http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

torstaina, joulukuuta 20, 2012

Sandy Hook verilöyly saa yhä oudompia piirteitä





20:n surmansa saaneen alaikäisen lapsen ja 7:n aikuisen hengen vaatinut verilöyly Sandy Hookin peruskoulussa saa yhä outoja piirteitä, kun tutkivat journalistit tekevät tärkeätä työtään tämän tapauksen selvittämiseksi. Nyt on tapauksesta kulunut jo melkein viikko ja median kertoma virallinen versio itse tapahtumista on muuttunut viikon aikana lukuisia kertoja. Mutta edelleenkin pitäydytään tässä yksinäinen asemies teoriassa. 

Edelleen pääsyylliseksi esitetään 20-vuotias Adam Lanza johon media on kiinnittänyt edelleen kaiken huomion. Lanzan siis väitettiin ampuneen äitinsä, jonka jälkeen hän ajoi sitten auton koulun edustalle ja oli varustautunut raskaalla aseistuksella. Tämän jälkeen hän meni tietojen mukaan koulun sisälle ja ampui siellä 27 ihmistä ja lopulta itsensä.  


Mutta kuinka tämä varsinainen ampumavälikohtaus oikeasti tapahtui?

Kaikki lapsiuhrit olivat 6 ja 7-ikävuoden väliltä ja kuinka paljon kului aikaa näiden laukausten vaihdon välillä. Poliisin tuleminen paikalle kesti n. 3 minuuttia, jonka välisenä aikana koko verilöyly oli virallisesti päättynyt.

Ensimmäisen verilöylystä selviytyneen haastattelun antoi medialle ensimmäisenä Dawn Hochsprung. Tässä kun on heti ensimmäinen kohta joka kusee koska kyseessä oli tämä naispuolinen 47-vuotias rehtori joka oli ensimmäisten kuolleiden joukossa. Joten kuinka hän pystyi antamaan lausuntoa lehdistölle? 

Myöhemmin tämä perusteltiin sillä, että toimittaja oli erehtynyt luulemaan yhtä opettajaa tämäksi naisrehtoriksi.

Meille kerrottiin välittömästi, että ampujalla oli mukanaan kaksi käsiasetta Glock ja Sig Sauer pistooli, jotka löytyivät kuolleen ampujan vierestä. Kolmas ase joka epäillyllä oli mukana oli 223-kaliberin rynnäkkökivääri joka löydettiin epäillyn auton takakontista ja auto oli parkkeerattu koulun parkkipaikalle. Kaikki aseet oli rekisteröity epäillyn Adam Lanzan äidin Nancy Lanzan nimiin. Tämä auto oli musta Honda. Myöhemmin autosta löydettiin enemmän aseita. Mutta menemme siihen myöhemmin.

Paikalla olleiden nimettömien poliisien mukaan Adam Lanza oli entinen koulun oppilas ja kertoivat, että hänen äitinsä oli siellä opettajana. Sitten kun koulun henkilökunta kertoi, että eivät olleet ikinä kuulleetkaan kenestäkään Nancy Lanza nimisestä henkilöstä. niin sen jälkeen oletettiin että hän oli sijaisopettaja.


Mutta nämä väitteet hävisivät aika nopeasti kun selvisi, että Nancy ja hänen poikansa olikin kotiopetuksessa ja heillä ei ollut yhteyttä tähän kouluun enää. Nancy Lanza oli vielä survivalisti, eli tällainen joka uskoi maailmantalouden laskevan vielä niin alhaiselle tasolle. Että jokaisen olisi pakko alkaa varastoimaan elintarvikkeita ja vettä sekä hankkia aseita, jotta pystyisi tulevaisuudessa puolustamaan perhettään sekä selviämään vaikeimmista ajoista.



Family Insiders lehti taas väitti, että Adam Lanza oli kuten monet muutkin yksinäiset asemiehet ja kouluampujat. Eli ongelmateinejä ja juurikin täydellisiä potentiaalisia massamurhaajia. Lanzan veli Ryan Lanza taas kertoi, ettei ollut nähnyt veljeänsä enää vuoden 2010 jälkeen. Heidän vanhempansa olivat vielä eronneet. Ryan kertoi vielä, että hänen veljellään saattoi olla hänen henkilöllisyystodistus joka löytyi tekopaikalta. Voidaankin nyt kysyä, että miksi kukaan henkilö joka on menossa ampumaan paljon siviilejä kantaisi mukanaan edes väärennettyä henkilöllisyystodistusta?




Ensimmäiset paikkakunnan poliisin ja muun viranomaisten hätäpuhelut löytyvät edelleen netistä ja sieltä kuulee selvästi kuinka ampuminen loppuu jo 2 min. 35 sek. päästä ensimmäisestä hätäpuhelusta. Sitten poliisi ilmoittaa, että koulu on lukittu.

3:23' kohdalla´poliisi ilmoittaa poliisiradiolle, että "kuntosalin ohi juoksi kaksi henkilöä".

Sen jälkeen poliisiradiosta kerrotaan, että nämä epäillyt lähestyvät poliiseja. Jonka jälkeen heidän kiinniottonsa ilmoitetaan. 

5:40 kohdassa poliisi ilmoittaa, että ovat pistäneet epäillyt käsirautoihin.

Nyt onkin suuri kysymys, että keitä nämä henkilöt ovat ja miksi heistä ei ole mediassa mitään mainintaa tai puhetta ?

Kohdassa 19.10' poliisi ilmoittaa poliisiradiolle hengästyneenä, että on juuri ottanut kiinni pari henkilöä, joilta löytyi hallustaan useita aseita mm. kiväärejä ja pumppuhaulikko. Jos nämä siis löydettiin jo aiemmin niin miksi tässä ei sitten mainittu mitään Glock ja Sig Sauer käsiaseista tai Bushmaster AR-15 rynnäkkökivääristä? 

Myöhemmin ilmoitettiin, että eräästä autosta löydettiin tällainen pitkä ase joka videon perusteella on pumppuhaulikko. Kun taas tämän Bushmaster rynnäkkökiväärin ilmoitettiin löytyneen aiemmin samana päivänä epäillylle kuuluvasta auton takakontista.



Eli siis kaksi epäiltyä käsiraudoitettiin koulun edessä ja toinen epäillyistä asemiehistä otettiin kiinni jahtaamisen päätteeksi koulun viereisestä metsästä ja tästä löytyy videopätkä netistä.


Sitten mediassa ilmoitettiin pääepäillyksi 24-vuotias Ryan Lanza ja hän oli tapahtuma-aikaan työpaikallaan Hobokenissa, New Jerseyssä. Kun tuona kyseisenä aamuna hänen kuvansa ilmestyi mediassa esille. Samalla myös ilmoitettiin, että Ryan Lanzan tyttöystävä sekä huonekaverinsa oli kadonnut samana aamuna samassa Hobokenissa, New Jerseyssä. 



Ryan kerkesi kuitenkin postaamaan omille facebooksivuilleen, että hän ei ollut tämän takana ja lähti välittömästi työpaikaltaan omalle asunnolleen. Joten se saattoi lopulta säästää hänen henkensä.

Kiinnittäkää nyt huomio siihen, että kuinka todennäköistä on se että joku yksittäinen kaveri astuu kouluun ja ampuu kolmen minuutin sisällä 27 ihmistä (20 lasta ja 7 aikuista) ja sen jälkeen itsensä.

Se mikä tässä sen sijaan näyttää paljon todennäköisemmältä on, että Lanza lavastettiin tämän kouluampumisen päätekijäksi ja meillehän jopa kerrottiin, että hänen äitinsä Nancy Lanza olisi löytynyt kuolleena koulusta. Ryan Lanzan taas kerrottiin matkustaneen tuona aamuna Hobokeniin tappamaan isänsä ennen kuin lähti Newtoniin ammuskelemaan. Eli mikä näistä tarinoista nyt oikein matchaa ja mikä ei. Eli koko juttu on jo mennyt päälaelleen.

Eli siis välittömästi kun tämä juttu tapahtui ilmoitettiin, että Ryan Lanza oli mennyt tappamaan koululle äitinsä ja aloittanut lasten sekä henkilökunnan teurastamisen. Tämän jälkeen päätekijä taas muuttui Adam Lanzaksi. Mutta huomaatteko... Aivan kuten Osama Bin Laden ilmoitettiin pää syylliseksi 9/11 terrori-iskuihin ilman minkäänlaista esitutkintaa ja se julkaistiin sellaisenaan koko maailman valtamediassa eteenpäin. Niin tämä Newtonin kouluammuskeluhan ei eroa siitä juuri lainkaan. Sillä ei mikään poliisi voi virallisesti ilmoittaa mitään murhatutkimuksia julkisuuteen ilman esitutkintaa. Mutta silloin kun kyseessä on lavastettu kouluammunta, niin poikkeusolosuhteissa tämä on mahdollista.



Katsokaas tässä kun paikallinen poliisi Lt. Paul Vance vastaa lehdistötilaisuudessa kysymykseen, että oliko epäiltyjä enemmän kuin yksi?

Hän vastaa siihen, että "Epäiltyjä ei ole kuin vain yksi". Eli kaikki kysymykset mahdollisista muista epäillyistä sivutetaan täysin. Vance myös valehteli, että kiinniotettuja ei ollut enemmän kuin yksi. Vaikka kiinniotettuja oli huomattavasti enemmän.

Mutta sitten tulee ehkä tämän tapauksen smoking gun, eli se että Business Insider lehti raportoi aluksi että ammuskelijalla oli käytössään .223 kaliberin rynnäkkökivääri, Glock postooli sekä Sig Sauer pistooli. 

Bushmaster rynnäkkökiväärin väitettiin löytyneen ampujalle kuuluvan auton takakontista ja ampujan kerrottiin käyttäneen tekovälineenään vain Sig Sauer ja Glock pistoolia.

Eli siis alle kolmessa minuutissa 28 ruumista vain kahdella käsiaseella noin pienessä ajassa?

Ei käy järkeen...

Eiköhän ole kovin selvää, että nuo kaikki ruumiit syntyivät semiautomaattisella aseella ja tästä kertoi USA Today.  


The Associated Press/Newsday  juttu taas kertoi, että kaikki kuolleet ammuttiin kuoliaaksi rynnäkkökiväärillä. Sillä kuolinsyytutkijana toiminut dr. H. Wayne Carver II, Connecticutista kertoi, että ruumiinavauksissa selvisi että kaikista uhreista löytyi neljästä yhteentoista osumaa ja kaikki luodit olivat .233 kaliberin rynnäkkökiväärin luoteja. Kaikki koulusta löytyneet luodit olivat kyseiseen rynnäkkökivääriin käyneitä luoteja

Eli siis rynnäkkökivääri jota käytettiin tässä verilöylyssä löydettiin epäillylle kuuluvan auton takakontista koulun parkkipaikalta. Tämä on aivan mahdotonta sillä kuinka Adam Lanza olisi tuon vajaan 3 minuutin sisällä teurastaa 27 ihmistä ja mennä sitten vielä parkkipaikalle ja laittaa kiväärin autonsa takakonttiin ja marssia takaisin kouluun ja sitten ampua lopulta itsensä.

Poliisi kun ilmoitti löytäneensä myös koulun sisältä raskasta aseistusta. Tämä ei oikein nyt käy yksiin tämän yksinäinen asemies teorian kanssa, että Adam Lanza olisi toiminut kuten Rambo ja onnistunut kantamaan tuollaisen määrän raskaita aseita mukanaan. Kuten rynnäkkökivääreitä sekä pumppuhaulikkoja ja pari pistoolia. Mutta varsinkin se on aivan uskomatonta, että kuinka näitä uhreja tuli näinkin paljon näin nopeassa ajassa vain yhden amatööriampujan toimesta.

Kaitlin Roig

Alussa mediassa kerrottiin, että ampumavälikohtaus sai alkunsa rehtorin kansliasta, jossa asemies ja rehtori joutuivat käsikähmään toisensa kanssa. Tästä sitten kerrottiin, että joku laittoi koulun sisäisen tiedotuskanavan auki, jolloin rehtorin kansliassa tapahtuneet aseiden laukauset kuuluivat koko kouluun ja opettajat tajusivat miten suuresta vaaratilanteesta oli kyse. Joten tämä eräskin naisopettaja Kaitlin Roig tajusi tilanteen vakavuuden ja sulloi ensimmäisen luokan oppilaitaan WC-tiloihin ja lukitsi oven perässään. Hänen ABC-Newsille antama todistajalausuntonsa kertoo, että oven taakse tuli joitain miehiä jotka käskivät avaamaan oven. Roig kuitenkin kieltäytyi avaamasta WC:n ovea, koska tiesi sen että jos he olisivat olleet oikeita poliiseja niin olisivat tienneet mistä löytää avaimet joilla avata oven. Sen jälkeen hän vaati näitä miehiä näyttämään poliisivirkamerkkinsä oven alta todisteeksi siitä, että olivat todella poliiseja.

Tästähän voi päätellä sen, että tämä kyseinen naisopettaja tajusi sen että paikalla saattoi olla useampia ampujia ja vei sen vuoksi oppilaitaan turvaan. Roig taisi tajuta sen, että kouluun hyökkääjät saattoivat olla naamioituneina vaikka SWAT-ryhmän poliiseiksi tai joiksikin heitä muistuttaviksi kommandoiksi. 

Yksi juttu vielä mikä kusee tässä median sepittämässä virallisessa versiossa on se, että kuinka asemiehet pääsivät sisälle rakennukseen. Kun Sandy Hookin alakoulussa oli turvakamerat ja siihen liittyvät oheislaitteet kuten videomonitori, josta näki kaikki henkilöt jotka olivat tulossa kouluun sisälle ja henkilökunnan täytyi aina avata kouluun tulijoille ovi. Joten luuletteko että jos koulun ovella seisoo luotiliiveihin ja kommandopipoon varustautunut kommando niin koulun henkilökunta avaa koulun ovet ja päästää epäillyttävän kommandomiehen sisälle?



Mutta sitten päästäänkin jo hämäriin juttuihin ja erittäin hämäriin. Sillä yksi verilöylyssä kuolleista opettajista oli Victoria Soto

Hänen muistoaan käsittelevät facebooksivut luotiin 4 vuorokautta ennen varsinaista kouluampumista. Miten tämä on mahdollista ? 



Hänen kyseisillä muistosivuillaan facebookissa näytti olevan jo kommentoijia, että "jokaisen tulisi raportoida tästä facebook-sivusta eteenpäin". Sillä nuo kommentit ovat postattu ennen kuin tämä Newtonin Sandy Hookin koulussa tapahtunut verilöyly edes alkoi. Joten tässähän nyt haisee jopa se, että tämä Victoria Soto saattoi jopa olla varsinainen salamurhan kohde, joka sitten laajemmin peittyi tämän laajan verilöylyn alle. Sillä kyllä historia tuntee näitä vastaavia tapauksia ennenkin kuten tämä Arizonan ampumavälikohtaus, jossa mediahuomion sai vakavasti haavoittunut kongressiedustaja Gabrielle Giffords. Vaikka itse salamurhan kohteena oli eräs USA:n liittovaltion tuomari John Roll  joka kuoli kyseisessä ampumavälikohtauksessa ja hän oli lukemassa juuri syytteitä liikepankkeja koskevassa huumerahanpesujutussa. Pankkiirieliitin kosto toteutui sitten tämän ampumavälikohtauksen lomassa.


Mutta palataan sitten vielä itse aiheeseen, eli siis tähän että näihin useisiin tapauksiin liittyy useampia murhaajia kuten tämä Fort Hoodin ampumavälikohtaus, niin siihenkin liittyy useampi ampuja joista on silminnäkijöitä useita. Mutta median kertoma versio sisältää vain tämän yksinäinen asemies ja ei muita tarinan. Samoin myös Coloradon Batman ampuja James Holmesin väitettiin olevan vain yksinäinen asemies, vaikka paikalla oli useampia ampujia.



Wade Michael Page oli kanssa virallisten tietojen mukaan yksinäinen asemies Sikh Temppelin ampumavälikohtauksessa, joka tapahtui Wisconsissa tämän vuoden elokuussa. Page oli USA:n armeijan psykologisten operaatioiden spesialisti, jos katsotaan Pentagonin lähteitä. Mutta mitä sitten tapahtui näille kolmelle muulle asemiehelle, joita näkivät useat silminnäkijät paikan päällä?

Nyt tämä Connecticutin kouluampumisjuttu jakaa kaksi teoriaa. Toiset ovat taas sitä mieltä, että tämä oli false-flag, kun taas toiset sitä mieltä että Lanza oli jonkinlainen mantsurian kandidaatti. Eli aivopesty tappaja.

Mutta ehkä siihen on paljon yksinkertaisempi selitys, että mitä Lanza teki oikeasti tuon koulun sisällä? Sillä mistä me tiedämme, että montako asemiestä sieltä löytyi oikeasti kuolleena koulun sisältä. Sen sijaan on useita todistajalausuntoja siitä, että kaksi tai kolme asemaskeihin naamioitunutta asemiestä olivat pukeutuneet samanlaiseen mustaan asuun kuin SWAT-ryhmän poliisit. 

Jos kuitenkin tämä Lanzan rynnäkkökivääri oli kuitenkin tuona hetkenä auton takana, niin tämä kyllä näyttäisi enemmän nyt jonkun ammattitappajaryhmän tekosilta koko Newtonin koulun verilöyöly, koska kaikki koulussa murhatut siviilit tapettiin rynnäkkökiväärin luodeilla. 

Samoin Adam Lanzan äitin Nancy Lanzan saattoi murhata kuka tahansa muu kuin Adam Lanza. Ainoastaan se tässä on vielä mysteeri, että missä vaiheessa Adam Lanza on päässyt kouluun sisälle ja onko näistä mitään turvakameranauhoja olemassa.

Eli oliko siis Sandy Hookin alakoulussa tapahtunut verilöyly psy-op false-flag ja mikä oli tämän motiivi. Kun mielestäni sen tarkoituksena ei ollut muuta kuin pelotella ihmisiä enemmän pelkäämään vieläkin enemmän.

Mutta aselait ovat olleet nyt puheissa USA:n hallituksen taholta ja Obama sekä monet muut korkeassa asemassa olevat poliitikot vaativat nyt aselakeihin viimeisintä tiukennusta.



 
Lähde: Niall Bradley