torstaina, tammikuuta 31, 2019
Venezuelan presidentti Nicolas Maduro kertoi totuuden Venezuelan kriisistä
Venezuelan presidentti Nicolas Maduro kuvasi itsestään videon, joka leviää nyt maailmalla mm. RT-kanavan välityksellä, jossa hän kertoo totuuden Venezuelan kriisistä.
Hän kertoo tuolla videolla suoraan sen, että kyse on siitä että USA:n hallinto haluaa Venezuelan öljyvarat itselleen keinolla millä hyvänsä ja kun Venezuela dumppasi öljydollarit 3 kk sitten, niin se aiheutti USA:n öljymarkkinoilla pientä paniikkia.
Samalla hän kertoo myös kuinka USA:n sekä maailman valtamedia valehtelee röyhkeästi Venezuelan tilanteesta ja uutisoi kuinka hänellä olisi hallussaan joukkotuhoaseita.
Eli tätä samaa mantraa, jota hoettiin Saddam Husseinin kohdalla ennen Irakin sotaa. Muammar Gaddafin kohdalla ennen Libyan sotaa, Syyrian johtajan Bashar al-Assadin kohdalla ennen Syyrian sotaa jne.
Yllättäen aina ne valtionjohtajat pitävät hallussaan vaarallisia joukkotuhoaseita, jotka eivät suostu luovuttamaan maansa luonnonvaroja näille monikansallisille yhtiöille pilkkahintaan.
Venezuelan presidentti Maduro teki kuitenkin hyvin rohkean teon, kun hän kertoi kaikki nuo valemediassa salatut asiat julki.
Mutta aivan kuin yllättäen tämä kyseinen video ei ole ollut yhdenkään valemedian uutisissa, joten kun REUTERS, New York Times, Guardian, CNN, YLE, Iltasanomat, Iltalehti, Helsingin Sanomat ja kaikki muut valemediat vaikenevat tästä videosta, niin eikös se silloin todista sen, ettei tästä aiheesta haluta puhua missään valemediassa, että kuinka tämä Venezuelan vallankaappauksen syy on öljy.
Venezuela jäädytti nukke-oppositiojohtajan Juan Guaidón tilit
Venezuela jäädytti nyt nukke-oppositiojohtaja Juan Guaidón (kuvassa) tilit. Maan oikeusministeri vaati näitä toimia. Samalla myös Guaidólle laitettiin päälle matkustuskielto, eli hän ei saa poistua maasta.
Yhdysvallat on kuitenkin nyt varoittanut, että mikäli Guaidóa vahingoitetaan, niin seuraukset olisivat vakavat.
Mutta mikähän mahtaa olla syynä sille, että tätä Guaidóa pitäisi kohdella kuin jotain USA:n diplomaattia ?
Guaidó kun on CIA:n mies ja kuuluu myös vapaamuurareihin, joiden esiliina päällä hän tuossa ylemmässä kuvassa vasemmalla poseeraa.
Guaidó sai CIA:lta toimeksiannon, että hänen tulisi julistautua tuona Venezuelan vallankaappaushallinnon presidentiksi ja hän noudatti jo käskyä.
Hänestä CIA aikoo tehdä tulevan Venezuelan vallankaappaushallinnon nukkepresidentin, joka palauttaisi Venezuelan öljyvarat takaisin näiden ahneiden monikansallisten yhtiöiden käyttöön palauttamalla takaisin öljydollarit, jotka Maduro sulki Venezuelasta muutama kuukausi sitten.
Lähteet: Iltalehti
RT