http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

sunnuntaina, joulukuuta 11, 2011

Jälleen uusi tekijänoikeusmafian oikeusmurha Suomessa

22-vuotias nuori mies tuomittiin keskiviikkona hurjiin korvauksiin tekijänoikeusrikoksista.

Mies tuomittiin Espoon käräjäoikeudessa yli 220 000 euron korvauksiin siitä, että hän oli valmistanut luvatta kopioita musiikki- ja elokuvateoksista. Teoksia hän oli tarjonnut ladattavaksi tietoverkossa.

Mies oli perustanut 17-vuotiaana vertaisverkon, jonka avulla käyttävät pystyivät hakemaan musiikkikappaleita toisten käyttäjien tietokoneilta ja siirtämään niitä omille tietokoneilleen.

Oikeuden mukaan miehen toimista kärsivät useat huippuartistit.

Esimerkiksi 9. helmikuuta 2007 miehen palveluun tehtiin haku artisti Juha Tapion nimellä ja se tuotti peräti 1100 osumaa. PMMP:n Leskiäidin tyttäret -kappale taas toi 618 osumaa.



Siis hetkinen, eli artistit kärsivät ja tällä kärsimyksellä tarkoitetaan nyt taloudellista hyötyä. Pikaisen googlettamisen jälkeen selviää, että artisti nimeltä Juha Tapio suorastaan ui rahassa ja sitä on miehellä mm. 2009 verotettavien tulojen mukaan kertynyt 231 000 euroa ja nyt sitten tekijänoikeusmafian mukaan artistit kuten Juha Tapio kärsii tämän kyseisen yksittäisen tapauksen johdosta taloudellisesti on aiheuttanut hänelle huomattavia taloudellisia ansiomenetyksiä.


PMMP on myös hyvin menestynyt kaupallisesti ja tuottaja Jori Sjöroosilla ei ole ollut pulaa rahasta.



No jokatapauksessa nies tuomittiin nyt jättikorvauksiin. Hänet tuomittiin maksamaan hyvitystä Musiikkituottajat - IFPI Finland ry:lle 199 653 euroa ja Säveltäjäin tekijänoikeustoimisto Teostolle 20 426 euroa. Lisäksi mies maksaa molemmille usean tuhannen korvaukset.

Lähde: http://www.iltalehti.fi/digi/2011121114926498_du.shtml