http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

perjantaina, syyskuuta 16, 2016

Mies joka sai loppumaan virkamieseliitin ilmaislennot ja nosti Finavian korruption esille


Entinen ammattilentäjä Horst Weckström on se mies joka sai Finavian johdannaissotkun taustat selville. 

Hän kuuli Finavian johdannaissopimuksista ensimmäisen kerran huhtikuussa 2015 ja ei ollut uskoa silmiään, että miten voittoa tekevä valtionyhtiö tekee näin typerän ja huonon sopimuksen.

Weckström sai tuolloin käsiinsä VTV:n raportin, jossa käsiteltiin Finavian silloista tilinpäätöstä.

Weckström otti silloin välittömästi yhteyttä silloiseen liikenneministeriin Paula Risikkoon ja teki rikosilmoituksen sekä tutkintapyynnön poliisille Finavian toiminnasta.

Risikko vastasi Weckströmille 10. huhtikuuta 2015 ja kertoi että "Finavian Oyj:n johto oli jo ennen Valtiontalouden tarkastusviraston tulollisuustarkastusta ryhtyneet toimenpiteisiin".

Jo nykyisellä korkotasolla Finavian johdannaiset olisivat olleet pankeille kultakaivos ja sitten nämä rahat olisivat olleet pois mm. suomen lentokenttien kehittämisestä sekä laajentamisesta.



Weckströmistä tuli virkamieseliitin silmätikku


Liikenne- ja viestintäministeriön tuolloinen kansliapäällikkö Harri Pursiainen teki sitten klassisen sähköpostimokan, kun hän lähetti tällaisen sähköpostiviestin; "Googlasin tämän varsin asiantuntevasti Finavian johdannaisista kirjoittavan Weckströmin. Hän on värikäs (entinen?) ansiolentäjä, joka on näkynyt julkisuudessa 2000-luvun alussa mm. olemalla vaaleissa perussuomalaisten listoilla ehdokkaana.

Hänet on myöhemmin tuomittu ilmailurikkomuksesta, koska hän on harjoittanut ansiolentotoimintaa luvatta", Pursiainen kirjoitti. 

Pursiaisen epäonneksi hän oli lisännyt sähköpostiviestinsä vastaanottajaksi myös itse Weckströmin, josta Weckström kiitti häntä ja huomautti heti, etti häntä ole tuomittu koskaan ilmailurikkomuksesta.


Tutkintapyyntö Finavian toiminnasta 2015 syyskuussa

Finavian johdannaissotku päätyi sitten syyskuussa 2015 siihen, että Weckström kuuli että asian tutkinta oli siirretty Helsingistä Itä-Uudenmaan poliisilaitokselle. 

Nyt myös Finavia oli tehnyt asiassa tutkintapyynnön poliisille.

Weckström ihmettelee, että miten Finavian kaltaisilla valtionyhtiöillä on ollut mitään tarvetta lähteä suojautumaan korkoriskeiltä. Koska tällaisella voittoa tuottavalla valtionyhtiöllä on vahva kassa ja tase jo valmiistaan. 

Mutta kun tässä onkin kyse siitä, että Finavia on päätetty myydä salaa osiin ja se kuuluu yksityisomisteisten pankkien määräämiin ulosmittauksiin. Koska Suomi on valtiona velkaantunut jo yli 111 miljardia euroa, niin nyt nämä ulkomaalaiset velkojat (pankit) haluavat alkaa pilkkomaan voittoa tuottavia valtionyhtiöitä ns. lihoiksi.


Weckström sai 2000-luvulla lopetettua suomen virkamieseliitin ilmaislennot


Tämä Weckström on jo vanha tekijä ja hän sai 2000-luvun alussa lopetettua ns. suomen virkamieseliitin ilmaislennot. 

Kun vielä tuolloin nämä virkamiehet ja muut suomen korruptoitunut eliitti nautti tällaista lähes ilmaista lentoetua, että kokonainen perhe saattoi lentää lomalle suomesta meksikoon vain vajaalla 200 markalla ja tällä vielä oikein rehvasteltiin noihin aikoihin.

Kun vastaavasti suomalainen matkustaja joutui pulittamaan samanlaisesta meksikon matkasta yli 20 000 markkaa. 

Weckström teki tapauksesta tuolloin Keskusrikospoliisille tutkintapyynnön sekä kantelun, joka päätyi lopulta valtionsyyttäjä Ritva Sahavirran pöydälle. 

Mutta Sahavirta päästi kuitenkin silloisen ilmailuhallituksen pääjohtajan Mikko Talvitien (1945-2005) pälkähästä.

Mutta tämä sai kuitenkin aikaan sen, että suomen virkamieseliitin ilmaislennot päättyivät, josta monet virkamiehet ovat vieläkin vihaisia ja katkeria Weckströmille, joka lopetti nämä puoli-ilmaiset lennot.

Mutta ei ilmaisia lounaitakaan ole olemassa, niin miksi niitä pitäisi olla aina eliitille suoraan hopealautaselta ?

Tämä Weckströmin toiminta osoittaa sen, että tätä korruptoitunutta suomen virkamiesrikollisjoukkoa vastaan pystyy kyllä taistelemaan, jos on vaan vähänkään yhteyksiä valtionhallinnon sisällä. 

Sillä tämä virkamiesrikollisten perseily jatkuu niin kauan, kuinka kauan suomalaiset ovat valmiita sitä sivusta seuraamaan.

Kuitenkin tämä jatkuva suomalaisten veronmaksajien rahoilla sikailu on jo nykyään niin julkista, että jopa Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orponkin yksityiskestien viinalaskun näkee iltapäivälehdistä.

Mutta kaikella tällaisella toiminnalla on pitkät juuret, sillä poliittinen eliitti on aina juhlinut ja sikaillut kansan rahoilla. 
 

Aivan kuten elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki totesi aikanaan valtiosta näin; "Valtio on taloudellinen yhteenliittymä, jonka tarkoituksena on pitää ihmiset sen verran tarpeeksi köyhinä, että sen kustannuksella voi elää". 


Pääministeri Juha Sipilä huuteli jo pari vuotta sitten suomalaisia 7-8 miljardin säästötalkoisiin. 

Nämä eivät kuitenkaan ole säästötalkoot, vaan ne ovat suomen valtion ryöstötalkoot, jota johdetaan yksisyisomisteisten sijoituspankkien takaa.


Suomi saadaan näyttämään sitten helposti holtittomalta rahankäyttäjältä, kun se laitettiin lainaamaan yhä lisää ja lisää rahaa tänne. 



Nyt kun velka kasvoi jo yli 111 000 000 000 euroon (111 000 miljardia €). Niin voi nämä talouskolonialismin näkymättömät miehittäjät alkaa vaatimaan suomen hallitusta pistämään voittoa tuottavat valtionyhtiöt lihoiksi.


Tämä on ihan klassinen keino, jolla keskuspankkivetoinen koneisto miehittää valtion kuin valtion, joista Afrikan köyhimpiin maihin kuuluva Zimbabwe on surullisin elävä esimerkki siitä, että mihin tämä yksityistäminen lopulta johtaa. 


Se johtaa lopulta valtion kuin valtion täydelliseen tuhoon ja sieltä tuhotaan instrastruktuuri, kilpailu, teollisuus jne. Mutta tämä kaikki on tämän globalistisen eliitin tavoite, joka pyörii mm. talouden nollakasvu nimisenä hankkeena Eurooppalaisissa maissa.


Käynnissä on tällä hetkellä armoton väsytystaistelu kulisseissa, jossa nämä muutamat äärimmäisen ahneet monikansalliset yhtiöt yrittävät nyt väkisten tunkeutua Euroopan markkinoille. 


Saksa näytti jo kieltomerkkiä TTIP-sopimukselle ja tämä on saanut keskuspankkijohdon raivon partaalle. He kun yrittävät tehdä lähivuosina kaikkensa, jotta saisivat alistettua koko 27 EU-maata fasistiselle liittovaltiolle sekä tälle USA:n ja EU:n väliselle vapaakauppasopimukselle (TTIP-sopimus).


Keskuspankkijohto toimii tässä kuin koulukiusaaja, jonka tehtävä on alistaa päivittäin uhriaan. Mutta siinä vaiheessa kun uhri lakkaa elämästä tuossa uhri-minän mentaliteetissa ja nousee jaloilleen, niin onkin koulukiusaajan valta viety pois ja lakkaa toiminasta.


Aivan samalla tavalla tällä hetkellä nämä muutamat EU-maat uskaltavat uhmata tätä korruptoitunutta keskuspankkien eliittiä ja näyttää näille rikollisille kirjaimellisesti ovea. 

Mutta näiden rohkeiden maiden pitäisi vielä uskaltaa tehdä Islannit ja näyttää ovea näille sionistipankeille sekä pankkiireille. Koska heidän kaltaisten finanssi-limanuljaskojen toiminta on todella vahingollista usealle valtiolle. 


Tällaiset keskuspankki PONZI-huijarit tulisi karkoittaa jokainen ja määrätä vähintäänkin 20-vuoden pakkotyöhön vaikka Siperiaan lunta luomaan. Sillä ei nämä pankkihuijarit muuten opi muuttamaan vanhoja tapojaan, ei lakkaamasta huijata valtioita.


Suomenkin valtion laina on tällä hetkellä käytännössä se, että joku taikuri tulee pöytänsä kanssa ja tarjoaa asiakkaalle 20 euron ilmaista lainaa, josta asiakas maksaa 200 euroa takaisin. Joten onko tällainen kannattavaa liiketoimintaa tälle 180 euroa jokaisesta 20 eurosta köyhtyvälle asiakkaalle ? 


Ei ole... Vaan tällainen ajaa ihmisiä tai valtioita pysyvään velkaorjuuteen ja lopulta kun velkojen kokonaismäärä ylittää tietyn kriittisen rajan, niin lopulta velan määrä on jo niin suuri, ettei sitä voida enää koskaan maksaa takaisin. 




Yhdysvaltojen n.  21, 338, 667, 800, 000 dollarin valtionvelka on jo tässä suhteessa niin suuri velkavuori, ettei sitä enää makseta pois millään. Mutta silti näyttää edelleen tällä globalistien maailmanpoliisiarmeijalle (USA:n armeija) löytyvän lisää rahaa aina jostain Pentagonin taikaseinästä.

Juuri hyvin tuore tieto kertoo, että USA:lta lähti juuri ennätyssuuri tukisumma (34 miljardia euroa) Israelin sotilasmenoihin. Israel tulee saamaan 2019-2028 n. 3,8 miljardin euron tukisummat vuosittain.


Mutta tämä on vielä pientä siihen verrattuna, että paljonko USA:n sotilasmenot kasvavat ensi vuodelle. Sillä ne nousevat todella kriittisesti.



Pelkästään USA:n asehankintamenot olivat muutama vuosi sitten jo lähemmäs 400 miljardia dollaria. Voitte kuvitella että minkälainen kultakaivos tämä on noille globalistisen aseteollisuuden yhtiöille ja heidän suurimmille omistajille, joita ovat maailman rikkaimmat pankkisuvut Rothschild, Rockefeller jne.


Mutta vaikka sotavarustelu on jo kovaa bisnestä, niin itse sodat ne vasta ovat vieläkin kovempaa bisnestä. "There's no such greater business, than war business" Näin jopa sanoi aikanaan eräs maailmanrikkaimpien pankkisukujen pankkimies.




Lähde: http://www.kauppalehti.fi/uutiset/tama-mies-nosti-finavian-johdannaiset-poydalle-kuka-tekee-nain-idioottimaisia-sopimuksia/DWLcrsDh