http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

sunnuntaina, huhtikuuta 18, 2021

Venäjä väittää estäneensä sotilasvallankaappauksen sekä Lukashenkan salamurhan Valko-Venäjällä


Venäjä väittää estäneensä yhdessä Valko-Venäjän kanssa sotilasvallankaappausen sekä Valko-Venäjän Presidentti Aljaksandr Lukashenkan salamurhan. 

Kummankin maan turvallisuuspalvelut väittävät, että tämä vallankaappaussuunnitelma oli määrä panna toimeen 9. toukokuuta 2021 Valko-Venäjällä.

Venäjän tiedustelupalvelu FSB pidätti jo Moskovassa kaksi henkilöä, joiden väitetään olleen kyseisen vallankaappaussunnitelman aivot.

Toinen heistä on Valko-Venäjän kansalaisuuden omaava juristi Juri Zenkovitsh ja toinen taas valkovenäläinen kansalaisaktivisti ja kirjallisuuden tutkija Aleksandr Feduta, jolla on aikaisemmin vuodelta 1994 työkokemusta aina Lukashenkan hallinnosta. Mutta erosi myöhemmin protestiksi.

Lukashenkan mukaan vallankaappauksen valmistelusta tiesi myös Putin, joka oli jo keskustellut siitä Yhdysvaltain korkeimman johdon kanssa, kun USA:n hallituksen johto oli hyväksynyt vallankaappaussuunnitelman.

Lukashenkan mukaan kyseiseen suunnitelmaan kuului sekä hänen itsensä että hänen lastensa murhat.

Zenkovitshin väitetään käyneen konsultaatioita mm. Puolassa sekä Yhdysvalloissa ennen Moskovaan saapumistaan.

Tosiaan silloin 2014 vuoden alussa, kun Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa tapahtui tämä CIA:n vallankaappaus, niin eräs Puolalainen NATO:n kenraali koulutti nämä Maidanin tarkka-ampujat.

Todennäköisesti Valko-Venäjällekin suunniteltiin jotain samankaltaista värivallankumousta CIA:n tarkka-ampujineen.

Venäjän FSB:n mukaan näiden vallankaappaajien tarkoituksena oli tuhota fyysisesti koko Valko-Venäjän johto ja ottaa haltuun myös maan televisio- ja radiokanavat, katkaista sähköt ja estää Valko-Venäjän sisäministeriön toiminta vallankumouksen onnistumiseksi.

Mutta vielä tämä vallankumouksen päivämääräksi suunniteltu päivä oli 9. toukokuuta, koska silloin oli Neuvostoliiton voitto toisessa maailmansodassa natsi-Saksaa vastaan ja operaation koodinimeksi oli annettu CIA:lla koodinimi HILJAISUUS.

Tämä oli nyt melkoinen imagotappio CIA:lle, jonka Iltasanomat luonnollisesti sensuroi kokonaan pois. Koska Iltasanomien osakkeiden rahahanat johtavat aina Yhdysvaltoihin asti. 

Iltasanomien journalistit ovat myös CIA:n lahjomina käyneet mm. dokausreissuillaan mm. Prahassa sekä saaneet koulutusta Virossa mm. Viron salaiselta poliisilta (Kaitsepolitsei/Kapo).

Miksi Valko-Venäjä tuottaa pankkiireille harmaita hiuksia ? 

Tämä Valko-Venäjä on tuottanut näille pankkiireille harmaita hiuksia sen takia, koska maan Presidentti Aljaksandr Lukashenka on pelannut liikaa omaa peliään.

Hän mm. kieltäytyi IMF pankin tarjoamista 940 miljoonan dollarin lahjuksista, joita IMF tarjosi sinne vuosi sitten keväällä näitä pakkokaranteeneja vastaan.

Mutta kun Lukashanka ei ottanut tuota koronalahjusrahaa vastaan, niin sen jälkeen alkoi lännen mediassa armoton painostuskampanja Lukashenkaa vastaan ja kyseisen maan vaalit väitettiin vilpillisiksi jne.

Kun tässä että CIA lahjoo näiden maiden johtajia, niin tässä Illuminati jesuiittojen mallissa jokainen valtionjohtaja kumartaa aina sinne päin, jonne nämä rahan lahjojat sieltä Illuminaatista määrää ja se entiteetti on Saatana.

YK:n pääjohtajakin on joutunut vannomaan valansa Saatanalle.

Mutta jos vaikka tämä Lukashenka alkaakin toimimaan maansa ihmisten hyväksi, niin tämä on vastoin näiden pankkiirien sääntöjä ja heidän pelikirjansa mukaan Presidenttikin jos ottaa näitä CIA:n hillotolpparahoja vastaan, niin heidän kuuluu sen jälkeen olla lojaali näiden verirahojen lahjoittajalle.

Nämä veroparatiisiloiset ja Sveitsin pankitkin ovat vain sitä varten olemassa, että nämä sielunsa saatanalle myyneet heroiini ja lapsikauppiaat voisivat edes jonnekin tallettaa sen övereihin tuottoihin kasvaneet hillovarannot, koska ei niitä enää uskalleta omien maiden pankkeihin talletella.

Tähän vielä sisältyy sellainen salaisuus, että mm. poliitikkoja jos he tekevät työnsä hyvin, eli mädättävät riittävästi maataan, niin jossain vaiheessa heitä voidaan palkita näillä Sveitsin BIS-pankkien muovikorteilla, joilla sitten nämä korruptoidut poliitikot voivat vinguttaa näitä kortteja ulkomaan reissuillaan ja kustantaa niillä itselleen mm. luksushuoria sekä luksushotelleja.

Illuminatilla on pitkät perinteet näistä mm. poliitikkojen lahjonnasta ja voitelusta. Myös yleensä Sveitsin BIS-pankillakin on tapana salakuvata nämä poliitikkojen vyöhyketerapia reissut, joilla ne ministeritkin saadaan sopivasti hallintaan, että osaavat jatkossa olla lojaaleja esimiehilleen.


Mutta tässä Valko-Venäjän tilanteessa kyseinen maa on tässä Euroopan ja Venäjän välissä. 
Joten tästä syystä Saksa haluaisi tämän maan EU:n jäseneksi keinolla millä hyvänsä, koska tämän jälkeen sillä EU-armeijalla voitaisiin sitten hyökätä sinne Venäjälle suoraan. Eikä tämä Valko-Venäjä olisi enää itsenäisenä valtiona siinä ikävästi välissä.

Tästä on kysymys.

Ukrainan miehityksessä taas on aivan sama homma taustalla. Koska myös Ukraina halutaan saada länsimiehittäjien valtaan, jotta sitäkin maata voitaisiin käyttää Venäjää vastaan sotimiseen tulevaisuudessa.

Mutta tämän futuristisen sotakonfliktin tarkoitus olisi Venäjän valloittaminen sotilaallisesti ja sitä varten Saksa tarvitsisi vielä sen oman EU-armeijan.


Valko-Venäjän vallankaappauksen aivot ? 

Mutta silti jos tätä Valko-Venäjän vallankaappausoperaatiota tarkastelee lähemmin, niin ei nämä pari nimeä vielä ole sen aivot. Kuten myös silloin vuonna 1999 New Yorkin Wall Streetillä vaikutti muuan yli 3 miljardin dollarin omaisuuden haalinut libanonilais-brasilialainen pankkiiri nimeltä Edmond J. Safra, joka toimi tuolloin Venäjälle suunnitellun vallankaappauksen aivoina.


Suunnitelma oli saada syrjäytettyä silloinen Venäjän Presidentti Boris Jeltsin ja saada hänen tilalleen oligarkki Boris Berezovski, joka oli näiden pankkiirien kaveri.

Juoni oli seuraava... Jeltsin saatiin huijattua ottamaan Bank of New York nimiseltä pankkiliikkeeltä useiden miljardien ruplien laina Duumalle ja syyksi kerrottiin remonttitoimet.

Sitten kun rahat siirtyivät New Yorkista Moskovaan, niin tämän jälkeen tämän pankkiiri Edmond J. Safran kaverit soittivat Jeltsinille ja vaativat häntä eroamaan, tai muuten häntä syytettäisiin rahanpesusta. Mutta jos hän eroaisi, niin silloin nämä suojelisivat häntä.

No Jeltsin totteli käskyä ja ilmoitti erostaan 31.12.1999

Sitten seuraavana 2000 vuoden keväänä järjestettiin Venäjän seuraavat presidentinvaalit, mutta tämä vallankaappaussunnitelma vuodettiin jo siihen mennessä Venäjän FSB:n tietoon. Joten Berezovski joutuikin lähtemään maanpakoon Lontooseen.

pankkiiri Safra taas kuoli hämärässä tulipalossa Monacossa 3. joulukuuta 1999. 

Tähän Safran kuolemaan vielä liitttyy hämärä homma, sillä kaikki hänen miljardivaransa siirtyi erääseen Sveitsiläiseen HSBC pankkiin vain 3 päivää ennen hänen kuolemaansa, joka oli tulipalolla toteutettu murha.


Rahat siirsi sinne Safran tuttu pankkiirikaveri Bill Browder (kuvassa).

Näin näiden kansainvälisen Illuminaatin pankkiiri mafioosojen rahat takavarikoidaan pois, jos heistä aiotaan päästä ns. eroon.

Kun nämä jesuiitat, Vatikaani ja tämä muu Illuminati roisto-klaani... Niin ne pelaavat tuota omaa peliään, jossa pätavoite ei ole muuta kuin totaalinen maailman hallinta ja Valko-Venäjä on siinä nyt heidän tiellä. 

Joten luonnollisesti tästä Lukashenkan päästä sekä perheestä on luvattu edelleen joku hinta, joista ihan CIA:n ja Mossadin tiedustelupalveluiden sisällä voidaan käydä jopa keskinäistä kilpailua.

Lähde: IS (ulkomaat)