http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

sunnuntaina, helmikuuta 02, 2020

Harvardin tiedemies otettu kiinni, epäiltynä viruksen tehtailusta


Teksti: Teemu Vehkala

Harvardin tiedemiehiin kuuluva Charles Lieber sekä kaksi kiinan kansalaista otettiin kiinni, kun he yrittivät salakuljettaa biologiseksi aseeksi tehtyä virusta Kiinaan.

Nyt tapaus hiertää jo Kiinan ja USA:n välisiä suhteita pahasti.

Lieber on asnioitunut Harvardin kemian osaston professori, joka kahden kiinalaisen Bostonin yliopiston tutkijan kanssa kuuluvat järjestöön nimeltä Liberation Army.



Toinen näistä kiinniotetuista kiinalaisista on taas syöpätutkija, joka yritti salakuljettaa Kiinaan 21 biologisen sodankäynnin materiaaleja.

Ei liene sattumaa, että kuinka Lieber vastaanotti jo vuonna 2018 peräti 50 000 dollarin shekin Wuhanin yliopistolta ja hänelle annettiin vielä 1,5 miljoonaa dollaria rahaa laboratoriokokeisiin ja tutkimuksiin Wuhanin yliopiston, sanoi Bostonin alueellinen syyttäjä.

Onhan se nyt luonnollista, ettei tätä koronavirusta mikään Bill ja Melinda Gates onnistuisi kuin korkeintaan rahoittamaan. Mutta eivät he ainoat rahoittajat ole, sillä aivan varmasti mm. Rothschildien, Rockefellerien pankkisukujen säätiöiltä on varmasti tullut jokinen miljoona tuohon koronaviruksen kehittelyyn lahjoituksina.

Nyt Trumpin hallinto on kuulemma samaan aikaan pidättänyt kiinan kansalaisia, jotka työskentelevät näissä kuvioissa. 

Tämän jutun sai selville mikäs muu sivusto, kuin ZeroHedge, jonka toimitukselta löytyy paljon enemmän munaa kuin yhdeltäkään suomalaisen valemedian toimittajalta.

Mutta kuten tiedämme, niin Helsingin-Sanomien, Iltasanomien ja Iltalehden toimittajien ei ole oikeus harjoittaa tutkivaa journalismia, koska siinä ilmenee yleensä aina liikaa totuuksia, joka taas muuttaisi läntisen valemedian valheettomaksi mediaksi, jolloin ei taas voitaisi kontrolloida ihmisten ajatuksia muokkaamalla yleistä poliittista mielipidettä (poliittinen korrektius), joista kaikkien on aina oltava samaa ja yhtä mieltä.

Sillä tällaiset valemedian toimittajat eivät tee juuri muuta kuin istuvat koneillaan ja kääntävät Reutersin uutistoimitukseen juuri saapuneita uutissähkeitä, joita sitten tv-uutisten ja radiouutisten toimittajat toistavat papukaijoina. Joten mitä tällainen copy paste journalismi muuta on kuin papukaijajournalismia, josta on totuus kaukana, koska Reutersin päärahoitus tulee Rockefellerien yhdistyksiltä.



Maailman depopulaatio-ohjelma on olemassa

Kyllä maailman depopulaatio-ohjelma on olemassa, mutta tämä koronavirus ainakin tähän mennessä on ollut pelkkää puhdasta pelottelua, jota myös tämän pelkohysterian levittäjät tuolla lääketehtaissa myös toivovatkin, koska se tuo heille miljardien voitot koronarokotteista mitä enemmän ihmiset pelkäävät tätä virus hysteriaa, vaikka kyse on pelkästä hengitysteiden infektiosta, johon kuuluu pelkkää kuumetta, lihassärkyä jne. 

Mutta tästä maailman väestön depopulaatio-ohjelmasta keskustellaan enemmänkin mm. Trilateraalisen Komission sekä 300 miehen komitean sisällä kesken.

Entinen näiden ajatushautomoiden jäsen Cyrus Vance loi jopa oman suunnitelmansa siitä, että kuinka koko maailmanväestöä täytyisi saada vähennettyä yli 50 % jonnekin 2025 vuoteen mennessä, mutta jos nyt vuosia katsoo, niin melko kiire tulee.

Eikä tämä porukka sen verran tyhmää ole, että he oikeasti laittaisivat ilmateitse ja hengitysteitse leviävän viruksen tänne leviämään, joka olisi tappava, koska muuten he kuolisivat siinä samalla itse. 

Kyse onkin pelkohysteriasta, jotta ihmiset saadaan pysymään pelossa, joka on erinomainen keino hallita suuria ihmismassoja, jotka pysyvät silloin parhaiten kurissa.  

Sillä pelko on lähes ainoa keino, joilla tämä Deep State globalistien eliitti voi edelleen roikkua maailman kulisseissa vallan kahvassa näkymättömästi muilta, koska vieläkään heitä ei ole paljastettu julkisesti tai alettu viemään Haagin kansainväliseen sotarikostuomioistuimeen vangittavaksi.

Faktahan on, että kyllä niitä tappaviakin viruksia on olemassa näissä roketehtaiden kuten Baxterin laboratorioissa. Mutta jos ne sieltä päästettäisiin leviämään maailmalle, niin täällä kuolisi helposti koko maailman väestö kerralla ja heidän seassaan myös nämä satanismiaan harjoittavat Deep Staten elitistit. 

Joten mielummin he rahoittavat tehottoman koronavirus rokotteen, jota aletaan kohta pakkohuutokauppaamaan pitkin maailmaa ja Eurooppaa.

Lähde: ZeroHedge





ZeroHedge sivuston toimitus sai selville koronaviruksessa olevan HIV virusta



Teksti: Teemu Vehkala

Hyvin suosittu sivusto ZeroHedge, joka tutkii maailman asioita tutkivan journalismin keinoin sai juuri selville, että koronaviruksessa on seassa HIV-viruksen osia.



Tästä seurasi se, että Twitter jäädytti ZeroHedgen tilin. 

Eli se koira älähti, jonne kalikka kalahti.

Tämä HIV virus koronaviruksessa selittää myös sen, että miksi nyt viranomaiset haluavat alkaa käyttää koronavirusta vastaan HIV virukselle tehtyjä lääkkeitä. 


Suomen valemedia (HS, IL, IS, YLE jne.) ei kerro totuutta siitä, että mikä on tilanne

Suomen valemedia (HS, IL, IS, YLE jne.) keskittyvät nyt vain tarkan ja ennaltasovitun propagandan tiedottamiseen kaikessa siinä, joka koskee koronavirusta. 

Eilen Helsinki-Vantaan lentoasemalla päästettiin kuulemma lento suoraan Kiinan Wuhanista, jonka Moskova oli aiemmin kieltänyt laskeutumasta kentälleen.

Että jos Suomeen on lisäksi koko Afrikka ja lähi-itä tervetullutta, niin myös tappavat viruksetkin ovat tänne täysin tervetulleita. Olisikohan sisäministerillä ja terveysministerillä jo pian se kuuluisa peiliinkatsomisen paikka ?

Viimeksi vuonna 2009 Suomeen oli määrä tulla rokotteet sikainfluenssaan jokaiselle Suomen kansalaiselle ja tänne säädettiin sitä varten oikein pakkorokotuslait. Mutta silloinen Pääministeri Matti Vanhanen muutti terveyslakia heti Bilderberg-kokouksen jälkeen, josta tuli takaisin Suomeen. Siellä hän oli kuullut kuinka siellä kokoontunut eliitti suunnitteli jo saavansa miljoonia eurooppalaisia tapettua niillä rokotteilla. 

Mutta se rokotelastihan vielä ehdittiin onneksi testaamaan kesyhillereillä, joista kaikki koe-eläimet kuolivat, koska rokotevalmistaja Baxter oli laittanut sinne tappavia H5N1 viruksia sekaan. He jäivät silloin verekseltään kiinni ja näitä tappavia rokotteita ei sittenkään lähetetty Eurooppaan.


Tällä kerralla mitä on kuunteleminen Bill Gatesia, niin hän ennustaa, että 33 miljoonaa ihmistä kuolee ensimmäisen kuuden kuukauden aikana.

Jos näin todella on, niin silloin nämä Deep Staten valtaeliitin lierot ovat itselleen valmistaneet jo vasta-aineen, joilla sitten aikovat pysyä itse elossa. Mutta itse en edelleenkään usko, että tässä on kyseessä ne miljoonien ihmisten tappotalkoot, joita tuo Illuminatin porukka on kyllä juoninut kautta vuosien noissa salaisissa kokouksissaan, jonne on myös toimittajilta pääsy kielletty.

Voin sen sanoa tässä suoraan kun näitä asioita olen tutkinut jo yli 20 vuotta, että Kiina on ollut tuon globalistien eliitin depopulaation kohteena heidän suunnitelmissaan jo pitkät ajat.

Ettei tämä suinkaan ole mikään sattuma, että miksi Wuhanissa tämä show alkoi.

Kiina edustaa tällä hetkellä näille Deep Staten elitisteille NEW WORLD ORDER totaalitaarisen valtiojärjestelmän koekenttää, joita siellä nyt testataan.

Wuhan on tällä hetkellä erityisen tarkkailun alla, jossa siellä tarkkaillaan mm. CIA:n toimesta, että miten ihmiset siellä reagoi, kun koko kaupunki laitetaan täysin sulkuun ja ihmisiä joudutaan evakuoimaan tämän virusepidemian vuoksi.

Valemedia reagoi jo totuussivustojen reaktioon ja tiedottamiseen koronaviruksesta

Jopa Suomen korruptoitunut Yleisradio uutisoi äsken, kuinka nyt "salaliittoteoriat" ovat kuulemma levinneet sosiaalisessa mediassa, jossa ollaan nyt kuulemma ylireagoitu koronaviruksesta ja ilmoitettu, että se olisi tahallisesti levitetty.

Että oikein salaliitto-kortti vedettiin esiin ja tällä  negatiivisella taikasanalla ainakin jokainen median aivopesemä jättää loppujutut lukematta, kun se on sitä todistamatta paskaa, kun kerta se triggerisana "salaliittoteoria" siellä kerran kuultiin.

Täytyy nyt muistaa se, että tässä koronavirushysteriassa on lääketehtailla ja niiden rokotevalmistajilla nyt miljardien taalojen sijoitukset pelissä, joita he eivät halua hävitä missään vaiheessa.

Joten nyt rokoteteollisuudessa, jossa tähän koronavirukseen ollaan tehty jo tehottomia rokotteita vallitsee vain yksi sääntö kuluttajien markkinoinnin keskuudessa, joka = PELKO ON RAHAA.

Sitä se oli sikainfluenssa hysteriankin aikoihin, jolloin niitä vastustuskykyä ja immuniteettisuojaa heikentäviä sikainfluenssa Pandemrix -rokotteita alettiin pakkohuutokauppaamaan pitkin Eurooppaa.

Kun näiden rokotetehtaiden osakkeiden omistajista valtaosa elää kallista jetset elämää, joten olisihan nyt melkoisen kauheaa, jos heidän jetset elämänsä vaarantuisi sellaisen pikkuseikan vuoksi, ettemme suostuisi pelkäämään koronavirusta.







maanantaina, tammikuuta 27, 2020

Koronavirusta 5,4 miljoonalla taalalla rahoittanut Bill Gates ennusti koronaviruksen tappavan 33 miljoonaa ihmistä 6 kk aikana


Teksti: Teemu Vehkala

Tässä maailmanlaajuisessa koronavirus hysteriassa nousee yhä enemmän hyvin hämäriä juttuja esille.




Bill Gates ja Melinda Gatesin säätiö rahoitti erästä instituuttia, joka haki patenttia tälle koronavirukselle jo vuonna 2015 ja sai patentin vasta vuonna 2019.

Myöhemmin Gatesin rahoittivat 5,4 miljoonaa taalaa tälle kyseiselle instituutille, jolla oli vain 3 kk sitten pandemiaan liittyvä harjoitus.


Kyseisen harjoituksen mukaan tämä virus aiheuttaisi seuraavassa 18 kuukaudessa 65 miljoonan ihmisen kuoleman.


Britanniassa oli myös vieraillut joku lähi-idän Prinssi, joka totesi että hän haluaisi olla seuraavassa elämässä virus, koska maailmassa on liikaa ihmisiä.


Tämä samaa ajattelee myös muut Deep Staten globalistit, koska heidän mielestään maailmassa on aivan liikaa ihmisiä, joista tulisi päästä eroon ja vain 500 miljoonalle täällä olisi heidän mukaansa tilaa, jonka suuruista määrää on enää helppo hallita.



Miksi Kiina on koronaviruksen kohteena ? 

Kiina on valikoitunut tämän koronavirus hysterian pääkohteeksi sen takia, koska nyt siellä on erityisesti viruksen pääkaupungiksi ristityssä Wuhanissa tarkoitus testata, että mitenkä ihmiset siellä käyttäytyvät silloin kun koko kaupunki menee sulkutilaan.


Kaupungissa on silloin luonnollisesti CIA:lla riittävästi henkilöstöä, joilla myös löytyy riittävät resurssit tällaisen kokeen toteuttamiselle.


Kiinahan on muutenkin jo nyt NEW WORLD ORDER hegemonian testialue, josta ovat mm. esimerkkinä Kiinan Tasavallan poliittisen motiivin sosiaaliturva, joka on heidän kohdalla pienempi, jotka eivät ole hallinnon mukaan riittävän kuuliaisia kansalaisia.


Suomessahan KELA voisi periaatteessa luoda samanlaisen mallin vielä tulevaisuudessa, mikäli nämä Kiinassa testatut NEW WORLD ORDER apartheid hallinnon valvontajärjestelmä valjastetaan vielä jonain päivänä täällä Eurostoliitossa käyttöön.





Rokote on jo valmistettu

Nyt kun ihmiset on jo maailmalla valmistettu paniikkiin, niin jo tässä vaiheessa nämä muutamat BIG PHARMA:n lääketehtaat käärivät jo hihojaan, että missä vaiheessa he laskevat nämä tehottomat piikit markkinoille, joiden tarkoituksena on vain rahastaa ihmisiä virushysterialla.


Joten tämä viittaa siihen, että kohta jopa Suomessa aloitetaan jälleen sikainfluenssaepidemian kaltainen paniikki, jolla Suomen kansalaisia kehoitetaan lähtemään nyt korona-piikille ja mikäli nykyinen Spice Girls hallitus reagoi tähän muuttamalla terveyslakia, että tänne tuodaan pakkorokotukset, niin silloin lopulta poliisi tulisi hakemaan jokaisen piikeistä kieltäytyvän suomalaisen kotiovelta piikille. 




Tällainen skenaariohan käytännössä olisi toteutunut jo vuonna 2010, jolloin Suomeen luotiin pakkorokotuslaki. Mutta silloinen Pääministeri Matti Vanhanen kuulemma huhujen mukaan järkyttyi, kun hän kuuli 2010 kesän Bilderberg-kokouksessa siellä keskustelleiden globalistien aikeista vähentää Euroopan kansoitusta sikainfluenssarokotteilla. 

Vanhanen muutti välittömästi Suomeen palattuaan Suomen silloista terveyslakia ja säästi sillä koko Suomen pakkorokotuksilta. Mutta aika pian hänen kotiinsa ilmestyi lautakasa-skandaali, jolla hän sitten joutui ilmoittamaan eroavansa Suomen Pääministerinä.




Että tässä suhteessa voikin jopa olla, että se Antti Rinne tekikin tuolla raadollisen vallan kulisseissa jotain oikein, koska hän joutui viime vuoden lopussa eroamaan pääministerin paikalta.

Kun likaisessa politiikassa ei yleensä mitään tapahdu itsestään, vaan kaikki on etukäteen suunniteltu ja juonittu.




Koronavirus on luotu laboratorioissa

Toisin vaikka valemedia (valtamedia) väittää, että kuinka koronavirus olisi lähtenyt vaan itsestään liikkeelle ihmisistä, niin valitettavasti tämä ei pidä paikkaansa, sillä kyseinen virus on ihan luotu laboratorioissa ja Bill sekä Melinda Gatesin säätiö rahoitti sen syntyä, koska Bill Gatesin yksiä lempiaiheita on maailman väestön tappaminen rokotteilla.


Gates on itse leikkinyt ennustajaa aiemmin liittyen korona-virukseen, koska on itse vaimonsa Melindan kanssa syytänyt tähän virukseen miljoonien taalojen erän rahaa.


Mutta ei Bill Gates ole ainoa henkilö, joka tässä nyt hieroo jo käsiään yhteen ja odottaa ihmisiä ruumishuoneille.




Tiedäs vaikka tämä koronavirus on se juttu, että miksi Suomeen valmistauduttiin jo viime vuoden lopussa suureen kuolonuhrikeskukseen, josta Helsingin-Sanomat julkaisi näyttävän pelkoartikkelin. 

Sillä mikäli tämän viruksen olisi määrä saada ruumiskasoja pitkin Eurooppaa, niin kyllä nämä Suomen isokenkäiset herrat sen tietäisi jo etukäteen.


Mutta aivan yhtä hyvin nämä rokotteet voivat olla aivan tehottomia, joiden tarkoituksena olisi vain puhdas bisnes, josta jo aikaisemminkin kirjoitin, sillä BIG PHARMA haluaa vain voittoja, vaikka se liittyisi rokotteisiin. 


Joten paljon paremmin sitä hilloa heille tulee miljardeittain, jos se koronpiikki ei toimi ja on tehoton.


Mutta pääasia, että ihmiset saadaan paniikkiin ja koronapiikkikauppa käy.




Mutta tosiaan Bill  Gates ei todellakaan edes peittele tätä, että tämä world depopulation, eli maailmanväestön vähennys rokotteilla on hänen lempiasioitaan, joista hän on puhunut ihan julkisesti.

Vain kylmäkiskoiset psykopaattit ovat ovat kiinnostuneita rahoittamaan tällaisia ihmishenkiä tappavia hankkeita.




Mutta huomatkaahan myös se, että kuinka Gates puhuu tässä samassa asiayhteydessä Co2:sta, eli hiilidioksiidista.

Sillä asiahan on niin, että tämä globalistien paljon puhuttu hiilijalanjäljen vähentäminen tarkoittaa myös valtaväestön vähennystä (eng. depopulation).


Sillä nythän jo ruotsissa hulluimmat professorit ehdottavat, että ihmiset alkaisivat syömään ihmislihaa, jotta ilmasto pelastuisi. Näin seinähulluja heistä monet jo ovat.


Mutta silti mitään pelättävää ei ole, koska sikainfluenssa epidemia ei tappanut Euroopan väestöä yhtään miljoonaa. 


Silloin toki vuonna 2009 oli jo menossa tämä eräs rokotelasti Eurooppaan, jossa sitä vielä ennen lastin lähetystä joku rokotetehtaan työntekijä keksi testata rokotelasteja kesyhillereillä ja kappas sieltä löytyi tappavaa H5N1-virusta niiden sikapiikkien seassa, joka oli jo baxter nimiseltä rokotetahtaalta lähtemässä kohti Eurooppaa.


Että tosiaan ilman tuota testausta miljoonia Eurooppalaisia olisi kuollut niihin piikkeihin ja Henry Kissinger olisi saanut tyydytystä siitä, kun miljoonia Eurooppalaisia olisi kuollut sikapiikkeihin. Mutta nämä roistot jäivät silloinkin verekseltään kiinni massamurhien valmistelusta rokotteilla ja yllättävästi ketään ei tuomittu. 


Toki kyseisen tapauksen julkisuuteen tuolloin vuotanut mikrobiologi Joseph Moshe joutui silloin ottamaan jalat alle, kun hän joutui laajan ajojahdin kohteeksi.




Asia on nyt vaan niin, että vaikka James Bond elokuvissa on tämä Spectre, joka haluaa eliminoida maailman ihmiset. Niin tällainen kööri on oikeastikin olemassa ja se sai vuonna 1776 Saksan Baijerissa nimen "Illuminati", joka tarkoittaa valaistunutta.

Heidän kohdallaan toki siitä ei ole kyse, koska heidän palvomansa Lucifer on vain kapinallinen henkiolento, jolta vietiin silloin hyvin kauan aikaa sitten luojan ja valon puolen kulkuluvat.


Ja kuten myös suuryrityksen entinen työntekijä, jolla ei enää kulkukortti toimi. niin aivan samoin tavoin Luciferin kulkukortti pelaa enää vain siellä alakerran manaloissa, joissa mm. Saatana sekä muut langenneet henkiolennot yrittävät saada tämän materian pimeiden voimien pahuutta aikaan mm. tällä planeetalla, koska tämä planeetta Tellus on edelleen Luciferin kirouksen alaisena.


Mutta Luciferkin oli ennen lankeemistaan luojan ja valon puolelle kuuluva erittäin korkea-arvoinen henkiolento ja Planeetta Prinssi, jolla oli luojan oikeudet. 


Mutta hän kahdehti muiden itseään vaikutusvaltaisimpien henkiolentojen kuten Kristus Mikaelin toimivaltuuksia ja lopulta koki niin suurta ylpeyttä, että hän lopulta menetti tuon seurauksena luojan kulkuluvat. Koska noin korkean luokan henkiolento ei saa enää sortua näihin maalisiin perisynteihin kuten kateus, ylpeys jne. 


Joten tämän seurauksena Lucifer julisti oman kapinansa ja sai mukaansa lukuisan määrän luojan puolella silloin operoivia Serafeja, jotka ovat enkeliolentoja.


Jos näitä juttuja mm. Luciferin kapinasta ja sen ajan touhuista kiinnostaa lukea lisää, niin URANTIA-kirjassa ne kerrotaan kaikki.


Siellä mm. kerrotaan hyvin yksiselitteisesti jo pelkkä Jumalan olemus. 




















perjantaina, tammikuuta 24, 2020

Windows 10 on suuri turvallisuusriski


Teksti: Teemu Vehkala

Älkää missään nimessä hankkiko Windows 10 käyttöjärjestelmää, jossa on CIA:lle ja NSA:lle suorat takaportit.



Tässä ylläolevalla videolla, joka on kuvattu aivan puolituntia sitten näytän suoraan sen, että miten tiedustelupalvelujen hakkerit pääsevät häiriköimään sensuurillaan, kun kirjoittelen koronaviruksesta elitisteille hyvin epämieluisia juttuja nettiin ja Facebookkiin. 

Sensuuri astuu näyttämölle ja lopulta Windows 10 sumentaa tietokoneen kummatkin näytöt. 

Pysykää Windows seiskassa, kuten minäkin. Vaikka minulla onkin tällä hetkellä kone huollossa. Mutta pitäkää kuitenkin huolta siitä, että koneessanne on tarpeeksi tehokkaat palomuurit. Kympissä nekään eivät enää auta, koska koneessa on suorat takaportit tiedustelupalveluiden hakkereille.


Suomessa ei ole edelleenkään koronavirusta, vaikka lehdistö sillä pelottelee


Teksti: Teemu Vehkala

Kaksi Wuhanista Norjan kautta Suomeen saapunutta kiinalaisturistia vietiin lehdistön mukaan Ivalon terveyskeskukseen, mutta toisin kuin valemedia (valtamedia) pelotteli, että heillä olisi koronavirus tartunta, niin tämä koko asia osoittautui perättömäksi, joten mitään syytä pelkoon ei siis ole.


Mutta koronaviruksella pelottelu tulee jatkumaan useita viikkoja, tai jopa kuukausia

Mutta valitettavasti koska tässä on nyt kyseessä erinäisten maailmanlaajuisten suurten rokotevalmistajien koronapiikkien liikevaihdannallainen voitontavoittelu kyseessä, niin kyseinen koronaviruksella pelottelu tulee jatkumaan vielä useita viikkoja, tai jopa useita kuukausia. 

Mutta mitään syytä pelkoon ei siis ole, vaikka valemedia (valtamedia) haluaa ihmisten panikoivan ja lääketehtaat haluavat tällä pelko kampanjalla kääriä miljardien taalojen voitot taskuihinsa, koska heillä on suunnaton rahan ahneus pelissä.

Lähde: IS (Ulkomaat)


Koronavirus pelottelukampanja alkoi maailmalla


Teksti: Teemu Vehkala

Valemedian (valtamedia) lehdet syöksevät nyt kohuotsikoita, joissa pelotellaan Kiinassa levinneellä koronaviruksella.




Kyseessä on ihan laboratorioissa patentoitu virus, jonka patentti löytyy Googlesta osoitteesta: https://patents.google.com/patent/US10130701B2/en

Onko syytä paniikkiin ? 

Kaikki ne jotka muistavat vielä sikainfluenssa aikaisen historian vuodelta 2009-2010, jolloin Suomen terveyden ja hyvinvoinninlaitos, sai rokotevalmistaja Baxterilta peräti 6 miljoonaa euroa silloin myöhemmin Suomeen ostettujen sikainfluenssarokotteiden lobbausrahaa.

Tuolloinkin lehdissä peloteltiin kansa piikille ja lopulta huomattiinkin, että kyseisistä rokotteista tuli potilaille mm. narkolepsiaa.



Feikkirokotteita on tulossa markkinoille

Maaplaneetan ihmisten massateurastus ei kuitenkaan ala edelleenkään, koska muuten tässä kuolisi tämä deep staten eliitti samalla. 

Joten tässä koronavirus-pelottelukampanjassa ei ole kyseessä kuin BIG PHARMA:n bisnes. Mutta kun kyse on miljardien koronavirus-rokotteista, niin pakko näiden terveysviranomaisten on kuitenkin pukeuduttava noihin viruspukuihin ja antamaan ulospäin kuva, että maailmanloppu on käynnissä. 

Muuten taas kävisi tilanne, että ne KORONA-piikit jäisivät ostamatta.

Tämäkin on aivan puhdasta teatteria, että tuohon koronavirukseen nyt yritetään juuri nyt tehdä laboratorioissa vasta-antidoottia. 

Koska sellainen on jo tehty ajat sitten...



Steve Jackson kehitti vuonna 1995 tämän ILLUMINATI korttipelin, jossa yksi kortti oli nimellä Popularion Reduction (väestön vähentäminen viruksella), jossa tällainen oikeasti vaarallinen ja tappava virus päästettiin leviämään eteenpäin.

Tällainen suunnitelma maailman salaisella eliitillä kyllä on, mutta he eivät kuitenkaan uskalla laskea liikkeelle liian tehokasta virusta, koska muuten he kuolisivat siinä itse samalla.



Tämä salainen maailmanhallitus, tai Illuminati jne. rakkaalla lapsellakin on monta nimeä, mutta tässä tapauksessa kyse on terroristejakin vaarallisimpien psykopaattien kabinettikerhoista, joiden motiivina ja tavoitteena on saada vähennettyä maailmanväestöä niin monta miljardia, että jäljelle jäisi enää lopulta 500 miljoonaa ihmistä ja sen tavoitteen he ovat jopa kaivertaneet Georgiassa sijaitsevan Guidestonesin monumenttiin:

Se 500 000 000 ihmistä maailmassa loppuväestönä ja kaikki loput teurastettuina mm. viruksilla pois... Tämä on se heidän märkä päiväunensa, joka ei ole vieläkään toteutunut. 

Syy tuohon depopulaation intoon liittyy siihen, että heidän mielestään tällä pallolla on liikaa väestöä, joista mm. työtä tekemättömät köyhät ovat heidän mukaansa puhtaita suursyömäreitä, joista tulisi päästä heidän mukaansa eroon keinolla millä hyvänsä, joten tämän vuoksi meillä on Suomessa mm. tämä Aktiivimalli, jolla pyritään pääsemään köyhistä eroon mm. itsemurhien johdolla.

Sillä nämä Illuminaatit ajattelevat ihmisestä vain puhtaasti kapitalistisina veronmaksajina, jotka edustavat tälle suurpääoman eliitille puhdasta lypsylehmää. Mutta jos kansalainen ei tuota, niin silloin hänestä kuuluu päästä eroon keinolla millä hyvänsä ja tästä syystä eliitillä on käytössä sitä varten Talouden Nollakasvuohjelma, jonka tavoitteisiin kuuluu mm. maasatyöttömyyden luominen. Mutta monikos poliitikko uskaltaa puhua massatyöttömyyden luomisetsa ja kasvusta ? 

He puhuvat aina päinvastaista mitä tapahtuu...

Suomessa lisääntyy massatyöttömyys joka vuosi, mutta poliitiikot puhuvat vain työpaikkojen lisäämisestä. 

Jos kansalaiset tietäisivät sen riittävänä enemmistönä, että mitä tuolla kulissien takana myös Suomessa meidän jokaisen veronmaksajan päänmenoiksi juonitaan, niin syntyisi kapina. Eli aivan tämä sama juttu, josta Timo Soini muutama vuosi sitten sanoi julkisesti ääneen.

Auvo Rouvinen, joka on perehtynyt Suomen ja Saksan talouskasvuun selvitti juuri äsken, että kuinka monta sataatuhatta euroa per nuppi / per suomalainen on Suomelle maksanut tämä EU-jäsenyys ja luku on hirvittävä.

Kokonaissumma on peräti hurjat 1700 miljardia taalaa, joka tekee per suomalainen sellaiset 331 067,19 euroa maksettavaa.

Kauanko kestäisi tuollaisen lainaerän maksamiseen vaikka Mcdonaldsin hampurilaisen paistajalta tai porrassiivoojalta ? Joten nyt varmaan ymmärrätte sen, että tämän Euroopan unionin pankkiirihuijarien aiheuttaman 1700 miljardin taalan laskun maksaa meidän lapsen lapset ja heidän lapsen lapset.



Suomi ei olisi velkaantunut EU:ssa, jos täällä olisi ollut edelleen käytössä se vanhan vahvan markan politiikka. Mutta Sauli Niinistö valtionvarainministerinä ja Paavo Lipponen pääministerinä vuonna 1998 lahjottiin tekemään se päätös, joka sinetöi Suomen euroon liittymisen. Mutta eivät he silti sitä päätöstä tehneet, vaan he olivat vain marionetteina, joita Suomen silloinen isokenkäisten teollisuusmiesten ryhmä ohjasi ylhäältä, joissa hyvin vaikutusvaltaisessa asemassa toimi tuolloinkin Nokian silloinen pääjohtaja Jorma Ollila.

Ollila on edelleen niitä miehiä, joiden poliittinen valta menee tälläkin hetkellä yli eduskunnan ja vain fasistisessa valtiomuodossa voidaan puhua tällaisesta valtarakenteesta, jossa teollisuusyhtiöt sekä pankit saavuttavat ylemmän valtarakenteen. 

Mutta tämä on kuitenkin tuhokapitalistisessa valtiomuodossa aivan normaali käytäntö, että eduskunnan kaltainen organisaatio ei päätä oikeasti mistään, vaan heitä ohjataan vallan näkymättömän käden toimesta. 

Puhuihan myös Jutta Urpilainen vuonna 2014, kuinka vallan näkymätön käsi ohjaa euroryhmää.























sunnuntaina, tammikuuta 19, 2020

Täältä tulee Aktiivimalli 2.0 ja 60 vuorokauden poliittinen raippa


Suomen korruptoitunut hallitus puuhaa jo täyttä häkää Aktiivimalli kakkosta, johon kuuluisi rangaistuksena jo 60 vuorokauden karenssi. 

Eli työttömyystuet katkaistaisiin kahdeksi kuukaudeksi, jos työtön ei täyttäisi hänelle määrättyä velvoitetta hakea tiettyä määrää avoimia työpaikkoja ja paikallisen TE-toimiston hänen haettavakseen osoitettavia avoimia työpaikkoja.

Mutta mistään työllistymisestähän tässä ei ole edelleenkään kysymys, vaan kyse on työttömien kiusaamisesta ja taloudellisella nollakasvun köyhyydellä kyykyttämisestä, jolla valtion talouteen toivotaan saavan edelleen näitä nollakasvuun liittyviä säästöjä, jotka ovat mm. työttömien lisääntyneet itsemurhat.

Tästä julmasta nollakasvun politiikasta ei yksikään poliitikko uskalla puhua ääneen, koska sellainen ei kestäisi julkista päivänvaloa.

Se kun on kylmä totuus, että jokainen alle kolmekymppinen työtön, joka päättää elämänsä itsemurhaan ja ei tulisi muutenkaan olemaan lopun ikäänsä työkykyinen, tuottaa tuolla itsemurhalla n. miljoonan euron säästöt valtiolle. Koska sen jälkeen kun sielu irtoaa heiltä lihasta, niin loppuu myös KELA:lla ja valtiolla velvollisuu elättää heitä.

Vaikka poliitikot väittävät, että tällä Aktiivimalli kakkosella olisi nyt työllistää erityisesti 55-vuotiaita yksityiselle sektorille, niin kyseinen uudistus ei tuota kuin vain taloudellista tappiota valtiolle sekä saa aikaan lisää köyhyyttä ja kurjuutta, joka on sen alkuperäinen tarkoituskin.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) on keskustelemassa asiasta 29. tammikuuta järjestettävässä iltakoulussa, jossa tullaan tästä työttömien tulevasta kyykytystoimista päättämään silloin. 

Samalla kertaa on myös tarkoitus päättää yksilöllisen työnhaun mallin lisäksi ansiosidonnaisen työttömyystyrvan vapaaehtoisesta porrastuksesta, kodinhoidon tuen leikkauksesta, saatavuusharkinnan poistamisesta sekä opiskeluaikojen rajoittamisesta.

Pääministeri Marin sanoi vielä vuonna 2018 Demokraatti-lehdelle, että kuinka työttömien painostamisella huvin vuoksi ei ole mitään tärkeää tehtävää yhteiskunnassa.

Nyt hän joutuu kyykyttämään Suomen työttömiä huvin vuoksi, koska istuu Suomen pääministerinä, jolla ei ole minkäänlaista oikeutta poistaa tätä Akiivimalli kakkosta, koska sen takana ovat teolliset suuryritykset omine tulonsiirto motiiveineen, jotka haluavat yli miljardien eurojen tulonsiirtoja köyhiltä itselleen Aktiivimalli kakkosen avulla, joka käy heiltä helposti kun työttömien tukia päätyy karenssiin, niin automaattisesti nämä rahat menevät näiden teollisuuden suursyömäreiden taskuun.

Lähde: Verkkouutiset


keskiviikkona, tammikuuta 15, 2020

EU:n komissio kielsi EU valtioiden liput EU parlamenttirakennuksessa


Teksti: Teemu Vehkala

Euroopan komissio on kieltänyt kaikki EU valtioiden liput EU:n parlamenttirakennuksessa.


Kun hommahan on niin, että uuden maailmanjärjestyksen agendassa ei sallita enää mitään kansallisuuksia kansallisidentiteetteinen, jotka nähdään uhaksi uuden maailmanjärjestyksen kehitykselle.

Vaikka allekirjoittanut onkin edelleen eräänlainen kosminen humanisti, joka kannattaa kaikkien rajojen sulkemista ja yhdistymistä, niin silti kun olen näitä asioita tutkinut jo yli 25 vuotta ja päässyt oikein hyvin kärryille siitä, että miten psykopaattista sakkia tämä Illuminaatien porukka on. 

Että jos heille annettaisiin nyt avaimet kaikkien maailman valtioiden lakkauttamiseksi, niin tottakai he toteuttaisivat sen välittömästi. Mutta mitä siitä meille seuraisi ? 



Kuolisimme varmasti yli 6 miljardia ihmistä nälkään sen seurauksena, koska tämä porukka on jo looseissaan ja kabineteissaan päättänyt, että maailmaan tulee jäädä jäljelle enää vain 500 miljoonaa ihmistä. Kun sen ylijäämä olisi liian vaikeaa enää hallita ja tämän he ovat kaivertaneet Guidestonesin kivimonumenttiin, joka löytyy Yhdysvaltojen, Georgiasta.







Tapahtuneesta Twiittasi mm. Britannian Brexit-puolueen puheenjohtaja Nigel Farage.

Olisi ehkä aika nyt kertoa näille uusimmille lukijoille se salattu totuus Euroopan unionista, että tämän koko homman laittoivat alulle natsit vuonna 1943 ja he järjestivät salaisen neuvonpidon Strasbourgissa, jossa järjestettiin salainen tapaaminen, joka tunsi nimen "Red House Report".

Siellä sovittiin jo tästä tulevasta Saksan tulevasta neljännestä valtakunnasta, joka tämä Euroopan union tulisi olemaan.

EU:lle on tulevaisuudessa tarkoitus rakentaa vielä oma armeija sekä liittovaltiokehityksen syventyessä EU-valtioiden itsenäisyys lakkautetaan ja kaikki EU:n jäsenmaat liittyvät yhteen, kuten myös natsi-saksa yhdentyi aikanaan.

Saksalainen eliitti sekä muut illuminaatit ovat vain hämätäkseen perustaneet tämän EU:n pääkaupungin ja keskuksen Brysseliin, vaikka todellisuudessa tätä sirkusta johtetaan lähinnä Franfurtin pankkikartellien kautta sekä Berliinistä.

Näillä arkitodellisuudesta vieraantuneilla elitisteillä on jälleen mielessä maailman valta, jota ei tietenkään synny ilman suursotia ja sitä varten myös EU:lle on tarkoitus rakentaa oma yhteinen armeija, jotta se olisi sitten tulevaisuudessa riittävän vahva, että sillä voitaisiin hyökätä jossain välissä Venäjälle.









Iran pidätti ukrainalaiskoneen alasampumisen kännykällä kuvanneen miehen



Teksti: Teemu Vehkala

Iran on pidättänyt miehen, joka onnistui kuvaamaan kännykällä videon tästä alasammutusta ukrainalaiskoneesta, joka ammuttiin alas lähellä Teherania. 




Iskussa kuoli 176 ihmistä, joista 68 olivat kanadalaisia.

Nyt BBC:n mukaan odotettavissa on, että mies tulee saamaan syytteet kansainvälisen turvallisuuden vaarantamisesta.

Sitäkö on kansallisen turvallisuuden vaarantaminen, että joku onnistuu kännylällä tallentamaan, kun CIA:lla tai Mossadilla on menossa siviilien joukkomurhaoperaatio ? 

Lähde: IL




lauantaina, tammikuuta 11, 2020

USA:n armeija yritti tappaa toisenkin iranilaiskomentajan - operaatio epäonnistui


Teksti: Teemu Vehkala

USA:n armeijalla ja CIA:lla oli myös toinen salainen operaatio viime viikolla, jolloin he onnistuivat tappamaan iranilaisen komentajan Qassim Suleimanin.

Tämä toinen iranilaiskomentaja, jonka päänahkaa USA:n armeija yritti saada oli Abdul Reza Shahlai, mutta salainen operaatio epäonnistui, koska Shahlai ei kuollut iskussa.



Nämä USA:n armeijan tekemät Drone ilmaiskut ovat johtuneet vain yhdestä syystä ja se on Iranin keskuspankki, joka on tämän koko touhun takana.



Koska Iranin keskuspankki on vielä itsenäinen, jota hallitsee Iranin valtio. Joten siellä voidaan painaa edelleen oma raha ja säädellä sitä valtion kontrollin ja tarpeiden mukaan.

Kun taas Rothschild, joka on maailman rikkain pankkisuku ei salli tällaista pankkia mihinkään maahan. Joten he tekevät aina samoin, että ensin tuohon maahan lähtee neuvottelemaan joku amerikkalainen diplomaatti uudesta keskuspankista ja jos sopimukseen ei päästä, niin seuraavaksi seuraa kyseisen maan valtionpäämiesten salamurhat, joiden operaatioiden takana häärii CIA ja USA:n armeijan erikoisjoukot.



Joten silloin Iranin nykyisellä Presidentti Hasan Ruhanilla on käynyt melkoinen tuuri, että hän on tähänkin päivään asti onnistunut välttämään CIA:n lukuisat murhayritykset.

Mutta Illuminatin porukalla on aina ollut samat metodit käytössä.

1.) Ensin neuvotellaan

ja jos sopimukseen ei päästä, niin sitten 

2.) CIA:n ja USA:n armeijan salamurhaoperaatiot käyntiin

ja jos nekään eivät tuota tulosta, niin lopulta 

3.) USA:n armeija hyökkää kyseiseen maahan suurella joukolla

Aikaisemmin Irakin sekä Afganistanin kohdalla jouduttiin käyttämään tuota kolmatta korttia ja pistämään USA:n armeija hyökkäyssotaan.



Nyt tämä Iranin homma riippuu aivan siitä, että onnistuvatko USA:n ilmavoimat ja CIA tappamaan Iranin Presidentti Hasan Ruhania ilmaiskulla. 



Sillä CIA:lla on varmasti joku Iranilainen poliitikko jo lahjottuna odottamassa, että jos Ruhanista päästää eroon, niin hän on sitten valmis ottamaan Iranissa ohjat CIA:n ohjaamana nukkejohtajana ja päästämään Rothschildit Iranin keskuspankkiin kuin käärmeet pesään.

Israel on tässä sarjassa Rothschildien otteessa kuin se kuuluisa käärmeiden pesä.

Rothschildit ovat jättäneet itsestään myös Israeliin oman katunsa, kun sieltä löytyy Rothschildien bulevardi.



Nathan Meyer Rothschild (kuvassa) totesi aikanaan bisneksistään, että "silloin pitää ostaa, kun verta vuodatetaan kaduilla".

Totta tosiaan Rothschildien suurin bisnes maailmalla on tällä hetkellä USA:n armeijan sodat ja niistä tullut voitto on tahrittu miljoonien verellä ja näitä verirahoja käytännössä suomenkin veronmaksajat kustantavat lainoina USA:n hallitukselle, koska Rothschild omistaa myös Euroopan keskuspankista suuren siivun.

Suomenkin Pankki roikkuu tälläkin hetkellä Rothschildien otteessa kuin löysässä hirressä ja velka sen kuin kasvaa edelleen. Mutta yksityisiä eläkevaroja ei voida käyttää suomalaisten eduksi, vaan ne kasvavat lähes 40 000 euroa tunnissa.


Lähde: Iltalehti