http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

sunnuntaina, helmikuuta 07, 2021

Onko Belgialaiset täysin seonneita - Belgia päätti rajoittaa yksinelävien elämää sakon uhalla


Piti oikein kaksi kertaa hieroa silmiä, että onko tämä lehtijuttu totta, vai huuhaata. Kun nyt Belgiasta kuuluu kummia. 

Siellä Belgian hallinto uhkailee nyt yksin asuvia kansalaisiaan, että jos halaat toista ihmistä päivässä yli 2 kertaa, niin silloin saatat saada sakkoja ja tässäkin vedotaan koronaviruksen pelkoon. Mihinkäs muuhun.

Miten ylipäänsä yksittäisen ihmisen henkilökohtainen elämä, ketä hän tapaa ja ketä hän halaa tai kättelee voisi ylipäänsä kuulua jonkin maan hallitukselle millään tasolla ? 

Mutta riittävän hölmö ihminen, joka alistuu tällaisen valepandemian KORONAPLANDEMIAN elessä ja alistuu hallituksen edessä, jolloin Tukholman syndrooman oireet alkavat.

Nämä ihmiset altistavat itsensä mm. PSTD syndroomalle sekä koronapelko vaikuttaa myös heidän mielenterveyteensä ja näin on tämä Korona valepandemia suunniteltukin, että se murentaisi erityisesti yksinasuvien ihmisten psyykettä aina sille tasolle, että tämä koronapelko vaikuttaisi erityisesti yksinasuvien ihmisten henkistä jaksamista ja tällöin tapahtuu viimein se mökkihöperöityminen sekä muusta yhteiskunnasta eristäytyminen.

Eli kun tällainen sosiaalinen eristäytyminen toteutetaan kansallisella mitarilla, niin tällaisen valepandemian vaikutus on äärimmäisen tehokas, koska pelokas ihminen saadaan sillä keinoin murrettua henkisesti.

Jo yksistään YK AGENDA 21 ja YK AGENDA 2030 hankkeen päämääränä on hävittää kaikki ydinperheet.

Miehen ja naisen välinen seurustelukin nähdään tuossa suunnitelmassa kielletyksi, joten siksi tätä agendaa ajetaan eteenpäin länsimaissa ja siksi naisille on olemassa nämä Sinkkuelämää tyyliset tv-sarjat ja elokuvat, joissa naiset aivopestään tuohon sinkkuuden ja yksinelon todellisuuteen.

Mutta se on edelleen fakta, että jo vastasyntynyt lapsi jos jää vailla syliä sekä kosketuksia, niin se kuolee. 

Mutta samoin myös aikuinen ihminen, jos eristetään sosiaalisesti, niin juuri tämän läheisyyden poistaminen tuottaa ihmisellä suurimmat henkiset traumat ja näiden tuottamat sosiaaliset menot näkyvät lähivuosina mm. terveysmenojen kasvuna. 

Mutta eipähän näistäkään toimittajat suostu puhumaan, koska Koronaplandemia on sen tason huijaus, koska siinä pyörii jo lääkeyhtiöillä niin suuret rahat pelissä, että tätä huijausta kyseenalaistavat ihmiset sen sijaan leimataan pelon lietsojiksi ja mm. salaliittoteoreetikoiksi.


Mikä se virus todellisuudessa on ?

Jos nyt katsotaan tätä virushysteriaa nimeltä Korona, että jos kerta aina USA:n tartuntatautivirasto CDC ilmoitti jo viime kesänä, ettei sellaista virusta kuin Covid-19 olla edes eristetty ja sitä ei ole.

Niin CDC kertoi jo siinä totuuden.

Mutta mikä se virus sitten on, joka uhkaa meitä ? 

Tätä saatananpalvojien eliittiä sen sijaan yksi virus nimeltä Rakkaus uhkaa nyt koko maailman ympäri.

Sen tartuntaketjut leviävät juurikin suurissa ihmisjoukoissa ja livenkonserteissa. Mitä suurempi ilo ja onnellisuus näissä tilaisuuksissa syntyy, niin sitä suurempi rakkaus.

Tältä on sitten suojauduttava ja siksi nämä livetapahtumat tahdotaan jatkossa kieltää kokonaan. 

Tämän takia tämä valepandemia luotiin. Sillä mitään vaarallista viruast ei ole liikkunut missään.

Nämä koronatartunnat joita ilmoitetaan, niin nämä PCR testit ovat huijausta ja niiden luotettavuus on täysin nolla. 

Eihän ihminen voi mitään virusta kantaa, jos hän kantaa sitä oireettomana. 

Oireeton ihminen on terve.

Mutta tämä mielipuolinen korona lainsäädäntö sanoo, että jos sinulla työnnetään tikku nenään ja jos kone näyttää positiivisen tuloksen, niin silloin sinulla on korona ja sinun tulee vangita itsesi siihen useiden viikkojen karanteeniin.

Mutta katsotaas sitten, että mitäs tämä karanteeni todellisuudessa on?

Sehän on eräänlainen poliittinen vapaudenriisto, jolla sinun liikkumistasi rajoitetaan. Mutta koska koronavirus on peiteoperaatio ja tätä itse virusta ei olla oikeasti tavattu missään ja jenkkien tartuntavirasto CDC on myös asian julkisesti myöntänyt, niin tässähän on silloin kyse pelkästään tiettyjen ihmisryhmien hiljennysoperaatiosta.

Pelkästään yksittäinen työtön työnhakija, joka kuluttaa päivänsä kotonaan katsoen mm. televisiota. Niin tällainen ihminen on jokapäivä jo huomaamattaan siinä eräänlaisessa karanteenissa. Koska hänestä ei silloin juuri muodostu yhteiskunnalle mitään poliittista uhkaa, jos hän ei kirjoittele nettiin ja kritisoi systeemiä. Mutta näiden valtaelitistien mukaan taas jokainen yksittäinen kansalainen, joka uskaltaa kritisoida tätä mätää EU hallintoa ja ilmaisee edes sosiaaliseen mediaan kantaansa, niin nämä ihmiset taas ovat poliittisia hybridiuhkia ja näitä ihmisiä nyt voidaan käytännössä jos nämä ihmiset ovat riittävän tyhmiä menemään sinne antamaan työntää sen puikon nenäänsä. Niin näitä ihmisiä voidaan nyt passittaa kotiarestiin ja vedota koronaan.

Tämä on äärimmäisen vaarallista kehitystä, koska tämä eräs italialainen toimittaja sai jo viime syksynä käsiinsä koronaeristysleirien suunnitelmat ja paperista näki Ranskan osalta nämä suunnitelmat.

Saksassa on nyt paljastunut jo korona keskitysleiri.


Myös Pohjois-Koreassa haluttiin jo viime vuonna eristää koronapotilaat eritysleirille.

Mutta täytyy kyllä olla aika suuret joukkoharhat, jos vieläkin uskoo tähän tautiin, että terve ihminen kantaa tällaista tusinanuhaa, joka on niin vaarallinen virus, että sinun täytyy oireettomana aina antaa tunkea puikko nenääsi sisään, jolla rikotaan aivon eristeet, joka voi vielä aiheuttaa verenvuotoa.

Että tällaisella metodilla sinusta havaittaisiin jokin virus, jota et muuten itsestäsi huomaa ja täytyy olla melkoiset harhat, jos uskoo vielä siihen, että tällainen mRNA rokote pelastaa sinut tältä koronaviruksen aiheuttamalta vaaralta.

Mutta joukkopsykoosi toimii näin... Se on sitä tehokkaampi, mitä enemmän ihmisiä saadaan aivopestyä tuohon joukkoharhaan.

Näinhän se uutismediakin toimii propaganda koneistoineen. Eli ohjelmoidaan vaan pelolla ihmismieltä ja syötetään sinne jatkuvaa pelon viestintää, jonka uutisina tunnemme.

Mutta pelossa on vaan sellainen huono puoli, että se saastuttaa järjen ja ihmismielen henkisen yliminän toiminnan, jolloin ihmismieltä voidaan käyttää hyväksi mm. valheiden levittämiselle ja tämän tiedotusopin CIA loi silloin 1950-luvulla mm. Operation Mockingbird toimesta.

Lähde: HS