Tue tutkivaa journalismia FI85 3939 0033 2259 47 maksun saaja: TEEMU VEHKALA
Näytetään tekstit, joissa on tunniste USA:n presidentinvaalit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste USA:n presidentinvaalit. Näytä kaikki tekstit
tiistaina, marraskuuta 06, 2018
USA:n vaalilaskujärjestelmän heikkoudet paljastanut Harri Hursti yritettiin tappaa 2013
USA:n vaalilaskujärjestelmän heikkoudet vuonna 2000 paljastanut tietokonehakkeri Harri Hursti (kuvassa) yritettiin tappaa vuonna 2013 Atlantassa, kun tuntematon mies hyökkäsi hänen kimppuunsa.
Kyseessä oli tilaustyö, mutta poliisi ei saanut henkirikoksen tilaajaa selville. Epäilty löydettiin myöhemmin kuolleena.
Kaikki tällainen toiminta kuten epäillyn hämärä kuolema viittaa hyvin vahvasti CIA:n operaatioihin, koska sillä toimii lukuisia tällaisia yksiköitä joiden palveluksessa työskentelee USA:n hallinnolle työskenteleviä tappajia.
Osa heistä on koulutettu ns. Mantsurian kandidaateiksi, eli heidän muistijälkensä ollaan onnistuttu pyyhkimään traumaperäisen mielenmurtamisen avulla, jossa näille koulutetuille tappajille ohjelmoidaan kaksoispersoona (alter-ego), jota näissä likaisissa operaatioissa käytetään.
Hursti oli vuonna 2004 jo nuori eläköitynyt hakkeri, joka oli tehnyt rahansa mm. yrityskaupoilla ja miehen tarkoituksena olisi ollut enää reissata ympäri maailmaa, kunnes häntä pyydettiin tekemään hakkerointi Yhdysvaltain vaalilaskentajärjestelmiin.
Kuitenkin vuonna 2000 USA:n presidentinvaalien uudelleenlaskennasta vastannut Tallahaseen vaalitoimikunnan johtaja Ion Sancho soitti Hurstille ja lupasi hänelle suojelusta.
Hursti sai selville, että äänestyksessä käytettävien muistokorttien avulla voidaan manipuloida äänestystulosta helposti ja nämä olivat jo vuonna 2000 vanhaa teknologiaa.
Mutta Hursti toteaa, että tämä vanha teknologia on edelleen käytössä Yhdysvalloissa ja vaalitietojärjestelmät tulevat yksityisiltä firmoilta. Eli siinä ei ole minkäänlaista säätelyä tai luvanvaraista toimintaa, joten kyseessä on täysi villi länsi.
Hursti kertoi että hänet vedettiin takaisin näihin kuvioihin, koska hän halusi paljastaa yhtiöt, jotka markkinoivat tuotteitaan ja ratkaisujaan valheellisesti, ja sitten kuluttaja kärsii. Kuten Diebold, joiden äänestysjärjestelmät Hursti naulasi vuonna 2005.
Hursti joutuu edelleen hoidattamaan tuon 2013 vuonna tapahtuneen hyökkäyksestä seuranneen kasvojensa vaurioita.
Lähde: https://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/valkohatut-ovat-surkimuksia-usa-n-vaalien-turvallisuutta-valvomaan-palkattu-hakkeri-harri-hursti-yritettiin-tappaa-6747992
maanantaina, lokakuuta 31, 2016
FBI:n Hillary Clinton esitutkinta on 100 % kusetusta ja hämäystä
Läntisessä mediassa on viimeaikoina ollut juttua, kuinka nyt FBI aloitti tutkimaan uudelleen Hillary Clintonin rikollisia toimia.
Tämä ei kuitenkaan valitettavasti pidä paikkaansa, että FBI siellä mitään oikeasti tutkisi, koska FBI on läpeensä korruptoitunut poliisijärjestö. Vaikka sen sisällä kuitenkin kytee kapina, niin silti nämä kapinalliset sen sisällä eivät uskalla kapinoida. Koska pelkäävät suojatyöpaikkojensa puolesta.
Juuri uusin tieto tästä FBI:n lume-tutkinnasta oli seurava; FBI:n pomo rikkonut ehkä lakia - viranomaiset eivät saa vaikuttaa vaalitulokseen
Mutta Rothschildit ja Rockefellerien suku saa vaikuttaa vaalitulokseen
Todellisuudessa tämä George Soroskin on vain Rothschildien juoksupoika ja agentti, horjuuttaessaan eri maiden pankkeja sekä politiikkaa yksityisten hedge-rahastojensa miljardivaroillaan.
Todellisuudessa nämä maailman 13 rikkainta sukua pitävät salaista valtaa kaikkialla ja kuvittelevat omistavansa tämän koko planeetan.
Nämä maailman 13 rikkainta sukua ovat:
1. Rothschild (mm. Bauer -yhtiön johdossa vaikuttava suku)
2. Rockefeller (pankkisuku)
3. Warburg (pankkisuku)
4. Russell
5. Kennedy (öljyrikas suku)
6. Onassis (öljyrikas suku)
7. Freeman
8. Collins
9. Bundy
10. Astor
11. Van Duyn
12. Reynolds
13. Li
Mutta sen sijaan Wikileaksin perustaja Julian Assange sanoi nyt, että tämä seuraava Podestan sähköpostivuoto tulisi olemaan jo sen luokan paljastus Hillarysta, että se peruuttaisi USA:n presidentinvalit hänen kohdaltaan ja veisi hänet oikeuteen.
Lähteet: http://www.thegatewaypundit.com/2016/10/breaking-julian-assange-next-leak-will-lead-arrest-hillary-clinton/
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016103122543820_ul.shtml
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001173097.html
http://www.bibliotecapleyades.net/bloodlines/
Tunnisteet:
FBI,
George Soros,
Hillary Clinton,
John Podesta,
Julian Assange,
kusetus,
lume-tutkimus,
Podestan sähköpostit,
Rockefellerit,
Rothschildit,
USA:n presidentinvaalit
sunnuntai, syyskuuta 18, 2016
CIA laittanut Hillary Clintonista propagandaa mediaan
Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA ja Pentagon ovat selvästi reagoineet siihen, että suuri joukko intert-aktiiveja huomasi, että Hillary korvattiin kaksoisolennolla äskettäin New Yorkissa.
Tähän Pentagon ja CIA reagoi laittamalla ABC-newsin reportterin raportoimaan Hillaryn kuolemasta. Mutta tämän lähetyksen jälkeen kaikki puheet Hillaryn kuolemasta vaiettiin kuoliaaksi.
Infowarsin toimittaja soitti ABC-newsin toimitukseen ja tiedusteli, että mikä tämä juttu oli, kun kanavalla tiedotettiin aiemmin vain kerran Hillaryn kuolemasta.
Tähän oli seurauksena pitkä hiljaisuus, mutta sitten ABC-newsin toimitus paljasti, että kyseessä oli heidän puolelta vain pelkkä vahinko.
Vahinko ?
Tällaiset uutistoimittajat ovat vain telepromteria lukevia robotteja, jotka lukevat kaikki ne valheet jota sinne teleprompteriin syötetään ja tässä tapauksessa Hillaryn kuolemasta uutisointi ABC-news kanavalla oli selvästikin CIA:n COINTEL-PRO peiteoperaatio, jolla Pentagon toivoo sekoittavansa ns. salaliittoteoreerikkojen päät.
Nyt CIA:n jälkimmäinen reagointi vielä tähän Hillaryn kaksoisolento-kohuun oli se, että se laittoi snopes.com sivustolle vieläkin räikeämmän huhun, jossa väitetään että Hillaryn perhe olisi tapettu vuonna 1998. Jonka jälkeen tämä kaksoiolento on ottanut hänen paikkansa.

Mutta kun tälle ei valitettavasti löydy minkäänlaista näyttöä, koska rouva Clintonin ulkonäkö muuttui vasta 11.9.2016, jolloin hän oli 9/11 terrori-iskujen muistotapahtumassa. Siellä hän lähes tuupertui ja joutui lähtemään tuosta tilaisuudesta ennen aikojaan.
Hillaryn terveydentila on selvä, ettei akan terveys kestä presidenttiyttä
Jos nyt on vielä selvää se, ettei Hillaryn terveys kestä USA:n presidentinvirkaa, niin joku syy tähän mm. kaksoisolentojen käyttämiselle on ollut.
Mutta selvästi näiden kaksoisolentojen käyttäminen liittyy siihen, että Hillaryn rahoittajat ja taustapirut yrittävät tehdä kaikkensa, jotta Hillaryn presidentinvaalit saataisiin maaliin asti. Vaikka rouva Clinton on terveydentilansa puolesta jo puoliksi ruutuliputusvaiheessa.
Tällä halutaan vain varmistaa se, että USA:n seuraavaksi presidentiksi tulee näiden sotahullujen neokonservatiivien ehdokas. Kun millään muulla ei sitten ole väliä.
Hillary valitsi varapresidentikseen heinäkuussa senaattori Tim Kainen.
tiistaina, elokuuta 09, 2016
Hillary Clinton käy presidentinvaalikampanjaa piri päissään
Vähän aikaa sitten rouva Clinton oli niin heikossa kunnossa, että hänet jouduttiin taluttamaan portaita ylös, koska rouva Clintonin voimat eivät riittäneet niiden kipuamiseen ylös.
Hänellä on koko ajan mukana hänen henkilökohtainen lääkärinsä, jolla on aina myös vararuisku käytössä tarvittaessa, jolla voidaan tarpeen tullen pistää Hillaryyn lisää diazepamia.
Clinton esiintyi jopa median edessä hyvin kummallisesti ja hänen silmänsä näytti aivan siltä, kuin rouva olisi vetänyt jotain psykedeelisiä aineita ennen tv-esiintymistä. Hänellä vaikutti myös olleen pienimuotoinen verihyytymä päässä, joka saattaa johtua tästä pitkäaikaisesta meta-amfetamiinin käytöstä.
Natsi-Saksan diktaattori Adolf Hitlerillä oli myös henkilökohtainen lääkäri, joka piikitti valtakunnanjohtajaan joka aamu annoksen juurikin meta-amfetamiinia.
Hillary Clintonin kohdalla hänen ikänsä on kyllä suurin kysymysmerkki siihen, että jos hänestä tulee USA:n tuleva presidentti, että mitenkä rouva Clintonin terveys kestää. Voi siis olla, että tämä sotahaukan terveys ei kestäisi koko tulevaa presidenttikautta ja tilalle jouduttaisiin valitsemaan silloin joku toinen sotahullu USA:n demokraateista.
Hillary Clintonin käyttämä diatsepaami-lääke on bentsoihin kuuluva rauhoittava, jota käytetään mm. paniikkihäiriön sekä unettomuudenkin hoitoon.
Lähteet: http://mvlehti.net/2016/08/09/demokraattien-presidenttiehdokas-hillary-clinton-esiintyy-huumeiden-voimalla/
RT, Twitter, Gateway Pundit, The Guardian
lauantaina, maaliskuuta 05, 2016
Newt Gingrich kertoo miksi USA:n valtaeliitti pelkää Donald Trumppia
Yhdysvaltain presidentinvaalien jatkokierrokselta pudonnut Newt Gingrich kertoi Fox uutiskanavalle sen salatun totuuden siitä, että miksi USA:n valtaeliitti pelkää niin paljon Donald Trumppia.
Kaikki johtuu siitä koska Trump ei kuulu mihinkään salaseuraan, eli hän ei ole salaisen klubin (Illuminati) jäsen. Joten näin hänen poliittisia mielipiteitään ei voida ostaa.
maanantaina, tammikuuta 04, 2016
NRA antoi Hillary Clintonin presidentinvaalikampanjalle satiirista vetoapua
Yhdysvaltain kiväärijärjestö NRA onnistui vesittämään Hillary Clintonin 2016 vuoden presidentinvaalikampanjaa, kun se julkaisi Youtube -tilillään parodiavideon.
Videolla näytetään ikään kuin itse Hillary listaisi oman presidentinvaalikampanjansa tavoitteita, joista ensimmäisenä olisi lopettaa jatkuva aseiden kieltämisrumba.
Toisena sitten olisi lukea hieman USA:n alkuperäistä perustuslakia.
Kolmantena vielä tavata oikeita aseiden omistajia henkilökohtaisesti.
Lopulta sitten Clintonia esittävä ruksaa kaiken mustalla tussilla ja nauraa räkäisesti sekä heittää koko muistion roskiin.
Onnea vaan Hillary Clintonin presidentinvaalikampanjaan, mutta lopulta Rothschildit päättävät jälleen valtioilta ryöstetyillä rahoillaan, että kenestä tulee seuraava USA:n presidentti. He voisivat sinne valita vaikka Ison Arskan jos niin haluaisivat. Yhdysvaltain kansalaiset eivät presidenttiä valitse.
Mitä yhteistä on WC-pöntön tyhjennysnapilla ja USA:n vaalilaskentajärjestelmän vaalikoneella ?
No kummankin napin painalluksella toteutuu USA:laista demokratiaa. Painat sitten kummasta tahansa WC-pöntön napista, niin aina lähtee saman verran paskaa vessasta alas.
Typerä Jenkki kun luulee, että demokraatti paranee republikaanilla, tai republikaani demokraatilla. Paskakokkareenkin saa konvehtirasiaan ja kauniissa rasiassa se voi vaikuttaa aidolta. Sama homma pätee myös Yhdysvaltalaisella politiikassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)