Eksyin Facebookissa Puhuttamo -nimiselle sivustolle, jossa oli suomalaisen professorin Alf Rehnin juttu suomalaisesta työelämästä.
Hän kirjoittaa että joskus aiemmin ammatti oli identiteettimme tärkeimpiä rakennuspalikoita. Jolloin työ ja sen laadukas suorittaminen olivat aivan kunniakysymyksiä.
Mä en ehkä ole maailman kaunein tai fikusuin, mutta jumankauta mä olen hyvä timpuri, putkimies tai professori. Sitä kunniaa ei saanut kyseenalaistaa.
Tuolloin meidän työmme oli tärkeää ja merkityksellistä. Ei ehkä tärkeää yhteikunnalle, mutta tärkeää meille Åbo Akademin organisaation ja johtamisen professorina työskentelevä Alf Rehn selvittää.
Rehn epäilee, että nyt nähtävä ja koettava erkaantuminen työstä alkoi kun astuimme jälkiteolliseen aikaan.
Siinä vaiheessa työstä tuli vain jotain, mitä teemme, että saamme palkkaa. Rehn viittaa tässä amerikkalaisen antropologin David Graberin sanoihin täysin merkityksettömästä työllistymisestä, "keksityistä työtehtävistä".
Hän sanoo, että on jännää, miten hyvin suuri osa meidän töistämme tänä päivänä on bullshittiä, eli n. suomeksi karkeasti käännettynä täyttä hevonpaskaa.
Nyt it-alalla on paljon näitä key account manager of content marketing nimikkeitä, joiden alla it-maailmassa miehet, kuin myös naiset juoksevat pää kolmantena jalkana.
Joten jos tällaisessa bullshit- sirkuksessa ei joillain liiku päässä yhtään kyseenalaistuksia, että miksi työelämä on täynnä tällaista tyhjänpäiväistä pointless bullshittia.
Apina toivoo banaania
Rehn
on kuvaillut todella hyvin tuon, kuinka apinakin toivoo banaania ja
työelämässä edelleen on yllä ilmiö, jossa oikeaan tunnelmaan
pääsee nopeasti, kun herra professori matkii itseään hyväksymässä
työntekijöidensä tuntiraportteja.
Taas kului minuutteja elämästäni siihen, että olin kuin apina, joka toivoo, että sieltä tulee taas uusi banaani, Rehn huokaa.
Meillä kun on koko Suomi edelleen täynnä ihmisiä, jotka istuvat ja täyttävät lomakkeita. He tietävät, ettei niillä lomakkeilla ole mitään merkitystä mihinkään.
Näitä tyyppejä istuu ministeriöissä, virastoissa ja suurissa pörssiyhtiöissä.
Rehn sanoo seuranneensa näiden tyhjänpäiväisten raporttien tietä ympäri yliopistoja.
Toimistoissa istui vain joukko epätietoisen näköisiä toimistovirkailijoita, jotka eivät edes tienneet, että mitä niillä papereilla oli tarkoitus tehdä.
Aikanaan soittokunnan käyneenä nauroimme armeijan kapiaisille tästä syystä, kun se näytti koomiselta, kun työhuoneista toiseen ramppaavia skappareja heitteli A4-papereita toimistoista toiseen.
Tällainen työkäytös on hyvin koomista ja siitä tekee hauskan se, että tällaiset toimistorotat ovat yleensä työhönsä jo valmiiksi hyvin kyllästyneitä. Mutta joutuvat ramppaamaan siellä, koska ovat mm. asuntovelkaisia.
Tehtäväni on vain istua tässä ja syödä pullaa
Rehn on maailmalla myös kysytty konsultti yritysmaailmassa ja sparraaja.
Hän tietää, millaista on suurten ns. pörssiyhtiöiden seinätapettiosaston keskijohdon ja harmaan asiantuntijajoukon arki.
Viikkokalenteriin ladataan ensin yli 30 viikkotuntia toinen toistaan tärkeämpiä kokouksia. Koko heidän työaikansa sitten on yhtä kokouksesta kokoukseen ravaamista.
Rehn ei siis ihmettele sitä, että miksi tämä nykyinen suomalaisten kokema työilmapiiri on negatiivinen.
Varsinkin heille, jotka tajuavat tämän koko homman älyttömyyden. He kun kärsivät tästä kaikista eniten ja he myös loppuunpalavat työelämässä ensimmäisenä.
Rehn sanoo tuntevansa muutaman bussikuskin, jotka kaikki ovat työhönsä suhteellisen tyytyväisiä. Mutta sitten kun menet kysymään näiltä it-alalla työskenteleviltä account key managereilta, että tykkäättekö työstänne, niin ne yrittävät helvetinmoisella vimmalla löytää sen esimerkin, että vielä kolme kuukautta sitten mulla oli kivaa!
Taas kului minuutteja elämästäni siihen, että olin kuin apina, joka toivoo, että sieltä tulee taas uusi banaani, Rehn huokaa.
Meillä kun on koko Suomi edelleen täynnä ihmisiä, jotka istuvat ja täyttävät lomakkeita. He tietävät, ettei niillä lomakkeilla ole mitään merkitystä mihinkään.
Näitä tyyppejä istuu ministeriöissä, virastoissa ja suurissa pörssiyhtiöissä.
Rehn sanoo seuranneensa näiden tyhjänpäiväisten raporttien tietä ympäri yliopistoja.
Toimistoissa istui vain joukko epätietoisen näköisiä toimistovirkailijoita, jotka eivät edes tienneet, että mitä niillä papereilla oli tarkoitus tehdä.
Aikanaan soittokunnan käyneenä nauroimme armeijan kapiaisille tästä syystä, kun se näytti koomiselta, kun työhuoneista toiseen ramppaavia skappareja heitteli A4-papereita toimistoista toiseen.
Tällainen työkäytös on hyvin koomista ja siitä tekee hauskan se, että tällaiset toimistorotat ovat yleensä työhönsä jo valmiiksi hyvin kyllästyneitä. Mutta joutuvat ramppaamaan siellä, koska ovat mm. asuntovelkaisia.
Tehtäväni on vain istua tässä ja syödä pullaa
Rehn on maailmalla myös kysytty konsultti yritysmaailmassa ja sparraaja.
Hän tietää, millaista on suurten ns. pörssiyhtiöiden seinätapettiosaston keskijohdon ja harmaan asiantuntijajoukon arki.
Viikkokalenteriin ladataan ensin yli 30 viikkotuntia toinen toistaan tärkeämpiä kokouksia. Koko heidän työaikansa sitten on yhtä kokouksesta kokoukseen ravaamista.
Rehn ei siis ihmettele sitä, että miksi tämä nykyinen suomalaisten kokema työilmapiiri on negatiivinen.
Varsinkin heille, jotka tajuavat tämän koko homman älyttömyyden. He kun kärsivät tästä kaikista eniten ja he myös loppuunpalavat työelämässä ensimmäisenä.
Rehn sanoo tuntevansa muutaman bussikuskin, jotka kaikki ovat työhönsä suhteellisen tyytyväisiä. Mutta sitten kun menet kysymään näiltä it-alalla työskenteleviltä account key managereilta, että tykkäättekö työstänne, niin ne yrittävät helvetinmoisella vimmalla löytää sen esimerkin, että vielä kolme kuukautta sitten mulla oli kivaa!
Kuvassa Åbo academin organisaatiossa työskentelevä johtamisen professori Alf Rehn
Lähde: http://www.puhuttamo.fi/tyo/professori-suomalainen-tyoelama-taynna-bullshittia-ihme-etta-ihmisille-tulee-paha-mieli/
