lauantaina, syyskuuta 21, 2024
PIM Psykoosissa
maanantaina, syyskuuta 16, 2024
sunnuntaina, syyskuuta 15, 2024
Hautakivien myynnissä tapahtui räjähtävä piikki 2022 Suomessa
perjantaina, syyskuuta 13, 2024
torstaina, syyskuuta 12, 2024
keskiviikkona, syyskuuta 11, 2024
sunnuntaina, syyskuuta 08, 2024
lauantaina, syyskuuta 07, 2024
perjantaina, syyskuuta 06, 2024
350 000 euron puukasa poltetaan perjantaina Helsingin kansalaistorilla
Nyt perjantaina 06.09.2024 Helsingin kansalaistorilla poltetaan Artturi Vauhkoselta Helsingin kaupungin 350 000 eurolla tilaama The Silent Song tilateideteos.
No mutta mitenkäs maksaako tuon kokoinen puukasa oikeasti sen 350K ? No ei todellakaan.
Mutta mitä Helsingin kaupunki sillä puukasan polttamisella moisen suurella summalla haluaa viestittää asukkailleen ?
No tämä 350 000 € hintaisen ylihintaisen puukasan polttorituaali on selvästi älykkyystesti, kun mistäs se seteliraha onkaan peräisin ?
No se on peräisin puusta.
Ja minnekäs ne verorahat kulkeutuvat sen jälkeen, kun ne päätyvät takaisin valtiolle ?
No ne tuhotaan.
Kuulit siis oikeis, eli tuhotaan. Eli valtio onkin valehdellut sinulle koko ikäsi siitä, että kuinka sinunkin verorahoillasi maksettaisiin yhteiskunnan eri toimintoja.
Helsingin kaupunki on tunnettu siitä, että sillä tätä rahaa riittää kuin Roope Ankalla, kun vuosi sittenkin Helsinki jäi 437 miljoonaa euroa plussan puolelle.
Samaan aikaan nyt Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri kaavailee vähentäväntä työntekijöitä enimmillään 990 henkilötyövuotta ja nyt paljastui tieto siitä kuinka HUS tilasi yhdelle pomollen 60 000 arvoisen Leasing auton.
Se on jo yli kahden sairaanhoitajan vuosipalkka tuo 60 000 euroa, mutta helpostihan HUS sellaisen hankkii pistämällä useita satoja sairaanhoitajia kilometritehtaalle.
Mutta on tuo tilataideteoksen tehnyt Artturi Vauhkonen kyllä melkoisen vaikutusvaltainen taiteilija, jos hänelle nyt Helsingin kaupunki maksoi aina niin paljon rahaa kuin 350 000 euroa, joka on 8.6 kertaisesti HUS:n sairaanhoitajan vuosipalkka.
On varmasti jokainen puuklabi ollut yhtä arvokas kuin näiden yli kahdeksan sairaanhoitajan 8.6 henkilötyövuotta.
Mutta sarkasmi sikseen...
Tuollakin 350 000 eurolla kustantaisi 21 työttömän työnhakijan sosiaaliturvan vuodeksi. Mutta Helsingin kaupungilla on tunnetusti rahaa kuin rosvopäälliköllä, kun vuosi sittenkin jäi se 437 miljoonaa euroa plussan puolelle ja näitähän rahoja yleensä sitten siirrellään mm. salaa Sveitsiin ja veroparatiiseihin, jonka jälkeen ne rahat eivät enää ole Helsingin kaupungin käytettävissä, vaan siirtyvät näitä rahoja pesseiden rikollisorganisaatioiden haltuun, joita ovat Wall Streetilla mm. BlackRock ja Vanguard sijoitus- ja varainhallintayhtiöt.
Mutta vieläkin olennaisempi asia olisi tiedostaa se, että mistä Helsingin kaupunki tekee noin suuret tulot vuodessa ?
No vuokratulot ovat suuri tulonlähde, koska myös ulosottovelkojen nousussa on tapahtunut räjähdysmäinen nousu ja suurin syy ulosottovelkoihin ovat nykyään Suomessa kaikista eniten vuokravelat.
Sitten kun vuokrat nousevat ja palkat polkevat paikallaan sekä köyhyys lisääntyy, niin alkaa tapahtumaan tämä vihreä siirtymä, että köyhät joutuvat muuttamaan entistäkin köyhemmille asuinaluille asumaan.
Mutta tosiaan verorahat ovat asia, joka on edelleen puhdas valtionsalaisuus, koska eivät pankit eivätkä valtionhallinto halua paljastaa sitä, että kuinka verorahoja kerätään vain sen takia, etteivät kansalaiset saisi liikaa ostovoimaa ja varallisuutta.
Tämä verorahoihin liittyvä valtionsalaisuus paljastetaan tässä vuosi sitten ilmestyneessä dokumenttielokuvassa FINDING THE MONEY.
Mutta tälläkin kansalaistorilla ensi yönä palavalla 350 000 euron tilateideteoksen hinnalla olisi voinut palkata vaikka 4 sairaanhoitajaa vuodeksi töihin.
Silti tähänkin Helsingin kaupungin varallisuuteen liittyy paljon muitakin salaisuuksia siitä, että minkä tahojen rahoja Helsingin kaupunki pyörittelee mm. Nordeassa.
Pankkialalla vaikuttaa jo hiipivä likviditeettiongelma, joka ilmenee muutaman tovin kuluttua sellaisena tapahtumajaksona, jonka seurauksena pankkien on otettavat välittömästi käyttöön digitaalinen euro.
Tämä on jo kulisseissa EU:n komission kautta valmisteltu, koska pankkikriisi on jo ovella.
sunnuntaina, syyskuuta 01, 2024
Rumblen toimitusjohtaja Chris Pavlosvki lähti maanpakoon
Rumblen toimitusjohtaja Chris Pavloski on lähtenyt maanpakoon heti sen jälkeen, kun hän kuuli viestisovellus Telegramin perustajan Pavel Durovin pidätyksestä.
Pavlovski twiittasi nettiin tästä näin:
"Olen hieman myöhässä tämän johdosta - Mutta laskeuduin juuri turvallisesti Eurooppaan.
Ranska alkoi uhkailemaan Rumblea, ja nyt he ovat ylittäneet jo punaisen rajan yli kun pidättivät Telegramin toimitusjohtajan Pavel Durovin mikä tietojen mukaan johtui, että hän ei sensuroinut siellä puheita.
Rumble ei tule sallimaan tällaista käytöstä ja tulee käyttämään kaikki mahdolliset käytettävissä olevat keinot vapaaseen tiedon ilmaisuun, universaalina ihmisoikeutena. Me taistelemme parhaillaan tästä oikeudessa Ranskassa ja toivomme, että he vapauttaisivat Pavel Durovin pian."
Durovista mätkäistiin samalla hänen pidätyksensä yhteydessä iso nippu syytteitä sekä maastapoistumiskielto lähes neljä päivää kestäneiden kuulustelujen jälkeen.
Tämän jälkeen pariisilainen tuomioistuin vapautti Durovin viiden miljoonan euron takuita vastaan, mutta pariisin syyttäjä Laure Beccuau ilmoitti samalla että Durovin on ilmoittauduttava poliisiasemalle kahdesti viikossa ja pysyttävä Ranskassa.
Viranomaiset ovat nyt käynnistäneet poliisitutkinnan, jonka mukaan Durovin väitetään kohdelleen lastaan väkivaltaisesti ja teot tapahtuivat syyttäjän mukaan pariisissa ja pojan äiti on viranomaisten mukaan nostanut asiasta oikeuskanteen viime vuonna Sveitsissä.
Venäjä taas alkoi häiritsemään Telegramin toimintaa jo vuonna 2017, jolloin FSB vaati Venäjän haltuun Telegramin viestejä kryptanneita salausavaimia. Mutta Durov kieltäytyi luovuttamasta näitä FSB:n haltuun.
Mutta FSB:n Telegramiin kohdistunut häirintä loppui vuonna 2020, jolloin Venäjällä toimiva televiranomainen Roskomnadzor sanoi luopuneensa häirinnästä maan syyttäjäviraston kanssa tehdyn sopimuksen perusteella.
Durovin poliittisessa vainossa on nyt pieni juridinen ongelma
Mutta tässä Pavel Durovin poliittisessa vainossa on nyt pieni juridinen ongelma, että perhesuhteisiin liittyviä ongelmia on aika vaikea lähteä sotkemaan yleismaailmallisen YK:n julistuksessa julkistettujen mielenilmaisuvapauden ja sananvapauden kanssa yhteen, koska ne ovat kaksi täysin eri asiaa, jotka eivät Telegramin kryptatun viestintäsalaisuuden kanssa sovi ollenkaan yhteen, joka osoittaa toteen sen, että Duroviin on kohdistettu nyt poliittista vainoa, jonka poliittinen motiivi ei liitty hänen perheessä tapahtuneisiin väärinkäytöksiin mm. lastaan kohtaan.
Vaan kyseessä on täysin poliittinen ajojahti joka on kohdistettu Pavel Duroviin, koska tämän ylläpitämän Telegram viestisovelluksen data ei ole vieläkään päässyt eri maiden viranomaisten haltuun.
Nyt vielä Ranskan nykyinen Presidentti Emmanuel Macron räväytti ilmoille kunnon valheen, kun sanoi julkisesti ettei Durovin pidätys ole luonteeltaan poliittinen.
Yhdysvaltalainen varainhoitoyhtiö BlackRock on melko varmasti yrittänyt havitella Rumblea itselleen, jonka seurauksena myös Rumbleen saataisiin tämä sama Youtuben kaltainen totaalitaarinen sensuuri, ettei niiden videoilla saisi sen jälkeen sanoa enää yhtään lääkevastaista sisästöä, tai muuten videot poistettaisiin. Tai nythän Youtube aloitti tällaisen algoritmeihin perustuvan sensuurin, että jos videoilla esiintyy lääkevastaista tai rokotusvastaista sisältöä, niin videot jäävät algoritmeista näkyvyyden ulkopuolelle.
BlackRock tosiaan pyörittelee sellaisista bisneksistä kuin lapsien kidnappausksista, adrenokromikaupasta, asekaupoista ja huumekaupoista saatuja rahoja ja sijoittelee niitä sitten hajautetusti eri puolille maailmaa, joiden tarkoituksena on saada aikaiseksi tämä YK AGENDA 21 mukainen UUSI MAAILMANJÄRJESTYS ja 15 minuutin kaupungit, jolloin et enää siellä asuessasi omista yhtään mitään ja totalitaristinen hallitus käskee sinua pysymään vain kotona, koska jos käynnissä on ILMASTO LOCKDOWN, niin jälleen pitää pysyä kotona ja koronarajoitusten koronalockdownit olivat tästä 15 minuutin kaupunkien lockdown sekoilusta jo eräänlainen kenraaliharjoitus.
Nythän jopa ihan nämä Viherhullut ovat näistä ilmasto lockdowneista alkaneet puhumaan jo ihan julkisestikin.
Kiinassakin on jo näitä mm. Shangaihin rakennettuja 8 neliön sinkkuyksiöitä, että mitäs luulette jos vielä hamassa tulevaisuudessa ihmisiä lukittuu näihin 8 m2 kokoisiin sinkkuyksiöihinsä ilmasto lockdowneihin, niin mitäs luulette että käy näiden lockdowneihin suostuneiden ihmisten mielenterveydelle, kun mm. ulkona liikkuminen kielletään ja myös lenkillä käyminen sekä omasta kunnosta huolehtiminen kiellettäisiin lockdownien aikana, kun totalitaristiset hallitukset valvoisivat, että saisit liikkua vain korkeintaan 15 minuuttia tai edes tunnin vain päivässä ulkona ?
Eli lähes samat säännöt kuin vankilassa vangeille.
Mutta asian nurjempi puoli on siinä, että tämä koko ILMASTO LOCKDOWN on pelkkä idiooteille ihmisille suunnattu tottelevaisuuskoe, jonka ikävä kyllä jo myös Suomessa 2020 koronakeväänä kaikki ne koteihinsa lukittautuneet ihmiset reputtivat jo. Koska se oli oikeasti pelkkä poliittinen älykkyystesti, jolla ei ollut oikeasti mitään tekemistä minkään terveysturvallisuuden kanssa, koska mitään koronavirusta ei levinnyt missään muualla kuin sellaisen pelkäävän mielikuvituksessa.
Mutta taas tämä "tutkittu ja turvallinen" oli taas immuunipuolustusjärjestelmän tuhoava myrkkypiikki.
Sitten siitä koronakeväästä lähtien nämä "KUOLI ÄKILLISESTI" tapaukset jäivät elämään ihan aikansa ilmiöksi, kun edelleen näitä ennen täysin terveitä ja työikäisiä ihmisiä vain kuolee äkillisesti, mutta koska valtamedia saa rahaa näiltä myrkkypiikittäjien lääkeyhtiöiltä, niin he ovat salaamassa näitä äkillisten rokotehaittakuolemien syitä, sekä näitä salaavat myös Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos (THL), Suomen terveysministeriö, HUS jne.
Holokausti tehtiin nyt uudestaan, mutta nyt hävityksen kohteena ei ollut mikään juutalaisväestö, vaan ihan maailman väestö, jonka vähentämistarve on näiden elitistien mukaan se noin 7,1 miljardia, jonka jälkeen lopulta tänne jäisi enää ne 500 miljoonaa ihmistä jäljelle.
Näitä sitten YK haluaisi alkaa hallitsemaan sillä maailmanlaajuisella maailmanhallituksellaan, jolloin sitten se heidän haluamansa Uusi Maailmanjärjestuys (Latinaksi: NOVO ORDO SECLORUM) toteutuisi, jonka he ovat myös Amerikan dollarin seteliinkin latinaksi kirjoittaneet.
Vielä yksi syy tälle maailman väestön hävittämiselle on melkoisen brutaali, koska kyseessä on myös työssäkäyvien ihmisten eliminointi, koska lähitulevaisuudessa koneet, eli nämä kyborgit tulevat tekemään lähes kaikki nämä raskaammat työt täällä ja taas tämä työväestö, joka nämä työt vielä tänään tekee, niin näiden BlackRock sijoitusyhtiön omistajien mielestä tämä työväestö on enää sen jälkeen pelkkiä hyödyttömiä suursyömäreitä, jotka eivät enää tuota valtioille mitään.
Samoin myös eläkeläiset ovat se ihmisvästö, joka näiden BIG PHARMA lääkeyhtiöiden toimesta halutaan aina ensimmäisenä rokottaa pois, minkä vuoksi eläkeläisistä kutsutaan tätä nimitystä, kuinka he kuuluvat riskiryhmään.
Lähteet: Cointelegraph