http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

keskiviikkona, lokakuuta 28, 2020

Saksa ottaa tiukat keinot ihmisten alistamiseksi käyttöön - Kaikki ravintolat ja teatterit kiinni


Saksa on siirtynyt Angela Merkelin johdolla korona alistamisessa seuraavaan vaiheeseen, joka toteutetaan siellä sulkemalla kaikki ravintolat, teatterit ja kuntosalit.

Samalla Saksa ottaa käyttöön tapaamisrajoitukset, joita kiristetään niin, että sen jälkeen sallittua on vain tavata kodin ulkopuolella vain yhden toisen talouden jäseniä, ettei yhteismäärä saa ylittää kymmentä.

Tiedän jo nyt että nämä samat ravintoloiden sulkemiset aiotaan toteuttaa vielä täällä Suomessa, mutta hieman myöhemmin, koska tämän Korona alistus-shown ylemmät määräykset tulevat aina Yhdysvalloista asti, jossa tätä maailman talouden tuhonta ja ihmisten henkistä sekä psyykkistä alistusoperaatiota johdetaan John Hopkins Yliopistosta

Tämän vuoksi kyseinen John Hopkins Yliopisto esittää julkisuudessa tekevänsä tutkimusta koronaviruksesta. Mutta se on vain pelkkä kulissi.


Koronavirus rajoituksissa käytetään Psykologisen sodankäynnin alistamiskeinoja

Nämä koronarajoituskeinot ovat täysin psykologisen sodankäynnin keinoja, joilla pyritään saamaan ihmiset nyt maailmalla henkisen epätoivon valtaan.

Tämä ihmisten alistamiskeino pelottelulla oli kirkon tehtävä jo noina aikaisempina vuosikymmeninä, mutta nyt tämä helvetillä pelottelu siirtyi koronaviruksella pelotteluksi ja tiedotus on vain siirretty kirkkoherroilta ja papeilta valtamedian vastuulle, joka toimii nykyisenä psykologisen terrorin harjoittajana, jota käytetään ihmisten alistamiskeinoina. 

Mutta jos IMF paljasti jo dokumenteissaan, että tämä koronalla pelottelun olisi määrä loppua vasta vuonna 2025 ja sen vuoden maaliskuun viimeinen päivä. Niin se kyllä loppuu jo useita vuosia aikaisemmin, jos vain riittävä määrä ihmisiä uskaltaa nyt herätä ja nousta näitä itsemääräämisoikeuden alistamiskeinoja vastaan.

Tämä on itse asiassa nyt se kolmas maailmasota, jota käydään jo täyttä häkää ns. henkisen sodankäynnin keinoin.

Sillä nyt mitataan ne ns. jyvät akanoista ja kuka on kuka.

Nämä maailmantalouden tuhoavat pankkiirit eivät ole missään vaiheessa kiinnostuneita ihmisten terveydentilasta tai siitä, että onko joku virus uhkaamassa heidän asiakkaitaan. Mutta he esittävät olevansa kiinnostuneita asiakkaidensa maksukyvyn lisäksi asiakkaidensa terveydentilasta.

Immuniteetti on tietenkin tärkein osa perurterveyttä, mutta tällaisen hengitysmaskin laittaminen naamalle vaarantaa immuniteetin, koska se laskee kehon happitasoja ja altistaa monille eri vaaroille kuten immuniteetin laskuun ja pyörtymisen sekä päänsäryn ja pahoinvoinnin oireita saattaa ilmaantua. Joten tämä maskisekoilu on pelkkä ihmisten maailmanlaajuinen alistamiskeino, jolla nämä koronavirushysterian keksineet ja luoneet elitistit pyrkivät nyt epätoivoisesti saamaan aikaiseksi tuon haluamansa Uuden Maailmanjärjestyksen.


Maailman rikkaimpiin sukuihin kuuluvan Rockefeller suvun vesa David Rockefeller sanoi 90-luvun alussa, että "Tarvitsemme vain jonkin maailmanlaajuisen kriisin, niin ihmiset hyväksyvät lopulta Uuden Maailmanjärjestyksen". 

Mutta tämä Korona on nyt se kriisi, joilla nämä samaiset vallan verhon takaiset elitistit yrittävät nyt saada meidät uskomaan, että tämä koronakriisi ja pandemia olisi olemassa, vaikka tämä pandemia on jo ollut ohi viime kesäkuusta lähtien.

Tämä vaan pitäisi nyt saada taottua näiden kontrollifriikkien mieleen, mutta siellä on sen verran sekopäistä psykopaattia noissa huippupaikoilla, ettei sen luokan sekopäille auta edes järkipuhe. Joten silloin tarvitaan joukkovoimaa, että nämä mieleltään seonneet ja demonisen luokan sekopäät saadan syrjäytettyä noilta valtaistuimiltaan ja lopulta se tapahtuu yksinkertaisesti, että luomme tänne sellaisen rahajärjestelmän, että näiden kontrollifriikkien tilit vain suljetaan ja rahahanat laitetaan heiltä kiinni.

Sillä jos vähänkään ymmärtää näitä ns. Illuminatin tai Deep State luokan roistojen valtahierarkiaa, niin siellä toimitaan kuten järjestäytyneessä rikollisuudessa.

Sillä mitä korkeammalle niitä sen vallan portaita kuljetaan, niin Vatikaaninkin jälkeen tulee vielä näitä aivan tuntemattomia sukuja, joilla on hyvin kaukaiset verilinjat näihin tiettyihin geenilinjoihin, joilla on yhteydet aina Muinaisen Israelin kunigaskuntaan ja Kuningas Solomoniin asti. Tämähän on se salaisuus, että heidän verilinjansa tulee sieltä asti ja siksi he katsovat oikeudekseen jaella edelleen käskyjä sieltä alaspäin.


Mutta tämän koronaviruksen salaisuus on se, ettei mitään koronavirusta ole.

5G torneista kyllä lähtee sen luokan säteilypiikkejä, että niistä tulee mm. erittäin väsynyt olo ja tämä väsymys sitten halutaan uskotella ihmisille, että ne olisivat koronan oireita ja sitten kun heikon immuniteetin ihmiset saadan näihin sairaaloihin, niin sitten heidät laitetaan niihin hengityskoneisiin, joissa heidän immuniteettiaan saadaan vieläkin alhaisemmalle tasolle.

YLE:n valheenpaljastajat hyppivät jo viime keväänä seinille tästä Koronan ja 5G:n välisestä aiheesta.

DNA Oyj:llä ei vaan ole edelleenkään munaa kertoa tuosta totuutta pöydälle, että nämä 5G verjib 25,1-27,5 Ghz taajuusalueiden huutokaupassa oli mukana sotilastahoja, jotka käyttävät näitä 5G mastoja hieman toisenlaiseen tarkoitukseen, kuin internet surffaukseen.

Eli silloin kun ihmisten immuniteettia aletaan tuhoamaan näillä vehkeillä, niin ei enää puhuta mistään nettisurfaamisesta. Mutta eipä tätä kerrota meille valemediassa.

DNA Oyj:n ja Elisa Oyj:n liikesalaisuus tämä asia on.  

Suomen viestintäneuvos Kaisa Laitinen (kaisa.laitinen@lvm.fi) liikenne- ja viestintäministeriöstä on näistä asioista vastuussa ja hänet tavoittaa työnumerostaan p. 0295 342608

Tai erityisasiantuntija Jan Engelberg (jan.engelberg@traficom.fi), Liikenne- ja viestinävirastosta p. 0295 390 438

Heidät tulisi erottaa viroistaan ensimmäisenä, koska ovat sallineet, että Suomen kansalaiset laitettiin tämän 5G ihmiskokeen koekaniineiksi heiltä kysymättä, että haluatteko säteilyttää itsenne hitaasti hengiltä.

Vuosi sitten 2019 vuonna mm. Brysselissä laitettiin 5G hanke jäihin säteilyrajoitusten vuoksi.

Mutta täällä Suomihölmölässä laitettaisiin varmaan koko kansa vaikka mikroaaltouuniin, jos siitä ensin valtion virkamiehiä voideltaisiin riittävän kokoisin Sveitsin BIS-pankkiin annettavin lahjuksin. Tämän kansan henkihän ei paina noiden BIS-natsipankin pankkiireille yhtään mitään. 

Kunhan vain se riittävä määrä palkkaorjia tänne jää painamaan pitkää päivää, jotta heidän verorahoilla voi nämä samat ulkomaillakin luksuskartanoissaan loisivat pankkien johtoporras paronit elättää itsensä ja rahoittaa niillä tuota adrenokromikauppaa, huumekauppa, asekauppaa, lapsikauppaa, prostituutiokauppaa, sisäelinkauppaa jne. Tuo sisäelinbisnes kun ei ole pelkästään Kiinan innovaatio. 

Tuo miljardöörien varakaampi roskaväki on tunnettu siitä, etteivät he kykene tekemään yhtään päivää oikeita töitä, kun heille tulee muiden palkkaorjien ja palkkarenkien verorahoista niin suuret voitot heidän selkänahoistaan, että sillä pyörittää jo koko maailmaa.

He ovat tämän Korona shown takana.



Mutta näitä pääroistoja ei ole kuin vajaa 8500 kpl ja se on prosentuaalisesti maailman koko väkiluvusta vain n. vaivaiset 0,0001

Siellä on suorat yhteydet britannian tiedustelupalvelu Mi5 sekä Mi6 sekä Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:han.

Mutta tätäpä ei monet tiedä, että tämä Venäjän entinen KGB (nykyinen FSB) tekee CIA:n kanssa koko ajan salaista yhteistyötä. Että niin huonot välit USA:llla ja Venäjällä on.

Tämä korona on sellainen projekti, että sitä on juonittu jo yli 10 vuotta sitten näissä mm. Rockefeller Instituutissa, joka on tämän maailman rikkaimpiin ns. rosvosukuihin kuuluvan Rockefeller suvun yksityinen instituutti, eli ns. ajatushautomo ja siellä nämä työskentelevät toimihenkilöt sitten suunnittelevat kaikkea kivaa koko maailmanväestön alistamiseksi.

Mutta tämä syvä viha ihmiskuntaa kohtaan kumpuaa jostain kaukaa... Sillä nämä ns. Illuminaatit tai Deep Staten rikolliset moniottelijat... Niin tuo heidän verilinjansa salaisuushan johtaa melkoisen kauas ja aina sinne ajoille, jolloin täällä olivat vallassa Anunnakeiksi kutsutut olennot. 

Heistä jäi akkadialaisilta ajoilta aina kaiverruksia näistä Anunnaki olennoista, joita noihin aikoihin palvottiin jumalina.  

Babylonialaisessa mytologiassa anunnaki oli kaikkien jumalolentojen yhteisnimitys.

Ihminenhän on oikeasti ns. valo-olento, jos mennään ulottuvuuksissa neljännestä tiheydestä ylös aina viidenteen tiheyteen (5D ulottuvuus).

Mutta taas nämä Archon energiaa edustavat parasiittit ovat näitä Matriisi ulottuvuutemme parasiittiolentoja, jotka itseasiassa koodasivat nämä matriisit tänne.

He ovat käytännössä näitä olentoja, jotka eivät enää kykene inkarnoitumaan maaplaneetalle, mutta pystyvät kyllä enää imemään ihmisistä energiaa, mutta koska Archonit ovat vain negatiivisia parasiitteja, niin he eivät luonnollisestikaan kykene imemään ihmisistä kuin vain negatiivista energiaa heistä ulos, joista Archonit saavat itseensä lisää virtaa... Tai siis ns. polttoainetta.

Vatikaanikin on Archonien palvojia pääosin tuon siellä harjoitetun satanismin lisäksi.

Lähde: IS