http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

maanantaina, tammikuuta 04, 2016

Ryhmä aseistautuneita miehiä vallannut luonnonpuiston päämajan Oregonissa, Sionistinen CNN heti kameroineen paikalla


Maailman tiedotusvälineet raportoivat, että Yhdysvaltain, Oregonissa olisi nyt n. 150 aseistautuneen miehen joukko vallannut siellä sijaitsevan Malheurin luonnonpuiston päämajan.

Kapinallisryhmä on CNN:n mukaan ilmoittanut olevansa valmis tappamaan tai tulemaan tapetuiksi.


Sionistisen tv-kanava CNN:n kamerat olivat heti ensimmäisenä paikalla ja yleensä kaikki ne jotka ovat seuranneet Yhdysvalloissa toteutettuja psykologisia operaatioita (psyop), niin vääjäämättä CNN:n medianäkyvyys on aina leijonasosan muita tv-kanavia edellä.


Aseistautuneen joukon johtaja on muuan Ammon Bundy niminen mies. Hänestä pikainen googletus kertoo heti sen, että miehen koko nettihistoria on luotu vasta viimeisen vuorokauden sisällä, että tästä herää nyt kysymys, että esiintyykö hän todellakin omalla nimellään ? Toisaalta miehen facebook profiilin historia ulottuu aina vuoteen 2008 asti.


Jos tällainen mies nimeltä Ammon Bundy, jolla on vahvoja poliittisia näkemyksiä ja aikoo nyt 150 miehen joukolla haalia lisää aseistautuneita USA:n kansalaisia kapinoimaan valtiovaltaa vastaan, saa vielä Sionistiselta CNN:ltä täyden puheenvuoron välittömästi ? 

Tässä on siinä tapauksessa oltava jotain mätää, sillä jos tuolla aidot USA:n patriootit nyt pitäisivät kapinakeskusta, niin Sionistinen CNN kanava raportoisi heistä vain negatiivisesti.

Mistä sitten nyt on kyse ? 

Facebookkiin ladatulla videolla Bundy kertoo tuolla vallatun rakennuksen edustavan "tyranniaa" ja keskushallinnon harjoittamaa kontrollia. Hänen mukaansa tämä voi nyt olla alku separatistiselle liikkeelle. 

Onko Sionistinen valtaeliitti nyt synnyttämässä tällä media/psyop-operaatiolla USA:n sisällissotaa ? Vai onko tämän tarkoitus päättyä lavastettuun tai oikeasti toteutettuun Waco tyyliseen verilöylyyn ? 

Bundy on mediassa kehottanut myös muita Amerikkalaisia liittymään joukkoon ja ottamaan aseensa mukaan. 

Sosiaalisen median mukaan joukossa olisi myös Klu Klux Klanin ja äärioikeiston henkilöitä. 



Tätä tapausta jos nyt lähtee analysoimaan Sionistisen CNN-kanavan kautta, niin en yhtään pitäisi sitä ihmeenä jos tämä tapaus vielä päättyisi siihen, että USA:n liittovaltion agentit tarkka-ampujineen murhapolttaisi nuo sadat Yhdysvaltain kansalaiset sinne rakennukseen sisälle ja kaikki vielä näytettäisiin suorana ulos CNN:ltä. Kyllä Illuminatin Sionistit ovat aina olleet sairaita vallanhimoisia ja verenvuodatusta ylistäviä psykopaatteja. He suorastaan nauttisivat jos tällainen Wacon tyylinen verilöyly näytettäisiin suorana heidän omistamaltaan CNN:ltä ulos.

Onhan heillä tapana järjestää omia yksityisiä murharituaalejaan, joista osa on eräänlaisia metästysaiheisia leikkejä, jossa myös osat Euroopan kuninkaalliset ampuvat kivääreillä kidnapattuja ihmisiä hengiltä metsissä. Näitä murharituaaleja on aina vartioitu tarkasti, ettei niihin pääse kukaan ulkopuolinen livahtamaan paikalle. Scorpions yhtyeen ex-basisti paljasti, että hän oli kerran ollut kustuttuna näissä murharituaalikemuissa. Sanoi vielä ihan suoraan kameralle, että siellä tapettiin ihan oikeita ihmisiä.


Mutta jos ylipäänsä tämä tapaus tulee näin päättymään, niin sillä on aivan oma poliittinen motiivi ja erityisesti USA:n isänmaallisessa väestössä halutaan saada aikaan eräänlaista vihaa hallintovaltaa kohtaan.

Infowars.com Alex Jones ehti jo tästä tapauksesta vauhkota, että tämä tulee johtamaan USA:n sisällissotaan jo nyt vuonna 2016.

Bundy kertoi Yhdysvaltain tiedotusvälineille, että tuosta paikasta tulisi tukikohta patriooteille. 

Jäämme kuitenkin seuraamaan tilannetta ja seuraavina viikkoina tai päivinä sitten näemme, että mihinkä tämä kyseinen tapaus vielä eskaloituu. Koska jos kyse on psyop -operaatiosta, niin niillä on aina tapana eskaloitua jonnekin ennaltasovittuun juttuun, jolla pyritään sitten muokkaamaan massojen poliittista ja julkista mielipidettä milloin mistäkin asiasta. 


Lähteet:http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1451791907470.html

http://www.infowars.com/live-now-civil-war-2016/