http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

maanantaina, marraskuuta 25, 2019

Assangen terveydentila on heikentynyt jo niin huonoksi, että hän voi kuolla vankilaan


Yli 60 lääkäriä ovat kirjoittaneet avoimen kirjeen sekä vetoomuksen, jossa he kertovat Wikieaksin perustaja Julian Assangen nykyisen terveydentilan olevan jo niin huono, että hän voi kuolla vankilaan.

Lääkärien lausunnot perustuvat yhden silminnäkijän Nils Melzer kertomukseen, joka todisti Assangen joutuneen vankilassa kidutuksen kohteeksi.

Assangea uhkaa edelleen luovutus Yhdysvaltoihin, jossa häntä odottaa yli 175 vuoden vankeusrangaistus useista tietovuodoista. Sekä Yhdysvallat ja Ruotsi ovat vaatineet hänen luovuttamistaan.



Assangea on pakkolääkitty koko vankilassa olonsa ajan vahvoilla neurolepteillä, jotka ovat saaneet hänen terveydentilansa laskemaan huonoksi, koska lääkeannokset on nostettu tod. niin ylisuuriksi, että niistä alkaisi olemaan jo terveydellistä vaaraa potilaalle.

Esimerkiksi klotsapiinilla saadaan pysyvä ja vakava aivovamma kenelle tahansa, jos sitä aletaan hevosannoksilla määräämään potilaille.

Assangea pidetään tällä hetkellä Belmarshin pahamaineisessa vankilassa Lontoon lähistöllä, jossa hän kärsii 50 viikon vankeusrangaistusta takuuehtojen rikkomisesta.


Kuka keksi kidutuksen ? 

Nämä Illuminaatit ovat siitä äärimmäisen kieroa sakkia, että he ovat hyvin pitkävihaisia luonteeltaan, kuten myös kasaarit.

Joten kun tällainen Wikileaks tietovuotaja saadaan vihdoin kiinni, niin häntä ei heti tapeta, vaan häntä aletaan kiduttamaan vuosia. Että mihin nämä kidutuksen takana olevat tahot oikein pyrkivät tuolla kidutuksella, kun ei yksikään Assangeen kohdistettu kidutuspäivä saa enää palautettua sitä Wikileaksin tuomaa tietoisuuden heräämistä, jota Wikileaks on saanut aikaan.

Kun nämä elitistirosvoparonit ovat aina pyrkineet hiljentämään kaikki uhkaajansa, jotteivät he enää voisi toimia heitä vastaan. Mutta totuudella on kuitenkin sellainen puoli, että kun se on jo lähtenyt liikkeelle, niin ei sitä enää edes tykitkään voi pysäyttää.

Joten silloin näille konnille jää enää tuo kidutus kortti käteen. Mutta saavat he kuitenkin ihmiskidutuksesta tyydytystä, koska he ovat enimmäkseen psykopaatteja.

Assangea hoitavista lääkäreistä monet ovat myös psykopaatteja ja lääkäreiksi heitä eteenkin hakeutuu juuri sen vuoksi, koska tuossa valkotakin asemassa voit tuhota ihmishenkiä ja siitä maksetaan vielä melko hyvä korvaus. Kun taas sairaanhoitajat sekä lähihoitajat joutuvat tyytymään pienempään korvaukseen, koska BIG PHARMA on leikannut heiltä pois paljon liksoista.

Lähde: The Guardian