http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

torstaina, marraskuuta 03, 2016

Vallan näkymätön käsi esti Heikki Urmaksen pääsyn presidentinvaaleihin


Elettiin vuotta 1994, jolloin silloiset poliitikot olivat sorvanneet lain, että presidenttiehdokkaaksi voisi päästä vain kerätyillä 20 000 kannattajakortilla.

Heikki Urmas (kuvassa) oli jo tuolloin työskennellyt mm. Finnairille lentokapteenina jo yli 24 000 lentotunnillaan maamme kokeneimpien lentäjien joukkoon.

Vaikka Urmas sattuikin tuntemaan mm. demari-poliitikkoja sekä Suomen Pankin johtoa, niin hän ei silti ollut minkään puolueen jäsen.

Yllättäen vuonna 1993 hänen vanha ystävänsä Ilpo Stenbäck pyysi häntä yrittäjien preisdenttiehdokkaaksi.

Tästä alkoi sitten laaja kannattajakorttien keruu ja ihmiset oikein kilpaa laittoivat nimiään noihin kortteihin.

Urmas oli tullut tunnetuksi tuolloin tv:ssä näkyvästä Herää Suomi -ohjelmasta, joten nimi oli silloin ihmisille hyvinkin tuttu.  

Suunnitelmien mukaan Ilpo taustavoimineen painattaisi kortit ja nimien keruu suoritettaisiin pääasiassa vain Etelä-Suomesta.

Huhu mahdollisesta ehdokkuudesta kulkeutui myös suojelupoliisi SUPO:n korviin. Eräänä päivänä Urmas sai sitten kutsun tulla keskustelemaan suunnitelmistaan.

SUPO:lla sanottiin suoraan, että miten tulisin mm. matkustamaan Mikkelin ja Helsingin väliä ehdokkuuteni tultua varmistetuksi. 

Sitten SUPO totesi Urmakselle, että kuinka helppo olisi ajaa rekka poikittain hänen autonsa kylkeen, kun pimeässä ajelet kohti Mikkeliä, nämä eivät ole mitkään kunnallisvaalit. 

Palatessaan SUPO:n puhuttelusta kotiin Urmas mietti ystävältään Esko Lehdeltä kuullutta toteamusta, ettei tämä maa ollut enään mikään lintukoto.

Sitten koitti kannattajakorttien luovutuspäivää edeltävä päivä, jolloin Urmas sai puhelinsoiton silloiselta tv:n poliittisten ohjelmien päälliköltä Jorma Melleriltä, joka pyysi Heikkiä seuraavan päivän suoraan lähetykseen.

Samalla hän sanoi, että kuinka Heikki Urmaksen presidentinvaaliehdokkuuden kannattajakortien keruu oli aiheuttanut poliittisista piireissä pommin. 

Kortteja oli jo tuolloin kerätty tarvittava määrä 20 000 ja osa niistä oli Ilpo Stenbäckin hallussa.

Tässä välissä Urmas oli vielä ehtinyt käydä Rennesissä kokouksessa ja palattuaan Ranskasta Stenbäck oli hyvin hermostunut.

Valtaapitävien pitkä käsi oli puuttunut tapahtumien kulkuun ja vaikutusvaltaiset tahot ratkaisseet sen, että olisi viisaampi luovuttaa näistä 20 000:sta kannattajakortista 10 000 takan poltteeksi.

Stenbäckiä oltiin kiristetty ja uhkailtu ennen tätä. Mutta ei ollut täysin selvillä, että mikä taho oli operaation takana.

Keskusrikospoliisilta soitettiin lopulta Urmakselle ja kysyttiin, että haluaisiko hän tutkituttaa korttien historian ja oliko vielä vaateita Stenbäckiä vastaan.

Urmakselle oli jo aiemmin tullut selväksi, että miten likaista peliä tämän maan sisällä oltiin harjoitettu. 


Stenbäck kun oli vapaamuurari, jonka nimi löytyy HYMY -lehdessä 2/1013 julkaistulta vapaamuurarilistalta Hyvinkään kohdalta. Joten tämä taho, josta hänelle annettiin määräys hävittää nuo puolet Heikki Urmaksen kannattajakorteista ja estää hänen pääsy Suomen vuoden 1994 presidentinvaaleihin.

HYVÄ VELI -korruptioko Isänmaallisuutta ? 

On uskomatonta, että miten vielä tuossa kirjassa kerrottiin, kuinka nämä Suomalaiset rikolliset vielä kehtaavat nimittää itseään isänmaallisiksi tahoiksi. Sillä jokainen tällainen sielunsa langenneelle Luciferille ja vallalle myynyt narsisti on puhdas maanpetturi, jonka ahne ja itsekäs toiminta uhkaa tuhota koko Suomen. 

He eivät ajattele mitään muuta kuin itseään ja harrastavat tätä sulle-mulle käytävä -politiikkaa, sekä puhaltavat vuosittain kymmenien miljardien edestä pääomaa salaisille tileilleen sekä yksityisiin eläkerahastoihinsa. Sillä mitä enemmän tätä pääomaa täältä karkaa ulkomaille, niin sitä enemmän syntyy työttömyyttä. Koska uutta rahaa syntyy vain velalla.


Jos Suomessa valta on tällä hetkellä tällaisilla omahyväisillä mulkuilla, niin asiallehan pitäisi tehdä pian jotain ja James Hirvisaarella (kuvassa) on jo siihen idea, joka on luopuminen kokonaan puolueista.


REFORMI on porukka joka ei pelkää perusteettomia leimoja.


REFORMI on porukka joka tukee toisiaan kaikissa tilanteissa.


REFORMI ei pompi mediapillin eikä poliittisten vastustajiensa pompotuksen tahdissa.


REFORMI on porukka joka pitää oman maan ja kansan puolta eikä aja omia henkilökohtaisia  etujaan.



Lähde: Raadolliset toverit ja vallan väärinkäyttäjät. Helsinki: Heikki Urmas, 2010. ISBN 978-952-92-7678-3 (s. 86-87).