http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

lauantaina, elokuuta 05, 2017

Interpol pidätti Ilja Janitskinin


MV-lehden päätoimittaja Ilja Janitskin otettiin eilen kiinni Andorrassa Interpolin toimesta.



Janitskinilla todettiin aiemmin vakava syöpä umpilisäkkeen poiston yhteydessä otetuista koepaloista. Leikkauksen piti olla 16. elokuuta, mutta nyt todennäköisesti Suomen ulkoministeriö sekä Suomen keskusrikospoliisi (KRP) aikoo kiduttaa Janitskinia ja estää hänen pääsyn tuohon leikkaukseen.



Itsenäisyyspuolueen ent. puheenjohtaja Antti Pesonen (kuvassa) kuoli tänä vuonna 5. huhtikuuta vatsasyöpään, josta hän jo aiemmin selvisi leikkauksella.

Janitskinin kohdalla tämä vakava syöpä ei todennäköisesti syntynyt itsestään. Vaan näitä pystytään järjestämään näille poliittisille toisinajattelijoille etänä, jonka spesialisteja ovat läntiset tiedustelupalvelut.

2016 vuoden lopulla Janitskin kertoi että hän oli viettänyt aikaansa tuolla missä oleskeli (Andorralaisessa hiihtokeskuksen hotellissa) entisen Prinssi Charlesin henkivartijan kanssa.

Tämän tason miehet työskentelevät britannian tiedustelupalvelulle ja tiedä vaikka tällä miehellä oli Mi5:lta komennus päällä.

Janitskin joka tapauksessa vietti tämän kyseisen miehen kanssa sen paljon aikaa, että tuossa lomassa olisi voitu pudottaa toisen lasiin jotain jopa radioaktiivista ainetta, jolla saatiin lopulta aikaan tämä vakava vatsasyöpä.


Ilja Janitskinin siirrosta Suomeen ei mitään tietoa

Ilja Janitskinin luovutuksesta Suomeen vastaa ulkoministeriö. 

Viimeksi vuonna 2016 tapahtuneessa Europolin kiiniotossa oltiin Janitskinille jo varattu etukäteen Turun vankimielisairaalasta vuode/osastopaikka, joka tuli ilmi myöhemmin.




Eli hänet oli silloin tarkoitus viedä Hannu Lauerman (Turun vankimielisairaalan johtava ylilääkäri) kidutettavaksi ja pumpattavaksi täyteen psyykelääkkeillä. Vaikka Janitskinia pakkolääkittiin viime vuoden lopulla hyvin voimakkailla diapam annoksilla, jonka määräyksen antajaa ei vieläkään ole Suomen viranomaiset suostuneet kertomaan.

Janitskinilla ei silti ole vieläkään yhtään sytettä takanaan, joten jo nämä häntä koskevat rikosepäilyt mm. Helsingin Sanomien artikkelien tekstien luvattomasta lainaamisesta ovat äärimmäisen kovia rangaistuksia, jos tällaisesta tekijänoikeusrikkomuksesta tulisi 2 vuoden ehdoton kakku.

Mutta koska Janitskinin kohdalla kyse on alusta saakka ollut vain poliittisesta vainosta, joten silloin Suomen oikeuslaitos sekä lainsäädäntö sivutetaan täysin tässä tilanteessa.








KRP:llä Janitskinin kiinniotto otettiin vastaan riemuiten

Helsingin Keskusrikospoliisi (KRP) otti Janitskinin kiinnioton vastaan riemuiten, jota peukuttivat Twitterissä myös Kokoomuksen Suvi Lindén sekä Yle:n somalitoimittaja Ibrahim Husu Hussein.

Ottaen vielä huomioon että jos kiinniotettu on vakavasti sairas ja häntä nyt kidutetaan Suomen ulkoministeriön määräyksestä, niin tämä täyttää jo kaikki kansainvälisenkin kidutuksen tunnusmerkit.

MIksi Janitskin otettiin vasta nyt kiinni, vaikka hänen olinpaikkansa tiedettiin jo viime vuoden puolella ? 


Interpolilla sekä Suomen ulkoministeriössä tiedettiin jo viime vuoden puolella Janitskinin olinpaikka Andorrassa. Mutta miksi häntä ei jo silloin otettu kiinni ? 

Tässä kun saattoi olla taustalla tähän brittiläiseen tiedustelupalvelun mieheen liittyvä kytkös, että odotettiin ensin kunnes tämä vakava sairaus olisi aktivoitunut. Jonka jälkeen vasta iskettäisiin ja voitaisiin käyttää tätä hoitoon pääsemättömyyttä poliittisena kiristyskeinona. Sillä tämä on hyvin yleisesti käytetty keino poliittisten toisinajattelijoiden vaientamisessa.



Raumalainen toisinajattelija sekä aktivisti Markus Jansson ei saanut hänelle elintärkeitä lääkkeitä puoli vuotta sitten. 

Aktivisti Olli Heikkilä myöskään ei saanut hänelle elintärkeitä lääkkeitä, kun hänet vietiin oikeuden eteen saamaan tuomio nettikiihottamisesta joitain vuosia sitten.


Lakimiehet vaihtuneet tiuhaan tahtiin Janitskin casessa

Toinen omituisuus on tämä, että lakimiehet ovat vaihtuneet tiuhaan tahtiin tässä Janitskin casessa. Sillä viimeisen vuoden sisällä tätä juttua on jo palloteltu neljältä lakimieheltä toiselle. Nyt jutun läkimiehenä on murhamiesten ja elinkautisvankien taustalla usein tunnettu Heikki Lampela.

Asianajaja Kari Uotin kuului olla tämän jutun uusi lakimies, mutta peloteltiinko hänet tästä jutusta pois ? 

2016 syksyllä lakimies Ilja casessa oli Matti Nurmela
2016 vuoden lopussa lakimieheksi vaihtui Espanjalainen Juan Ignacio Navas Margues

2017 vuoden alussa lakimieheksi vaihtui Kari Uoti
2017 kesällä lakimieheksi vaihtui murhamiesten asianajajana tutuksi julkisuudesta tullut Heikki Lampela.

Taatusti tämä Janitskin gate on sen sarjan juttu, ettei sitä yksikään rehellinen lakimies pysty kovinkaan kauan hoitamaan. Ilman ettei hänen uraansa uhkailla lakimiesliiton puolelta sekä tämän muun korruptoituneen Demla ry:n mafian tahoilta.

Suomen oikeuslaitos on jo koko tämän Janitskin gaten ajan osoittanut täydellisen korruptoituneen sekä mädäntyneen tilansa.

Janitskinin tiedottaja Tiina Keskimäki yritti anella vielä äsken Suomen korkeimman oikeuden presidentiltä Janitskiniin kohdistuneen poliittisen vainon loppua. Mutta sieltä ei tullut armoa.


MV-lehti jatkuu vaikka Janitskin on pidätetty

Mutta sitten tämä asia joka tulee aiheuttamaan Janitskinia vihaavien oikeistolaisten keskuudessa suurta persekipua. On se että vaikka Janitskin on nyt pidätetty, niin MV-lehti jatkaa silti edelleen toimintaansa. Koska sillä on sen verran suuri joukko ylläpitämässä tuota verkkojulkaisua.

Suomen poliisihallintohan yritti vielä vuosi sitten täysin epätoivoisesti Helsingin käräjäoikeudelta lakkauttaa koko tuon nettijulkaisun. Mutta käräjäoikeus ei sentään suostunut hyppimään Suomen perustuslain päälle ja nämä sensuurifasistit joutuivat lopulta nuolemaan näppejään.

Eli tämä KRP:n poliisijohdon maljojen nostelu Janitskinin vangitsemisuutisesta kostautuu vielä näiden virkamiesfasistien omaan nilkkaan. Koska tämä juttu täyttää jo nyt kaikki kansainvälisen kidutuksen tunnusmerkit.

Joten jokainen virkamies joka on ollut osallisena Ilja Janitskinin poliittisessa vainossa sekä kiduttamisessa tullaan tuomitsemaan vielä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa (EIT). Koska tämä juttu ei näytä etenevän täällä läpimädän Suomen oikeuslaitoksen sisällä kuin vain näiden korruptoituneiden vallanpitäjien maaliin.

Me emme antaudu tämän vallanhimoisten sekä mielipuolisen valtaeliitin edessä luovuttamaan perusoikeuksiamme (sananvapaus) pois.


Janitkinin tukiverkosto laajenee seuraavien viikkojen aikana

Suomi Ensin liikkeen varapuheenjohtaja Marco de Witt ehti kuulla Janitskinin kiinniotosta kerätessään Janitskinin presidentinvaalien kannattajakortteja Jyväskylän kävelykadulla.

de Witt totesi, että heidän pouolelta tukimielenosoitusleiri nousee vaikka tarvittaessa Helsingin pasilan poliisitalon viereen.

Vaikka asiahan on niin, että jos Janitskin viedään sittenkin tuonne Turun vankimielisairaalaan kidutettavaksi, niin silloin tämä tukimielenosoitusleiri nousee sen vankimielisairaalan takapihalle.

Suomen valtioneuvoston sekä muun korruptoituneen viekamieskerhon sisällä on otettu koko Janitskinin aikomus lähteä Suomen 2018 presidentinvaaleihin pelolla vastaan.

Se sai jo kuset housuun tältä virkamiesloisten porukalta ja tämän vuoksi he nyt yrittävät vielä ottaa kidutuksen keinot käyttöön Janitskinin vaientamisessa.

Iljaa on todennäköisesti tälläkin kerralla pakkolääkitty voimakkailla diapam annoksilla, joita hänelle syötettiin väkisin myös 2016 lokakuussa Espanjassa.

Lisäksi Suomen ulkoministeriö oli viime vuoden lopussa ohjeistanut Espanjan viranomaisia, että kiinniotettava henkilö olisi erittäin vaarallinen miksi Janitskinin kiinniotossa käytettiin kuulemma jopa tarkka-ampujia. Eli oli tämä koko kiinniotto-operaatio hieman liiallisen ylimitoitettu.


Lähteet: http://mvlehti.net/2017/08/04/mv-lehden-paatoimittaja-ilja-janitskin-pidatetty/

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005315156.html  

http://mvlehti.net/2017/08/04/ilja-janitskinin-vaaliasiamies-tiina-keskimaki-pyysi-korkeimmalta-oikeudelta-ihmisvainon-loppua-ei-armoa/

http://mvlehti.net/2017/01/11/ilja-janitskinille-oli-varattu-paikka-turun-vankimielisairaalasta/ 

http://mvlehti.net/2017/08/04/rapido-on-turvassa/