http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

tiistaina, toukokuuta 15, 2012

Yhdysvaltalainen Popular Mechanics lehti hämmästelee suomalaisen ydinvoimateollisuuden loppusijoittelua



Yhdysvaltalainen Popular Mechanics lehti julkaisi jutun koskien Suomen ydinvoimateollisuuden ydinjätteen loppusijoittelua. Se on heidän mukaansa täysin hullu järjestelmä, jossa ei ole päätä eikä häntää.

Yli satavuotias lehti hämmästelee suomalaisyritystä "saada ydinjäte katoamaan". Se kirjoittaa, että ainoa vaihtoehto ydinjätteen loppusijoitukseen näyttävät olevan Olkiluodon kaltaiset ratkaisut – mutta Yhdysvalloissa moisen kehittely Yucca-vuorelle päättyi projektin yleiseen vastustukseen vuosikymmenien suunnittelun jälkeen.

Melko radikaalia, lehti sanoo – kun verrataan esimerkiksi testimielessä suunniteltuun jäteluolaan New Mexicossa. Sinne kaavailtiin noin kolmen kilometrin mittaista ja kymmenen metrin korkuista suojavallia, jonka ympärille pystytettäisiin 48 kivipilaria, joihin kirjoitettaisiin varoitustekstejä seitsemällä kielellä. Lisäksi ympäristöön – noin esimerkiksi – ajateltiin haudattavan tuhansia ruostumattomia frisbeen kokoisia levyjä, jotka esittäisivät kuvin kauhua.

Mutta Suomessa, siellä ovet vain suljettaisiin – tai mitään ovea ei edes jätettäisi näkyville, lehti kirjoittaa. Paikka siis suojeltaisiin unohtamalla.

Ovatko lehden faktat kohdallaan, eikö sinne oikeasti tule mitään kylttejä, Posiva?

Tämän hetkisten suunnitelmien mukaan maan päälle ei jätetä varoituskylttejä, tiedottaja Helena Urpulahti Posivasta kertoo. Maan alle, 400 metrin syvyyteen, mistä varsinainen jätetunneli alkaa, aiotaan sen sijaan mahdollisesti laittaa varoituskylttejä. Urpulahti kuitenkin painottaa, että kyseessä on tämän hetkinen suunnitelma, ja se voi vielä muuttua.

(Oikaisu: New Mexicossa suunniteltiin tietenkin 10 metrin, eikä 10 kilometrin korkuista suojavallia, kuten jutussa aiemmin väitettiin.)

Lähde: Taloussanomat