Jos haluat tukea työtämme vapaan journalismin eteen Tilinumero FI85 3939 0033 2259 47 maksun saaja: Teemu Vehkala Tai Mobilepay: 3529QA
Näytetään tekstit, joissa on tunniste david icke. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste david icke. Näytä kaikki tekstit
lauantaina, marraskuuta 05, 2022
David Icke sai porttikiellon Hollannista
David Icken piti mennä puhumaan Hollantiin erääseen rauhanaktivistien mielenosoitukseen, mutta sitten Icke saikin viestin Hollannin valtiolliselta taholta asti, jossa sanottiin ettei hän ole tervetullut maahan ja häntä kielletään myös puhumasta tapahtumasta.
Icke sai myös porttikiellon 26 EU Schengen maahan samalla seisomalla.
Ickeä estettiin pääsemästä Australiaan luennoimaan vuonna 2019, jolloin Australian viranomaiset sulkivat hänen VISA-korttinsa estääkseen silloisen maahantulon.
Samaan aikaan Hollannin oikeusministeri Dilan Yesligöz-Zegerius väitti median edustajille, ettei näissä mielenosoituksissa rajoiteta sananvapautta Hollannissa.
Lähteet: euronews
Tunnisteet:
Australia,
david icke,
EU,
hollanti,
porttikielto,
puhekielto
tiistaina, toukokuuta 12, 2020
Uusi Normaali - Älä alistu Uuden maailmanjärjestyksen fasismille
Teksti: Teemu Vehkala
Käynnissä on jo Uuden maailmanjärjestyksen - Uusi Normaali, eli tämän maailmanjärjestyksen fasistinen toimintavaihe, jossa ihmiset on peloteltu koteihinsa.
Kyse ei edelleenkään ole minkään flunssavirukselta suojautumisesta, vaan kyse on puhtaimmasta fasismista ja totaalitaristisesta järjestelmästä ajaa ihmisien yksilönvapaus pois nyt keinolla millä hyvänsä.

David Icken Youtubesta poistettu haastattelu löytyy nyt Facebookista... Tai ainakin vielä toistaiseksi tämän linkin takaa.
Icke kertoi hyvin osuvasti, että jos tämä COVID-19/koronavirus olisi oikea biologinen ase, niin silloin se alkaisi jo harventamaan liikaa ihmisiä ja samalla globalisteilta poistuisi kontrolli sen mukana, joten eivät he niin tyhmiä ole, että vapauttaisivat tällaisen vaarallisen viruksen leviämään.
Mutta sen takia he laativat koronaviruksesta tilastoväärennyksillä feikkiviruksen ja jokainen luonnollinenkin kuolema luokitellaan nyt sairaaloissa koronaviruskuolemiksi, koska lääkäreille maksetaan jopa amerikassa per kuollut potilas n. 8000 dollaria siitä, että lääkärit väärentävät kuolinsyyt koronaviruksen aiheuttamiksi.
Joten miten joku vaikka linja-auton alle jäänyt ihminen kuoli sitten vaikka koronavirukseen ?
Tästä myös Elon Musk mainitsi äsken, kun oli vieraana eräässä jenkkiläisessä radio-ohjelmassa.
torstaina, heinäkuuta 25, 2019
Boris Johnson Britannian pääministeriksi - Brexit sumutus jatkunut jo 3 vuotta
Teksti: Teemu Vehkala
Englannin kunigatar nimitti Boris Johnsonin Britannian pääministeriksi.
Johnson ilmoitti, että nyt he neuvottelevat paremman erosopimuksen ja toisti lupauksena siitä, että Britannia eroaa EU:sta ennen lokakuun loppua.
Maailmankuulu kirjailija ja luennoitsija David Icke otti aiemmin tänä vuonna jo kantaa Brexit sekoiluun ja totesi, että "EU:n BREXIT huijaus on hyvä juttu Britannialle".
Tavallisesta avioliitosta pääsee ulos ihan puhtaalla avioero hakemuksella, mutta EU:sta eroaminen ei näytä onnistuvan millään keinolla. Tämän vuoksi ehdottaisinkin, että tämä EU:n tunnusoodi ilolle muutettaisiin Unto Monosen kappaleeseen "Erottamattomat", jonka ensimmäiset säkeen sanat menevät "Meitä ei kukaan saa koskaan erottaa, ikuinen tämä liittomme on". Johon vielä lisä säkeet "Vaikka eurot ja työpaikat kerran katoaa, silti EU on ajaton".
Mutta ei tässä mitään sen ihmeellisempää ole, että niin kauan kuin tuemme tätä rikolliselle toiminnalle rakennettua pankkijärjestelmää, niin tämä veronmaksajien kusetus ja huijaaminen saavat jatkua, jonka laskun maksatte te veronmaksajat.
Sillä tälläkin hetkellä jokaisen EU-maan euroja käyttävät keskuspankit maksavat 6 prosentin osingot heidän yksityisille omistajilleen, joita ovat mm. Vatikaanin pankki.
Että millä oikeudella näillä Vatikaanin sisällä majailevilla Paavin suojelemilla pankkirikollisilla olisi oikeutta tulle ryöstämään EU:n veronmaksajien taskuista ?
Deutsche
Bank teki viimeisellä vuosineljänneksellä 3,2 miljardin euron
nettotappiot
Saksassa
majaansa pitävä Deutsche Bank on tällä hetkellä heikossa
asemassa.
Pääosin tämän Rothschildien pankkisuvun hallinnassa olevan pankin lainat mm. Venezuelalle ovat olleet niin vaikeuksissa, ettei köyhä Venezuelan valtio ole pystynyt maksamaan niitä takaisin Saksaan.
Mutta koska Deutsche Bank on investointipankki, niin on hyvin merkillistä, että kuinka tällä kyseisellä pankilla on kuitenkin varaa rakentaa huumekaupasta saaduilla miljardeilla suuria pilvenpiirtäjiä ympäri maailman. Mutta sitten kuitenkin väittävät, että pankkinsa vuosineljänneksen tulos painui taas miljardeja pakkasen puolelle.
Kun tämä Deutsche Bank on investointipankkina kuin mikä tahansa muu liikepankki, jonka asiakkaat pesevät huumerahaa ja hallinnoivat kansainvälisejä salaisia pankkitilejä, joiden kautta pestää mm. Etelä-Amerikan kokaiinikaupan mijardivoittoja.
Saksassa mm. viime vuonna poliisi teki ratsian Deutsche Bankin tiloihin ja selvisi, että kyseinen pankki neuvoi yksityisasiakkaitaan perustamaan veroparatiisifirmoja.
Vain aidon luokan talousrikolliset tekevät noin, mutta Deutsche Bank onkin aidon kansainvälisen tason talousrikollisuuden huippupankki, jonka tuotot kertyvät mm. laittomilla huume ja asekaupoilla.
Sillä mm. tässä Epstein skandaalissa media ei ole puhunut sanallakaan siitä, että millä tämä investointipankkiiri on oikein tehnyt tuon yli miljardin dollarin jättiomaisuuden ?
No kansainvälisen tason huumekaupalla tietenkin ja nämä hänen asiakkaansa ovat mitä todennäköisemmin myös olleet mukana kansainvälisen tason huumekaupassa osakkaina. Joten tällä se sitten selittyy, että miksi juuri Epstein halusi tarjota kaikille asiakkailleen näitä alaikäisiä tyttöjä prostituoituina pitämään asiakkaansa viihtyvyystaso korkealla.
Mutta siinä samalla sitten Epstein sai kuvattua salaa nämä ensimmäiset pedofiiliaktit videonauhalle, joita sitten käytti myöhemmin sen puoleisena kiristyskeinona, ettei kukaan näistä hänen asiakkaistaan uskaltaisi alkaa vasikoimaan tästä, että Epsteinin liikepankin päätoimialue ja bisnes on kansainvälinen huumekauppa (mm. kokaiini, heroiini).
Epsteinin myös huhutaan kuuluvan CIA:n listoille, että tämä kävisi järkeen sen puolesta, että kyseessä on kansainvälisen tason huumekaupan rahanpesijä/organisoija.
Lähde: YLE
Express
Ilkka
torstaina, tammikuuta 11, 2018
David Icke poistettiin Facebookista
Brittiläinen kirjailija ja erittäin tunnettu luennoitsija David Icke (kuvassa) bannattiin muutama päivä sitten Facebookista pysyvästi, kun hänen yli 700 000 tykkäystä kerännyt tilinsä poistettiin Facebookista.
Sensuurille ei silti Facebook ilmoittanut mitään muuta syytä kuin, että Icke olisi heidän mukaan syyllistynyt Facebookin sääntöjen rikkomiseen.
Nyt Icke kehoittaakin seuraajiaan ihan kiusallaan jakamaan tätä seuraavaa kuvaa Facebookissa, jolla painostetaan hänen sensoreitaan perumaan tämä hänen tunnuksensa poisto.
Icken luentojen aiheet kun käsittelevät miltei aina tätä eliitin lisko verilinjaa, niin juuri tämän vuoksi hänen luentonsa kiinnostavat ympäri maailman.
Mutta myös tämän vuoksi mies on saanut jopa porttikieltoja aina kaupallisille radiokanaville, jossa hänen ei olla sallittu puhuvan näistä asioista.
Icke paljastaa myös todelliset sionistit vallan ytimessä luennoillaan, jonka vuoksi häntä pelätään eniten juuri näissä sionisti valtapiireissä.
David Icke Helsingissä 9. lokakuuta 2018
David Icke tulee luennoimaan Helsingissä 9. lokakuuta ja lippuja on vielä saatavilla. Suosittelen tuota luentoa jokaiselle joka vähänkään ymmärtää Lontoota ja on näistä asioista edes vähän kiinnostunut.
Suomen korruptoitunut valemedia tulee todennäköisesti Helsingin Sanomien johdolla mustamaalaamaan Icken vierailun Suomessa. Kuten he myös mustamaalasivat aikanaan Rauni-Leena Luukanen-Kildeä sekä Juhan af Grannia. Näitä edelläkävijöitä jotka uskalsivat sivuta näitä ufoja käsitteleviä aiheita luennoillaan sekä Grann dokumenttielokuvissaan.
Facebook on jo muuttunut Orwellilaiseksi sensuurikoneistoksi, koska siellä mätkäistään jopa 30 vuorokauden kirjotuskielto vääristä mielipiteistä.
Mutta bannien pituuteen vaikuttavat mm. se, että onko bannien saaja tunnettu henkilö vai vähemmän tunnetumpi. Tämän vuoksi mm. Ilja Janitskin, Marco de Wit, Pertti Nykänen tai Iljan ent. tiedottaja Tiina Keskimäki saavat miltei koko ajan nauttia näitä 30 vuorokauden mittaisia banneja Facebookkiin.
Koska nämä Naton kyberkeskuksen/armeijalle työskentelevät Facebook-sensorit luokittelevat heidät jo niin tunnetuiksi ja poliittisesti vaikutusvaltaisiksi henkilöiksi jo noiden MV-lehti kytköksien vuoksi, että heidän turpansa on tukittava Facebookissa pysyvästi. Heidät kun ollaan luokiteltu Facebookissa kyberuhkiksi, jotka täytyy torjua Internet/Facebook-sensuurilla.
Teemu Vehkala
Lähteet: https://www.davidicke.com/article/449038/facebook-unpublishes-david-ickes-facebook-page
https://fi.wikipedia.org/wiki/David_Icke
Tunnisteet:
cia,
david icke,
facebook,
Helsinki,
Ilja janitskin,
Juhan af Grann,
luento,
Marco de Wit,
NSA,
Pertti Nykänen,
Rauni-Leena Luukanen-Kilde,
sensuuri,
Tiina Keskimäki
keskiviikkona, huhtikuuta 13, 2016
Islannin pääministeri eroaa tehtävästään
Panama paperien vuoksi veroparatiisi kohuun joutunut Islannin pääministeri Sigmundur Davíð Gunnlaugsson on eronnut tehtävistään.
Erosta ilmoitti medialla Islannin Edistyspuolueen varapuheenjohtaja Sigurður Ingi Jóhannsson, josta tulee mitä todennäköisimmin tulemaan Islannin tuleva pääministeri.
Ensimmäinen Panama paperien pudottama poliitikko
Nyt
kun näimme alkutahdit että mitä tuleman pitää, niin näemme sen
että nämä länsimaiselle eliitille kumartavat poliitikot eivät
mitä todennäköisimmin tule joutumaankaan kuseen Panama papereiden
vuoksi. Vaan nämä Panama paperien paljastukset suunnataankin näiden
NEW WORLD ORDER agendalle ei kuuliaisten poliitikkojen ja
presidenttien niskaan.
Tämä on siis kuin suuri orkesteri, jonka tahtipuikkoa heiluttaa näkymätön kapellimestari David Rockefeller, ja taiteellisena tuottajana toimii George Soros, jonka rahoilla tätä "Panama paljastusta" rahoitetaan.
Näin ollen koko tämä Panama paperishow onkin pelkkä Rockefeller Foundationin kulissi. Joten nämä toukokuulle suunnatut suuret odotukset vaihtuvat lopulta pettymykseen, koska mitään suuria konnia ei tulla laittamaan satimeen. Eikä näiden suomalaistenkaan veronkiertäjien päitä ala putoamaan. Koska Panama paperishowssa eliitti hyökkää vain niiden poliitikkojen kimppuun, jotka kuuluvat jo valmiiksi mm. USA:n ulkopoliittisten vihollisvaltioiden joukkoon.
Korruptoituneella eliitillä kun on heidän seuraava suuri suljettujen ovien takana pidetty Bilderberg kerhon tapaaminen kesäkuussa, joka nyt huhujen mukaan järjestetään Saksan, Dresdenissä kesäkuun alussa.
Näihin Bilderberg-ryhmän salaisiin kokouksiin ei päästetä edes yhtään median edustajaa paikalle ja kaikki siellä käytävä poliittinen keskustelu on salaista.
Suomesta paikalle odotetaan taas tuttuun tapaan pääministeri (Juha Sipilä), valtionvarainministeri (Alexander Stubb), sekä suomalaisten suuryhtiöiden ja valtionyhtiöiden miehiä Jorma Ollila jne.
Bilderberg kokouksissa käydään läpi eliitin tulevan vuoden suunnitelmia. Viime vuonna siellä käsiteltiin mm. 2015 vuoden syksyllä aloitetun Euroopan pakolaiskriisin suunnitelmaa, joka toteutettiin pääosin George Soroksen hedge-rahastojen tuella.
Bilderberg-ryhmällä on vahva poliittinen agenda Euroopan EU-maiden kansallisidentiteetin tuhoamiseksi, mikä on kasaarijuutalaisen pankkimafian päätavoite. He ovat alusta asti ylentäneet itsensä jumalan ja yli-ihmisen tasolle ja pitävät kaikkia valkoihoisia ihmisiä heille hyödyttömänä rotuna, joka tulee tuhota keinoilla millä hyvänsä.
EU:n kummisetä kreivi Richard Coudenhove-Kalergi laukoi jo aikanaan suoraan sen, mitä tämä kasaarijuutalainen eliitti ajattelee Euroopan valkoihoisesta väestöstä.
Kaikki tämä kasaarijuutalaisen ylimystön ylentäminen muiden yläpuolelle ei kuitenkaan liity kosmisesti mitenkään juutalaisiin. Vaan kaiken tällaisen ihmiskunnan orjuuttamisen takana on alunperin liskoperäinen avaruusrotu, joka sattui aikanaan useita yli 13 000 vuotta sitten ajautumaan tälle planeetalle.
Vaikka heitä on monia edelleen ihmisen kehossa, niin heillä ei enää ole annettu lupaa inkarnoitua tänne uudelleen. Joten tästä syystä lisko rotu pyrkii pitämään verilinjansa puhtaana ja ilmankos tämä pankkiirien ja kuninkaallistenkin sukujen verilinja on pyritty pitämään puhtaana jo tuhansien vuosien ajan.

Tiedän että tämä keskustelu avaruusliskoista on ollut jo pitkään hyvin arka aihe, josta eteenkin Skepsiksen kaltaiset yhdistykset ovat saaneet polttoainetta itselleen. Mutta nyt aika on tullut siihen pisteeseen, että näistä asioista ei voida enää vaieta.
He jotka eivät näitä juttuja kestä lukea, niin heidän ei ole näitä asioita pakko lukea.

Muinaisessa egyptissäkin oli liskojen muotoisia patsaita ja ne tulivat siitä, että noihin aikoihin heitä vieraili jo täällä tuossa ulkomuodossa.
80-luvulla televisiossa pyörinyt V-sarja, jossa liskoihmiset valtasivat koko maailman valtarakenteet, muistuu varmaan monien mieleen jotka elivät kahdeksankymmentäluvulla. Mutta jos tuotakin sarjaa miettii uudelleen, niin kyllä nämä Hollywoodin tuottajat tiesivät, että mitä juttuja ne tuohon kyseiseen scifi -sarjaan laittoivat.
Kun sitten 10 vuotta myöhemmin V-sarjan jälkeen muuan entinen urheilutoimittaja David Icke alkoi puhumaan avaruusliskoista, niin hyödylliset idiootit saivat leimata ne tämän 80-luvulla tv:stä näytetyn scifi sarjan mielikuvituksen tuotteiksi.
Liskoihmiset eivät ole sen erilaisempia ihmisiä ihmisinä kuin muutkaan, paitsi heiltä puuttuu empatiakyky kokonaan. He tavoittelevat vain itselle hyötyä muiden ihmisten kustannuksella. Mutta nämä liskoihmiset, jotka toimivat poliittisen vallan huipulla. Niin he pyrkivät tekemään kaiken sen eteen, että koko ihmiskunta saadaan orjuutettua vain heidän käskyvaltansa alle ja mitään he eivät tule jättämään tässä taistelussa puolitiehen, kuten ollaan nähty.
USA:n armeijaakin johdetaan näiden samojen negatiivisten liskojen toimesta, joiden sodat saivat jo aikanaan alkunsa Orionilla, sekä Marssissa. Niin karman johdosta nämä samat sotahullut päätettiin lopoulta pistää tällaiselle planeetalle kuin Tellus, jossa satumme elämään ja kun vielä kyseessä on "elämänkokeiluplaneetta", jossa tänne on vielä annettu tänne inkarnoituneille sieluille käyttöön vapaa tahto. Niin nämä pellet kuvittelevat, että voisivat vielä muutaman atomipommin laukaisukooditkin painaa, jos vain siltä tuntuu.
Mutta tätä ei enää Hiroshiman jälkeen olla sallittu, jos sillä ollaan yritetty saada murhattua yli satojatuhansia ihmishenkiä. Sillä kaikki USA:n armeijan Venäjällekin ammutut ydinohjukset on käyty neutralisoimassa valon galaktisen liiton liittoutuneiden toimesta.

Vaikka nämä jutut saattavat kuullostaa hyvin kaukaa haetuilta, niin sitä ne eivät kuitenkaan ole. Sillä käynnissä on pimeyden ja valon välinen taistelu, jossa tämä liskorotu yrittää ottaa viimeisen ja lopullisen yliotteen koko tämän planeetan ihmisrodusta. Ja he käyttävät tämän "uuden maailmanjärjestyksen" fasistisen suunnitelman hyväksi alistamista, orjuutusta, pakottamista, uhkailua, väkivaltaa, sotia jne.
Pelkästään tästä kartasta voi jokainen katsoa, että minkälaisia avaruusnilkkejä nämä liskot oikein ovat. Kun ovat saaneet aika pahaa jälkeä aikaiseksi myös muissakin paikoissa, joissa on ollut ja on elämää.
Toisinsanoen tämä kosmiselle tarkkailuluokalle jäänyt liskorotu tuotiin lopulta Maa planeetalle karman oppitunneille ja kuten USA:n armeijan toimista näkyy, niin oppi ihmisyydestä ei ole vieläkään mennyt perille.
Lähde:http://yle.fi/uutiset/islannin_paaministeri_eroaa_tehtavastaan_panaman_tietovuodon_takia/8789950
Tunnisteet:
Bilderberg-ryhmä,
david icke,
David Rockefeller,
George Soros,
Islannin pääministeri,
Kreivi Richard Coudenhove-Kalergi,
liskot,
new world order,
Panama paperit,
USA:n armeija
maanantaina, maaliskuuta 21, 2016
David Icke oli aikaansa edellä jo vuonna 1994
Seuraava katkelma on David Icken kirjasta Robottien vallankumous (The Robots' Rebellion), joka on julkaistu vuonna 1994.
”Heidän päämääränään on luoda maailmanhallitus minkä alla on jokainen manner maapallolla. Se säätelee kaikkien kansojen ulkopolitiikkaa ja johtaa maapallon armeijaa, yhtä keskuspankkia koko maailmalle.
Euroopassa on nyt vahvoja voimia liikkeellä saadakseen aikaan yhden ainoan valuutan, euron, ja yhteisen keskuspankin koko Euroopalle. Niitä siihen sisältyviä osasia pidetään vielä erillään, mutta kun se aika on käsillä, liitetään ne yhteen.
Huomatkaa myös se että ne poliitikot jotka vastustavat maansa itsemääräämisoikeuden menetystä, yhtäkkiä saatetaan tarkoituksellisesti huonoon valoon ja poistetaan vallankahvasta.
Veljeskunta joka työskentelee taustalla olevalle pienelle ryhmälle, tekee kaikkensa saadakseen aikaan konflikteja kaikilla tasoilla kaikkialla maapallolla. Samaan aikaan kaivetaan maata talouden alta jotta saataisiin hävitettyä sekin pieni luottamus mikä kansalaisilla vielä sattuu poliitikkojaan ja hallituksiaan kohtaan olemaan jäljellä.
Veljeskunta on pitänyt huolen siitä että kyvyttömät henkilöt joilta puuttuu järkevä ajattelu ja kyky päätellä mitä tulevaisuus tuo heidän toimillaan tullessaan – marionetit – ovat päässeet politiikan huipulle. Siten veljeskunnalle on helpompi ulkopuolisten ”neuvonantajien” avulla manipuloida päättäjiä, joiden tehtäviinsä soveltumattomuus vähentää lisää kansan luottamusta politiikkaan ja poliitikoihin.
Vähentämällä työpaikkoja saadaan kansalaiset rippuvaisiksi avustuksista, kun samaan aikaan hävitetään kaikki mahdollisuudet muunlaiseen elämisen tyyliin, esimerkiksi omavaraistalouteen mikä ei olisi yhtä riippuvainen luotavasta uudesta systeemistä. Nyt käytetään sitä ihmisten riippuvaisuutta ja omintakeettomuutta aiempaa vahvempaan manipulointiin. Kun vähennetään maksuja tarvitseville sosiaalisista tulonsiirroista, niin pakotetaan ihmiset työskentelemään valtiolle ja kunnalle työttömyyskorvauksilla ja vastaavilla summilla.
Se mikä halutaan saavuttaa on katkeroitunut alaluokka jotta saataisiin aikaan sisällissota rikkaiden ja köyhien välille. Halutaan myös katkaista ihmisten henkinen jaksaminen niin perusteellisesti että he liian uupuneina eivät jaksa vastustaa uutta maailmanjärjestystä vaan peräti toivottavat sen pelastajana tervetulleeksi.
Kun on päästy niin pitkälle että talous on kaatunut, sota ja sairaudet riehuvat ja maailma on sekasorron vallassa, silloin veljeskunta astuu esiin ja lupaa palauttaa kaiken oikeudenmukaiseen hyvään järjestykseen. Sitä he eivät tule kertomaan että ovat itse tarkoituksella aiheuttaneet kaiken. He tulevat syyttämään poliitikkoja joita ovat itse ohjailleet ja systeemiä jonka ovat itse luoneet. Ihmisten psyykeä pommitetaan jatkuvilla tulevaisuuden kauhukuvilla mediassa ja sen tarkoituksena on puuduttaa tietoisuus ja saada ihmiskunta uskomaan että he ovat täysin ilman valtaa ja mahdollisuuksia niin valtavan suurten ongelmien edessä.
On korkea aika poliitikoilla ja valitsijoilla jotka haluavat todellista vapautta ja rauhaa, lopettaa keskinäinen nahiseminen turhista mielipide-eroavuuksista jotka veljeskunta on heihin iskostanut. Koko vuosisadan ajan on ollut vallalla poliittinen kamppailu oikeiston, vasemmiston ja keskustan välillä, vaikka koko ajan on sama veljeskunta vedellyt naruista jokaiselle noista ryhmistä! Herätkää! Puolueita, ammattiliittoja, poliittisia ja poliittisesti sitoutumattomia ryhmiä käytetään hyväksi uuden maailmanjärjestyksen luomiseen.
Palkkoja on nostettu mutta samalla ostovoimaa vähennetty hinnoittelun ja verotuksen avulla.
Useimmat journalistit tyytyvät istumaan älykkäiden vankilassa (vaikka kunniallisia poikkeuksiakin on) ja useimmat heistä ymmärtämättä että näin on. He uskovat näkevänsä selkeästi maailman tapahtumat, mutta jos he avaisivat silmänsä niin huomaisivat olevansa pelkkiä kirjoitusapulaisia manipuloijille. Se mitä he tutkivat, on joko jotain pientä yhdentekevää yksityiskohtaa tai sitä mikä ajaa veljeskunnan päämäärää. Siihen mitä suuren yleisön tarvitsisi tietää, he eivät koske tikullakaan.
John Swainton, entinen New York Timesin toimituspäällikkö sanoi puheessaan kustantajaklubilla 1953:
”Ei ole olemassa mitään sellaista kuin sananvapaus lehdistölle. Sekä te että minä tiedämme sen. Yksikään teistä ei uskaltaisi kirjoittaa sellaista mitä rehellisesti asioista ajattelette. Journalistin työ on hävittää totuutta, valehdella hetkeäkään epäröimättä, väärentää, mustamaalata, langeta polvilleen mammonan edessä ja myydä itsensä, maansa ja kansansa jokapäiväisestä leivästään. Me olemme työkaluja rikkaille miehille jotka pysyttelevät kulissien takana. Olemme sätkynukkeja ja kun he vetävät naruista niin me tanssimme. Meidän kykymme, mahdollisuutemme ja meidän elämämme ovat noiden miesten omaisuutta.”
On kyllä aikamoista tekstiä jos tuo on vielä 1993-1994 vuosina kirjoitettu. Jos joku olisi tällaisista asioista puhunut varsinkin julkisesti 90-luvun alkupuolella, niin hänet olisi suurin piirtein naurettu ulos ja itseasiassa David Icke kutsuttiin vuonna 1991 BBC:lle, jossa hänet yritettiin nolata julkisesti ja tuossa jokseenkin onnistuttiin.
Tämä julkinen henkilön nolaaminen on aika yleisiä eliitin keinoja, joilla he yrittävät vaientaa toisinajattelijat. Tosiaan tuolloin vuonna 1991 ei ollut vielä internettiä, jossa Icke olisi voinut puolustautua median hyökkäyksiä vastaan. Mutta myöhemmin Ickestä tuli maailmankuulu luennoitsija.
Icke on tälläkin hetkellä Alex Jonesin jälkeen yksiä poliittisesti mustamaalatuimpia henkilöitä tällä alalla mitä on. Siihen toki löytyy syynsä, koska Icke ja Jones ovat onnistuneet avaamaan yli miljoonien ihmisten silmät. Joten syystäkös tämä uutta maailmanjärjestystä ajava eliitti pelkää tämänkaltaista täysin orgaanista herätysliikehdintää, joka vie heiltä otteen ja vallan pois näihin heränneisiin ihmisiin.

Monet ovat ihmetelleet myös sitä, että miksei eliitti ole pystynyt murhaamaan Icken kaltaisia henkilöitä. No asiassa kun on vielä sellainenkin puoli, että kaikki ne totuuden asialla olevat henkilöt, jotka ovat tehneet myös valon ja tietoisuuden evoluution tahon kanssa sopimuksen, sisältää myös täyden kosmisen tuen ja tarvittaessa sieltä puolelta lähetetyt henkivartijat.
Esimerkiksi Pariisin terrori-iskun aikaan kaksi naista selviytyivät hengissä, koska terroristin ase ei lauennut. Tämä ei ollut sattumaa, vaan nämä naiset sattuivat olemaan tätä valon puolen porukkaa, jota raskaan värähtelyn materian pimeät voimat yrittivät Pariisin iskujen aikaan eliminoida niin paljon kerralla kuin vain pystyivät. Valotyöntekijöitä ei kuitenkaan pystytä eliminoimaan, jos heillä on sopimus valon puolen kanssa voimassa, joka takaa heille myös tarvittaessatäyden kosmisen henkivartijoinnin.

Tämän tietää myös CIA:n sekä eri maiden sotilastiedustelun korkein johto, jolla yltää turvaluokitus taso tämän luokan tietoihin ja he ovat tästä eräiden asioiden kosmisesta puolesta erittäin tuskastuneita.
Tieto on ollut aina valtaa ja myös Suomessa suojelupoliisi SUPO on pyrkinyt tekemään kaikkensa, ettei salaisia tietoja pääsisi julkisuuteen. Yleensä juuri ne tiedot, jotka eivät ole vielä vuotaneet julkisuuteen, on luokiteltu valtiollista turvallisuutta vaarantaviksi.
keskiviikkona, maaliskuuta 04, 2015
Alaston mies yritti paeta Buckinghamin palatsin ikkunasta
Äskettäin internettiin ilmestyi video, joka on kuvattu Englannin, Buckinghamin palatsin edustalla ja siinä näkyy kuinka alaston mies yrittää paeta lakanoista tehdyllä köydellä palatsin ikkunasta. Mutta hänen voimansa eivät riitä ja hän putoaa lopulta useita metrejä alas. Välikohtaus sattui juuri palatsin vartijoiden vaihdon aikaan.
Video ilmestyi nettiin perjantaina 27. helmikuuta 2015. Buckinghamin palatsi on kieltäynyt kommentoimasta mitään liittyen tähän tapaukseen tai internetissä kiertävään videoon.
Muutama vuosi sitten palatsin edustalta löytyi miehen ruumis, jonka n. 3 vuotta vanhat jäänteet tunnistettin kuuluvan 69-vuotiaan Robert James Moore nimiselle miehelle. Miehen väitettiin piinanneen aiemmin kuningatar Elisabethia vuosikausia. Tuolloinkaan Buckinghamin palatsi ei suostunut kommentoimaan tapausta millään tavalla.
Tuosta lakanasta tehdyllä köydellä kuninkaallisen palatsin ikkunasta paenneen miehen on täytynyt olla jo sisällä ilman vaatteita. Liekö sitten mistä rituaalista ollut tarkemmin kyse. Sillä Englannin kuningashovissa harrastetaan rankimpien huhujen mukaan satanistisia rituaaleja, joihin kuuluu myös oikeat ihmisuhrit.

Lähde: http://yournewswire.com/video-naked-man-filmed-escaping-buckingham-palace-window/
lauantaina, tammikuuta 17, 2015
Prinssi Andrew hyväksikäytti alaikäistä tyttöä

Iso-Britannian hallinnon sisäinen pedofiili kohu sai jatkoa, kun nyt Britannian hovi kiisti jälleen sen, että prinssi Andrew olisi käyttänyt aikanaan seksuaalisesti hyväksi alaikäistä tyttöä. Tästä on olemassa uhrin todistuslausunnot ja kaikki.
Hyväksikäytetty alaikäinen tyttö on nimeltään Virginia Roberts ja hän toimi hyvin samankaltaisissa tehtävissä, kuin tämä 90-luvulla julkisuuteen tullut Cathy O'Brien, joka myytiin vanhempiensa toimesta USA:n hallinnolle lapsi prostituoiduksi seksiorjaksi.

Pedofiili rinki on pyörinyt lähes aina Washington DC:n tasolla. Mutta tällä kerralla poliittinen kohu alkaa saada jo uusia mittasuhteita.
Amerikkalainen finanssialalla tunnettu miljardööri Jeffrey Epstein piti Virginia Robertsia henkilökohtaisena seksiorjanaan. Epstein vangittiin vuonna 2008 13 kuukaudeksi nuorten tyttöjen pakottamisesta alaikäisenä prostituutioon. Yli 40 naista on kertonut joutuneensa hyväksikäytön kohteeksi.
Yhdysvaltain presidenttinä 90-luvulla toiminut Bill Clinton oli osallistunut tämän Epsteinin pyörittämän lapsiprostituutio ringin toimintaan. Cathy O'Brien kertoi 90-luvulla, että hän toimi myös Bill Clintonin henkilökohtaisena seksiorjana. Näitä orgioita järjestää Victor Ostrovskyn mukaan myös Israelin tiedustelupalvelu Mossad.

Näitä alaikäisiä tyttöjä pidettiin Epsteinin yksityisellä Little St. Jamesin saarella seksiorjina.
Ihan kaikella järjellä ajateltuna jos nämä niljakkeet pystyvät miljardööreinä organisoimaan tämän tason lapsiprostituutiota USA:n hallinnon kulisseihin, niin tämä touhu ei varmasti ole vieläkään loppunut ?
Iso-Britannian lehdistössä asia on syystäkin kuuma aihe, koska Englannin hovi on sekaantunut lapsiprostituutioon. Mutta sanoisin, että vieläkin kovempi aihe olisi jos Englannin hovin sisällä tapahtuneet ihmisuhraukset tuotaisiin julki. David Icke on niihin enemmän perehtynyt ja syystäkös häntä ollaan kautta vuosien yritetty mustamaalata toistuvasti.
Lähteet: http://www.hs.fi/ulkomaat/a1420338160317
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=10225
http://www.dailymail.co.uk/news/article-2584309/Bill-Clinton-identified-lawsuit-against-former-friend-pedophile-Jeffrey-Epstein-regular-orgies-Caribbean-compound-former-president-visited-multiple-times.html

tiistaina, lokakuuta 14, 2014
Kaikki eduskuntaan edenneet kansalaisaloitteet on poljettu maan rakoon
Kaikki tähän mennessä Suomen eduskuntaan asti edenneet kansalaisaloitteet on lakkautettu, kun eduskunta ei ole niitä kuulemma ehtinyt käsitellä.
Tämä on kuitenkin täysi emävale, sillä totuus on se, että Suomen eduskuntaa johdetaan jo miltei täysin monikansallisten yhtiöiden lobbarien kautta ja se ei palvele enää Suomen kansan etua. Vaan se palvelee näiden kasvottomien monikansallisten yhtiöiden etua.
Valtaeliitti ei halua luopua vallastaan missään vaiheessa ja tämän johdosta kansoille ei tule heidän mielestä antaa päätäntävaltaa edes kansalaisaloitteiden puolesta.
Maailman salaisen valtaeliitin varjohallitus sekä heidän kontrollinsa alla toimivat yksityiset pankit haluavat omistaa sinunkin mielesi ja uskotella, että valta olisi heillä. Mutta tämä kaikki on puhdasta illuusiota ja massojen hypnoosiin perustuvaa valhetta.
Tämä monikansallisen eliitin valta loppuu teihin heti sen jälkeen, kun tiedostatte sen, että mitenkä vanginvartijatietoisuus toimii.
Mediapropagandan avulla ihmisiä suggestoidaan massahypnoosiin ja kaikki nämä valheelliset uutiset lähettävät tuota hypnoosia massoille, joista jokainen ihminen on yksin vastuussa jos hän muodostaa näistä uutisten valheista oman todellisuuskäsityksensä maailmasta sekä hänen yksilölleen kuuluvista vapauksista.
Pelkoenergia on sitten bensaa tälle kaikelle ja ilman sitä ei massoja pystyttäisi hallitsemaan ollenkaan. Siinä missä traktori tarvitsee polttoainetta kulkiessaan eteenpäin, tarvitsee sionistinen valtaeliitti jatkuvasti miljardien ihmisten pelon siihen. Että se voisi myös jatkossakin pitää tätä suurta ihmisvaltaväestöä tässä kollektiivisessa massahypnoosissa.
Tyypillinen eliitin ihanneorja on tavallinen keskituloinen työssäkäyvä ja perheellinen mies tai nainen, joka ei ole onnistunut heräämään tämän hullun systeemin seasta ja tiedostamaan, että minkälaiselle valheelle tämä koko yhteiskuntajärjestelmä todellisuudessa toimii. David Icke käyttää tästä sellaista termiä kuin vanginvartijatietoisuus ja se tulee siitä rajoittuneesta yksilön matalasta tietoisuustasosta, ettei hän erota todellisia voimavarojaan.
Ihmisellä kun on luonnostaan oikeasti melkein rajattomasti energiaa kanavoida voimavarojaan vaikka mihin, jos hän ei altistuisi tuolle jatkuvalle viihdeteollisuudessakin tuotetulle pelolle, joka heikentää tuon luovan energian kulkua ihmisten sisällä.
Teollisuusyhteiskunta taas pyrkii järjestelmällisesti ajamaan työssäkäyvän ihmisen lopulta BURN OUTIN partaalle, jolloin ihminen palaa loppuun ja kuin jotkut energiavampyyrit olisivat imeneet ne hänen viimeisemmätkin energiat ulos. Sitten näitä vielä nimitellään valtamediassa mm. "luusereiksi", kun eivät ole onnistuneet jaksamaan työelämässä ilman väsymistä.
Yksityiset pankit eivät tuota valtavaa varallisuuttaan ole saanut millään muulla, kuin ryöstämällä tuon kaiken muilta valtioilta lainaamalla heille täysin tyhjästä ilmasta painettua rahaa ja perimällä niistä takaisin kaikki korkojen kera.
Rothschildien pankkisuvulla on pelkästään jo yli puolet koko maailman varallisuudesta taskuissaan, niin tämä kertoo jo vähän sen, että mikä on tämän globaalin maailmantalouden pelin henki.
Näiden yksityisten pankkiirien ja taustalla toimivan salaisen maailmanhallituksen agenda ei ole suinkaan pelkästään ryöstää valtioita typötyhjäksi. Vaan siihen liittyy kaikkein voimakkaimmin maailman valtaväestön tietoisuuden pitäminen matalalla tasolla ja sitä pystytään kontrolloimaan mm. viihde ja musiikkiteollisuuden avulla.
Musiikki on popularisoitu entistäkin köyhemmäksi ja raskaammaksi, jotta sillä pystyttäisiin pitämään erityisesti nuorempi väestö tyhmänä. Mutta samoin televisio ja elokuvateollisuuden viihde ja vahva uutistenkin viihteellistäminen kuuluu yhtenä olennaisimpana keinona tähän samaan massaväestön mielenhallinta-agendaan.
Isoveli on siis aina pyrkinyt piilottamaan sinultakin sen tiedon ja totuuden, että te olette todellisuudessa kuitenkin oman elämänne herra ja vapaa kuin taivaan lintu. Vaikka olisi minkälaiset velat niskassa, niin kukaan ei ole teitä kuitenkaan pakottanut masentumaan näistä elämän raskaista koukeroista, kuin vain te itse. Koska alitajuntaanne ollaan jatkuvasti vaikutettu näillä median ja viihdeteollisuuden ohjelmoinneilla, jotka suggestoivat alitajuntaa ja sitä kautta muokkaavat mm. ihmismassojen globaalia käyttäytymsistä jne.
Lähes kaikki perustuu valtaväestöihin kohdistettuun laajaan mielenohjelmointiin, jolla yritetään saada pysymään ihmismassat ruodussa.
Mutta toisinajattelijat kun ajattelevat sitten yhteiskunnallisesti ns. väärällä tavalla, niin heidät myös massaväestö tarvittaessa aina suuremman enemmistön joukolla pistää ruotuun. Hullunleima otsaan jos ei muu auta, niin saadaan myös näillä gang stalking keinoilla toisinajattelijoiden maine tahrattua vanhoilla DDR-konsteilla.

eduskunta,
hullun leima,
julkiset adressit,
kansalaisaloite,
kansanäänestys,
monikansalliset yhtiöt,
pankkiirit,
politiikka,
Rothschild,
suomi,
toisinajattelijat,
vanginvartijatietoisuus
torstaina, joulukuuta 08, 2011
David Icke tapasi Luke Rudkowskin Occupy Wall Streetilla
Tunnettu luennoitsija ja kirjailija David Icke tapasi Luke Rudkowskin Occupy Wall Streetilla 16. Marraskuuta 2011.
Rudkowski kertoo mm. tuosta marraskuisesta illasta jolloin New Yorkin poliisivoimat hajoittivat koko leirin ja he käyttivät siinä kuulemma varsin rajuja keinoja. Sillä he sulkivat koko puistoa ympäröivän ilmatilan ja estivät poliisihelikoptereilla toisten uutiskanavien helikoptereiden tulemisen alueelle. Joten tämä kyllä kertoo kyllä totuuden siitä kuinka paljon Yhdysvaltojen kasvoton eliitti pelkää Occupy Wall Street liikettä.
Rudkowski kertoo myös, että kuluneiden kuukausien aikana useat soluttautujat ovat yrittäneet saada haltuun Occupy Wall Street liikkeen siinä onnistumatta. Jolloin viimeiseksi vaihtoehdoksi jäi poliittiselle eliitille enää pistää mielenosoitus paskaksi.
lauantaina, marraskuuta 26, 2011
Occupy wallstreet soluttautujien kourissa
Juuri saamiemme tietojen mukaan Occupy Wall Street liike on joutunut soluttautujien hampaisiin ja näkyy mm. sillä tavalla, että kaikki linkin mitä kyseisen liikkeen internetsivulle postataan joka liityy edes vähänkin Alex Jonesiin tai David Ickeen poistetaan välittömästi.
Occupy Wall Streetin nettisivuilta löytyy tällainen kohta: "Conspiracy theories, including any attempt to spam material by David Icke, Lyndon LaRouche, David Duke or Alex Jones, will be removed immediately and the spammer will receive a swift global network ban. Fascist propaganda (including any attempt to spam these four people again), will be treated with the similar actions. In that we are very specific about what fascism is: the word has a meaning"
Mikä siis karkeasti käännettynä on, että "Kaikki salaliittoteorioihin liittyvät linkin jotka liittyvät mm. David Icke, Alex Jones, Lyndon LaRouche tai David Duke tullaan poistamaan välittömästi ja jos niiden linkittäminen jatkuu niin siitä tulee saamaan pysyvän kirjoituskiellon. Fasistinen propaganda liittyen edellämainittuihin leimaa liikkeen toimintaa ja emme halua liikkeenä leimautua fasistiseksi.
On sinäänsä aika kornia lähteä väittämään, että edellämainitut henkilöt edustaisivat fasismia millään tavalla. Kun totuus on täysin päinvastoin missä nämä henkilöt tuovat esille juuri niitä asioita joita maailmaneliitistä koostuva illuminati
on pyrkinyt salaamaan muilta viimeiseen asti.
Se on kyllä täysin selvää, että jos Occupy Wall Street ehti jo aiemmin kasvaa yli 200kertaiseksi aktiivimielenosoittajien toimesta niin joukkoon mahtuu aivan varmasti maksettuja soluttautujia jotka toimivat täysin ennalta-annettujen ohjeidenmukaisesti ja yksi näistä näkyy mm. rankalla internet ulosannin sensuroinnilla, joka tietenkin voidaan tehdä hyvin helposti etäältä.
Kuitenkin Occupy Wall Street ehti jo kasvaa liian suureksi tai siis joukkoon tuli jo liikaa yksilöitä joiden toiminta lamaannutti jo ennaltamaksetut soluttautujat. Joten USA:n vallanpitäjille ei jäänyt enää muuta keinoa kuin soittaa virka-apupyyntö New Yorkin poliisille poistamaan koko leiri telttoineen päivineen. Mutta edelleen tässä rikotaan yleistä kokoontumislakia joka sallii myös jatkuvan majoittumisen ja juuri tätä lakia Suomen korruptoitunut eliitti rikkoi rankalla kädellä 2010 keväällä Helsingin eduskuntatalon edustalla toimineen Marko Sihvosen mielenilmauksen aikana.
Vallanpitäjille tulee vain jossain vaiheessa mitta täyteen sekä paskat housuun ja se on siinä vaiheessa kun paikallinen tiedustelupalvelu ilmoittaa toimeksiantajillen, että kriittinen yksilöiden massa on täyttynyt mielenosoittajien keskuudessa. Joten siinä vaiheessa pistetään sitten poliisi asialle hajoittamaan koko mielenosoitus ja tämä kortti tullaan vielä käyttämään tämän Occupy Helsinki mielenilmauksenkin aikana.
Sihvosen mielenilmauksen jälkipyykki oli se, että 2 mielensoittajaa vangittiin jälkeenpäin laittomin keinoin tahdosta riippumattomaan pakkohoitoon ensin huumaamalla, sekä yhteensä 2 muuta henkilöä pelkästään huumattiin. Joten tässä nähdään jo se, että missä sarjassa painitaan.
Lähde: http://alternative-arboretum.blogspot.com/2011/11/occupy-liikkeen-sisalto-vakavassa.html
Tunnisteet:
aktivismi,
alex jones,
David Duke,
david icke,
Helsinki,
illuminati,
kokoontumislaki,
korruptoitunut hallitus,
leiri,
Marko Sihvonen,
nwo,
Occupy Wall Street,
pakkohoito,
poliisi,
sensuuri,
suomi,
usa
perjantaina, marraskuuta 18, 2011
David Icke: Muista kuka olet
David Icke oli hiljattain Alex Jones Shown vieraana ja kertoi mm. tästä nyt maailmalla käynnissä olevasta Occupy liikkeestä. Hän sanoi, että tällä occupy liikkeellä on hyvin tärkeää päästä julkisuuteen sillä muuten suurempi muutos jää saavuttamatta.
Icke myös kertoo, että Iso-Britannian kuningassuvun juuret ovat alunperin Romanian, Transylvaniasta, joten verenjuonti sekä illuminatin harjoittamat rituaalimurhat valottuvat hieman tarkemmin. Veri rituaaleissa yleensä uhrataan neitsyt koska heidän energiansa on erilainen kuin jo puberteetin saavuttaneilla. Sitten rituaaliin osallistujat juovat uhrin verta jossa on seassa adrenaliinia ja sekoavat sen voimasta kuin kovista huumeista.
Icke kertoo myös, että illuminatin maailmaneliitti on täysin psykopaattista sakkia joka ei tunne pisaraakaan empatiaa ihmiskuntaa kohtaan. Mikä taas todistaa sen, että heidän sielullinen alkuperä on liskoihin kuuluvan alienrodun hybridi. Eli yksinkertaisesti lisko (reptilian) ihmisen ruumiissa. Sillä alien hybridit eivät kykene tuntemaan tunteita jotka taas ovat ihmiselle (homo sapiens) ominaisia. Tämä myös selittää sen miksi monia abuktoituja ihmisiä testataan usein psyykkisesti, koska heidät siepanneet alienrodut ovat myös kykenemättömiä tuntemaan inhimillisiä tunteita ja tämän vuoksi sitten kiduttavat abduktoituja henkilöitä mm. psyykkisesti.
Mutta mikä olikaan Hillary Clintonin reaktio siitä kun kuuli, että Gaddafi oli tapettu. Naamalla oli ne 12 sek. samanlainen ilme kuin pieni lapsi pääsisi leikkimään ja tämä kuvastaa Icken mukaan juuri sitä mitä nämä psykopaatit tuntevat silloin kun kiduttavat tai tappavat jonkun rituaalimurhilla.
Icke valoittaa kanssa hyvin tärkeän asian... Sen, että tämä sama varjon energioiden agenda näkyy vahvasti mm. NATO:ssa, yksityisissä pankeissa, maailmanpankissa, hallituksissa. Katsokaa tätä kun ihmiset ajetaan kodeistaan ja pankki ottaa haltuun heidän kotinsa ja ajaa heidät kadulle. Tämä on tätä samaa psykopaattien ajamaa agendaa mitä illuminati hyödyntää tekemissään rituaaleissa ja lapsimurhissa. He eivät tunne lainkaan sääliä tässä toiminnassaan.
Illuminatin porukka on nyt epätoivoisessa tilanteessa kun ihmiskunta on entistäkin suuremmissa määrin heräämässä vanginvartijatietoisuudestaan ja siinä vaiheessa kun koko tämän planeetan kriittinen massa on saavutettu niin se on samantien GAME OVER. Joten tämä tarkoittaa sitä, että illuminatin peli on sen jälkeen pelattu. Mutta samalla myös loppuu henkiolento Luciferin tänne aikanaan asettama yli 13 000 vuotinen pimeyden voimien valtakausi.
torstaina, syyskuuta 08, 2011
Dutchsinsen youtube käyttäjätili palautettu
Dutchsinse:n youtube käyttäjätili on palautettu Youtuben toimesta ja se onnistui lukuisien taustavaikuttajien ja tukijoiden avulla, joihin kuului mm. David Icke. Mutta Dutchsinse kanavan ylläpitäjä Michael kiittää kuitenkin kaikkia taustatukijoita jotka nostivat tämän asian julkisuuteen. Tästä näemme mikä voima on julkisuudella.
Tunnisteet:
bloggaajat,
DARPA,
david icke,
dutchsinse,
HAARP,
illuminati,
Michael,
NSA,
nwo,
pentagon,
sensuuri,
usa,
youtube
keskiviikkona, tammikuuta 12, 2011
Arizonan ampuja Loughner oli 9/11 totuusaktivisti
Valtamedia aikoo seuraavaksi mitä todennäköisimmin kertoa sen, että Arizonan verilöylyn takana ollut Jared Loughner oli 9/11 totuusaktivisti koska hän oli katsonut mm. Loose Change dokumenttielokuvan ja vienyt sen myös kaverilleen näytettäväksi.
Ylläolevalla videolla puhuu tämän Loughnerin kaverin isä, joka kertoo myös siitä miten hän huomasi että tällä kaverilla ei ollut ihan kaikki hyvin.
Valtamedia ja sen takana lymyilevä eliitti, sekä republikaanit ja konservatiivit yrittävät nyt tehdä kaikkensa, että saisivat mustamaalauttua salaliittoteoreetikot ja niputtaa heidät kaikki mielenvikaisten hullujen sakkiin. Mutta se, että 9/11 totuusaktivistien joukosta löytyy yksi siviileitä ampunut hullu ei tarkoita sitä, että kaikki totuusaktivistit olisivat samanlaisia mielenvikaisia ja skitrofreenisiä hulluja. Mutta mediassa mitä todennäköisemmin kuullaan lisää mustamaalausta totuusaktivistien tahojen suuntaan kun David Icke on jo saanut maistaa oman osansa siitä.
Tunnisteet:
9/11,
ampuja,
Arizona,
david icke,
hullu,
Jared Loughner,
media,
propaganda,
skitsofrenia,
totuusaktivisti,
usa,
valtamedia
David Icke sotketiin Arizonan ampujaan
Englantilainen kirjailija ja luennoitsija David Icke sotkettiin mukaan Arizonan ampujaan, kun eräällä television MSNBC:n uutiskanavalla kerrottiin ampujan olleen kiinnostuneita valveunista (conscious/lucid dreaming), jotka taas liittyvät oikeistolaisiin kuten Englantilaiseen salaliittoteoreetikko David Ickeen.
"This man talk about his stange videos kind of a lot conscious dreaming a which is an idea that also has been kind of the radical right like Brittish conspiracy theorist David Icke".
Tästä juuri huomaamme sen, että nyt rikollinen maailmaneliitti yrittää epätoivoissaan mustamaalata kaikki näkyvimmät totuudenpuhujat kuten Icken maailmanlaajuisesti tämän Arizonan tapauksen kustannuksella.
Mutta myös aivan samalla tavalla saa nyt lokaa niskaan republikaanipuolueen kongressiedustaja Ron Paulin alulle panema Tea Party liike, jota syytetään myös osallisena Arizonan verilöylyyn. Koska Sarah Palin republikaanina on osa tätä liikettä ja hänen vaalikampanjassaan käytettiin aseentähtäimiä niiden osavaltioiden ja edustajien kohdalla, jotka mm. puolsivat terveydenhuoltolakiuudistusta.

David Icke olikin sitten eilen Alex Jones showssa vieraana ja valoitti hieman enemmän tämän tapauksen taustoja.
Alex toi myös esille kuinka media oli tentannut Giffordsia useita kertoja, että "aiotaanko teidät sitten tappaa", joka toimi eräänlaisena ohjelmointina johon valmiiksi aivopesty ja henkisesti mielisairas henkilö tarttui.
Ampuja Jared Loughner oli toiminut vuonna 2007 Giffordsin vaaliavustajana.

Tilaa:
Kommentit (Atom)