http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

lauantaina, toukokuuta 28, 2016

Eduskunta yrittää hylätä EU eroa puoltavan kansanäänestysaloitteen



Paavo Väyrynen järjesti tällä viikolla avoimen kuulemisen, jossa käsiteltiin tätä 50 000 nimeä käsitellyttä adressia. Eli suomen mahdollista EU eroa kansanäänestyksellä. 



EU eroa puoltavaan adressiin vaikuttanat valiokunnat käänsivät hankkeelle nyt selkänsä, eivätkä suostu enää järjestämään asiasta uusia julkisia kuulemisia. 



Suomi huijattiin lopulta EU:n rahaliittoon (EMU) 90-luvun lopussa ja siihen ei ollut julkisella mielipiteellä mitään vaikutusta. Tästä on jopa tehty ihan väitöskirja

Joten näiltä osin, jos tuo päätös EU:n rahaliittoon liittymisestä järjestettiin suomen demokratian (Suomen väestö) seläntakana. Niin silloin kyseessähän oli valtionpetos, josta pitäisi nyt järjestää kansanäänestys uudelleen. 

Tässä kansanäänestyksessä ensimmäisenä äänestettäisiin siitä, että haluammeko pysyä eurossa ja velkaantua lisää. Vai palautammeko markan ja alamme devalvoimaan maamme taloutta, kuten Ruotsi tekee tälläkin hetkellä elvyttääkseen talouttaan. Euroa kun ei voi devalvoida, koska se on näiden ulkomaalaisten kriminaali ja sijoituspankkien yksityinen valuutta-monopoli.

Lähteet: http://www.uralehti.fi/artikkelit/v-it-skirja-julkisella-mielipiteell-ei-ollut-merkityst-poliittinen-eliitti-valmisteli-emu

https://www.eduskunta.fi/_layouts/15/Arkena.Edk.SaliVideo/index.html#clip_id=A5CB6C7A&position=0&tab=ConferenceCurrent 

http://nwohavaintojapromo.blogspot.fi/2016/05/eu-komission-johto-pelkaa-jo-valmiiksi.html