http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

sunnuntaina, helmikuuta 26, 2023

Nettiin vuodettiin kohunyrkkeilyottelun lavastettu käsikirjoitus


Somemaailmassa kohistiin tänään, kun sinne ilmestyi paperilappunen, jonne oli kirjoitettu tämän illan Saudi-Arabiassa järjestettävän Jake Paul vastaan Tommy Fury kohunyrkkeilyottelun salainen käsikirjoitus.

Vapaaottelija Dillon Danis otti asiaan kantaa Twitterissä ja kertoi puhuneensa tästä sopupelistä jo aikaisemmin.

Tuon nettiin vuodetun kässärin mukaan kyseinen ottelu alkaisi tunnustelevasti, mutta Paul pääsee pian niskan päälle. Sitten Furylla on ongelmia turvonneen silmänsä kanssa, mutta jatkaa ottelua omalla päätöksellään.

Käsikirjoituksessa sitten sanellaan tarkasti kuinka Paula jatkaa Furyn pehmentämistä vielä kaksi erää, ja lopulta kahdeksannessa erässä hän iskee tämän kanveesiin.

Jake Paul ei ole tosiaan hävinnyt ammattilaisuransa aikana vielä yhtäkään matsia, eikä tämän kässärin mukaan häviä tätäkään matsia. Brittiläisen vedonlyöntitoimisto Bet365 sivuilla Jake Paulin kerroin oli vielä aikaisemmin tänäiltana 1.80, mutta nyt se on laskenut jo 1.70


Onko ammattiurheilu jalkapallosta jääkiekkoon samanlaista vedätystä ? 

Onko sitten kansainvälisen tason ammattiurheilu jalkapallosta jääkiekkoon tällaista samanlaista vedätystä ? 

On

Italiassa mm. Juventus joutui irtisanomaan puheenjohtajansa Andrea Agnellin (kuvassa), kun jalkapalloseura Juventus sai rangaistuksen 15 sarjapisteen vähennyksellä. Koska oli syyllistynyt ottelutulostensa manipulointiin.

Tämä ylipäänsä, että miksi vedonlyöntitoimistoissa voi pelata näitä kansainvälisen tason jalkapallo tai jääkiekko-otteluita ? 

Siellä huijataan juuri näillä järjestetyillä sopupeleillä rahat ns. tuulipukuveikkajilta pois ja samalla nämä Illuminaatien roistot tietävät taas sovitut ottelutulokset ennalta, joten yhteiskerroin tällaisen putsauskierroksen aikana on joskus todella röyhkeän kova. Joskus nämä Italian P2-loosin mafiat järjestävät Serie A:ssa 6-7 tasapeliä samalle kierrokselle, jolloin heidän miehensä putsaavat vedonlyöntitoimistojen rahat.

Ruotsissa ilmeni 2020 joulukuussa, kuinka toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan joukkueen kolmen maalin johtoon edenneen joukkueen vedonlyöntikerroin ei heilahtanut mihinkään.

Sarjakakkonen Björklöven johti kotiotteluaan Mora IK:ta vastaan reilun kahdeksan minuutin jälkeen 3–0, mutta hävisi 4–8. Björklövenin romahdustakin omituisempaa oli vedonlyöntikertoimien muuttuminen ottelun kuluessa.

Esimerkiksi BET365-sivusto antoi ennen ottelua Björklövenin voittokertoimeksi 1,30, kun Moran kerroin oli 7,50. Reaaliaikaisen vedonlyönnin kertoimet muuttuvat ottelun kuluessa sekä ottelun tapahtumien että sen mukaan, paljonko eri vaihtoehdoille – jommankumman joukkueen voitolle tai tasapelille – lyödään panoksia.

Twitterissä levisi tiistain aikana kuvakaappaus kertoimien kehityksestä BET365-sivustolla. Ensimmäinen huomio on, että vielä Björklövenin johtaessa 3–0 joukkueen kerroin ei ollut laskenut yhtään, ja kolmen maalin tappiolla olleen Moran kerroinkin oli noussut vain 8,00:aan.

Siellä sitten kas kummaa jotkut Tukholmalaisetkin vapaamuurarit sattuivat veikkaamaan isot rahat tuosta ottelusta. Mikä yhteensattuma. Kävipä Svenssoneilla tuuri.

Mutta näin tämä vedonlyöntibisnes ja ammattiurheilun korruptio toimii, eikä siihen mikään instanssi halua puuttua, koska siellä pyörii niin suuret likaiset mafioiden ja kansinvälisten rosvoliigan huume ja ihmiskaupparahat. Niiden rahanpesuun nämä ottelut ovat todellisuudessa tarkoitettuja. 

Lähde: ILTALEHTI