http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

torstaina, toukokuuta 08, 2025

EU:n talous alkaa sakkaamaan ja Saksassa siitä riidellään jo

Euroopan unionin talous on alkanut jo ilmeisesti sakkaamaan ja tämä on aiheuttanut Saksassa riidan aiheen.

Nyt EU:n komissio ehdottaa, että EU:n aluetuet ja maataloustuet yhdistettäisiin jatkossa omaksi rahastoksi, jossa jokaisella EU:n jäsenmaalla olisi lopulta oma suunnitelma rahojensa käytöstä.

EU:ssa kiistellään jo EU:n vuosien 2028-2034 budjetista, jossa jo pelkästään pyörii tuhansia miljardeja euroja rahaa.


EU:n tie on menossa edelleen kohti liittovaltiota

Se mitä peruskansalainen EU-maissa ei tiedä, että tämä EU:n talous pyörii tällä EU:n keskuspankissa painamilla euroilla, joiden korkoja sitten EU:ssa jäsenmaiden kesken yhteisesti maksellaan pois.

Mutta kun rahatalous toimii vähän eritavalla, että se ei ole mikään EU:n taikaseinä, josta tulee eurojen seteleitä ulos, joita vaan printterillä painetaan lisää, kun vanha raha alkaa loppumaan. Kun nämä kaikki eurot, jotka se Saksan Frankfurtissa sijaitseva EU:n keskuspankki painaa, niin lasketaan liikkeelle ja luodaan vain velkaa, eli valtionvelkaa vastaan ja mitä enemmän tätä velkaa maksellaan takaisin, niin sitä suurempi työttömyys syntyy ja niukkuus EU:n talouteen, koska jokainen liikkeellä oleva euro on jonkun joko valtion tai yksityishenkilön velkaa.


Euroopan union kun on rakennettu niin, että Saksa tätä sirkusta johtaa koko ajan ja se poliittinen päätäntävalta on siirretty taas Brysseliin, jonne tämä EU:n parlamentti perustettiin aikanaan. Tämän tarkoituksena on vain kääntää huomio pois siitä, että kuinka Saksa löi jo alkutahdit EU:lle siinä vuonna 1944 Strasbourgissa järjestetyssä salaisessa Red House palaverissa, jossa silloisten natsi-saksan natsien johdolla suunniteltiin tätä natsien neljättä valtakuntaa, joka sitten lopulta silloin vasta 90-luvulta näki päivänvalon, kunhan ensin nämä suuret sijoituspankit olivat sanelleet EY-sopimuksissa tarvittavat jäsenmaiden liittymissopimukset EU-jäsenyyden ehdoiksi ja Suomen osalta tähän vaadittiin Suomessa toimilta pankeilta 58 prosentin vakavaraisuus, joka saavutettiin perustamalla lamayrittäjien omaisuus takavarikoimalla ja pakkolunastamalla, jonka seurauksena perustettiin tämä Norjalainen roskapankki Arsenal.


Mutta jos nyt mennään niihin tosiasioihin, jotka liittyvät EU:n keskuspankkitalouteen, niin tälläkin hetkellä EU:sta on lähtenyt useita satoja tuhansia miljardeja euroja rahaa Ukrainan sodan tukemiseen, koska nämä sotateollisuuteen sijoittaneet pelurit ovat päättäneet uhrata nyt vielä koko EU:n tulevaisuuden, jotta nämä ahneet suursijoittajat saisivat tuosta Ukrainan sodasta itselleen ne maksimaaliset voitot.

Joten mitä tämä sitten tietää meille kaikille EU:n jäsenmaille ? 

No kun valtion velan määrä kasvaa ja Suomenkin tämänhetkinen valtionvelka lähenee jo hälyttävästi 180 000 000 000 euroa (180 miljardia euroa).

Ja nämäkään rahat eivät ole mistään Osuuspankin taikaseinästä tulleet seteleinä, vaan ne on Frankfurtin keskuspankki painanut valtionlaina bondeina, eli velkakirjoina... 

Ja jos viimein alatte ymmärtää, että mikä näitä miljardien omaisuuden sodilla ja mm. laittomalla ihmiskaupalla ja aseiden salakuljetuksilla käärineitä pankkisetiä siellä Ukrainassa oikein tälläkin hetkellä kiinnostaa, niin ei se ole minkään pahan Putinin ja Venäjän kukistaminen. Ei, vaan näitä suursijoittajia kiinnostaa ne Ukrainan mineraalivarat, eli litium ja ydinpommien sytytin ja paukkuminen ei onnistuisi ilman tätä litiumia. Eli kun aseteollisuuden ydinasebisnes ja litium kulkevat niin tiiviisti käsikädessä, että ihan tällaisen yli miljoonan Venäjän lähettämänkin sotilaan uhraaminen tällaisessa sodassa ei liikuta näitä Wall Streetin suursijoittajia pätkääkään ja nämä kuolemankauppiaat olisivat valmiit uhraamaan vaikka vielä koko EU:n, jotta nämä ahneet siat saisivat tyydytystä sille saatanalle myymästään sielusta, kun eivät enää ole kykeneet sen Vihtahousulle tehdyn diilin jälkeen edes nauttimaan yhdestäkään miljoonasta dollarista, jonka nämä roistot sillä ihmiskaupallaan ja aseiden salakuljetuksillaan sekä sotiin sijoittamisellaan itselleen tienaavat.


Joten kun viimein ymmärrätte, että tällaisten kuolemankauppiaiden rahan ahneus vaarantaa koko maailman, kun siihen liitetään vielä kahden ydinasevaltion kuten Intian sekä Pakistanin välinen sotilaallinen jännite. Niin silloin pelataan jo aika vaarallisten asioiden äärellä.

Mutta näille pankkiiri roistoille sekin Intian ja Pakistanin välinen jännite tälläkin hetkellä on kuin heidän kasinolla rulettiin heitetty miljardi ja jos se sota syttyy Pakistanin ja Intian välillä, niin se takaa näille pankkiireille maksimaaliset voitot. 


On jo piiretty näitä kuvitteellisia maailman karttoja siitä, että miltä maailma näyttäisi kolmannen maailmansodan jälkeen ja nykyinen Venäjä tulisi sen mukaan pienentymään nykyisestään.

Mutta NATO taas haluaisi tunkea koko Afrikkaan, kuten kuvista näkyy ja sielläkin NATO:n intressinä on jälleen tämä ydinpommien laukaisuun tarvittu litium.

Todellisuudessa kuitenkin siellä jesuiittojen sotilaallisella tasolla, jonka alapuolella nämä vapaamuurarit toimivat, ei mikään itä ja länsi ole enää keskenään mitään vihollisia. Mutta nämä jesuiitat haluavat edelleen näyttää tämän geopoliittisen valtakamppailun niin, että tässä itä ja länsi nokittelisi ja uhittelisivat toisilleen.

Kun muutenhan jos täällä vallitsisi jo se uusi maailmanjärjestys, ilman valtioiden rajoja ja Israel sen keskus, niin eihän sellainen maailma enää kykenisi käymään mitään sotia keskenään, jolloin luonnollisesti nämä sotiin sijoittavat suursijoittajat kokisivat konkurssin.


Raha ja orjien kontrolli

Pankit ovat jo 1600-luvulta lähtien Britanniassa alkanut kontrolloimaan orjia, eli pankkien asiakkaita näillä lainoillaan.

Kun se raha jo ylipäänsä on edelleen olemassa vain ja ainoastaan, jotta sillä voidaan kontrolloida, eli orjuuttaa näitä pankkien asiakkaita ja kontrollin väline on edelleen työmarkkinat.

Mutta työmarkkinat ovat aina olleet ihmiskauppaa, koska siinä työläinen joutuu ensin myymään itsensä työsopimuksella työnantajalleen.

Sosiaaliturvatunnus taas on se valtion korvamerkki, joka on miltei sama asia, kuin näissä teuraslampaissa on se korvamerkki niiden korvissa ja pankit sekä valtiot näkevät nämä kansalaisensa joko sellaisiksi, joista on valtiolle hyötyä, tai sellaisiksi joista ei ole valtiolle hyötyä ja työttömät ihmiset sekä eläkeläiset nähdään siellä pelkkinä valtion taloutta kuormittavina hyödyttöminä suursyömäreinä, joista tulee päästä eroon keinolla millä hyvänsä.

Joten tämän vuoksi myös Suomessa on ollut jo kohta 17 vuotta pelkkää tuottamatonta talouden nollakasvua, joka on ihan talouden nollakasvuohjelma, jossa valtio ihan pyrkii luomaan massatyöttömyyttä lisää ja sitä onkin viime vuosina syntynyt ihan vuodessa jo yli 60 000 työtöntä lisää.

Eli voitteko kuvitella, että silloinhan nämä mm. Suomen yliopistot, ammattikorkeakoulut sekä II-asteen oppilaitokset toimivat mm. talouden nollakasvuohjelman vuoksi, koska mikä motiivi valtiolla olisi niitä edes tukea rahallisesti, jos Suomen työllisyysaste heikkenee tuon yli 60 000 työpaikkaa pois per vuosi tasolla ?


Vihreä siirtymä

Mutta koska eihän nämä poliitikot ja pankkiirit sekä virkamiehet uskalla vieläkään sitä juuri ääneen sanoa, että pyrimme luomaan Suomeen yli 61 000 työtöntä taas tänä vuonna lisää, ja jos edes pääministeri lipsauttaisi tuollaisia sammakoita suustaan, niin silloin hän joutuisi jo eroamaan virastaan.


Mutta olettekos kuulleet, mitä nämä Suomen pääministerit ovat sanoneet Suomen työllisyys tavoitteista viime vuosina ?  Pääministeri Petteri Orpo lupasi vuosia sitten sen reilut 100 000 työpaikkaa ja niitä työpaikkoja katosi sen 61 000, joten mitenkäs meni niin kuin omasta mielestäsi ? 

Mutta globalisti taas näkee tuon työpaikkojen luomisen vähän eri tavalla, kun globalistin mielestä jokainen Aasiankin hikipajassa työllistetty lapsi, joka saa sen noin 0,50-0,70 EUR/h palkkaa siitä orjatyöstään, niin jos siitä joku vaikka Suomessa toimiva monikansallinen yritys tekee voittoa Suomessa, niin tämä on jo globalistipoliitikon mielestä Suomeen luotu työpaikka, jossa se Aasialainen lapsiorja työskentelee.

Mutta ei nämä globalistisen arvomaailman omaavat poliitikot tai ministerit uskalla tuollaisia juttuja päästellä suustaan, koska muuten heidät heitettäisiin symbolisesti ns. bussin alle, eli joutuisivat lähtemään viroistaan pois julkisella eroilmoituksella.

Mutta kun kerran tämä rahatalous on jo tällaista planeetan ympäri toimivaa ihmiskauppaa, jossa ihan jo tällainen Kiinalainenkin hikipajaorja kilpailee näiden Suomenkin KELA-tukien varassa elävien jopa akateemistenkin työttömien kanssa ihan näistä samoista työpaikoista, joita nämä Suomen päättäjät väittävät luovansa, niin kun köyhyyden ja työttömien määrä kasvaa näin suurella vauhdilla, niin tälle massiiviselle köyhyydelle ja kurjuudelle on luotu vielä aivan oma poliittinen agenda ja se tunnetaan Vihreänä siirtymänä.


Sen tarkoituksena on ihan jo lähivuosina luoda näitä 15 minuutin kaupunkeja, joihin sitten nämä KELA-tuilla elävät ihmiset sullotaan ja heillä valtio haluaisi alkaa harjoittamaan puhdasta Vihreän Siirtymän ihmiskauppaa. Eli näiden ihmisten tulisi silloin sitoutua tähän Vihreän Siirtymän kestävän kehityksen ohjelmaan ja ihmiskokeeseen, jossa näiden ihmisten kaikki vapaus tultaisiin viemään pois ja heidän jokaista askeltaan tultaisiin mittaamaan näillä hiilidioksiidiin sidotuilla hiiliveroilla ja hiilipisteillä, johon tuo näiden globalistien suunnittelema Vihreän Siirtymän 15 minuutin kaupunki tulisi perustumaan.

Sitten nämä elitistit haluaisivat taas antaa rikkaammille ihmisille eri asuinpaikat, jotka taas eivät olisi näitä 15 minuutin kaupunkeja. Eli väestöön kohdistunut syrjintä tulisi edelleen jatkumaan, jos ne sen ajan ihmiset hyväksyisivät tämän 15 minuutin kaupungin ja Vihreän Siirtymän sekä ilmasto lockdownit.

Eli tämä Vihreä Siirtymä siis olisi digitaalinen orjuus, joka olisi yhdistettynä siihen digitaaliseen identiteettiin (DIGI ID) ja maksuvälineenä olisi se Euroopan keskuspankin digieuro, jota he jo valmistelevat ja EU:n komissio haluaisi jo joskus 2035 vuoteen mennessä poistaa kaiken käteisen rahan kierrosta, koska nämä jesuiitta johteiset vapaamuurarit ovat sen verran sadistisia psykopaatteja, että he eivät enää kestä sitä, jos käteistä liikutellaan, koska nämä psykopaatit eivät saa sillä edelleenkään itselleen vallan tunnetta siitä, että pystyisivät hallitsemaan rahaliikenteen seuraamista ja tämä on omalla tavallaan jopa hieman huvittava asia, kun ihan nämä sama globalisti roistot vielä muutamia vuosia sitten sulloivat patjojensa ja tyynyjensä alle niitä 500 euron seteleitä, joita olivat saaneet miljoonia, joita pesivät pöytölaatikkofirmoihinsa pois. Jonka jälkeen sitten vuosia myöhemmin EU:n keskuspankki ilmoitti luopuvansa 500 euron seteleistä pimeän rahanpesun vuoksi ja nykyään on enää 200 euron seteleitä.

Setelirahoissa kun on se inflaatio aina olemassa, jos niitä seteleitä printataan liikkeelle liikaa ja mm. pankit saavat niitä euroja tälläkin hetkellä esim. 1 000 000 euron lainalla 90 % uutta rahaa kiertoon tyhjästä ilmasta, joka siis tarkoittaa 900 000 euroa siitä miljoonan euron lainasta, johon tietenkin ensin tarvitaan jonkun pankin asiakkaan miljoonan euron lainasopimus, ennen kuin sitä 900 000 euron uutta rahaa on onnistuttu laskemaan kiertoon jne. 

Euroille perustuva rahajärjestelmä, kuin myös dollari on ihan tällainen samanlainen ponzi-huijaus, johon tarvitaan aina pelkästään se velallinen, jonka työnteko sitten on sidoksissa sen lainan takaisinmaksamiseen.


Lehmäkin lypsää maitoa, jos sitä ensin lypsetään, mutta pankin asiakaskin on tietämättään se lypsylehmä, josta pankki lypsää rahaa, kun he lyhentävät lainojaan pois pankille ja ilmaisia lounaita ei ole edelleenkään olemassa.

Mutta niin kauan kuin löytyy näitä työtä tekeviä orjia, jotka palkkaa vastaan toimivat orjina, niin nämä heidän hyväksikäyttäjänsä pääsevät elämään parasiitteina siinä isäntäeliössä. 


Eli todellisuudessa tässä on aina se työläinen isäntä ja renki se työnantaja, jos tätä asiaa tarkastellaan sen humanistisen vapauskäsitteen alla, koska ihminen joka on mieleltään vapaa, ei ole enää orja. Mutta jos se työläinen antaa sen mentaalisen vallankäytön sille työnantajalleen, niin jo silloin tämä duunari on jo ihan miltei tiedostamatta orjuuttanut itsensä, koska hän kumartaa työnantajallen tai sille pankille, joka hänelle on sen lainan myöntänyt.

Nämä ei loppupeleissä ole kovinkaan vaikeita asioita ymmärtää, kunhan ensin nämä asiat on nähnyt tietoisen mielensä kautta, koska sitä ohjaa jo aktiivinen äly, sekä viisaus.

Lähde: ILTALEHTI

Mail Online

maanantaina, toukokuuta 05, 2025

Espanjalainen perhe eli koronakaranteenissa yli neljän vuoden ajan - Espanjan poliisi pidätti perheen


Espanjassa paljastui äsken tapaus, jossa kokonainen perhe oli elänyt koronakaranteenissa kokonaisen neljän vuoden ajan.

Poliisi teki taloon ratsian nyt muutama päivä sitten Espanjaan iskeneen sähkökatkoksen aikoihin ja löysi sieltä mm. pelokkaat lapset, jotka oltiin otettu pois koulusta vuonna 2021, josta lähtien heidät oli eristetty näihin päiviin saakka kaikelta ulkomaailmalta.

Lasten vanhemmat saksalaismies ja amerikkalaisnainen pidätettiin Espanjan poliisin toimesta ja talosta pelastettiin 10-vuotias lapsi sekä kahdeksanvuotiaat kaksoset, jotka joutuivat elämään koko nämä neljä vuotta talossa hyvin surkeissa oloissa ja heidät otettiin nyt pikaisella huostaanottopäätöksellä Espanjan lastensuojelun asiakkaiksi.

Tämä jo viimein todistaa sen, että miten tämä mielikuvituspandemia on vain sen pelkääjän päässä ja vianhan ei tarvitse olla suuri, kunhan se on päässä.

Talosta löytyi todella suuri määrä likaisia kasvomaskeja ja talosta löytyi myös valtava määrä lääkkeitä ja kaikki ikkunat oli suljettu talosta.

Mutta oikeasti näillä talossa olleilla lapsilla ei ollut kuitenkaan mitään sairauksia.

Poliisipäällikkö Javier Lozanon mukaan talosta löytyneet lapset eivät kuitenkaan olleet aliravittuja, mutta he olivat peloissaan ja täysin todellisuudesta irtaantuneita. Lozano väitti vielä, että nämä lapset olisivat jopa pelästyneet talonsa puutarhassa liikkunutta etanaa ja tämä johtui siitä, koska lasten vanhemmat pitivät heitä jatkuvan pelon vallassa tällä mielikuvituspandemialla, jonka pelkopropaganda tosiaan alkoi silloin vuonna 2020.


Psykologinen sodankäynti tehoaa vain pelokkaaseen ihmismieleen

Aivan yhtä hyvin silloin 2020 keväällä Yleisradio, Iltalehti, Iltasanomat, MTV3 uutiset olisivat voineet kertoa, että kuinka Kiinan Wuhanissa liikkui mörkö, joka voisi tulla Eurooppaan ja tunkeutua ihmisten koteihin, jonka seurauksena nyt valtiot joutuisivat julistamaan poikkeustilan ja suojautumaan tältä möröltä, ettei se pääsisi kenenkään taloon.

Mutta kyse onkin ollut psykologisen sodankäynnin keinoista, joissa ihmismieleen luodaan pelote, joka oli 2020 vuonna tämä Maailmanterveysjärjestö WHO:n jo vuosikymmeniä aikaisemmin keksimä KORONA.

Mistään Wuhanista se ei kuitenkaan lähtenyt leviämään eteenpäin kuin vain näin kuvitelleiden päässä, eli mielikuvituksessa.

Nämä hullut tiedemiehet kehittivät jo vuonna 2015 laboratorio-olosuhteissa koronaviruksen, jonka patentti rekisteröitiin 23.7.2015 Pilbright instituutissa patenttinumerolla US10130701B2. Koronaviruksen patentinhaltijoina olivat: 

                                        Dr. Erica Bickerton

                                    Sarah Keep ja Paul Britton.


Koronarokote luotiin vähentämään maailman liikaväestöä, joita näiden maailman johdossa olevien elitistien mukaan on noin 7.1 miljardia. 

He ovat laskeneet, että vain 500 miljoonaa ihmistä riittää ja kaikista lopuita, eli siitä 7.1 miljardista täytyy päästä eroon keinolla millä hyvänsä ja heille he nämä koronarokotteet ja tuon "koronapandemian" pelkopropagandan johdolla kehittivät.

Koronapandemian pelkoteatteri rakennettiin vain sen takia, jotta he saivat peloteltua ihmiset uskomaan, että heidän terveytensä olisi vaarassa jonkin tuollaisen hengenvaarallisen viruksen johdosta, jonka vuoksi nyt näiden kaikkien maailman ihmisten olisi nyt rokotettava itsensä. Mutta tämä valepandemia luotiin vielä niinkin ovelasti, että ensin vuonna 2020 meille uskoteltiin ja valehdeltiin mediassa, ettei mitään vasta-ainetta tähän tautiin olisi vielä olemassa.

Mutta tuossa vaiheessa jopa väite mistään vaarallisesta viruksesta oli täysin tuulesta temmattu, joka ei perustunut millekään faktalle.

Sitten vasta vuonna 2021 mediassa valedeltiin, kuinka nyt oli löytynyt viimein rokotus tähän mystiseen tautiin, jota ei kuitenkaan edes tuollaisena koronaviruksena onnistuttu eristämään missään päin maailmaa, joten silloin tämä korona oli kuin tällainen näkymätön mörkö, jonka joku luulosairas väittää nähneensä vaikka omassa kotonaan ja vaikka kutsuisi sinne poliisit katsomaan, niin eihän siellä mitään mörköjä näy, kun se mörkö on vain sitä mörköä pelkäävän päässä. Mutta aivan samanlainen asia oli myös tämä korona ja näköjään oli näille pelokkaille espanjalaisperheelle.


Vielä tämä asia, että miksi juuri psykologiseen sodankäyntiin pelkästään Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA upottaa lukuisia miljardeja joka vuosi ja nämä mielenhallintaan liittyvät psykologisen sodankäynnin ohjelmat sekä yksiköt ovat USA:ssa huippusalaisia ja kuuluvat aina valtion turvaluokitusluokissa miltei sinne TOP1 kansioihin.

No syyhän johtuu siitä, kun ilman tällaista psykologista ihmismielen pelottelua eivät nämä jesuiitta johteiset Illuminaatit enää nauttisi tuota valta-asemaansa ja heidän valtansa alkaisi horjumaan, koska muuten ilman tätä heidän pelkoteatteriaan ja pelkopropagandaansa koko maailman ihmiset alkaisivat muuten harjoittamaan liikaa positiivisia ajatuksia ja tästä maailmasta tulisi lopulta lähes paratiisi ja tällaiset olosuhteet olisivat juuri näille Illuminaatien jesuiittojen satanisteille suora maaimanloppu heille. 

Joten tämän vuoksi he yrittävät vielä epätoivoisesti pitää kiinni vallankahvastaan ja yrittää estää ihmiskunnan kollektiivista tietoisuuden evoluutiota herättämästä vielä näitä loppujakin ihmisiä, mutta itseasiassa se oli juurikin tämä Illuminaatien keksimä ja luoma koronapandemia pelkopropaganda show kotikaranteeneineen, joka herätti maailmassa varmasti miltei yli miljardi ihmistä, joten nämä koronaviruksella pelottelijat saivat silloin maistaa lopulta omaa lääkettään.

Nythän näillä elitisteillä on heidän seuraava aseensa käytössä, josta he jo testasivat alkutahdit muutama päivä sitten Espanjassa, Portugalissa ja Andorrassa katkaisemalla sieltä kokonaan sähköt yli 16 tunnin ajaksi.

Tämä on se Sveitsin Talousfoorumin ex puheenjohtaja Klaus Schwabin pelottelema kyberisku, jonka he haluaisivat vielä toteuttaa koko Euroopan laajuudella, koska näillä parasiitteilla on loppumassa aika ja he haluavat lakkauttaa maailmasta kaiken käteisen rahan ja siihen he tarvitsevat tämän todella kylmän VIHREÄN SIIRTYMÄN operaation, eli sammuttaa sähköt koko Euroopasta useiksi viikoiksi, ellei kuukausiksi.

Käteisen he haluavat sen vuoksi lakkauttaa, koska tämä olisi vielä näiden sähkökatkojenkin aikaan sopiva maksuväline, niin kauan kuin vielä ruokaa löytyisi kaupoista. Mutta digieuro olisi tulossa tähän tilalle, jolla voisi sitten nähdä kaiken mahdollisen maksuliikenteen, että kuka maksaa ja missä maksaa sekä mitä maksaa jne. Ja kun nämä kontrollerit ovat psykopaatteja, niin heillä tulee olla kaikki valta vain heidän käsissään ja heidän ainoa työkalunsa sen työstämiseen on valtaväestöön istutettu pelko ja alisteinen orjamaailma, jossa ihminen laitetaan tuohon jatkuvan psykologisen pelon ja postraumaattisen stressin alle suorittamaan jotain psykologista tehtävää oman arkensa selviytymisestä, joita mm. nämä mielipuoliset koronakaranteenit olivat.

Mutta nyt nämä WHO:n terveysviraston ja YK:n sekä Sveitsin talousfoorumin elitistit juonivat jo seuraavaa esitystä, jotka ovat nämä sähkökatkokset ja ilmastolockdownit.


Joten tällaisen massiivisen Euroopan laajuisen sähkökatkosten varalta olisi jokaisella kotitaloudella hyvä olla vesivarastoja, ruokavarastoja, kaasukäyttöinen liesi tai retkikeitin jne. Akkuja, radio jne.  Sitten vielä Schwab totesi muutama vuosi sitten vielä tämän, kuinka tulevaisuudessa ei enää iso kala söisi pienempää kalaa, vaan pienempi kala söisi isomman kalan, niin näillä kala vertauksilla hän tietenkin tarkoitti yksittäistä ihmistä.

Heillä kun tosiaan on tälläkin hetkellä käynnissä tämä työtä tekevän keskiluokan tuhonta hanke, jossa työttömyyskortistoon tippuu Suomesta yli 61 000 ihmistä Suomessa vuodessa.

Eli siis tällainen ihan nälkäpeli heillä on suunnitelmissa ja valitettavasti näillä Klaus Schwabin kaltaisilla konnilla kyllä riittää evästä vaikka kymmeneksi vuodeksi, kun pelkästään Sveitsin talousfoorumilla on se Mount de Blanc vuoristoon maan alle kaivettu bunkkeri. Eli siis tämä James Bond elokuvista tuttu SPECTRE on käytännössä melkein olemassa, koska nämä Sveitsin Talousfoorumin pääroistot omistavat sen maanalaisen bunkkerin.

Sinnehän ne menisivät joukolla, jos täällä alkaisi maailmanlopun ajat ja täällä tyyliin taisteltaisiin viimeisistä leivänmurusista.

Mutta juuri tässä näkyy se julmuus, minkä tuollainen jesuiitta elitisti näkee aivan eri tavalla. He eivät tyydy edes leivänmurusiin, kun tälle roistoporukalle täytyy kantaa kalleimmat kaviaarit aina pöytään ja shampanjapullotkin ovat aina kalleimmat mahdolliset. 

Kun se näiden roistojen elintaso on jotain niin käsittämätöntä, mitä ei tällainen perus pulliainen ymmärrä ollenkaan, koska nämä roistot elävät ihmiskaupasta, sisäelinkaupasta, huumekaupasta ja asekaupasta... 


Heidän yhtiönsä kidnappaavat lapsia maailmalla ja myyvät niistä kidutettujen lasten adrenokromia, eli näiden lasten kiduttamalla tuotetusta verestä tuotettua adrenaliinin hapetustuotetta, jota nämä roistot sitten myyvät pimeillä huumemarkkinoillaan mm. maailman kalleimpana huumeena, joka maksaa noin 2000 dollaria per millilitra.


Maailman pörssien osakemarkkinat ovat taas näille Illuminati roistoille myös omansa sisäpiirikeinottelun apaja, jossa he näiden yksityisten HEDGE-rahastojensa kautta keinottelevat mm. eri maiden valuutta ja pörssikursseja.


Maailman rahamarkkinat toimivat tänäkin päivänä niin, että ne muistuttavat kuin näitä 1600-1800 luvun orjamarkkinoita. Siihen aikaan toki näillä Afrikasta kidnapatuilla ja myydyillä tummaihoisilla orjilla ei ollut itsemääräämisoikeutta, niin tänään tämä orjuus on jo muuttunut valkoihoistenkin orjuudeksi ja tunnetaan nimellä palkkaorjuus, mutta myös sille ominainen piirre on juuri tämä palkkaorjan lähes kaiken itsemääräämisoikeuden poistaminen ja ulkoistaminen työnantajalle, eli pomolle.

Ja tähän ihmisoikeuksia rikkovaan ongelmaan kytkeytyvä ydinongelma on edelleen se, että se työehtosopimuksen alla oleva palkansaaja ei ole edes pankille kuin pelkkä yksittäinen orja, joka vain käy töissä ja maksaa sille pankille korkoa ja lainanlyhennyksiään. Mutta eipä tiedä se palkollinen työn orja, että kuinka heidän selkänahastaan revitään noidenkin pankkien toimesta aina sen heidän pankistaan saaman lainasumman määrästä aina 90 % uutta rahaa tyhjästä ilmasta, joka sitten taas lainataan näille pankin uusille laina-asiakkaille.

Eli siis tämä on eräänlainen rahasta koostuva ikiliikkuja, joka monistaa vain tätä maailman koko velkamäärää, joka vain kasvaa kuin pullataikina. Mutta sitä velkaa ei vaan koskaan tulla maksamaan takaisin.

Mutta kaiken tämän palkkaorjuuslaitosten takana lorvii tämä työtä tekemätön eliitti, joka istuu näiden Wall Streetille rekisteröityjen yksityisomisteisten liikepankkien johdossa.

Siellä poltellaan kalliita sikareita, juodaan kalliita viinoja ja keskitytään tämän maailmanlaajuisen ihmiskaupan, huumekaupan ja asekaupan sijoitusvarallisuuden hajautuksiin.

Mutta tässä ehkä se tärkein kohta, joka tulee pankkiteollisuuteen on se, kuinka sen päätuote ja päävoitot tulevat aina tuosta yhdestä ja samasta asiasta ? Pankkien asiakkaiden palkkarahojen talletuksesta näihin pankkeihin, eikä nämä työläiset pankkien asiakkaat edes tajua sitä, että kun he eivät älyä nostaa tilejään käteisenä ulos, niin samalla he sallivat pankkiensa viedä heidän tileiltään nuo rahat ulos, mitkä heidän tileillään on laitettu, koska nämä ihmiset luottavat edelleen siihen digitaaliseen ykköseen ja nollaan siellä pankkiautomaattinen näytöillä. 

Mutta he eivät vieläkään välttämättä ymmärrä sitä, että jos nämä heidän pankkiensa asiakkaat jonottaisivat suurina jonoina niitä talletuksiaan ulos, niin silloin syntyisi se talletuspako ja nämä pankit menisivät konkursseihin, koska niiltä pankeilta loppuisivat silloin rahat, jotka jo itseasiassa olivat jo tuossakin vaiheessa loppu.

Tämä siis kertoo sen salatun pankkijärjestelmän sisään rakennetun salaisuuden siitä, että maailmassa on aina enemmän velkaa, kuin liikkeellä olevaa rahaa ja se on rakennettu kuin horjuva korttitalo, joka vielä jonainpäivänä sortuu kokonaan. 

Mutta voin kertoa tähän nyt erään salaisuuden, että se korttitalo saattaa sortua jo tänä vuonna 25. lokakuuta 2025 mennessä, jolloin digieuro on määrä ottaa käyttöön Euroopan keskuspankin toimesta ja he ovat todennäköisesti suunnitelleet siihen mennessä laajat sähkökatkot ympäri Eurooppaa.

Ja jos näin käy, niin maalaisjärki on hyvä säilyttää silloin.

sunnuntai, toukokuuta 04, 2025

Iranissa oli eilen fossiilipolttolaitos tulessa

Iranissa oli eilen Montazer Ghaemin 1624 MW teholuokan fossiilipolttolaitos tulessa.

Aiemmin päivällä eilen Mahdashtissa Iranissa oli 4.0 magnitudin maanjäristys aika lähellä tuota voimalaa.

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu ilmoitti jo eilen jatkavansa ilmaiskuja Iraniin.


Netanyahu ja USA:n Presidentti Donald Trump tapasivat toisensa Valkoisessa Talossa 7.huhtikuuta viime kuussa ja keskustelivat Iranin tilanteesta.

Tilannehan on Iranin ja Israelin välillä edelleen tulenarka, koska niiden välejä hiertää Iranin ydinohjelma.


perjantaina, toukokuuta 02, 2025

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson eduskunta-avustaja halveksi työttömiä Facebookissa

 


Suomen sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson eduskunta-avustaja Mikko Talso oli Facebookissa ilmaissut halveksuntaansa Suomen työttömiä kohtaan, joihin hän myös joitain vuosia sitten kuului myös itsekin.

Tässä suora esimerkki miten ylpeys kävi lankeemuksen edellä. Varsinkin politiikassa työuran kesto on usein hyvinkin riippuvainen siitä, että miten nämä eduskuntaan palkatut kansanedustajat, ministerit tai edes eduskunta-avustajat käyttäytyvät julkisesti.

Mutta kuten olemme vuosia huomanneet, niin mitä suurempi roisto ministerinä ja mitä enemmän valtio velkaantuu heidän toimivuosina, niin sitä rahakkaampi palkkiovirka heille annetaan palkinnoksi näistä töistä.

Kun taas eduskunnassa totuudenpuhujat on heitetty perinteisesti aina jokaisen hallituskauden jälkeen suoraan pihalle, joka siis tarkoitaa sitä, ettei heille enää sen jälkeisissä vaaleissa anneta enää riittävästi sisään riittäviä ääniä.

Mutta vielä itse asiaan...

Työttömyys on edelleen ollut tässä maassa ja maailmalla näiden valtion itsemääräämiosikeuden kimppuun hyökkäävien pankkiirien ase, jolla he saavat yhä enemmän työssäkäyviä ihmisiä työttömyyskortistoihin ja nämä ihmiset he näkevät juuri maailman liikaväestönä, eli hyödyttöminä suursyömäreinä.

Joten jos näistä ihmisistä yksikään julkisessa ja poliittisessa virassa oleva henkilö, tai edes rivitoimittaja alkaa halveeraamaan näitä työttömiä ihmisiä, niin silloin olisi syytä katsoa peiliin.

Kirkkokin opettaa sen rakastakaa lähimmäisiänne, mutta ei siellä käsittääksen mitään halveksukaa työttömiä, niin kuin itseänne lue.

Mutta tämä taloudellinen väkivalta on näiden globalististen elitistien ase numero yksi, jolla he pyrkivät tuhoamaan kaikki valtion itsemääräämisoikeuteen ja yksilönvapauteen liittyvät voimat sekä myös vahvan kansallisidentiteetin he haluavat tuhota, koska vahvan kansallisidentiteetin valtioita on paljon vaikeampi tuhota. Juuri sen takia työttömiä ihmisiä halveksutaan ja heille ilkutaan myös toimittajien toimesta muutaman kerran vuodessa.


Mikä saa työläisen halveksumaan työtöntä

Mutta tämä on edelleen hyvin yksinkertaista selittää, että mikä saa vieläkin sen jonkun työläisen työssäkäyvän ihmisen halveksumaan työtöntä ihmistä tässä maassa, tai työttömiä ?

No se on tietenkin se, kun he joutuvat töissä raatamaan pienellä palkalla ja he luulevat, että heidän rahoillaan elätetään työttömien ihmisten elämä. No ei se nyt ihan näin mene, koska sosiaaliturvatunnus takaa jokaiselle tämän maan kansalaiselle sosiaaliturvan. Mutta mitäs se sosiaaliturvatunnus oikeasti pitää sisällään ? 

No kun lapsi syntyy, niin hänen painonsa punnitaan ja tämä alkuperäinen syntymätodistus matkaa sen jälkeen tuonne valtion pankkiholveihin ? 

No mitäs se syntymätodistus siellä tekee ? 

No koska se lapsen paino hinnoitellaan sen hetken maailman kullan arvon kurssilla.

No nyt onkin mielenkiintoista, että miksi vastasyntyneen lapsen painosta onkin jokin kultaharkko-omistus Suomen Pankilla ? 

No tietenkin sen takia, että tämä lapsi vielä joskus kouluttaisi itsensä ja mahdollisesti hankkisi jopa akateemisen koulutuksen ja lähtisi akateemiselle uralle.

Mutta nyt tuleekin se mielenkiintoisin kohta... Eli kun koko pankkijärjestelmä perustuu siihen, että kaikki liikkeelle laskettu raha voidaan laskea liikkeelle vain ja ainoastaan velasta, niin tällöinhän nämä jokaisen syntyneen lapsen n. 8 miljoonan euron kultaomistus siirtyy valtion SUOMEN PANKIN haltuun. Kun taas se lapsi kasvaa aikuiseksi, niin hän mahdollisesti jopa joutuu ottamaan sen pankkilainan asuntolainana, jota alkaa sitten lyhentelemään pois.

Siinä ei vaan se pankin asiakas edelleenkään tajua, että hänestä on olemassa se syntymätodistus, joka punnittiin kullan sen hetkisellä arvolla. Mutta eipä se työläinen älyä, että heidän sosiaaliturvatunnuksillaan tehdään sitä ihmiskauppaa koko ajan... Mutta se tapahtuukin siellä pankkijärjestelmän sisällä.


Sinä olet siis useiden miljoonien arvoinen, mutta et vain saa niitä sinusta hinnoiteltuja miljoonien kultaomistuksia itsellesi. https://x.com/GreereMedeea/status/1888654606911062448

Sitten tämä Britannian keskuspankki vuonna 1666 perusti kaiken maailmassa olevan rahan merilakiin, joka siis tarkoittaa sitä, että pankit käsittävät asiakkaansa pelkästään merellä oleviksi kuolleiksi sieluiksi. Joka siis käytännössä tarkoittaa sitä, ettei heillä ole silloin ihmisarvoa.

Myös laivat nimetään naisen nimellä tästä syystä ja sen vuoksi laivan ristiäisissä rikotaan sen kylkeen se shampanjapullo, joka symboloi naisen lapsiveden rikkoutumista.

Mutta näin ollen kun kerta se ihmisen sosiaaliturvatunnus on noinkin rahakasta kultaan sidottua ihmiskauppaa, niin siinä jokainen syntynyt ihminen, joka sai sen sosiaaliturvan on aivan samanarvoinen... Ei siis siihen mikään työtön ihminen tai työssäkäyvä ihminen muokkaa sen kultaan sidotun arvon arvoa ja tämän kun tajuaisi ihmiset, niin viimein voitaisiin lopettaa tämän jatkuva ihmisten syrjiminen ja halveksunta jonkun pienituloisuuden tai työttömyyden vuoksi.

Ehkä suurin valhe, jonka niin monet työttömiä halveksuvat työssä käyvät ihmiset uskovat edelleen on se, että he vieläkin luulevat tämän, että työtön on itse syyllinen omaan köyhyyteensä. 

Kun tällainen työssäkäyvä porvari luulee, että koko maailma pyörii vain ja ainoastaan heidän napansa ympärillä ja ei siinä enää kyetä näkemään omaa napaansa pidemmälle, niin työtön on köyhä ja elää köyhyydessä. Sellainen ei enää tällaista työssä käyvää itsekästä ihmistä enää kiinnosta ollenkaan, koska työssäkäyvä porvari ajattelee vain itseään ja tähänkin voidaan myös rinnastaa se perin Kokoomuslainen koti, uskonto ja isänmaa arvomaailma pohjalle.

Mutta taas tuollainen globalisti perustaa taas arvomaailmansa sille, että jos heidän omistamassaan monikansallisessa yhtiössä suomalainen työvoima ulkoistetaan vaikka köyhempiin maihin, niin tällainen globalisti liikemies... Ei heillä ole minkäänlaista moraalia siitä, että he irtisanovat työntekijöitään kortistoon ja tuhoavat perheellisten työntekijöidensä elämän, koska heitä hallitsee globalismin arvomaailmalle ominainen ahneus, jolle nämä sijoittajat perustavat tuon arvomaailmansa.

Mutta yleensä tällainen globalistiselle arvomaailmalle elämänsä perustava ihminen saattaa vasta joutua kokemaan esim. konkurssin, jonka jälkeen vasta mahdollisesti kykenevät näkemään omaa napaansa pidemmälle.

























GREAT RESET ja Digieuro - Tässä totuus näistä

tiistaina, huhtikuuta 29, 2025

Lasse Lehtonen nimitettiin KELA:n pääjohtajaksi


Helsingin uudenmaan sairaanhoitopiirin, eli HUS:n diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen työskenteli aikanaan lääkeyhtiö Orionilla Projektijohtajana ja kliinisenä tutkimusjohtaja vuosina 1988-1999.

KELA on lääkeyhtiö Orionin viidenneksi suurin pääomistaja.

Nyt tänään Lasse Lehtonen nimitettiin nyt KELA:n uudeksi pääjohtajaksi äänin 7-5, jossa Kokoomuksen Arto Satonen hävisi äänestyksen.



Jeffrey Epsteinin ihmissalakuljetuksen ex uhri Juliette Rose Bryant: En ole itsetuhoinen, enkä tule olemaankaan


Jeffrey Epsteinin ihmissalakuljetuksen ex uhri Juliette Rose Bryant on tullut nyt julkisuuteen laajemmin ja hän sanoi nyt julkisesti, ettei oleitsetuhoinen, eikä tule olemaankaan.

Hän myös kertoi, että joku Carolyn niminen nainen oli 6 kk sitten löytynyt kuolleena, joka oli Epsteinin kidnappaama uhri ja hän todisti Jeffrey Epsteinin naisystävä ja parittaja Ghislaine Maxwellia vastaan oikeudessa.


Nyt on selvästi Epsteinin ja Maxwellin oikeudenkäyntien todistajien raivaus käynnissä, kun Australiassa muutama viikko sitten Epsteinin kidnappaama ja parittama ex uhri Virginia Giuffre (os. Roberts) jäi bussin alle autollaan ja kuoli muutama päivä sitten tuosta kolarista saamiin vammoihin, jonka jälkeen media röyhkeästi valehteli hänen tehneen itsemurhan, vaikka hän oli jo vuonna 2019 sanonut julkisesti, ettei hän ole itsetuhoinen, eikä aio tehdä itselleen mitään, jos hänelle tapahtuisi jotain ja totesi vielä, että kuinka nämä eräät pahat ihmiset haluaisivat hiljentää hänet.



Puerto Ricossa oli laaja sähkökatko 16.4.2025

Puerto Ricossa, Etelä-Amerikassa oli jo 16. huhtikuuta viikkoja sitten tällainen samanlainen sähkökatko, kuin nyt eilen Espanjassa, Portugalissa ja Andorrassa.

Näin ollen tässä voisi jo tehdä pientä ennustusta, että mitkä maat olisivat mahdollisesti seuraavana listalla ? Todennäköisesti Ranska ja Italia sekä mahdollisesti myös Saksa.


maanantaina, huhtikuuta 28, 2025

Portugali, Espanja ja Andorra koki laajan sähkökatkon


Espanjassa, Portugalissa ja Andorrassa koettiin tänään hyvin laaja sähkökatko, joka alkoi noin klo 12:30 paikallista aikaa.

Espanjassa julistettiin jo sen aiheesta hätätila.


Onko seuraavana vuorossa eliitin juonittelemat ilmasto lockdownit ? 

Kuitenkin tässä Espanjan, Portugalin ja Andorran laajan sähkökatkon tilanteesta aika paljon kertoo se, että miten näistä mediassa jatkossa tiedotetaan ja siinä vaiheessa kun kuulette tämän termin "ilmasto lockdown", niin silloin selviää se, että kyseessä on todellakin tämä Sveitsin Davosin talousfoorumin kohta väistyvä puheenjohtaja Klaus Schwabin vuonna 2020 maalaama kauhuskenaario kokonaisten kaupunkien sammumisesta melkein takaisin kiviaikakaudelle, kun se olisi koronakriisiin verrattuna vain pieni juttu.

Tästähän Klasu puhui silloin vuonna 2020, mutta tällainen keskiverto kaduntallaaja, eli perusidiootti ei nyt ehkä ymmärrä, että Klaus Schwab istuu näiden Sveitsin talousfoorumin elitistien kanssa juuri noissa kabinettipöydissä, joissa suunnitellaan koko EU:n alistamiseksi näillä keinotekoisilla sähköjärjestelmien lamaavilla "kyberiskuilla", jotka sitten johtaisivat koko yhteiskunnan ifran romahtamiseen, jolla sitten saataisiin näiden EU-maiden ihmiset mm. mellakoimaan kaduille, kun ruoasta tulisi huutava pula ja juomavedestä, kun hanat eivät toimi, koska sähköt ovat katki jne.

Joten sopivasti tässä on vielä edessä se, että Euroopan keskuspankki ilmoitti pääjohtajansa Christine Lagarden toimesta, että tälle digitaaliselle eurolle on deadline laitettu 25. lokakuuta 2025 mennessä.

Ja se Davosin Sveitsin talousfoorumin väistyvä puheenjohtaja Klaus Schwab juurikin sanoi silloin vuonna 2020, että kuinka meidän tulee varautua tällaiseen massiiviseen kyberiskuun, niin mistähän ihmeestä tämä Klasu setä sen jo näin 5 vuotta aiemmin tiesi sanoa ? 

No koska Klaus setä on itse ollut näitä juonimassa, koska näiltä Illuminaatien psykopaateilta on lähdössä valta ja heillä on enää viimeisimmät kortit käytössään ja sähköverkkojen alashorjuttaminen on yksi näistä sekä ilmasto lockdownit.

Joten tästä syystä emme voi olla varmoja, ettei nämä Klasu sedän totalitaristiset juonet ulottuisi myös Suomeen, joten silloin näihin on hyvä syy varautua mm. varaamalla riittävästi juomavettä, ruokaa (mm. kuivamuonaa), että jos Suomessa järjestetään tällainen sähköverkon lamaannutusoperaatio, niin ainakin silloin olette yksityishenkilöinä siihen varautuneet omalta osaltanne. Koska luonnollisesti silloin sen hetkinen Suomen hallitus muuttuu aika nopeasti taas Sanna Marinin hallinnon kaltaiseksi tyranniksi, joka on varmaan jokaisella edelleen muistissa, kuinka Pääministeri Sanna laukoi näitä "nyt ei ole oikea aika mennä mökille" lausuntojaan.


Nämä Klaus Schwabin kaltaiset elitisti ovat täysiä psykopaatteja, jotka kiihottuvat tällaisista Espanjan, Portugalin ja Andorran sähköverkkojen lamaannuksesta. 

Todennäköisesti nyt nämä Sveitsin talousfoorumin pääpirut istuvat siellä Mount de Blancin vuoristoon maanalaisessa bunkkerissaan ja kokevat äärimmäistä kiihotustilaa, kun näkevät ja kuulevat että miten mm. Espanjan ja Portugalin sekä Andorran lukuisat kansalaiset alkavat nyt kokemaan taloudellista kurjuutta, kun VISA kortit eivät toimi, pankkiautomaatit eivät toimi, metro ei kulje, raitiovaunut eivät kulje, junat eivät kulje, lentoasemien sähköjärjestelmät ovat kiinni, liikennevalot eivät toimi jne. 

Mutta olit sitten kuka tahansa ihminen, niin jos olet tämän kaiken keskellä, niin paniikkiin ei kanna mennä, koska jos ymmärrät, että tämä on vähän samanlainen ihmiskoe kuin mitä oli se koronakriisi, jolloin vain ne ihmiset alistuivat pelon valtaan, joiden mieli oli jo saastutettu tuolla kollektiivisella pelolla. 

Mutta ihminen nyt sattuu edelleen olemaan sellainen laumaeläin, että jos vaikka silloin 2020 keväällä kaikki WC-paperit oli viety kaupasta, ja enää jäljellä oli muutama rulla, niin siellä sitten miltei tapeltiin kaukoissa kuin agressiiviset simpanssit niistä viimeisistä WC-paperirullista... Aivan kuin elämässä ei olisi mitään tärkeämpää kuin ne WC-paperirullat.


72 tunnin selviytymispakkaus ei vielä välttämättä riitä

Vielä sitten tämä, kun viime vuosina monta kertaa mediassa on puhuttu tällaisesta joka taloudessa suositeltavasta 72 tunnin selviytymispakkauksesta, niin luuletteko tosiaan, että jos nämä Sveitsin Talousfoorumin kabinettikerho psykopaatit laittavat EU-maista sähköt poikki, että siinä vielä joku 72 tuntia riittää ? 

Mitenkäs se olikaan silloin korona sekoiluvuosina ? Silloinhan ihmisiä pidettiin vuosi tolkulla siinä pelossa, että muka mitään ulospääsyä ei ole kuin vain käydä rokotuttamassa itsensä, vaikka lopulta tämä rokottamattomuus ei ollut mikään pakko siihen, että yhteiskunta avattaisiin uudelleen, koska se koronarokotus oli pelkästään huijaus, jotta nämä lukuisat ihmiset rokottaisivat oman immuniteettinsa sellaiseksi, jotta he kuolisivat nopeammin pois, koska heidät olivat nämä koronakriisin luoneet elitistit lääkeyhtiöineen luokitelleet ns. hyödyttömiksi suursyömäreiksi.

Nämä Sveitsin Talousfooruminkin elitistit pitävät itseään täysin yli-ihmisinä ja tuo heidän edustama uskontokin on salainen, koska he ovat kaikki satanisteja.

Arkansasissa, Yhdysvalloissa nämä vihtahousujen palvojat ovat jopa tilanneet oman yksityisen patsaansa.


Mutta tässä on edelleen tämä lopullinen pudotuspeli käynnissä, jossa nämä elitistit pyrkivät vähentämään koko maailmanväestön vain enää 500 miljoonaan, jonka he ovat laskeneet olevan sopiva määrä ihmisiä maailmassa... Koska heidän mukaansa tämä 7.1 miljardia ihmistä täytyisi vähentää pois maailmasta keinolla millä hyvänsä, koska ihmisistä on tullut heidän mielestään jo liian humanisteja.

Humanismi on juuri tämä Illuminaatien suurin pelko, koska humanistinen ihminen ei edusta enää yhtään näitä piilosatanistisia arvoja, jolloin ihminen juoksisi materian ja mammonan perässä ja kouluttaisi itsensä sekä alkaisi maksamaan veroja jne.

Joten kun kaikki tällainen humanismi kerran halutaan hävittää pois maailmasta, niin juuri sen takia nämä Illuminaatien jesuiitat keksivät, että se tuleva nuori sukupolvi joka on jo nyt mm. yliopistoissa, tulisi aivopestä kannattamaan tällaisia ilmastonmuutos harhoja, jollaisiksi heidät on jo yliopistoissa aivopesty.

Sitten nämä lähes aivottomat idiootit ovat tuolla vaatimassa, kuinka meidän tulee alkaa mittaamaan ihmisen hiilijalanjälki ja pierukin täytyy kohta laittaa varmaan verolle, kun kerta myös lehmien pierutkin pilaavat näiden ilmastonmuutospropagandalla aivopestyjen nuorten mielestä maailman ilmaston.

Mutta tämä ilmastonmuutoksesta Jeesustelu onkin pelkkä harhautus tässä maailmanlaajuisessa väestönharvennuksessa, koska ei nämä Davosin talousfoorumin elitistit tai edes Microsoftin ex pääjohtaja Bill Gates uskalla vieläkään sanoa, että tämä 7.1 miljardia ihmistä tällä planeetalla on täysin turhia suusryömäreitä, joita ei enää tarvita yhtään mihinkään.

Davosin talousfoorumin kohta väistyvän puheenjohtaja Klaus Schwabin neuvonantaja Dr. Yuval Harari totesi nauraen taas tämän jo vuosia sitten julkisesti, kuinka hän ratkoi tämän hyödyttömien suursyömäreiden ongelman, että laitetaan nuoret pelaamaan videopelejä ja laitetaan heidät vetämään huumeita. Eli kuolevat silloin mm. yliannostuskuolemiin luonnollisesti pois.


Mikä sitten saa tällaiset elitistit leikkimään ihan jumalaa ?

Hyvä kysymys sitten on, että mikä ihme saa tällaiset elitistit leikkimään ihan jumalaa koko ihmiskunnan edessä ja tekemään sen kulisseista ? 

No koska kyseessä on aivan täysin todellinen salaseura ja nämä Bilderberg-ryhmä, Illuminati (jesuiittoineen), Temppeliritarit, Vapaamuurarit, Skull & Bones järjestö, Rooman Klubi (Club of Rome), Trilateraalinen Komissio, 300-sadan miehen komitea (Committee of 300), MJ-12, Pyöreän pöydän klubi (Round Table club), Bohemian Grove jne. ovat täysin todellisia salaseuroja, joiden miltei kaikki kokoontumiset ovat salaisia.

Ajallisesti tämä ryhmä on käytännössä aina ollut eräänlainen järjestäytyneeseen sen ajan rikollisuuteen riittyvä ryhmä, jolle nyt on vain aikojen saatossa kertynyt äärimmäisen suuri määrä ryöstettyä omaisuutta, jota on sitten lopulta Venetsiassa joskus tuhansia vuosia sitten alettu harjoittamaan jotain nykyisen pankkijärjestelmään tuttua liiketoimintaa.

Tästä sitten syntyi ns. kultasepät ja aina kun tullaan lopulta 1600-luvulla, niin tämä nykyinen pankkijärjestelmämme syntyi Englannissa vuonna 1666.

Temppeliritarit liittyvät näihin roistoihin siltä osin, että he perustivat toimintansa keskiaikan ristiretkien aikaan ja vaikuttivat laajalti Euroopassa ja lähi-idässä vuosina 1119-1307. Mutta Ranskan kuninkaan Filip IV:n velkaannuttua näille Temppeliherrain Ritarikunnan edustajille, niin hän lopulta syytti Temppeliritareita mm. jumalan pilkasta ja antoi heistä Ranskassa laajan kiinniottomääräyksen.

Temppeliherrain ritarikunnan johdossa toimi tuolloinkin suurmestari, joka oli vastuussa tekemisistään ainoastaan Paaville ja tässä onkin se salaisuus, että miten Temppeliritarit ja Paavi liittyvät yhteen.


Kun Temppeliherrain ritarikunnan suurmestari Jacques de Molay poltettiin Pariisissa roviolla vuonna 1314, niin hän viimeisillä voimillaan vielä kirosi silloisen Paavin Klemensin sekä Ranskan kuninkaan Filip IV:n, jonka totesi tulevan hänen kanssaan helvettiin ja Paavi Klemens kuoli vain kolme viikkoa myöhemmin sekä Filip IV kuoli saman vuoden lopulla.

Mutta loput Temppeliritarit pakenivat Maltalle, jonne he perustivat Maltan ritarikunnan, joka on olemassa vielä tänäkin päivänä.

Mutta palatakseni vielä tähän itse pääaiheeseen, elikkä miten tällainen vain noin 8500 henkinen porukka on onnistunut ryöväämään maailmasta lähes kaiken rahan ja vallan itselleen ? 

Siitä mm. puhui tämä Hollantilainen ex pankkiiri Ronald Bernard, kuinka hän aikanaan ajautui näiden salaseurojen sisään, kun hänet lopulta suosittelijoiden johdolla hyväksyttiin tuon satanistisen klubin jäseneksi ja liittymisen jälkeen hänen piti maksaa koko omaisuudestaan 10 %, eli kymmenys sinne sisään. Eli tämäkin on äärimmäisen mielenkiintoista, että miten myös Illuminaatit maksavat aina ne kymmenyksensä ? Mutta tässä onkin silloin kyse näiden roistojen sisäisistä kymmenyksistä, jolloin ei enää puhuta mistään Jehovien seurakunnan kymmenyksistä.

Mutta vielä toinen mielenkiintoinen asia on pankkijärjestelmä, joka luodessaan uutta rahaa, luo rahaa aina sen 90 % täysin tyhjästä ilmasta, koska luotonlaajennukseen liittyvän pankkilainsäädännön johdosta pankilla voi olla vaikka miljoonan euroa lainaa vastaan holvissaan vain 10 % tuosta miljoonasta oikeana rahana, eli se 100 000 euroa (100k). 

Mutta jos asia on kerran näin, niin voisi kuvitella, että mistä ne sadantonnin päälle tulevat 900 000 euroa sitten tulevat ? No ne tämä kyseinen paikallinen pankki lainaa jostain USA:sta mm. Goldman Sachsilta tänne Eurooppaan. 

Eli jos kerran tämä Euroopan talous on sidottu näin vahvasti aina dollariin, niin eurot kun on kiinni USA:n dollarissa, niin silloinhan tässä jo alamme päästä kärryille siitä, että miten tämä koko länsimaalainen rahajärjestelmä muistuttaa enemmänkin ihan puhdasta pyramidihuijausta, jonka moottori ja öljy ovat aina toimineet vain ja ainoastaan velallisten pankin asiakkaiden... Eli työssäkäyvien ihmisten palkkaorjuus juoksukilpailusta.

Mutta nyt näinä aikoina näihin palkkaorjien juoksukilpailuihin on tullut paljon sakkaa koneeseen, joka ei ole seurausta työntekijöiden laiskuudesta, koska se ei aiheuta työttömyyttä... Vaan tämä massatyöttömyys on seurausta talouden nollakasvuhankkeen laajenemisesta, jonka tarkoituksena on luoda näitä päihdeongelmaisia ja huumeongelmaisia työelämästä pois pudonneita ja lopulta ovat näitä nuoria, jotka eivät enää päässeet kiinni työn syrjään.

Sitten nämä ihmiset halutaan tulevaisuudessa vielä korvata näillä roboteilla, eli koneilla.  

Joten kun tässä on nyt luvassa sähköverkkojen lamaannusoperaatio ja taas ilmeisesti luvassa on koko Euroopan ja koko maailmanlaajuinen ilmasto lockdown ihmiskoe, niin heti siinä vaiheessa kun hallitukset taas muuttavat poikkeustilan päälle ja hallinnot alkavat käyttäytymään taas fasismin oppikirjan mukaisesti, niin siinä vaiheessa jokainen ihminen, joka tajuaa tämän, että paniikille ei ole syytä, vaan vanha kunnon maalaisjärki on paras työkalu näiden humanismin ja ihmiskunnan tuhoavien voimien edessä.

Koska kylmä fakta on se, että siinä hamassa tulevaisuudessa jokainen ihminen, jolla on vielä sydän ja sielu tallella, ei ole elämässä tuota dystooppista 15 kaupungin cityhelvettiä ja lukittautumassa minään ilmasto lockdowneina koteihinsa. Koska me ihmiset emme ole mitään häkkiin lukittuja eläimiä.

Joten te lockdownien luojat voitte mielummin lukita itsenne sinne koteihinne ja mikään ilmasto ei tässä ole tuhoutumassa. 

Ainoastaan ihmisen järki ja moraali on koetuksella, kun tällaisia maailmanlaajuisia psykopaattien keksimiä ihmiskokeita ollaan taas lanseeraamassa ja nyt kohteena on mikäs muu kuin sähkö, jota edelleen ihmiset tarvitsemme arkemme ja yhteiskuntiemme pyörittämiseen.

Sitten kun tähän sähköön vielä liittyy nyt olennaisesti se, että kuinka nämä mielipuoliset ydinvoimayhtiöt haluavat nyt vielä rakentaa pienoisydinvoimaloita koko Suomen täyteen, vaikka tämä kaikki energiansaanti olisi korvattavissa täysin helposti tuulivoimalla.

Mutta koska ydinvoimaloissa tuotetaan ydinpommien materiaaleja, niin tästä syystä ydinvoimaa hinnalla millä hyvänsä on sotateollisuuden uraani ja plutonium helvetinkoneiden filosofia edelleen.

Mutta kannattaa silti nyt kiinnittää huomio Espanjaan, Portugaliin ja Andorraan, koska jos sähkökatko kestää siellä vielä useita päiviä, ellei viikkoja, niin tästä voimme jo varautua siihen, että mitä täällä muualla Euroopassa on vielä tämän vuoden aikana luvassa. Koska ilmiselvästi se digieuroon siirtyminen deadline 25.10.2025 liittyy  tähän kaikkeen sähköverkkojen sulkemisoperaatioon.

Sehän olisi sitten askel sitä kohti, että digieuro kännykässä alkaisi mittaamaan ihmisten ruoan kulutusta ja antamaan mm. pisteitä ihmisten energiankulutuksesta ja sitten siinä järjestelmässä saattaisi koitua rangaistus ilmastopisteissä mm. lihan syönnistä jne.

Mutta myös vapaa liikkuvuus on asia, jonka nämä Davosin elitistit haluaisivat rajoittaa tuntuvasti, koska nämä Davosin psykopaatit eivät kestä sellaista yhteiskuntaa, jossa olisi vapaa liikkuvuus.

Samoin myös nämä elitistit haluavat kieltää jokaiselta valtiolta kaiken itsemääräämisoikeuden, koska vain nämä psykopaatti elitistit haluvat ottaa kaiken vallan itselleen ja koska nämä sadisti-psykopaatit eivät uskalla julkisesti ilmoittaa hallitsevansa koko maailmaa, niin siksi tämä valtakikkailu ja juonittelu joudutaan edelleen tekemään siellä salaseurojen kabineteissa. Mutta seuraavaksi näille elitisteille tulee vielä oikein tekoäly käyttöön heidän maailmanvaltansa pitimiseksi, koska he haluavat alistaa koko maailman tekoälyllä.

Mutta jokainen yksittäinen ihminen, joka näkee tämän kaiken paskan ja kusetuksen läpi, ei suostu enää näiden hullujen psykopaattien alistettavaksi ja näitä herännäisiä ihmisiä he taas nimittävät mitä erinäisimmillä trendikkäillä nimillä kuten "hybridiuhka" jne. 

Lähteet: ILTALEHTI

Youtube striimi (Teemu Vehkala & Arto Lauri)

THE WORLD's MOST DANGEROUS SECRET SOCIETIES