http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

keskiviikkona, toukokuuta 18, 2016

EU:n sisällä valmistellaan pankkien giljotiinia


Euroopan komission on parhaillaan suunnittelemassa EU:n maissa toimiville pankeille omaa talousgiljotiinia, jolla he voisivat sulkea asiakkaidensa tilit, ennen kuin asiakkaat nostavat ne tyhjiksi.

Idea lähti Saksan pankkien suunnalta, koska siellä on jo käytössä vastaavanlainen mekanismi.

Ihmisten olisi jo vihdoin aika tajuta se, ettei pankeilla oikeasti ole holveissaan kuin vain n. 10 % siitä rahasta, jota he väittävät pitävänsä siellä. 

Joten jos alkaisi ns. talletuspako, niin tässä vaiheessa pankki ottaa käyttöön talletuskaton, koska pelkää muuten että ihmiset nostaisivat pankin varat tyhjiksi. 

Pankkijärjestelmä perustuu velkarahaan, joka on huijauksella liikkeelle laskettua velkaa. Jos suomen valtio ottaa vaikka Euroopan keskuspankilta joka tunti 1 000 000 EUR lisää, eli miljoonan. EKP luo tuossa vain 10 % tuosta liikkeelle lasketusta rahasta.

Pankkien raha luodaan oikeasti yksityisomisteisissa liikepankeissa, josta tämä taas lainataan eteenpäin ns. tavallisille pankeille. Eli nämä Nordeat ja Danske Bankit eivät luo itse uutta rahaa liikkeelle. 


Yleinen harhaluulo on se että kuvitellaan pankeilla olevan kaikki talletukset oikeana rahana holveissaan. Tämä ei pidä paikkaansa.


Vaan jokainen asiakkaan pankista lainattu raha luodaan vain bitteinä tietokoneiden pankkijärjestelmiin. 

 

Pankkiautomaatit eivät lisäksi ole mitään taikaseiniä, josta vain nappia painamalla syntyy uutta rahaa.

Vaan jokainen seteli erä, joka näihin Otto-automaatteihin käydään laittamassa on Suomen Pankki joutunut lainaamaan yksityisomisteiselta sijoituspankilta nimeltään Euroopan Keskuspankki.

Tämän vuoksi koska velkaa on joka vuosi jouduttu ottamaan yhä enemmän, kuin maksamaan takaisin. On suomi velkaantunut pahasti. 

Mutta jos Suomen Pankki olisikin laittanut itse liikkeelle omaan rahaan perustuvaa valuuttaa, niin silloin tämä maa ei olisi nyt korvia myöten veloissa. 

EU:n ja EMU:n rahaliiton (euro) liittymisen myötä Suomen valtio menetti taloudellisen itsemääräämisoikeutensa ja nyt velkaantuneena on joutunut luovuttamaan jo yli 17 miljardin euron edestä luonnonvarojaan ulkomaalaisille sijoittajille. Koko maa on nyt kaupan ja myydään halvalla pois. 

Mutta mikä pahinta, niin suomalainen veronmaksaja maksaa vielä tämän kaiken omasta pussistaan köyhtymällä lisää, koska heikentyvän viennin ja kilpailun sekä lisääntyvän valtionvelan johdosta hinnat nousevat jatkuvasti ja olemme koko ajan Euroopan kallein maa.


Yksikin kansanedustaja tai ministeri joka vieläkin kehtaa sanoa, että EU on ollut menestystarina, tarkoittaa menestystarinaa kansoilta ryöstävälle eliitille.

Ilmanmuuta Euroopan union on ollut todella antoisa rahasampo näille valtionryöstäjille ja liittovaltiohanke kiiltää jo heidän mielessä. Kun tämän hankkeen sisälle on vielä kaavailtu uudenlaista pankkijärjestelmää, joka saisi vieläkin suuremman kuristusotteen EU-maiden taloudesta.

EU:n talouskuri tarkoittaa todellisuudessa sitä, että maiden sosiaaliturva ajetaan hiljaa alas ja köyhät ihmiset ajetaan samanlaiseen tuhoon, kuin suomen 90-luvun lamat konkurssin tehneet yrittäjät, joilta vietiin kaikki tuhkatkin pesästä. 

Mutta sen sijaan pankit pyritään säästämään voittajina tästä kaikesta ja EU:lla on myös omat Koiviston konklaavimaiset keinot, joilla se suojelee näitä rikollisen rahan pankkeja loppuun asti. 

Koko tämä taistelu finanssivaltaa vastaan tulee tulevaisuudessa kulminoitumaan kryptovaluuttan esilletuloon, joka lakkauttaa lopulta tämän rikollisen keskuspankkijärjestelmän. Koska kryptovaluuttaa ei voida keinotella samalla tavalla, kuin tätä velkaan perustuvaa keskuspankkijärjestelmää.

Avoimeen lähdekoodiin perustuva kryptovaluutta mahdollistaa jo nyt aivan tavallisille ihmisille mahdollisuuden luoda samalla tavalla tuottoja, kuin sijoituspankit niitä luovat. Koska kryptovaluutalla tehdyt tuotot voidaan realisoida länsimaisiksi valuutoiksi. Joten jokainen kryptovaluutalla realisoitu tuotto koko maailmassa lisää lisää rahaa kiertoon, joka on taloutta elvyttävä mekanismi. Kun taas rahan vieminen pois kierrosta on päinvastainen mekanismi, joka luo työttömyyttä jne.

Keskuspankit ovat alusta asti vastustaneet sitä ajatusta, että he alkaisivat jakamaan talouden elvytysrahaa ihmisille. Koska talousjärjestelmän elvyttäminen parantaisi valtioiden taloutta, joka ei taas paranna rikollisten monikansallisten yhtiöiden ja pankkien agendaa. Koska nämä tahot pyrkivät ryöstämään kokonaisia valtioita ja näiden luonnonvaroja saamalla heidät ensin velkaantumaan.

Tämä vajaan 100 miljardin euron velka yksityisomisteisille sijoituspankeille ei ole mikään todiste siitä, että nyt Rothschildit omistavat tuon verran jo suomea. Jonka oikeudella suomen voittoa tuottavat valtionyhtiöt myydään pilkkahintaan näille samoille rikollisille pankkisuvuille.

Oli sitten kyseessä mikä tahansa suomalaisten valtionyhtiöiden kauppa, niin jokainen niihin liityvä suomalainen ministeri on myös vastaanottanut niihin liittyviä lahjuksia.

Sipilä-Stubb-Soini hallitus on nukkehallitus, jota ohjataan yhdysvaltalaisen konsulttiyhtiön kautta. 

Jos vielä haluaa päästä jyvälle siitä, että mihin suomen poliittinen eliitti pyrkii niin kuuntelee vaan Sipilän sanomisia. Hän mm. vähän aikaa sitten sanoi YLE:n uutisille ettei Postia olla pilkkomassa. Mutta posti pilkottiin osiin. 

Kaikki mitä he sanovat, niin kääntäkää se toisinpäin, niin sieltä löytyy aina totuus.