http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

sunnuntaina, heinäkuuta 27, 2014

Dollarin arvo lähentelee WC-paperia, suursota edessä ?



Yhdysvaltain dollarin arvo on laskenut aina vuodesta 1913 lähtien huomattavan radikaalisti alas ja nyt tänään sen arvo lähenee jo WC-paperia.



Dollarin arvon heikentyminen on ollut täysin sidoksissa siihen, kuinka paljon USA:n hallinto on joutunut ottamaan lisää velkaa ja ottaen huomioon pyramidihuijaukseen perustuvan rahajärjestelmän perustotuuden = "kaikki liikkeellä oleva raha on velkaa". 

Niin tässä Yhdysvaltain dollarin arvon lähennellessä WC-paperia, jää enää ainoaksi vaihtoehdoksi suursodan sytyttäminen Venäjän kanssa, joka liittyy sionistisen valtaeliitin pyrkimyksiin päästä kontrolloimaan euraasian alueita.

Se aloitetaan ja ollaan jo aloitettu taloussodalla Venäjää vastaan. Eli nämä kaikki ns. Venäjää vastaan langetetut talouspakoitteet ovat jo sitä.

Nämä talouspakotteet Venäjää vastaan eivät kuitenkaan johdu siitä, mitä sionistinen valtamedia esittää. Siis että Venäjä olisi ampunut tuon malesialaisen matkustajakoneen tai ampunut rajalta ukrainan puolelle. 

Nämä kaikki valeuutiset, eli disinformaatio on käsikirjoitettu pentagonissa ja kaikella tällä virheellisellä uutisoinnilla pidetään tämä taloussota käynnissä. 

II-maailmansodan aikana USA kävi samanlaista taloussotaa japanilaisia vastaan ja sillä provosoitiin sitten japanilaiset hyökkäämään jenkkiläisten Pearl Harborin tukikohtaan Hawajilla.



Venäjällä kun on suuret luonnonvarat, joihin sionistisen valtaeliitin monikansalliset yhtiöt eivät ole päässeet käsiksi. Mutta toisekseen Vladimir Putin on näyttänyt näille illuminatin sionisteille keskisormea siinä suhteessa, ettei venäjän valtio ole kiinnostunut uuden maailmanjärjestykseen tähtäävästä hegemoniasta. 

Tästä siis johtuu tämä jatkuva venäjän poliittinen demonisointi sionistien hallitsemassa mediassa. 

Keksitystä vihollisvaltiosta kun täytyy luoda jatkuvasti disinformaatiota suurella höyryllä ja nyt tämä suomessakin eetteriin tuupattava russofobia alkaa jo mennä äärimmäisyyksiin.

 

Jotta pääsisi yhtään kartalle siitä, että minkälainen joukko tämä illuminatiksi itseään nimittämä valtaeliitti oikein on, niin ensimmäiseksi kyse on okkultistisesta porukasta.

Satanismi on heille ominaista ja vapaamuurarien 33-astetta ylemmät ovat tämän okkultistisen touhun kanssa tekemisissä. Mutta varsinaisesti perusloosien sisällä oleva hierarkia toimii niin, että alempiasteiset muurarit eivät tiedä, että mitä ylemmillä asteilla oikein puuhataan.

Illuminatin valtaeliitin touhu on perusteellisesti rahamiesten peliä ja tässä rahamiehillä tarkoitetaan maailman taloudellisesti vaikutusvaltaisimmasta eliitistä. 



Jo aikoinaan pankkiiri Mayer Amschel Rothschild (alun perin Bauer, 1743-1812) loi käsittämättömän suuruisen omaisuutensa historian suurilla sodilla ja valtioiden romahduksilla. Eli tässä siis suora esimerkki siitä, että kuinka nämä suursodat ovat tälle maailman vaikutusvaltaisimmalle valta ja talouseliitille ääretön bisnes.

Rothschildit yksinään pankkiirisukuna rahoitti aikanaan mm. Napoleonia sodassa Englantia vastaan sekä Pohjois- että Etelävaltoja Yhdysvaltain sisällissodassa.

Tämä samainen pankkiiriveljeskunta teki jo useita yrityksiä kaapata haltuunsa silloinen pankkitoiminta ja perustaa sinne yksityinen keskuspankki. Mutta silloinen USA:n presidentti Andrew Jackson onnistui jokainen kerta hävittämään näiden talousparatiissien aikomukset ja siinä meni kokonaiset 77 vuotta aikaa, kunnes Rothschildien pankkiirisuku sai perustettua ensimmäisen yksityisomisteisen keskuspankin Yhdysvaltoihin ja se tunnetaan nimellä Yhdysvaltain keskuspankki.

Rothschildien pankkiirisuku järjesti ja rahoitti aikanaan Venäjän vallankumouksen. 

Tsaarit oli murhattava tuolloin sen takia, koska Venäjän tsaarit eivät suostuneet Rothschildien ehdotukseen yksityistää Venäjän pankkitoiminta. Tästä oli kysymys tuolloin ja jo 1800-luvulla Rothschildit yrittivät ensimmäisen kerran tappaa silloisia Venäjän tsaareja, mutta silloin tuo vallankumouksen yritys jäi vain yritykseksi. Mutta 1917 sitten suunnitelma onnistui täydellisesti ja koko tsaariperhe murhattiin julmasi 1917 heinäkuussa.

 

Nyt tuo mitä Venäjällä tapahtuu kulisseissa muistuttaa lähes identtisesti tuota 1900-luvun alkuvuosia, jolloin Rothschildien pankkiirieliitti halusi saada Venäjän vauraat luonnonvarat haltuunsa. Mutta tsaarit eivät antaneet siihen lupaa ja nyt Putin taas pistää näille talousparasiiteille vastaan minkä kerkiää.

Putinia vastaan onkin suunniteltu jo viimevuosina muutamia murhayrityksiä ja hän kommentoi niitä medialle 2012 vain toteamalla, ettei pelkää murhaajia. 

Kun tälle illuminatin talousparatiisieliitille tyypillisintä on aina ollut se, että jos joku valtionjohtaja pistää heille hanttiin, niin ensimmäisenä lähetetään salamurhaajat perään. Mutta jos ei salamurhat sitten onnistukaan kerta toisensa jälkeen, niin lopulta onkin sitten pakko lähettää suuret armeijat hyökkäämään milloin mihinkin maahan.

Tätä valtapolitiikkaa roistovaltio USA on harjoittanut kautta aikojen ja toinen nilkkivaltio Israel sekä sotilasliitto NATO jne. muut YK:t ja liittoutuneet maat seuraavat kulkukoirina perässä.

Kyse on vain ja ainoastaan planeettamme resurssien sekä ihmisten hallinnasta ja tälle yhdelle pienelle valtaeliitille ei riitä mikään. Heidän täytyisi saada ryövättyä jokainen maailman valtio yhtä tyhjäksi kuin mitä Zimbawessa on saatu aikaan. Sekä maailmanväestöstä pitäisi heidän suunnitelmiensa mukaan saada tapettua niin paljon porukkaa, että lopulta vain 500 miljoonaa jäisi jälkelle. Se olisi heidän mielestään sopiva määrä ihmisiä, joita pystyisi jotenkin kunnolla hallitsemaan.

Mutta kylmä tosiasia on se, että yksilöitä ei voi kukaan tällainen parasiitti-eliitti hallita. Ihminen kun on yksilö ja tiedostava sekä herännyt yksilö ei enää usko näihin Reuters-AP:n iltasatuihin. Niin massojen aivotoimintaa joudutaan sitten lukuisilla muilla keinoilla hillitsemään ja esim. lääketeollisuuden psyykelääkkeet ovat katsottu tehokkaaksi keinoksi tukahduttaa valtaväestön tietoisuus.



Lähteet: http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=2223 

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288451908766.html 













Turun yliopistolta löydetty radioaktiivisia aineita




Turun yliopistolta on löytynyt radioaktiivista jätettä. Suomen säteilyturvakeskuksen (STUK) mukaan kyse on cesiumin isotoopista 137 ja koboltin isotoopista 60.

Turun Sanomat kertoo, että Cesium 137 on aine, jota vapautuu esimerkiksi ydinvoimalaturmien yhteydessä. Se on samaa radioaktiivista ydinjätettä, jota vapautui esim. Tshernobylin laskeuman aikana.

Turun Sanomien tietojen mukaan Turun yliopiston työmaalla tehdyt säteilymittaukset tuottivat korkeita säteilylukemia. Mutta Turun yliopiston vararehtori Kalle-Antti Suominen kuitenkin kiistää tämän jyrkästi.




Suomalainen ydinaktivisti Henri Lentonen on jo aiemminkin ottanut puhelimitse yhteyttä STUKin säteilyturvakeskukseen ja vaatinut vastauksia Suomen säteilytasoihin liittyen.

Suomen säteilyturvakeskuksen henkilöstö on myöntänyt sen, että viimeaikoina Yhdysvalloista tuli Suomeen pieniä määriä plutoniumia ilmakehän mukana. 

 

Nyt on vaan varsin mielenkiintoista, että mistä ihmeestä Turun yliopistolle on joutunut radioaktiivista jätettä, ellei se ole tullut sinne ilmakehän mukana ?

STUKin tehtävä kun olisi suojella Suomen kansaa radioaktiivisuudelta, niin näyttäisi enemmänkin siltä, että he pyrkivät salaamaan kaikki mahdolliset laajemmat ydinvuodot ja säteilymittaritkin laitetaan kiinni, jos alkaa ilmenemään liian suuria säteilylukemia suomen ilmakehässä.


Lähteet: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014072518518379_uu.shtml

http://enenews.com/large-spike-radiation-levels-wipp-nuclear-facility-highest-measurements-recorded-first-days-incident-govt-analyzing-potential-impact-human-health 






lauantaina, heinäkuuta 26, 2014

Swissairin lento 111 & Malesian airlinesin lento MH17 punainen lanka


2. syyskuuta vuonna 1998 sveitsiläisen lentoyhtiö Swissairin lento 111 syöksyi atlantin valtamereen Kanadan, Nova Scotiassa, jossa 229 ihmistä saivat surmansa.  

Kone (McDonnell Douglas MD-11) lähti matkaan New Yorkin JFK:n lentokentältä ja oli matkalla Geneveen.



Yksi tuolla lennolla mukana olleista oli maailman terveysjärjestö WHO:ssa myös vaikuttanut johtavimpiin virustutkijoihin kuulunut Jonathan Mann.  

Kyseisellä lennolla kuoli myös useita World Intellectual Property Organization (WIPO) työntekijöitä. 

Samalle tuhoisalle lennolle 111 oli myös määrä tulla erään toisenkin AIDS-tutkijoiden kolleegan, mutta hän kuolikin myöhemmin Kenian suurlähetystön pommi-iskussa vuonna 1998.



TWA:n lennolla 800 kuoli silloinen yhdysvaltain kauppaministeri Ron Brown vuonna 1996. Hänellä taas oli yhteyksiä erääseen algerialaiseen liikemieheen Mohammed Ferratiin, joka taas vältti lennon 111 vain viime hetkillä.  

TWA:n lento 800 lähti New Yorkista, JFK:n lentokentältä 17. heinäkuuta 1996 ja oli matkalla Roomaan. 



Kone (Boeing 737) putosi vähän jälkeen nousunsa New Yorkin, Long Island saaren lähettyville ja kaikki koneessa olleet 230 ihmistä saivat surmansa.




Vasta yli 17 vuotta tapahtuneesta vuonna 2013 yhdysvaltain viranomaiset julkistivat ennen salaiseksi luokiteltuja silminnäkijäraportteja, että ohjus olisi pudottanut TWA:n lennon 800.  

Tämän vihjeen kertoi joku tuntemattomana pysynyt sisäpiiriläinen, jolla oli salaisia tietoja kyseiseen lentoon liittyneistä asiakirjoista.

FBI alkoi kiinnostua TWA lennon 800 kohtalosta, kun kuuli tämän Mohammed Ferretin välttäneen viimetingassa tuon tuhoisan swissairin 111-lennon.

Tuolla TWA:n lennolla 800 kuollut yhdysvaltain kauppaministeri Bown oli myös World Intellectual Property Organization (WIPO) neuvottelija eräässä globaaliin kaupankäyntiin liittyneessä GATT-sopimuksessa, joten nyt alkaakin mennä sitten mielenkiintoiseksi. 

Brownin työ liittyi patentteihin, jotka liittyivät joihinkin biologisen sodankäynnin viruksiin ja tarkemmin patentti no. WO 9208784  "human t-lymphotropic virus tyyppi 2", joka on valmistettu panamalaisten intiaanien soluista.

Internetissä on myös nettisivusto osoitteessa: http://www.umsl.edu/~skthoma , jossa kerrotaan sellaista, että lennon 111 turmapaikalla oleskelua rajoitettiin kuulemma sen takia, että siellä oli AIDS-virusta sisältäviä verinäytepaketteja (blood serum). 

Nyt vaan kun sitten liitetään tämä tuhoisa swissairin lento 111 tähän tuoreeseen Itä-Ukrainassa alasammuttuun lento MH17 tapaukseen, niin homma menee vieläkin hämärämmäksi. Sillä eräs japanilainen biologisen sodankäynnin asiantuntija Yoichi Shimatsu kirjoitti rense.com sivustolle pian MH17-lennon tapaturman jälkeen.

Hänen mukaansa tämän MH17-lennon koneessa oli kyydissä lukuisia AIDS-virusta sisältäneitä verinäytepaketteja (blood serum).

Shimatsun mukaan tämän malaysian airlines lennon MH17 tavaratila oli täynnä ruumiita.

Hän huomauttaa myös sen, kuinka koneen kyydissä oli lukuisia WHO:n korkean tason johdon henkilöstöä, jotka työskentelivät aasiaa vastaan suunnatun biologisen sodankäynnin salaisissa ohjelmissa.

Hollannissa kuin vielä toimii pahamainen bioaseiden laboratorio, jota hallitsee Ron Fouchier. Se sijaitsee Erasmuksen lääketieteellisen yliopiston yhteydessä Rotterdamissa.

Shimatsun mukaan myös vuonna 1992 hollantilaisen El Al matkustajakoneen turma liittyi myös biologisen sodankäynnin hämäryyksiin. 

Kone syöksyi tuolloin asuintaloon noustuaan tuolta samalta Schipholin lentokentältä ilmaan, mistä myös tämä Itä-Ukrainassa räjäytetty ja alasammuttu lento MH17 lähti liikkeelle. Turman jälkeen paljastui hollannin ja israelin välinen yhteistyö biologisten aseiden kehittämisessä.

perjantaina, heinäkuuta 25, 2014

Norjan terroriuhka disinfoa vai todellista ?


Norjan ulkoministeri Anders Anundsen julkisti eilen aamupäivällä, että Norjaan kohdistuisi terroriuhka Syyriasta.

Norjan viranomaisten mukaan islamistinen terroristiryhmä on suunnitellut terrori-iskua Norjaan lähipäivinä. Oikeusministeri Anundsen on nyt sitten keskeyttänyt kesälomansa tapauksen vuoksi ja Norjan hallituksen kriisineuvosto on kutsuttu koolle.


Jos nyt mennään ajassa taaksepäin 3 vuotta, niin tuolloin heinäkuussa 2011 Norjan tuolloinen pääministeri Jens Stoltenberg sai huhujen mukaan jostain sotilastiedustelun kautta vihiä siitä, että Norjaan tultaisiin tekemään lähipäivinä verinen terrori-isku ja verilöyly. 

Bestellerkirjailija ja lääkäri sekä maailmallakin tunnettu rajatiedon aiheiden luennoitsija Rauni-Leena Luukanen-Kilde kertoi jo kolme vuotta sitten, kuinka Stolteberg olisi soittanut vielä paria päivää ennen Utöyan verilöylyä Vladimir Putinille ja anoillut armoa, että Venäjä olisi pystynyt estämään tuon Norjaan suunnitteilla olevan verilöylyn.

Verilöyly toteutettiin sitten Utöyan saarella, jossa demarinuoret olivat pitämässä kesäleiriä ja olivat vain muutama päivä ennen pitäneet Israelin vastaisen mielenosoituksen, johon myös Norjan pääministeri Jens Stoltenberg myös otti osaa, josta tuo ylempänä oleva kuva on peräisin. Se ei siis ollut mitenkään sattumaa, että Israelin mossadin kommandot sekä Anders Breivik päätyivät lahtaamaan norjalaisnuoria juuri tuolle kyseiselle saarelle, jossa oli pidetty juuri muutama päivä aiemmin Israelin vastainen mielenilmaus.

Norjan poliisilla kesti saapua tuonne 600 metrin päässä mantereesta sijainneelle saarelle yli 1 tunti 19 minuuttia. Vaikka heillä olisi ollut helikopterit ja vaikka minkälaiset pelastusveneet käytössään. Mutta koska Israelin tiedustelupalvelu Mossadin kommandot oli saatava ensin turvaan ja pois saarelta, piti odottaa niin pitkään, että kunnes verilöyly oli saatettu loppuun saarella.



Tässä virallisessa lehdistötiedotteessa kuitenkin pistää heti ensimmäisenä silmään se, että kuinka Norja julistaa mediassa, että sen maalleen on uhka islamilaisista terroristeista, kun kerta maan puolustusministeriöllä on hyvin tiedossa Israelin, mossadin osuus Utöyan verilöylyssä. Mutta näitä tietoja kun ei saa julkaista kansainvälisesti, koska muuten ne aiheuttaisivat turvallisuusuhan mm. Israelille.



Ainoa uhka Norjalle on sionistisen valtaeliitin kostotoimet, joita norjaa vastaan käytettiin 2011. Koska Norja halusi irti NATO:sta ja se kuvitteli, että öljyrikkaana maana voisi vain maksamalla lähteä tuosta sotahullujen sotilasliitosta kävelemään.

Nämä pohjoismaat Norja, Ruotsi ja Suomi on tarkoitus saada kaikki liitettyä Natoon, jotta tätä kautta sitten päästäisiin hyökkäämään seuraavassa suursodassa venäjälle. Mutta jos Norja alkaa tekemään irtiottoja Natoon, niin sillä on sitten vakavat seuraamukset, kuten 2011 heinäkuussa Utöyan tapauksessa huomasimme. 

Nyt kuitenkin tällä kerralla Norjan hallinto ilmoitti itse julkisuuteen tuoreesta terroriuhasta. Joten se voi olla disinformaatiota, tai sitten kyseessä on aivan todellinen uhka. Mutta siitäkin huolimatta on täysin älytöntä, että nämä maailman suurimmat terroristivaltiot Israel ja USA saavat murhata siviilejä missä lystäävät, kun kukaan muu valtio ei ole oikeutettu puuttumaan näiden kahden nilkkivaltion globaaleihin kansanmurhiin.



Israelinkin Gazassa harjoittama kansamurha näyttäisi olevan enemminkin satanistinen rituaali. 



Mutta olihan myös yhdysvalloissa lavastetut 9/11 terrori-iskut kanssa luciferinen verirituaali, jossa yhdysvaltain hallinto murhasi vajaa 3000 oman maansa kansalaista, vain sen vuoksi, että saataisiin USA:n armeija Irakiin murhaamaan siellä yli miljoona siviiliä sekä ryöväämään sieltä öljyvarat monikansallisille yhtiöille.
 

Lähteet: http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/70805-norjan-terroriuhka-ensimmainen-kerta-kun-tehdaan-mitaan-tallaista

http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2014/04/utoyan-veriloyly-oli-kosto-norjalle.html

Pentagon meni paniikkiin MH17 vyyhdissä. Vaihtoi heti puheenaihetta.


Vaikka keskustelut vellovat edelleen MH17-lennon ympärillä, niin pentagonissa mentiin jo paniikkiin ja nyt USA vaihtoi puheenaihetta.

Nyt USA julisti 24. Heinäkuuta 2014, kuinka heillä olisi todisteita siitä, että venäjän joukot olisivat tulittaneet ukrainan armeijan joukkoja ukrainan puolelle.

Enää ei voidakaan keskustella tästä mediassa kuumimmasta aiheesta, eli MH17-lennosta ja siihen liittyvistä hämäryyksistä.

Yhdysvaltojen ulkoministeriön tiedottaja Marie Hart kertoi, että kuinka yhdysvallat perustaa nämä tietonsa tiedusteluraportteihin, mutta kieltäytyy paljastamasta tiedusteluraporttiensa lähteitä tai antamasta asiasta lisätietoja.

Alasammutun malesialaisen lentoyhtiön MH17-lennon aikana koneen pilotit kävivät ukrainan lennonjohdon kanssa keskusteluja mm. SU-25 hävittäjästä, joka seurasi lentoa. 

Nyt kyseiset ääninauhat löytyvät enää mustista laatikoista, kun borispolin lennonjohdon keskuksesta nämä ääninauhat käytiin takavarikoimassa talteen ukrainan turvallisuuspalvelun toimesta välittömästi, kun tapaus oli käynnissä.



Sopivasti siinä sitten vielä nigeriaan putosi alle viikko tästä algerialainen suihkukone. Joten sopivasti sitten valtaväestön aivopesty mieli saadaan ehkä tällä keinoin käännettyä toisaalle, kun MH17-lennon mysteeriä aletaan tutkimaan kulissien takana.

Sionistinen valtaeliitti ei siltikään tule hallinnoimassaan mediassa kertomaan tästä MH17-lennon mysteerin selvittelystä juuri mitään totuutta, vaan vääristelee sen niin mahdollisimman hyvin, kuin mihin pentagonin uutispropagandan käsikirjoittavat pystyvät.  

Samalla tietenkin lukuisat informaatiosodankäynnin vapaaehtoiset vastataistelijat pystyvät oikomaan tätä sionistisen valtaeliitin eetteriin syöttämää potaskaa. Käynnissä kun on informaatiosota, joka on kohdistettu jokaisen meidän mieliin, jota johdetaan edelleen pentagonista käsin.




torstaina, heinäkuuta 24, 2014

Malesialaiskoneeseen liitetty Informaatiosota kiihtyy



Sionistinen valtaeliitti yrittää nyt tehdä kaiken, jotta se saisi näytettyä Venäjän syyllisenä turmakoneen MH17-lennon pudottamiseen. Jonka johdosta myös Suomen YLE myös uutisoi, kuinka nyt kuulemma Venäjällä käydään korkean tason informaatiosotaa asian tiimoilta.

Samalla tämä sionistinen valtaeliitti on onnistunut maksamaan jollekin tod. separatistille väärästä tunnustuksesta, jossa tämä nimettömänä pystellyt separatisti kertoi Corriera della serra -lehdelle, kuinka separatistit ampuivat koneen alas.


Johan Bäckmanin blogissa oli eilen kirjoitus, jossa kerrottiin venäläisen kirjailija ja izborskin klubin perustaja Aleksandr Prohanovin viime aikaisia lausuntoja, kuinka tämä malesian airlinesin MH17 turmakone saattaa olla tuomionpäivän lentokone, jolla yritetään saada syttymään III-maailmansota. 

Tämä uuden maailmanjärjestyksen takana oleva sionistinen valtaeliitti kun on aina ollut suursotia edeltävien provokaatioiden mestareita. Heidän toimesta saatiin myös vietnamin sota käytiin, kun tonkinin lahdella upotettiin USA:n merivoimille kuulunut sota-alus. Huhujen mukaan silloinen yhdysvaltain presidentti huusi vielä puhelimeen suoraan, että "haluan sen s**tanan sota-aluksen upotetuksi välittömästi".

Sillä sitten saatiin upottamalla oma sota-alus, vedettyä yhdysvallat mukaan vietnamin sotaan ja näin sitten pankkiirit pääsivät jauhamaan voittoja tuolla sodalla,eli business as usual. Mutta tässä ukrainan kriisissä ja sen suursotaan (III-maailmansota) tähtäävässä poliittisessa eskalaatiossa ei ole juuri mitään eroa näiden aiempien USA:ta ohjaavien sionistieliitin valehyökkäyksissä.



Kysymys kun on suurvalta Venäjän taloudellisen aseman ongelmasta. Koska tälle uuteen maailmanjärjestyksen tähtäävällä sionistiselle valtaeliitille ei kelpaa mikään muu, kuin Yhdysvallat maailman talouden suurvaltana. Niin kaikkien muiden valtioiden tulisi nöyrtyä heidän määräämiin asemiin, tässä globaalissa talousjärjestelmässä.

Vaikka yhdysvallat on käytännössä koko viime vuodet ollut täysin konkurssissa, niin sen taloutta kuitenkin pidetään kuin tekohengityksellä voimassa mm. lukuisten yksityisten sijoituspankkien kautta ja huumerahoilla rahoitetaan aina presidentinvaalikampanjat jne. 

Itseasiassa tämä III-maailmansota on jo ollut käynnissä ns. suurvaltojen välisenä taloussotana, mutta mediassa tämä taas ollaan esitetty informaatiosodankäynnin keinoin. Eli uskoteltu, että tämä kyseinen maa olisi nyt tehnyt jotain sellaista, mistä heitä nyt sitten rankaistaan talouspakotteilla venäjää vastaan.



Vladimir Putinin jatkuva demonisointi sionisti-eliitin kontrolloimassa sekä omistamassa mediassa ei ole siis lainkaan sattumaa.

Putin on ollut aikanaan tässä sionistisen valtaeliitin uuden maailmanjärjestyksen keskellä taitava peluri. Sillä hän vielä ennen valtaannousuaan oli toiminut mm. KGB:n kaksoisagenttina. Joten hänellä oli diplomaattista taitoa pelata näiden venäjälläkin valtaa havittelevien juutalaisoligarkkien kanssa. Joten kun heiltä otti tietyn määrän lahjuksia, eli nuoli heidän ns. p*rsettä tarpeeksi, niin juutalaisoligarkit luulivat, että Putin suostuisi pelaamaan sitä samaa peliä, mitä muutkin aikaisemmat venäjän presidentit. Mutta kun Putin nousi venäjällä valtaan, niin hän käänsi totaalisesti tuon shakkilaudan ympäri ja oikein julisti, että venäjä tulisi taistelemaan tätä lännen vaatimaa sionistieliitin hegemoniaa vastaan.

Eli tämä venäjän jatkuva demonisointi läntisessä mediassa ei ole suinkaan siis tapahtunut syyttä. Vaan kaikki heijastaa sitä suunnatonta vihaa sekä katkeruutta, jota tämä sionistinen valtaeliitti kokee siitä, kun venäjän valtio on kääntänyt heille takkinsa. Aivan samaa turhautumista oli myös ilmassa, kun tsaarit kieltäytyivät näiden sionististen illuministien tarjouksesta 1800-luvulla. Mutta toinen kerta sitten todensanoi ja venäjän vallankumous 1917 bolsevikkien toimesta rahoitettiin rothschildien pankkirisuvun toimesta, britannista käsin.



Myös itävallan kruunuprinssi Frans Ferdinand tapettiin julmasti I-maailmansodan alussa, koska hänkään ei suostunut näiden sionististen valtapelureiden pelinappulaksi. Mutta kysymys oli ennenkaikkea taloudellisesta resurssisodasta, jota johdettiin tuolloinkin rothschildien pankkisuvun toimesta.

Idea oli hyvinkin yksinkertainen... Jokaisen valtion tulisi hyväksyä heidän tarjoama pankkiuudistus, jonka ansiosta sitten tämän rothschild-suvun kontrolloima pankkitoiminta yksityistäisi kunkin valtion pankkitoiminnan ja saisi näin ollen velkaannutettua minkä tahansa valtion talouden. Jonka jälkeen nämä sionistipankkiirit sitten käytännössä pystyisivät hallitsemaan muita valtioita tuon taloudellisen ylivallan keinoin. Tästä oli kysymys siinä, kun venäjän tsaarit eivät suostuneet tuohon sopimukseen, eivätkä myöskään itävallan kruunuprinssi jne. 

Tämä ukrainan kriisi on siis toisinsanottuna todellisuudessa tämän sionistisen ja rikollisen pankkiirieliitin yritys päästä ryöstämään euraasia itselleen. 

Mutta jos se ei suoraan sopimalla onnistu, niin tällöin on sitten alettu käymään pikkuhiljaa suurempaa sotaa ja ukrainan kriisin suhteen, hyökkäys krimille on seuraava siirto, minkä USA-NATO-ISRAEL on suunnitellut tekevänsä. 

Mutta se nyt jää nähtäväksi, että kuinka tämä malesialaislentokoneen pudotuspropaganda on edes mennyt läpi. Kun vähän näyttäisi siltä, että sosiaalisen median puolella jo tuskastuttavan moni on jo avannut silmänsä tältä sionistieliitin harjoittamalta informaatiosodalta ja tämä taas pelottaa näitä valtaeliitin talouskriminaaleja. Sillä mikään ei voisi olla kauheampaa näiden kontrollifriikkien mielestä, että ihmiskunta alkaisi ajattelemaan omilla aivoillaan ja heräämään kollektiivisesti.









tiistaina, heinäkuuta 22, 2014

Espanjalainen lennonjohtaja paljasti Twitterissä MH17-lennon kulissien takaisia juonitteluja reaaliajassa

 

Kiovan borispolin lentokentällä lennonjohdon tehtävissä työskennellyt Carlos (@spainbuca) raportoi Twitteriin suoraan MH17-lennon tapahtumien keskipisteestä.

Hänen Twiittinsä nousivat suureksi puheenaiheeksi maailmalla, mutta lontoosta yritettiin vakuutella, että kyseinen Twitter-tili olisi tekaistu, eikä aito. Mutta nyt sen aiout on vahvistettu ja kyseisen Twitter-tilin omistaja (Carlos) on saanut myös tappouhkauksia kiovan suunnalta ja hän on nyt poistunut Ukrainasta.

Miehen Twitter-tili on nyt poistettu.

Global Research toteaa hänen olevan rohkea mies, joka uskaltaa puhua totuudesta.

Venäjän RT:n Espanjankielinen toimitus on haastatellut miestä aikaisemmin, mutta kyseiseen haastattelu on nyt poistettu netistä.

Seuraavassa Carloksen Twiittaukset MH17-lennon kriittisillä hetkillä:


10:21 - 17.7.2014: "Kiovan viranomaiset yrittävät saada sen venäjänmielisten hyökkäykseltä"

10:24 - 17.7.2014: "Varoitus, se saattaa olla alasampuminen. Malaysia Airlines B777, 280 matkustajaa"

10:25 - 17.7.2014: "Varoitus! Kiovalla on mitä he halusivat"

10:25 - 17.7.2014: "(Armeija) on ottanut hallintaansa Kiovan ilmavalvonnan"

10:27 - 17.7.2014: "Malyasia Airlines B777 katosi tutkalta, ei ollut yhteydenpitoa millään tavalla, vahvistettu"

10:30 - 17.7.2014: "Lentokone ammuttiin alas, ammuttiin alas, ammuttiin alas, ei tapaturma"

10:31 - 17.7.2014: "Kiova sai mitä halusivat, kuten sanoin ensimmäisessä twiitissä, Kiova on vastuussa @ ActualidaRT"

10:35 - 17.7.2014: "Välikohtaus joka ei ole normaali, he uhkailevat meitä jotka ovat samassa tornissa Kiovan lentokentällä"

10:35 - 17.7.2014: "He ottavat meiltä puhelimet ja muut tavarat minä tahansa hetkenä"

10:38 - 17.7.2014: "Ennen kuin he ottavat puhelimeni tai rikkovat kalloni, ammuttu Kiovan toimesta"

11:12 - 17.7.2014: "Meillä on vahvistus. Kone on alasammuttu. Kiovan viranomaisilla on jo tieto, alasammuttu, täällä on nyt rauhallista"

11:13 - 17.7.2014: "Mitä ulkomaalaiset tekevät tornissa Kiovan viranomaisten kanssa? Ottavat haltuunsa kaiken tiedon"

11:48 - 17.7.2014: "B777-lentokonetta saattoivat Ukrainan hävittäjät ennen kuin ne kahta minuuttua ennen katoamista hävisivät tutkasta"

11:54  - 17.7.2014: "Jos Kiovan viranomaiset haluavat kertoa totuuden, se on koossa, 2 suihkuhävittäjää lensi hyvin lähellä minuutteja ennen, ei ammuttu alas hävittäjällä"

12:00 - 17.7.2014: "Malaysia Airlines B777 juuri kun se katosi ja Kiovan armeija kertoi meille, että se ammuttiin alas, kuinka he tiesivät?"

12:00 - 17.7.2014: "7:00 minuuttia kun (kone oli kadonnut), alasampumisesta ilmoitettiin, myöhemmin torni otettiin haltuun ulkomaisella henkilökunnalla, he ovat yhä täällä"

12:01 - 17.7.2014: "Kaikki tämä on koossa tutkissa, niille jotka eivät usko, se ammuttiin alas Kiovan toimesta, me tiedämme sen täällä ja sotilaslennonvalvonta myös"

13:15 - 17.7.2014: "Täällä sotilaskomentajat ovat johdossa ja myöntävät, että armeija saattaa seurata muita määräyksiä, mutta eivät Venäjän-mielisiltä"

13:29 - 17.7.2014: "Sisäministeri tiesi mitä hävittäjät tekivät alueella, mutta ei puolustusministeri"

13:31 - 17.7.2014: "Armeija vahvistaa että se oli Ukraina, mutta eivät vieläkään tiedä mistä käsky tuli"

13:36 - 17.7.2014: "Päiviä sitten sanoin täällä, Kiovan armeija haluaa nousta nykyistä presidenttiä vastaan, tämä on ehkä tapa, käskijänä Timoshenko."

15:17 - 17.7.2014: "Armeija kontrolloi nyt virallisesti, sanoi koneen tulleen ammutuksi ohjuksella"

15:26 - 17.7.2014: "Raportti osoittaa, että ohjus oli tullut ja tarkensi, että se ei ole peräisin aluejoukkoilta kapinallisten puolelta"

15:34 - 17.7.2014: "Sotilastutka keräsi tiedot ohjuksesta, joka oli ammuttu kohti konetta, siviilitutkat eivät"

15:36 - 17.7.2014: "Sotilasjohto ei antanut käskyä ampua ohjusta, joku mokasi Ukrainan nimessä"

15:38 - 17.7.2014: "Niille, jotka eivät tiedä, kerrotaan, että on armeijaa, joka saa käskynsä sisäministeriöstä ja armeijaa, joka saa käskynsä puolustusministeriöstä"

15:38 - 17.7.2014: "Armeija joka saa käskynsä sisäministeriöstä tiesi koko ajan mitä tapahtuu"

16:06 - 17.7.2014: "Sotilaskomentajat täällä (ATC) tornissa vahvistavat, että ohjus oli Ukrainan armeijasta"

16:08 - 17.7.2014: "290 kuollutta viatonta ihmistä. Kuinka turha sota, jossa isänmaallisuus (patriotismi) ostetaan rahalla"

16:12 - 17.7.2014: "Sellainen on alennustila, että armeija joka ensin tuli yhdessä ulkomaalaisten kanssa, tulivat pyytämään että kertoisimme heidän versionsa"

16:13 - 17.7.2014: "Meidän vastauksemme oli, nämä tutkat eivät kerää tietoa ohjusten laukaisuista, armeijan tutkat keräävät, eikä siitä ollut epäilystäkään"



Jokainen tällainen Carloksen tapainen rohkea informaatiosodan soturi on suorastaan kullan arvoinen sille kaikelle totuudelle, joka pääsee heidän rohkeutensa ansiosta miljoonien ihmisten tietoisuuteen ja korville.

Kun taas Edward Snowden sekä Julian Assangen julkisella kohtelulla valtaeliitti yrittää pelotella ihmisiä, ettei kukaan muu uskaltaisi lähteä yhtä rohkealle tielle, mitä nämä eräät.

Jokaisen tämän globaalin ja maailmanlaajuisen informaatiosodankäynnin totuustaistelijan tie on kova. Koska totuudenpuhuja ei ole koskaan aiemminkaan saanut yösijaa, niin nykyäänkin ajat ovat symbolisesti koventuneet.

Ihmiskunta kun on aivopesty tällä länsimaisella Sionisti-eliitin kontrolloiman median avulla uskomaan tuon kaiken, mitä uutiset kertovat. 

Väestö aivopestään jo esikoulusta lähtien tottelemaan auktoriteetteja sekä pelkäämään niitä. Joten tämän vuoksi sitten valtamedia voi sitten hoitaa loput tuosta aivopesusta.

Peruskoulussa aivopesty ihmisyksilö kun on ohjelmoitu uskomaan siihen, ettei yhdellä ihmisellä olisi minkäänlaista valtaa tai voimaa tämän maailmamme sisällä. Mutta yhden ihmisen henkiset voimavarat ovat äärettömän suuret ja kaikki tuo tahdonvoima on jokaisen meidän ulottuvillamme. Mutta meidät ollaan ohjelmoitu uskomaan tähän mediankin syöttämään satuun.

Internet on yksi esimerkki siitä, kuinka kollektiivisen tietoisuuden evoluutio leviää nyt nopeammin kuin koskaan eteenpäin. Kun vielä 20 vuotta sitten kaikki tieto piti hakea kirjastoista. Mutta nyt tuo kaikki tieto on yhden googletuksen päässä. Samoin myös sosiaalinen media edistää tätä tietoisuuden evoluutiota.  


Lähteet: http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=11293

http://www.globalresearch.ca/spanish-air-controller-kiev-borispol-airport-ukraine-military-shot-down-boeing-mh17/5391888 

http://www.eturbonews.com/48079/ukraine-air-traffic-controller-suggests-kiev-military-shot-down- 

 

maanantaina, heinäkuuta 21, 2014

Yhdysvaltalainen sisäpiiriläinen paljastaa: USA:n satelliittikuvat paljastaa ukrainan ampuneen MH17-lennon alas



Yhdysvaltalainen ent. palkittu Associated Press toimittaja Robert Parry on saanut tietoonsa tiedustelupalveluiden kautta, että USA:n hallinnolla on satelliittikuvat, joista näkee sen, että Ukraina pudotti Malaysian Airlinesin lento MH17:n.



Mutta mitäs luulette, että suostuuko tämä kriminaalivaltio USA luovuttamaan nuo heillä hallussaan olevat satelliittikuvat julkisuuteen ? 

Jos he näin tekisivät, niin silloin menisi koko III-maailmansodan skenaariot ja operaatiot päin mäntyä, Krimille hyökkäystä myöten. Joten sen sijaan, että he toimittaisivat sieltä julkisuuteen omat satelliittikuvat, joista näkee Ukrainan syyllistyneen MH17-lennon alasampumiseen. He mielummin väärentävät satelliittikuvia, joilla Jenkit pyrkivät syyllistämään Venäläiset sekä Itä-Ukrainan separatistit.

Nyt nämä väärennetyt todistusaineistot ovat tapahtuneet vielä toistaiseksi Kiovan juntan kautta, jota Yhdysvaltain tiedustelupalveu CIA opastaa kaiken aikaa.  



Informaatiosodankäynti tämän alas pudotetun MH17-lennon ympärillä vain kasvaa entisestään, kun nyt lukuisia aiheeseen liittyneitä verkkokeskusteluja vakoillaan mm. Suomen Suojelupoliisin toimesta. Sitä he eivät ole vielä myöntäneet, mutta viimevuosina mm. 2012 keväällä sattuneen Hyvinkään ampumavälikohtauksesta seuranneet nettikeskustelut joutuivat SUPO:n ja KRP:n syyniin.

Viime-keväänä EU taas puolestaan ilmoitti, että kuinka se laittaa poliisit ja turvallisuuspalvelut asialle, vakoilemaan EU-kriittisiä verkkokeskustelijoita. 

Suomen ulkoministeriöön alkuvuodesta kohdistettu verkkohyökkäys saattoi siis olla täysin false-flag tyylinen, eli lavastettu, jolla haluttaisiin antaa lisaa valtuuksia SUPO:lle ja KRP:lle (Keskusrikospoliisi) verkkoliikenteen seuraamiseen.


Lähteet: http://www.infowars.com/whistleblower-u-s-satellite-images-show-ukrainian-troops-shooting-down-mh17/

http://www.talouselama.fi/uutiset/eurotrollaajat+varokoot++nyt+eu+alkaa+kytata+eurokriittisia+nettikeskusteluja/a2167071 

http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2013/02/eu-aikoo-kytata-eu-kriittisia.html 

http://yle.fi/uutiset/supo_ulkoministerio_joutui_kaksi_kertaa_vakoilun_kohteeksi/7332824 

Venäjän sotilasjohto julkisti tiedot ukrainalaisesta hävittäjästä, joka ampui alas Malesialaisen matkustajakoneen


Venäjän sotilasjohto on tänään julkistanut tietoja ukrainalaisesta hävittäjästä, joka ampui alas Malesialaisen matkustajakoneen. Teko osoittaa, että Washington on siirtynyt false-flag terrori-iskuihin, joilla se yrittää syrjäyttää Vladimir Putinin vallasta Venäjällä.



Politologi Sergei Markov epäilee, että Kiovan juntta järjestää seuraavaksi lavastetun terrori-iskun Euroopassa ja syyttää siitä Venäjää.


Siitä on sitten ohjelmassa hyökkäys Krimille ja entisen rahanpesusta ja kavalluksesta tuomitun venäjänjuutalaisen liikemiehen Mihail Hodorkovskin nostaminen venäjän presidentiksi.

Markovin mukaan Poroshenko sopi koneen pudottamisesta CIA-kontaktiensa kautta Washingtonissa. Aikomuksena olisi ollut pudottaa Venäjän alueelle, joka olisi taas tehnyt Venäjän syyttämisestä paljon helpommaksi. 

Samalla Yhdysvallat toimittaa jatkuvasti Kiovan juntalle lisää aseita Donbassin siviilien tuhoamiseki ja värvää kouluttajia Puolasta.

Malesialaiskone ammuttiin siis alas Kiovan juntan tietoisen operaation tuloksena ja uutena todisteena tästä on video juntan sisäministerin Avakovin toimesta, jossa muka siirretään BUK-ilmatorjuntalaitteita Krasnodonissa. Novorossijan tasavallan television toimittajat ovat kuitenkin selvittäneet, että videota ei ole kuvattu antifasistien hallitsemassa Krasnodonissa, vaan Krasnoarmeiskin kaupungissa, joka on juntan hallussa. Video esittää siis juntan hallussa olevia ilmatorjunta-aseita.

Lähteet: http://yle.fi/uutiset/venaja_ukrainan_havittaja_lensi_matkustajakoneen_lahella_ennen_turmaa/7367963

http://kohudosentti.blogspot.fi/2014/07/donetskin-kansantasavallan-tiedote-no-5.html 


Malesian turmakoneen lento MH17:n matkustajien passit säilyivät täysin ehjinä savuavissa raunioissa



Malesian airlinesin alasammutun MH17-lennon savuavissa raunioissa kaikkien matkustajien passit löydettiin vahingoittumattomana.

Ylläoleva kuva on peräisin ensimmäisistä TV-kuvista MH17-lennon savuavista raunioista.








Että jos kerta ohjuksella pudotetun lentokoneen tuho on noin järeää, mitä kuvassa näkyy kaikkine ruumiineen. Niin kuinka ihmeessä matkustajien passit ovat sitten kuitenkin säilyneet täysin vahingoittumattomana. Einä niistä ilmene edes räjähdyksestä tullutta nokea ? 




Yhden epäillyn 9/11 konekaapparin Mohammed Attan passin kerrottiin myös löytyneen lähes vahingoittumattomana WTC-tornien tornien romahtaneiden tornien alla, tuon äärettömän tuhkakasan alla.

Vielä suuremman kysymysmerkin lento MH17:sta ylle kuitenkin luo se, että virallisten lentojärjestelmien tietojen mukaan kone ei noussut ilmaan ollenkaan. Vaan kyseinen lento peruutettiin.



 Että kuka tässä nyt yrittää kusettaa ja ketä ? 

Se tiedetään nyt jo ilmiselvästi, että tämä suihkukone joka pudotettiin alas, oli tarkoitettu Venäjän lavastamiseen syylliseksi.

Ukrainan hallinto tiesi tästä etukäteen, koska Ukrainan turvallisuuspalvelu väärensi salakuuntelunauhat päivää ennen koneen alasampumista.

Ukrainan ilmavoimien hävittäjä kuitenkin mitä todennäköisimmin ampui alas tuon suihkukoneen. Mutta jos kerta MH17 lento ei olekaan noussut ilmaan, niin mikähän pirun suihkukone sinne sitten on noussut edes ilmaan, että maalasiko Ukrainan hallinto vartavasten jonkun toisen suihkukoneen näyttämään Malesian airlinesin suihkukoneelta.

Mitä tapahtui MH17 lennon matkustajille ? 

Jos nyt tuota teoriaa vielä käydään läpi, että jos tämä kyseinen lento MH17 ei koskaan noussut ilmaan, niin kenen ruumiita nuo sitten ovat, joita tuolla savuavissa raunioissa makaa? 

Itä-Ukrainan kapinallisjohtajan mukaan, kun ruumiit olivat jo olleet valmiiksi kuolleita peräti useita kuukausia ja valmiiksi mätänemispisteessä. Joten liittyivätköhän he mitenkään tuohon Intian valtameren yllä kadonneeseen Malesian lentoyhtiön kadonneesen lentoon?

Politogi Sergei Markovin mukaan, nyt Kiovan fasistijuntta käyttää tämän matkustajakoneen pudottamista Ukrainan konfliktin eskaloitumiseen, tavoitteena Venäjän presidentti Vladimir Putinin syrjäyttäminen pois vallasta, joka on vielä Yhdysvaltain sekä CIA:n tukeman Kiovan fasistijuntan sotilaallisen agression tärkein tavoite.

Itä-Ukrainan kapinallisilla ei taas ole ollut käytössä BUK-ilmatorjunta järjestelmiä, joilla tuollaisen yli 10 km korkeudessa lentävän suihkukoneen pudottaminen olisi teoriassa ja käytännössä mahdollista.

Novorossijan Tasavallan liittoparlamentin puhemies Oleg Tsarjov 

Kiovan laiton keskushallinto on vielä estänyt viimeiseen asti, ettei kansainvälistä ja riippumatonta tutkimuskomissiota saa perustaa. Jolla alettaisiin tutkimaan MH17 lennon alasampumista.



Disinformaation määrä on kuitenkin ääretön ja Jenkit syyttää Putinia sekä Venäjää ja Sionisti-eliitin hallinnoima valtamedia syöttää tätä samaa potaskaa koko maailmalle.

Samalla Vladimir Putin on ollut ainoa valtionpäämies, joka on esittänyt viralliset pahoittelunsa tästä lentoturmasta, kun muut valtionjohtajat ovat hyökänneet Venäjää vastaan.

Nyt Yhdysvaltain armeijaa huhuillaan, että heitä valmistellaan jo Krimille hyökkäykseen, mikä viittaa suoraan III-maailmansodan massiivisiin valmisteluihin.

Mutta taloussota on myös käynnissä Venäjän, Kiinan ja Yhdysvaltain välillä. Se ei tarvitse kuin Kiinan ja Venäjän dumpata dollari, niin Jenkeiltä loppuu sen jälkeen rahat ja mitään muuta he eivät sen jälkeen voi, kuin suunnata tykin piippunsa kohti Venäjää ja Kiinaa.

Eskalaatio on siis menossa todella vaarallisille vesille ja pelottavinta tässä on se, että Euroopan unionin maat eivät voi tehdä asialle mitään, koska ovat Yhdysvaltain, NATO:n sekä Israelin sylikoiria. Johan tässä juuri tuore pääministerimme Alexander Stubb totesi Ranskan France24:n uutiskanavalle, kuinka Suomen puolueettomuus heitettiin ikkunasta ulos.  



Lähteet: http://www.kohudosentti.blogspot.fi/2014/07/donetskin-kansantasavallan-tiedote-no-4.html 

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014072018505149_uu.shtml 

 







 




 

sunnuntaina, heinäkuuta 20, 2014

Ukrainan turvallisuuspalvelu jäi kiinni väärennetystä audiotallenteesta, jolla yritettiin todistaa Venäjän syyllisyys Malesian turmakoneen alasampumiseen



Ukrainan turvallisuuspalvelu toi eilen julkisuuteen audiotallenteen, jolla se väitti todistavansa Venäjän syyllisyyden Malesialaisen turmakoneen lennon MH17 alasampumiseen.

Samassa uutisessa mainittiin vielä, että kuinka Yhdysvaltalaiset tiedusteluviranomaiset uskoivat myös, että Malaysia airlinesin matkustajakoneen pudottivat Venäjämieliset separatistit.

Ensimmäisessä puhelussa kapinallisjohtaja kertoo Venäläiselle sotilaskomentajalle koneen alas. Toisessa puhelussa kaksi kapinallistaistelijaa - joista toinen on turmapaikalla keskustelevat kapinallisten tekemästä raketti-iskusta n. 25 kilometrin päässä turmapaikalta. Videoiden aitoudesta ei kuitenkaan ollut tarkempaa tietoa.

Mutta eipä mennyt edes vuorokautta, kunnes maailmalla tapausta seuraavat ja tutkivat kansalaisaktiivit onnistuivat löytämään kyseisen audiotallenteen tarkemmat tiedot ja lopputulos oli häkellyttävä.





Kuinka voi siis olla mahdollista, että kyseinen äänitallenne on luotu päivä ennen kyseisen Malesialaisen lentokonen alasampumista?

Tässähän suoraan Kiovan keskushallinto sekä sitä tukevat tiedustelupalvelut astuivat omaan paskaansa ja jäivät rysän päältä kiinni. Sillä vaikka tuossa heidän julkisuuteen luovuttamalla audiotallenteella kuuluu Ukrainan kapinallisten separatistien välisiä keskusteluja, niin ne eivät millään voi liittyä tuohon 17.7.2014 tapahtuneeseen Malesialaisen matkustajakoneen alasampumiseen. Koska tämä ääninauha oli luotu edellisenä päivänä 16.7.2014 ja tarkemmin vielä klo 00:09

Tämä toisinsanoen nyt todistaa jo puolisuoraan sen, että Kiovan laiton keskushallinto ampui alas tuon Malesialaisen matkustajakoneen, jotta siitä voitaisiin syyttää Venäjämielisiä separatisteja tai mahdollisesti vielä Venäjää. Joten näin ollen Malaysian airlines lento MH17 pudottamisen ja alasampumisen syyt olivat poliittiset. 

Mutta kyllä myös oman hämmennyksensä tähän soppaan tuovat nuo monet AIDS-tutkijat, jotka olivat kyseisellä lennolla mukana, matkalla kansainväliseen AIDS konferenssiin Australiaan.


Lähteet: http://yle.fi/uutiset/ukrainan_turvallisuuspalvelu_esitteli_salakuunneltuja_puheluita__todistavat_kapinallisten_pudottaneen_koneen/7362919 

http://www.theguardian.com/news/datablog/2014/jul/18/mh17-heathrow-top-departure-point-planes-near-east-ukraine 

https://www.youtube.com/watch?v=28MrASx-RiM#t=20 

http://rghost.net/private/56950510/78d787acfabcaf840cfa213e7221a060