http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

maanantaina, joulukuuta 29, 2014

Työtä tekevien köyhien määrä kasvussa Saksassa


Työtä tekevien köyhien määrä on lisääntynyt Saksassa. Syynä tähän ovat halpatyöläisten lisääntynyt käyttö, joita värvätään saksan työvoimatoimiston kautta.   Näistä ns. miniduuneista työntekijä saa vain 400-450 €/kk, eli täyden orjatyötä vastaavan palkan ja siihen päälle he joutuvat vielä hakemaan sosiaalietuuksia, jotta pystyvät tulemaan toimeen.


Saksalla on näille orjamarkkinoille yli 20 miljoonaa orjatyöläistä ja Suomessa tämä malli tunnetaan jo kuntouttavana työtoimintana, josta kieltäytymisestä työttömiltä työnhakijoilta verotetaan 20 ja jopa 40 % karenssia heidän sosiaalietuuksistaan. Tämä koko käytäntö on Suomen vanhan perustuslain vastaista toimintaa.

Saksassa virallisten tietojen mukaan rikkain kymmenys omistaa jo 60 % koko saksan varallisuudesta. Saksan taloustutkimusinstituutti DIW mittasi äsken, että viimeisen kymmenen vuoden sisällä käyttöön otetun työttömyysturvauudistuksen aikana eniten ovat menettäneet varallisuuttaan työttömät, joiden netto-omaisuus oli ennen uudistusta n. 30 000 €. Mutta nykyään se on vain n. 18 000 euroa.


 Saksan työttömät osoittivat mieltään Saksan parlamentin edessä lokakuussa 2013.


Työttömyys johtuu työpaikkojen puutteesta ja on seurausta mm. talouden nollakasvusta, joka on seurausta työpaikkojen siirtymisestä ulkomaille halvempiin maihin. Lisääntyvät YT-neuvottelut useiden teollisuuden aloilla tuottavat Suomeen jatkuvasti lisää työttömiä.

Talouden nollakasvu on heikentänyt kilpailua Suomen sisällä ja tämä on aikaansaanut sen, että kuinka ns. paskaduuneihin ei löydy enää tekijöitä. Jopa henkilökohtaisen avustajan palkkoja leikattiin eräässä suuressa firmassa n. 13.00 €/tunti n. 10 euroon tunti. Nämä ovat esimerkkejä siitä, kuinka tämä kapitalistisen talousjärjestelmän tuottama nollakasvu hyödyttää vain rikkaita ja syrjii köyhempiä, koska rikkain eliitti ei voisi muuten rikastua lisää, ellei olisi keltä riistää. 



Norjalla taas on varaa pitää kilpailu sillä tasolla, ettei siellä tarvitse alkaa kurjistamaan hanttihommienkin palkkoja, koska valtion talous on sidottu kiinni öljyyn. Suomellakin löytyisi pohjavesivarantoja, jotka voitaisiin yhtä hyvin sitoa kiinni valtion omistuksiin. Mutta monikansalliset yhtiöt tietävät sen, että Suomi on kuin makean pohjaveden Saudi-Arabia. Tämän totesi jo Suomen Yhdysvaltain suurlähettiläs Bruce Oreck muutama vuosi sitten.

Valtionyhtiöt ollaan myymässä Suomesta kokonaan ulkomaille monikansalliseen omistukseen, jolloin se tulee romuttamaan lopulta valtion talouden. Suomi on myös maailman ainoa maa, joka on julistanut mineraalivarantonsa koko maailman monikansallisten yhtiöiden yhteiseksi omaisuudeksi. Suomesta onkin tämän vuoksi vallattu jo n. Tanskan kokoinen alue (n. 50 000 neliökilometria) monikansallisten yhtiöiden kaivuualueiksi. 

Suomi on siis kaupan pala palalta ja jollei tälle asialle olla valmiita tekemään mitään, niin tulevat sukupolvet joutuvat maksamaan tämän kaiken äärettömällä velkaorjuudella. Suomen kansan olisi vihdoin herättävä ja noustava barrikaadeille puolustamaan Suomen valtiolta ryöstettäviä maa-alueita. Niitä ryöstetään koska nykyiset Suomen päättäjät koostuvat sielunsa myyneistä maanpettureista, jotka jo Suomen lain mukaan voisi tuomita muutamaksi vuodeksi vankilaan.


Maanpetos on erityisesti sotiin tai muutoin levottomiin aikoihin liittyvä rikos, joka kohdistuu valtion turvallisuuteen tai muihin etuihin. Maanpetoksen tunnusmerkistöä on rikoslakia (39A/1889).





Tällä hetkellä Suomen valtion johtavissa asemissa istuvat Nato-intoilijat ovat kaikki syyllistymässä maanpetokseen, koska ovat viemässä täysin organisoidusti Suomen turvallisuuspoliittista linjaa kohti kolmatta maailmansotaa. Natolla kun on suunnitelmia Suomen suhteen ja Naton kenraalit aikovat vielä ottaa koko Suomen komenttoonsa ja suunnata tykin piiput kohti Venäjää.

Suomikin aiotaan liittää Natoon, jos sitä ennen vielä onnistuttaisiin lavastamaan terrori-isku Suomessa. Kohudosentti Johan Bäckman epäilee, että suomalaista matkustajakonetta suunniteltaisiin pudotettavan, jotta Suomi saataisiin liitettyä Natoon. Pääministeri Alexander Stubb kun oli jo juonen puolittain vuotanut Facebookissa, toteamalla kuinka suomalainen matkustajakone voisi joutua lähiaikoina terrori-iskun kohteeksi.

Suomen Nato jäsenyys tarkoittaisi sitä, että koko valtio olisi sen jälkeen lopullisesti tämän pankkiiritahojen järjestäytyneen rikollisuuden panttivankina. Oletteko nähneet vielä yhdenkään Nato maan eroavan Natosta? Norja yritti tehdä tätä ja valtaeliitti järjesti Utöyan saarella verilöylyn heinäkuussa 2011.



Naton tarkoituksena on ylläpitää sotilaallisisa konflikteja ympäri maailman ja ennenkaikkea tuottaa voittoa sotateollisuudelle ja bisnes ei pyöri jollei saada organisoituja lisää sotilaallisia konflikteja ympäri maailman. 

Libya ja Irak oli myös osoitus siitä, kuinka ensin USA:n armeija tulee ja pommittaa koko maan paskaksi ja sen jälkeen tämän saman nilkkivaltion monikansalliset yhtiöt tulevat ja jälleenrakentavat demokraattisemman version. USA:n demokraattinen malli tarkoittaa aina paikallisen kilpailun murskaamisella ja monikansallisten yhtiöiden kolonialisaatiota. Mutta jos heidän ehdottamiaan pelisääntöjä ei hyväksytty Libyassa, joka oli valtaeliitin pankkiirien mielestä liian omavarainen. Libyan keskuspankki oli yksityistettävä Rothschildien hallinnoiman pankkijärjestelmän haltuun. Tästä kaikissa suuremmissa sotilaallisista konflikteista on kysymys. Koska pankkitoiminta hengittää aina taustalla ja Rothschildien varallisuus on jo pelkästään yli puolet koko maailman varallisuudesta. Voi miettiä, että mitä yksi suku voi tarvita noin tuhottoman paljon maallista mammonaa. Vastaus on valtioiden totaaliseen orjuuttamiseen. 

Lähteet: http://yle.fi/uutiset/koyhien_ja_rikkaiden_valinen_kuilu_syvenee_saksassa__saksan_malli_pilkkoi_tyot_mutta_ei_tuonut_niita_lisaa/7709502

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/72704-palkkaa-9-eupaiva-onko-tama-tyokokeilu-apua-vai-orjatyota 

http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/taantuma%20piilotyottomyys%20miehet%20-27325

http://www.uusisuomi.fi/raha/114278-suurlahettilas-lehdelle-%E2%80%9Dsuomi-on-makean-veden-saudi-arabia%E2%80%9D 

http://www.hameenkaiku.fi/viikko-hame/tyo-ja-talous/26731-kohudosentti-stubb-on-cia-asiamies