http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

torstaina, marraskuuta 17, 2016

Palmen murhatutkinta avattiin jälleen



Vuonna 1986 murhatun ruotsin pääministeri Olof Palmen (kuvassa) murhatutkinta avattiin jälleen.

Palme ammuttiin mafia -tyyliin hengiltä Tukholman keskustassa 28. helmikuuta 1986, kun hän oli tulossa vaimonsa kanssa elokuvateatterista.

Murhaa ei olla vieläkään saatu virallisesti selvitettyä, jossa asioita vaikeuttaa se, että Palmen murha tilattiin ns. korkealta taholta. Koska Palme oli saanut kuulla ruotsin salaisista asekaupoista, joita tehtiin tuolloin Boforssissa ja oli aikoinut tehdä niistä lopun.

Palme tunnettiin muutenkin tuolloin kansainvälisen aseriisunnan puolestapuhujana, mutta tämä että hän astui Iran Contra -skandaalin varpaille sai lopulta kansainväliset asekauppiaat tilaamaan hänen murhansa, johon värvättiin ensin huhujen mukaan CIA:n toimesta entinen jugoslavialainen palkkasoturi Ivan von Birchan.



Birchan kuitenkin kertoi tästä Ruotsin viranomaisille, että Palme oli päässyt kansainväliselle murhalistalle, mutta Birchanin varoituksia ei otettu vakavasti. Koska Ruotsin poliisivoimien sisällä toimi eräs pesäpalloliigaksi nimetty oikeistolaisten poliisien fasistijärjestö, jolla oli tapana pitää salaisia tapaamisia keskenään. 

Siellä mm. tanssittiin Saksalaisten natsimarssi-musiikin tahdissa ja kutsuttiin noihin tilaisuuksiin puhumaan tunnettuja fasisteja.

Todistajien mukaan Palmen surmailtana eräs poliisipäällikkö, joka osallistui noihin iltamiin oli kohottanut maljan Palmen murhan johdosta ja muut eivät vastustaneet maljan kohotusta.

Hän vielä korosti maljan korotuksella sitä, että kuinka hyvää työtä hänen miehensä olivat tehneet Palmen murhayönä. Koska tähän fasisti-liigaan kuuluvat poliisit peittelivät Palmen murhapaikkaa ja olivat mm. toisiinsa radiopuhelimitse yhteydessä.

Nämä kyseiseen fasisti-kerhoon kuuluneet poliisit olivat vielä tunnettuja kolleegoidensa mukaan kaikista brutaalimmista poliisi- otteista.





Ruotsista salakuljetettiin aseita Iraniin


Palmelle selvisi, että Ruotsista salakuljetettiin aseita Iraniin Boforsin kautta ja tapaus oli jo muutenkin erittäin tulenarka, koska tästä syntyi Iran-Contra -skandaali.

Ruotsalainen journalisti-kirjailija
Anders Leopold kertoo, että Olof Palme murhattiin sen vuoksi, koska hän aikoi paljastaa YK:ssa USA.n huume- ja asekaupan iranin kanssa. Siitä tuli ns. Iran-Contra skandaali.



Hän sai tästä tiedon todennäköisesti CIA:n likaisesta menettelystä kieltäydyttyään antamasta USA:n käyttää ruotsalaisen asevalmistajan Boforsin laillista asereittiä. Tukholman attentaatin mahdollisti yhteistyö maailman suurimman demokratian ja molempien fasistivaltioiden Chilen ja Etelä-Afrikan vallanhimoisten johtajien välillä.


Ruotsissa kyti jo tuolloin Palmen murhan aikoihin laaja skandaali, kun aseteollisuusyhtiö AB Bofors oli toimittanut salaa seita Iraniin ja yrittänyt samalla lahjoa intialaisia poliitikkoja myymään näitä aseita vielä Intiaan. Aluksi Palme ei tiennyt näistä asioista vielä mitään.


Palme sai tietää Boforsin hämärästä toiminnasta vasta Iranissa Irakin suurlähettiläältä, joka informoi häntä yrityksen asekaupoista. Palme otti tämän jälkeen yhteyttä Boforsiin ja vaati yhtiötä lopettamaan aseiden salakuljetuksen.




Miksi Palmen murhatutkintaa ei suostuta milloinkaan ratkaisemaan


Kuten aina muissakin CIA:n toimeksiannoista tehdyissä poliittisissa salamurhissa, jotka ovat kohdistuneet joihin tunnettuihin valtionpäämiehiin, ei miltei koskaan suostuta ratkaisemaan tutkinnassa. Vaan jos joku syyllinen saadaan oikeuden eteen, niin hänet lavastetaan syylliseksi, kuten oli tämä ruotsalainen tukholman laitakaupungin kyläjuoppo Christer Pettersson, josta nämä Palmen murhatutkintaa peitelleet tahot yrittivät saada lavastettua syyllistä. 




Mutta Pettersson (kuvassa) vapautettiin lopulta ruotsin hovioikeuden vapauttavalla tuomiolla, koska häntä vastaan ei löytynyt tarpeeksi näyttöä, vaikka hänet oltiin jo aiemmin lavastetttu syylliseksi Palmen murhaajaksi ruotsin käräjäoikeudessa.




Tässä kansainvälisessä salaisessa huume sekä aseiden salakuljetuskaupassa kun pyörii niin suuret rahat, että jos kukaan eurooppalaisten valtioiden päämies astuu näiden bisnesten varpaille, niin hän joutuu hyvin helposti CIA:n tappolistalle, kuten kävi ruotsin pääministeri Olof Palmelle.

Vaikka nyt Palmen murhatutkinnan avasi tunnettu Tukholman pääsyyttäjä
Krister Pettersson. Niin mikäli hän mm. kuuluu vapaamuurareihin, niin hän saa kyllä aivan varmasti käskyn hyllyttää tutkinnan, jos siinä aiotaan tuoda oikeita syyllisiä ja Palmen murhan toimeksiantajia julkisuuteen.



Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:kin on vain rikollisen pankkiirien eliitin kuolemanpartio, jota nämä vallan huipulla piileskelevät rosvot käyttävät poliittisten vihollistensa listimiseen. Juuri tämän vuoksi tätä Palmen murha- hommaa tarjottiinkin ensin tuolle entiselle jugoslavialaiselle palkkasoturille.


Mutta CIA:lla on myös näitä paljon kalliimpiakin tappajia, jotka ovat saaneet kolmen vuoden erikoiskoulutuksen salaisessa koulutusohjelmassa.  

Whitewolf von Atzingen toimi CIA:lle 90-luvulla salaisessa S.O.E.S. yksikössä, jonka tappajat olivat jokainen saaneet salaisen kolme vuotisen erikoiskoulutuksen. Mutta heidät oli jokainen saatu toimimaan ns. nukkuvina MK ULTRA tappajina, jotka eivät muistaneet mitään tehtävistään.



Whitewolf kuitenkin sai myöhemmin palautettua muistinsa takaisin ja kirjoitti kokemuksistaan aina kirjan, jossa kertoo yksityiskohtaisesti noista yli 180 henkirikoksesta, joita hän teki 1990-2005 USA:n valtion ja CIA:n laskuun.


Lopulta kun CIA huomasi, että tämä salainen S.O.E.S. yksikkö alkoi saamaan julkisuutta, niin he päättivät lopulta sulkea sen kokonaan ja tässä vaiheessa tapoihin kuuluu, että silloin lähetetään CIA:n salamurhaajat hiljentämään jokainen, joka kuului aiemmin näihin yksiköihin, jotka olivat onnistuneet palauttamaan tuon traumaperäisen mielenohjelmointinsa.


Whitewolfin perään CIA lähetti yli 4 salamurhaajaa, joista kaikki olivat vielä saaneet koulutuksen tässä samasa S.O.E.S. -ohjelmassa. Mutta kukaan heistä ei onnistunut tehtävässään.





Eli nämä Medusan sinetti (The Bourne Ultimatum) elokuvat ja romaanit eivät ole siis mitään fiktiota, vaan tällä tavalla homma oikeasti pelaa CIA:ssa.


 
Lähteet:  http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201611162200028196_ul.shtml 


https://www.youtube.com/watch?v=ETG5mwhq23c


https://vastavalkea.fi/2016/02/28/olof-palme-murhattiin-30-vuotta-sitten/