http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

tiistaina, elokuuta 04, 2020

Espanjan ent. kuningas Juan Carlos lähtee korruptiosyytteitä maanpakoon

Espanjan entinen kuningas Juan Carlos kuvattuna vuonna 2017.

Espanjan entinen kuningas Juan Carlos (82) on kertonut pojalleen, että hän joutuu lähtemään maanpakoon korruptiosyytteitä.

Espanjan korkein oikeus aloittaa korruptiottutkinnan, koska Juan Carlosin epäillään saaneen Saudi-Arabiasta 90 miljoonan euron lahjukset, jotka talletettiin Juan Carlosille kuuluvalle yksityiselle Sveitsiläiselle tilille.

Juan Carlos joutui luovuttamaan kuninkaan valtaistuimen pojalleen Felipelle vuonna 2014, jolloin hän menetti syytesuojansa.

Nyt Felipe on taas ilmoittanut lopettavansa tämn vuoden maaliskuussa lopettavansa isälleen maksaman vuotuisen määrärahan maksamisen.

Näin ne ihmiskauppiaat ja valtionteterrorismiin sekaantuneet valtionjohtajat joutuvat lopulta lähtemään maanpakoon, kun heitä odottaa sama oikeuslaitos kuin muitakin tavallisia pulliaisia. Nämä Euroopan kuninkaalliset ovat todellisuudessa puhtaita rikollisia, jotka ovat silloin kauan aikaa sitten kaapanneet vallan kuningashuoneissa.

The Queen's Gold Piano Is the Best Weird Flex - Queen's Gold Piano ...

Britannian kuningashovikin on pelkkä äärimmäisen rikas rikollisjärjestö, jonka piti oikein Irakin sodankin seurauksena vielä varastaa Irakin Presidentti Saddam Husseinin palatsin kultainen flyygeli, joka tuotiin Kuningatar Elisabeth II:n kuninkaanlinnan salonkiin Irakin sodan sotasaaliina.

Saddam Husseinin tytär paljasti tämän.

Lähde: Iltalehti