http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

perjantaina, lokakuuta 26, 2012

HAARP:lla tehostettu hirmumyrsky etenee Yhdysvaltojen itärannikkoa




Suuri hirmumyrsky etenee kohti Yhdysvaltojen itärannikkoa. Mutta tapauksesta tekee omituisen se, että HAARP  arvot näyttävät tällä hetkellä kymppiä itärannikolla. Eli se tarkoittaa siis sitä, että Alaskassa sijaitseva USA:n armeijan skalaariase H.A.A.R.P. on nyt pistetty täysille ja luvassa voi olla jopa yli 9.4 richsterin maanjäristyksiä näille alueille, missä näkyy violettia.

Myös Islannissa on ollut viime-aikoina poikkeukselliset oltavat kun siellä on tapahtunut kaksi n. 5.4 richsterin maanjäristystä peräjälkeen ja nyt hallitus siellä varoittelee että pahempaa voi olla luvassa. Tähänastiset järistykset ovat viranomaisten mukaan olleet voimakkaimpia alueella 20 vuoteen, ja ne ennakoivat mahdollista isompaa järistystä. Yhden voimakkuus oli 5,6 Richterin asteikolla.

Islannissa äänestettiin äsken uusi perustuslakimuutos läpi murskavoitolla. Joten voi hyvin olla, että Sionisti-pankkiirit saivat niin paljon nenilleen tästä, että päättivät pistää vähän elektromagneettista palautetta USA:n armeijan toimesta.



HAARP (High-frequency Active Auroral Research Project) on Yhdysvaltojen armeijan sekä NATO:n salainen hanke ja erittäin vaarallinen skalaariase. Sillä syntyi mm.

- Japanin 11. Maaliskuun 2011 tsunami ja maanjäristys (Josta seurasi Fukushiman ydinkatastrofi)
- Haitin 2010 maanjäristys
- Lukuisat hirmumyrskyt kuten Hurrikaani Katrina
- Intian valtameren maanjäristys 2004

Lähde: IS
           HS 
           Verkkomedia