http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

torstaina, helmikuuta 23, 2023

George Soros sekoili sanoissaan Saksassa

Suursijoittaja George Soros sekoili sanoissaan äsken Saksassa järjestetyssä tapahtumassa, jossa hän oli puhumassa Islantiin liittyen jotain.


Hänen puheensa kuitenkin keskeytyi, jonka jälkeen Sorosin suusta kuului vain vanhan miehen örinää.

Se näissä isokenkäisissä globalisteissa aina minua ihmetyttää, että he ovat selvästi niin vallanhimoisia, että vaikka olisivat terveydeltään jo aivan vanhainkoti kunnossa, niin silti täytyy pyöriä lentokoneilla ympäri maailmaa luennoimassa näistä miljardöörien maailmantuhoamishankkeista aina Bilderberg-kokouksia myöten.

Siinä missä tavallinen duunari älyää jäädä eläkkeelle jo virallisessa eläkeiässä, niin taas nämä Illuminaati papparaiset pysyvät ajatushautomoiden pomoina aina hautaan saakka, eikä he lopeta vaikka he olisivat aina lopulta Breznevin kaltaisia käveleviä betoniin valettuja muumioita.


Urho Kaleva Kekkonen taas istui vanhuuteensa saakka vallassa, koska tiesi, että hänen jälkeensä oli hänen tilalleen tulossa KGB:n mies Mauno Koivisto.

Urkki kun tiesi, että jos hän olisi luopunut vallasta jo 70-luvun alussa, niin tämän Suomen valtion kassa olisi putsattu jo ennen tuota 90-luvun lamaa.


Mutta se mikä noihin Illuminaateihin tulee, niin vaikka tuo ylläoleva kuva onkin huumoria, niin silti näillä Illuminaateille on sairas pakkomielle pysyä mahdollisimman nuorekkaina.


Siksihän ne sitä adrenokromiakin kiskovat huiviinsa. Eli siis tätä kidutetuista lapsista kiduttamalla talteen otettua adrenaliinin hapetustuotetta, joka on pimeillä markkinoilla erittäin hintava eliitin superhuume.


Tuolla kauheudenhoitotuotteella jopa 82 vuotias mummeli voi näyttää nelikymppiseltä.


Mutta jos sen adrenokromin käytön lopettaa seinään, niin silloin näiden ihmsten rauta-arvot romahtavat kriittisesti ja nämä ihmiset näyttävät enää kulahtaneilta luurangoilta, joita myös Celine Dionin huhutaan olevan tuon aineen ex käyttäjiä. No mene ja tiedä.

Siinä on kuvapari ennen ja jälkeen. Oikealla oli vielä se Celine, joka ei sortunut näihin aineisiin. 


Adrenokromin käytöstä näkyy jälkiä mm. sen käyttäjien silmissä.







keskiviikkona, helmikuuta 22, 2023

Teemu Vehkala Show #86 - WHO koontui juonimaan MARBURG plandemiaa

KELA:n sairaspäivärahojen nostajien määrä kasvoi 2020-2022 vuoden aikana 338 528 kpl määrällä

KELA:n sairaspäivärahaa maksettiin viime vuosina ennätysmäärä. Jos katsoo tätä tilastoa pelkästään sen valossa, että kuinka paljon KELA:n sairaspäivärahan nostelijoita tuli tilastoihin lisää koronarokotusten alkamisesta, eli vuodesta 2020 ja mitoittaa sen sitten kahden vuoden tilastolla 2020-2022, niin luvuksi tulee huima 338 528 ihmistä.

Joten tästä voidaan jo suoraan nähdä, kuinka peräti 338 528 ihmistä Suomessa sairastui koronarokotusvuosien 2020-2022 aikana. 

Vielä tätä nyt kuluvan vuoden 2023 tilastoa emme näe, mutta todennäköisesti tuo koronarokotteista sairastuneiden määrä sen kuin kasvaa. 

Mutta asian vakavempi puoli on sitten se, että kun koronarokotteen salaisena tarkoituksena oli tuhota rokotteiden ottaneiden työikäisten ihmisten immuniteetti, niin lopulta kun se immuniteetti käy liian heikoksi, niin koituu näille ihmisille kuolema ja silloin nämä veronmaksajat päätyvät mullan alle, jonka jälkeen luonnollisesti he eivät enää toimi veronmaksajina tälle valtiolle.

Virallisen tilaston mukaan Suomen väestöstä on nyt täyden koronarokotussarjan saanut jo 78,5 % väestöstä.

Joten jos Suomen nykyinen väkiluku on se 5,5 miljoonaa, niin jos nuo 78,5 % täysin rokotetut ihmiset vaikka jokainen 4,3 miljoonaa ihmistä kuolisi koronarokotteiden aiheuttamaan immuunikatoon, niin sen jälkeen tässä maassa olisi enää väestöä n. 1,1 miljoonaa ihmistä hengissä.

Että mitäs luulette, että mitä korruptoitunut valtamedia kertoisi meille sen jälkeen ? 

Varmasti sadut koronasta jatkuisivat ja ilmoitettaisiin, että kuinka nämä 4,3 miljoonaa suomalaista kuolivat koronaan. Sillä koronarokotteiden kansanmurhaa eivät nämä vallan  vahtikoirat Iltasanomat, Iltalehti, YLE, Helsingin-Sanomat suostuisi kertomaan, koska toimivat tämän saman väestöä maailmalla harventavan eliitin rahahuorina, koska Helsingin-Sanomilla on mm. Pfizer lääkeyhtiön osakkeita ja nämä lääkejätit tukevat näitä medioita rahallisesti.


Tämä maailmanhallitusta puuhaava eliitti, joka on näiden koronarokotteiden takana suunnitteli koronan, jolla he pelottelivat koko maailmassa ihmiset sinne rokotuksille. 

Korona siis suunniteltiin vain pelkästään psykologisen sodankäynnin operaatioksi, mutta samalla mitään oikeaa virusta ei levinnyt missään.

Tämä lopullinen maailmanväestön harvennusluku, johon he tähtäävät on 500 miljoonaa.

Se olisi tämä heidän lopullinen tavoite, johon nämä elitistit pyrkivät, koska heidän mukaansa meitä on maailmassa liikaa. 

Meitä on siis liikaa ihmisiä maailmassa, joita eivät nämä vallanhimoiset psykopaatit enää kykene hallitsevansa riittävän hyvin.



Tuo 500 miljoonan loppuväestön tavoite oli myös kaiverrettu tuohon Gerogiassa sijainneeseen Guidestonesin kivimonumentin kylkeen, mutta nyt kun vuonna 2020 tämä maailmanväestön harvennus lähti käyntiin koronarokottamisen myötä, niin lopulta nämä todisteet tästä maailmanlaajuisesta väestönmurhasta piti myös hävittää, jonka takia tämä Guidestonesin kivimonumentti räjäytettiin maan tasalle muutama kuukausi sitten, jonka seurauksena siitä jäljelle enää jäivät viimeiset kivien rippeet.


Tämä sama salaseura on jättänyt jälkensä aina USA:n dollarin seteliin, jossa näkyy tuo kaikkinäkevä silmä ja pyramidi, joka kuvastaa vapaamuurarien salaista maailmanvaltaa.

Sen alla on vielä ISOILLA KIRJAIMILLA tämä latinaksi kirjoitettu teksti NOVUS ORDO SECLORUM, joka tarkoittaa latinaksi UUSI AIKAKAUSI JÄRJESTYS.


Sen lisäsi amerikan dollarin setelin kääntöpuolelle aikanaan vuonna 1782 USA:n kongressin sihteeri Charles Thompson.

Tämä vielä, että miksi se NOVUS ORDO SECLORUM teksti lukee siellä USA:n dollarin setelin kääntöpuolella juuri latinaksi viestii siitä, että missä piilee se todellinen maailmanvalta edelleen.

No Roomassa ja Vatikaanissa, missä tuo latinankieli on edelleen olemassa.







 

keskiviikkona, helmikuuta 15, 2023

Puolassa tapahtuu - Sosnowiecissä ammuttu alas ufoja - Media vaikenee

Puolassa, Sosnowiecissä havaittu useita ufo-havaintoja - Ihmiset peloissaan - Media salailee

 

Puolassa, Sosnowiecissä paikalliset ihmiset ovat nähneet viimeisen vuorokauden aikana lukuisia ufo-havaintoja ja olleet peloissaan.

Tämä video on Sosnowiecistä, jonka kuvasi paikallinen teini-ikäinen nuori, joka tuossa ufo-havainnon hetkellä soitti poliisille. Mutta poliisimies taas haukkuu soittajan kesken puhelun, koska selvästi luulee, että soittaja vain pilailee.

Nuo alukset tuossa ovat Valon Galaktisen Liiton palloliittouman aluksia, jotka tunnistaa tuosta pallon muotoisesta muodosta.

Jos nyt lyötte Twitterin hakukenttään sanat poland ufo, niin sieltä löytyy vaikka mitä. Ihmiset ovat kuvanneet näitä ufoja pitkin eilen iltoja.

2 vuorokautta sitten joku kuvasi ufon Koluszkin kaupungissa, joka sijaitsee n. 211 km päässä Sosnowiecistä.

Se oli palloliittouman alus.

Mutta kuten varmaan tiedätte, niin YLE, Iltalehti, Iltasanomat tai edes Helsingin-Sanomat ei lähetä yhtäkään reportteria tuonne kertomaan noista ufo-havainnoista lisää, joten siitä syystä ajattelin itse lähteä tämän seuraavien vuorokausien aikana tuonne paikan päälle ottamaan lisää selvää, että kuinka paljon näitä ufo-havaintoja siellä viellä kenties näkyy.

Reissua saa myös sponsoroida vapaan omatunnon mukaan.

FI8539390033225947
Maksun saaja: Teemu Vehkala





tiistaina, helmikuuta 14, 2023

Ohiossa käynnissä ydinkatastrofi, jonka aiheutti junan suistuminen kiskoilta - Media salailee

Yhdysvalloissa Ohiossa sattui muutama päivä sitten todella vakava ydinkatastrofi, kun radioaktiivista ydinmateriaalia kuljettanut juna suistui raiteilta.

Lasti oli peräisin Blackrock sijoitusyhtiöltä ja "ihan sattumalta" juna suistui kiskoilta siinä kohtaa, jossa oli kyseisen East Palestine paikkakunnan vesijohtoveden vesistöt. Joten samalla siinä saastui todella vaarallisesti alueen vesijohtoveden vesi ja vesistön kalatkin kuolivat radioaktiivisuuspäästöihin.


Kaikki voi jo nyt päätellä, että olikohan tämä sittenkään onnettomuus, kun siinä on mukana Blackrock sijoitusyhtiö, jonka näpit on aika monessa monikansallisessa firmassa mukana.

Varsinkaan se ei ole sattumaa, että tämä ydinkatastrofi päätettiin suorittaa East Palestine nimisessä kaupunki pitäjässä, jonka nimi on otettu lähi-idän Palestiinasta. Joka on tämä paikka, jota varsinkin Illuminaatit vihaavat yli kaiken.


Twitteristä selviää myös se, että kuinka tuolla turma-alueella on pidätetty tutkivia toimittajia. Eli näitä, jotka ovat menneet sinne tekemään oikeita toimittajan töitä. Samaan aikaan kun täällä Suomessa ja muualla nämä valeuutismedian toimittajat lorvivat ja uutisoivat valeuutisia veronmaksajien laskuun ja siellä tätä Ohion ydinkatastrofia peitellään viimeiseen asti.


USA:n presidentti Joe Biden ilmoittaa ufojen olevan täällä

 

USA:n presidentti Joe Biden piti eilen julkisen puheen, jossa hän mainitsi USA:n ilmatilaan ilmestyneen lukuisia ufoja viime päivinä ja ilmoitti niiden olevan todennäköisesti ulkoavaruuden vieraita maan ulkopuolisia avaruusolentoja.

Mutta Biden korosti, ettei tässä ole syytä pelätä, koska kohtaamme tämän maan ulkopolisen uhkan yhdessä ja kuinka jumala armahtakoon meitä.

Kaikki tuo Bidenin käyttämä kieli oli täysin käsikirjoitettu puhe, jonka tarkoituksena on nyt täysin lietsoa paniikkia ja varsinkin uskovaisten piirissä tämä on nyt alkanut jo murtamaan kaikkien tämän pallon uskontojen dogmat.

Tämä on jo merkki siitä, että eliitti aikoo seuraavaksi ottaa viimeisimmän korttinsa käyttöön, joka on lavastettu alien invaasio.

Siinä heillä todennäköisesti on suunnitelmissa jonkun rakennuksen räjäyttäminen, jonka viereen sitten tod. heijastavat jonkun ufo-aluksen, jonka sitten väitettiin tuhonneen sen jollain laser aseellaan. 

Ja jos tällainen spektaakkeli onnistuttaisiin toteuttamaan samalla medianäkyvyydellä, kuin mitä saatiin toteutettua 11.9.2001 New Yorkissa WTC-iskut, niin silloin tällaisella lavastetulla alien invaasiolla tämä maailman salainen eliitti pyrkisi ottamaan jälleen käyttöön koronarajoituksista tutut rajoituskeinot.

Tiedä vaikka Bill Gates olisi keksinyt jonkun tarinan siitä, että kuinka nämä avaruusolennot kantaisivat jotain virusta mukanaan. Mene ja tiedä.

Mutta tilanne tällä hetkellä tuolla kulisseissa viestii jo paniikista, joka vallitsee tuolla noiden puolella. 


JOHN HOPKINS UNIVERSITY on viimeiset vuodet suunnitellut tulevan Marburg-pandemian käsikirjoitusta, jota on jo 2 vuotta sitten laitettu mediassa eteenpäin, kun Afrikassa väitettiin löytyneen Marburg virusta. 

Nyt WHO julkaisi propaganda uutisen, jonka mukaan Guineassa olisi nyt havaittu marburg-virusta ja 9 ihmistä kuollut.

Voi vaan miettiä, että paljonko WHO löi tuon kyseisen maan presidentin käteen, ennen kuin Teodoro Obiang Nguema Mbasogo vahvisti marburgin leviämisen maassaan ? 

Kun taas jos jonkun valtion johtaja ei suostu tanssimaan plandemiabisnestä harjoittavien rokotetehtaiden pillin mukaan, niin silloin CIA lähettää palkkasotilaansa tappamaan kyseiset valtionpäämiehet ja näin kävi jo mm. Haitin presidentille n. reilut pari vuotta sitten.


Tämä ufoilla pelottelu on osa CIA:n salaista PROJECT BLUEBEAM operaatiota, joka nyt ilmeisesti vasta aloitettiin, kun mediassa sai yhtäkkiä alkaa puhumaan alasammutuista ufoista.

Kun vielä ennen tällaisten uutisten julkaisu oli jo suoraan CIA:n salaisella ohjeistuksella kielletty ympäri maailman.


USA:n hallituksella on ollut käytössään mm. Area 51:ssä lukuisia avaruusaluksia, joita siellä on rakennettu jo 50-luvulla.

Joten jos he nyt lavastaisivat sen alien invaasion, niin ei siihen CIA:n tarvitsisi välttämättä mitään hologrammeja heijastaa taivaalle. Vaan kyllä ne voisivat siinä myös käyttää niitä oikeita ihmisen rakentamia ufoja.


Tämä lautasmallinen ufo on zetojen (harmaa alienrotu) rakentama alus, jotka luovuttivat aluksiaan sekä teknologiaansa USA:n hallitukselle 50-luvulla, kun he solmivat USA:n hallituksen kanssa salaisen sopimuksen.

Mutta tuohon salaiseen diiliin kuului myös se, että USA:n hallitus salli tuolloin zetoille, että he saisivat mm. siepata täältä planettalta mm. lapsia omiin kokeisiinsa. Eli ufo abduktoida heitä jne. 


Nämä zetat olivat jo 40-luvulla luovuttaneet teknologiaansa natsien käyttöön, joka siis tarkoitti sitä, että natsi-saksalla oli oma salainen avaruusohjelma jo 40-luvulla.


Nämä piirustukset ovat natsien salaisesta avaruusohjelmasta, jossa jo näitä zetojen aluksia rakennettiin Saksan ilmavoimien puolella.

Tuon aluksen leijuminenkin mahdollistuu vain, koska sinne luodaan aluksen sisälle ns. tyhjiö.

Aluksen käyttämä energia taas perustuu radioaktiiviseen juttuun, joka hyödyntää ympärillä olevan ilman uusiokäyttöön. Tästä mm. johtuu se, että miksi tällainen alus ollessaan ilmassa muodostaa ympärilleen radioaktiivisen säteilykentän, joka myös on nenällä haistettavissa, koska aluksen radioaktiivinen energia polttaa ilmastomme typpikenttää.


Periaatteessahan nyt näillä USA:n hallituksella olisi mahdollisuus paljastaa, että heillä on näitä aluksia olemassa. Mutta ei he sitä Area 51 tukikohtaansa tuo julkisuuteen vieläkään.


Koko kyseinen AREA 51:n tukikohta oli aina vuoteen 1994 asti salainen, koska ennen sitä vuotta kyseistä tukikohtaa ei edes mainittu USA:n hallinnon budjetissa.


Valon Galaktinen Liitto

Tämä Valon Galaktinen Liitto on useiden tähtirotujen muodostama liitto, johon kuuluu lukuisia avaruusrotuja, joiden yhteinen tehtävä on saada autettua tämän planeettamme värähtelytaajuus ylös.

Nämä Valon Galaktisen Liiton porukat ovat useasti olleet yhteydessä mm. USA:n hallitukseen ja yrittäneet saada asioita vauhditettua, mutta nyt kuuluu sellaisia huhuja, että he olisivat lyöneet sopimuksen USA:n hallinnon kanssa, joka nyt käytännössä pakotti USA:n hallituksen lopettamaan tämä vuosikausia kestänyt pakonomainen ufosalailu.

Mutta epätoivon korttina nämä tietenkin yrittävät nyt hyödynttää ja käyttää tätä ufo-salailun loppumista uutena aseena, koska heillä on nyt suuri kynnys ja halukkuus alkaa pelottelemaan ihmiskuntaa avaruuden ulkopuolisella uhkalla.


Näitä pelottavan näköisiä zeta-rotuja on yhteensä mm. neljä alarotua ja yhdetkään Zetat eivät kuulu Valon Galaktiseen Liittoon, koska tämä kyseinen rotu on pääosin kloonattu. Joten heillä ei ole enää sielua.

He päättivät alien rotuna jo kauan sitten siirtyä pimeyden henkivaltojen puoleen.

Mutta ongelmallisen zetojen rodun suhteen tekee se, että koska Valon Galaktinen Liitto pitää heitä täällä planeetalla karenteenissa, sillä jos heidät päästettäisiin aluksineen täältä pois, niin silloin he voisivat helposti tunkeutua aluksillaan Valon Galaktisen Liiton rotujen tähdistöihin ja alkaa aiheuttamaan hämmennystä.


Roswellin ufo-onnettomuus oli 1947 vuonna näiden zetojen alukselle sattunut onnettomuus, jolloin New Meksikoon rysähti heidän käyttämänsä alus.

Kyseinen ufo vietiin USA:n ilmavoimien tukikohtaan ja siitä saatiin kuulemma mielenkiintoisia juttuja talteen.... mm. kevlar kuidut tulivat sieltä ja ne myöhemmin hyödynnettiin teollisessa käyttötarkoituksessa, kun niistä alettiin myöhemmin valmistamaan luodinkestäviä liivejä.

USA:n hallitus, CIA, NSA, DARPA, FBI jne. sekä nämä muutamat muut viranomaistahot eivät halua vieläkään paljastaa sitä totuutta, kuinka tämä Valon Galaktinen Liitto ei ole mikään avaruuden ulkopuolinen uhka, vaan tämän oikean uhan muodostavat nämä zetat, koska näillä isopäisillä ja pelottavan näköisillä humanoideilla ei ole minkäänlaista moraalia, koska sen kompassista heillä on neula katki, koska ovat täysin kloonattuja.

He käyttävät vain pelkkää kylmää älyään, joka perustuu vielä A.I. tekoälyn kaltaiselle teknologialle, jota nämä zetat itse hallinnoivat.

USA:n hallitus ei haluaisi millään paljastaa sitä, etteivät he tämän maailman salaisen eliitin kanssa halua tehdä mitään yhteistyötä näiden Galaktisen Liiton rotujen kanssa, koska Valon Galaktinen Liitto haluaisi lopettaa täällä kestäneet ihmisorjuuden.

Sen takia nämä CIA:t ovat taas tehneet salaista yhteistyötä näiden moraalittomien olentojen, kuten Zetojen kanssa, joilta saivat vastineeksi heidän nanoteknologiaansa.

Pelkästään nämä nanomikrosirutkin ovat alunperin näiden zetojen teknologiaa, joka sitten ajan saatossa päätyikin USA:n DARPALLE.

Joten tämä kyseinen nanoteknologia on huippuvaarallista, jos se päätyy tällaisten psykopaattien käsiin, jotka ovat vaaraksi muille.

Onneksi kuitenkin Valon Galaktisella Liitolla on jo vuosikymmeniä ollut täydet valtuudet mm. takavarikoida planeetallamme varastoituja ydinaseita, jolloin ydinsotaa ei pystytä sytyttämään, koska muuten se tuhoaisi tämän koko planeettamme.


1977 marraskuussa tämä yksi Vrillonin komentaja Ashtar otti yhteyttä britannian TV-verkkoon ja sai äänensä suoraan lähetykseen. Hän mainitsi tuolloin planeettamme ydinaseista, kuinka ne ovat vaaraksi koko planeetalle sekä myös muille planeetoille. Hän mainitsi silloin sen, kuinka nämä ydinaseet tulisi täällä takavarikoida kaikki pois.

Nämä ajat ovat varsinkin kristinuskovaisille ihmisille vaikeita, koska nyt ne joutuvat kohtaamaan tuon USA:n hallinnon ufo-pelottelut ja pyytävät vielä Jeesus Kristusta apuun. 

Eivätkä he edes ymmärrä sitä, että Jeesushan oli aikanaan tavallaan yksi avaruus tai henkiolento, joka vain tänne syntyi, vaikka hänellä oli jo kaikki karma käyty pois, eikä hänen olisi tänne enää tarvinnut syntyä.

Täällä myös on ihmiskehoon syntynyt lukuisia ihmisiä, jotka kuuluvat Valon Galaktisen Liiton edustajiin. Osa heistä ei sitä edes tiedä, jos heidän henkisen kehityksen vaihe on vasta siinä vaiheessa,ettei heidän vielä sitä anneta muistaa.

Näitä sieluja tänne oli aikanaan pakko lähettää, koska muuten tämän Tellus-planeetan kehitys olisi mennyt liian pimeyteen. Aivan tästä samasta syystä myös Jeesus Kristus tänne päätti syntyä silloin reilut 2000 vuotta sitten.

Eli tänne siis tuli näitä ihmiskehossa olevia valontuojia, joita new agessa nimitetään "valotyöntekijöiksi".

Heitä väitetään olevan planeetallamme n. satoja miljoonia.


CIA:lla ja NSA:lla on myös salainen projekti, jossa he pyrkivät selvittämään, että ketkä ihmiset ovat näitä toispaikkakuntalaisia sieluja ja heitä myös vainotaan CIA:n salaisen Targeted individuals ohjelman kautta, johon kuuluu näiden ihmisten psykologinen murtaminen. EU-maissa tätä projektia toteutetaan DDR:stä hankitun opein, joka taas oli DDR Saksassa toiminut kansalaisten vainontaohjelma Zertzezung.

Mutta vielä tästä Valon Galaktisesta Liitosta, niin ei heillä ole kuitenkaan valtuuksia tehdä tänne planeetallemme mitään invaasiota ja pidättää näitä Illuminaateja.

Se taas rikkoisi planeettamme sääntöjä, jotka perustuvat vapaan tahdon lakiin.

Tämä Tellus kun on elämänkokeiluplaneetta. Joten täällä kun vallitsee se Lucifer nimisen henkiolennon kirous, niin sen takia täällä on paljon pahuutta demoneineen.

Mutta siellä pimeyden henkivalloissa on tälläkin hetkellä käynnissä ihan oikea sota pimeyden ja valon voimien välillä, jonka mittelöitä käydään tällä planeetalla mm. sotien kautta, joiden karmaattinen jäänne taas juontaa juurensa vanhoista avaruussodista, joita käytiin taas mm. Orionilla, Marssissa sekä Maldekilla.

Maldek tuhoutui täysin, Orionissa elämä kävi kelvottomaksi ydintuhon jäljiltä sekä Marssissa kävi samoin.


Tämän näköisiä avaruusolentoja nämä dracot mm. ovat ilman maskia. Mutta asian ongelma on se, että heitä kun on täällä Tellus planeetalla ihmiskehossa vähän liikaa ja he ovat sitä porukkaa, jotka haluavat vain ja ainoastaan sotia sekä aiheuttaa kiusaa muille.


He saivat aikaan ne avaruussodat siellä Orionilla, Marssissa, Lyyrassa jne. He sotivat ihmiskehoissa nyt mm. Ukrainan ja Venäjän välillä.

He haluavat nyt ihmiskehoissa käydä ydinsotaa Venäjän kanssa. 

Tämä mitä USA:n hallinto ei ole vieläkään paljastanut on vielä se, että kuinka nämä avaruusolennot tai humanoidit... Millä nimellä niitä nyt haluaa sitten kutsua. Ne ovat vielä interdimensionaalisia olentoja.

Valon Galaktinen Liitto rotuineen pystyy matkustamaan helposti valonnopeudella ja heillä on kulku sallittu.

Mutta taas jos USA:n ilmavoimissa kyseinen maa saisi käyttöönsä näitä samoja valonnopeutta hyödyntäviä aluksiaan, niin ei niitä päästetä linnunradalle aiheuttamaan kaaosta, koska muutenhan tämä USA tekisi pian invaasioita toisiin tähdistöihin, joissa on elämää ja lähettäisi sinne tietenkin tapansa mukaan Economic Hitman miehet neuvottelemaan kaivossopimuksista sitä ennen.








 

















sunnuntaina, helmikuuta 12, 2023

Pelkonarratiivi vaihtui nyt ufoiksi

 


No niin ja taas jälleen oikeassa olin - UFO pelottelu on alkanut - Amerikkalaishävittäjä väittää ampuneensa alas ufon Kanadan yllä



Kun vielä kymmeniä vuosia sitten tähän blogiin kirjoittelin, että kuinka USA:n hallitus ja salainen maailmanhallitus aikoisi jossain vaiheessa toteuttaa lavastetun alien invaasion, niin jutulle yleisesti perusidiootit naureskelivat.

Eilen kun kirjoitin sen jutun, että kohta siellä ilmoitellaan, että on jo ammuttu alas ufoja, niin nyt sen päivä toteutui jo, kun amerikkalaishävittäjän ilmoitettiin ampuneen ufon alas Kanadan yllä. 

Tässä on nyt ihan selvät sävelet sen suhteen, että kuinka Vatikaanista Paavi on antanut jo käskynsä Pentagonin suuntaan, että antakaa mennä vaan nyt sen lavastetun alien invaasion kanssa. 

Eliitin seuraava ase ihmiskuntaa vastaan on pelottelu ufojen hyökkäyksellä, jonka psykologiset opertaatiot (psyop) alkoi jo nyt tällä Kanadan yllä ammutulla ufo tarinalla.

Perusidioottihan melkein paskoo housuunsa, kun se nyt saa kuulla uutisissa, kuinka näitä ufoja ilmestyy nyt milloin minkä maan ilmatilaan.

Mutta pelkonarratiivi on helppo nähdä jo ennalta, kuinka tietenkin USA:n ilmavoimat tässä sitten pullistelee ja mahtailee hävittäjillään ja heidän esitetään sitten turvaavan planeettaamme näiltä ulkoavaruuden tunkeilijoilta.


Kanadan pääministeri Trudeau käski hävittäjiä pudottamaan alas ufon Kanadan yllä

Tässä uutisessa väitetään, että kuinka Kanadan pääministeri Justin Trudeau antoi käskyn Kanadan ilmatilaa loukanneen tuntemattoman lentävän esineen alasampumiseen, jonka ampui alas amerikkalaishävittäjä.

Kyseinen F-22 hävittäjä lähetettiin tunniste lennolle, kun tunnistamaton lentävä kohde ilmestyi Kanadan ilmatilaan, jonka ilmapuolustus Norad havaitsi.


Minkälainen narratiivi alien invaasio false-flag operaatiossa tulee olemaan ? 

Tässä ei jälleen tarvitse olla mikään raketti-insinööri tai ruudinkeksijä, että älyää jo nyt, että minkälainen narratiivi tässä alien invaasio false-flag operaatiossa tulee olemaan.

Eli esitelläänkö ne humanoidit ja ufot ihmiskunnalle ystävällisinä rotuina vai ihmiskuntaa uhkaavina ja pahoina avaruusrotuina.

Tottakai heidät julistetaan maan ulkopuoliseksi uhkaksi, jota sitten USA:n ja milloin Kanadan ilmavoimat ilmoittavat turvaavansa näillä alasampumisilla.

Pelkonarratiivi on melko sama kuin tämä Wuhanista maailmalle muka levinnyt korona.

Eli ihmiset määrätään alien invaasion uhkan aikana samalla tavalla koteihinsa lukittautumaan, eli karanteenit siellä aiotaan ottaa tietenkin käyttöön, koska jo sen feikkipandemia koronarajoitusten aikana koronarajoituksien takana oleva eliitti huomasi jo, että miten tehokas väestön alistuskeino tämä kotikaranteeni määräys oli.

Voisi se varmaan vielä nyt naurattaa, jos Suomen pääministeri pitäisi julkisen tiedotustilaisuuden, kuinka meidän Suomalaisten ei olisi nyt syytä mennä mökille, koska taivaalta voisi tulla tunnistamattomia lentäviä esineitä Suomen ilmatilaan uhkaamaan Suomen valtiollista turvallisuutta, jolloin Suomen viranomaiset määräisivät ulkonaliikkumiskieltoja, jotka Euroopassa ja USA:ssa on ammuttu alas ufoja.


Elämme kuitenkin nyt jo niin historiallisia aikoja, kun USA:n ja Kanadan hallitus ilmoittaa ampuneensa alas ufoja. Eli enää se ei ole mikään säähavaintopallo, jonka ohjeistuksen määräsi CIA.

Tämä kun tulee muuttamaan koko maailman ihmisten asennemaailman ufoihin, joka tulee lähivuosina murtamaan vielä jokaisen maailman uskonnon dogmat.

Eli elämme on senkin perusteella melkoisen mielenkiintoisia aikoja, mutta syytä ei ole pelätä, koska tämä USA:n ufo pelottelu on täysin mediassa lietsottua pelottelukampanjaa, jonka tarkoituksena on vain pelotella uutistenlukijaa. Jotta uutisten seuraaja pelkäisi niin paljon, että heidän maidensa hallitus voisi jatkaa heidän ihmisoikeuksiensa polkemista näillä järjettömillä rajoitustoimilla.

Lähde: ILTALEHTI