http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

maanantaina, tammikuuta 21, 2019

Mitä Helsingistä Ouluun matkalla olevassa IC-junassa oikein tapahtui - Kuului hirveä pamaus


Teksti: Teemu Vehkala

VR ja Suomen viranomaiset selvittävät parhaillaan, että mikä aiheutti eilen Helsingistä Ouluun matkanneet InterCityjunan rikkoutumisen Lahden oikoradalla.

Juna lähti matkaan Helsingistä eilen sunnuntaina klo 11.19, ja se oli matkalla Kouvolan ja Kuopion kautta Ouluun.

Mutta sitten alkoi tapahtumaan, kun hieman ennen Lahden juna-asemaa junassa rysähti ja samalla kuului hirveä pamaus, jonka seurauksena useiden matkustajien penkit rysähtivät vinoon ja taakse.

Lukuisat matkustajat saivat tilanteen seurauksena niska ja selkäkipuja ja Lahden asemalla huomattiin, että junavaunun pohjaan oli jäänyt suuria jälkiä.

Tapahtuneesta tekee kuitenkin se hyvin omituisen, ettei VR:n mukaan kyseisellä rataosuudella oltu havaittu mitään poikkeavaa esim. sinne kuulumatonta esinettä tai vastaavaa.

Kyseinen junayksikkö joutui kuitenkin jäämään Lahden asemalle ja matkustajat ohjattiin toisiin junavaunuihin, jotka jatkoivat kohti Oulua.



Tästä mystisestä pamauksesta jäivät voimakkaat jäljet junan pohjaan ja nyt Suomen onnettomuustutkintakeskus (Otkes) tutkii, että mikä nämä jäljet oikein junan pohjaan aiheutti.

Emme vielä tiedä, että mikä esine on aiheuttanut nämä. Mutta joku esine siellä on ollut mikä aiheutti sen jäljen, sanoi raideliikenneonnettomuuksien johtava tutkia Esko Värttiö Otkesista.

Voin näin allekirjoittaneena kertoa sellaisen jutun, että olin muutama vuosi astumassa Saksalaiseen Mein Flixbuss yöbussiin joka oli matkalla Amsterdamista Berliiniin. 

Jo tuohon bussiin astuessa sisään minulle tuli hyvin voimakas tunne, että kaikki ei ollut aivan normaalisti. Kun näin tuon linja-auton vieressä Israelilaisen miehen, joka ei noussut tuon bussin kyytiin lainkaan, eikä hän saattanut sinne ketään tuttuaan. 

Tuossa vaiheessa kun tämä yöbussin kuljettaja käynnisti moottorin, niin näin tämän israelilaisen miehen seisovan tuolla Amsteramin linja-autoaseman läheisellä juna-asemalla ja hänellä oli kädessään jokin kännykkää muistuttava laite.

Tämän jälkeen bussissa rysähti todella voimakas paineaalto, joka oli niin voimakas että tämän linja-auton ikkunat helähtivät tuon paineaallon seurauksena ja se oli niin voimakas, että aivan kuin tämä linja-auto olisi lentänyt muutaman sentin ilmaan ja rysähtänyt sen jälkeen takaisin maahan.

Muut matkustajat olivat hyvin ihmeissään, että mikä tämä mystinen pamaus oikein oli. Mutta minä tiesin, että se oli Israelin tiedustelupalvelu Mossadin epäonnistunut C4 muoviräjähteen laukaisu, jonka estivät nämä eräät ulkopaikkakuntalaiset
tahot, jotka taisivat tässä IC-junan pamauksessa myös suojella meitä suomalaisia tämän vieraan valtion tiedustelupalvelun valtionterrorismilta.  



Sillä Mossad voi olla hyvinin se taho, joka on tilattu Suomeen tekemään jälleen uusi pommi-isku, jonka kohde voisi hyvin olla vaikka Suomalainen juna. Sillä Myyrmannin pommi-isku oli Mossadin käsialaa ja he lavastivat erittäin taitavasti Petri Gerdtin tämän tekijäksi. Kun se oli helppo lavastaa näyttämään siltä, koska Gerdt oli ns. kotikemisti, joka harrasti pommien rakentamista ja hänellä oli tapanaan rakennella omatekoisia pommejaan ja käydä räjäyttelemässä niitä Vantaan metsissä. 

Mutta Israelin tiedustelupalvelu Mossad myös varoitti Suomessa ja erityisesti pääkaupunkiseudulla asuvia diplomaattejaan tuolloin 2002 syksyllä, ettei sinä yhtenä perjantaina sopisi mennä tähän Vantaan Myyrmäessä sijaitsevaan Myyrmannin kauppakeskukseen, ja se johtui siitä, että koska Mossadilla oli silloin käynnissä se operaatio, jolloin he räjäyttivät tuon pommin, joka lavastettiin Petri Gerdtin aiheuttamaksi. 

Suomen korruptoitunut media alkoi lähes välittömästi laittamaan julkisuuteen vääristyneitä väitteitä mm. siitä, että kuinka tämä pääepäilty Petri Gerdt olisi ollut erakko luonne. Mutta silloinen Seiska-lehden juttu taas paljasti, että nämä väitteet olivat täysin tuulesta temmattuja ja niillä ei ollut lainkaan totuuspohjaa. 

Sen sijaan Petri Gerdt oli tuolla Tikkurilan Hong Kong myymälässä tuon 3kk työskentelynsä ajan erittäin pidetty työntekijä, jossa hän toimi tuolloin kesätyössä yleismiehenä.

Mossad sai kuitenkin lavastettua tuon Myyrmannin pommi-isku operaation todella hyvin, koska saivat samalla räjähtämään myös tämän Petri Gerdtin repussa olleen räjähteen, jossa oli mm. nauloja ja ilmakiväärin hauleja. 

Tuossa Myyrmannin pommi-iskussa kuoli Petri Gerdtin lisäksi 6 ihmistä, joista valtaosa oli vielä lapsia.

Tämmöisiä brutaaleja ja lapsiin kohdistuneita pommi-iskuja rahoittaa mm. Goldman Sachs, JP Morgan, Morgan Stanley International, Citigroup, Bank of America pankkiliikkeet, joiden pääomistus on näillä maailman rikkaimmilla pankkisuvuilla.

He käyttävät tätä veristä valtionterrorismia yhtenä väestönhallintakeinona ja siinä tapauksessa näillä valtionterrori-iskuilla on aina jokin poliittinen motiivi.

Mossad tilattiin mm. vuonna 2005 heinäkuussa asentamaan C4 muoviräjähteet Lontoon metroon sekä linja-autoihin ja tämä pommi-isku operaatio suoritettiin 7. heinäkuuta 2005 ja lavastettiin Al-Qaidan tekemäksi.

Toimeksianto Mossadille johtui siitä, kun Libyan silloinen johtaja Muammar Gaddafi oli saanut päähänsä perustaa Afrikkaan kultaan sidottu valuuttajärjestelmä ja hän sai jo muutamia tuon idean tukijoita Lontoon pörssistä asti. Joten tämä selitti sen, että miksi Lontoossa sitten räjähti.

Mutta nyt kun tullaan Suomeen ja siihen, että mitkä intressit Mossadilla ja CIA:lla on Suomen osalta. 

Nämä kumpikin tiedustelupalvelu tekee Suomessa vakoilua ja CIA:n tavoite on saada Suomi mm. Natoon sekä pidettyä tämä EU:ta myötäilevä pakolaisintegraatiolinja pystyssä. 

Mossadilla taas ovat Israelia myötäilevät intressit, joihin kuuluvat mm. Suomen ydinteollisuuden tuottama uraani isotooppi 235, jota nämä lukuisat Israelin armeijan ydinaseet tarvitsevat polttoaineiksi.

Tätä 235-isotooppista uraania tuotetaan Suomen ydinvoimaloissa sivutuotteena ja myydään pääosin Israeliin.

Ketkä ovat tilanneet terrori-iskun Suomeen

Monia voisi kiinnostaa, että keitä ovat nämä äärimmäiset rikollistahot, jotka tilaavat terrori-iskuja Suomeen ? 

Suomessa kun toimii näitä äärimmäisen rikkaita ja vaikutusvaltaisia sukuja, joiden omaisuus pyörii monissa miljardeissa. 

Heidän poliittiset intressit tämän maan osalta pyörivät siellä sektorilla, että he haluavat hyötyä kapitalistisesti mm. halvasta työvoimasta ja heikentää palkkoja sekä sosiaaliturvaa, jotta heidän valtansa kasvaisi täällä.

Mutta koska tämä maan kansallinen identiteetti ei olla vieläkään tuhottu lopullisesti haittamaahanmuutolla, niin tämä poliittinen vastarinta on siksi kukistettava keinolla millä hyvänsä, jos tätä asiaa kysyy tältä valtaeliittilaumalta. 

Joten tämän vuoksi valtionterrorismi on katsottu hyvin voimakkaaksi pelotteeksi kansainvälisellä tasolla, joilla ollaan sitten onnistuttu laittamaan kansakunnat pelon valtaan ja tuolla hetkellä jos Suomen kansa saadaan alistettua tuon terrorismin pelon valtaan, niin silloin on sitten sopiva hetki alkaa riisumaan näitä Suomen perustuslaillisia oikeuksia ja oikeusturvaa, jota jo nähtiin mm. tämän Turun puukotuskeissin jälkeen.

Nämä rikkaiden rahasukujen konnat sekä pankkiirit ovat niin vaarallista sakkia, että heille on aivan sama, että saadaanko räjäytettyä 1 bussi tai 10 bussia ihmisiä kerralla. He voisivat räjäyttää vaikka kokonaisen jalkapallostadionin ilmaan jos he haluaisivat, mutta yleensä heidän rahoittamansa valtionterrorismi kohdistuu vain pieniin määriin ihmishenkiä, jotka he uhraavat tai yrittävät uhrata tämän globaalin uuden maailmanjärjestyksen tieltä.

Mutta sen sijaan näitä avaruusolentoja vastaan nämä tahot eivät pärjää millään mittarilla, koska nämä ulkopaikkakuntalaiset pystyvät purkamaan niin C4 räjähteitä ja jos niitä yritetään räjäyttää vaikka junissa, niin ne jäävät tuollaisiksi suutareiksi, jos nämä ulkopaikkakuntalaiset tahot tulevat väliin. 

Samoin myös jos näitä ulkopaikkakuntalaisten aluksia (palloliittouma) vastaan hyökättäisiin vaikka Hornet hävittäjillä, niin näiden palloliittouman alusten käyttävä häive-teknologia toimii kuin peili mm. ohjuksia vastaan. 



USA:n armeijan korkein johto on hyvin tietoinen siitä, että näitä ulkopaikkakuntalaisia aluksia on tullut tämän planeetan ilmatilaan, kuten niitä tuli Helsingin ilmatilaan toukokuussa 2016 melkein tunniksi keskellä päivää.

Mutta näillä galaktisen federaation palloliittouman aluksilla ei kuitenkaan ole oikeutta tunkeutua tänne siinä mielessä, että he pidättäisivät nämä langenneet Illuminaatit ja toimittaisivat heidät Guantanamoon. 

Sen tekee sitten vaikka Trumpin hallinto, jos sinne saadaan sen verran suoraselkäistä porukkaa.  

Nythän tosiaan on liikkunut huhuja, että jenkeissä olisi jo alkaneet nämä sotilasoikeudenkäynnit tätä eliittiä vastaan, vaikka CIA:n peiteoperaatio Quanon laittaa näistä liikkeelle väärää tietoa. 

Mutta sitä varten tämä QUANON-operaatio on CIA:lla toiminnassa, jotta se saisi passivoitettua tätä maan kohtalon varajoukkojen porukkaa. Jotta heidät saataisiin ns. passivoitettua, etteivät he enään tekisi mitään kuin vain odottaisivat, että ensi viikolla on Illuminaatit viety Guantanamoon ja kaikki on jo ohitse.

Mutta kaikki ne jotka näitä kuvioita ovat seuranneet jo yli kymmeniä vuosia tietävät kyllä sen, että tämä läntinen pankkiirikartelli on järjestäytyneen rikollisuutensa puolelta hyvin vaikutusvaltainen verkosto, jossa vapaamuuraritkin pitävät tätä rikollista verkkoa yllä.

Miltei kaikki heidän valtansa perustuu satanismiin ja siihen, että vain tällä n. 8500 henkilön muodostamalla salaseuralla on tällä pallolla kaikki raha ja valta. Mutta olihan muinaisen Atlantikin aikana näitä jumalasta seuraavia ylipappeja, joiden muodostama verkosto kokoontui myös muiden tavisten selän takana. Eli ei ole tämä nykyajan valtapelleily juuri muuttunut niistä ajoista edelleenkään.

Mutta tästä koko leikistä tekee hyvin haastavan se, että koska tämä Tellus planeetta on elämänkokeiluplaneetta, jossa vallitsee mm. vapaa tahto. 

Eli jos joku tahtoo olla satanisti, niin hän sitten valitsee olla satanisti jne. 

Jos joku valitsee pedofilian, niin hän siirtyy silloin tuolle pimeälle polulle. 

Mutta näiden langenneiden Illuminaattien keskuudessa tämä lapsiin seksuaalinen kajoaminen mm. pedofilian ja insestin keinoin on tuossa satanistisessa järjestelmähierarkiassa enemmän sääntö kuin poikkeus, joka tekee myös näin ollen miltei Lestadiolaisestakin lapsiinsekaantumisesta eräällä tavalla satanistisen kultin. Vaikka ei voi kuitenkaan kaikkia Lestoja yleistää sellaisiksi.

Tämän planeetan moraali on tällä hetkellä jollain niin matalalla tasolla, että tämän vuoksi tänne oli pakko syntyä näitä/meitä muualta tulleita kosmisia sieluja, joille annettiin jokaiselle hyvin vaikea tehtävä.

Mutta mitä vaikeampi tai vaarallisempi tehtävä, niin sitä suurempi suojaus sinulle myös annetaan jne.

Sillä asia on todellakin niin, että jos teillä on vaarallinen tehtävä ja vaikka teidän ylitsenne yritetään ajaa autolla, niin tuo auto ei lopulta pysty ajamaan ylitsenne. Joten nämä konnat yrittävät siis ampua meitä kuin tykillä kärpäsiä ja ovat siinä äärimmäisen epätoivoisia. 

Tämä Illuminatin satanistinen eliitti kun ei kestä lainkaan tätä tietoisuuden valoa ja he yrittävät tukahduttaa sen täältä kaikin keinoin.

Kun taas nämä lukuisat kosmiset sielut, jotka valitsivat syntyvänsä tänne vapaaehtoisesti tulivat tuomaan tänne sitä valoa. Joten ei sitä valoa tänne mikään Lucifer tuonut, vaan sen toivat ja tuovat nämä lukuisat sielut, jotka kuuluvat meihin ihmiskunnan kohtalon varajoukkoihin.

Suomi on täällä pelikentällä suojeltu kohde kuten on nyt huomattu ja vaikka tänne yrittääkin pimeys iskeä tätä Pohjolasta tulevaa valoa vastaan, niin tämä pimeys ei kuitenkaan saa missään vaiheessa tätä lopullista niskalenkkiä tästä maasta ja siitä pitävät huolen nämä lukuisat valon verkostoa suojelevat tahot niin maan päällä kuin toisilta tasoilta. Joten näin ollen meillä suomalaisilla ei ole syytä huoleen.   

Vaikka nuo Israelilaiset väittävät, että he olisivat se ainoa jumalan valittu kansa. Mutta kyllä se asia on niin, että Suomi on se jumalan valittu kansa.


Lähteet: https://www.ksml.fi/kotimaa/Intercityjunan-vaunu-rytkähti-oudosti-oikoradalla-–-Otkes-Kummallinen-juttu/1313781