http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

keskiviikkona, joulukuuta 16, 2020

Kansalaiset köyhtyvät, mutta Helsingin kaupunki rikastui 260 000 000 euroa


Korona-kriisi on köyhdyttänyt kotitalouksia, mutta Helsingin kaupunkia se ei juuri köyhdyttänyt, koska Helsingin kaupunki teki ylijäämää noin 260 miljoonaa euroa.

Lainasaatavia on nyt kaupungilla lähes kaksi kertaa enemmän kuin velkoja.

Voisi olettaa, että kaupunki pistää nyt rahaa julkisiin palveluihin ensi vuonna, mutta näin ei kuitenkaan käy, koska kaupunkilaisten vyötä aletaan kiristämään heti 2021 vuoden alusta, koska moniin julksiin palveluihin varataan silloin yhä vähemmän rahaa.

Työttömyys on räjähdysmäisesti nousussa ja samaan aikaan julkisia palveluja karsitaan.

Mistähän tällainen sillan alle kotouttamispolitiikka on oikein kotoisin ? No tietenkin talouden nollakasvusta, jota myös Suomen kaikki hallituspuolueet ovat salaisesti sitoutuneet noudattamaan.

Talouden nollakasvuohjelma on globaali talouden tuhoamiseen keskittyvä ohjelma, jonka tavoitteena on synnyttää joka vuosi riittävän suuri määrä uusia työttömiä, jotta massatyöttömyyttä saadaan aikaiseksi. 

Näin sitten nämä "hyödyttömät suursyömärit", joiksi valtaeliitti heitä looseissaan ja kabineteissaan kutsuu, saadaan sinne kortistoon ja he alkavat erityisesti miespuolisina juomaan terveyttään, koska eivät enää kestä tuota jouten oloa ja perheet hajoavat yksi toisensa jälkeen.

Lähde: Helsingin uutiset