http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

keskiviikkona, joulukuuta 13, 2017

Tiesitkö että olemme Euroopan vanhin kulttuuri


Teksti: Teemu Vehkala

Suomalainen kulttuuri on asia josta varsinkin virallisissa historian kirjoissa on aina valehdeltu röyhkeästi. Varsinkin sen puolesta että kuinka vanha todellisuudessa tämä Suomen kulttuuri todellisuudessa on. Sillä suomalainen kulttuuri on Euroopan vanhin ja tämän tietää kyllä mm. Vatikaani. 

Mutta miksi nämä tahot eivät näitä historian takaisia asioita suostu tunnustamaan julkisesti. No katsotaan vain takaisin 1500-luvulle jolloin Suomessa poltettiin Kuusiston linna vuonna 1528 Kustaa Vaasan toimesta, jossa sijaitsivan Suomen kulttuurisen historian asiakirjat.

Tämän tihutyön jälkeen pystyi Ruotsin eliitti uskottelemaan että kuinka Suomi olisi aina ollut ruotsalainen.

Mutta kuinkas esimerkiksi sauna sana voisi tulla Ruotsista. Kun ruotsalaiset ovat väittäneet keksineensä saunan. 

Miksi esimerkiksi englanniksi sana sauna on myös sauna.

No tietenkin siksi, että koska sauna keksittiin Suomessa ja tuo sana sauna tuli alunperin Suomesta.

Samoin myös germaaninen monarkinen sana kuningaz, joka tarkoittaa kuningasta tuli Suomesta.

Tämä tuhansia vuosia sitten vallinnut Kvenlandin maa ei ollut ruotsalainen. Vaan se oli Suomalainen ja ulottui aina nykyiseen Ruotsiin asti. Mutta valitettavasti Ruotsin vallan aikana silloiset vallanpitäjät katsoivat suomalaisen kansanosan kulttuuri-identiteetin liian vahvaksi. Joten se oli tuhottava ja sen takia Turussa sijainnut Kuusiston linna tuhopoltettiin vuonna 1528. 


Suomi on Euroopan vanhin kuningaskunta

Ehkä suurin syy siihen miksi Ruotsin kuningaskunta ja valtionjohto Kustaa Vaasan toimesta käski tuhopolttaa ja tuhota Kuusiston Linnan vuonna 1528 liittyi siihen, että Kuusiston linnassa sijaitsi historiset dokumentit Suomen muinaisesta kuningaskunnasta.

Suomen kuningaskunta kun oli Euroopan ensimmäinen ja näin ollen myös Euroopan nykyiset kuningaskunnat ovat geneettisesti lähtöisin samasta suomalaisten kuningaskuntien verilinjoista.

Jopa 1700- luvulla ranskalaisissa saagoissa vielä ylpeiltiin jos aatelisten sukujen verilinjasta löytyi suomalaisten kuninkaiden verilinjoja. 

Mutta miksi tämä kaikki historiallinen tieto piti lopulta hävittää ja tuhota ? 

No tietenkin siksi, että silloin tämä Suomen kansa saatiin paljon paremmin tuhottua kulttuuri-identiteetin osalta. Kun tämän jälkeen tämä Ruotsalainen herrarotu alkoi halveksumaan tämän maan kansalaisia mm. tyhmiksi ja sivistymättömiksi metsäsuomalaisiksi jne.

Vaikka edelleen Suomen keskiarvollinen älykkyysosamäärä on Euroopan korkein (n. 104). Niin on suorastaan hävytöntä että edelleen tämän maan kansalaisia halveksutaan edelleen Vatikaanin sekä Ruotsin eliitin toimesta. Vaikka nämä ruotsalaiset ex-valloittajat menettivät julkisesti hallinnan Suomesta jo tuolloin 1800-luvun alussa hävityn Suomen sodan jälkeen.

Varsinkin kun Ruotsi soti myös II-maailmansodan aikana ast viimeiseen Suomalaiseen. Niin ei tällä mm. Iranin sekä Israelin kanssa salaisesti asekauppaa käyvällä maalla ole todennäköisesti vieläkään muuttunut tämä puoli edelleenkään jos vielä III-maailmansota syttyy Euroopan sekä Venäjän välillä.

Suomesta tuli jostain kumman syystä jo ajat sitten eräiden hyvin vaikutusvaltaisten poliittisten tahojen poliittinen pelinappula.

Tämän vuoksi sotilasliitto NATO haluaa Suomen tulevan Venäjälle keskittyvän hyökkäyssodan pelinappulaksi.

Suomella kun on eniten yhteistä rajaviivaa Venäjän kanssa, joten tästä syystä Suomi on erityisen suuri kohde NATO:n strategisten hyökkäyssotien listoilla.

Silti Suomen kuuluisi todellisuudessa olla irti tästä kaikesta hyökkäyssotiin tähtäävästä geopolitiikasta. 

Mutta koska tämä nykyinen Suomen korruptoitunut valtionjohto on jo kenraalien osalta lahjottu CIA:n toimesta, niin siksi tämä Suomen geopoliittinen kohtalo näyttää erittäin huolestuttavalta.

EU:n tulevaisuuskin näyttää erittäin mustalta ja Suomi on lupautunut olemaan edelleen EU:n suurin nettomaksaja. Eli jos muut EU maat perseilevät budjettinsa miinukselle niin Suomen valtion veronmaksajat peesaavat ja hoitavat muiden velkarästit pois.

Tähän kun vielä lisää sen, että tänne samalla tuodaan kymmeniä tuhansia elintasopakolaisia vuosittain, niin tilanne on jo aika huolestuttava. Koska tällaista sotkua ei saa lopulta edes valtion velalla selvitettyä.

Joten tämän vuoksi todennäköisesti yksityisomisteiset sijoituspankit haluavat Suomen armeijan lisäävän tuntuvasti sotilasmenojaan, jotta Suomen valtio saataisiin velkaantumaan riittävästi lisää.

Sekä näitä lisääntyviä puolustusmenoja saadaan yhä enemmän mitä enemmän vaan negatiivisella Venäjä uutisoinnilla saadaan aikaan. Varsinkin kun tämän tulevan NATO:n sekä EU:n tulevan armeijan hyökkäyssodan kohde on Venäjä.


Lähteet: https://mvlehti.net/2016/07/15/suomalaista-historiaa-kuusiston-piispanlinna/

http://sammynyman.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/162149-suomalainen-prinssi-rurik

http://anoturtiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/222275-suomen-muinaishistorian-salattu-totuus

http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2016/09/suomen-kuningaskuntien-salattu.html