http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

perjantaina, heinäkuuta 05, 2013

Islannissa laitettu alulle lakimuutos, jolla Snowdenille haetaan turvapaikkaa Islantiin



Islannin parlamentti on pistänyt alulle lakimuutoksen, jonka avulla Edward Snowdenille haetaan turvapaikkaa Islantiin. Netissä kiertää myös julkinen adressi johon voi pistää myös oman nimensä alle tämän saman asian puolesta.



Islannin valtio on Euroopan ainoa, jolla on vielä ns. itsemääräämisoikeus valtiollisessa asemassa ja sen vuoksi heillä on ollut mahdollisuus heivata sionistipankkiirit hevon kuuseen sieltä ja elvyttää maansa talous. 

Mutta esim. Suomen valtiolta on jo viety tämä itsemääräämisoikeus, koska sen on Suomelta vienyt Euroopan unionin kiemurat ja se on taas tuonut sitten nämä jenkkikonsultit, CIA:n sekä muut monikansalliset yhtiöt hämmentämään tämän skandinaavisen valtion taloudellista soppaa entisestään ja heikentämässä Suomen talousjärjestelmää sekä aiheuttamassa tarkoituksellista nollakasvun nimissä tapahtuvaa ja toteutettavaa massatyöttömyyttä. Sillä tulevina vuosina myös terveysalalla voidaan toteuttaa hallittu nollakasvu, joka tuo ulkomaalaisen halpatyövoiman Suomen terveysalalle ja se vie sitten Suomen terveysalan osaajat kortistoon.

Kuitenkin mielenkiintoiseksi menee tämä Snowden turvapaikka-ajojahti ja lähiviikkoina nähdään, että minne tämä vielä tästä etenee. Sillä jenkeissä ne toivoisivat näkevänsä Snowdenin seuraavaksi Guantanamon vankileirillä oranssit vankihaalarit päällä.

Lähde: http://austurvollur.is

http://21stcenturywire.com/2013/07/04/breaking-news-iceland-congress-puts-forward-bill-to-grant-snowden-citizenship/