http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

tiistaina, tammikuuta 05, 2016

Ministeriö yrittää tuhota Suomalaisten työpaikkoja, vedoten maahanmuuttajiin


Suomen opetus ja kulttuuriministeriö valmistelee tällä hetkellä uudistuksia, joilla maahanmuuttajat saataisiin nykyistä halvemmalla työmarkkinoille. 

Tämä tietäisi toteutuessaan sitä, että maahanmuuttajaväestöä alettaisiin käyttää Suomalaisten työmarkkinoiden tuhoamiseen ja Suomalaisväestö siirtyisi tämän johdosta yhä suurenevissa määrin työttömyyskortistoon. 

Hankkeen yksi näkyvimpiä kannattajia on Kokoomuksen Juhana Vartiainen.

Suomessa asuvien Somalien työttömyysprosentti on 55,2 % Niin mitä se kertoo heistä ? Varsinkin tämä 90-luvun alussa Suomeen asettunut Somalialaisten sukupolvi on tehnyt lisää lapsia, joista lapsista on nyt jo kasvanut aikuisia. On käyty jopa ammattikoulu loppuun. 

Somalian kansalaiset ovat väkimääräänsä suhteen Suomen rikostilastoissa yliedustettuina. Hannu Niemen tutkimuksesta voidaan laskea, että Suomessa asuvien Somalian kansalaisiin kohdistuvia rikosepäilyjä on väkilukuun suhteutettuna lähes kolminkertainen määrä suomalaisiin verrattuna. 

Suomen vankiloissa oli jo vuonna 2005 peräti 7 % ulkomaan kansalaisia, joista puolestaan 8 % oli Somaleja.

Joka neljännellä somalialaisella ei ole lisäksi perustason tutkintoa. Erityisesti naiset ovat heikosti koulutettuja. 

Ainoa asia jossa Somalialaiset ovat Euroopan kärkeä on se, että ne osaavat lisääntyä enemmän kuin koko Eurooppalaiset muut maat yhteensä. 

Mikä sitten takaa sen, että jos tähän maahan tuodaan väkisin miljoonia Afrikan ja lähi-idän maahanmuuttajia seuraavien kymmenien vuosien aikana, että se tulisi parantamaan tämän maan työllisyystilannetta. 

Ja paskat! Kaiken tämän tarkoituksena on hajoittaa Suomen valtion kansallisidentiteetti ja luoda aikaan koko Euroopanlaajuinen valkoinen kansanmurha. Siitä tässä on ollut aina kyse, eikä mistään hädänalaisten Afrikkalaisten tai lähi-itäläisten auttamisesta.



Nämä YK:n Agenda 21:n takia tänne pakkomajoitetut Afrikan venepakolaiset eivät ole valmiita mukautumaan suomalaiseen kulttuuriin, vaan olettavat että myös täällä voisi kohdella mm. naisia samalla tavalla kuin heidän kotimaissaan. Siksi saamme jatkuvasti lukea lehdistä, kuinka Afrikan mies on taas puskaraiskannut ohikulkevia suomalaisnaisia. Siihen vielä suomalainen suvakki vähättelee näitä tapauksia, joista osalle uhreista jää elinikäiset traumat.

Suomen valtiota ollaan nyt raiskaamassa pahemman kerran tämän "monikulttuurisuuden" nimessä. 

Suomen lehdistön puolella taas on käytössä mustat listat, että jos yksikään ns. suvakkimedian toimittaja alkaa kertomaan tämän totuuden multikulttuurisuudesta, niin häneltä loppuu työt siihen. 

Helsingin Sanomat otti oman mustan listansa käyttöön jo useita kymmeniä vuosia sitten. Aikanaan mm. Uudessa Suomessa (tuolloin julkaistu sanomalehti) julkaistiin artikkeleita, joissa kritisoitiin voimakkaasti Hesarin pääomistaja Aatos Erkon perheen jäseniä. Uuden Suomen kuoltua sekä Hesari että Ilta-Sanomat olivat ryhtyneet julkaisemaan näitä jälleen, kunnes äkkiä Sanoma Osakeyhtiö langetti kyseiselle toimittajalle julkaisukiellon.

Kävi ilmi, että tämän jutun kirjoittaneen toimittajan nimi oltiin lisätty tähän rekisteriin n. vuonna 1985.

Helsingin Sanomiea julkaiseva Sanoman osakeyhtiö pitää mustaa listaa ja vahtii, ettei rötöseliittiä epäkunnioittavat toimittajat pääse harjoittamaan ammattiaan. Valvonta koskee kaikkia suomalaisia lehtiin kirjoittajia. Jokainen toimittaja tietää jättää siis Erkon perheen rauhaan ainakin jos aikoo hakea työpaikkaa Sanoma WSOY-yhtymästä.




Lähteet:http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2016010420906329_cm.shtml 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_somalit