http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

torstaina, marraskuuta 29, 2012

Batman ampuja James Holmes kertoi joutuneensa hypnoosin uhriksi






Batman ampuja James Holmes oli kertonut olevansa hypnoosin uhri. Tämä kävi ilmi erään Yhdysvaltalaismiehen bloggauksesta viime-viikolla. Sillä tämä 38-vuotias Denveristä kotoisin oleva Steven Unruh on nyt tullut asiasta julkisuuteen. Hän sattui olemaan Arapahoen paikallisella poliisiasemalla juuri noina aikoina kun tämä paikallisessa elokuvateatterissa tapahtunut verilöyly tapahtui ja Unruh näki myös kuinka Holmes tuotiin poliisiasemalle sisään.   

Hän pystyi hetkisen keskustelemaan Holmesin kanssa ja yritti kysyä häneltä, että mitä tuolla oikein tapatui. 

Holmes vastasi näin; "Tunsin olevani kuin jonkun videopelin sisällä koko ampumisten ajan ja en varmasti ollut lääkkeissäni."

Hän myös mainitsi olleensa NLP-ohjelmassa (neurolingvistisen ohjelmoinnin piirissä), jolla oli jotain tekemistä psykoterapian kanssa. Sitten hän kertoi, että hänet oli ohjelmoitu tappamaan jonkun pahan terapeutin käskystä.
 
Unruh kertoo, että hänen havaintojensa mukaan Holmes ei ollut enää siinä vaiheessa ohjelmointi-tilassa kun hän tuli poliisiasemalla. Unruh antoi myös Holmesille hänen puhelinnumeronsa ja käski hänen soittaa siihen mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten.

Unruhin todistajalausunnot kuitenkin aiottiin sivuttaa lopullisesta esitutkinnasta ja tästä hän myös kertoi eräälle toimittajelle Alan Prendergastille. 

On paljon muitakin tapauksia, jotka liittyvät mielenohjelmointiin ja niistä varmaan Yhdysvalloissa tunnetuin on Sirhan Sirhanin tapaus, joka oli ohjelmoitu tappamaan Robert F. Kennedy.



As the Lontoon Independent raportoi vuonna 2005, että siitä on lukuisasti todistusaineistoa, että Sirhan Sirhan oli mielenhallinnan uhri, eli ns. Mantsurian kandidaatti.

CIA on koko historiansa ajan luonut heidän luomallaa MK-ULTRA ohjelmalla näitä ns. eliittitappajia ja jokainen näistä murhaajista on aivopesty ja ohjelmoitu toimimaan niin, että puhelimella voidaan aktivoida joku sana, jolla he rupeavat ns. hommiin. Kun taas salamurhahommien jälkeen nämä eivät sitten muista juuri mitään, koska heidän muistinsa pyyhkiytyy.


Tästä kyseisestä aiheesta Hollywoodin elokuvateollisuus on tehnyt useita elokuvia ja jopa Suomen Renny Harlin ohjasi "The Long Kiss Goodnight" nimisen elokuva, jossa kerrotaan juuri tästä aiheesta. Siinä Geena Davisin esittämä nainen saa yhtäkkiä huomata olevansa USA:n hallituksen mielenohjelmoitu eliittitappaja ja menneisyys tulee pieninä välähdyksinä takaisin kuin muistinmenetys joka palautuu hiljalleen.

 

White Wolf Von Atzingen niminen mieshenkilö väittää olevansa CIA:n salaisen lapsisoturiohjelman yksi uhri. Eli hän kertoi saaneensa huippukoulutuksen jo lapsena, johon kuului mm. itsepuolustus ja taistelulajeja. Sekä kertoi olleensa kurssinsa primus.

Hänen ehkä hurjimpiin juttuihin kuuluu se kun CIA päätti jossain vaiheessa, että ei enää tarvitse tätä lapsitappajaryhmäänsä enää. Niin jäljellä olleet henkilöt tuli tappaa pois. Niin Von Atzingen kertoi joutuneensa ajojahdin kohteeksi ja hänen mökilleen solutettiin eräänä iltana peräti kolme entistä lapsisotilasta ja kaikilla oli ohjelmointi päällä vain tappaakseen hänet. Mutta Von Atzingen kertoo, että lähti näiden perään metsään ja tappoi heidät jokaiset paljain käsin ja ylipäänsä CIA:n lapsisotilaista koulutetut eliittitappajat tappavat ns. paljain käsin, ettei jää mitään jälkiä.

Mutta palataan itse aiheeseen, eli siihen että James Holmes on myös mielenhallinan uhri ja tässä häneen kohdistuneessa MK-ULTRA tyyppisessä mielenhallinnassa on nyt ollut jotain kuten myös Breivikin kohdalla, että itse päätekijää ei olla ohjelmoitu ampumaan itseään.



Olen vahvasti sitä mieltä, että Anders Breivikin mielenohjelmointi oli aikalailla samanlainen kuin Holmesin kohdalla. Eli juuri tuon videopelimäinen ilmapiiri joka muistuttaa varmasti monia tietokoneilta tuttuja tappopelejä ja kun kerta tuo mielenohjelmoinnin teknologia lähentelee jo niin suurta nanoteknologista huippua, että monet eivät voi ymmärtääkään mitä noilla mm. hologrammeilla voidaan heijastaa joidenkin implantoitujen henkilöiden silmille. Niin tämän johdosta Breivik saattoi nähdä tuolla Utöyan saarella niitä samoja örkkejä tai sotilaita, joita tykkäsi vuodesta toiseen ammuskella noissa tietokone-verkkopeleissä.


 
Samalla myös tämä Denverin elokuvateatteriammuskelun alkuhetket nähtiin monen silminnäkijätodistajan voimin ja niistä mm. eräs näki kuinka Holmes puhui puhelimeen juuri ennen tekoaan. Eli mikäs sieltä puhelimesta oikein annettiin jos kyse oli mieleen kohdistuneesta ohjelmoinnista. Sieltä nimittäin annettiin MK-ULTRA:ssa mantsurian kandidaatille tyypillinen aktivointi koodi. Eli joku sana tai lause, joka aktivoi koko mielen ohjelmoinnin.

Holmes kun oli vielä neurologian opiskelija ja oli myös kiinnostunut mielen hallinnasta. Niin juuri noina aikoina kun hän opiskeli Salk Institutessa biologiaa. Niin hän oli kehittänyt tietokoneohjelman, joka luki mielentiloja. 

Arizonan ampuja Jared Lee Loughner oli myös kiinnostunut mielenhallinnasta.