään tällä osoitteella Facebookissa, koska ne on automaattisesti sensuroitu siellä.
Tämä tarkoittaa siis sitä, että artikkelin otsikko ja kuva ei lataudu ollenkaan, kuten se normaalisti jokaisen linkin kohdalla Facebook sivuille tekee.
Mutta jos haluatte Facebookissa näitä artikkeleita jakaa, niin lisätkää osoitteeseen nwohavaintoja.blogspot.com tilalle nwohavaintojapromo.blogspot.com, niin silloin voitte jakaa linkkejä Facebookissa.
Alkuperäinen blogi on edelleen täällä osoitteessa: http://www.nwohavaintoja.blogspot.com
Mutta Facebook tarkoitukseen oleva kaksoiskappale löytyy osoitteesta: http://nwohavaintojapromo.blogspot.com
tiistaina, marraskuuta 11, 2014
Kataisen ja Stubbin ansiolista hämmentää
Jyrki Kataisen ja Alex Stubbin hallituksien aikana Suomessa harjoitettu nollakasvu on jotain järkyttävää luettavaa. Tämä kaikki seuraava on tätä Suomen "talous ja nollakasvua".
16.1 Margariinivalmistaja Bunge Finland Oy aloittaa jo neljännet YT:t
16.1 Lappeenranta aloittaa YT:neuvottelut
16.1 Olvi aloitti 90 työntekijää koskevat yt-neuvottelut
17.1 Polarica irtisanoo 19
17.1 Pohjola Vakuutus aloittaa yt-neuvottelut
20.1 Nurminen aloittaa yt:t
20.1 Moventas Gears vähentää 65 työpaikkaa
21.1 Viking Line aloitti yt-neuvottelut Suomessa
21.1 Lappeenrannan ja Varkauden lentokentillä yt-neuvottelut
22.1 Yt-pommi Suomeen ja Ruotsiin: 870 työpaikkaa vaarassa
24.1 Järkyttävä yt-pommi: Itella vähentämässä yli 1200 työpaikkaa
25.1 Stora Enso aikoo sulkea paperikoneen Veitsiluodossa – 90 henkilöä
25.1 Basware käynnistää yt-neuvottelut
27.1 Satakunnan ammattikorkeakoulu vähentää yli 60
27.1 Pyhätunturi Oy irtisanoo ja lomauttaa
28.1 Ikkunayhtiö Fenestra jätti konkurssihakemuksen – Suomessa 335 henkilöä
29.1 Wärtsilältä yt-pommi: 1000 henkilöä lähtee, Suomesta 200
29.1 KYMP Oy aloittaa yt-neuvottelut
30.1 Ahlstrom leikkaa odotettua enemmän: 400 saa potkut
31.1 Aurinkomatkat lopettaa Turussa ja Tampereella – 30:lle potkut
3.2 Stockmann valmistautuu vähentämään 200 Suomen varastoista
3.2 Reittiverkostoa karsitaan – Flybe Group selvinnee 450 ihmisen vähentämisellä
4.2 Kabus Oy lopettaa linja-autojen valmistuksen – kymmenille potkut
4.2 Anttila-pommi: Kesko aloittaa yt-neuvottelut – satoja saatetaan irtisanoa
4.2 Nordkalk sulkee kalkkiuunit Lappeenrannasta – 27 saa lopputilin
4.2 Kenkäliike Bianco sulkee ovensa Suomessa – 47 saa kenkää
4.2 OAMK aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut – 110 henkilöä
5.2 Marimekko aloittaa yt:t – 65 työpaikkaa vaarassa
5.2 S-Pankki starttaa säästöillä – 76 saatetaan irtisanoa
5.2 Jyväskylä julkisti 900 henkilötyövuoden suuruisiin säästöihin tähtäävät yt-neuvottelut
5.2 Ovako vähentää vuoden loppuun mennessä Imatralla yhteensä 35 henkilötyövuotta
7.2 Ensin loppuivat työt ja sitten rahat” – SS: Metallifirma meni konkurssiin – Työntekijät irtisanottiin
7.2 WinNovan yt:t päätökseen: Henkilöstö vähenee sadalla
11.2 Ahlstrom siirtää töitä Vilnaan – vaikuttaa 60 työpaikkaan
11.2 Cargotec lopettaa tehtaan – uhattuna 150 työpaikkaa
12.2 Haltik käynnistää yt:t – 60 työpaikkaa vaarassa
13.2 Efore jatkaa tehostusta – 30 pihalle ja pakkolomat kaupan päälle
13.2 Teräsyhtiö Outokumpu jatkoi loppuvuonna raskaasti tappiolla – Aloittaa YT neuvottelut
13.2 Sofor aloitti yt-neuvottelut – koko henkilöstö
14.2 Finnairissa alkavat yt-neuvottelut
14.2 Patria käynnisti laajat yt-neuvottelut – toiset heti perään
14.2 OAMK aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut – 110 henkilöä
17.2 Turun telakan pääluottamusmies: 500 lomautetaan syksyllä
17.2 Kouvola irtisanoo 13 työntekijää
17.2 Länsi- ja Itä-Savon yt-neuvottelut päätökseen: henkilöstömäärä vähenee 11 työntekijällä
24.2 Basware säästää ja irtisanoo 28 työntekijäänsä
3.3 LähiTapiola käynnistää yt:t – vähentää 400 työntekijää
6.3 Tampereen teknillinen yliopisto irtisanoo enintään 60
7.3 Noin 40 joutuu lähtemään Helsingin OPKK:sta
7.3. YT-neuvottelut koskevat Tiken koko n. 200 hengen vahvuista henkilökuntaa
11.3 Pro: Infocare irtisanoo 36 työntekijää
12.3 Fazerin yt-neuvottelut ohi – 29 työntekijää saa lähteä
13.3 Itella irtisanoo 495 henkilöä
17.3 Sanoma käynnistää yt:t painossa ja taloustoiminnoissa – 100 henkilöä
17.3 Hartwallin yt:t päättyivät – vähentää 110 henkilöä
19.3 Wärtsilä vähentää 142 työntekijää Suomessa
19.3 Etera irtisanomassa 40 työntekijää
19.3 Sodexo menetti Nokian – 150 työntekijää uhkaa potkut
20.3 Nansolla taas yt:t käyntiin – vähennystarve julma: 466 henkilöä
25.3 Finnlines-tytär lopettaa Kotkassa – 36 irtisanotaan
25.3 TS: Turun Sanomat aloittaa yt-neuvottelut – 25 vähennetään
26.3 TS: Työterveyslaitos vähentämässä taas 50 työpaikkaa
27.3 Marimekko irtisanoo 22 työntekijää
27.3 Finnairilta raju pommi: “Vähennystarve 680 henkilöä”
31.3 8 Anttilaa kiinni, yt:t Kodin1:ssä – vaakalaudalla 455 työpaikkaa
31.3 Stora Enso sulkee PK1-paperikoneen Kemissä – 88 saa lähteä
1.4 S-Pankki irtisanoo 38 työntekijää
2.4 Sonera aikoo vähentää väkeä asiakaspalvelusta – 80 työntekijää
2.4 Nordea aikoo vähentää jopa 300 työpaikkaa Suomesta
3.4 Yle: Anvia vähentämässä 80 työpaikkaa
3.4 Pentik aloittaa yt-neuvottelut
9.4 Itella aloittaa taas yt-neuvottelut – Vajaa sata joutuu lähtemään
9.4 Paakkola Conveyors konkurssiin – 70 menettää työnsä
9.4 Nyt potkii Patria: 110 ulos
9.4 Abloy irtisanoo melkein puolet Kemiönsaaressa
14.4 Kaupunginhallitus vahvisti: Lahti aloittaa yt-neuvottelut välittömästi
15.4 Nyt tuli tulosvaroitus Almalta – yt-neuvottelut käyntiin
15.4 Jopa Hullut Päivät petti – Stockmann aloittaa jätti-yt:t – jopa 330 voidaan irtisanoa
15.4 Katalysaattorivalmistaja Ecocat aloittaa yt-neuvottelut – tuotantoa Kiinaan
16.4 Aalto-yliopisto voi irtisanoa jopa 130 henkilöä
17.4 Raisioagro aloittaa yt-neuvottelut 50 työpaikan vähennyksestä
17.4 Vaasan Oy aloittaa yt:t leipomotoiminnoissa – pahimmillaan 93 vähennetään
23.4 Sanoma Lehtimedia aloittaa yt-neuvottelut – 20 voidaan irtisanoa
4.4.14 Atria vähentää 59 henkilötyövuotta
24.4.14 Satoja ravintoloita Suomessa pyörittävä Restel aloittaa yt-neuvottelut
24.4.14 UPM vähentämässä yli sata Suomessa ja Espanjassa
24.4.14 Kurikassa jälleen yli 50 työpaikkaa uhattuna
25.4.14 Patria sulkee tehtaan Sastamalassa, 23 henkilön työsuhteet päättyvät
29.4.14 Surkea alkuvuosi – ainakin 40 000 henkeä yt-rumbassa
30.4.14 Elektrobit aikoo lomauttaa liki sata
6.5.14 Tieto voi irtisanoa pahimmillaan 180
6.5.14 Strömfors Electric Oy harkitsee lopettamista Ruotsinpyhtäällä: yt 200 henkeä
6.5.14 OK Perintä vähentämässä 20 asiamiestä
7.5.14 Rettig aikoo sulkea Pietarsaaren tehtaansa. Irtisanominen uhkaa 110 työntekijää
7.5.14 Kampaamojätti Hairstore konkurssiin – 170 työntekijää irtisanotaan
12.5.14 Pohjola Vakuutus aikoo vähentää 45 työntekijää
12.5.14 Vaatevalmistaja Nanso vähentää yli 60
13.5.14 Sanomapaino irtisanoo 22 työntekijää
13.5.14 VR aloittaa suuret YT-neuvottelut – vähennystarve 130 henkilöä
14.5.14 Hallinnon tietotekniikasta karsitaan 58 työpaikkaa
15.5.14 LähiTapiolan rumat luvut julki: 244 ulos
15.5.14 Ammattioppilaitos Sataedu vähentää 55
16.5.14 Veroratkaisu kirpaisee – henkilöstövuokraaja potkii 165 henkeä
16.5.14 Teollisuusautomaatioratkaisuja valmistava Cencorp aloittaa yt-neuvottelut
18.5.14 KSF Media aloittaa yt-neuvottelut, vähennystarve 50 työntekijää.
19.5.14 Opetushallitus aloittaa yt:t – vähennystarve 60 työntekijää
21.5.14 Sonera vähentää 64 työpaikkaa
22.5.14 Atria aloittaa yt-neuvottelut – 48 työpaikkaa vaarassa
22.5.14 Patrialta potkut 110:lle Hämeenlinnassa ja Tampereella
23.5.14 Suomen Vahinkovakuutus aloittaa yt-neuvottelut (90 henkilöä)
23.5.14 Yle: Kuudensien YT-neuvottelujen päätös: Turun Sanomat irtisanoo nyt 13
23.5.14 Anvia irtisanoo 48 ja lomauttaa 27
28.5.14 VR aloittaa yt-neuvottelut hallinnossaan – 20 menettänee työnsä
28.5.14 KEMET Electronicsin: irtisanottavia n. 40 henkilöä Suomussalmen tehtaalla
28.5.14 Strömfors sulkee Loviisan-tehtaan – liki 200 kortistoon
28.5.14 Koulutuskeskus Palmeniassa alkavat yt-neuvottelut – vähennystarve 80 henkilöä
30.5.14 Sanoma ulkoistaa taloushallintoa, 50 saa lähtöpassit
3.6.14 Stockmann vähentää 180 työpaikkaa, aloittaa myös heti uudet yt-neuvottelut
3.6.14 Hyttivalmistaja Shippax ajautui konkurssiin – kymmeniä työttömäksi
5.6.14 Puolustusvoimauudistuksen myötä oli tavoitteena vähentää noin 2100 tehtävää
5.6.14 Turun Sanomat sulkee aluetoimituksiaan – YT: 21 työntekijää
5.6.14 Vähintään sata poliisin määräaikaista virkaa katkolla
6.6.14 SOK aloittaa yt-neuvottelut – 130 työntekijää vaarassa
6.6.14 Turvatiimi aloittaa yt-neuvottelut – säästötavoite 80 henkilöä
9.6.14 Taas raju yt-uutinen: Tieto vähentää 230
9.6.14 Kirves heilahtaa: Suurrakentaja vähentää Suomesta 265
9.6.14 Lahti vähentää henkilöstöään lähivuosina jopa 700 työntekijällä
9.6.14 Sanoma Lehtimedian yt:t päättyivät – 16 irtisanotaan
16.6.14 Leikkuri heiluu tullissa – säästötavoitteena 180 henkilötyövuotta
16.6.14 Aalto-yliopiston yt-neuvottelut päättyivät – 124 työntekijää lähtee
16.6.14 If vähentää liki 30 työntekijää
16.6.14 Soijavalmistaja Finnprotein konkurssiin – koko henkilöstö irtisanotaan
16.6.14 Kesko sulkee 4 Kodin1-tavarataloa – irtisanoo 200
16.6.14 SOK:n yt:t ohi: 24 irtisanotaan
18.6.14 Työterveyslaitoksen yt:t päättyivät – 22 irtisanotaan
19.6.14 Blue 1 aloittaa yt-neuvottelut – puolet Suomen henkilöstöstä liipaisimella
19.6.14 Lähes sadalle lopputili – Rettigin tehdas kiinni kahden viikon kuluttua Pietarsaaressa
24.6.14 Fazer sulkee leipomoita – 146:n työpaikka vaarassa
24.6.14 Parma sulkee Kurikassa – 36:lle lopputili
25.6.14 Suominen aloittaa 75 työntekijää koskevat yt-neuvottelut
2.7.14 Soprano irtisanoo 30 työntekijää
2.7.14 Finnlines aloittaa 36:ta koskevat yt:t
8.7.14 It-yhtiö potkii lähes 60 – Jo neljännet yt-neuvottelut lyhyen ajan sisään
10.7.14 Agco Powerin irtisanomiset täsmentyivät – 52 menettää työnsä
11.7.14 Metsä Group sulkee Karihaaran sahan – koko henkilöstö irtisanotaan heinäkuussa
15.7.14 Ex-nokialaisille tulossa yt-pommi: yli 5800:lle potkut Microsoftista
16.7.14 Kaivosyhtiö Northland Resources irtisanoo 29 työntekijää
17.7.14 VR Track aloittaa yt-neuvottelut
20.7.14 Alma Manulta yt-kutsu Pirkanmaan lehdenjakajille
20.7.14 Työttömyys loikkasi selvästi – 2014 joka viikko yli 1000 irtisanottua enemmän kuin 2013
23.7.14 Atria irtisanoo Jyväskylän tehtaalta 48 työntekijää
23.7.14 Broadcom vähentää Suomesta 600
23.7.14 Starkki ja Puukeskus yt-kierrokselle – jopa sata voi lähteä
4.8.14 Uponor aloittaa yt:t – sata työpaikkaa vaarassa
6.8.14 HK Scan aloittaa yt-neuvottelut – ”kilpailutilanne poikkeuksellisen kireä”
6.8.14 Vexve aikoo sulkea Liperin tehtaan – 30 työpaikkaa vaakalaudalla
8.8.14 Honkarakenne aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelu
8.8.14 Yle: Valio alkaa yt-neuvottelut – ”Venäjän tilannehan tämän teki”
12.8.14 Tieto vähentää 90 työntekijää
13.8.14 Fläkt Woods vähentää enintään 95 työpaikkaa
13.8.14 VR aloittaa taas yt:t – nyt ulkoistetaan turvalaitetöitä
14.8.14 Mehiläinen säästää: Yt-neuvottelut: 40 työpaikkaa
26.8.14 Sanoma aloittaa yt-neuvottelut – jopa 130 työpaikkaa vaarassa
26.8.14 Tamware lopettaa tuotannon Maalahdessa, josta kaikki työntekijät irtisanotaan ja tehdas suljetaan
27.8.14 Suomen suurin autokauppaketju vähentää 90 henkeä
28.8.14 Yle: VTT saattaa antaa potkut jopa 350:lle
28.8.14 Taas Itellalta yt-pommi: Yli 300 ulos
28.8.14 Palkeet tiukoilla – Kymmenien ihmisten toimipaikat lopetetaan, yt-neuvottelut käyntiin
29.8.14 Microsoftin yt:t päätökseen – 1050 irtisanotaan
29.8.14 Metsä Group aloittaa yt-neuvottelut – neuvotteluiden piirissä on yhteensä noin 370 henkilöä
1.9.14 SOK vähentää 110 työntekijää
1.9.14 Finnair aloittaa lentoemäntien ulkoistukset – kymmeniä irtisanotaan
2.9.14 Pörssiyhtiö Innofactor kertoi tiistaina, että se aloittaa yhteistoimintaneuvottelut Suomessa.
2.9.14 Nyt potkuja jakaa viinayhtiö Altia: 120 joutuu lähtemään
2.9.14 Kauhajoki jatkaa väen vähentämistä ensi vuonna. Vähennystarve ensi vuodelle on 29 henkilötyövuotta
2.9.14 KSF Media aikoo vähentää 48 työntekijää yt-neuvottelujensa päätteeksi
2.9.14 Veho aloittaa yt-neuvottelut: yli sata voi joutua lähtemään
12.9.14 Fiskars aloittaa yt-neuvottelut – Suomessa neuvottelujen piirissä noin 350
15.9.14 Yle aloittaa yt-neuvottelut – vähennystarve 185 työpaikkaa
15.9.14 THL aloittaa yt-neuvottelut – 130 vaarassa saada potkut
15.9.14 ABB aloittaa yt-neuvottelut muuntajayksikössä Vaasassa
16.9.14 Valtiolla jättimäiset väenvähennykset – jopa 700 ulos
16.9.14 Sanomalehti Kalevaa julkaiseva Kaleva Oy aloittaa koko henkilöstöään koskevat yt-neuvottelut.
16.9.14 Starkki ja Puukeskus yhteen kahdeksalla paikkakunnalla – 100 työpaikkaa katoaa
17.9.14 Nokian Renkaat aloittaa yt-neuvottelut Suomessa – koskee 570 henkeä
17.9.14 Orivesi aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut
18.8.14 A-klinikka aloittaa isot yt:t
18.8.14 Revenio Group kertoi maanantaina, että se käynnistää yt-neuvottelut
18.8.14 Fazer aloittaa taas yt-neuvottelut
18.8.14 Patentti- ja rekisterihallitus aloittaa yt-neuvottelut
18.8.14 Stora Enso – Varkaudessa yt:t
19.8.14 1200 työntekijää koskevat yt-neuvottelut alkavat Itä-Savon sairaanhoitopiirissä
19.8.14 Iltalehti aloittaa yt:t
20.8.14 DNA vähentää väkeä – jopa 150 saa potkut
25.8.14 Säteilyturvakeskus aloittaa yt-neuvottelut
26.8.14 Nurmijärvi aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut
26.8.14 Rovaniemen kaupunki aloittaa yt-neuvottelut noin sadan kanssa
18.9.14 Helsingin yliopisto karsii 61 työpaikkaa
18.9.14 Taas isot yt:t Suomessa: Ericsson vähentää jopa 122
18.9.14 Pilkington yt-neuvottelee Tampereella ja Ylöjärvellä- Tehtailta saattaa hävitä 70 työpaikkaa
19.9.14 Särkänniemi aloittaa yt-neuvottelut, yt-neuvottelujen tuloksena vähennetään n. 25 henkilöä.
20.9.14 Bauhaus aloittaa yt-neuvottelut
22.9.14 Lannoiteyhtiö Yara aloittaa yt-neuvottelut Harjavallassa – koskee 50 työntekijää
22.9.14 VR Track aloittaa työnjohtajia koskevat yt-neuvottelut
25.9.14 Nurminen Logistics aikoo lomauttaa koko Suomen-henkilöstönsä
25.9.14 It-talo CGI Suomi vähentää jopa 350 ihmistä
26.9.14 Carea aloittaa yt-neuvottelut – aikoo vähentää sata
30.9.14 Technotree aloittaa yt-neuvottelut
30.9.14 Flybe Finland aloittaa yt-neuvottelut – 90 työntekijää
01.10.2014 Valio aloittaa yt-neuvottelut Helsingin pääkonttorissaan. Vähennystarve on jopa 210 henkilötyövuotta. Neuvottelut koskevat Valion pääkonttoria Helsingissä, ja niiden piirissä on noin 780 työntekijää.
1.10.14 Tieto aikoo vähentää noin 300 Suomessa
1.10.14 HKScan irtisanoo yli 50 työntekijää
1.10.14 Valio aloittaa yt-neuvottelut pääkonttorissa – koskee 100-200:aa henkeä
1.10.14 KSF Media irtisanoo 19, lisäksi 29 työpaikkaa leikataa henkilöstöjärjestelyin
1.10.14 Mehiläinen vähentää 17 työntekijää
2.10.14 Rovio saneeraa, 130:tä uhkaavat potkut Suomessa
2.10.14 Taas yt-pommi Suomesta – Yle: Kenkäfirma aloittaa 500 hengen yt:t
2.10.14 Ohjelmistoyhtiö Solteq aloittaa YT-neuvottelut
2.10.14 STUK aloittaa yt:t – potkut noin 30:lle
2.10.14 Traktorivalmistaja Valtra saattaa vähentää jopa 150 henkeä Äänekosken Suolahdessa
3.10.14 Cargotecin Kalmar aloitti yt-neuvottelut – 65 työpaikkaa uhattuna
3.10.14 Lindorff aloittaa yt:t – palvelukeskus Vilnaan
6.10.14 Fläkt Woods vähentää 60 työpaikkaa
6.10.14 VEO irtisanoo 20 työntekijää Vaasassa
7.10.2014 Kauppakonserni Kesko suunnittelee jopa 279 työpaikan karsimista.
7.10.2014 Lahti henkilöstön määrää vähennettävä 500:llä vuoteen 2017 mennessä
7.10.2014 Neste Oil ilmoitti tiistaina yhdeksältä vähentävänsä noin 250 henkilöä
7.10.2014 Kesko kertoi käynnistävänsä yt:t autokauppa VV-Auto Groupissa ja VV-Autotalossa, käyttötavara- ja rautakauppayhtiöissä, Ruokakeskossa, K-Plussassa ja emoyhtiössä. Yhteensä vähennystarve on jopa 279.
7.10.2014 Honkarakenne kertoi pienemmistä yt-neuvotteluista, joissa vähennystarve on korkeintaan 25 henkeä.
7.10.14 Top-Sportissa yt-neuvottelut – 140 uhkaa potkut
8.10.14 Apetit aloittaa yli 120:tä koskevat yt-neuvottelut
8.10.14 Karelia-ammattikorkeakoulu aloittaa yt-neuvottelut Joensuussa
08.10.2014 Iltalehden kuvaajista ja taittajista irtisanotaan 16
08.10.2014 Evira YT-neuvottelut koskee koko henkilökuntaa 85 paikkaa vähennettävä
8.10.14 Yhtiöittämispäätöksen myötä Palmialta saattaa hävitä 290 työpaikkaa
9.10.14 A-klinikkasäätiön yt:t päätökseen: 400 lomautetaan ja kuusi irtisanotaan
9.10.14 Aspocomp lakkauttamassa Teuvan tehtaan – yt-kutsu kaikille
9.10.14 MLL aloittaa yt-neuvottelut
9.10.14 TOK sulkemassa kolme keskustaravintolaa Turussa: 49 menettää työpaikkansa
9.10.14 Isoworks irtisanoo, lomauttaa ja osa-aikaistaa
10.10.2014 Postiyhtiö Itellan yhteistoimintaneuvottelut päättyivät kaikkiaan 239 työntekijän irtisanomiseen.
10.10.14 Suomen teollisuudesta hävisi muutamassa vuodessa liki 80 000 työpaikkaa
10.10.14 Kitee aloittanee koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut
10.10.14 Suomen luottoluokitus laski
13.10.14 M-Brain aikoo vähentää väkeä 70 henkilötyövuoden verran.
13.10.14 Yle: Energiayhtiöiden yhdistyminen – 100 työntekijää lähtee
14.10.14 Sanoma vähentää 34 työntekijää
14.10.14 DNA:n yt-neuvottelut päättyneet – irtisanoo 65 henkilöä
15.10.14 Fazerin irtisanoo 49 henkilöä
20.10.2014 Mediakonserni Sanoma irtisanoo 65 henkilöä Tampereella ja Oulussa.
21.10.14 Kesla kutsuu koko henkilöstönsä yt-neuvotteluihin – Jopa yli 10% väestä ulos
21.10.14 Tietotekniikkayhtiö Ixonos aloittaa Suomen henkilöstöään koskevat yt-neuvottelut
22.10.14 Neljä toimipistettä lakkautetaan – VTT vähentää yli 300 työntekijää
22.10.14 Scanfil yt-neuvotteluihin Sievin tehtaalla – vähennystarve 200 henkeä
23.10.14 Metsä Wood tehostaa – 200 työpaikkaa lähtee
24.10.14 Altian yt:t loppuivat – 41 lähtee
28.10.14 Valio irtisanoo Kaitsorin juustolan 30 työntekijäänsä Vöyrillä
28.10.14 Helsingin Diakonissalaitos aikoo vähentää noin 60 työntekijää
28.10.2014 Digita aloittaa yt-neuvottelut: 46 henkilöä uhkaa potkut
29.10.14 Vaahdon tytäryhtiö hakeutuu konkurssiin, työntekijät irtisanotaan
29.10.2014 Seppälä Vähennystarve voi johtaa enintään 380 henkilön irtisanomiseen.
:ltä työntekijältä uhkaavat loppua työt Forssan Kirjapainossa
30.10.14 Päivän yt-pommi: Outotec antaa potkut 400:lle
30.10.14 Microsoftin tukitoiminnoista lähtee Suomessa lähes 100 ihmistä
30.10.14 Prizztech Oy aloitti tänään koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut
03.11.14 F-Secure saattaa karsia 40 työntekijää Suomessa
03.11.14 MTV aloittaa yt-neuvottelut
05.11.14 Pohjoismaiden suurin farkkuvalmistaja siirtää tuotantonsa Viroon – 120 henkilöä YT
06.11.14 Elektrobit on aloittanut tänään yhteistoimintaneuvottelut Kajaanin ja Tampereen henkilöstönsä kanssa
06.11.14 HKScan aloittaa yt:t sikateurastamossa
06.11.14 Talvivaara Sotkamo hakeutuu konkurssiin – yli 700 irtisanotaan
07.11.14 Lentokenttä hiljeni, yt-neuvottelut alkavat
07.11.14 Valtio on vähentämässä ely-keskuksista ja TEM:stä yli 700 henkilötyövuotta
Kuten Vapaakulkija blogissa sanotaan, että todellinen valtionmies, joka työssään pääministerinä kansansa edestä, eikä pelkästään omaa egoaan pönkittämässä, viheltäisi pelin poikki, eikä leikkisi pallomeressä irvokkaasti hymyillen tai nuoleskelisi EU-herroja säälivirkaa kerjäten!
Lähde: http://vapaakulkija.wordpress.com/2014/08/29/kataisen-ja-stubbin-ansiolista-masentaa/
torstaina, toukokuuta 30, 2013
Tähtitiedon intesiiviseminaari Kosmisia Kohtaamisia 8.-9.6.2013
Blogin virallinen yhteistyökumppani Tähtitieto järjestää Valkeakosken Tarttilassa, Päivölän kansanopistolla 8.-9.6.2013 kaksipäiväisen intesiiviseminaarin.
Kosmisia Kohtaamisia
8.-9.6.2013. La-su Päivölän Kansanopisto, Päivöläntie 52, 37770 Tarttila (Valkeakoski)
| |
Lauantai 8.6.
Klo 8.00 - 10.00 Kirjautuminen ja majoittuminen Päivölän Kansanopistolle.Klo 10.00 - 10.30 Päivien avaus; Elämäntapayrittäjät Eija ja Kalevi Riikonen Klo 10.30 - 12.00 "Positiivinen mielenhallinta ja meditatiiviset harjoitukset avaavat urheilijan energiakapasiteetin tehokkaampaan suoritukseen". "Olin harjoitellut oikein ja oikeita asioita, uskalsin rentoutua. Heittäydyin tilanteeseen, annoin keholle mahdollisuuden tehdä sen, minkä tiesin sen osaavan ja voivan tehdä. En tiedostanut ympäristöäni kunnolla koska keskittyminen oli onnistunut niin hyvin. - Tajusin, että varmasti ihan kuka tahansa pystyy vastaavanlaisiin huippusuorituksiin, kun ensin oppii ymmärtämään mistä flow-tilassa on kysymys." Suomen mestaruustasolta, Kari Järventaus. Hänen toiminnastaan yksi esimerkki http://www.sibbo-vargarna.fi/? Klo 12.00 - 13.30 Lounas Klo 13.30 - 15.00 "Velhojohtajuus-ajatuksia johtajuudesta, tuhosta, työelämän magiasta ja yhteisönä kehittymisestä". - Velhojohtajuudella tarkoitetaan prosessia, jossa yksilö löytää todellisemman itsensä ja oppii käyttämään johtamisessaan erilaisia, tarvittaessa jopa vastakkaisia johtamistekniikoita. - Velhojohtajuus sopii niin työyhteisöjen esimiehille ja asiantuntujoille kuin projekti- ja ammattihenkilöstöllekin. - Velhojohtajuuden keskeiset käsitteet. 1) Fiktion ja todellisuuden vuoropuhelu. 2) Työelämän magia 3) Valta 4) Johtajuus 5) Toivo 6) Tuho 7) Velhojohtajuuden suuri työ "Korostan, että esitys on reaalisen maailman työelämää käsittelevä, joten siinä ei kiehtovasta termistöstään huolimatta juurikaan ole mitään esoteerista. Se on johdattava ja ajatuksia herättelevä esitys, jossa ei varsinaisesti myöskään opeteta mitään tiettyä johtajuusoppia". Hallintotieteiden tohtori Harri Hietikko.Hänestä hieman http://walibra.vaasa.fi/e- Klo 15.00 - 15.30 Kahvi / tee tauko Klo 15.30 - 17.00 "Käytännön esimerkkejä sielun ja persoonan energiatasapainottelusta arjen elämässä". "Siitä, kuinka alin itse eli persoona tahtoisi kellua mukavuuden halussaan mukavuusrajansa sisällä kuin "kala haaleassa" vedessä. Vallitsevat ympäristöolosuhteet ja yksilön omat voimavarat, suhteessa arvomaailmaan ja sisäiseen pyrkimykseen, värittävät sielullisen kehityksen edistymistä. Esimerkit havainnollistavat jokaisen seitsemän säteen sielun yrityksestä saada persoona kuuntelemaan sisäistä ohjaustaan". Tämä havainnollistava esitys on sisällöltään ainutlaatuinen ja selkeyttävä yhteisesitys fyysisestä todellisuudesta. " Esoteeristen tieteiden tohtori Tuija Robbins avustajineen. Yhdistyksen toiminnasta http://www.kolumbus.fi/tuija. Klo 17.00 - 18.30 Päivällinen Klo 18.30 - 20.00 "Haasteet Suomen energiakentässä, sädeopin ja astrologian tulkinnan mukaan. "Siitä, mitkä haasteet kansamme sielun Kauris-nousumerkin ja siihen vaikuttavan kosmisen Pluto-voiman yhdistelmä, pitää aktiivisena EU:n kautta koko planeetallemme 6.12.2015 saakka. Kuinka Siriuksen sädevoiman virtaus kulminoituu tiettyinä ajan kohtina maailmanlaajuisesti. Mitä esoteerisesti suomalaisilta odotetaan Valkoisen Sisarveljeskunnan aktiivisessa ohjelmassa"? Saamme kuulla huippuasiantuntijan tehokkaan selonteon tästä tavattoman laajasta asiasisällöstä. Esoteeristen tieteiden tohtori Tuija Robbins. Hänen toiminnasta hieman http://www.kolumbus.fi/tuija. Klo 20.00 - 20.30 Iltapala Klo 20.30 alkaen Kosminen Rauhan ja Maan Palvelus (Juhlasalissa). Ryhmäohjaus, jossa useampi vetäjä. Tämän jälkeen keskusteluja, luovaa liikuntaa, ulkotulilla istuskelua, jne. Sunnuntai 9.6. Klo 9.00 - 10.00 Aamupala Klo 10.00 - 11.30 "Naapuritähtikansat ja Galaktisen valon Liittoutuma Sheldan Nidlen mukaan". Luennolla käydään läpi tähtikansojen yhteiskuntajärjestelmiä aluksia ja olentojen ulkonäköä. Tilanteen mukaan Kalevi on alustavasti lupautunut kanavoimaan lyhyen tervehdyksen muutamilta kosmisilta naapureiltamme? Esitelmässä käydään läpi Sheldan Nidlen kirjan sisältöä: "Teidän Galaktiset naapurinne". Kirja käsittelee 22 naapuritähtikansaa, joista Galaktisen Valon Liittoutuma valitsee yhden tai useamman joukon joka on ensikontaktissa koko maapallomme väestön kanssa. Planeettamme ylösnousemuksen edistyessä tämän tapahtuman ajankohta on yhä lähempänä. Tähtien välinen yhteydenotto muuttaa Maa-planeettamme ja koko aurinkokuntamme statuksen. Meidät hyväksytään Galaktisen Valon Liittoutuman jäseniksi ja meistä tulee osa tähtienvälisten kansojen suurta joukkoa" . Tästä ja paljon muusta luennoi FM Amandeo Ananta. Hänen toiminnastaan joitakin osia http://www.amabile.org/ Klo 11.30 - 12.30 Lounas Klo 12.30 - 14.00 "Tähti-ihmiset ja enkeli-ihmiset yhteiskunnallisena vaikuttajina". "Sen lisäksi, että kerron millaisia Tähti-ihmiset ja enkeli-ihmiset ymmärtääkseni ovat, luento tarjoaa näkökulman, joka rohkaisee näitä ihmisryhmiä tiedostamaan, kuinka heidän edustamiaan ihanteita ja erityisosaamista voi valjastaa monella tavoin osaksi aktiivista valotyötä ympäröivän yhteiskunnan ja koko planeettamme hyväksi." Aurinko-Maa ry:stä ja Kultaisesta Akatemiasta Tarja Salomaa. www.aurinko-maa.fi Klo 14.00 - 14.30 Kahvi / tee Klo 14.30 - 16.00 "Yhteydet Maa-planeetan ulkopuoliin olentoihin". Olemme nopeutuvassa tietoisuuden evoluutiossa, jossa ihmiskunnasta nousee aikaisempaa edistyneempien sielujen ryhmiä. Aikakausien kuluessa tälle planeetalle on kehollistunut muista tähteläiskansoista ja edistyneistä sivilisaatioista monentyyppisiä sieluja. Nämä "tähtikylvöt" ovat toimineet jo kauan aikaa, omissa kehollistumisissaan, uran uurtajina, sisäisen tiennäyttäjinä ja ulkoisen arvomaailman muuttajina. Nyt viimein on tullut aika, jolloin koko planeettakunta on valmiimpi kuin koskaan ennen Kohti Kosmista Kansalaisuutta - sielukehityksen etenemisessään, kohtaamaan kasvoista kasvoihin maan ulkopuolisia vieraita. "Kun oppilas on valmis, on opettajasi lähelläsi". Lukumääräisesti suurin edistyneempien "universumiopettajien" määrä tulee meitä huomattavasti korkeammista maailmoista. Näistä ja monesta muusta teemaan liittyvästä saat tietoa tällä luennolla. Kosmisista kontakteistaan luennoi Kalevi Riikonen. Toiminnastamme enemmän www.tahtiteto.fi Klo 16.00 - 16.30 Päivien energisoiva yhteenveto; FM Eija Riikonen Tukemassa mm. Paranormaali Blogi www.paranormaaliblogi.net Mysteerien Aika www.mysteerienaika.com Havaintoja Uudesta maailmanjärjestyksestä www.nwohavaintoja.blogspot.fi | |
Tiedustelut ja ilmoittautuminen:
|
Päivölän Kansaopisto www.paivola.fi/
puh. 03-2332200 toimisto@paivola.fi |
Yhdessä järjestävät
|
Tähtitieto www.tahtitieto.fi ja Päivölän
Kansaopisto www.paivola.fi/ |
Osallistumismaksu:
|
Kaksi päivää täyshoidolla ja opetuspaketilla yhteensä 175 €
Yksi päivä täyshoidolla ja opetuspaketilla yhteensä 115 € |
Muista osa-aikaisista vaihtoehdoista neuvoteltava Päivölän Opiston kanssa.
| |
maanantaina, helmikuuta 25, 2013
Ufokontaktihenkilö Kalevi Riikonen vieraana Radio NWO Havaintoja ohjelmassa pe 1.3.2013
perjantaina, tammikuuta 18, 2013
NWO blogin virallinen nettiradio aloitti toimintansa
Ensimmäinen 17.01.2013 lähetetty nettiradiolähetys on nyt kuultavissa Youtubesta.
lauantaina, tammikuuta 12, 2013
Disinformaatiota Suomessa (Tapaus Revisionistit)
Tässä hieman otteita tuosta viimeisimmästä vuodatuksesta
"Miksi kirjoitan nyt Vehkalan sivustosta? Satuin vilkaisemaan Usarin erään keskustelijan linkistä mielenkiinnon vuoksi NWO-havaintoja ja viimeisimpien juttujen taso oli aivan järkyttävä. En muistanutkaan, että kyseessä on näin törkeä huijaussivusto, vaikka en blogia juuri koskaan ole lukenut sen mielikuvituksellisuuden ja valheiden paljouden vuoksi. No kyllähän edellinen vierailukin paljasti sarjan selkeitä ja miljoona kertaa paljastettuja valheita. Kuten lainauksessa esitetään, myös Vehkala puhuu koko ajan NWO-uhan taustalla olevan “fasismi” tai “natsit” ja hän myös mustaa kansallissosialisteja ja Hitleriä erittäin törkeästi. Hän suoltaa holokaustipropagandaa ruumispinokuvineen. Viimeisin veto oli väittää, että Adolf Hitler olisi kerännyt aseet ihmisten kodeista ja juuri silloin olisi vaara, että totalitäärisessä yhteiskunnassa saattaisi helposti voida tehdä suuren joukkomurhan. Adolf Hitleriä syytettiin tällaisesta joukkomurhasta ja häntä nimitettiin “hulluksi psykopaatiksi”.
Disinfoagenteista onkin puhe näköjään päivän yhdessä artikkelissa. Onhan niitä muitakin agentteja, jotka teeskentelevät olevansa totuuden asialla ja hallituksen agentteja vatsaan. No sen pöpilä-visiitin aikana juttuja siis tuli liukuhihnalta, joten tietysti tuota blogia kirjoittaa tukku ihmisiä ja Vehkala on vain keulakuva ja blogi on hänen nimissään. Sen verran kova tahti on päällä."
Jos nyt tiivistäisi tämän kyseisen Revisionistit blogin yhteen nippuun , niin
1. Sen kirjoitaja ei kerro itsestään yhtään mitään ja toimii täysin kasvottomasti
2. Siellä dissataan jatkuvasti Verkkomedia.org sivustoa, Teemu Vehkalaa (NWO-blogistia), Riikka Söyring (Verkkomedian blogistia) sekä Alex Jonesia ja muita ulkomaalaisia tunnettuja toisinajattelijoita
3. Revisionisti-blogin kirjoittaja väittää itse olevansa Siionisteja vastaan taisteleva aktivisti. Jos kerta on todellinen aktivisti, niin miksi hän käyttää kuitenkin kaiken aikansa Suomen toisinajattelijoiden haukkumiseen ja mustamaalaamiseen. Syyttäen heitä valeoppositioon kuuluviksi ?


