http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

sunnuntaina, marraskuuta 10, 2019

Lapset ovat alkaneet oireilla 5G verkoista maailmalla



Teksti: Teemu Vehkala

Lapset ovat saaneet jo oireita maailmalla uusista 5G -mastoista, joiden langaton säteily on sitä luokkaa, etteivät he ole pystyneet edes nukkumaan kunnolla. 

Tässä asiasta kertoo eräs läheisen 5G-maston säteilytyksen kohteeksi joutunut perhe, joka avautui asiasta Sacramenton kaupunginhallinnolle.

Mutta tämä ongelma on myös kansainvälinen ja Suomi on tämän 5G-teknologian koekaniini numero 1.

Aalto-yliopiston fysiikan professori Tapio Ala-Nissilä teilasi jo aiemmin tänä vuonna kaikki 5G-verkon vaarat ja väitti, ettei niistä ole lainkaan pitäviä tieteellisiä todisteita.

Mutta valitettavasti Ala-Nissilän väite ei pidä paikkaansa ja tämä 5G-verkon vaarallisuus on jo tutkittu ja siitä ovat varoittaneet useat tutkijat Euroopan komissiota.



Ei tämä mitään huuhaata ole, että 5G teknologian langattoman teknologian ainut tarkoitus on sairastuttaa ihmiskunta ja saada heidät myös steriileiksi, jotta lisääntyminen saataisiin kuriin.

Sillä sen tarkoitus ei ollut tuoda nopeampia nettiyhteyksiä markkinoille, koska tämä nopeiden yhteyksien teknologia oltaisiin aivan yhtä hyvin voitu satsata valokuituyhteyksien kehittämiseen. Mutta koska valokuituyhteyksillä ei saada ihmisiin tartutettua syöpää, kasvaimia, migreeniä sekä saada heitä hedelmättömiksi, niin tästä johtuu se, että miksi nettioperaattorit satsaavat nyt miltei vain 5G-yhteyksien markkinointiin.

Suomen säteilyturvakeskuksella ei ole lupaa tutkia 5G-verkkojen vaarallisuutta, tai jos siellä jokin tutkija lähtisi omapäisesti näin tekemään, niin hän saisi aika nopeaan lopputilin.

Samoin myös näiden Aalto-yliopiston professorien ei myöskään sallita esittää julkisuudessa 5G-teknologiasta negatiivisia mielipiteitä.

Joten tämä kyllä hyvin kuvastaa tätä nykyistä fasistisen Suomen mielipideilmastoa, jossa väärät mielipiteet kielletään ja niitä ei sallita missään muodossa.

Lähteet: https://www.kauppalehti.fi/uutiset/tutkijat-varoittavat-5g-verkko-on-terveysriski-eun-lykattava-rakentamista/79dcdb18-32b5-3cc1-850e-7f2d6a0e8894

https://massawakening.org/5g-depopulation-agenda/