http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

maanantaina, elokuuta 26, 2019

Vaasan lentokentällä tekaistu pommiuhka - Psy operaation silmukka kiristyy ?


Teksti: Teemu Vehkala

Vaasan lentoasemalla oli eilen poliisioperaatio ja pommiuhkatilanne kun koko terminaali evakuoitiin ja paikka tutkittiin poliisin toimesta.



Mutta sitten pohjanmaan poliisi joutui kuitenkin tiedottamaan, että mitään pommia ei löytynyt ja koko pomiuhka oli turha.

Jos nyt katsotaan ensimmäisenä tuota Iltasanomien uutisen julkaisuajankohtaa, niin se on tapahtunut nettiin klo 20:21

Kun taas nämä samaan aikaan Tampereen suunnalla takaa-ajetut rosvot saatiin kiinni muutamia kymmeniä minuutteja myöhemmin.

CIA:n oppikirjamalleilla toteutetuissa psykologisissa operaatioissa (Psychogical operations/PSYOP) aina päätavoite on saada valtaväestössä aikaan riittävä pelote, jotta heidät saadaan pelon valtaan ja näin heidät harhautetaan pelon voimalla passiivisiksi, kun hallinto alkaa kiristämään heidän perusoikeuksiaan tuomalla seuraavaksi tiukennuksia perustuslakeihin tuoden yhä syvemmin poliisivaltion mallit valtion sisälle.

Eilen järjestetyssä tiedotustilaisuudessa tämä Porvoon ampumistapauksen johtaja KRP:n tutkinnanjohtaja oli äärimmäisen vaitonainen siitä, ettei hän suostunut missään vaiheessa kertomaan minkäänlaisia tuntomerkkejä näistä kahdesta epäillystä poliisin ampujasta.

Mutta sosiaalisen median voima oli jälleen voimakkaampi kuin valemedian, jossa levisi puskaradiossa tieto, että poliisi etsii kahta parrakasta ulkomaalaista miestä.



Ja kyseinen puskaradio tieto osoittautui myöhemmin paikkansapitäväksi sillä osin, että nämä Tampereen moottoritiellä pidätty kaksikko omasi juuri nuo tunnusmerkit.

Mutta poliisi jäi kiinni jo siitä, että se lavasti rikospaikan laittamalla tuonne tielle omat virka-aseensa kaksin kappalein sekä yhden veitsen. 

Eräs ohi ajanut ehti ikuistaa tämän tilanteen videolle (http://nwohavaintoja.blogspot.com/2019/08/silminnakijan-kuvaama-video-poliisien.html).

Tiedä vaikka Iltasanomissa ja Iltalehdessä kerrottaisiin, että tämä kaksikko oli rukoilemassa tuossa kuvassa mekkaan päin ja jäivät sen vuoksi kiinni. 

Ei tästä nimittäin tiedä, että miten suurta satua ja pajunköyttä suomalaisille yritetään tästä tapauksesta vielä syöttää lähiviikkoina.



Sisäministeriössä valmistaudutaan nyt tulevan lakien tiukennuspakettiin, jonka sisäministeri Maria Ohisalo tulee julkistamaan tulevan kuukauden kuluessa.

Tämä perustuslain tiukennus on suunniteltu jo vuosia aiemmin. Mutta vasta nyt sille nähtiin sopiva hetki toteutettavaksi.



KRP:n touhu siinä eilisessä tiedotustilaisuudessa oli kuin siellä olisi käyty Lahden doping skandaalin tiedotustilaisuutta.


Suomen sisäistä turvallisuutta horjutetaan nyt psyop-operaation voimin, jotta kansaiset saataisiin pelkäämään enemmän

Monet eivät nyt ehkä ymmärrä sitä, että tämäkin Vaasan lentokentän tekaistu pommiuhkaus taisi olla osa tätä samaa Suomen sisäistä pelotteluoperaatiota, jota johdetaan tarkasti.

Se kun KRP:n Porvoon tapauksen tutkinnanjohtaja eilen lipsautti, että "en vielä tässä vaiheessa saa kertoa tästä tapauksesta enempää, mutta muutaman tunnin päästä saan siitä jo kertoa enemmän". 

Hän siis paljasti sen lipsauttamalla, että jonkin ulkoinen taho määritti jo tuolloin sen, että missä kellonlyömällä tästä Porvoon tapauksesta sai antaa suurempia lisätietoja.

Poliisillahan oli jo alusta asti selvillä epäiltyjen tuntomerkit, mutta näitä kuitenkin pimitettiin "tutkinnallisista syistä".

Poliisi perustelee näitä vielä sillä, että "muuten tutkinta vaarantuisi".



Tehdään tämä nyt selväksi kerralla.

Suomen hallitus ei ole kansan puolella, vaan se edustaa kansainvälisen pankkiirieliitin juoksupoikia.

Suomen hallinnon sisällä vaikuttaa myös ns. pankkivaltuusto, joka kokoontuu säännöllisesti.

Suomi pääsi EU:n jäseneksi vuonna 1995, mutta siihen tarvittiin Suomen Pankeilta 58 prosentin vakavaraisuus, joka saatiin hankittua vasta sitten kun Presidentti Mauno Koivisto järjesti koolle salaisen konklaavin, jossa päätettiin että Suomen yrittäjät täytyy tuhota vaatimalla heidän lainansa takaisin kertasuorituksena.

Näin Suomen pankit onnistuivat ryöstämään itselleen yli 120 miljoonan euron varannot, joilla se saavutti nuo EY:n vaatimat 58 prosentin vakavaraisuusasteen.

Yli 14 000 yrittäjää teki sen seurauksena itsemurhan.

Suomen valtion velkaantuminen on johtunut siitä, että vallassa ovat edelleen nämä yksityisten pankkiirien juoksupojat, joille nämä Frankfurtin pankkiirit myöntävät palkkiovirkoja.

Jyrki Katainen sai nyt yhden palkkioviran, kun hän nousee kohta Sitran johtoon.

Lehdistö yrittää edelleen esittää, että Kataisella olisi vieläkin yksi kilpailija Sitran johtoon.

Tämänlainen uutisointi on säälittävää harhautusta, sillä jokainen joka tätä Kataisen palkkiovirka tapausta on seurannut, niin luki jo vuosia sitten, että kuinka tälle herralle luvattiin jo tuolloin Sitran pääjohtajan paikka juhlarahaston johtajana.

Sitra on Suomen kansantaloudelle suunnaton rasite, koska se ei tuota mitään. 

Koska heidän toimintansa perustuu sille, että siellä maleksii monet entiset poliitikot toimistoissaan 22 000 euron kuukausipalkoilla tekemättä yhtään mitään. Kun samanaikaisesti Sitra imuroi Suomen veronmaksajien rahoja miljoonien edestä omiin yksityisiin rahastoihinsa.

Mutta julkisesti tämä on kuitenkin esitettävä, että kyseessä on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennokkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Työn tähtäimessä on reilu ja kestävä tulevaisuus hyvinvoinnin seuraava erä.

Tässä nämä konnat puhuvat vain heidän omasta hyvinvoinnista, joka revitään teidän veronmaksajien kovalla työllä näiden korruptoituneiden mulkkujen taskuun.



Köyhtyvä Suomi ei ole kuitenkaan sinun syysi tai vikasi. Vaan se on näiden pankkiirien juoksupoikien ja naisten syy, koska he myivät sielunsa sen edessä, että sitä varten uhrattiin koko kansan elinedut.

Olisitko sinä valmis tuhoamaan tämän maan vain sen edessä, että sinä saisit poliitikkona lopulta tuollaisen Jyrki Käteisen kaltaisen 22 000 €/kk palkan siitä, ettet enää lopulta tee yhtään mitään kuin vain maleksit toimistossasi ?

Valta turmelee ja on aina sitä tehnyt aiemminkin. 

Miksi sitten Suomen valtionjohto lankesi aikanaan näiden keskuspankkiirien edessä ? 

No koska näillä keskuspankkiireilla oli jokin keino, joilla he saivat nämä Suomessa lahjotut poliitikot pankinjohtajineen satimeen ja nämä keinot kansainvälisesti ovat näitä amerikastakin tuttuja keinoja, joita myös J. Epstein käytti asiakkaidensa kiristyksessä.

Siihen ei tarvittu kuin kuvata videonauhalle kun herra pankinjohtaja tai joku muu poliitikko kävi harrastamassa seksiä alaikäisen lapsen kanssa. 

Sitten videonauha laitettiin talteen näille kiristäjille ja kun nämä kiristäjät nyt sattuvat Suomenkin konnien osalta istumaan siellä keskuspankkien johdossa, niin peli oli selvä. Suomi oli myyty.

Sillä nämä hävyttömät keskuspankkiirit näkevät Suomen valtiossa vain voitto potentiaalia sillä, että tämän valtion resurssit voidaan vielä myydä kokonaan ulkomaisille sijoittajille kuten pohjavedet.

Suomen valtion velkaantuminen taas on johtunut siitä, ettei valtio voi painaa enää omaa rahaa, vaan se ulkoistettiin Euroopan keskuspankille (EKP).

Euroa ei sen vuoksi voi devalvoida, koska euro on kokonaan näiden Illuminaatien valuutta, jota he kontrolloivat täydellä teholla.

Se on siis orjavaluutta.

Suomen Markka taas elvyttäisi valtionvelan pois, mutta tämähän ei näille maailman rikkaimmille pankkisuvuille käy ollenkaan.

Mutta lopuksi sitten ehkä se kaikista tärkein asia.

Että tiesitkö sinä sen, että sinä voit vaikuttaa tuon Suomen Markan takaisinottamiseen, jos vain uskallat alkaa ajamaan tätä asiaa.

Siihen riittää jo se, että pelkästään ajattelet tätä asiaa, joka tehostaa sen manifestoitumista.

Tämä manifestoinnin voima onkin juuri se asia, jonka nämä illut ovat onnistuneet meiltä koko ihmiskunnalta salaamaan. Koska tämä heidän omistamansa viihdeteollisuus sekä valemediakorporaatio on niin äärimmäisen suuri propagandakoneisto, jolla on onnistuttu sulkemaan miljardien ihmisten tietoisuus niin sumeaksi, etteivät enää nämä itsetietoisuuden avaimet ole enää kuin vain hyvin harvojen käsissä.

Ja sen vuoksi tämä asia on niin vaka, että jos tähän asiaan ei synny suurempaa muutosta, niin tämä koko planeetta voi pahimmillaan tuhoutua lopulta kokonaan.

Joten sen vuoksi toivon, että uskallat antaa oman osasi tämän muutoksen edessä ja valita oikean puolen, eli totuuden. Vastapuoli taas toimii sillä pimeällä puolella, joka yrittää peittää kaiken totuuden valon. Mutta heidän puolensa on alkanut jo hyvin voimakkaasti heikkenemään täällä.

Totuuden voima on niin suuri, että jos ihmiset ymmärtäisivät tämän, niin täällä alkaisi jo hyvin pian tapahtumaan todella suuria muutoksia parempaan.