http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääministeri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääministeri. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, syyskuuta 09, 2025

Nepalissa käynnistyi levottomuudet - Ainakin 19 kuollut mellakoissa

Nepalissa on parhaillaan käynnissä väkivaltaiset levottomuudet. 

Maan valtionvarainministeri joutui lähtemään pakoon, kun kansalaiset jahtasivat häntä kadulla ja olivat jo valmiina lynkkaamaan keskellä päivää.

Nepalin pääministeri K.P. Sharma Oil joutui jo eroamaan levottomuuksien takia. Eilen myös mielenosoittajat sytyttivät tuleen ex pääministerin virka-asunnon.

Kathmandun kansainvälinen lentoasema on myös suljettu lentoliikenteeltä.


Nepalin hallitus rajoitti myös sosiaalisen median palveluita, joilla haluttiin hillitä maassa puhjenneita levottomuuksia.

Sosiaalisen median kielto sai taas ihmiset kaduille ja nyt median mukaan jo 19 ihmistä on kuollut näistä puhjenneissa levottomuuksissa.


torstaina, tammikuuta 19, 2023

Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern eroaa virastaan


Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern on antanut eropyyntönsä.

Hän tuli julkisuuteen viimeisen 3 vuoden aikana kovana kurittajana, kun Uuden-Seelannin kansalaisia alettiin alistamaan hyvin julman poliisivaltiomaisilla keinoilla koronarajoitusten aikana. 


Uudessa-Seelannissa mm. poliisin voimankäyttö koronarajoituksia mielenosoittavia kansalaisiaan kohtaan oli paljon kovempaa, kuin mitä britanniassa käytettiin, koska Uusi-Seelanti oli tämän Uuden Maailmanjärjestyksen koronafasismin pilottimaa Australian ohella.

Tämän vuoksi tämän koronafasisti kurittaja Jacinda Ardernin ero oli odotettavissa ja oli oikein. Sillä kyllä tällaisilla ihmisoikeuksien polkemisilla menee luottamut päättäjiin aina maan pääministeriä myöten.

Lähde: Iltasanomat

tiistaina, toukokuuta 07, 2019

Poliisi kiinnostui Jaskarin vanhasta paritusepäilystä - Sillä välillä vaihdettiin työhuoneen lukko ja vietiin poliisilta kulkuluvat


Pari poliisimiestä on tällä hetkellä vastamassa Helsingin käräjäoikeudessa syytteisiin, joista heitä epäillään.

Kun kesällä vuonna 2017 Helsingin poliisin rikoskomisario Kari Lintilä poikkesi ruokakauppaan kotikulmillaan Laajasalossa. Hän törmäsi siellä yhteen työkaveriinsa.

Tuosta kohtaamisesta sitten alkoi outo tapahtumaketju, joka vei lopulta poliisit rikossyytteisiin ja samalla päättyi Lintilän yli 40 vuotta kestänyt ura poliisina, koska hän astui korruptoituneiden poliisien ja rikollisten varpaille.

Tämä Lintilän kolleega oli kysynyt vitsaillen rötösherrajahdista, mihin Lintilä taas oli vastannut, "etteivät sellaiset jutut tässä koneistossa etene".

"Siinähän kävi sitten niin kuin Jaskarin ja Vanhasen jutussa", kolleega vastasi.



Tämä liittyi vuoden 2006 rikosepäilyyn, joka kohdistui silloisen Kokoomuksen puoluesihteerinä toimineen Harri Jaskariin (kuvassa), jota epäiltiin parituksesta. Hänen epäiltiin parittaneen silloista naisystäväänsä ja asiakkaina oli käynyt myös tuon ajan ministereitä jne.

Tuolloin myös Jaskarille luettiin syyte laittomasta uhkauksesta, kun hän oli baari-illan jälkeen jahdannut silloista naisystäväänsä veitsen kanssa ja uhannut tappaa.

Lopulta syyte nostettiin vain tappouhkauksesta, jolle oli myös silminnäkijä. 

Mutta miten silloinen pääministeri Matti Vanhanen liittyi asiaan ? 

Poliisit kohtasivat seuraavana syksynä, jolloin Lintilä kyseli tästä asiasta enemmän ja vanhempi konstaapeli kertoi käynnistään Jaskarin työsuhdeasunnolla Helsingissä Lapinlahdenkadulla toukokuussa 2006.



Jaskarin ent. virolainen naisystävä myi asunnolla seksiä.

Kollega kertoi naisen antaneen poliisille nipun valokuvia, joiden joukossa oli kuva, jossa oli Jaskarin naisystävä, toinen nainen, Jaskari ja kaksi kokoomuksen huippupoliitikkoa Ilkka Kanerva ja Sauli Niinistö.

Vanhempi konstaapeli oli tuolloin kertonut Lintilälle, että silloinen väkivaltarikosyksikön päällikkö, nykyinen kokoomuksen kansanedustaja Kari Tolvanen olisi ilmoittanut Jaskarin paritusjutun tutkijoille käyneensä "kävelyllä pääministerin kanssa" ja paritustutkinnan loppuvan siihen.

Helsingin vapaamuurari-verkosto taisi puuttua jo tuossa vaiheessa asiaan ? Koska kokoomusministerien maine oli jo siinä vaiheessa, että maan sisäinen skandaali olisi syntynyt.

Lintilän mukaan työpari vahvisti hänelle tämän tarinan valokuvista ja kertoi uuttakin. Jaskarin jutussa oli myös tehty puhelinsalakuuntelua, ja näiden prostituoitujen puhelimiin oli laitettu salakuuntelu, kun he olivat yhdeydessä mm. Matti Vanhasen sekä Euroopan investointipankin varapääjohtaja Sauli Niinistön kanssa.

Lintilän mukaan työpari kertoi lisäksi, että Niinistö ja väkivaltarikosyksikön tuolloinen päällikkö Kari Tolvanen olisivat puhuneet näistä puhelinsalakuunteluista puhelimessa.

Uudet yksityiskohdat eivät kuitenkaan vähentäneet rikoskomisario Lintilän kiinnostusta vanhaan Jaskari-tutkintaan.

Lintilä tutustui myös tapauksen esitutkintapöytäkirjaan, paperinippuun, jonka väitetystä vuotamisesta hän joutui myöhemmin itse syytteeseen.

Samoihin aikoihin ainakin kolme toimittajaa oli kiinnostunut tästä vanhasta paritustutkinnasta.

Suomen Kuvalehti pyysi Jaskari-tutkinnan aloittanutta aineistoa Helsingin poliisilaitokselta loppuvuodesta 2017. Mutta rikostoimittaja Harri Nykänen jututti Jaskari-jutun alkuperäistä tutkinnanjohtajaa Seppo Sillanpäätä.

Iltalehden Juha Ristamäki lähestyi Kari Tolvasta.

Toimittajien kiinnostus tähän tapaukseen käynnisti poliisilaitoksella sitten operaation, joka paljastui Lintilälle maanantainaamuna 29. tammikuuta 2018.

Edellispäivänä Suomessa oli käyty presidentinvaalit, joissa Sauli Niinistö oli ottanut murskavoiton.

Saavuttuaan Pasilaan rikoskomisario Kari Lintilä huomasi, että hänen kulkulupansa ei enää toiminut ja työhuoneen lukko oli vaihdettu viikonlopun aikana.

Huone oli sinetöity odottamaan asiakirjojen, muistitikkujen ja tietokoneiden takavarikointia. 

Lintilä pidätettiin virasta ja seurasi lähes puolentoista vuoden tutkinta.

Häntä koskeva oikeudenkäynti kuitenkin päätettiin, että se käynnistyisi Helsingin käräjäoikeudessa vasta 6. toukokuuta



Syyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen (kuvassa) katsoo Lintilän luovuttaneen salassapidettävää Jaskari-tutkinnan aineistoa toimittajille ja rikkoneen näin virkasalaisuutta.


Oikeuteen joutuu myös Lintilän silloinen kolleega vanhempi konstaapeli. Syyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen katsoo hänen syyllistyneen Kari Tolvasen kunnian loukkaamiseen ja perättömään lausumaan. Tämä syyte perustuu siihen, mitä vanhempi konstaapeli kertoi Lintilää koskevan virkarikostutkinnan kuulusteluissa.

Vanhempi konstaapeli kertoi nähneensä poliitikkojen saunakuvan ja televalvontatiedot. Lisäksi hän vahvisti kuulusteluissa kuulleensa Tolvasen kertoneen "kävelystään pääministerin kanssa" ja paritustutkinnan lopettamisesta.

Poliisimies kertoi myös, että tuolloin hänet siirrettiin sivuun tutkinnasta. Vanhempi konstaapeli siis vahvisti kertoneensa, mitä Lintilä on sanonut hänen kertoneen. Siitä huolimatta myös Lintilä sai kunnianloukkaussyytteen kerrottuaan kuulusteluissa, mitä kolleega oli hänelle kertonut.

Lintilä on kertonut, että myös toinen Jaskarin asunnolla käynyt poliisi - Jaskari jutun päätutkija - vahvisti hänelle syksyllä 2017 tiedot poliitikkojen roolista tuossa vuoden 2006 tapahtumissa. Tälle keskustelulle oli Lintilän mukaan myös todistaja eli asunnolla käyneen poliisin nykyinen esimies, joka kuuli keskustelun.

Jaskarin asunnolla käynyt toinen poliisi on kiistänyt vahvistaneensa tietoja Lintilälle. Esimieskin on kiistänyt kuulleensa vahvistuksia saunavalokuvasta tai muustakaan. Hän on tosin korostanut, ettei kuunnellut keskustelua eikä muista tarkasti.

Myös vuonna 2006 tutkintaa johtaneet Kari Tolvanen ja Seppo Sillanpää ovat kiistäneet vanhaa Jaskari-tutkintaa koskevat väitteet.

KARI TOLVASEN mukaan esitetyt väitteet ovat taas "törkeää mustamaalaamista". Kun hänen mukaansa kyse ei voi olla erehdyksistä tai vääristä muistikuvista.

Entinen pääministeri Matti Vanhanen totesi Suomen Tietotoimistolle pitävänsä näitä väitteitä absurdina ja aivan vieraina. Samoin myös Ilkka Kanerva kertoi SK:lle, ettei tiedä asiasta mitään, joka on hänelle täysin käsittämätön. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vastasi SK:lle sähköpostitse kohdanneensa presidentinvaalien alla törkykampanjoita, viittaatte ilmeisesti mediallekin tarjoiltuun. Minulla ei ole minkäänlaista yhteyttä mainitsemaanne rikosepäilyyn, ei itse tapahtumiin eikä niiden tutkintapresessiin.



Mutta nyt eilen kun tätä asiaa käsiteltiin suljetuin ovin Helsingin käräjäoikeudessa, niin käräjäoikeuden salaisten oikeuspapereiden asianomaiset olivat Sauli Niinistö, Ilkka Kanerva ja Matti Vanhanen.

Suomen Kuvalehti onnistui kuitenkin jo jauhottamaan nämä kohutut osapuolet, joiden mielestä on törkeä kunnianloukkaus jos ei Suomen korruptoituneen hallinnon ministerit saa käydä Kokoomusedustajan virolaisen naisystävän luona ottamassa prostituutiopalveluita.



Tätä touhuahan tässä maassa on harjoitettu iät ja ajat, mutta nyt kun yksi Suomen Kuvalehti paljastaakin, että ketkä kuuluisat valtionpäämiehet ovat käyneet niissä maksullisissa huorissa. 

Niin nyt he pelkäävät, että tässä menee näiden rötösherrojen maine. Ilmeisesti tämä kyseinen oikeudenkäyntikin piti siirtää taktisesti 6.5.2019, jotta Sauli Niinistö ehdittiin valita vielä sitä ennen uudelleen presidentiksi väärennetyillä murskaäänillä.

Nämä korruptoituneen eliitin miehet suojelevat toisiaan rikoksilta, koska he joutuvat jopa tuomareina suojelemaan vapaamuurariveljiensä rikoksia, jos vapaamuurarituomarille tällainen viesti annetaan.

Tästä syystä kokoomuksen puoluesihteeri saa harjoittaa paritusta ja se ei ole rikos. Mutta jos taas joku normi Suomen kansalainen laittaisi vaikka oman pikkubordellin pystyyn, niin siitä kyllä tulisi rikossyyte ja aina jopa vankilatuomio.

Laki ei ole todellakaan tässä maassa kaikille sama, koska nämä korruptoituneen eliitin rikolliset saavat mellastaa täällä miten tahtoo. Mutta on tuo maine heille niin tärkeä, ettei se pääse menemään, vaikka näitä heidän huorissa käyntejään saattaisi levitä julkisuuteen. 

Mutta totuushan on, että ei kokoomusminsiterikään niistä käynneistä itse maksa, vaan prostituutiokulut laskutetaan Kokoomuksen puoluetoimistolta jne. Keskustallakin nuo laskutukset tehdään aivan samoin. Nuo käynnit kuuluvat ministereiden luontaisetuihin.


Lähteet: Iltalehti

Suomen Kuvalehti


tiistaina, toukokuuta 08, 2018

Armeniassa käynnissä CIA:n vallankaappaus



CIA toteutti Armeniassa vallankaappauksen ja nosti oppositiojohtaja Nikol Pashinianin valtaan.

Viikko sitten Pashinian hävisi äänestyksen 55-45, mutta tänään äänet kääntyivät hänen hyväkseen parlamentissa kun CIA painosti uudelleen laskun. 



Nyt tämä CIA:n valtaannostama sätkynukke-pääministeri Pashinian (kuvassa) lupasi ensimmäisenä ettei Armeniassa tulisi tämän jälkeen olemaan enää korruptiota. Kuulostaa yhtä uskottavalta kuin jos joku Afrikan tuore presidentti julistaisi, ettei hänen valinnan jälkeen Afrikassa tulisi enää olemaan nälänhätää.

Pashinianin valinta pääministeriksi oli seurausta jo viikkokausia kestäneistä CIA:n organisoimista "väri vallankumous" mellakoista. 

Ensin republikaanit ilmoittivat ehdottavansa juuri presidenttikautensa päättänyttä Serzh Sarkistania pääministeriksi, jota pidettiin vallanhimoisena sekä korruption ilmentymänä puolueineen. Sarkisian oli ajanut presidenttikautenaan läpi mm. lain, että tulevaisuudessa Armeniassa valta keskitettäisiin pääministerille.

Lähde: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201805082200929657_ul.shtml

torstaina, kesäkuuta 15, 2017

Sipilän u-käännös liikelento oli poliittista bluffia


Pääministeri Juha Sipilän kerrottiin olleen menossa lentokoneella tapaamaan Sauli Niinistöä presidentin virka-asunnolle kultarantaan. Mutta lehdistön mukaan Sipilä olisi kääntänyt koneen ilmassa ja laskeutuneenkin takaisin Helsinkiin, koska sai kuulemma tiedon palaverin peruuttamisesta kesken ilmailun.


Koko tarina Sipilän u-käännos lentoreissusta on kuitenkin pelkkää Suomen korruptoituneen valtioneuoston meille syöttämää propagandaa. Sillä pääministeri Sipilä ei ole lähtenyt yhdelläkään virka lentokoneella koko viikkona ja vaikka tällä kansanpetturilla onkin suihkukoneen lentolupakirja, niin se ei tätä asiaa millään lailla muuta.

Tämäkin ylläoleva lehtikuva on otettu aikaisemmin ja se on vielä otettu Turun lentokentällä, jonne Sipilän ei väitetty edes nyt laskeutuneen ollenkaan.

Perussuomalaisista tehtiin poliittisia ruumiita vain yhdessä yössä

Nyt kun Perussuomalaisista on tehty enää poliittisia ruumiita, niin tämä laittomalla vallankaappauksella poliittisen vallan kaapannut kokoomusoikeisto voi nyt alkaa ajamaan sitä EU:n liittovaltio projektia, jonka tavoitteena on lakkauttaa Suomen itsenäisyys ja siirtä se Saksaan.

Lähde: http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005253204.html

torstaina, joulukuuta 29, 2016

Israelin pääministeri Netanyahusta lahjusrikostutkinta


Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu (kuvassa) on joutunut poliisitutkinnan kohteeksi, jossa häntä epäillään lahjusrikoksesta.

Tutkinnan käynnisti Israelilainen syyttäjä. Israelilainen tv-kanava 10:n mukaan Netanyahun syyte voidaan laittaa toimeenpanoon yhdeksän kuukauden sisällä.

Netanyahua ollaan myös syytetty hämäryyksistä, jotka liittyivät Saksan kanssa tehtyihin sukellusvenekauppoihin.

Pääministeri Netanyahu on ollut lahjusrikosepäillyistä hyvin suutuksissa ja hän on kiistänyt kaikki syytökset lahjusrikosepäillyistä.

Lähde: http://www.independent.co.uk/news/world/middle-east/israels-attorney-general-orders-criminal-investigation-benjamin-netanyahu-a7499326.html





perjantaina, huhtikuuta 15, 2016

Australiassa suuri VIP-pedofiili skandaali


Viime vuoden lopulla marraskuussa 2015 eräs australialainen nainen Fiona Barrett astui julkisuuteen ja hän halusi paljastaa erään hyvin poliittisesti vaikutusvaltaisen julkkispedofiili-verkoston, jonka uhriksi hän itse oli joutunut hyvin nuorena. 

Barrett on itse tämän VIP pedofiili-verkoston entinen uhri ja hän toi julki tuolloin marraskuussa Sydneyssä pidetyssä lehdistötilaisuudessa lukuisia nimiä, jotka olivat mukana tässä pedofiili-verkostossa.

Verkosto sekaantui niin satanistisiin rituaaleihin, lapsien kidnappauksiin sekä myöhemmin heidän seksuaaliseen hyväksikäyttöön. 

Rinkiin kuului niin korkea-arvoisia julkisuudenhenkilöitä, näyttelijöitä kuten myös politikkoja, lakimiehiä, pääministereitä, sekä myös USA:n yksi entinen presidentti Nixon.

Pedofiili-rinki toimi pitkään juuri australian sisällä, koska pääpelurit olivat miltei kaikki sieltä, joilla oli myös vahvat yhteydet Iso-Britanniaan asti. 

Fiona Barrett väittää, että Australia oli tuolloin hänen nuoruudessaan varsinainen pedofiilien taivas, koska australiaan otettiin vastaan entisiä natsi-rikollisia, joihin hänen isovanhempipuolet myös kuuluvat.

Osat lapsiuhrit kidnapattiin keskellä katua ja vietiin sitä kautta tämän silloisen julkkispedofiili-ringin hyväksikäytettäväksi. 

Fiona kertoo, että hänen varhaisin muistonsa on kun hän oli 2 vuoden ikäinen. Hän oli tuolloin vain pieni tyttö, joka tuotiin keskelle tämän VIP pedofiili ringin bileisiin. Sitten tämä 2 vuotias tyttö näki, kuinka siellä nämä tunnetut poliitikot, näyttelijät sekä muut julkisuuden henkilöt vetivät nenän kautta kokaiinia ja raiskasivat alaikäisiä pikkulapsia. He jopa leikkimielellä hukuttivat osaa näistä hyväksikäytetyistä lapsista altaaseen, aivan kuin olisivat hukuttamassa heitä. 


Fiona Barret oikealla, perheensä kanssa.  




Pedofiiliverkostoon kuului lukuisia australialaisia julkisuudenhenkilöitä:


Antony Kidman (näyttelijä Nicole Kidmanin isä) kuului tähän australiassa toimineeseen julkkispedofiili-verkostoon. Hänen tyttärensä oli myös tämän saman pedofiili-verkoston uhri.


Antony kuoli vuonna 2014 Singaporessa ja oli jo tuolloin pedofiili epäiltyjen kohteena, jolloin oli jo käynnissä rikostutkinta näistä tähän pedofiili-verkostoon liittyvistä asioista.  

Muita ringissä toimineita pedofiilejä olivat:


 
USA:n entinen presidentti Richard Nixon.



 
Liettualainen ent. natsien keskitysleirien vartija ja myöhemmion CIA:n agenttina toiminut Dr. John Gittinger.



 
 Australian entinen pääministeri Gough Whitlam.



 
 Australian entinen pääministeri Paul Keating.




Australian entinen pääministeri Bob Hawke.


 
Yhdysvaltalainen evangelista/pastori Billy Graham.




Australialainen oppositiojohtaja Kim Beazley.



Barrett mainitsi myös kuinka eräs australialainen poliitikko Franca Arena oli uskaltanut ottaa tämän koko asian esille ja maininnut, kuinka australiassa toimii laaja julkkisten pyörittämä pedofiili-verkosto, johon kuuluu poliitikkoja, lääkäreitä, lakimiehiä skä mediamoguleita. 

Hän toi jo silloin näitä pedofiilien nimiä esiin Kerry Packer, Bob Carr, Bob Hawke, Paul Keating, Robert Menzies, Alan Jones, Bernard King, Molly Meldrum, John Kerr, Lionel Murphy jne. 

Fiona kertoi myös kuinka hänet oli kerran viety San Franciscossa heinäkuussa järjestettävään poliittisen eliitin salaiseen Bohemian Groveen. Siellä hänet oli raiskattu vaaleanpunaisessa huoneessa. 

Bohemian Grovesta hän vielä kertoi sellaista, että siellä tapahtuva lapsien hyväksikäyttö tapahtui Teddy Bear's Picnic (Teddykarhun Picnic) nimisen tapahtuman varjolla. 


Tämä nimi kun mainitaan Simpsoneistakin tutun ääninäyttelijän Harry Shearerin ohjaamassa ja käsikirjoittamassa Bohemian Grovea parodioivassa elokuvassa nimeltään Teddy Bear's Picnic (Teddykarhujen Picnic).  


Elokuvan traileri näyttää tältä ja jos huhujen mukaan Shearer on itsekin osallistunut Bohemian Groveen, niin elokuvan sisällössä ei siinä tapauksessa aivan kaikki ole fiktiota, vaikka elokuva on komedian muodossa. Vain kaikki satanistiset ihmisuhrausrituaalit ja lapsien seksuaalinen hyväksikäyttö on jätetty tästä elokuvasta pois. 

Bohemian Grove on joka vuoden heinäkuussa SanFranciscon metsissä järjestettävä salainen poliittisen eliitin 2-viikon leiri, jonne ulkopuolisilla ei ole mitään asiaa. Aluetta vartioidaan yötä päivää aseellisten vartioiden toimesta Bilderberg kokousten tapaan ja vain kutsun saaneilla on asiaa sisälle.

Bohemian Groven historia ulottuu aina vuoteen 1878 asti, jolloin järjestettiin ensimmäinen tilaisuus 29 kesäkuuta 1878. 


Satanismin rooli pedofiiliverkostossa


Fiona joutui selittelemään lehdistölle tuolloin viime marraskuussa 2015 Sydneyssä pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että miten satanismi liittyi tähän pedofiiliverkoston toimintaan. 

Fiona kertoi, että satanistisen eliitin sisällä on tarkka hierarkia jonne kuuluu kaikki aina mafiasta asti. Pedofiiliverkosto kuuluu poliittisesti vaikutusvaltaisten sakkiin. Mutta jos lukuun ottaa tavallisia pedofiilejä, joilla ei ole näitä yhteyksiä VIP pedofiiliverkostoihin, niin nämä yksittäiset pedofiilit eivät harjoita tietoisesti tätä satanismia, mitä illuminatiin kuuluva eliitti harjoittaa aivan tietoisesti.

Illuminatin sisällä vallitsee vielä täysin sama verilinja ja nämä joilta sellainen löytyy, on myös täysi luontaisoikeus olla mukana näissä pedofiili-ringeissä, sekä lapsien uhrausrituaaleissa. Iso-Britanniassa on myös viime vuosina ollut laaja VIP pedofiili-verkoston skandaali, johon on kuulunut myös entisiä Englannin pääministereitä.  


Barrett kertoo vielä kuinka maailmaa johtaa satanistinen kultti, joka pyörittää näitä pedofiili-rinkejä. Niitä on myös erityisesti Yhdysvalloissa edelleen ja koska uhrit eivät uskalla usein tulla julkisuuteen, niin VIP pedofiiliringin jatkavat toimintaansa edelleen.

Julkkispedofiiliringit syyllistyvät jatkuvasti lasten seksuaalisen hyväksikäytön lisäksi näiden kidnapattujen lapsien murhiin, joita toteutetaan Illuminatin rituaalimurha kalenterin kautta ns. okkultistisina ihmisuhrauksina.

Fiona varoitti vielä siitä, kuinka jokainen australiassa toimivalla VIP-pedofiiliverkostolla on syvät yhteydet aistraliassa toimiviin psykiatrisiin sairaaloihin. 

Joten he voivat passittaa uhrinsa näihin psykiatrisiin sairaaloihin, joissa heidän muistiaan yritetään saada katoamaan. Jotteivat he enää pystyisi kunnolla muistamaan, että olivat joutuneet poliittisesti tunnettujen ja vaikutusvaltaisten julkkispedofiilien uhreiksi. 

Tunnetusti näissä psykiatrisissa sairaaloissa työskentelevät lääkärit ovat ammattilaisia kiistämään kaikki pedofiilin kynsiin joutuneiden uhrien kertomukset, ja leimaamaan ne lopulta vain psykoottisiksi harhoiksi.


















 









tiistaina, marraskuuta 18, 2014

Kansainvälinen yhtiö sijoittamassa talvivaaraan 150 miljoonaa



Kansainvälinen yhtiö ilmaisi kiinnostuksensa sijoittaa 150 miljoonaa konkurssiin julistettuun Talvivaaran kaivokseen. 

Talvivaaran emoyhtiö (Sotkamo Oy) ajettiin konkurssiin 6.11.2014 Espoon käräjäoikeudessa.

Jos kerta uraaninkaivuu on näin tappiollista toimintaa, että sijoittajat häviävät kaikki rahat jokainen kerta, niin miten kansainvälisillä yhtiöillä voi olla innostusta pistää haisemaan lisää satoja miljoonia.


Pääministeri Alexander Stubb vieraili Talvivaaran kaivoksella viime perjantaina Sotkamossa. 

Stubb jopa aiheutti pahennusta, kun hän Twiittasi "Kiitos Talvivaara"... Koska kyseinen kaivos tuhosi paikallisen alueen luontoa oikein huolella. Herra pääministeri joutui siksi pyytelemään anteeksi myöhemmin twiittiään.




Kansainvälinen ydinaseteollisuus kuitenkin tarvitsee lisää uraania ja siksi näitä monikansallisten yhtiöiden uraanikaivoksia pidetään pystyssä ja jos kerta toiminta on tappiollista, niin sotateollisuudelle tehdyt kaupat tehdään sitten pimeästi. Tästä syystä Talvivaaran kaivostoiminta ei hyödytä kuin vain monikansallisia suursijoittajia.

Suomen väestön mielipidettä ei kuunnella, kun USA:n sotateollisuus tarvitsee lisää uraania, jotta voi käydä pommittamassa köyhdytetyllä uraanilla demokratiaa lähi-itään. 

Nämä uraanikaivokset tulisi sulkea pois Suomesta ja laatia ensin lait koko ydinaseteollisuuden uraanikaupan kieltämiseksi. Mutta arkadianmäelle pitäisi saada ensin sellainen hallitus, joka ei ole läpi korruptoitunut.






tiistaina, maaliskuuta 25, 2014

Malesian lento MH370 päätyi mereen




Malesian pääministeri Najib Razak vahvisti eilen tiedotustilaisuudessa, että kateissa ollut lento MH370 päätyi Intian valtamereen.

Koneen putoamispaikka on hyvin kaukana siitä lentoreitistä, missä koneen kuului normaalisti lentää. 

 
 

Satelliittikuvista saatiin selville, että meressä oli epämääräistä rojua.

Kovin poikeuksellista tilanteesta tekee se, että julkisuudessa ei olla vielä kertaakaan mainittu nyt sitä mahdollisuutta että kone olisi ammutta tai räjäytetty alas tarkoituksella. Sillä suihkukoneet eivät tuosta vain itsestään putoa alas kenenkään huomaamatta. 

Jos näin tapahtuisi, niin pilotit pystyisivät lähettämään eteenpäin hätäkutsun. Mutta silloin kun tällainen lentokone ammutaan tai räjäytetään alas, niin ohjaamo ei silloin todennäköisesti kerkeä edes reagoimaan siihen.

 

Lennolla kuolleet 20 Freescale Semiconductor -yhtiön työntekijää olivat tietojen mukaan erään yhtiön valmistaman mikrosirun patentinhaltijoita. Kyse on KL-03 mikrosirusta, jota tämä eräs Yhdysvaltalainen yhtiö valmistaa. 

Malesian lentoturman myötä Jacob Rothschildista tuli nyt johtava patentinhaltija tämän kyseisen KL-03 mikrosirun suhteen, kun muut patentinhaltijat kuolivat tässä lento-onnettomuudessa. 

Tilanne on vielä siltäkin kannalta vaikea, että kyseistä patenttia ei olla vielä virallisesti hyväksytty ja kyseisen patentinhakunumero on US8650327.



Tässä ei siis toisinsanoen ollut mistään muusta kyse, kuin että maailman rikkaimman pankkiirisuvun pelurit ostivat pois potentiaalisen kilpailijan mikrosirumarkkinoilta. Jonka jälkeen tyypillisesti nämä patentit ovat pankkiirien toimesta päätyneet sitten valtaeliitin sotateollisuuden (Eng. military industrial complex) haltuun. Näin kävi myös Nikola Teslan kaikille keksinnöille, joiden päärahoittaja oli pankkiiri J.P. Morgan.

torstaina, kesäkuuta 27, 2013

Brasilialainen selvännäkijä ennustaa megatsunamia 2013 Marraskuulle



Muuan Brasilialainen professori Jucelino Nobrega da Luz on ennustanut tuhoisaa tsunamia, joka tulisi tapahtumaan 2013 vuoden marraskuussa. Se saisi alkunsa Kanarian saarilta, jossa sijaitseva tulivuorenpurkaus aiheuttaisi niin suuren tsunamin, että sen tuhot ylettäisivät useille mantereille.


          Jucelino Nobrega da Luz

Jucelino Nobrega da Luz kävi 2013 keväällä Suomessa vierailulla ja samalla lähetti kirjeen Suomen pääministeri Jyrki Kataiselle. Siinä hän kertoi näkevänsä kolme tulevaa tapahtumaa, joka liittyisi hänen mukaansa myös jollain lailla Suomeen.

Olen ihminen, jolla on ennalta näkemisen ’lahja’. Kun herään, kirjoitan kirjeet kaikille heille, joita unet koskevat ja jotka ovat niissä osallisia. Kirjeissäni olevien tärkeiden asioiden tarkoitus on välttää tai minimoida katastrofitilanteiden vaikutuksia. Minulla ei ole mitään selitystä tälle taidolleni, minun tehtäväni on vain välittää unessa saamani tiedot. Noin 60 % näistä unista on käynyt toteen. Olen lähettänyt noin 90.000 unia sisältävää kirjettä ympäri maailman.
Tässä on Suomelle saamaani tärkeää tietoa:
  1. Kanarian saarilla sijaitseva tulivuori tulee purkautumaan ja se voi aiheuttaa megatsunamin. Se voi saavuttaa myös Skandinavian maat, myös Suomen. Tulivuoren nimi on Cumbre Vieija ja purkaus voi tapahtua 1.-25.11.2013 välisenä aikana (mahdollisuus, tätä ennemmin tai myöhemmin). Jos se tapahtuu, se vaikuttaa maahanne usealla eri tavalla.
  2. Ko. ministerin on huomioitava Skandinavian markkinoille tulossa oleva taloudellinen kriisi, joka vaikuttaa myös Suomen kaikkiin sektoreihin. Se alkaa heinäkuussa 2013 ja kestää vuoden 2016 loppuun. Se voi aiheuttaa työttömyyttä, konkursseja jne.
  3. Yli 20 ihmistä voi menehtyä bussionnettomuudessa lähellä Helsinkiä 24.10.2014.
Toivon, että olen väärässä.
Sydämellisesti,
Professori Jucelino Nobrega da Luz
Caixa Postal 54
Aguas de Lindoia – SP, cep. 13940 – 000
Brasilia

 

Tämä tulivuorenpurkaus Kanarian saarilla siitä syntyvä tsunamiaalto-ennustus on sinällään mielenkiintoinen, että jo 2011 tässäkin blogissa oli juttua eräästä Yhdysvaltalaisesta radio-ohjelmasta, jonka vieras sanoi juuri samasta asiasta tuolloin ja kertoi, että tämän Kanarian saarilla tapahtuvan tulivuorenpurkauksen ja siitä seuranneen tsunamin tiedetään tapahtuvan mutta tarkempaa ajankohtaa he eivät osanneet ennustaa. Mutta lisäksi hän ennusti myös tsunamiaaltoa Oregonin alueelle.



Se näissä tulevissa tulivuorenpurkauksissa ja tsunameissa onkin varsin mielenkiintoista, että mistä joku valtaeliitti pystyy myös näitä etukäteen ennustamaan, ellei näitä maanjäristyksiä ja tulivuorenpurkauksia pystytä tekemään ihan Yhdysvaltain armeijan & NATO:n vehkeillä, joita skalaariaseiksi kutsutaan. Näin ollen nämä jo aiemmatkin tuhoisat maanjäristykset kuten Haitin maanjäristys vuonna 2010 olikin Yhdysvaltain armeijan sekä NATO:n skalaariaseilla (mm. HAARP) toteutettuja tapahtumia, joiden maailmanpoliittinen tarkoitus on ollut vain ja ainoastaan depopulaatio, eli väestön vähennys.

Lähde: http://casadangelique.com/blogi/2013/05/01/100
http://www.casadangelique.com/blogi/2013/04/24/99

tiistaina, toukokuuta 07, 2013

Poliisi poisti mielenosoittajat EU-tilaisuudesta Helsingin yliopistolla



Euroopan-neuvoston puheenjohtaja Herman Van Rompoy sekä pääministeri Jyrki Katainen pitivät tänään Helsingin yliopistolla EU-keskustelutilaisuutta, jossa Suomalaiset mielenosoittajat keskeyttivät tilaisuuden ja heillä oli mukanaan lakana jossa luki teksti "TALOUSKURI TAPPAA" kahdella kielellä.

Näillä aktivisteilla oli pokkaa kertoa totuus keskellä päivää virallisessa EU-tilaisuudessa. Sillä talouskurihan nimenomaan tappaa ja nuo 27% työttömyyslukemat Kreikassa ja muissa EU:n kriisimaissa ovat mitä puhtainta eugeniikkaa ja sen myös tietävät jokainen ylempi eliittitason ministeri tässä maassa. Mutta ei ole valmis tekemään asian parantamiseksi mitään.

Suomea viedää yhtä lailla lopulliseen tuhoon niin kauan kuin Suomen valtio pidetään kiinni EU:ssa ja parhaillaan eliitti juonittelee EU:n yhteistä liittovaltiohanketta kansojen selän takana.







keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2012

Ben Fulfordin haastattelu osa 3/3



Pentagonista on sanottu Israelin pääministeri Benjamin Netanyahulle, että jos Israel aloittaa yksin hyökkäyksensä Iraniin niin koneet tullaan ampumaan alas.

Ben Fulfordin mukaan III-maailmansotaa ollaan yritetty aloittaa jo useita kertoja ja se ollaan jokainen kerta onnistuttu estämään ja yritetään estää myös jatkossa.

Maailmaneliitti koostuu hänen mukaansa sellaisista ihmisistä jotka kuvittelevat, että voivat tuosta vaan aloittaa kolmannen maailmansodan ja tappaa miljoonia ihmisiä sen aikana ja säilyttää edelleen näkymättömän valtansa.

Fuflord kertoo, että yksi false-flag operaatio aikanaan oli sellainen jossa Washingtoniin suunniteltiin iskua ydinaseilla mutta operaatio ei koskaan toteutunut.

Hänen mukaansa myös eräästä Venäläisestä ydinsukellusveneestä kavallettiin muutama ydinkärki ja yksi niistä matkasi Japaniin asti huumeiden seassa.


Kuva ei liity aiheeseen


Denverin lentoaseman yhdeydessä löytyy lukuisia maanalaisia bunkkereita jonne eliitti on varmistanut omat paikkansa jos maapallolla tapahtuu suuria luonnomullistuksia joista voi olla vaaraa ihmisille ja Fulfordin mukaan tämä 2012 elokuva oli osittain samasta aiheesta tehty. Koska aina tunnetusti Hollywood produktioissa hyödynnetään näitä asioita disinformaatio motiiveissa.

tiistaina, helmikuuta 28, 2012

Vladimir Putin: En pelkää murhaajia



Venäjän pääministeri Vladimir Putin kommentoi ensimmäisen kerran uutista, jonka mukaan turvallisuuspalvelut paljastivat häntä vastaan suunnitellun murhayrityksen.

Putin antoi ymmärtää, että vastaavanlaiset yritykset ja suunnitelmien paljastumiset ovat hänelle arkipäivää.

Eihän tämä ole ensimmäinen kerta.

Venäläistietojen mukaan Putinia vastaan on paljastunut jo ainakain kolmetoista murhahanketta. Niistä kolme on tapahtunut vaalien aikana: vuonna 2000, vuonna 2008 ja nyt vuonna 2012.

Putin kertoi, että hän on elänyt murhauhkan alla jo vuodesta 1999, jolloin hänestä tuli ensi kertaa Venäjän pääministeri.

- Jos pelkäisi koko ajan, olisi mahdotonta elää. Pelätköön he meitä, hän ilmoitti uutistoimisto Itar-Tassin mukaan.

Lähde: Arja Paananen Pietari

lauantaina, elokuuta 13, 2011

Breivik soitti poliisille kymmeniä kertoja antautuakseen



Anders Breivikin asianajajan mukaan Breivik soitti Utøyan saarelta poliisille kymmeniä kertoja antautuakseen. Breivik oli soittanut puhelunsa tekoa tehdessään ja jatkanut puheluiden välillä taas ampumista. Lopulta 69 ihmistä sai surmansa työväenpuolueen kesäleirillä. Lippestad sanoi Breivikin harkinneen itsemurhaa tekonsa aikana, jota hän itse kutsuu operaatioksi, mutta oli päättänyt jatkaa sitä kunnes poliisi saapui.

Sekä henkiinjääneet että uhrien omaiset ovat arvostelleet poliisia sen välinpitämättömyydestä tapahtumaan reagoimisessa. Poliisilta kesti 1 h 19 minuuttia puuttua tapahtumiin saarella ja pidättää ampuja. Poliisit valitsivat pitemmän reitin ja matkasivat 3,64 km päästä Utøyan saarelta – noin 3 km pidemmältä, kuin lyhyin matka olisi mahdollistanut.

Poliisin käyttämä vene olikin vuotanut heti vesille päästyä ja poliisiosasto tarvitsi kahden yksityisveneen apua päästäkseen saarelle. Poliisia on myös kritisoitu siitä, ettei se käyttänyt operaatiossaan saatavilla ollutta toimittajien helikopteria eikä armeijan helikopteria.

Norjan poliisi on kiistänyt kritiikin aiheettomana sekä Oslon tapahtumien että Utøyan ampumistapauksen osalta ja sanoo, ettei se olisi niissä olosuhteissa kyennyt toimimaan nopeammin.



Perjantaina Norjan pääministeri Jens Stoltenberg esitteli uuden tutkintakomission, joka alkaa tutkia tapausta. "Meidän on kerättävä tieto näistä terroristihyökkäyksistä. Tavoitteenamme on, ettei koskaan enää. Tavoitteemme on lisätä turvallisuutta", hän kertoi toimittajille.

Lähde: Verkkomedia.org

maanantaina, elokuuta 01, 2011

Oslossa on toiminut jo vuosia salainen SIMAS-verkosto



Oslon TV2 paljasti vuonna 2010 salaisen verkoston. Verkosto koostui Yhdysvaltain tiedustelupalvelun värväämistä ja palkkalistoilla olevista apureista ja informanteista, joista suuri osa oli eläkkeellä olevia poliiseja ja muita viranomaisia. SIMAS-verkoston tarkoitus oli tarkkailla Yhdysvaltain politiikkaa kritisoivia norjalaisia sekä tiedottaa heistä Yhdysvalloille.

Muuan värvätyistä kuului Norjan terrorismin vastaiseen yksikköön.

Yhdysvaltojen mukaan norjalaiset tiesivät vakoilusta -ja heidän on joka tapauksessa pakko väittää niin- norjalaisten kiistäessä asian. Ei siis ihme, jos välit ovat tulehtuneet.

NATO:n, Yhdysvaltain ja Israelin yhteistyö on vahvaa niin talous-, sotateollisuus-, tiedustelu- ja muissa asioissa. Israel on ollut erillissopimuksella käytännöllisesti katsoen NATO:n jäsen vuodesta 2005.



Iskujen jälkeen puhunut pääministeri Jens Stoltenberg teki selväksi, että Norjaa ei pommittamalla tai ammuskelemalla alisteta, vaikka Norja on pieni maa.

Puheen sanavalinta herätti tunteen, että hän puhuu jollekin määrätylle taholle.

Valtamedian (uutistoimistot, lehdet, tv-kanavat. radioasemat, Hollywood jne.) omistuksesta on globaalisti noin 95–98% juutalaisten käsissä. Arviot vaihtelevat lähteestä riippuen, mutta joka tapauksessa luku on suuri.

Tätä taustaa vasten median tarjoilema Yksinäisen Hullun-teema vaikuttaa ohuelta ja saa aikaan toiveen, että muitakin vaihtoehtoja tutkittaisiin.

Veterans Today huomauttaa vielä suoraan, että Oslossa räjäytetty autopommi oli todennäköisesti harhautusta, ja viittaa suoraan tiedustelupalveluihin, koska “ne ovat ainoat nykyään jotka puuhastelevat moista”. Veterans Today on sivusto, jossa armeijan eri aselajien ja tiedustelupalvelun veteraanit kommentoivat ajankohtaisia tapahtumia.

Lähde: http://www.magneettimedia.com/?p=6685

keskiviikkona, heinäkuuta 27, 2011

Europol kokoontuu koolle... Suomi mukana



Euroopan unionin gestapo (Europol) kokoontuu pitämään ylimääräisen hätäkokouksen ja paikalle on kutsuttu myös Suomi.

Kokouksessa on tarkoitus lähteä syynäämään tarkemmin skandinavian pohjoismaissa lymyileviä ääriliikkeitä ja tätä varten perustetaan vielä erilliset 50 hengen isku/poliisivoimat.

Uutisissa haastateltujen poliisijohtajien mukaan näitä liikkeitä on tarkkailtu Suomessa aikaisemminkin, mutta niiden ei uskota olevan tällä hetkellä vaaraksi.

Poliisijohtaja vain unohdi kertoa, että yksi näistä listalla olevista ääriliikkeistä on täysin rauhanomainen Zeitgeist liike, jota ollaan SUPO:n/FRA:n ja NSA:n sekä Mossadin kautta vakoiltu jo 3-vuotta aktiivisesti.



Nyt Norjassa lavastetussa terroriteossa saatiin tekijäksi valkoihoinen mies ja näin angloamerikkalainen elitti, eli illuminati pyrkii mustamaalaamaan nyt kaikki valkoihoiset oikeistolaiset ja ääriliikkeet potentiaalisiksi terroristeiksi ja tätä varten EU:n Europolia aletaan kehittämään entistäkin gestapo tyyliseksi.

Oslossa tapahtunut verilöyly antaa vielä epäillä, että oliko se sittenkään vain yksittäisen hullun tekosia. Sillä tällä tapauksella on false-flag iskulle kaikki tyypillisimmät tuntomerkit, kuten se että tekijä on heti selvillä kun juttu raukeaa.

Sillä false-flagin tunnusmerkit ovat juuri, että:

- tekijä ja ideologiset syylliset "löytyvät" nopeasti, lähes saman tien


- tarjotaan nopeasti turvallisuusratkaisu (Europol ja valvontalakien tiukennus)


- koska tapahtumat ja niihin syylliset sekä ratkaisu, kiristyvä valvonta, tarjoillaan muutamassa vuorokaudessa, yleisö pysty shokiltaan ja hämmennykseltään punnitsemaan pitkän aikavälin vaikutuksia rationaalisesti vaan on taipuvainen hyväksymään tai jopa vaatimaan tunnepohjalta turvallisuusjärjestelyjen kiristämistä.




Lisäksi Utöyan saaren vastarannalla saattoi olla useampikin tarkka-ampuja kiikaritähtäimillä varustettujen sniper kiväärien kanssa.

Toivottavasti saamme poliisin ja paikallisen median tehokkuuden ja puolueettomuuden avulla myös tietää esimerkiksi seuraavat asiat:

- Missä tekijä vaihtoi pakettiautoa ja miksi (Oslossa hänellä väitetään olleen ruskea, ammuskelupaikalla valkoinen tai hopeanvärinen auto)


- Sisäkuvia tuhoutuneiden hallintorakennusten sisätiloista – etenkin niiltä kohdin, joissa ulkokuvissa näkyy savua, liekkejä ja ulospäin pullistuneita sekä rikkoutuneita ikkunoita


- Useat uutislähteet raportoivat tapahtumien alkuvaiheessa useampien pommien räjähdyksistä hallituskorttelissa. Mistä nämä tiedot olivat peräisin


- Tarkat ilmakuvat räjähdyspaikasta Oslossa ja selvitys pommituhon aiheuttaneesta autopommista, sen sijainnista, pommin koostumuksesta sekä selitys syntyneistä tuhoista


- Analyysit hallintokorttelin turvakameranauhoista niin, että tekijä on tunnistettavissa, yksin, ja ettei hänen tai hänen autonsa kohdalla ole videolla "lumisadetta"


- Mikä on totuus väitteistä, että Oslon hallintorakennusalueella olisi ollut edellisenä yönä työssä poliisin pommiryhmä


- Selvitys siitä, millainen terrorisminvastainen harjoitus oli käyty läpi muutamaa päivää aiemmin vähän matkan päässä oopperatalolla


- Saarelle matkustajia vievän veneen tai lautan kipparin lausunnon siitä, milloin hän vei (yksinäisen) ampujan saareen ja miten yhteysvene tämän jälkeen liikehti


- Miksi paikallinen poliisi ei toiminut hälytyksen saatuaan nopeasti, vaan tyytyi odottamaan poliisivoimia Oslosta, siis kiellettiinkö paikallispoliiseja toimimasta


- NRK-Median helikopteri kuvasi verityön tapahtumista saarella. Miksei poliisit hyödyntäneet jo alueella operoivaa helikopteria oman toimintansa tueksi


- Sen, löytyykö Utøyasta usealla eri aseella ammuttuja panoksia, kuulokemikrofonia tai äänenvaimenninta


- Mistä ja miten Anders Breivik sai haltuunsa täyden poliisiunivormun


- Vahvistavatko Anders Breivikin entiset työtoverit, yhtiökumppanit tai muuten hänet tuntevat, että Anders Breivik vastaa uudelleenbrändättävän "valkoisen al-Qaidan" äärioikeistolaista muottia ja muita sen muodikkaita ominaisuuksia


- Väitteet siitä, että pääministerille oli varattu saaren kesäleirillä puhetilaisuus, mutta että hän jätti tulematta syytä ilmoittamatta


- Miten poliisi osasi kutsua Anders Brevikiä nimeltä jo ennen pidättämistä


- Miksi väitetysti "muslimivihaaja ja fundamentalistikristitty" Anders Breivik meni kesäleirille ampumaan kristittyjä norjalaisia ja miksi hän ylipäätään pommitti hallintorakennuksia yleisenä vapaapäivänä.



AUF tukee Israel-boikottia. Tässä ulkoministeri Støre leirin johtajan Eskil Pedersenin kanssa. Ulkoministeri oli myös sitä mieltä, että palestiinalaiset tarvitsevat oman valtion.

Veterans Today sivusto toi esiin Norjan linkit Israeliin.

Veterans Today on sivusto, jossa armeijan eri aselajien ja tiedustelupalvelujen veteraanit kommentoivat tapahtumia.

Sivustolla kiinnitetään huomiota siihen, että useat todistajat sanovat laukausten tulleen kahdesta eri suunnasta. Toinen on ollut käsiase, ja toinen tarkka-ampujan kivääri.

Vetarans Today huomauttaa, että useat Norjan ministerit olivat ilmaisseet tukensa palestiinalaisille ja Palestiinan itsenäistymiselle samoin kuin saarella ammutut poliittiset nuoret.

Norjan työväenpuolueen AUF:n nuorisosiiven puheenjohtaja Eskil Pedersen oli hiljattain vaatinut talouspakotteita Israelia vastaan ja muiden muassa Ariel Sharonin saattamista vastuuseen ihmisoikeusrikkomuksista ja sotarikoksista.

Norja oli myös vetänyt rahojaan pois erinäisistä projekteista ja israelilaisista yhtiöistä näiden epäeettisen toiminnan ja Geneven sopimuksen ihmisoikeuksia koskevien rikkomusten vuoksi.

Ministeri Kristin Halvorsen puolestaan oli ehättänyt maaliskuussa antamaan Europe News´lle lausunnon, jossa hän toteaa:

– Kansainvälisen yhteisön uskottavuus rapisee, jos pakotteita käytetään Gaddafia vastaan Libyassa mutta ei reagoida millään lailla niihin epäoikeudenmukaisuuksiin, joita muut valtiot alueella harjoittavat kansalaisiaan kohtaan. Kansainvälisen yhteisön tulee sen vuoksi reagoida myös Israelin ilmahyökkäyksiin Gazan alueella.

Myös Norjan ulkoministeri Jonas Gahr Støre on sanonut julkisesti, että palestiinalaisten tulee saada oma valtio.

Veterans Todayn mukaan kaikessa näkyy Mossadin sormenjäljet, mahdollisesti yhdessä CIA:n ja MI6:n kanssa:

– Ei olisi ensimmäinen kerta kun nämä taustaoperaattorit käyttävät jotain sopivaa pölkkypäätä kulissina voidakseen kieltää oman osallisuutensa. Usein tuo kulissina toiminut tollo ei edes tiedä tulleensa käytetyksi.

YLE:n uutisoinnissa huomiota kiinnitti kommentti, että "Norjan pääministeri ei ollut tekohetkellä rakennuksessa, hän kommentoi medialle tilannetta turvapaikasta".

Miten pääministeri oli ymmärretty viedä jo ennen tekohetkeä turvapaikkaan?

Norjan oikeuslaitos ja poliisi ovat tehokkaita: perjantaina surmataan liki sata henkilöä ja maanantaina syyllinen on oikeudessa kertomassa "täyden selvityksen tapahtuman syistä".